Anssi Kullbergin trilogia kuolemattomuudesta

Haluatko lukea ja kokea seikkailun fantasian ja utopian hengessä?  Haluatko matkata ystäväjoukon mukana miljoonan vuoden päässä titaanien luona? Haluatko tutustua yksittäisellä saarella asuvaan peterpanmaiseen yhteisöön? 

Kiinnostaako 1800 sivua jännitystä ja syvällisiä ajatuksia ihmisyydestä ja kuolemattomuudesta? Jaksatko pysähtyä erilaisten runojen ja unikuvien äärelle? Uskotko tulevaisuuteen maaplaneetalla vai olemmeko nyt matkalla tuhoon ihmiskuntana?

Anssi Kullbergin trilogia Titaanin aika (Titaanien aika,  Elysion ja Sangriala) sisältää kaikkea edellä mainittua ja paljon muutakin! Juoni kulkee yliopisto-opiskelija Mikael Corvin onnettomuudesta ja henkiin herättämisestä miljoonan vuoden päästä titaanien aluksella. Sieltä hän pääsee saarelle, joka muistuttaakin vanhaa maaplaneettaa. Saaren lähellä on mantere, jonne hän lähtee etsimään siepattua rakastettuaan ja pieniä koulutyttöjä. Pieni ystäväjoukko kasvaa uusien urheiden sotureiden myötä ja he joutuvat puolustautumaan erilaisia uskonnollisia järjestöjä vastaan. 

Tämä trilogia sisältää seikkailun lisäksi hyvin paljon syvällisiä inhimillisyyteen liittyviä mietteitä, usein päähenkilö Mikael Corvinin ajatuksina tai dialogeissa.

"Ongelma, hän sanoi, "on se, että sinun maailmaasi ei enää ole olemassa. Olet muinainen elämänmuoto ajalta hyvin kauan sitten. Teidän lajinne telluurisilla aikamääreillä mitattuna olet ollut ikiunessa lähes miljoona vuotta. Se ei tietenkään tarkoita samaa käännettynä aurinkokuntanne ulkopuolisille aikamitoille."

 

Näin kertoi titaanen tulkki Corvinille tämän herättyä. Yksinäisyys ja suru kotiplaneetan kohtalosta iskostui hänen sieluunsa. Keskusteluissa titaanien tulkin kanssa hän oppii, että titaanit ovat jakautuneet kahteen eri lahkoon, muumeihin ja hengellisyyttä korostaviin hemuleihin. 

Muumeihin ja hemuleihin liittyen mainitsen tässä, että trilogiassa on paljon tekstuaalisia viitteitä, esim. sarjakuvasankari  Corto Maltese, merialus Nautilus, Mustanaamion pääkallosormus, ninjat, temppeliherrat. Kirjoittajan jälkisanoista saa joihinkin ilmiöihin selityksen. Kehoitankin lukemaan jälkisanat erityisen huolellisesti. 

Kolmessa kirjassa on paljon taistelukohtauksia ja hengenmenetyksiä. Niillä on omat vaikutuksensa varsinkin nuoriin poikiin ja herkkään Mikael Corvinin naisystävään Mary Darlingiin. Koston ja taistelun oikeutuksesta:

"Me olemme kuulleet vääriä profeettoja", lausui Ramez äkkiä hartaalla äänellä. "Kun sekä hyvä että paha esittävät itsensä Kristuksina, kuinka me voimme tietää, kuka on totinen ja oikeamielinen ja kuka antikristus?

"Katsomme heidän tekojaan?" ehdotti Roland, nopeaälyisenä kuten aina. (...) "Se on sotaa, sanoi Roland lopulta. "Sota on paha. Mutta kun siihen on kerran joutunut, on tehtävä oikein. Jotta voittaisi, tai ainakin muuttaisi tasapainoa niin, että sota on mahdollista lopettaa. Niin te olette tehneet tänä yönä. Muuttaneet tasapainoa."

 

Trilogiassa on kuvauksia ystävyydestä, rakkaudesta, uskollisuudesta, pettämisestä ja pettymisestä. Ja kaiken tämän lisäksi eräät kirjan päähenkilöt elävät useamman kerran samanlaisina  ja kuitenkin erilaisina eri aikajaksoissa! Tästä en kerro enempää, vaan ota itse selvää!

Kokonaisuudessaan Anssi Kullbergin trilogia on viihdyttävä seikkailu JA syvemmällä tasolla  tuntemamme homo sapiens- lajin kulttuurellinen kuvaus. Onko mikään muuttunut miljoonassa vuodessa? Miksi ihmislaji tarvitsee uskontoja? Voisimmeko elää rauhassa muiden lajin kanssa tuhoamatta maapalloa ?

Varaudu lukemaan kirjat toiseen tai kolmanteenkin kertaan, sillä niissä on niin paljon eri tasoja, että ensimmäisellä lukukerralla ehkä seikkailukertomus vie mennessään ja herkät nyanssit aukeavat vasta uusilla kierroksilla. 

Loppuun on todettava, että kunnioitan  kirjoittaja Anssi Kullbergiä taidosta pitää koossa moinen sanamäärä ja monet henkilöhahmot. Tarinan moniuloitteisuus hämmästyttää ja ilahduttaa. Monet kohtaukset ovat elokuvamaisia ja tämä trilogia oliskin upeaa nähdä valkokankaalla!

Kiitos lukukokemuksista!

