Fiilistelyä Kai Kuutamon esityksestä

 Sirkustaitelija Kai Kuutamon käyntikortti

 

Syyskuun loppupuolen päivät ja illat ovat ollet merkillisen lämpimiä ja kuulaita, maisema värikylläinen. Samalle illalle osuivat silmiin sanat Oriveden Kampuksella ja sirkustaidetta, niin sinnehän sirkusfanin oli lähdettävä! Rauhallisesti kävellen ja matkalla luontopolulla kuvaten seuraavaan blogipostaukseen  arvostelukappaleen kantta. Rentouttavaa ja terapeuttista.

Muistelin siinä samalla, että Lukihäirikössä esittelin Emma Vainion Sirkus nyt: suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa (Kustantamo S&S, 2019), päivämäärällä 13.8.2019. 

Nyt olin menossa katsomaan jotain ihan innokkaana kokijana, eikä tarkoitus ollut ottaa hössöttävän reportterin roolia, joten ei ollut muistiinpanovälineitä mukana ja digikamera (kassissa!) ei tullut mieleenkään koko aikana.... Siksi vain pieni kuva käyntikortista tuossa kuvituksena.

Klemetti-salin vanhalla näyttämöllä oli sirkustaiteilija Kai Kuutamon (oik. Kaj-Mikael Schüt. Sori, lukihäirikkö varoitti vaikean nimen "sotkemisesta" lisää!) residenssiajan demonäytös. Karu, korkea tila metallisine tikkaineen ja paljaine tiiliseinineen loi industrial tai dark sin city- tunnelmia.

Musikki oli vaikuttavaa, tummaa. En osaa kuvailla, enkä saanut mistään nimestä kiinni, mutta tärkeä elementti tässäkin esityksessä. Pieni iloinen lurittelu ukulelellä/banjolla tmv oli kuin sitruunainen potku.

Varsinainen esitystila ja tuolit sen ympärillä muodostivat klubimaisen , intiimin tilan. Harvoin olen noin läheltä mitään sirkusesitystä kokenut. Se ilman muuta vaikutti "hypnoottiseen tilaan vajoamiseen".

Mitäpä osaa katsoja kertoa itse esityksestä? Ilman oikeita termejä tai taustatietoja? Illuusioon uppoutumisen lomassa "huomasin" Kai Kuutamon jongleeraavan mm. renkailla.  Asusteena pitkä tumma kaapu ja valkoista paidasta pilkottaen toi mieleen papin tai muun uskonnollisen hahmon. Koska esitystila oli niin pieni, niin renkaista näytti välillä muodostuvan sädekehä ko hahmon päälle. Mielenkiintoista! 

Pöydällä Kai Kuutamo sai 1,2,4 ja ties monta palloa liikeeseen, samaan tai eri suuntiin, pysymän pöydällä, käsissä ja päällä/päässä. Ihan kuin turhautuneen miehen yritystä hallita asioitaan?

Vielä sermin takaa astui hahmo, jolla oli miekkailukypärä päässä, vain esiliina päällä ja veitsiä (miekkoja?) käsissään. Tästä hahmosta syntyi mielikuva raivokkaasta keittiönhengettärestä, jolla alkoi mitta olla täynnä. Myönnän että nyt pieni esitystila alkoi tuntui liian ahtaalta - pysyvätkö nuo teräaseet aivan varmasti taiteilijan käsissä? Ihan pakko noilla on jongleerata?!  Ainakin siinä minun tuolin kohdalla? Ei vaan, oma musta huumori pilkahti - luotin kyllä taitoihinsa.

Lavastus oli niukka, pöytä ja tuolit katsojille. Yleisvalaistus oli himmeä,  joten pöydän päällä roikkuva  lamppu muodostui yhdeksi näyttämän hahmoksi: Kai Kuutamo välllä laittoi sen kädellä ohjaten liikkelle...pyörimään, heilumaan. Tämä visuaalinen yksityiskoha toisaalta loi jännitettä ja toisaalta tasasi edellisen jakson tapahtumat siirtymävaiheessa. (Miten tämä oikeasti kerrotaan?) Tehokkaat tauot syntyivät tästä.

Lisää oikeita tietoja löytyy facebookissa Kai Kuutamo & sirkussirkus ja #lifebecomesus.

Jostain merkillisestä tunnelmasta yritin esityksen jälkeen palata ja keskittyä kuuntelemaan (eikä vain pölisemään omia juttuja) sekä taiteilijan, että parin muun yleisössä olevan mielipiteitä. Tämä oli hyvä tuokio, koska monesti olisi kysyttävää tai ainakin kiitoksia sanottavana esiintyvälle taiteilijalle, mutta harvoin pääsee rauhassa kommunikoimaan.

Mukana oli myös Maarit Utriainen Sirkus Faktorista, joka oli järjestämässä Kampukselle tätäkin residenssijaksoa. Ymmärsin näin, että mahdollisesti tänä syksynä voisi olla kolme eri taiteilijaa samanlaisilla jaksolla ja heidänkin demoesitystään pääsisi katsomaan.

Lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle! Tällainen outsider (ei sirkuspiireissä mukana) sai kokea jotain hämmentävää syysiltana.

Kaikki mahdolliset virheet minun ja korjaan innokkasti ne, jos joku pyytää!

Miksikö naputtelin tällaisen sekavan ja faktoja karttavan postauksen? Kolme syytä oikeastaan. Ensimmäisenä muistutus, että moniin tilaisuuksiin voi lähteä yksinkin! Nyt itselleni ei tullut edes mieleen kysyä ketään seuraksi, koska halusin rauhassa ottaa kuvia seuraavaa postausta varten. Arvasin myös reagoivani sirkusesitykseen voimakkaasti, niin halusin rauhassa "vajota tiloihin".

Toiseksi halusin tuoda esille Sirkus Faktorin ja nämä residenssijaksot. Olen jälleen kerran tohkeissani  mitä kaikkea hienoa ja erilaista Oriveden Kampuksella tapahtuu! 

Kolmas syy aivan henkilökohtainen: (nyky-) sirkusfanina tunsin päässeeni osaksi tätä kiehtovaa taidemuotoa, vaikka "vain" katsojana/kokijana. Saahan sitä kömpelö ja  huononäköinen lahopää haaveilla jostain oudosta "temppuilusta"? 

Haaveilen voimalla eteenpäin! Kalenterissa jo muitakin Kampuksen tapahtumia, joten siellä törmäillään, Mörri Seppälä

ps. Yritin korjailla pahimmat virheet tekstissä. Häiriö oli aktiivinen ja yhden sanan korjauksen jälkeen koko lauseen rakenne jäi ontumaan - sitä vaan ei heti huomaa. Enkä tällä korjaushetkelläkään taas kaikkea huomaa. On päästettävä irti ja luotettava lukijan armollisuuteen. Ainakin tein taas, mokasin, korjasin enkä enempään  pysty.

Kaunis Kampus lammen takaa

Taustalla youtubesta Cirque du Soleilin Alegria ja Varekai

Pieni taikakauppa - tervetuloa!

 

Avasin kirjekuoren, josta tupsahti syliin Haamun Pieni taikakauppa ja ensimmäinen reaktioni oli: "Oooooh! Ihana!" Eikä tuo ihastunut tunne ole laantunut. Tämä on oikeasti jälleen herkku aikuiselleKIN kirjoittajalle, koska joku alitajunnan salkku avautui ja sieltä useampi Idea alkoi heti vaatia tarkempaa huomiota ja ruokkimista.

Pieni taikakauppa on fantastinen kirjoitusopas, joka on "suunnattu kirjoittajille noin kolmannesta luokasta ylöspäin" - ehdottaa takakansi. Ei onneksi yläikärajaa mainittu.  Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat onnistuneet kokoamaan pieneen 108 sivuiseen teokseen ytimekkäästi seikkailutarinoiden, satujen ja fantasioiden ominaispiirteitä, yleisiä hahmoja ja käytettyjä juonia. Kirjan omaperäinen ja viehättävä kuvitus on Brocin.

Astukaamme nyt sisään taikakauppaan. Ensimmäisenä kohtaamme saatesanat Taikakaupan asiakkaalle. Leimu-Lohikäärme johdattaa pienelle kierrokselle ja heti alkuun tutustuttaa harjoitusten oheen liittyviin  symboleihin eli liekkeihin ja kristallipalloon. Niiden avulla voi kokeilla eri tasoisia harjoitelmia ja napata kirjoitusideoita. Samoista symboleista on ohjeet myös Ohjaajalle tai opettajalle- luvun kohdalla.

Ovi avartaa meille fantasian piirteitä ja tyyppejä. Sieltä otan hauskan esimerkin harjoituksesta:

Taikaesine tubettaa (3 hattua, vaikeampi harjoitus) yksi Leimun taikaesineistä osaakin puhua ja se kertoo videolla elämästään. Kirjoita esineen kertomus ylös niin kuin se kertoisi sen kameralle. Aloita vaikka näin: "Mä oon (taikaesineen nimi) ja asun täällä Leimun Pienessä taikakaupassa..." jatkotehtävä yksin tai ryhmälle. Toteuttakaa video. Suunnitelkaa lavastus, kuvatkaa taikaesine kameralla ja näytelkää sen puhe.

Eteinen kertaa satujen maailman ominaisuuksia. Siellä tapaamme mm. monet kansansatutyypit.

Tiski on mielenkiintoinen paikka ja sen äärellä voimme miettiä kenen tarinoita kerrommekaan. Kuka on päähenkilö ja mitä tekevät sivuhenkilöt? Ovatko ne oikeita ja ns. hahmoja? Ja niitähän riittää jo entuudestaan. Haluammeko keksiä heitä lisää?  Miten saamme heihin jotain liikettä ja tunnetta?

Seuraavaksi Myrkkykaappi tarjoilee meille vaaroja ja toimintaa. Miksi sankari toimii tavallaan ja onko aina taisteltava? 

