sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Naisia Japanissa ja Suomessa



Tuija Pontelan Yūgen - runoja hetkistä  vie ajatukset kannellaan kauas itään, Japaniin. Mutta sisälläpäs onkin yllätys: runokokoelmassa on hienoja rivejä myös Suomesta ja sieltäkin ihan pohjoisesta. Tämä jännite tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen ja pysäyttävän.

Tämä teos on herkkua silmille. Tuija ja Tuomas Pontelan valokuvat luonnosta, sen pienistä yksityiskohdista ja ihmisistä tukevat ja avaavat tekstejä tehokkaasti. Kuvien avulla pääsee myös kaukomatkaamaan Japanin maisemiin, kapeille kujille ja herkän kauneuden äärelle. Itse huomasin kirjasta nauttiessani uppoavani kahteen eri maailmaan: tesktiin ja toiseen ulottuvuuteen kuvien kautta.

Kirjan aloittaa yksittäin runo Minä ja sinä. Siihen sisältyy paljon teoksen tunnelmasta ja kielen tajusta. Kirjoitan sen tähän kokonaisuudessaan:

Minä ja sinä
Tuotteistetussa maailmassamme
tapahtuu ajoittain ihme
Näen vilaukselta
kaikkien kerrosten läpi,
ytimeen

Minä katson sinua
ja sinä vastaat katseeseeni

Sinä; ihminen, eläin, luonto, musiikki
ja koko taiteiden kirjo

Hetki, joka kohta taas etääntyy maalaukseksi seinällä,
konsertiksi,
ihmiseksi toisten joukossa 

Runoissa ollaan ihmisten keskellä, nähdään hetken katoavaa kauneutta ja kaivataan toisen luo.


Osa 1 vie lukijan Japaniin ja kertoo naisten elämästä. Esim. Nu Shu- runo esittelee vanhan naisten tavan viestitellä toisilleen eli viuhkaan kirjaillut merkit ovat toimineet kirjeenvaihtona palvelijoiden toimiessa viestinviejinä. Ylhäisempien naisten yltäkylläinen elämä näyttäytyy myös ahtaana,tylsänä suljettujen kaihdinten takana. Yhteen runoon on vangittu päiväperhosen tarina ja toiseen Siiamin hovin päiviä. Yllättäen näiden keskellä on kaksi runoa, jotka perustuvat Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvaan Tsamo. Orjalapsen hinta on karu kuvaus lapsen arvosta v 1850 ja sama synkkä tunnema jatkuu Tsamossa:

(...) Heitit kiehuvaa vettä
insinöörin nuorikon päälle,
et sopeutunut koskaan 

Kuolit lavantautiin lastenkodissa
kolmetoistavuotiaana. 

Osa 2 esittelee lukijalle Suomen pohjoista maisemaa,  ihmissuhteen onnea ja ongelmia sekä onnettomuuden jälkeistä surua. Kun toinen on mennyt ja yksin pitäisi jaksaa ja kuinka surutyön jälkeen voi eheytyä, nauttia jälleen luonnosta:

Enontekiöllä
Sinä kuolit, mutta jatkat elämääsi
tunturin kiepissä, vaivaiskoivujen hiirenkorvissa,
lempeässä kesäsateessa
ja tammikuun viimassa.

Minä palasin aina luoksesi Lapin yöttömään kesäyöhön
räkkien syötäväksi. (...) 

Osa 3 on tunnelmaltaan tyyni, lomaillaan ja rauhoitutaan. Omat rivinsä saavat kaunis kesäinen (suomalainen) luonto, syksyn hiipiminen ja arjen alkaminen töiden merkeissä. Tätä osiota oikeastaan kuvaavat rivit runosta Kalpea joulukuun päivä:

(...) Osaanko olla kiitollinen
hiljaisten päivien jatkumosta? 
Päivien, jotka eivät vaadi minulta mitään,
vaan antavat tilaa mietiskelylle 

Osa 4 aukeaa geisha-suklaalevyn sävyisenä ja kuvassakin hehkuu kirsikkapuu. Nyt riveissä on nykyaikainen Japani, vanhoja traditioita unohtamatta. Hamani-aikaan viettelee kirsikan terälehdillä ja Sakura- runo kiteyttää hetken katoavaisuuden. Lukijan silmiin avautuu silkkisten kimonoiden värikkyys, vuoriston jylhyys ja junamatkustajien eväsrasiat ja pudonnut luukampa. Ihmispaljoudessa voi tuntea itsensä erittäin yksinäiseksi, eikä oikeanlaista elämänkumpania ole helppoa löytää. Tästä kertovat runot Avioliitto japanilaisittain ja Marry yourself, Japan:

Ei miestä, ei avioliittoa, ei lapsia
Pelottaako miehiä sitoutuminen,
vastuu perheen toimeentulosta
vuosikymmeniä, yksin 

Yoshiko, 37 vuotta
etsi avomiestä vuosia
Huomenna hän menee naimisiin

itsensä kanssa

Ainoa asia 
jota hän haluaa,

olla rehellinen itselleen 

Näin kokoelman runoihin tulee yhteiskunnallinen taso mukaan. Mitä nykyihminen toivoo ja haluaa elämälleen? Saako jättää perheen perustamatta ja onko se oma päätös? Miksi monet naiset yhä suostuvat ahtautumaan kapeisiin kenkiin, turvautuvat plastiikkakirurgisiin leikkauksiin? Mitä nykynaiselta vaaditaan ja vastaavatko naiset näihin odotuksiin?

Teoksen nimessä Yūgen tarkoittaa hienostunutta kauneutta, jonka voi kohdata arkipäivässä ja kadottaa samassa hetkessä. Tästä on herkkä runo kirjan lopussa ja kuvituksena lakattu rasia:

Yūgen, hämärän kauneudesta

Auringonsäteen kulku
hämärässä teehuoneessa?

Osuessaan lakatun rasian pintaan
säde saa esineen elämään 

Urushi-puun mahlakerrosten syvyydessä
kimaltavat kultahiput 

Oletko miettinyt elämääsi,
hetkellistä aurngonpilkahdusta
huoneen sinisessä hämärässä 

Viimeisenä runona yksittäin on Havahtuminen, jossa todetaan vuosien menneen ja tuoneen mukanaan kokemuksia ja elämyksiä.

Yūgen - runoja hetkistä ei ole sivumäärältään paksu runokokoelma, mutta se vie moniin maisemiin, mielentiloihin ja unohtumattomiin hetkiin! Uskon, että tämä kirja ilahduttaa useampaakin lukijaa runojen helppolukuisuuden vuoksi. Itse olin valmiina intoa täynnä, koska olen kiinnostunut itämaisista teksteistä, ajatuksista ja esineistä ja lisäksi rakastan (turistina) Suomen Lappia. En pettynyt tähän kirjaan!!!