3 3 3 3 3 3 3

Tämän lukukokemuksen perään käsiini osui kirjastosta Tiina Raevaaran Ikuisen elämän lyhyt historia, kuinka taistelemme kuolemaa ja vanhuutta vastaan (2024, Like). Samoja teemoja tietellisemmältä kannalta kuin Kullbergin trilogiassa. Pistää miettimään ihmisen elinkaarta ja elämän laatua.

Ihminen voisi haluta elää pitkän elämän, jotta hän ehtisi korjata mahdollisimman paljon kaikkea sitä, mitä lajimme on olemassaolonsa aikana ehtinyt hajottaa.

Pitkän elämän aikana voisi rakentaa mahdollisimman syvää yhteyttä muihin ihmisiin ja muuhun elolliseen.

 

Syvällisissä mietteissä marraskuun viistossa valossa,  Mörri Mahlakallas 

 

3 3 3 3 3 3 3 

Anssi Kullberg: 

Titaanien aika

Elysion

Sangriala (2022, BoD - Books on Demand, Helsinki)

Trilogian kirjat kustantajalta. Suuresti kiitän!

Tiina Raevaara, Ikuisen elämän lyhyt historia (2024, Like)

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Mitä kummaa Pohjanmaalla ennen vanhaan?

 

Riina Peltosen Tervahaudanhaltija

Lokakuun ja marraskuun vaihteessa on kuulemma liikkeellä erilaisia olentoja - näkyviä ja yliluonnollisia. Toiset niihin uskovat ja toiset älyllisesti ne kieltävät.  Kumpaan joukkoon sinä kuulut?

Riina Peltonen on kerännyt mm. vanhoista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska  litteretursällskapetin  uskomustiedonarkistoista jännittäviä tarinoita eri puolilta Pohjanmaata. Tervahaudan haltija, myyttisiä tarinoita Pohjanmaalta esittelee lyhyitä eriskummallisa maisemaan sijoitettuja yliluonnollisia kokemuksia.

Kirjan luvut: Maisema tarinoiden näyttämönä, Metsän siimeksessä, Nevojen kätköissä, Veden äärellä, Tien päällä, Kallioiden ja kivien väkeä.  Esimerkkinä Metsän siimeksessä- osasta Pyhiä puita:

KARHUNKALLOPETÄJÄ l Perho 1928

Vasamäellä kasvoi ennen lyhyt ja paksu taarikkamänty. Sen oksassa kerrotaan riippuneen karhunkalloja vielä 1900-luvun vaihteessa. Puuta kunnioitettiin ja pidettiin taikavoimaisena, kunnes eräs 18-vuotias poika kaatoi sen ilkeyksissään. Vanhat ihmiset suuttuivat ja sanoivat: "Vielä saat siitä muiston, kun vanhain miesten puun kaasit." Jonkun ajan päästä poika sai ilmeisesti ihosairauden: "sen, että rupesi ajamaan päätä. Ajoi melkein puolen päätä aivan pahaksi." 

 

Kertomusten alusta löytyy tarinan tapahtumapaikka ja vuosiluku, jolloin tarina on kerätty arkistoon. Omakohtaisia kertomuksia eli memoraatteja on myös mukana, ja ne erottuvat kirjassa erilaisella fontilla. Minä-muotiset kertomukset ovat olleet kertojilleen todellisia, mutta eivät ehkä jääneet isomman joukon muistiin ja siten suulliseen perintöön.

Tarinoiden aikajana on 1800- luvulta 1960-luvulle. Esipuheessaan Riina Peltonen kertoo uskomustarinoiden moraalisistakin opetuksista ja ensimmäisessä luvussa siitä, miten maisema vaikuttaa ihmisten mielikuvitukseen. Mielenkiintoinen on  Sotia ja taisteluita- osion faktat Pohjanmaallakin vaikuttaneista Nuijasodasta (1596-1597),  Isovihasta (1713-1721) Pikkuvihasta (1742-17439 ja   Suomen sodasta 81808-1809). Taisteluiden tapahtumat ja kaatuneet varmaan jättäneet oman leimansa tiettyihin historiallisiin paikkoihin (oma mietintö).

Yksittäisten väkivallan tekojen seurauksista voi lukea Tien päällä- osan kertomuksista. Murhapaikkoja teiden varsilla sisältää esim. tämän:

YLISKYLÄN TAIPALEEN HAUTA l Kortesjärvi 1948

Kortesjärvellä Yliskylän taipaleella sanotaan olevan paikka, jossa nainen on murhattu, ja läheisessä metsässä on hänen hautansa. Tällä kohdalla hevoset aina pidätettiin. Pimeän aikaan kaupungista palaavien hevoset hyppelehtivät villeinä, ja murhapaikkaa onkin aina pelätty. 

 

Pohjanmaalla  omanlaisiaan vaikutteita  antavat meri ja Ruotsin kieli sekä kulttuuri. Veden äärellä osassa saamme tutustua merikäärmeeseen, ihtiriekkoon näkkiin ja merenneitoihin.

MERENNEIDON VIERAILU l Raippaluoto 1912-1913

Joskus 1800-luvulla oli kaksi miestä veneessä paluumatkalla Vaasasta kohti kotiaan, joka sijaitsi Vallgrundisa. Kun matka oi edennyt Dunkarsörenin ja Stångörenin saarten kohdalle, ilmestyi veneeseen kaunis neito ilman, että kumpikaan miehistä oli nähnyt, miten tämä oli siihen päässyt. Neito asettui istumaan isomaston purjen juureen. Vähän aikaa siinä istuttuaan hän hyppäsi mereen, jolloin vene kallistui niin voimakkaasti, että se oli vähällä upota. 

