lauantai 15. tammikuuta 2022

Tarkista Alibisi matkalla Aregemiaan

 



Jo olikin aika tutustua turkulaisen Mika Kivelän tuotantoon, koska häneltä ilmestyi jo 12. runokokoelma. Räkäkännirakkautta- teos voitti Image-lehden ja Books on Demand Finlandin Indie Book Awards 2015- kilpailun. 

Alibi (Enostone, 2021) sisältää 54 sivun verran suorasanaista nykyrunoutta, jossa ei kaunistella tai peitellä miehistä kovaa maailmaa ja alamaailmaa. Väkivalta, aggressiot, päihteet, musertava yksinäisyys ja vieraantuneisuus iskevät silmille. Teoksessa on raakuutta, rosoa, voimaa ja vetoa. Sekä aiheiden, että sanojen seassa. Mustaa huumoriakin löytyy:

MISSISSIPPI

Päivät pitkiä

kuin hampaat 

suistomaan alligaattoreilla.

Olen nähnyt niitä

leffoissa,

dokkareissa,

täyden unissa.

Krokotiili on nynny.

Se ottaa turpiin Tarzanilta,

myy häntänsä halvalla

Lacosten kuteisiin.

Mississipin alligaattorille

ei vittuilla.

Se lymyilee rämeillä,

joissa soi Lynyrd Skynyrd

ja paistaa verenpunainen

kuu. 


Alibin useimmat runot ovat vajaan sivun mittaisia ajatusjuoksuja. Muutama lyhyempikin runo iskee, ja tässä vihje kansikuvaan: 


KALLOJA JA KAASUNAAMAREITA

Tunnen kimman, joka kerää 

kalloja ja kaasunaamareita.

Vein lahjaksi Suomen armeijan nassen.

Joimme teetä itämaiseen tapaan.

Rapsutin sen mirriä

ja katselin kolkkoja

tyhjiä silmäkuoppia

hyllyn reunalla. 

 

Kokoelman kannesta mietin  tosin, että sisältö itsessään on niin voimakasta, että hivenen hillitympikin tekstin fontti tai tausta olisi toiminut "sisäänheittäjänä".  Alibi ei kuitenkaan ole kauhurunoteos.

 Alibia voi selailla yksin yksi  runo kerrallaan, mutta jotenkin omissa korvissa kuulen lakonisen miesäänen lukevan näitä ääneen jossain illanistujaisissa. Teos aiheuttaa kyllä monia ajatuksenjuoksuja ja antaa puheenaiheita!

Runoilija aina ilahtuu muiden runoilukokemuksista, joten vielä pätkä ajatuksenvirrasta:


(...) juhannuksena hankin kinkun ja vedänkin vissyä

perjantai sadattelen arjen loppumista

ja odotan maanantaipullon korkkaamista

en käytä isoja kirjaimia, luovun pisteistä

pilkkuja kyllä kylvän 


             


 Lueskelin kirjallisuus-ja kulttuurilehti Säröä, numeroita 42 ja 43-44. Erittäin mielenkiintoisia artikkeleita ja runoja, novelleja, arvosteluita  yms.

 Tuossa nro 42 pääkirjoituksessa Mark Mallon muistelee ystäväänsä, Oriveden Opiston pitkäaikaista kirjoittajakoulutuksen vetäjää Reijo Virtasta. Reijo oli monelle kirjoittamisesta innostuneelle tuki ja innokas keskustelija. Oli ilo hänet tuntea.

Sattuipa samassa pinossa olemaan myös Mark Mallonin esikoiskokoelma Aregemia (2010, Tammi). Teoksen aloittaa tietoiskumainen selostus Aragemiasta (Aregemian liitto), joka sijaitsee Atlantissa Norjanmerellä. Vuoristoisen saariryhmän ominaispiirteenä ovat laajat kasvihuoneverkostot ja luolastot, jossa nykyään on sotilasteollisuutta, mutta menneinä vuosikymmeninä lasten kasvatusleirejä.

Valtion asukkaita piinaa tauti, joka ilmenee mm. mielenterveyshäiriöinä ja epileptisinä tiedottomuuskohtauksina.

Tämä alkuasetelma kestää vain hetken, sillä proosarunoihin ilmestyy viittauksia (liian) kirkkaaseen valoon ja varjoihin, tarkkaileviin katseisiin ja aikaan.