Näin toukokuussa tulee mieleen ehdottaa tätä kaunista kokoelmaa lahjaksi äideille, nuorille valmistujaispäivänä tai mökkituliaisena.

Runojen kautta pääsin matkustelemaan kauas ja lähelle, keveänä terälehtenä Helena

Luen myös Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat- teosta, jossa japanialainen kissa kertoo elämästään isäntänsä kanssa. Kirja on herkkä, hauska ja surullinen. Sopii hyvin runokirjan lomaan.



&&&&& &&&&& &&&&&

Pontela Tuija, Yūgen - runoja hetkistä (Bod - Books on Demand, 2018)
Pontela Tuija ja Tuomas, valokuvat
Heimonen Leila, taitto

Arvostelukappale Bodilta, hempeät kiitokset!


Kuva Hana Ichi = Helena Seppälä


torstai 16. toukokuuta 2019

Älkää jättäkö




Älkää jättäkö minua yksin on Santtu Puukan kolmas teos, vuodelta 2018. Katri Niinikangas on onnistunut kokoelman kansikuvaan keräämään elementtejä, jotka löytyvät runojen riveiltä, rytmeistä ja kaiuista: kaupunkimaisemaa, kalketta, kiitoa, kiihkoa, maskuliinisuutta.

Tämän kokoelman runot eivät ole helppolukuisia, vaan koko ajan on keskityttävä. Tarkoitan tällä, että runojen rivitys saattaa hidastaa omien oivallusten syntymistä sekä runon sisältämien asioiden yhdistelyä keskenään. Tai sitten oma tapani kirjoittaa vaikuttaa lukukokemukseeni, joten laitan tähän esimerkiksi sivulta 14 löytyvän runon alun:

halvan maailman tihkusade
kylmää lyhyen
tiedotteen olet tässä on
kylmä sateenvarjonne ei
pidä vettä ja tämä on kirurgisesti
leikatun kadun pysäytyskuva (...)

Välimerkkejä on todella vähän, joten hereillä on oltava joka rivillä. Huomaan lukihäiriöni aktivoituvan, vaikka omat runonkin ovat mahdollisimman välimerkittömiä. Tässä kirjassa on haastetta lukemisen osalta - ei huono asia sinänsä.

Yllä oleva runo kokonaisuudessaan kuuluu osioon 1. Läpi yön palavat huoltoaseman valot. Siinä heijastuu ihmisen yksinäisyys kaiken keskellä, hallitsemattomuuden tunne, sivilisaatiomme tila ja hämärät kujat.

2. Yöliitäjät - osiossa katsotaan ihmistä läheltä. Mies hikoilee, palelee, etsii toista ihmistä ja mietitään onko millään mitään väliä. Jos ei, niin otetaan toiset lasit viiniä tai olutta tai mitä vaan. Osion ensimmäisessä runossa on on voimakkaat rivit:

(...) ikäni vuoksi sekaannun mielummin prinsessa Ruususen äitiin
enkä aina ole ollut itseäni kalliksi hintalaputtava pukumies (...) 

Osio 3. Se mikä jää sanomatta vaatii vielä enemmän keskittymistä: teksti on tajunnanvirttamaista sanapudottelua, jossa on kuitenkin oma pohjavireensä. Monista riveistä (osiossa on vain kaksi runoa) mieleeni jäivät nänä kuvaamaan tunnelmia:

(...) Jumala loi taivaan ja maan rikkinäisen kahvipannun (...)
Ikään kuin ihmisellä itsellään ei olisi mitään valtaa omassa elämässään - saati muiden. On vain kelluttava parhansa mukaan pinnan tuntumassa.

Seuraavassa osiossa 4. Leikit jotka valmistivat meistä aikuisen tuo esiin lapsuudn leikkilaatikon ja pulkkamäet. Aikuisella miehellä on palkkamäki ja kiire. Jumala keksii jälleen leikkejänsä, mies käy aseen kanssa metsällä ja mietti kuka on rohkea ja kuka valehtelee.

(...) kevät tai syysmyrsky ravistelee
viisauden hampaitani    onko tämä se
kuuluisa
synkkä yksinpuhelu (...)

Osion 4. runo on mielestäni kokolman vaikuttavin. Ensimmäinen rivi suorastaan iskee estettiseen mieleeni, niin että näen sen jonkun toisen kokoelman nimenä!

saaristoista tyhjä vesistö
veden kämmenpohjaan tatuoitu leikkausarpi kuin horisontti
tai laituriin sidottu kalastusalus annetaan lämpimän
pohjoistuulen silittää aaltoja vaahdoksi (...)

Saaristoista tyhjä vesistö! Tähän minä jään.

Viimeinen osio on nimeltään Tähdet aamuyön katossa .Elämä on välillä ihanaa, mutta on muistettava pysähtyä nähdäkseen mm. verikuun ja nurmikon vihreyden. Aika kuluu vääjäämättä ja vanheneminen ei pysähdy. Hyvinvointivaltiomme on ylipainoinen, mutta miten yksilö voi?

(...) mutta sinä pysy siinä
vieressäni on tyhjä istuin 

Kokoelman aloittaa yksittäinen runo siveä aloitus on suotava ja kokoelma päättyy yksittäiseen tekstiin ...saatesanat... Siitä viimeiset herättelevät rivit:

(...) näitkö sinä auringon
kuoliaaksi paahtaman koiran nuhkimassa savua
sen maan rajalla jota ei enää ole

mitä muuta me jätämme niille jotka meitä seuraavat

Siinä mietittävää meille, joilla jälkeläisiä on - millaisella pallolla he joutuvat elämään?

Kirjan kansi tuo kokoelmalle ryhtiä ja pidän paljon osioiden nimilehtien ulkoasusta: numeroinnit ovat isolla fontilla ja musituttavat vanhan mekaanisen kirjoituskoneen jälkeä. Usella osio-sivulla on myös lyhyt "sisäänheittoruno"  - nekin fontilla, joista tulee mieleen mekaaninen kirjoituskone. Suokaa anteeksi, en jaksanut lähteä wordin fonttivalikoimasta etsimään oikeita nimiä..

Älkää jättäkö minua yksin on varmaan parhaillaan Santtu Puukan itsensä lukemana lavoilla - onhan Puukka kokenut lavarunoilija, joka esiintyy improvisatiomuusikoiden kera. Kuultuna nämä runot saavat takuulla uuden rytmin, tauotuksen ja sanoma terävöityy.

Kokoelma ei konaisuudessaan ole niin synkkä, kuin ehkä kirjoituksestani voi päätellä. Huumori on siellä kurkkimassa verhon takaa, kioskin kulmalta. Olkaa siis tarkkana!