Kirjan lopussa on vielä tarinoiden arkistolähteet. Tämän viehkeän teoksen voi lukea kansantieteellisenä tietokirjana ja ihan hassutellen kummitusjuttuja muistellen pimenevissä loppuvuoden illoissa. Eiköhän aika moni meistä muista luonnosta jonkun merkillisen kohdan, kiven, puun tai lähteen, josta voi itsekin kehitellä karmean kertomuksen...

Kansi ja sisälehdet ovat kauniita  ja kirjan kuvitus on "sopivan" naisvistista - ne  eivät vie liikaa huomiota teksteistä. Mervi Heikkilälle erikoismaininta tästä.

 

Kiveen piilotunut jättikotka?

Vahva suositus siis Haamun kustantamalle Tervahaudan haltija. Ei heikkohermoisille.

Kohti talvikautta ja hämärän hyssyä. Mörri Mahlakallas, Kampus

####---####---####---####

Riina Peltonen, Tervahaudan haltija, myyttisiä tarinoita Pohjanmaalta (2024, Haamu kustannus)
Mervi Heikkilä, kuvitus

140 sivua 
Arvostelukappale kustantajalta, jolle lähtee iso kiitos!

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Taustalla musiikkina Youtubesta kuiskien Outlander Music & Ambience

 

Heli Haltian ajatuksilla

 

Heli Haltian esikoisrunokokoelma Ajatusviiva 

Heli Haltian esikoisrunokokoelma Ajatusviiva on eheä kokonaisuus. Runojen kieli on runoissa samaa sävyä ja yleistunnelma on maltillinen, lempeä ja toteava. Runot ovat helposti ymmärrettäviä ja sisältävät syvällisiä toteamuksia elämästä, ihmissuhteista ja luomisen prosesseista.

Kirjoittajan sentimentaalinen kosto

pistää paperin reunalla

viipaloida vamma vasurilla

runojen groteski avoin suhde

pyykkiä pullotettavana.

 

Kokoelman runot  putoilevat tajuntaan hiljaa huomiota herättämättä. Siksi niitä on hyvä lueskella yksitellen epämääräisissä järjestyksissä. Näin jokainen runo ikään kuin kasvaa omaksi itsekseen. Ajatusviiva tehoaa pelkällä tekstillään, joka on asemoitu perinteisesti, eikä kuvallista ilmaisua ole.

Suru, musta takkuinen koira

kulkee kyljessä. 

 

Tässä 81 sivuisessa kokoelmassa osiot ovat nimillä merkityt ja niitä on hauska miettiä: kuvaavatko ne suoraan osion tekstejä vai ovatko ne portteja/ovia jonnekin vähän sivuun. Esimerkkeinä Hukkumatta ollut, Pisaroilla alleviivattu, Karisma kasvaa keväisin sekä  Kekri.

Ehkä runojen ytimekkyyden vuoksi itselleni tulee olo, että Heli Haltia on kävellyt päässäni - tunnistettavuus runojen maailmassa on niin vahva. Suosittelen vahvasti luettavaksi!

Tähän loppuun vielä esimerkki runokokoelman tiiviistä ilmaisusta:

Näemme toisemme paremmin

eri planeetoilta.

 

Tämä runo vie aasinsillalla mielenkiintoiseen trilogiaan, jossa liikutaan tuntemamme maaplaneetan ja muiden elinympäristöjen pinnoilla. Kirjasarjasta ehkä seuraavassa Lukihäirikön postauksessa...

 

Mainitsen vielä Tuija Välipakan runokokoelman Saari josta olen poissa (2024 Siltala). Tässä kirjassa pääosassa on saari, joka on kerännyt runon minän perhettä yhteen. Mitä tapahtuu, kun joku poistuu? Onko saari enää sama? Miten vahvoja muistot ovat? 

Jokaisella sivulla maistuvat ja tuoksuvat saari, vesi, kasvit, ikävä.  Sivuilla on välillä hentoja piirroksia  ja erilaisia fontteja, joten sivut ovat ilmavat, kiehtovat. 

Sillä hetkellä kun järvi jäätyy umpeen

saari kiinnittyy mantereeseen

 

kuin elin ruumiiseen.

 

Miten kylmä pieni sydän    saari.
Kannan sitä mukanani koko talven. 

 

(runon asettelu tässä erilainen, jotta ei sotkeudu kännykän näytössä sekaisin)

 & & & Tutustu näihin runoteoksiin, uppoa jonnekin omaan maailmaasi.

Kohti syksyisempiä tunnelmia kirjojen ja kirjoittamisen parissa, Mörri Mahlakallas 

(toivoo kirjoittamiseen liittyvän kurssin alkavan syyskuulla)

{ - } { - } { - } 

Heli Haltia, Ajatusviiva (2023 Momentum Kirjat)
Saara Hankama, ulkoasu

Arvostelukappale suoraan kirjailijalta. Paljon kiitoksia!

Tuija Välipakka, Saari josta olen poissa (2024 Siltala)
Jenni Saari, Sorry Jenny visuals, ulkoasu

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Taustalla Seminaarimäen mieslaulajien kappaleita YouTubessa. Varsinkin Susien teillä toistona monta kertaa.