(...) Tarkkailet ajan etenemistä

silmääkään  räväyttämättä

kokonaisen tunnin

ja näet rikkinäisiä syy-seuraus-suhteita

ja huomaat että todellisuus on epäsymmetrinen,

siksi että vastasyntyneitä kastetaan

talojen vierustoissa

ja  peitetään heinällä ja lumella

kasvoja lukuunottamatta

Aika etenee lapsi lapselta,

kuuluu sanonta valtiossa joka on abstrakti

koska siinä valtiossa noudatetaan samaa lakia joka

valtion synnytti. 

 

Mikään ei ole pysyvää, muutos on aina liikkeessä.  Onko Aregemia lopulta katsaus inhimillisiin toimiin ja tunteisiin, vaikka miljöö olisi erilainen, outo, keksitty?  Näennäisen juonen alla on aina dynamiikka, jonka rikkinäiset ihmiset synnyttävät? 


(...) ja mitä tapahtui eromme jälkeen

voisinko tuntea mitä tunsit kun istuit laiturilla

ennen kuin päätit laskea saapuvat aallot

jotka saapuivat uudelleen

ja laskit ne

samat aallot jotka taas saapuivat

ja laskit ne 

taas ja taas samat aallot

 

ja taas

ja taas 

mitä tunsit 

 

Tämä lainaus siksi, että noissa riveissä on jotain lohdullista, ja kielellistä meditatiivista rytmiä. Aregemia haastaa lukijansa: pitää irroittautua arjen raameista ja antaa rivien viedä tuulen lailla. Kertakäyttörunoutta tämä ei ole, joten useampaan kertaan kannattaa matkusta näille saarille.

Alitajunta vetää joitain yhtäläisyyksiä Aregemiasta Ville Hytösen Thuleen (Lukihäirikkö Thule ja Siperian tuulet, 20.11.2020) sekä oudosti Antti Salmisen Lomonosovin moottoriin (v 2014). Kannattaa nekin lukea!



Antaa runojen potkia, väistää, keinuttaa, inhottaa tai tökkiä! Antoisia lukutuokioita ja ajatusmyllerryksiä, Mörri Seppälä

 

/////// *******///////******//////

Kivelä Mika, Alibi (2021, Enostone)

Juntunen Juho, kansi

Niinikangas Katri, taitto

Mäki Kalevi, tekijän valokuva

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos jälleen luottamuksesta!


Mallon Mark, Aregemia (2010, Tammi)

Lyytinen Laura, kansi

Lainattu lukuun Oriveden Kampuksen kirjahyllystä 


Kuvat Mörri (huono kuvanlaatu johtuu kamerani väsymisestä, vein sitä tämän kuvaussession jälkeen huoltoon... kunpa se vielä nuortuisi osien vaihdosta!)

perjantai 14. tammikuuta 2022

Hornantulta ja kytijöitä

 


Ilkka Auer se osaa kirjoittaa koukuttavia tarinoita! Pidin paljon tämän Kymnaasi-sarjan edellisistäkin teoksesta Kymnaasi.  Auerin Domowik-sarja kiehtoo myös (Lukihäirikkö 10.11.2020 otsikolla Domowik ja Noidankiro).

Ja nyt Hornantuli. Seikkailun päähenkilö on yhä Sofia, joka on saanut ensimmäisen lukuvuotensa päätökseen Kymnaasissa. Nyt Sofialla on varsinainen tehtävä eli auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan, kuten kohdata suru ja ohjata se kauemmas ja antaa tukensa kärsiville.

Sofia kykeni miettimään vain sitä, mitä saisi tehtäväkseen. Hän tunsi tiivistä yhteyttä kuolemaan, tuonpuoleiseen ja erityisesti Helvettiin - kokemus siellä käymisestä oli muovannut häntä. Mutta tehtävän kautta Sofia voisi olla tukena pinnalla eläville ihmisille? Kukaan hänen ystävistään ei ollut osannut aavistella asiaa, eikä kukaan opettajista suostunut paljastamaan suunnitelmia, joita Sofian varalle oli punottu, jos sellaisia edes oli.