Nyt kirjoittajan äänimaisema on rauhallisempi, koska uusi pyykinpesukone on hiljainen ja paikallaan pysyvää tyyppiä - tärkeä huomio kokoelman leviävälle astianpesukoneelle.

Kesään on lyhyt loikkaus, joten runoudessa parissa pysyn vielä seuraavatkin blogikirjoitukseni.

Kaikkea hyvää, Helena Mörri Seppälä

* * * * * * *

Puukka Santtu, Älkää jättäkö minua yksin (Enostone kustannus, 2019, kirjaan jäänyt copyright-tietueeseen 2018))
Rozanova Olga, kannen kuva
Niinikangas Katri, kannen suunnittelu ja taitto

Arvostelukappale, kiitokset kustantajalle!


lauantai 27. huhtikuuta 2019

Ihmisiä ja aksolotleja


Katselepa tarkemmin runokokoelman Tervetuloa Mongoliaan kansitaidetta. Mitä näet? Keskellä on veikeä aksolotli, pieni vesieläin Keski-Meksikosta. Ympärillä olevat hahmot ovat sikiöitä eri kehitysvaiheissa. Näitäkin elämänmuotoja Kalle Niinikangas  käsittelee koskettavassa ja monitasoisessa runoteoksessaan.

Teoksen pääosassa ovat Niinikankaan pojan odotus, syntymä, Downin syndrooma ja isänä, vanhempana olemisen riemut ja tuskat. Kokoelman aloittaa yksittäinen runo Aksolotli, jossa nuoruuden kiusaamiskokemus kytketään nykyisyyteen: kirjoittajaa on haukuttu nutipääksi ja nyt hänen neljäs lapsensa  on "...lättänaamainen aksolotli, josta ei koskaan tule vikkelästi loikkivaa sammakkoa tai tiikerisalamanteria..."

Ensimmäinen osio on nimeltään Tervetuloa Mongoliaan, jonka runot kertovat lapsen syntymästä ja perheen reaktioista Downin syndrooma- diagnoosiin. Alussa on järkytys, shokki ja kiukku, uskon miettiminen ja tiedonhalu. Hellyys pääsee esiin:

Tuhannen ja yhden yön tarinoita 1
Itämainen rakkaustarina:
tuijotella
mantelinmuoisiin silmiin
tuhat ja yksi yötä.

Yllä oleva runo on mielestäni kokoelman kauneimpia, riipaiseva ja voimaannuttava samalla kertaa! Seuraava osio on Tuoreen isän tutkimuksia, joka sisältää kahdeksan lainausta historiallisilta ihmisiltä, kuten Joseph Langdon, Charles Darwin,  Veracruz (600 ekr) ja Charles de Gaulle.
 Charles de Gaulle
Minä taistelin taisteluni sinun vuoksesi, tyttäreni. En
voinut antaa niiden voitaa jotka kaasuttivat kaltaisiasi.

Sanovat, olen karski, mutta sinä pehmensit minua. 
Kannoin kuvaasi rintataskussani aina, kuolemaani asti,
Rakas Anna.

Kerran sinä pelasti henkeni, kun salamurhaajan luoti 
ei sattunutkaan sydämeeni vaan pysähtyi kuvasi
kehykseen. 

Näissä "tutkimuksissa" tulee esiin kuinka eri aikoina on suhtauduttu erilaisuuteen, sairauksiin ja vammoihin. Tämä osio on tärkeä kokonaisuuden kannalta, nämä faktat ikään kuin nostavat muut runot  suvaitsemattomuuden yläpuolelle ja sitovat yksityiset tunteet yleismaailmalliseen kehykseen. Voimme sanoa, että modernissa maailmassa moni asia on hyvin, mutta kuinka paljon meillä ihmisillä onkaan vielä asenteissa ja mielikuvissa varaa kehittyä?

Veronmaksajan sydän- osiossa keskeisintä ovat lapsen kanssa koetut sairaalakierteet:  infektiot, rokot, rakenneviat, leikkaukset,  vilkkuvat ja piipittävät laitteet.  Osansa saa lastenklinikan kunto:

Lasten tehohoito-osasto K9
Miljoonia maksanut siipi,
ihmeitätekevä
enkelinsiipi
minkä piti olla 
puhdas ja valkoinen
jo langennut
sulankärki
homeen tahrima. 

Tässä osiossa runojen sävyyn vaikuttaa väsymys, pelko ja turhautuminenkin terveydenhoitosysteemiin ja Kelan toimintaan.

Leprekauni on irlantilaisessa mytologiassa tonttumainen olento, joka  kätkee sateenkaaren päässä olevaan arkkuun kolikoita. Kiinni jäätyään se saattaa toteuttaa kolme toivomusta päästäkseen vapaaksi.Tämä selite löytyy  Leprekauni- osiossa ensimmäisen runon yhtydestä. Näissä runoissa seikkailee kasvava pojanvintiö, joka kuljettelee kodin pienä esineitä uusiin paikkoihin, nauraa kujeillen aamiaspöydässä  Näissä runoissa pilkahtaa vähän helpompi arki ja ilo:

Karkuri
Säntillinen karkulainen
ei kovin kauas ehdi
kun jokainen ovi
pitää paon jälkeen
sulkea
hyvin huolellisesti. 

Kokoelman päättää Hovinarrien joukkohauta- osuus, jossa tutkijat saavat äänensä kuuluviin. Ernest Haeckel kertoo paljon käytetyistä oppitauluistaan, joissa kuvataan sikiön kehitys. Mihin hän viittaa "väärensin taulut tarkoituksellisesti"? Luis Zambranon suruna ovat kuolleet aksolotlit Xochimilco-järvessä. Tästä osiosta löytyy myös kokoelman  isän tunnustus pojalleen, tässä viimeiset rivit Minun poikani- runosta:

 Poika, jonka kaltaisia sikiöseulotaan. 
Poika, jonka kaltaisia syntyy yhä vähemmän. 

Minun poikani,
minun rakas poikani.

Teoksen lopusta löytyvät muut Kalle Niinikankaan kirjoittamat teokset. Osioiden alussa on piirroksina sikiöitä eri vaiheissa. Nämä kuvat ovat hienovaraisia "sisäänheittäjiä" runokokonaisuuksiin. Taiton on tehnyt Katri Niinikangas. Kansi on Eveliina Suonnon käsialaa.

Runokokoelmaa lukiessa  sydän voi nyrjähtää, kyynel polttaa silmäkulmassa ja mieli ärtyä ihmiskunnan asenteiden vuoksi. Mutta välillä hymy puskee pintaan, naurattaa ja muistot omien lasten lapsuudesta vilahtaa tajunnassa.