Kurkotamme kohti Ylähyllyä, jolla onkin paljon tavaraa. Fantasianmaailmat ovat laajat , ilman rajoja. Miten niihin pääsee, tarvitaanko aina Portti? Millainen on uskottava ympäristö ja missä kaikkialla voikaan seikkailla, ja missä koossa? Keitä niissä asuu ja onko pahalla oma valtakuntansa?  Harjoituksissa on mm. fantasiamaailman kartan tekeminen.  Kolmen hatun vaikeusasteella, mutta rohkeasti keksimään karttapohjaa!

Taikakaupaa lämmittää Takka ja sen äärellä voisimme viipyä vähän pitempään. Nyt saamme tietää taikuudesta ja sen säännöistä! Taikavälineitä on monenlaisia:  vanhoja miekkoja, sormuksia, kirjoja, lamppuja ja ihan mitä vaan. Onko taikuus näkyvää vai näkymätöntä? Onko taikuuden käyttämisellä hintansa?  Ovatko taikasanat ja loitsut aina tarpeellisia? Onko lohikäärme jokaisen tarinan hahmona?

Kun mietimme oman tarinan kirjoittamista, niin siihen kuuluu tarinan rakenteen miettiminen. Siihen törmäämme Varastossa. Tarinoilla kun usein on alku ja loppu, niin tarvitsemme jonkinlaisen avun, esim. matkan kesto ja suunta, annettu tehtävä ennustuksen toteuttaminen tai ongelman ratkaiseminen, jotka auttavat viemään tarinaa eteen päin. Varastosta löydämme myös tarinan pohjimmaisen  pohjarakenteen  eli syyn ja aiheen kaikille tapahtumille. Kannattaa kurkata! Apuna voi käyttää vaikka harjoituksista Fantasiamaailman vuosikelloa, johon voi sijoittaa esim. lohikäärmeen muuttomatkat tai ihmissusien vaellusaikataulut.

Kirjahylly on aina jännä tutkimuskohde, niin nytkin. Myyttisiä elementtejä seikkailutarinaan saa miettimällä vaikka kokonaista maailmanselitystä ja sukujen historiaa. Vanhoista jumaltarustoista voi löytää vinkkejä (ja oma Kalevalamme on täynnä kiehtovia kohtauksia, oma huomio). Karttojen lisäksi tarinan oheen saa lisätä kuvitusta. Hahmojen sekä paikkojen nimien keksiminen voi olla todella hauskaa. Voisimmeko keksiä ihan uuden kielenkin? Kaksi  helppoa harjoitusta esimerkkinä: 

Legenda. Keksi oma selitys sille, miksi A) pesukone tekee sukista parittomia B) isä tai äiti ei herää ajoissa aamuisin C) bussi tai juna on aina myöhässä D) lentokoneet pysyvät tavalla

tai Takakansi Millaisen fantasiakirjan haluaisit lukea? Kirjoita mahdollisimman houkutteleva takakansiteksti unelmiesi fantasiakirjaan.

Näyteikkuna tarjoilee meille vielä hyviä neuvoja kirjoittamiseen eli Kirjoittajan muistilista. Se sopii kaikille kirjoittajille ikään ja tekstin lajiin katsomatta!

Ennen kuin poistumme kokonaan Pienestä taikakaupasta, niin törmäämme vielä Sanastoon ja Tekijät- tiimiin fantasiaprofiileissaan. Kunnon fantasiakirjan tapaan lopussa huomita odottavat Kirjoja ja lähdeaineistoa.

Kirjan sisäkansilta saamme etsiä hyllyköistä erilaisia kummallisia esineitä, taikakaluja ja mystisiä pulloja.

Syyskuun lopusta ei ole pitkä matka esim. pyhäinpäivään. Jokuhan voisi jo kirjoittaa tarinaa Juhlapyhiä-tyyliin:

Keksi millaisia juhlia fantasiamaailmassa vietetään. A) millainen on hirviönkaatopäivä, Suuren Jäniksen kiitostamispivä tai hippiäinen? B) Keksi omia juhlapyhiä. Millaisia nimiä niillä on, milloin niitä vietetään, ja millaisia kenties hassujakin tapoja niihin liittyy?

 

Pieni taikakauppa on herkullinen kirjoitusopas. Kun aikuinen antaa sisäisen lapsensa innostua kirjan harjoituksista, niin saattaa alkaa mielikuvitus vallan liihotella arjen ulkopuolelle. Pidän oppaan rakenteesta, kun voi vain kävellä sisään ja napata kaikenlaista ostoskoriinsa.

Vedän kirjoituspiiriä aikuisille harrasteljakirjoittajille ja löysin tästä oppaasta jo useamman harjoituksen alkulämmitelyyn ja pitempään tekstiin. Kätevän kokonsa ja keveytensä vuoksi se on helppo ottaa muiden kirjoitustarvikkeiden joukkon kassiin!

Kirjoitusoppaita kummallisempaan -otsikon alla (18.6.2019) on lukukokemukseni M. Heikkilän ja A.Leinosen Kauhumaan kartta- kirjoitusoppaasta. Siinäkin on Brocin kiehtova kuvitus. Muistakaa sekin!