 

Maan päällä yrittää selvitä yksinhuoltajaäiti Eerika, jonka mies on löytynyt surmattuna. Äiti turvautuu vahvoihin lääkkeisiin ja tytär Anna  on murtua surun alle.  Lisäksi Anna katoaa ja sosiaalitoimiston henkilöstö vihjailee kaiken olevan äidin omaa syytä.


Mutta parasta  oli kuitenkin se, kuinka hän oli kyennyt toimittamaan polulta poikenneita sieluja, Herran mustia lampaita, oikealle tielle siihen tuliseen ja tuhkaiseen lampolaan, josta ei paluuta, Villa Askaan. Tuhkahuvilaan.

Sinne ne kaikki pienet pirut olisivat kuitenkin päätyneet enemmin tai myöhemmin. Mitä muuta voisi tulla sosiaalipummien ja mielenvikaisten b-luokan kansalaisten kasvattamista lapsista? Rikollisia sosiaalitapauksia, jotka olisivat muiden veronmaksajien kontolla lopun elämäänsä. 

Ei hän ollut tehnyt mitään väärää. Päinvastoin, hän oli tehnyt hyvää työtä jo kymmeniä vuosia. Kuinka monta lasta hän olikaan pelastanut tavallisen elämän tyhjyydeltä? Pari sataa ainakin. 

 

Kuka ajattelee noin? Miksi? Mitä kaikkea siitä seuraa? Mitä ovat kytijät? Mikä on Tuhkaaja? Selviääkö Sofia tehtävistään ja miten käy hänen rakkaimmalle ystävälleen? Saadaanko Kymnaasi pelastettua lieskoilta?

Hornantulessa kuumuus, liekit ja erilaiset särjetyt sielut ovat isossa roolissa ja tapahtumapaikkoina hylätyt vanhat rakennukset. Ilkka Auer osaa kehitellä juonta ja pienillä yksityiskohdilla johdattaa lukijaa syvemmälle tarinaan.

Jälleen kirjan kansikuvitus on upea ja sisällöstä kertova. Kirjojen koko ja kansien materiaali viehättää jokaisen teoksen kohdalla. Hienoja sarjoja, Kymnaasi ja Domovik!

Tuhkan ja lieskojen keskeltä noustaan ja seuraavaksi ehkä runouden pariin. Monta mainiota teosta odottaa lukupinossa käsittelyä.

Lisääntyvän valon myötä energiaa touhuihinne, Mörri Seppälä




*******     ******    ******      *****
Auer Ilkka, Hornantuli (Haamu, 2021)
Auer Ilkka, kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta, kuumottavat kiitokset jälleen!!

Kuvat Mörri

Taustaääninä Kampuksen päärakennuksen omat kolinat ja tuulen vinku ikkunoiden takana - rauhoittavaa!

tiistai 11. tammikuuta 2022

Ystävyyttä pelletaivaan alla

 


Anne Lukkarilan Pelletaivas on vaikuttava lukukokemus! Mietin pitkään mitä tästä kertoa, koska kirjassa on niin syvällisiä oivalluksia elämästä ja kuolemasta, nuorista ja vanhuksista, että sydän pomppii vimmatusti useassa kohdassa.

Kirjassa ovat päähenkilöinä nuoret Iinu ja hänen kuoleva ystävänsä Milla. He kokevat abikeväänsä vaiheet, seurustelusuhteet ja seksuaalisuutensa. Iäkkäät isovanhemmat aiheuttavat huolta ja omia ylioppilasjuhlia pitäisi valmistella, innostua tulevaisuudesta.

Iinu tuijotti kyklooppia silmään. Ylioppilaslakin lyyra mulkoili häntä yön hämärässä makuuhuoneen ylähyllyltä. Kyklooppi halusi ylihuomenna olla tähtenä koko päivän ja yön, minkä jälkeen Iinu unohtaisi sen pahvilaatikkoon.

 

Nämä mietteet kasantuvat Iinun päässä raskaasti ja päättää tehdä ratkaisun, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Kotiväelleen hän lähettää tekstiviestin: 


Mä tarvitsen nyt omaa aikaa. Anteeksi. Ilmoitan kyllä välillä, missä menen. Älkää odottako ihan heti takaisin. Oon ihan kunnossa. Mulla on nyt  kesäloma. 