Runot ovat helppolukuisia, tuokiokuvat tosia ja alastomia. Jokaisella rivillä on paikkansa, eikä mikään ole sanoilla näennäisesti leikittelyä. Kokonaisuus jättää lämpöisen olon ja vahvistaa elämisen olevan arvokasta jokaisen kohdalla. Korostammeko ihmisten välisiä eroavaisuuksia  vai arvostammeko samankaltaisuutta pinnan alla?

Lämmin kiitos Kalle Niinikangas tästä elämänmakuisesta "lapsuuskertomuksesta"!


Kevät haihtuu viikkojen kuluessa kohti kesää - takatalven riskiä unohtamatta. Yritän itse aktivoitua blogin naputelussa - akuutit kriisit vievät voimia ja sekottavat kalenterit merkintöineen. Lukeminen auttaa kuitenkin aina, Helena Mörri Seppälä

^¨¨¨^ ^¨¨¨¨^

Niinikangas Kalle, Tervetuloa Mongoliaan (Enostone Kustannus, 2018)
Suonto Eveliina, kansi
Niinikangas Katri, taitto

maanantai 4. helmikuuta 2019

Ihmisenä olemisesta


Saanko antaa heti tähän alkuun yhden neuvon? Kun otat luettavaksi Harri Hertellin Pelotta -runokokoelman, niin älä aloita ihan alusta, vaan hyppää Anna minulle rohkeutta- runon yli seuraavaan osioon Lapset Alepassa.

Näin pääset rauhassa lukemaan sanavyörytystä useamman pitkän runon verran. Tässä tyylinäyte kokoelman runojen kirjoitusasusta ja tyylistä:
 ...Älä glorifioi tai sääli niitä jotka selviytyvät kauheuksista
vakavista sairauksista
epäonnisista sattumuksista
vaan kohtaa heidät vertaisina
anna mahdollisuus tavalliseen elämään
rehelliseen katseeseen
arkiseen puheeseen... 

Monet runot ovat koko sivun mittaisia ilman  välimerkkejä ja taukoja. Ajatus saa lipua asiasta toisen, mutta tietynlainen logiikka pysyy napakasti joka runossa. Ei saa siis herpaantua lukiessaan, vaan pitää miettiä asiyhteyksiä.

Kautta kokoelman Hertell antaa arvon heille, jotka usein jäävät kiireisessä länsimaisessa elämänmenossa huomaamatta. Jos kukaan ei huomaa syrjäytynyttä, lasta tai huumeveikkoa, niin ovatko he edes olemassa? Onko heistä hyötyä tai iloa kenellekään?

...miten itse osaisi auttaa toista
joka vuorostaan kiikkuu rajalla
miettii
onko täällä järkeä olla? 

Perhe joka ei koskaan voi haihtua- osio on yksityisempää elämän kuvailua. Vuoron saavat kevät, mustarastas, pieni lapsi, kaipaus, toisen katsen väljähtyminen. Sivulta 45 keskeltä runoa poimin rivit, jotka kertovat mielestäni hyvin tämän osion tärkeimmän:

...mutta kuinka opettaa kunnioitusta
hellyyttä
että riidankin jälkeen voi halata
kaikki tarvitsevat aikaa
itsensä kanssa 
ja silti niin usein me annamme sen toisille 
muutaman euron takia...

Kuinka kerrostalot sortuvat- osiossa jatkuu yhteiskunnan ruotiminen, Hertell käyttää tuttuja sanoja kuten poliittinen korrektius, takinkääntö, Haiti ja Syyria onnettomine ihmiskohtaloineen. Meillä on jo mikrosiruja hampaissa ja kirjeet saapuvat avattuina ja ihminen jää johonkin varjoon pelkonsa kanssa.

...Äänisen aallot eivät liplata
mutta silti moni kykkii vielä poterossa
sotii pelkojensa puolesta...

Pelko on monille meistä esteenä ja siksi emme uskalla tutustua vierauteen, vieraisiin. Emme uskalla olla rehellisä herkkyyksinemme ja vikoinemme toisten seurassa. Emme uskalla luottaa mihinkään ja on helpompi olla vihainen ja töykeä?  Ehkä meissä on vielä edellisten sukupolvien traumat ja tunneköyhyys sisällä tulppana aidolle olemiselle?

...kuinka kunnioittaa toista
kun takana on niin monta sukupolvea katkeruutta
ettei terapeutilla ole tarpeeksi tehokasta suurennuslasia
nähdäkseen mistä kaikki sai alkunsa. 

Kokoelma ei ole synkkä nykyisyyttä ja tulevaisuutta kuvatessaan, koska Hertell ei saarnaa, vaan tuo esiin rehellisesti Suomessa löytyviä kohtaloita, tilanteita ja tunnemaastoja. Suurennuslasin läpi on katsottu ja taitavasti lukijalle tarjoiltu faktoja - kuin muistutuksina ihmisyyden kirjosta.

Pelotta ei ole siirappinen höttöinen runoteos, vaan vakaasti ja harkiten luettava. En tiedä tulevista runouden suurteoksista, mutta silti rohkenen ehdottaa tätä: jos et muuten lue runokokoelmia, niin tämä kannattaa lukea! Viisaita sanoja ja ajatuksia ohuessa kirjassa!

Niin se ensimmäinen runo Anna minulle rohkeutta? Siinä runoilija pyytää rohkeutta, voimaa, ymmärrystä. UPEA RUNO! Tässä vain ensimmäinen osa, jotta itse etsisit kirjan käsiisi:

Anna minulle rohkeutta
puhua kaikesta
satuttamatta muita
ajatuksiani pelkäämättä
tai niitä liikaa siloitellen... 

Anna minulle rohkeutta on oikein sopiva teksti vaikka seinälle oman kirjotuspöydän päälle - muistutukseksi.

KIITOS HARRI HERTELL SYVÄLLISISTÄ JA PELOTTOMISTA RIVEISTÄ!


Helmikuussa hengitys vielä höyrystyy? Pakkaspäivien keskellä lukekaa, Helena


- - - - - - - - - - - -

Hertell Harri, Pelotta (Enostone Kustannus, 2018)
Niinikangas Katri, taitto
Burhan Gokhan, kannen suunnittelu

 
 
 


 
 

 
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Valoa ja varjoa Festivaalissa


Vuorossa runokokoelma, jonka lukeminen on enemmän älyllinen kuin tunneperäinen kokemus. Juha Raution Festivaali haastaa laiskan lukijan miettimään mitä onkaan riveillä ja rivien väleissä.