Kaksipa sirkusta Kampuksella

 

Sisältövaroitus: kirjoittajan syrän on liian pieni kestääkseen tätä iloa sirkusesityksistä ,joten fiilistellen mennään ja faktat saattavat olla niin ja näin sinne päin. Aivosolut eivät pysyneet perässä tunteiden riehuessa, joten muistiinpanot näyttävät päivänvalossa aika sekaisilta. Valokuvia taisin ottaa, koska kahdella laitteella otoksiakin on. No niin, vuoden journalismi-palkintoa ei kannata odotella...

Tiistaina 23.heinäkuuta Oriveden Kampuksella oli mahdollisuus kokea kaksi nykysirkuksen (ei ns telttasirkusten)  esitystä. Kampuksen puistossa lammen lähettyvillä oli The Nordic Council- trio rakentanut esiintymispisteen ja ilma-akrobatialle kolmion muotoisen metallikehikon.

Bjarni Árnason (Islanti), Merri Heikkilä (Suomi) ja Jakob Jacobsson (Ruotsi) alottivat Three men from the north nimisen "shownsa" villapaidat päällä kesäillassa. Tutumpien sirkusesineiden (diabolot, jongleerauspallot, keilat) lisäksi kyytiä saivat mm. Rubiikinkuutio, lokerikko (Ikea?), jakkara. 

Jakobin ilma-akrobatia köydellä oli hiukea katsottavaa! Pitää olla lihaksissa voimaa, että pysyy mitä ihmeellisimmissä staattisissa asennoissa maan ja taivaan välillä. Näistä tuokioista sai esteettisesti hienoja kuvia.

Miehet myös soittivat itse mm. haitaria ja pientä kosketinsoitinta. Välillä taustalla kuului ruotsalaista (?) iskelmää. Erittäin hauska osuus oli Merrin kertoma tarina Finland man. "Finland man are like this...eat moose..show no emotions". Aika synkkä, mutta vino kuvaus suomalaisen miehen elämästä.

Esityksen  sävyjä olivat  vino huumori, (muka) kömpelyys, hiljaisuus, tauot eri kohtausten välillä. Tuijotukset yleisön ohi jonnekin kauas olivat hellyyttävä lisä tähän kokemukseen. 

Menkää katsomaan, jos vain ikinä tulee mahdollisuus!

Tässä pohjoisen miehet vielä villapaidat päällä- helteessä!

Miehet kukkammekoissaan 

Merri ja pallot ilmassa

Jakobin lennokasta liikettä köyden varassa 

Vaakatasossa kehon hallintaa

& & & & & & 

Illan toinen esitys oli sisällä Klemettisalin puolella. Armour Circus Worksin demoesitys Stygian vei katsojat jonnekin alitajunnan syövereihin. Taustaääninä ja musiikkina säröilevää, sähisevää, solisevaa "avaruustunnelmaa" tai dystopian synkkiä kaikuja. Laitteistoa käytti tunnistamattomana hahmona Kaapo Leinonen ja valosuunnittelija Tuomas Honkanen.

Onni Toivonen tanssi, jongleerasi, paukutti keiloja maaniseen, epätoivoiseen  tahtiin. Parhaillaan Onnin käsissä pysyi 12 keilaa. 

12 kiloa painava graniittikuula kulki pitkin taiteilijan vartaloa. Uskomatonta kehonhallintaa, kun granittipallo oli vain toisessa kämmenessä ja hän väänsi kehoaan moneen suuntaan vinoon - käsi vakaana! Hiki tuli jo katsellessa ja hengittäminen lähes unohtui.

Solisevan äänimaailman alettua sulka-ampuja suuntasi ihania valkoisia isoja sulkia Onnille. Hän tanssitti ja tasapainoili niitä, lopulta halliten kolmea sulkaa yhtäaikaa. Nyt liikehdintä oli rauhallisempaa, runollisempaa.

Valkoiset sulat olivat todella kaunis näky sinisiä verhoja vasten, mutten itse halunnut häiritä taiteilijaa mahdollisella salamanvälähdyksellä (salissa oli niin hämärää) .Onneksi Kalevi Montela näppäsi yhden otoksen ja sain sen käyttöön. 

Onnin tanssia sulkien kanssa

Ennen viimeistä esinettä Onni pisti päänsä kuppiin, jossa lienee ollut magneesiumia tms otteen parantamiseksi. Koko tukka sai jauhetta päälleen ja jotain humoristista oli tässä kohtauksessa. Pitkä (yli 2 metrinen) lauta ja toisessa päässä lyhty saivat liikettä Onnin pään päällä. Helikopteri-efekti tuli mieleen. Lauta ja lyhty olivat koko ajan liikkeessä. 

Stygian on saanut innostuksen vanhasta myyttisestä Styx-joesta, joka oli elävien ja kuolleiden välinen maailma. Esityksessä oli hämärä välitilan tuntu ja Onnin kamppailua isoja voimia vastaan (oma tulkinta) oi pakahduttavaa katsella. Oliko esityksen viimeinen osuus lankun päässä heiluvan lyhdyn kanssa kertoa rankkojen kokemusten saaneen valoisan päätöksen? 

Tämä esitys oli rajuudessaan todella vaikuttava. Toivottavasti pääsen näkemään Stygian uudemman kerrankin joskus jossain...

Onni jälkilämmössä lyhdyn ja sulan kanssa

Kuulin jonkun sanovan, ettei ymmärtänyt kaikkea näistä esityksistä. Ei mielestäni tarvitsekaan - antaa aistien olla avoinna ja alitajunnan kehitellä omia todellisuuksian! Taide vaan ON.