 

Iinu matkaa keskeiseen Eurooppaan, tapaa uusia ihmisiä ja kaupunkeja. Ihastuminen ja erontuska tulevat tutuiksi hänelle. Hän ei tiedä, että hänen matkaansa seuraa suojelushenkenä Millan uusi olomuoto. 


Nyt kun tajuan kaikkeuden sen kaikissa tasoissaan, tiedän että Iinu tarvitsee suojelusenkeliä. Siinä mielessä onni, että kuolin. Vaikka en kyllä vielä ole ihan varma, onko se hyvä asia vai helvetin huono. Iinun kriisi alkoi jo talvella, huomasin sen oman risaisen juhlahumuni läpi jo penkkareissa. Oranssinkirkuva pelleperuukki ei peittänyt sen mustuvaa mieltä. 

 

Pelletaivas kuvaa luonnollisesti ja tarkasti nuorten naisten ajatusmaailmoja ja tavoittaa kasvutarinan vaiheet. Parasta teoksessa ovat Millan ajatukset edesmenneenä ihmishahmona. Mielestäni hänen kauttaan Lukkarila on  kauniisti ja viisaasti kuvannut ihmiselon perimmäisiä kysymyksiä. Välitämmekö toisistamme? Mikä lopulta on tärkeää? 

Iinun ajatusten kautta kohtaamme kysymykset  naiseudesta ja seksuaalisuudesta,  maailmantuskasta ja uskonnoista. Mikä meitä auttaa ja lohduttaa?

 Kirjan takakannessa teos luokitellaan ns young adults- kirjallisuuteen, mutta teos sopii vallan mainiosti aikuisillekin lukijoille.

 Anne Lukkarila on kirjoittanut lisäksi  ympäristökysymyksiäkin käsittelevän dekkarin Enkelilunta (Aviador, 2020). Siitä Lukihäirikössä otsikolla Enkelilunta ja pahoja tekoja, 9.9.2020.


Vahva lukusuositus Pelletaivaalle! Taivalletaan toistemme tukena, Mörri Seppälä

 


 ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ 

Lukkarila Anne, Pelletaivas (Basam Books, 2121)

Javanainen Tiia/Purotie Design,  kansi
Mustonen Kimmo, taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, paljon kirkkaita kiitoksia!

Kuvat Mörri (kirjan kanssa tyttäreni koulutyönä tekemä jäljennös Pablo Picasson tunnetusta harlekiinityöstä)

Taustalla hiljaisella leijailevat  Creedence Cleanwater Revivalin kootut kappaleet

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kati Berg tutkii jälleen

 



Ahne on Eeva Kiviniemen toinen Kati Berg tutkii- teos, jonka voi luokitella kuuluvaksi ns cozy crime- dekkariksi. Sarjan ensimmäinen osa on Joki, yhdessä Taina Pietikäisen kanssa. Lukihäirikössä sen esittely on 24.1.2021, otsikolla Naiset murhien ja taiteen kimpussa.

Kati Berg on älykäs nainen, joka on opiskellut aikoinaan historiaa ja hänen tyttärensä Milla Nikkarinen on poliisiharjoittelussa Turussa. Taiteen maailmaan törmätään jälleen, sillä vanhusten hoitokodissa katoaa tavaroita ja esiin tulee suomalainen taidemaalari, jonka töitä ilmoitetaan varastetuksi huomiota herättävän paljon. Keskittyykö Milla nuoren naisen murhaan vai setvimään vakuutuspetoksia?


(...) "Luuletko sä, että vakuutuspuolen keikka on joku rangaistus?" Rytkönen-Asp kiirehtii vakuuttamaan, että tietenkään ei ole kyse rangaistuksesta. Harjoittelijoiden on hyvä saada kokemusta mahdollisimman monenlaisista tapauksista. Millankin ammattitaito kasvaa, kun hän pääsee kurkistamaan talousrikostutkinnan puolelle. Ja siellä on todellakin järkyttävä pula työntekijöistä.

 

Milla tekee tutkimusta murhan ja vakuutuspetosten parissa ja samaan aikaan ihmettelee äitinsä Katin suhdekoukeroita. Eroavatko Millan vanhemmat vai palaako Kati aviomiehensä luo? Voiko äidilleen antaa anteeksi ja miksi oma veli ottaa asian niin kevyesti?