Rivien välit ovat Festivaalissa olennainen osa runoa. Esimerkiksi sivuilla 12-13 on tekstiä, jossa osa riveistä on normaalin tummaa fonttia ja osa riveistä vaalealla ja vielä vaaleammalla musteella painettua "varjoilua". Sivulla 37- 42 Mustan kirjaimen juhla- osiossa teksti on painettu isoilla kirjaimilla ja muuta tekstiä isomalla fontilla. Kokoelman lopettaa vaakatasoon painettu leikkaa ja liimaa-tyylinen symbolijono.

Kokoelman aloittaa tuntemattoman tekijän juhlapuhe 1900-2000-luvulta (Eurooppa), jossa on  tekstiä ladottu kaksi palstaa vierekkäin/lomittain, ettei koko teksti selkeästi näy.

Seuraavat osiot ovat nimeltään (Hiljaisuus!), (laakso), (Hiljaisuus!), (laakso), Mustan kirjaimen juhla, (Hiljaisuus!) ja (laakso). Tämä on sitä kokoelman ulkonäön kuvailua, mutta voi jo tästä huomata, että kaikkein tyypillisin runokirja Festivaali ei ole?

Juha Rautio työskentelee tekstin ja äänen kanssa ja hän esiintyykin runokeikoilla ja poikkitaiteellisissakin teoksissa, kerrotaan kirjan takakannessa. Tämä on hyvä muistaa, kun tutkii Festivaalia. Kirjan takakannessa on myös tämä runo:

Keskellä huonetta
käyttämättömän huonekalun varjo.
Päivästä päivään
äänetön matka
lattian poikki
nurkasta nurkkaan.
Pöly piirtyy istuimelle,
kun aamun aurinko
palaa lasin taakse.
Ja kellon viisarit edelleen samassa kohtaa,
kun tuoli kaatuu, kellahtaa nurin
niin kuin yhtäkkiä olisi
vuoronsa tehnyt. 

Tuo runo on alusta (Hiljaisuus!)- osiosta, ja  mielestäni se kuvastaa hyvin tämän kokoelman toistuvia aiheita. Monessa runossa esiintyy ajatus valosta ja varjosta, ajasta ja sen taipumisesta, jonkinlaisesta hetkellisyydestä ja ihmisen turhuudesta olentona.

tästä, mikä juuri nyt päiviämme painaa, tuli menneisyyttä, 
pelkkää jotakin, jonka ajattelu
nosti hetkeksi pallean tienoille tunteen 

Yllä oleva lainaus on kirjassakin kursivoitu keskellä pitempää runoa, ja jälleen koen sen johtolauseeksi. Autioituneet talot, umpeenkasvaneet pihat vievät lukijan ajatuksia rappioromantiikankin puolelle. Mikä on nautinto tai riippuvuus? Minuuden rajat ja toisilta ihmisiltä piiloutuminen roolien kautta ovat Mustan kirjaimen juhla- osion (yhden runon) keskiössä.

Suhtaudun Festivaaliin kaksijakoisesti. Kirjoittajana ymmärrän tekstin pilkkomista, erilaisia fontin ulkonäköön liittyviä muunnelmia ja leikkimielisyyttä (?). Tällä kokoelmalla on varmasti paikkansa modernin runouden kentällä ja teos kiehtoo nuorempia lukijoita?

 Runoutta harrastava lukija minussa koki, että  teos jäi etäiseksi. Festivaali pitäisi KUULLA jonkun ääneen  esittämänä - Juha Raution itsensä? Taustalle vielä koneellisia kolkuttavia kovia ääniä, niin tästä kokoelman kokemisesta tulisi moniulotteisempi? "Instrumentti kieli" päättää yhden runon, joten saatan olla nyt kuuro tämän teoksen sanomalle?

Mietin asioita kysymysmerkein, koska runolukukokemus jäi vähän vajaaksi tällä kertaa. Kannattaa kuitenkin tutustua Festivaaliin!

Runojen seurassa kuitenkin jatkan, koska Sanan Mahdin harjoitukset alkoivat ja esitys jälleen tulossa keväällä.  Tällä kertaa rohkenin valita useamman oman tekstin esitettäväksi.

Kirjapinojen keskeltä Helena


= ? = ? = ? =

Rautio Juha, Festivaali (Enostone Kustannus, 2018)
Martikainen Aleksi, kannen kuva "Myrsky"
Niinikangas Katri, taitto ja kansi

Taustaääninä viereisen huoneen talviurheiluselostukset televisiosta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kaamoksen runot


Myönnän, tein lukijana kokeen runokokoelman ja sen lukemisen ajankohdan suhteen. Sain "rauhoittavan" Kaamoksen herättämä - kokoelman Anne Lukkarilalta jo viime vuoden puolella, mutta tarkoituksella jätin sen syvälukemisen tänne tammikuulle. Ajatuksena, että  täällä "Tampereen korkeudella" valon määrän lisääntymisen ainakin huomaa. Ensilukemalta kokoelma ei vaikuttanut mitenkään synkältä, mutta alitajunta halusi selvästi tutkailla tarkemmin omia reaktioita talvisen vuodenajan ominaisuuksiin.

Runokokoelman kansi on kaunis! Tummemman sininen kuin tuossa valokuvassa. Yleensä en käsittele ottamani kuvia, mutta nyt otin vapauden vähän lisätä sävyjä, koska en saanut vanhalla digikamerallani säätöjä kohdilleen. Pahoitteluni kannen kuvaajalle. Kannen tunnelma on houkutteleva, rauhoittava ja kutsuu pysähtymään jo ennen lukukokemusta.

Kolmiosaisen kokoelman ensimmäinen osio on nimeltään harhaiset hämärät. Lyhyillä, iskevillä lauseilla ja kielikuvilla Lukkarila johdattelee lukijan hämärän ja valon vähentymisen tunnelmaan pohjoisessa maisemassa. Samalla kun luonto muuttuu, niin jotain muuttuu ihmisen sisäisessä olotilassa. Valon menetys voi peilata myös läheisen menetyksen aiheuttamaa surua. Onko talvisen vuodenajan kylmyys vain ulkoista vai voiko sen avulla kuvata ihmissuhteita? Tästä esimerkkinä:

hamuatko
valoisille vuorille joiden laella
olisit lähempänä taivasta

kaipaatko
kaukaisen tuulen suudelmaa
värien kirkkautta korallionnea

etsitkö
muttet löydä mitään
mikä pitäisi sinut lämpimänä 

Toinen osio huurteinen horros esittelee kolttatyttöjä Helsingissä, joulunajan tunnelmat kynttilöineen ja juhlijoineen. Runoissa kuuluu parisuhteen kommunikaation ongelmat, kovat sanat. Pimeydessä voi eksyä näinkin:

Kuka päättää absoluuttisesta totuudesta?
Ei sitä tässä pimeydessä näe.
Ja mitä me sillä tiedolla tekisimme 
yhteydestämme eksyneet 

Mies saa fyysisenä olentona  kehuja. "...henkeäsalpaava saunan ovella...minä kuumempi kuin kiuas...".  Kaikki ei ole jähmettynyttä, jäätynyttä.

