Minuutta meissä Katri Tapolan sanoin

 

Uusi on runokirja, jossa rehellisesti joku on päänsä sisällä ja kuvaa sieltä käsin elämää. Lyhyesti ja napakasti. Voimakkaasti ja oivaltavasti!

Katri Tapola on kirjoittanut tekstit ja vaikuttavat piirrokset ovat hänen serkkunsa Selja Raudaksen käsialaa. Uusi on heidän kolmas yhteinen teoksensa.

Tässä kokoelmassa on vahvat kovat kannet ja kaunis punainen kangasselkä sekä musta nauha sivunmerkiksi - juhlavan tuntuinen kirja käteen. Kannen kasvoja on vaikea ohittaa, vaan ne on tutkittava kunnolla, ennen kun saa avattua edes nimiösivua. Paperikin on miellyttävän paksua, joten lahjakirjan tuntua...

Raudaksen tummasävyiset (mustaa, eri harmaata, valkoista) lähikuvat päistä houkuttelevat, piinaavat, korottavat tekstiä ja vievät ajatukset omaan henkilögalleriaan (ystäviin, omaisiin, satunnaisesti  kohdattujen mielenkiintoisten ihmisten kasvojenpiirteisiin)

Runojen minä puhuu suoraan lukijalle, kaunistelematta. Ihmisen osa on muuttua, kohdata ristiriitoja ja kestää vahvuus sekä heikkous. Ihminen haluaa jotain, usein on puute jostain. Riittääkö jokainen ihan sellaisenaan, omana itsenään?

Se riittää. Minä riitän.

Aamu herää, paratiisilinnut laulavat.

Minun sanani, helisevä kesäsade järven pinnalla.

Heität kiven, joka painuu pohjaan.

Osuu, uppoaa.

Sanojen painoarvo on todistettu.

Istun tässä, raaputan aamuni alkuun.

Mustaan ilmestyy valkoista.

 

Runoissaan Tapola pohtii myös toisen ihmisen kohtaamista, kuuntelemista:

Tein laulun niin kuin sovittiin. Sinä se sitten katosit.

Katoaminen ei ollut sopimuksessa, mutta se nyt oli 

vain yksi temppu muiden joukossa. En ota katoamista

henkilökohtaisesti. Laulu on valmis ja loppuu näin:

 

Kuuleminen on linnun kielen taju.

Sielunlukutaito on kuin aavikon kartan avaisi. 

 

Tämän kokoelman runot ovat toisaalta yksityisiä, henkilökohtaisia kokemuksia. Mutta jos ei itse käy päänsä sisällä lähes taukoamatonta yksinpuhelua, niin ei ehkä ymmärrä näiden runojen olevan täsmäajatuksia ihmisenä, naisena, kumppanina ja tyttärenä olemisesta. Yksityinen onkin osa laajempaa olemisen tapaa. 

Runon minä kasvaa, tunnistaa heikkoutensa ja vahvuutensa. Ei vaivu epätoivoon, vaan ymmärtää elämän ala- ja ylämäet. Läheisiltään hän pyytää ymmärrystä kasvunsa vaiheissa:

Älkää toivotelko minulle voimia. Niitä on jo ennestään

aivan liikaa.

Toivottakaa minulle heikkoutta, särkymistä ja murtumaa.

Koittakaa kestää, että kestän.

 

 

Henkinen kasvu ja ikääntyminen vie kohti vanhemman naisen elämänkokemusta ja viisauden tuomaa lempeyttä. Vahvasti koen Uusi- kirjan olevan pieni opas nuoremmille naisille heidän kasvun paikkoihinsa. 

Runojen pituus vaihtelee yhdestä rivistä noin puolen sivun pituisiksi ja jokaisella sanalla on paikkansa - löysäilyä teksteissä ei ole. Alla olevassa kuvassa esimerkki runon lyhyydestä ja kuvan vaikuttavuudesta samalla aukeamalla:

Erityisyyteni: merkitys, jonka itselleni asetin

Katri Tapolan edelliset yhteistyökirjat Selja Raudaksen kanssa ovat lastenkirjoja;  Olav ja hämärämaa (KUU-kustannus, 2020), Linnun neljä laulua (Aviador Kustannus, 2022).

Jos olisin vuosien varrella antanut esittelemilleni kirjoille jonkin symbolisen arvostelun, niin arvoasteikolla 1-5 Uusi saisi 4 isoa tähteä. Tämäkin runoteos pitää itse kokea, jotta ymmärtää sen tasot ja ajattomuuden.

Toukokuun alkua hengittäen ja luontoreissuja odotellen Mörri Mahlakallas Kampuksella

 

-------------//////////

Katri Tapola, Uusi (2023, Enostone)
Selja Raudas, kuvitus
Selja Raudas ja Oona-Emilia Enkelsaari, taitto ja kansi

Arvostelukappale kustantajalta, mistä lämmin kiitos!