Kati katsoo murheellisena tyttärensä perään. Miten hän saisi yhteyden Millaan? Miksi tytär ei halua ymmärtää? Milla on sulkenut hänet elämästään ja rakentanut heidän väliinsä muurin ja vallihaudan. Kati tuntee tyttärensä ja tietää, että muurinmurtajista ei olisi nyt apua. Hän saisi kosketuksen tyttäreensä vasta, kun tämä itse avaisi laskusillat.

 

Myönnän, että monenlaisia dekkareita lukeneena ilahdun Kati Berg tutkii- kirjojen maailmasta: naisten ajatuksia ja ihmissuhteiden syvällistä pohdintaa, ruuanlaiton kuvausta, ympäristökysymyksiä ja vaikka työelämän stressaavuuden kuvausta.


Milla muistaa Elisen joskus kiihtyneenä selittäneen, että ihmiset luulevat, että kirjaston kirjat tulevat hyllyihin itsestään. Ei sinne päinkään, hän oli vaahdonnut, joku ne valitsee, tilaa ja luetteloi. Se, mikä näkyy asiakkaalle, on vain murto-osa kirjastoammattilaisen työstä. Ehkä pitäisi ottaa tosissaan äidin varoitukset poliisien asenteellisesta suhtautumisesta asioihin.

 

 Suosittelen lämpimästi Kati Berg tutkii- sarjaa, eikä tarvitse olla ennestään ns dekkarien ystävä. Sekä Joki että Ahne ovat oivia näytteitä naisten maailman ja  poliisityön kuvauksesta, sekä modernin Turun kaupungin paikkojen esittelyissä! 

Tammikuun lisääntyvässä valossa on mukava hemmotella itseään hyvillä kirjoilla, joten kokeilepa näitä!

Itse olen saanut kokeilla uusia asioita runouden parissa: musiikkia tekstien lukemisen taustalle, uusia yleisöjä. Pieniä ideanpoikasia yhteistyöstä uusien tahojen kanssa - Oriveden Kampus on niin inspiroiva paikka asua! Näistä lisää myöhemmin.

Pysykää terveinä ja kertokaa läheisillenne, että he ovat tärkeitä, Mörri Seppälä.


Kuvan kuntoportaat eivät liity kirjan tapahtumiin


)=(   )=(   )=(   )=( 


Kiviniemi Eeva, Ahne (2021, BoD)

Nikander Sanna, kansigrafiikka

Kiviniemi Ella, valokuva

Nokua Anne, taitto ja ulkoasu


Arvostelukappale kirjailijalta, sitruunateen raikkaat kiitokset!

Kuvat Mörri

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Rasa lämmittää

 


Johanna Joukontytär ja Kaisa-Maija Antila ovat luoneet kauniin ja herkän runokuvakirjan Rasan matka. 23 sivuun mahtuu metsän olentoja, kuten hiiriä ja karhuja, oravia ja korppikin.

Lyhyet runot ovat riimimuodossa ja se luo hellyyttävän  vaikutelman läpi kirjasen.

Rasan nyöreineen

hiiri kiskoo pesäänsä

pienokaisilleen.

 

Pienin hiirunen

hiipii hieman viluissaan

sisään lapasen. 

 

Pian jo pilkistää

villavanttuun sisältä

monen hännän pää. 


Mikä on tämä Rasa? Sehän on ihmisen repusta pudonnut lapanen, joka saa seikkailla metsässä talven lisäksi vielä keväällä ja kesällä. 


Rasa sai mennä.

Kesätuulen mukana

pihlajaan lennä!


Lapasen lailla

suojaathan luontoamme

Tapion mailla? 

 

Näin pieni kirjanen tuo mukaan myös luonnonsuojelullisen näkökohdan - viattomasti, tyrkyttämättä. Voin kuvitella pienen kuulijan aikuisen kainalossa kuuntelevan tarkkaavaisesti ja esittävän joitain eläimiin ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä tämän kirjasen parissa.

Väliin tuiskuttaa,

Kylmä koittaa uudestaan,

sitten uuvahtaa. 

 

Näillä lohduttavilla sanoilla aikuinenkin jaksaa talven selän kevät mielessään. Rasan matka on pieni suuri ja niin lämpöinen kirjanen, että aikuiselle lukijalle jää hymy huulille pitkäksi aikaa. Kuvitus on selkeää eli pieniä yksityiskohtia ei ole liikaa ja taustat ovat rauhalliset. Värimaailma on luonnollinen ja kutsuva.