Kolmas osio on kuvaavasti herääminen. Valoa on jo silmin havaittavissa - mikä muuttuu? Osion ensimmäinen runo kiteyttää monta asiaa:

Yö seisoo
huohottaa
pinnistänyt pitkälle
enää ei edemmäs

antaa periksi
arastellen palaavalle valolle
  pilkahdus kansan tummuneisii mietteisiin
             silmänurkkiin
                              suupieliin 

Näin yksityisistä kokemuksista saadaan yleisempi ilmiö. Loppiaisen ja kevään odotuksen kautta elämänjano kasvaa samalla kun" valoviikate viipaloi sysiyön" (lopetusrunon ensimmäiset sanat).
Runokokoelma on yksityinen, mutta pohjoista kuvaava matka valosta pois ja kaamoksen läpi takaisin valoon.

Kaamoksen herättämä on rovaniemeläisen Anne Lukkarilan esikoisrunokokoelma ja kuitenkin jäntevä kokonaisuus. Se on hivenen kulmikkaampi kuin toinen lukemani Lukkarilan teos  Kaikki ihosi kyyneleet (AK Kustannus 2018)  mutta luulen tämän tuntuman syntyvän käytettyjen sanojen äänteistä (omissa silmissäni ja korvissani). Runot ovat silmäystävällisiä vähien välimerkkiensä takia ja avaruus tulee myös isojen kirjainten vähäisestä käytöstä lauseen alussa. Makuasia, mutta itse runoja kirjoittavana suosin "avoimuutta" tekstin tasolla - välimerkit voivat hidastaa oivalluksen syntymistä.

Runot ovat tässä ajassa kiinni ja sanoina ovat mm. virtuaalimaku, kohtukoordinaatit, haavesalkun kahvat ja suupielissä viharyppyjä. Tuoreutta ja mielikuvitusta kutkuttavia asioita arjesta. Mitään instantkahvia nämä eivät ole, koska runojen tunnelmat jäävät mieleen elämään.

Mietin kuitenkin aukeavatko kokoelman kaikki ulottuvuudet, jos ei ole koskaan ollut "pohjoisessa pimeän aikaan"?  Mökkeilen vain Sodankylän korkeudella, enkä moneen vuoteen ole ollut siellä talviaikaan. Usein olen miettinyt jaksaisinko olla kaamoksen ajan siellä. Tietoinen havainnointi "etelässä" asumisesta, ulkoilusta päivällä ja illalla sähkövalojen loisteessa (kuitenkin lähes joka puolella) tuotti johtopäätöksen: tarvitsen valoa, mutta en oikein kestä harvinaisia "hellepäiviä" kovan valon vuoksi. Jonkilainen hämärän hyssy sopii elimistölle ja mielialalle, mutta pitkä talvi pohjoisessa voisi olla liikaa.

 Kaamoksen herättämä osoittautuu henkiökohtaisesti tärkeäksi teokseksi, koska palaan usein sen sivuille ja maantieteellisen matkan lisäksi ujuttaudun turvallisesti tunturiin kotisovalla.


Lämpimät ja sinisävyiset kiitokset arvostelukappaleesta, Anne Laukkarila!


Helmikuu jo huhuilee lähestymistään, joten talvimietteissä vielä hetki. Lukemisiin, Helena

^^^^^^^^

Lukkarila Anne, Kaamoksen herättämä (AK Kustannus 2017)
Kurttila Minna, kansi ja taitto
Salminen Martti, kannen kuva

^^^^^^^^^

tänäänkin kävin
timanttikaupassa
aurinkoisesti hymyili
myyjä taivaalla
esitellessään valikoimaa

kaikki aitoja
samoja muotoja
kuultavista valkoisiin
helmiäisistä sinisiin
lumisella tarjottimella

höyrystyvä hengitys
vastasi pakkasen suudelmaan

-Helena Seppälä-

(valon ja hangen tanssia katselin päivänä kirkkaana v 2019)




torstai 17. tammikuuta 2019

Kohti uutta kirjaa


Vuosi on vaihtunut luvuksi 2019 ja olemme matkalla kohti kevättä. Kohti uutta kirjaa: opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville on Pasi Luhtaniemen käytännöllinen opas kirjoittajille, joilla on tavoitteena saada oma kirja julkaistua.

Pasi Luhtaniemi on paitsi kirjailija, niin kirjoittajavalmentaja ja kustantaja. Kokemusta alalta hänellä on noin 30 vuoden ajalta ja hänen romaaninsa ovat Sokea piste (Atena 2013) ja Viattomat (Aarni 2015). Näiden kahden romaanin hän kertoo olevan tärkeimmät lähteensä kirjoitusoppaan taustalla.

Oppaan rakenne on selkeä. Ensimmäisessä luvussa Haaveesta todeksi Luhtaniemi kehoittaa kirjoittajaa etsimään luotettavan esilukijan, joka toimii rehellisenä palauteen antajana ja mahdollisesti myös vertaistukena. Näin kirjoitusprosessit voivat olla hedelmällisempiä jo alkuvaiheissa. Tutustuminen toisiin kirjoittajiin on hyödyllistä verkostoitumista, koska neuvoja ja tietoa on mukava jakaa muiden kanssa.

Tämän luvun harjoituksena on miettiä 3 kohdan lista omista lukumieltymyksistä.

Seuraavassa luvussa Kuinka altistua kirjoittamiselle on tärkeitä huomioita arjen keskellä elämisestä. Jos ja kun ei pääse heti fyysisesti kirjoittamaan tekstiään. Ajatus juonesta, henkilöistä ja kielestä voi muhia kauankin mielessä ja alitajunnassa. Siten varsinainen kirjoitusprosessi voi olla helppoa, sanojen siirtoa itsestä paperille tai tietokoneen näytölle. Mutta ainahan eivät ideat, mielikuvat, hienot sanonnat tai dialogit muistu mieleen kirjoitushetkellä.  Siksi erittäin hyödyllistä on päästä tallentamaan edes jotenkin ajatuksena. Paperilapuille, leikekirjaan tai vaikka kännykän kameran muistiin on hyvä kerätä aineistoa. Jotta ne eivät olisi sekavana kasana, niin aineistoa kannattaa säännöllisesti tutkia ja purkaa. Näin säilyy myös tunne, että tekee kirjoittamisen suhteen jotain, vaikka ei pääse rauhassa pitkään kirjoitusrupeamaan.

Tämän luvun harjoitus on 3 kohdan havainto- ja tulkintapäiväkirjan kirjoittaminen.