Kampuksella oli lauantaina 27.7 CMAH - Helsingin vanhan musiikin seuran kurssin päätöskonsertti.  Tällä kertaa mukana myös kuoro. Vanhat soittimet ovat kiinnostavia ja taitavien soittajien mukana pääsi musiikikimatkalle keskiajalle asti.

Fiilistellen Mörri Mahlakallas, Kampus

& & & & & & & 

Seuraa intagramissa :

thenordiccouncil

armourcircusworks

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Kalevi Montela, kuva "Onnin tanssi sulkien kanssa"

Virvatuliklubi Oriveden Kampuksella 9.7.

Tiistaina 9.heinäkuuta 2024 oli Oriveden kampuksen vuoro saada vieraaksi tamperelainen Virvatuliklubi. Illan teemana Rosoista romantiikkaa.  Runoilijoina kuuluvat Antti Eskelinen, Anni Kanniainen, Artemis Kelosaari ja Tabsurdi. Neljä erilaista tekstintekijää ja niin erilaista persoonaa, että kokonaisuus toimi hyvin. Esityksen jälkeen oli mahdollisuus yleisölle tulla open mic eli avoimen mikin äärelle omilla teksteillään. 

Illan seremoniamestarina toimi kirjailija-toimittaja Artemis Kelosaari. Eloisasti ilmehtien hän luki omaa runokokoelmaansa. Yllätyin jotenkin hänen avauksestaan ja  sanoistaan, että en huomannut kirjoittaa muistiin oikein mitään...  Romantiikkaa, syvällisyyttä,ajan kulumista?  Alla olevan linkin kautta pääsee kokemaan hänen tyyliään:

https://www.instagram.com/p/C9PtYSjylLx/

Mies ja hattu

Ainakin opin uuden sanan eranto. Se  kertoo paljonko magneettinen pohjoinen eli kompassin näyttämä suunta eroaa maantieteellisestä pohjoisesta. Suomessa eranto vaihtelee Ahvenanmaan 7 asteesta itärajan 15 asteeseen.

Häneltä ovat ilmestyneet mm. teokset Omenatarha (2017 Helmivyö), Arsenikkivärejä (2021 Enostone),  Sininen, valkoinen ja sateenkaari (2023 Nysalor-kustannus), Kannibaali, kirjoituksia ihmissyönnin historiasta  (2019 Salakirjat) ja Aaveiden Tampere yhdessä Rimma Erkon kanssa (2020 Haamu). Tästä kirjasta Lukihäirikössä päiväyksellä 7.12.2020 otsikolla Aaveita Tampereella, hirviöitä terapiassa.

Hänen uusinta romaaniaan Etelänpoika (2024 Osuuskumma) en ole vielä ehtinyt lukaista.

Antti Eskelinen 

Antti Eskelinen oli illan energisin sanojen tööttääjä. Pitkää tajunnanvirtaa ilman taukoja tai taiteellisia kikkailuja. Oikein punkhengessä. Ahdistusta, kututusta, huumoriakin olin kuulevinani sanajonojen seassa. Toimii se runous näinkin: raakana suoraan sanottuna ja huudettuna. Onneksi ostin hänen ja Ilari Soidinsuon yhteisteoksen, kääntökirjaksi tehtynä. Sieltä jälkeen päin kelasin Eskelisen ajatuksia.

Tabsurdi

Tabsurdi se tiesi mitä sanoo. Ilman mikkiä, ilman papereita, ilman kännykkää pisti menemään veikeällä huumorilla yhteiskunnallisia  ja tragikoomisia lyhykääsiä ja pitempää runouttakin. Havukka-ahomaisia mietteitä olisi kuunellut pitempään, koska itselläni ainakin meni tovi, että tekstin ydin upposi. Ei turhaan häntä "kehuttu" stand up- koomikoksi.

Anni Kanniainen

Ryhmän fyysisin esiintyjä oli Anni Kanniainen. Kun on käsissä mikki ja pieni kännykkä, niin liikkeelle pääsee sivusuuntiin tai vaikka  polvilleen lattialle. Hänen teksteissään oli paljon symboliikkaa ja surrealismia. Valitsin tarkoituksella Kanniaisesta "epätarkan"  kuvan korostamaan hänen mystisempää läsnäoloaan yleisön edessä.

Eipä olekaan näin jälkeen päin helppoa tästä esityksestä kertoa mitään täsmällistä. Niin tunteen ja innostumisen aalloilla kuuntelin, että vanhanaikaiset kynä-paperi- muistiinpanot näyttävät muinaisheprealta. Päälimmäiseksi jäi fiilis, että runoutta on niin monenlaista ja eri sävyistä, makuista, hajuista, rytmistä ja mitä vielä. Ihan kuin tätä en jo tietäisi näiden vuosikymmenien harrastamisen jälkeen.    

Ai niin, kävin höpisemässä mikkiin 3 lyhykäästä otsikolla Peace&Love sekä 3 kissarunoa Sari Niemisen kanssa tekemästämme uutukaisesta Kotitiikerit. Koska yhdessä  unelmoin Kampukselle omaa maskottikattia!

Kiitos tästä ja menkää toki kokemaan Virvatuliklubi ja kaikkea muutakin!  

                                 

Antti Eskelisen+Ilari Soidinsuon sekä Anni Kanniaisen runoteokset

Vielä lyhyesti ostamistani kahdesta (koko myyntipöytää en voinut tyhjentää) runoteoksesta.