Vaikka sinulla ei olisi  pientä kainaloista, jolle lukea, niin tartu rohkeasti tähän helmeen - lue sisäiselle lapsellesi.

Vuoden 2021 viimeisiä päivä kulutamme ja talvi näyttää parhaita puoliaan meille. Nautitaan ulkoilusta ja sisäilystä!

Tuokoon vuosi 2022 kaikkea hyvää ja luovaa itse kullekin! Hei, Mörri Seppälä

 

 


//////// /////// ///// /////// ///// ///////


Joukontytär Johanna, Rasan matka (2021, Aihia Kustannus)

Antila Kaisa-Maija, kuvitus

Korpela Jukka, ulkoasu ja taitto


Arvostelukappale kustantajalta, mistä kuulas kiitos!


Taustalla YouTubesta 2 hours of Celtic music by Adrian von Ziegler

Kuvat Mörri Seppälä

maanantai 15. marraskuuta 2021

Miehen väkeviä sanoja rakkaudesta

 



Niko Kivirannan Sammumaton valo - rakkaus ja tuska miehen suusta 
on runokokoelma vahvoista tunteista, rakkauden kaipuusta, ihmissuhteiden vaikeuksista, omasta riittämättömyydestä ja tahdosta voittaa vaikeuksia.

 

Taakan painavan kannoin mutta väsynyt

en, syvässä vedessä kahlasin, mutta upon-

nut en.  Läpi yön valvoin uudestaan ja uu-

destaan, jotta virheitäni toistaisi en. 

 

Esimerkkiruno on kokoelman ensimmäisestä osiosta Tuska. Riveiltä kuuluvat mm. kipu, huuto, kyyneleet ja  helvetin tuli.

Rakkaus- osiossa törmäävät tähdet, uudet taimet nousevat, ylistyssanat kerrotaan rakastetulle, avataan sielut, tullaan yhdeksi. Rakkautta mitataan valtameren äärillä ja takaisin on helppo tulla.

 

Vuodatan rakkauteni paperille ja sytytän

sen tuleen.

Annan savun muuttua kuiskaukseksi tuu-

leen ja toivon että se saavuttaa sinut. 

 

Toiseksi viimeisen osion Himon runoissa kosketetaan, kiusataan ja sulaudutaan yhteen.


(...) Arkeen sinut palautan ennen kuin hajoat,

luoksesi palaan kun minua taas janoat. 

 

Näitä kolmea osiota yhdistää runojen samankaltaisuus: minä- kertojana,  rakenne ja loppusoinnut. Mieleeni väistämättä tulee, että  näistä runoista saisi yhden pitkän laulun, kansanlaulutyyppisen balladin? Hyvä idea, mutta väliin olisi saanut laittaa jotain erilaista: eri mittaista, loppusoinnuista vapaata kokeilevampaa runoa? Ihan sen pinnan rikkomisen vuoksi, jotta olisi tullut kokoelmaan säröä? Toki kokoelmaa voi lukea sieltä täältä ja antaa yksittäisten runojen vaikuttaa, mutta yhtenä lukukokemuksena hivenen raskas.

Siksi neljäs osio olikin riemastuttava yllätys. Noita pieni suloinen koostuu seitsemästä runokuvasta, jossa Noita pieni tallustelee metsässä, loitsuu, auttaa nauramaan ja lentää luudallaan.


Kun valot sammuu sammuu ja loistaa kuu, silloin

Noita pieni suloinen, esiin astuu.

 

Yötaivaalle luudallaan, lähtee maailmaa

muuttamaan.

 

Ei aamulla sitä edes tajua, kuinka muuttun

 ut on maailma.

 

Se on auringonpaiste hieman kauniimpi,

hymy toisen huulilla, määränpää kirk-

kaampi. 

 

Se on loiste sinun silmissä, rauha ihmisten

mielissä.

 

Sen kaiken aikaan saa, Noita pieni suloi-

nen, kun yötaivaalle taikansa loitsuu. 

 

Noita pieni suloinen vaikuttaa lapsenkaltaiselta hahmolta,  veitikkamaiselta ja voimakkaalta. Hänestä olisi lukenut mielellään enemmänkin.