Luvussa Kirjoittaja - käsikirjoitus - lukija Luhtaniemi esittelee 4 erilaista tekstin tarkoitteen tasoa. Teeman taso kertoo mihin todellisuutemme kysymykseen kirjalija keskittyy, miksi kyseinen kirja kirja on kirjoitettava. Motiivien taso liitty esim. romaanin henkilöiden tekoihin, syiden niiden taustalla. Motiiveja voi olla useampiakin, mutta niiden lukumäärän rajaaminenkin on tärkeää. Miljöön tasolla kirjailija kertoo millaisen maailman hän on tekstiinsä luonut ja tuonut. Henkilöiden taso luonnollisesti liittyy tekstissä esiintyviin hahmoihin, oikeisiin tai keksittyihin.

Halusin nostaa nuo tekstin tarkoitteen tasot esiin, koska niiden kanssa ja niiden kautta useat kirjoitukset syntyvät. Näihin kaikkiin tasoihin liittyviä materiaaleja kannattaa kerätä, jotta tekstiin saa paljon aineksia.

4. luku Tarina pitää sisällään harjoituksen Uuden kirjasi tarina ranskalaisilla viivoilla. Sinä pelkistettyjen lauseiden kautta kerrotaan kirjan juonirunko ja otsikkoina esim. Uusi kirjani alkaa näin ja Uusi kirjani loppuu näin. Tämä harjoitus auttaa ymmärtämään tarinan kaaren eli ajallisesti kirja alkaa jostain ja kulkee eri pisteiden kautta loppuun.

 5.luku Kerrontaa alkaa harjoituksella, jossa kirjoitetaan oma elämänkerta. Mukana on siis ajanjaksot, tärkeät tapahtumat ja tunnetilat. Näiden avulla tarinaankin saadaan sävyjä pelkän juonen lisäksi.

Tässä luvussa perehdytään myös erilaisin tarinan kertojiin eli lähettäjä-vastaanottaja - pareihin. Luku 6 Kerronnan fokalisaatio jatkaa samasta  aiheesta laajemmin (fokalisaatio tarkoittaa kerronnan näkökulmaa). Lisäksi Luhtaniemi muistuttaa tutustumaan teosten eri lajityyppeihin eli genreihin - niiden tuntemus helpottaa kirjoittaa rajaamaan, luomaan omaa ilmaisuaan. Tämä luvun lopuksi on Hyödyllisiä vinkkejä, jotka auttavat fyysisen kirjoittamisen vaiheessa. Esimerkiksi oman tekstin ääneen lukeminen havinnollistaa lauseiden rytmit ja painotukset.

7.luvussa Juonikaavion ja synopsiksen teko Luhtaniemi käyttää oman romaaninsa työvaiheita esimerkkinä. Tämän luvun harjoitus palaa tavallaan alkuun eli Harjoitus 3 otetaan avuksi lisäämällä sen lauseisiin mm. kerronta-aika, näkökulmat, henkilöille motiiveja. Juonikuvio keskittyy enemmän toiminnallisuuteen ja synopsis kuvaa henkilöitä ja heidän suhteitaan.

Loppusanoissa luodaan uskoa ja uskallusta kirjoittaa, kirjoittaa omalla äänellä ja luottaa lukijoihin.

Nyt ovat vuorossa ERITYISKIITOKSET kirjan liiteille! Vaikka olisi kuinka kauan käyttänyt tekstinkäsittelyohjelmia, niin kaikkia ominaisuuksiahan ei muista käyttää. Tiedoston hallinnasta, näppäinten pikakomennoista, tekstin asettelusta ja tekstin oikeinkirjoituksesta on hyvät ohjeet! Todella hyödyllisiä neuvoja  - varsinkin "sisällöntuottajalle", joka ei koskaan ole innostunut teknisistä hienouksista ja tekee monta asiaa turhan vaikeasti.

Harrastelijakirjoittajien piiristä Kyhertäjät oppaan luki lisäkseni muutama muukin kirjoittaja ja liitteet saivat heiltäkin kiitosta. Leena Kokkonen arvioi lisäksi:

Kirjassa on ohjeita ja vinkkejä kerronnan eri vaihtoehdoista, niitä käydään esimerkein läpi, samoin hyvät ohjeet ensimmäisen käsikirjoituksen luomiseen. Harjoitusten merkitys tulee kirjassa esiin, kehotus koota aineistoa ja luoda siitä erityyppisiä harjoituksia antaa varmuutta löytää oma kirjoitustyylinsä.

Tämä opas sopii kyllä matkaseuraksi, vaikka ei suunnittelisikaan julkaisuvalmista kirjaa, koska tässä kirjassa teoria ja käytäntö ovat sopusuhtaisesti esillä. Ihan aloittelevallekin kirjoittajalle juuri Kohti uutta kirjaa antaa vankan tietomäärän ja uskottavan mielikuvan kirjoittamisesta.

Vakuuttuneena Helena.

 Kannattaa tutustua alussa mainittuihin Pasi Luhtaniemen romaaneihinkin!

&&&&&

Luhtaniemi Pasi, Kohti uutta kirjaa ( Kustannus Aarni 2018)
Jantunen Noora, kannen piirrokset ja suunnittelu, taitto
Hämäläinen Hanna-Maria, takakannen kuva

Taustamusiikkina niin ihanan kepeää ja rytmikästä: Tango del norte, Solos & duos - cd










sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Itämaisen runouden lumoissa


Kirjastossa osui silmiini viehättävä kirjankansi ja kannen sanat saivat tarttumaan kirjaan lainausmielessä. Hiljaiset vuoret, kirkas kuu: klassista kiinalaista luontorunoutta, toimittanut ja suomentanut Tero Tähtinen (Savukeidas 2016).

Vuorten ja virtojen viisaus- otsikko johdattelee lukijan klassisen kiinalaisen luontorunouden maailmankatsomukseen. Miettimällä joitain tyypillisiä piirteitä kiinalaisessa (ja itämaisessa runoudessa yleensäkin) pääsee lukija paremmin sisälle runoihin, koska kaikki ei ole sitä mitä ensin näyttää.

Luontorunous  eli shanshuishi  on kirjaimellisesti "vuorten ja jokien runous", joka saa vaikutteen monimuotoisesta polveilevasta luonnosta, jossa ying ja yang omilla energioillaan pyrkivät tasapainoon. Kuvat hennoilla viivoilla maalatuista vuorenrinteistä tai pysähtyneistä lintujen lentokuvioista ovat tuttuja meille länsimaalaisillekin katsojille. Tausta saattaa olla häivytetty ja katseen kohteena ovat yksittäiset kasvit, eläimet ja ihmiset. Näissä runoissa on noiden kuvien kaltainen tilanne: tunneilmaisu on minimaalista, pääosassa luonnonilmiöt.