~ ~ ~ ~ ~

Nostan lyhysti esiin vielä ihastuttavan fantasiatarinan. Hiraeth (Aviador, 2020) on Katariina Kärkelän kirjoittama teos aarneista, jotka suojelevat maailmaa pyhillä tulillaan. Tarinassa on kielellistä kauneutta, monikerroksellisuutta ja useita aikatasoja. Eniten viehätti pohjavireenä oleva filosofinen ote. Tässä ote kirjan loppupuolelta:

Astrae oli aina tienyt, ettei avaruudessa todella ollut suuntia - suunnat eivät olleet enempää eivätkä vähempää kuin valheellinen vaikutelma, ikuisesti sidoksissa paikkaan, jossa katsoja seisoi. Suuntien sijaan olemassa oli vain yksi piste, yksi ainoa kohta, joka siirtyi katsojan mukana. Vain se oli olemassa, vain se oli oikea - ja kaikki muu, mikä tuntui selvältä ja itseoikeutetulta, järkevältä ja ymmärrettävältä, oli valetta (...)

Johanna Aulèn on kuvittanut teoksen mustavalkoisilla vahvoilla piirroksilla. Myös kaunis kansi on hänen suunnittelemansa, taitto Japa Mattila.  Erittäin vahva suositus tutustua tähän herkkään ja vaikuttavaan uutuuteen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Näiden lukukokemusten aikana ja jälkeenkin oma päänsisäinen universumi tuottaisi useampia outoja kertomuksia -  kun vain olisi tarpeeksi kirjoitusrauhaa. Yksi vanha "outokansaruno" on vihkossa ja kutsumus on sitä laajentaa...johonkin suuntaan.

Aikuiset, muistakaa leikitellä ja hassutella! Se tekee hyvää syksyn sateisissa päivissä, Mörri Seppälä

Juupajoen rotkon naurava vahti. Taikonut Katariina Vuorikivi

Heikkilä Mervi & Leinonen Anne, Pieni taikakauppa, fantastinen kirjoitusopas (2020, Haamu)

Broci, kuvitus

Fantastiset kiitokset arvostelukappaleesta Haamulle! 

Tunnelmapaloja Oriveden Kampuksen avajaisista

 

Puheita pitäneet Reijo Kahelin, Virpi Kaartinen ja kansanedustaja Paula Risikko

Perjantaina 11.9. olivat vihdoin keväältä siirtyneet Oriveden Kampuksen avajaiset. Muutama sana Klemetti-salin esiintyjistä, sillä nyt ns. juhlapuheet yllättivät.

Tosin en ole kuullut Osuuskunnan toimitusjohtaja Reijo Kahelinin puhuneen koskaan tylsästi. Humoristiseen tyylin Reijo  kiitti Osuuskunnan talkoolaisia suuresta panoksesta toiminnan turvaamisessa. Hän painotti sivistystoiminnan jatkuvan Kampuksella ja kertoili myös yritysten ja vakituistenkin asukkaiden asettuneen alueelle. Nuorten Kampus päärakennksessa on saanut kehuja ja Klemetti-salia on kunnostettu.

Eero Ojanen, joka toimi yli 20 vuotta opettajana,  ei päässyt paikalle puhumaan, joten Reijo esitti hänen puheensa. Siinäkin korostetaan sivistyksen merkitystä Suomen historiassa:  "Sivistys on aina elävää monimuotoisuutta". Ojanen myös miettii asuuko kuuluisa Opiston henki yhä lammessa.

Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto kehui uuden Kampuksen talkoolaisten tahtoa vahvaksi, rohkeaksi ja yhteistyön innostavaksi. Klemetti-sali on oiva juhlatila paikkakunalla, lukiolaiset saivat asuntoja ja Hotelli Sointula on erittäin tärkeä majoitustilojen osalta. Oriveden Kampus on uusi vetovoimatekijä Orivedellä. Muistoksi Kampus sai mm. Orivesilautasen.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Paula Risikko pääsi yllättämään! Useampi yleisöstä sanoi, että hänen puheensahan kuulosti aidosti juuri avajaisiin kirjoitetulta, eikä vanhaan puheen uudelleenlämmittelyltä. Eloisasti ja huumorilla myös Risikko painotti  sivistyksen ja henkisen kasvun merkitystä. Hän siteerasi Timo Miettistä: "Ihmisen olemisen löytäminen on tärkeää". Ketään ei saa talloa, vaan pitäisi kuunnella herkästi hiljaisten ääntä.

Toinen tärkeä viesti Risikolla on: on tehtävä NYT, eikä odoteltava (esim. koronan ohimenemistä sitku-asenteella). Pitää tehdä! Hän piti Kampuksen toimintaa hyvänä esimerkkinä tekemisestä - pitää luoda toivoa tulevaisuuteen.

Kiitos Paula Risikko täsmäpuheesta ja rennosta jutustelusta!