Soidinsuon (Maailmalle sateessa laulan) ja Eskelisen (Palavan kuumailmapallon pakkolasku) kääntökirjasta eli yhteisteoksesta pidin heti toteutuksena. Kaksi samantyylistä tekstirypästä samoissa kansissa, toinen toistaan vasten. Miehistä uhoa, ikävää, vihaa, toivottomuutta, absurdia menoa kaupungissa, tässä ja nyt, eritteet kuuluvat elämään, voimasanat sinkoilevat. Onko millään väliä? Kuinka tyhmä ihminen voi olla? Mikä yhteiskuntaa riivaa?  Mikä sekoittaa pään? Sanoilla ja äänteillä viedään lukijaa seuraaville riveille. Eskelisen runossa olevan (ajankohtaisen? Jalkapallon-kisat, oma huom.) vertauskuvan vuoksi esimerkki runo sivulta  22:

Vastuu.

Siirtyy katsojalta kuulijalle.

Hyökkääjä syöttääkin

puolustajalle. Painaa, painaa.

Jää paitsioon.

Narikkaan. Heitetään

niskaperseotteella pihalle.

Sammuu katuojaan.

Kannetaan

paareilla satakiloisena kalikkana

piiloon kylmään, pimeään

lokeroon.

Otetaan, annetaan, haudataan.

Unohtuu.

Vastuu. 

Kannisen Luopiolapset on ensinäkemältä esteettisesti viehättävä. Runojen lomassa on voimakkain värein tehtyjä kuvituksia ja jotkut runot on upotettu kuvaan sisään. Fontti on epätavallista "käsikirjoitus"- mallia, joka on viehättävää, mutta ehkä tekee lukemisesta silmiä rasittavaa - ei kannata koko teosta ahmia yhteen menoon? Kyselee vanha täti oikukkaine silmineen...

Tekstien asemonti keskitetysti keskelle sivua toimii hyvin, itsekin pidän tästä vapaudesta vasemmasta reunasta.

Aiheita tässä fantasia- tai unimaailmahenkisessä teoksessa ovat mm. yksilön minuus ja outouden kokemukset, muodonmuutos ja erilaiset roolit, kaipuu, ystävyys ja vahvat tunteet, luonto.

Riveillä esiintyvät tunnetuja hahmoja kuten Afrodite, Hefaistos, Apollon, Madonna, Aril ja Peter Pan.

Kanniaisen runokieli on vanhahtavaa ja ajatonta, helppoa ja mystistä. Jokaisella lukukerralla tekstit aukeavat erilailla ja jään eri runoon kiinni - kestää siis monta lukukokemusta.

Esimerkkiruno on Outolintu ensimmäisestä teoksen osiosta Viattomuus:

Olin ojan outolontu

uoman ulkopuolinen

Synnyin suin päin maailmaan, johon

tarkoitettu ollut ennen 

Muutin turman tektiiteiksi

multatahrat kullaksi

loukkaukset ja likaloukut

krysopraasipaasiksi

Olin ojan outolintu

uoman ulkopuolinen

on joen alla valtakunta

jonka vielä nostanen! 

 

Otan vastuun mahdollisista virheistä ja vääristä tulkinnoista - anteeksi runoilijat! Toisten runoilijoiden kuunteleminen sai alitajunnan pukkaamaan omia runoja ja niiden aihiota- ei huono juttu ollenkaan.

Odottelen kolmea eri pakettia, jossa pitäisi olla kirjoja. Osan toivon herättelevän kirjoituspiiri Kyhertäjissä mielenkiintoa uusiin tehtäviin, kirjoituskokeiluihin. Niistä joskus myöhemmin, Mörri Mahlakallas Oriveden Kampukselta.

 

 #"!%&/()+=)(/&%¤#"!

Antti Eskelinen, Palavan kuumailmapallon pakkolasku (toinen painos,2024 Haaras art)
P. Viippola, kansi
Elina Lundahl, kannen kuva
Nooa Katajala, sisäkannen kuva
&
Ilari Soidinsuo, Maailmalle sateessa laulan (toinen painos, 2024 Haaras art)
P.Viippola, kansi
Peter Hillström, kannen kuva
Nooa Katajala, sisäkannen kuva

Kanniainen Anni, Luopiolapset (2024 Nysalor-kustannus)
Anni Kanniainen, kannet
Matti Järvinen, taitto

Mörri Mahlakallas ja vanha urhea digikamera, valokuvat
Taustamusana Warduna

Tiina Raevaaran aaveet

 

Tiina Raevaara, Tulevaisuuden aaveet

KOHDE: Tulevaisuuden aaveet

ALAOTSIKKO: novelleja

LUOJA: Tiina Raevaara

AIKA: vuosi 2024

TEKIJÄ: Haamu

LAAJUUS: 220 sivua

TIINA RAEVAARAN PALKINNOT: v 2006 Martti Joenpellon novellikilpailun 1.sija, 2011 Runeberg-kirjallisuuspalkinto, v 2015 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ja v 2021 Suomalaisen tiedeakatemian Pro Scientia-palkinto.

Mainitsen nämä ansiot siksi, että hänen asiantuntemuksensa mm. perinnöllisyystieteestä välittyy hienosti Tulevaisuuden aaveet- novelleissa. Kirjallisuuden haastava muoto, novelli, on Raevaaralle ennestään tuttu ja sen myös huomaa lauseiden jämäkässä ilmaisussa. Mitään ei ole liikaa, vaan tarinat etenevät tyylikkäästi ilman sivuraiteita. Suosittelen lukemaan nämä teoksen kahdeksan novellia yksi kerrallaan taukoja välissä pitäen. Näin tunnelmat ja tapahtumat uppoavat tehokkaammin ja lauseiden nuasseista nauttii rauhassa.