Mörri, valokuvat

Paperipinkasta tekstikokoelmaksi - omakustanteena

7 kirjoittajan paperitulosteet oli saatava jonkinlaiseen järjestykseen

Orivedellä toimivan harrastelijakirjoittajaryhmän Kyhertäjät puolesta naputtelen muutamia sanoja meidän matkastamme kirjaideasta julkaisutilaisuuteen. Kirjoituspiiri Kyhertäjät on perustettu keväällä 2015, ja olemme kokoontuneet noin kerran kuukaudessa ja paikkoina ovat olleet kahvilat, kirjasto, kodit, Palvelutalo ja Järjestöjentalo. 

 

Kyhertäjien aktiiveja ovat Leena Kokkonen, Pirkko Mattila, Riitta Jaakkola, Arja Rannanautio ja Tero Tuliniemi. Mukaan pyysin tekstin myös Orivesi ennen vanhaan -blogin naputtelijalta Maija-Liisa Mäkelältä. Tässä osoite hänen blogiinsa:  https://orivesiennenvanhaan.wordpress.com/

Kokoontumiskerroilla olemme usein tehneet lyhyitä kirjoitusharjoituksia erilaisista aiheista ja sitten läksyjä kotona tehtäväksi. Riemastuttavaa on ollut kuulla (jokainen saa ääneen lukea tuotoksensa) miten tyystin erilaisia tekstejä syntyykään vaikka sanasta ovi, askeleet tai tarina valitusta kuvasta.

Aktiivisesti osallistujia on ollut 4-6, joten tekstejä on jokaiselle kerääntynyt paljonkin vuosien varrella. Aikaisemminkin mietimme josko kokoaisimme oman kirjan, mutta se jäi vain puheeksi. Nyt Leena Kokkonen alkoi syksyllä houkutella meitä etsimään tekstejämme ja valitsemaan niistä esille tulevat. Kirja olisi jo saatava aikaiseksi! Olemmehan osa Oriveden kulttuurikenttää, mutta kirjoittajille  tyypillisesti niitä hiljaisia, olemattomia.

Meillä ei ole maksuliikennettä, eikä siten mahdollisuutta palkata ammattilaisen tekemään materiaalista taittoa. Siis ITSE toimeen tarttumaan ja ITSE kaikki tekemään! Päätimme "painattaa" paperikasamme paikallisessa Orideassa. Sen toimitilat ovat lähellä, Oriveden keskustassa ja tämä helpotti asiointia. 

Käsityöläisleima sai jatkua sivujen ulkonäössä. Jokainen sai lopulta valita haluamansa fonttikoon ja värit,  rivien välit, kappalejaot ja sivun asettelun. Halusin pitää kokoelman raakaversion, koska kirjoitusvirheet siellä viihdyttävät lukihäiriöisiä aivojani. Hellien katson oman vanhan tulostimeni jättämiä raitoja teksteissäni, sillä ne kuvaavat sen hetkistä "teknistä varusteluani".

Saimme Leenan kanssa käsiimme yli 80 paperiliuskaa tekstejä: muisteluita, tarinoita, satuja, sarjakuvia, runoja blogiteksti, laululyriikkaa ja  ruforismeja (kuvaava sana, kun ei tiedä ovatko rivit oikeita aforismeja, kun eivät ole ihan runojakaan). Yksi iltapäivä siinä kului, kun luimme niitä läpi ja yritimme saada jonkinlaisen järjestyksen. Yhteistä teemaa meillä ei ollut, joten mietimme jakaa materiaalin näin: alkuun luontoon liittyviä tekstejä ja kuvia, keskelle tarinat ja sadut, ja loppuun syvällisemmät aiheet. Väliin sitten Arjan sarjakuvia. Toki esipuhe ja kirjoittajien esittelyt loppuun. 

Pirkon runosta saimme kokoelmalle nimen Minun iloni on raapustella. Tero maalasi hienon kannen ja Leena haki kirjalle ISBN-numeron  (International Standard Book Number), ja se myös  viivakoodina takakanteen. Tämä helpottaa esim. kirjastoissa lainaamista. Lahjoitimme Oriveden kaupunginkirjastolle 3 kappaletta teosta: lainattavaksi pääkirjastoon ja Eräjärven sivukirjastoon, sekä yksi kappale kotiseutukokoelmaan.

Keskusteluissa Oridean Jussi Valveen kanssa päädyimme niittiselkään, koska 80 sivua ei vielä "vaatinut" kalliimpaa liimaselkää. Alkuperäinen paksumpi paperilaatu vaihdettiin siellä ohuempaan, niin kirjalle muodostui kuitenkin oikea selkä, joka taas antaa ryhdikkyyttä A4 - kokoiselle tuotteelle.