Oriveden Opistolla puhetaidonopettajnaa toiminut Virpi Kaartinen piti yleisön hyppysissään kertaamalla menneiden vuosien  yhteishenkeä, yhteisöllisyyttä ja pieniä hauskoja tapahtumia. Ennen sanottiin opiskelijoiden muodostavan Opistoperheen ja monelle vanhalle opiskelijalle vuosi Opistolla on ollutkin paras vuosi elämässä.

Yksityiskohtana poimin tuosta puheesta, että keskiajalla kirjaston oven päällä on saattanut olla kyltti: "Tämä paikka on mielen apteekki". Sopisiko myös Kampukselle?

Omat tervehdyksensä avajaisten kunniaksi toivat ainakin Oriveden Hengitysyhdistys, joka lahjoitti Kampuksen pihalle metsälehmuksen. Sitä istuttamassa oli mm. Esa Kallio. Pitkää ja antoisaa elämää sillekin! Siis taimelle...

Kirjoituspiiri Kyhertäjien puolesta ojensimme Leena Kokkosen kanssa   tekemäni (leikkisällä copyrightnimellä morespacecreation) Kirjakortin terveisineen Reijolle. Kiitoksena kaikesta ja toivein yhteistyöstäkin.

* * * * *

Musiikkia korville tarjosivat Petro Leinonen aulassa, Kosketus-kuoro (mm. Kesäpäivä Kangasalla ja J.Sibeluiksen Saarella palaa.  Sekakuoro johtajanaan Marko Koskinen, kuulosti hienolta). Ihana energinen O´Rivers pisti menemään ensin kahden kappaleen verran (mm. Hard times) ja sai irkkumusiikkifanin nilkat vimmaiseen liikkeseen. Pettymys vain kahden kappaleen kuuntelemisesta vaihtui aulan puolella iloon. He pistivät soittaen lisää lantionkeikutusrytmejä! Kiitos kaikille musikanteille!

* * * * *

Kahvilan puolella hääräsivät iloiset talkoolaiset ja kannatusarvoista itse voitin syskyn väreissä hohtavan huivin (sangen osuva kaltaiselleni huivikerääjälle).

Lauantaina 19.9. Kampuksella on Sadonkorjuujuhlat. Perjantaina 2.10. on sopivasti Vappukonsertti Klemetti-salissa. Laitahan kalenteriisi! Lue lisää https://www.orivedenkampus.fi/tapahtumat/

Nautitaan talkoolaisten tarjoamista tapahtumista ja kannustetaan paikallisia tekijöitä? Iloisena Mörri Seppälä, Orivesi

Ps. nämä rivit ovat ihan omia kokemuksiani ja näkökulmiani ja asiavirheitä varmaan löytyy. Leikin välillä reportteria, mutta ihan huolimattomasti.

Punainen nuokkuja vietti kesää Hörtsänän arboretumissa

* * * * *

Taustalla kumeampia miesääniä ja huumoria: Ensiferumin uusin Thalassic- cd.

Valokuvat uskollisella, mutta selvästi väsähtävällä digikamerallaan Mörri Seppälä

Enkelilunta ja pahoja tekoja

 

Tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja  kouluttaja Anne Lukkarila on minulle tuttu nimi hänen runoteostensa kautta. Lukihäirikössä olenkin kertonut lukukokemuksistani  hänen Kaikki ihosi kyyneleet- kokoelmastaan (2.9.2018 ,Ihon lävistävät runot) sekä Kaamoksen herättämä- teoksestaan (20.1.2019, Kaamoksen runot). Pidän molemmista paljon, joten tartuin innokkaasti mahdollisuuteen  lukea ja tutustua Lukkarilan ensimmäiseen  dekkariin!

Enkelilunta sijoittuu pohjoiseen, Lapin laskettelukeskukseen. Paikalle on kutsuttu ympäristöasiantuntija Katariina Lahti. Hänen tehtävänään on tutkia saako laskettelukeskus haluamansa ympäristösertifikaatin. Pian alkavat epämääräiset tapahtumat ja Katariina on uteliaan luonteensa vuoksi tutkimassa ihmisten asioita ja huoneita.

Juoni on tosielämässäkin mahdollinen ja kirjat monet henkilöhahmot ovat uskottavia. Heidän dialoginsa ja sisäinen puheensa ovat aidontuntuista ja ne vievät tarinaa eteen päin sujuvasti. Toki pidän pohjoisen ihmisten puhetavasta muutenkin ja Katarinan oululainen ystävätär jutustelee tutulla poljennolla.

Myönnän, että tässä dekkarissa viehätti myös se, että varsinainen poliisityön edustaja jäi vähäeleisemmäksi hahmoksi ja eniten tilaa sai "siviili" Katariina. 