Ensimmäinen novelli Yhteys outo kertomus sisaruksista Suomessa. Ennustava sisko elää  tynnyrissä ja perhosia on varottava. Mistä erottaa ihmisen ja entisen ihmisen? Auttaako linkkiaseman tuhoaminen mitään?

Corot kertoo Corot-7-exo-c2- planeetasta. Valvoja lähtee matkaan, koska sai merkillisen viestin:

Vastaanottaja: Biovalvonnan ja elämänmuotokontrollin keskusvirasto

Lähettäjä: tri Sar Savath, itsellinen biologi, Savath-instituutin johtaja, Corot-7:n asemajohtaja

Aihe: koodi 61 828 (ilmoitus synteettisten biomonistuvien objektien aiheuttamasta kontaminaatio- tai infektiovaarasta)

Sijainti: corot-7-exo-c2@*corot-7 Yksisarvisten tähdistö

Viesti: Pyydetään toimintaohjeita 

Valvoja ei löydä tri Savantia, mutta joutuu miettimään endosymbioosia, hydria ja plasmoideja. 

Sodan henki on minä-muotoinen tarina vuosituhansia vanhasta pahuudesta, joka tappaa isosti ja pienesti, kaikki ja kaikkialla.

Esperanza kertoo miten projekti Description and analysis of the object "Esperanza" Found in the Asteroid 2000 SG344 menetti merkitystään ja mielenkiintoa yleisön silmissä. Jotain outoa tapahtui professori Ambertolle. Laboratorioon saapunut geneetikko tapaa erityisen olennon:

Se on Esperanza. Päähäni tunkeutuu vieraita ajatuksia. Ajatuksia, jotka eivät kuulu ihmisille. Ne ovat ajatuksia jostain toisesta kaikkeudesta, toisesta maailmasta, jossa asiat ovat toisin kuin täällä, jossa seuraukset tapahtuvat yhtä aikaa syiden kanssa, kaikki aika on olemassa samalla kertaa, ulottuvuuksia on enemmän kuin omassamme, aine ja energiat eivät tottele samoja lakeja kuin täällä, ja jossa totuus, tuo läheisriippuvainen miellyttäjä, on aina valmis muutoksen.

 

Kuninkaallisen tulen kaupunki sisältää jumaluuksia ja niiden palvontaa. Onko ihmisillä lopulta mitään toivoa kaikista uhreista huolimatta? 

Uuden elämän alku alkaa kuvauksella tavallisesta suomalaisesta miehestä ja naisesta, jotka tutustuvat toisiinsa. Nainen vaan sattuu olemaan biotekniikan alalla ja haluavan entisen miehensä takaisin. Miten käy Arton? Syntyykö uusi ihmiskunta tästä kohtaamisesta?

Gliesen lapset sijoittuu Gliesen planeetalle, joka löydettiin jo vuonna 2007. Planeetalla on ihmisten yhteisö, vaikka planeetta oli alun perin tyhjä ja eloton. Nyt siellä on lisääntymiskielto. Tutkimusryhmä näkee retkellään merkillisä sammakoita, evoluution muokkaamia. Muokkaako evoluutio myös Giselen asukkaita? Ihmisen lisääntymisvietti on voimakas ja lisääntymiskieltoa on ennenkin kierretty.

Progress on mustasävyinen ahdistava kuvaus kaukaisesta avaruusasemasta ja sen valtiaasta. Yksilö ruokkii ruumillaan kuutta hahmoa, jotka ovat olleet joskus ihmisiä, miehiä. Löytävätkö nämä ihmiset vielä itsensä, oman identiteettinsä?

Jälkisanat kannattaa lukea huolellisesti. Niistä saa lisätietoa Raevaaran kirjoittamisprosesseista ja ajatuksista kauhufiktiosta, tieteen mahdollisuuksista ja uhista. 

Tulevaisuuden aaveet on ahdistava, se pistää miettimään tulevaisuutta, ihmisyyttä. Riveillä on yksinäisyyttä ja rohkeutta, epätoivoa ja rakkautta. Elämän suuria kysymyksiä on jokaisessa novellissa- suoraan tai viitaten. Keitä me olemme? Onko maailmassa toivoa? Jätämmekö maapallon ja auttaako se? Millaisiksi ihmisrotu muotoutuu? Opimmeko koskaan mistään mitään?

En ole kauhun/sci-fin suurkuluttaja, mutta uskallan sanoa, että tämä kirja on yksi parhaista tässä genressä, mitä olen lukenut. Jokaisella lukukerralla löydän uusia sivulauseita, taustavoimia ja ulottuvuuksia. Vahva suositus!

Kaikki tässä olevat virheet ovat minun, korjaan jälleen pyydettäessä. Useamman kirjoitusprojektin jälkeen aivoissa jo kirjaimet törmäilevät toisiinsa ja ruuhkaa ajoradalla.

 

Kuvittaja Sari Niemisen ja minun yhteinen omakustanne Kotitiikerit (sisältää raapaleita, runoja yhden höpsöttelyn) on tullut painosta ja sen varsinainen  julkaisutilaisuus on Korkeasaaressa 3.8. Samalla on Sarin ja Eeva Närvä-Anttilan yhteisnäyttelyn Eläinten saari avajaiset. Näyttely on avoinna 2.8.-13.10. 2024.