 Lyhyet kuvaukset vaikka puussa istuvasta linnusta voivat pitää sisällään "toisen piilotetun runon", koska useat runoilijat ovat yrittäneet ensin poistaa itsensä kokijana ja kuvauksen kautta päästä kiinni hetkeen. Tässä hetkessä taas sisäisestä ilmiöstä on parhaillaan syntynyt yleinen, kaikkia koskettava tunne-elämys. Onko puussa yksin istunut lintu vain symboli ihmisen kokemasta yksinäisyydestä tai ymmärrys kaiken katoavaisuudesta?

Alkuosassa on hyvä katsaus mm. runouden historialliseen taustaan, runouden merkitykseen, kiinan kieleen ja runouden muoto-oppiin. Siitä voi lukea kiinalaisen runouden tyypillisistä mitoista, kuten nelisäkeisestä juejusta ja kahdeksansäkeisestä lüshista.

Kiinalaiseen runouteen on vaikuttanut mm Mestari Kungfutsen moraalikäsitykset, buddhalainen henkisyys dao- opin mukaan ja kielelliset erityisominaisuudet. Näistä Tähtinen kertoo ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. En uskaltaudu niitä tässä enempää avaamaan, mutta mieleen jäi lause hänen lauseensa:  Tiivistetysti voi sanoa, että klassinen kiina on runoilijan unelma ja kääntäjän painajainen.

Kirjan runot on aseteltu niin, että vasemmalla sivulla on runo alkuperäisessä kiinankielisessä muodossa. Niitäkin kannattaa silmäillä, koska "kuviot ovat kauniita" ja antavat runoille oman tunnelmansa. Oikealla sivulla on Tero Tähtisen suomennokset. Tämä asettelu auttaa suomentajan mukaan myös kiinan kieltä osaavia tutkimaan kriittisesti Tähtisen valitsemia käännösratkaisuja.

Esimerkkinä laitan tähän runon Tao Hongmingilta:

Mitäkö vuorilla on?
Huippujen yllä leijuu valkoisia pilviä. 
Mutta voin nauttia niistä ainoastaan yksin,
sillä en voi poimia niitä käteeni ja antaa sinulle lahjaksi.

Toisen lyhyen on Hunshan kirjoittanut:
Mieleni on kuin syksyn kuu,
se loistaa kirkkaana lammen pinnalla.
Mutta vertauskuvani ontuu pahasti - 
kerro minulle, miten sanoisin sen?

Meng Haoran: Keväinen auringonnousu
Nukun keskellä kevättä huomaamatta auringonnousua,
ja kaikkialla ympärillä kuuluu vain lintujen sirkutusta.
Pitkin yötä sade pauhasi ja tuuli ulisi.
Kukkasia putoili, mutta en tiedä, kuinka monta

Kirjan loppuosassa on huomautuksia ja selityksiä, joiden avulla pääsee hyvin runoihin ja runoilijoihin tutustumaan. Kirjallisuutta- osioon  Tähtinen on koonnut runoantologioita ja tutkimuksia.

Tämä kirja on siis runoutta sielulle ja tietopaketti aivoille! Suosittelen.


######

Kirjasta Hiljaiset vuoret, kirkas kuu opin jotain omasta runojen kirjoittamisesta. En tietoisesti ole runoihini piilottanut "toista runoa", mutta selvästi niin olen tehnyt ja osittain siksi runoni ovat joillekin lukijoille vaikeita, eivät avaudu heti.

Tähän haluan purkaa enemmänkin tuntoja runojen kirjoittamisesta. Joulukuun alussa facebookista löysin  #jouluhaikuhaasteen, jonka ilmoitti heitti Mari Kuusisto/Huojentava kirjoittaminen - sivustolla. Lähdin tietysti mukaan, koska haikut ja tankat ovat mieleisiä lukea ja runottaa, niiden avulla mieltä rauhoittaa.


Aina aamuisin  Marilta saapui sähköposti, jossa oli kyseisen päivän aihe jouluun liittyen. Mukavaa oli herätellä aivosolujaan runojen avulla, mutta välillä kamppailin itseni kanssa. Laitanko esiin facebookiin seinälleni ja Kirjoituspiiri Kyhertäjien sivulle ihan kieliposkessa rytmitetyn haikun vai yritänkö päästä länsimaisen juhlanvieton kautta myös itämaisempaan ajattelutapaan.

 Tuskin kukaan muu haikuista näin ajatteli, mutta minulle ne ovat tankojen lisäksi myös syvällisempiä rivejä kuin pelkkä tavujen laskeminen. Osan annoin mennä kevyemmin ja joistain pidin itsekin. Annoin jossain tavutuksen mennä yli tai jäädä vajaaksi - ajatus oli tärkein. Nyt kun luin kaikki 24 kappaletta peräkkäin, niin kirjoitin ne itselleni muistiin, koska niistä voi saada käyttökelpoisen joulukalenterin myöhäisempään käyttöön, materiaalia muihinkin lukutuokioihin.

Laitan tähän muutaman haikun esiin, osa niitä kevyempiä heittoja ja jokusen onnistuneen. Nimimerkkini on siis Hana Ichi näissä "itämaisissa raapustuksissani".

Punatulkku vai
agenttitonttuko se
puusta vakoilee?   

 (aiheena linnut)

Tuikkukynttilä
piparkakkutalossa
kuin tulipalo     

 (aiheena piparit)

Kun lukee paljon
joulun lukutuokiot
kruunaavat suklaat   

(aiheena jouluperinne)

Tuo minulle
hento freesian oksa
siinä kauneus     

(aiheena joulukukka)

Yhä kaunein
juhlakuusi kasvaa
kotimetsässään   

  (aiheena kuusi)

Tänään lyhyitä 
on talvinen päivä ja
runonen sille     

 (aiheena talvipäivänseisaus) 

Joulukuu suhahti mukavasti joulukalenteria itse laatien. Kiitos haasteesta Mari!


Vuosi 2019 pääsi liikkeelle ja luettuja kirjoja on odottamassa Lukihäirikön aktivoitumista bloginsa parissa. Lukemisiin siis, Helena/Hana Ichi


********

Tähtinen Tero, valikoinut ja suomentanut Hiljaiset vuoret, kirkas kuu: klassista kiinalaista luontorunoutta (Savukeidas 2016)
Hytönen Ville, graafinen suunnittelu

Musiikkina kauniisti Boine Mari, See the woman - cd

Kuvan taustalla ystävältä v 1983 saamani itämaisin koristein kirjanen, johon aloin heti kerätä muistiin erilaisia itämaisilta vaikuttavia mietelauseita ja tekstejä. Yksi raikkaimmista kirjoistani!! Näin vanhaa on rakkauteni näihin runoihin.