Yksi voimakkaasti vaikuttava "päähenkilö" on laskettelukeskus Lapissa. Luin kirjan ns yhdeltä istumalta ja huokailin runollistenkin luontokuvausten kohdilla! Näin etelän ihmisen näkökulmasta eksotiikkaa oli luonteikkaasti, ei mitenkään päälleliimattuna houkutuskeinona. Tässä pieni pätkä kirjan lopulta, kun Katariina muistelee shamaanin hänelle ilmoittamia sanoja:

Valjakko suuntasi metsästä kohti aukeaa, ja hän huomasi heidän kiitävän jäisen järven rantaa pitkin. Pieniä raemaisia kiteitä pureutui poskiin, kun koirien rouhivat käpälät nostivat ilmaan tiivistä tuiskua. Hän katsoi avaraa maisemaa, järvi näytti loputtomalta. Taivas oli pahaenteisen tumma. Kuu oli musta, hän tajusi. Lapinvuori odottaa kuolontanssia, kun mustakuu koittaa. Katariina sulki silmänsä. Ja mitä shamaani sitten sanoi? Hänen piti tehdä jotain, mutta mitä? Sitten hän muisti. Ja sinun se  täytyy estää, sillä sinä olet seisonut enkelten kanssa lumihaudalla ja nähnyt henkien tanssin ikiroudalla. Katariina toivoi jo tehneensä mitä shamaani halusi. Hän paljasti (...)

Suomen, ja varsinkin Lapin, kaunis luonto saa kirjassa myös puolustusta. Työnsä vuoksi Katariina ajattelee ympäristöasioita, mutta onneksi myös  laskettelukeskus Suomu haluaa profiloitua ekologisena matkustuskohteena. Ympäristöhuolet ja mahdolliset ratkaisut/ oikeat faktat  punoutuvat helppolukuisesti dialogeihin ja asiakirjoihin. Luonnosuojelusta kiinnostuneet saavat näistä hyvin tarttumapintaa.

Kirjan tunnelma on henkirikoksista huolimatta miellyttävä: tässä ei mässäillä välivallan kuvauksilla eikä turhilla ajojahdeilla. Henkilöhahmoja on useita, mutta silti kirjan rakenne pysyy yhtenäisenä. En osaa tarkemmin selittää, mutta lukijan ei tarvitse pinnistellä muistaakseen kuka on kuka ja kuka teki mitä. Kirjoitajan taitoa kuljettaa tapahtumia selkeästi läpi teoksen?

Ainoa minua häiritsevä asia tekstissä on naispuolisten henkilöiden ulkonäön ja asusteiden tarkka kuvaaminen eli tyypitelty varakas naishenkilö hyvinistuvine jakkuineen ja merkkilaukkuineen. Mutta ehkä sellaisia laittautuneita ja muotitietoisia ihmisiä liikkuu paljon Lapin laskettelukeskuksissa?  Mutisee epämuodikas hippipunkkari...

En väitä olevani mitenkään dekkareiden asiantuntija, vaikka tykkään lukea varsinkin pohjoismaisia dekkareita. Totean silti, että Enkelilunta on piristävä uutuus. Varsinkin syyskuussa voi jo vinkata sen sopivan oikein mainiosti sinne lahkakääreeseen joulunajan leppoisia päiviä varten!

Enkelilunta herätti kaksi omaa toivetta: tälle jatko-osa ja elokuva! Kiitos.

Lukemista on omat hyllyt pursuamassa, mutta yksi pieni kirjoitusopas vie huomion - luulen.

Väistelkä virusta, Mörri Seppälä

Kuvat Mörri Seppälä

& & & & & 

Lukkarila Anne, Enkelilunta (2020, Aviador)

Ketola Satu, kansi

Mustonen Kimmo, taitto 

Aviadorille sydänlämmin kiitos arvostelukappaleesta!

Taustalla Yoytuben kautta Kitaron tunnelmointia hijaisella voimakkuudella

Vilkas viikonloppu Oriveden Kampuksella

 

Marisha Rasi-Koskinen, Marjo Katariina Saarinen ja Ira Vihreälehto

Syyskuun ensimmäisen perjatain iltana (4.9.)  oli Oriveden Kampuksella kirjailijapaneeli aiheesta Miten minusta tuli kirjailija? Oriveden kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Mia Moilanen johdatteli kysymyksillään Marisha Rasi-Koskista, Marjo Katariina Saarista ja Ira Vihreälehtoa kertomaan omista, erilaisistakin, työtavoistaan ja näkemyksistään kirjoitusprosesseista.

Kirjailijat kertoilivat myös harrastustensa näkyvän teksteissä (esim. valokuvaaminen, matkustelu), luottolukijoistaan ja kustantajien roolista kirjoitusproseissa, muistikirjoistaan ja niihin piirretyistä kaavioista. 

Usein yhden kirjan kirjoittaminen on voimakas kokemus ja vie ajatukset mennessään, mutta myös alitajunta saattaa kehitellä sivuprojekteja. Ne saattavat yllttäen vaatia paljon huomiota ja siinäpä kirjoittaja päättää antaako sattumanvaraisuuden tai virheen tulla mukaan vai annetaanko niille aikaa myöhemmin.

He paljastivat myös omia epävarmuuksiaan; jos lukija luuleekin, että kirjoittaja kertoo itsestään? Fiktiossa on uskallettava kokeilla, päästävä häpeän ja kehtaamisen yli. Suuttuvatko mahdolliset sukulaiset "tunnistaessaan" itsensä tektistä? Seuraako oikeusjuttuja?