Me lukijat voimme vielä pysyä topakasti maan pinnalla ja nauttia kesästä! Itselläni onkin tiedossa mm. runoryhmän kokeminen Kampuksella (Virvatuliklubi ti 9.7.), kesäteatteria Pyynikillä Tampereella, kotiseutumuseon kesäpäivillä esiintyminen, syksyn projektien ideoimista (mm kirjoituskilpailun tuomarointia, ja kaupungin kanssa taide-esityksen suunnittelua)

Tapaamisiin Mörri Mahlakallas, Kampus Orivesi

############

Tiina Raevaara, Tulevaisuuden aaveet, novelleja (2024, Haamu Kustannus)

Karoliina Norontaus, kannen kuvat

Iines Partanen, kannen graafinen suunnittelu

Arvostelukappale Haamulta ja sinne tuhannesti kiitoksia!

Mörri, valokuvat

Taustamusiikkina Atomirotta, F.E.M.M.A- cd

Välimeren eri sävyt

 

João Luís Barreto Guimarães on tuottelias portugalilainen runoilija, joka on julkaissut viisitoista runokokoelmaa. Hänen teoksiaan on käännetty monille Euroopan kielille, ja Mediterrâneon englanninnos sai Willow Run- runokirjapalkinnon vuonna 2020.

Välimeri- kokoelman runot on kirjotettu Leca da Palmeirassa, Torre da Medronheirassa, Venadessa ja muutamassa Euroopan kaupungissa. Runoissa henkii antiikin Kreikka, meren rannat ja kansat. Runoissa on paljon viittauksia vanhoihin Välimeren kulttuuritapahtumiin ja merkkihenkilöihin. Oma yleissivistys kasvaa, kun etsii tietoja esim. Spinozasta, Hippokrates Kosilaisesta tai kuten tässä Adam Zagajewskista.

RES IPSA LOQUITUR

                              Adam Zagajewskille 

Joku

on jättänyt Splitin roomalaisen palatsin 

rapistuneisiin

raunioihin varoituksen (kroatiaksi)

poliitikoille.  Ei siinä kyllin että Konstantinus

haalisti Diocleianuksen menneisyyden

nyt nykyaika tulee ja pilkkaa häntä

hänen oman kotinsa

iholla. Vähänpä roomalainen mitään tietää

Dalmatian öljyesiintymistä (vaikka sanoo 

olevansa jumalallista alkuperää

tässä tapauksessa: 

(Jupiterin poika). Ensinnäkin

 siksi että on  eläkkeellä. Toisekseen siksi että

osaa lukea vain latinaa. 

 

Esimerkkiruno käy näytteenä myös runokielestä: selkeää, rivien perinteinen asettelu sivulle ja  aikatasojen kohtaamisesta. Runoissa on mukana menneisyys, moderniaika, nostalgia ja pysähtyneisyys. Kahviloissa voi valita viinin tai Pepsin, eurooppalaiset turistit kaipaavat eksotiikkaa ja Deutche Bank tarjoaa haaveita rakkauden tallelokerolla. Tekniikka kehittyy ja vie ihmisiä yhä nopeammin jonnekin:

FYSIIKAN ONGELMA

Jos TVG- juna kulkee

Málagasta Córdobaan kolmesataa tunnissa

(mudjer-tyylisten talojen valuessa vesiputousten lailla

vuorenrinteiden yli) ja minä

astelen ravintolavaunuun 2 km tunnissa

(yli Andalusian maan ja kuolemattomien oliivipuiden) millä

nopeudella

sydän ryntää katselemaan 

fiestojen kukilla koristeltuja patioita

(siroja arabialaisia kujia)

ja katedraalien seepiapuisia holveja?

a) 150 km tunnissa

b) 600 km tunnissa

c) 302 km tunnissa 

 

Guimarãesin Välimereen mahtuvat myös purjeveneet, kirkot, kissat ja mausteet. Huomion saavat myös kemoterapiassa käyvät rouvien peruukit. Ehkä neilikat, pippurit, inkiväärit ja kanelit runossa CABINET DE CURIOSITES herättelevät omia etelän matkan muistoja, niin  että runoteos melkein tuoksuu lämpimältä  lomakohteelta. Tämä kirja muuttuu ja paranee jokaisella lukukerralla: rivit ikään kuin vuoroveden lailla lainehtivat alitajunassa. Ihastuttavaa kesälukemista rannalle, parvekkeelle, omassa rauhassa!

                           

Otto Latva on kirjoittanut erittäin mielenkiintoisen kirjan monissa kulttuureissa vaikuttavista lohikäärmeistä. Lohikäärme myyteissä ja tarinoissa (2024, SKS kirjat) esittelee lohikäärmeiden historiaa, uskonnollisia ja poliittisia merkityksiä Itä-Aasiassa ja myöhemmin länsimaissa. Ovatko lohikäärmeet aina lentäneet ja miksi ne ovat länsimaissa edustaneet pahaa? Timo Numminen on tehnyt kirjan houkuttelevan kannen.

Jos et pääse meren rannalle, niin nauti pienestä lammesta. 

Kesän seikkailuja odottaen Mörri Mahlakallas, Kampus (yksi seikkailu saattaa olla isojen kissojen luo Korkeasaareen kuva- ja sanataiteen merkeissä. Jos kirjamme  valmistuu elokuun alkuun mennessä).

*********

João Luís Barreto Guimarães (2023, Enostone)

Tarja Härkönen, suomennos

Kalle Niinikangas, taitto

Asko Künnap, kannen kuva ja suunnittelu

Kaunis arvostelukappale kustantajalta- kiitokset!

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Taustamusiikkina Joe Bonamassa, Tales of time, cd