Lopuksi yksittäinen lyhyt runo:


Kaipuuni on kaiku siitä kun kerran huusin

rakkauttani 

 

Sammumaton valo- rakkaus ja tuska miehen suusta on konstailematon, helposti ymmärrettävä kokoelma suurista tunteista. 


Runoista voi saada lohtua ja ymmärrystä ihmismielen liikkeistä, mutta seuraavaksi on lukuvuorossa suomalaista dekkaria välillä. Joulukuuta kohti jolkotellaan ja lueskellaan jotain Mörri

 

 


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kiviranta Niko, Sammumaton valo - rakkaus ja tuska miehen suusta

(Mediapinta Oy, 2021)

Vesikko J, taitto

runokirjat.fi- sarja

Arvostelukappale kirjailijalta, lämpimät kiitokset.


Valokuvat Mörri

Taustamusiikina Winter at Hogwarts/Snow Ambience with Harry Potter and Fantastic Beasts music, YouTube


maanantai 8. marraskuuta 2021

Sanojen synnystä

 


Tavurunous 

on kömpelö yritykseni järjestellä ympäröivä

kaaos ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

Kertoilla kaunis hetki pilaamatta sitä

liioilla sanoilla.

-Johanna Joukontytär- 


Näin aloittaa runoilija itse pienen, herkän kirjansa. Sanojeni synnystä koostuu lähes sadasta lyhyestä, tankarunouden malliin rytmitetyistä tuokiokuvista ja tunnetilojen kuvauksista. 

Kirjan seitsemään (roomalaisittain numeroituun) lukuun mahtuvat ajatukset omista rajoista ja identiteetistä. Mukana muistoja, luontoyhteyttä, uskallusta ja pohdintaa rakkaudesta ja sen järjettömyydestä. Kuka tulee vierelle ja jääkö hän siihen?

 Sanojen värimaailma on tumma, harmaata kiveä ja metsää - olematta kuitenkaan negatiivinen tai synkkä.


Kotiin tullessa

sinua vastaan valuu

marraskuun muuri.

Sydämen kivikirkko,

veretön musta maja. 

 

En halua ylitulkita näitä hienoja, hentoja siveltimenvetoja sanojen muodossa. Nämä on itse luettava, annattava upota. Tämäkin runo sopii näytteeksi hivenen arvoituksellisesta  sävystä, joka leikkaa kokoelmaa. 


Rannalla kahden,

maailmanrakastaja

ja hänen työnsä. 

Saharan aurinkokin

kalpenee rinnallansa. 


Varsinaista luontokuvastoa on mukana monissa runoissa ja ne viehättävät ainakin minua erityisesti.


Rahkasammalet

pehmeänä patjana

kehtona keinuu.

Tupasvillat ylläni

hukun huumaaviin uniin. 


Runot on asemoitu väljästi eli vain yksi runo sivulle. Runot toimivat yksitellenkin luettuina, mutta peräkkäiset tekstit keskustelevat välillä keskenään, joten kokoelman yhtäjaksoinen lukeminen kannattaa.

Ehkä pinnan rikkomisen vuoksi välillä olisi voinut olla muutama lyhyt, ei muotoon sidottu ajatelma? Teoksen kannet ovat kauniit ja sisäsivuillekin olisi sopinut muutama piirros? 

Runoissa on minäkertoja ja sanat ovat sinulle, juuri sinulle. Sanojeni synnystä on paitsi lukukokemus, niin oiva lahja ystävälle, rakastetulle, tärkeälle ihmiselle. 

Vaikka kadunkin

pimeitä vuosiani

hiljaisuudessa,

kaikkea ei tarvitse

loppuun asti sanoittaa.

 

 


Marraskuuhun mahtuu monia mahdollisuuksia - ota niistä kiinni! Tai ainakin lue monipuolisesti, Mörri Seppälä


=/=/=/=/=/

Joukontytär Johanna, Sanojeni synnystä (2021, Aihia Kustannus)
Korpela Jukka, ulkoasu ja taitto
Joukontytär Johanna, kannen kuva

Arvostelukappale kirjailijalta, tunturituulen raikkaat kiitokset!

Taustamusiikkina Tamikrest, Tamotait cd (2020)

Valokuvat Mörri