Paljon kolmikko antoi (kirjoittavalle) pureskeltavaa omiin töihin ja luomisprosesseihin. Sulatteleminen vie oman aikansa, joten enempää en tähän naputtele.

Edustimme ystävän kanssa myös Kirjoituspiiri Kyhertäjiä, koska on tärkeää olla mukana omalla paikkakunnalla kirjailijavierailuissa. Jo Opiston aikaan pyrimme osallistumaan kuulijoina kirjallisuustapahtumiin ja nyt olemme iloisia, että tällainen toiminta jatkuu! Kiitos Kampukselle!

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Marjo Katariina Saarisen romaani Jälki

Tilaisuuden lopuksi oli mahdollisuus tutustua kirjailijoiden tuotantoon ja itse ostin Marjo Katariina Saarisen Jälki- romaanin (Teos, 2019). Ostopäätökseen vaikutti Saarisen vastaus kysymykseen miten henkilöhahmoille löytyy/syntyy nimi. Kirjan Marion  on olemassaoleva MARI ON  ja katoava KAI on epävarmempi, epämääräisempi hahmo.

Ei tarvitse katua ostopäätöstä. Jälki on kiehtova tarina parisuhteesta, toisen ihmisen merkityksellisyydestä  ja epätietoisuden voimasta. Teksti on kaunista pienellä tavalla:

Vuorokausi oli kadonnut Kain myötä. Kun maisema pieneni, metsä näyttäytyi ikään kuin sisältäpäin; se käpertyi itseensä ja loisti valkoista valoaan lähelle. Yö oli kirkas, kuulas ja jatkui loputtomiin. Satoi hitaasti uutta lunta. Pelkäsin, että Kain jäljet peittyisivät, että olisi kiire löytää ne ja Kai.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤  

Sunnuntaina 6.9. lähdimme jälleen ystävän kanssa Kampukselle. Vuorossa oli taiteenystävän Keijo Koivulan luento venäläisestä runoilijasta Anna Ahmatovasta (1889-1966) sekä Venäjän ja maailman historian suurten tapahtumien vaikutuksesta Ahmatovan tuotantoon. Hän joutui kokemaan mm. Maailmansodat, Stalinin vainot ja poikansa pitkän vankeusajan.  Tästä vankila-ajasta kertyi aineistoa mm. runokokoelmaan Requiem. 

Runotytöt esittivät vuorotellen Ahmatovan runoja, joissa kaikissa oli vahva slaavilainen tunnelma (oma mielipiteeni).

Kampuksen päärakennuksessa oli myös näyttelyssä Ahmatovan runoja sekä eri taiteilijoiden piirroksia ja maalauksia runoilijasta.

Anna Ahmatovan tuotantoon ja elämään voi tutustua esim. Anneli Heliön toimittamassa kirjassa Olen äänenne, kootut runot 1904-1966.

Luentoa oli saapunut kuuntelemaan n viitisenkymmentä uteliasta - hienoa! Harmillista on, että samaan aikaan oli kansantanssiryhmän päätöskonsertti Klemetti-salissa, eikä kahteen paikkaan voinut revetä. Tanssijoilla oli ollut siten pieni yleisö.

(minulle) tuntemattomaksi jääneen taiteilijan näkemys Anna Ahmatovasta

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Oriveden Kampuksen viralliset avajaiset siirtyivät keväällä erään viruksen vuoksi, mutta perjantaina 11.9. olisi tarkoitus juhlia Kampuksen uutta elämää. Tervetuloa kaikki mukaan!

Rakkaan "Opiston" aktiivisesta syksystä iloitsee Mörri Seppälä

Taustamusiikkina poikkeuksellisesti suomenkielistä menoa eli Seminaarimäen Mieslaulajien Rakastan sua- cd

 

Runoja miehen kuolemasta ja enemmän elämästä

 

Nyt on bloggarilla ongelma. Positiivinen ongelma! Niin monisävyinen  runokokoelma luettu ja pyöritelty, että en tiedä mitä sanoisi. Tekisi mieli ottaa jokaisesta runosta rivi tai pari esimerkiksi sanojen käytöstä ja syvällisistä ajatuksista.

Miehen kuolema on Akseli Koskelan (synt.1980) tuore runokokoelma. Kirjan takakannen tietojen mukaan Koskela on toiminut mm. EU-asiantuntijana, lobbarina ja ministereiden haamukirjoittajana, sekä elänyt kansainvälistä elämää diplomaatin puolisona. Hän kääntää tekstinsä espanjaksi ja työskentelee kahden kielen parissa. Näin kääntäminen vaikuttaa lopulliseen runoon. Miehen kuolema on Koskelan ensimmäinen suomenkielinen teos.

 Minulle jäikin teksteistä tunne, että kirjailija on nähnyt muutakin kuin kotimaata ja hienoinen sivistyksen mauste runoissakin maistuu? Virkistävää!

Yleisvaikutelma: kokonaisuus on ehjä, runot punoutuvat toisiinsa rytmikkäästi, toisiaan tukien ja avartaen. Sanat ovat nykykieltä ja helposti ymmärrettävissä.  Viittauksina esiintyy esim. itämaisia vaikutteita, kuten Super-geisha, feng shui ja Tienanmeri, yksi otsikko on (Stuprum honorabile honinem fennicum). Osalla runoista on otsikko ja ne ovat sitten em. tavalla sulkeissa. Sopii hyvin  kokoelman tyyliin.

Miehen, ihmisen, elämä on tässä jaoteltu kolmeen osioon: Isän pelko, Miehuuden pelko ja Isyyden pelko. Isän pelko vie lukijan vahvoihin tunteisiin. On häpeää, epätietoisuutta olemassa olosta itselleen ja muille, ristiriitaisuuksia ja samankaltaisuuksia häissä ja hautajaisissa. Miten kertoa jotain, kun sanat eivät riitä? Mitä kaikkea voi nähdä ihmisen käsistä?

(Isän pelko)

Samaan aikaan ukkonen ja jyrähtelevä jumala

rankaisija ja satuttaja

etäinen jättiläinen.

Hyvällä tuulella hän oli kalastaja

ja rakentaja

musiikin ja vieheiden ystävä.

Isän pelko, miehinen kokemus.

Olenko poika, mies lainkaan?

Tämä kaksijakoisuus, hyvä ja paha, vanhemmissamme on tunnistettavissa monelle?

Miehuuden pelko käsittelee kärsimyksen, turhuuden ja rumuuden,  pinnallisuuden ja rakkauden, seksuaalisuuden ja toissijaisuuden kautta itseä, ihmissuhteita. Millaisia mielikuvia teemme toisista ihmisistä?  

(Pyreeni)

Spontaani tapaus La Fayette

Sliip sliip James Bond 

Sliip sliip pliis ajattelin

Päästään pittoreski liukui yläviistoon

Sliip sliip jambeau

Mon beau

Olet puoleensa vetävä proteesi

groteski (...)

 

Pyreeni- runosta laitoin esimerkkinä alkuosan. Se on erilainen, rytminen sanailoittelu  - ei siitä tarvitse kaikkea ymmärtää, mutta se viehättää käytettyjen sanojen äänteiden vuoksi.

Isyyden pelko vie lukijan kokoelman pisimpien runojen kautta syntymisen ihmeeseen ja kokemukseen. Isä kokee vahvoja tunteita lasten edessä. Sairaus iskee yllättäen ja hautausmaalla herää uteliaisuus pinnan alaiseen näkymään. Tässä katkelma (Lapsen synnytys) -runosta:

(...) Tuskantunteista lapsen tuska on pahin.

Gautama ilman tunteita.

En tunnista itseni kaltaisia miehiä

huolehtivaisia ja tunteista puhuvia.

Itsellisyytemme lakkasi tunteja sitten.

Syyllisyyden tunne on krooninen.

En ole oletettu seurakunta.

Minä vain synnytin pienen lapsen. 

Repeydyimme sen vuoksi  yhdessä

 taivaankappaleiksi,

sinkouduimme halvaantuneista ruumiinosistamme

takaisin palavaan ilmakehään (...)

Lopuksi esimerkki lyhyen ja tiiviin ilmaisun runosta:

(Tikarin iskuja)

Koetat hehkua

Lopulta annat myöten

 

Menetät hymyn

Kylmä puhaltaa pintaasi

 

Rujo kai ehdotonkin

Pehmeimmät äänet 

Olen lukenut Miehen kuolemaa useampaan kertaan ja eri kohtiin pysähtyen. Aina tulee mieleen sana elegantti.  Hienostuneesti ja ymmärtäen Koskela katselee ihmisten kulkua maailmassa. Runokokoelma ei vaadi vastauksia, eikä tyrkytä asenteita. 

Tämän kokoelman parissa viihtyy useamman lukukerran, koska  riveiltä aukeaa uusia tunnelmia ja ajatusketjuja - lähes huomaamatta. Kiehtova runokokoelma syksyisiin iltoihin?

Syksyllä monet harrastukset aktivoituvat, mutta seuraamme kai kaikki koronatilannetta ja hössäämme sen sallimissa rajoissa? Itse olen heinäkuusta lähtien lueskellut ja etsinyt sopivia tarinoita sekä novelleja kirjastolamme jatkuvaan Puikkojen viemää - lukuhetkeen. Sanan Mahti -runonlausuntaryhmäkin kansalaisopiston puolella aloittanee harjoitukset syyskuussa, joten katsotaan mitä teoksia ehdin nostaa blogiin...

Kertokaahan joskus kuulumisistanne, Mörri Seppälä Orivedellä

 

Kuvat Mörri Seppälä

--//--//--//--//--//--//--

Koskela Akseli, Miehen kuolema (2020, Enostone Kustannus)

Niinikangas Kalle, taitto 

Ponce Maira Pino, kannen kuva ja suunnittelu

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos paketista.

Taustamusiikkina Pekko Käpin Finnish folk songs, Vol 1 (2019, Helmi Levyt)