Tähän väliin haluan laittaa Leenan ajatuksia ennen kirjan julkaisutilaisuutta:

Tuntuu todella hyvältä, meidän kirja on konkreettisesti tulossa. Matka on ollut mielenkiintoinen, välillä tuntui, ettei asia etene, kiinnostus tuntui hiipuneen. Teki mieli heittää hanskat tiskiin. Onneksi en heittänyt. Koen tärkeäksi saada Kyhertäjille näkyvyyttä, me olemme osa Oriveden kulttuuria, kirjoitamme, piirrämme. Olemme monta vuotta kokoontuneet, luoneet ja kuunnelleet ja katselleet toistemme luomuksia, on tehty erilaisia harjoituksia, pyritty kehittymään. Ansaitsemme aherruksestamme ”palkinnon” ja voimaa jatkaa harjoituksia. Kirjoitan näin kiitollisena tästä ryhmästä. 

Kannen kuvan maalasi Tero Tuliniemi

Yllätyin iloisesti, kun kävin Sanaston sivuilla omien tietojeni kohdalla. ISBN- numeron avulla ilmeisesti Minun iloni on raapustella oli jo tallennettu, joten ei tarvinnutkaan kaikkea omiin tietoihin kirjata. Suosittelen Sanastoon liittymistä, koska sen kautta saa lainauskorvausta 0,31 euroa/laina. Ei kovin paljon tuloa tule harrastelijakirjoittajien tuotteista, mutta koen olevani osa kirjoittajien kirjavaa "heimoa"!

Huhtikuun 5. päivänä saimme kirjapinon ja lähdimme Leenan kanssa niitä muille kirjoittajille jakelemaan. Iloisia ilmeitä oli tuore opus kädessä sitten muillakin! Seuraavaksi suunnittelemaan kirjanjulkaisua yleisölle. Ihana kirjastomme suostui tietenkin luovuttamaan tilaa ja auttamaan tilaisuuden markkinoinnissa omilla  kanavillaan.  Olemattoman budjetin vuoksi meillä ei ollut varaa lehtimainoksiin. Itse tehtiin pieni juliste ja vietiin vanhanaikaisesti mm kauppojen ilmoitustauluille ja somen kanavilla ilmoittelimme. Luonnollisesti laitoimme  kutsuja tekstiviesteillä ja kylänraitilla tutuille ja melkein tuntemattomillekin.

Tässä vaiheessa laitoin sähköpostia paikallisen lehden eli Oriveden Sanomien toimitukseen ja lyhyesti esitin julkaisutilaisuuden kulun. Päätoimittaja tuli paikalle ja otti kuvia ja haastatteli kirjoittajia. 

Suunnittelimme yhdessä koristelua ja tarjottavia. Päädyimme pöytäliinoihin ja alkoholittomaan kuohuviiniin. Konvehdit sponssasi Kari Rannanautio - tästä makeat kiitokset.  Ostin pöydälle vaaleanpunaisena hehkuvan tulilatvan.

Itse toivoin lyhyen runoni ja balladin taustalle erilaista musiikkia. Sain mukaan Heikki Seppälän, joka oli esityksessäni Oriveden kaupunginkirjaston 100- vuotisjuhlassa syyskuussa 2022 (tästä tarinaa Lukihäirikössä otsikolla Juhlatunnelmissa Oriveden kaupunginkirjastolla, julkaistu 5.10.2022)

Kuvassa Riitta Jaakkola, Leena Kokkonen, Maija-Liisa Mäkelä ja Tero Tuliniemi

Löysästi aakkosjärjestyksessä  kirjoittajat lukivat otteita teksteistään. Yleisö olisi halunnut kuulla enemmänkin, mutta näytteet olivat täkyinä, jotta kokoelmaa olisi saatu myytyäkin. 

Halusin panostaa ensimmäiseen runooni ja taustalla soivat kirkonkellot saivat jotkut yleisössä nielemään kyyneleitään - kuulin myöhemmin. Kerroin runon syntyneen kuvasta, jossa oli pommin jäljiltä talon raunioita, ketään ei kuvassa ole, mutta kävelytiellä on kaksi punaista kenkää. En tiedä on  tämä unikuva vai uutiskuva, mutta tunnelma siinä on surullinen, värisävyinä musta, harmaa ja punainen.

PIKKUSISKO

ÄITI, KUINKA ZAPO..PO Risss z...HIA KIRJOITETAAN?

ÄITI, ONKO TEKOJÄRVESSÄ KALOJA?

 

ÄITI, KOSKA RUOKA ON VALMISTA? 

ÄITI, TEETKÖ MINULLE LETIT?

ÄITI, TULEEKO VIELÄ RAUHA?   (tässä kohtaa alkoivat kirkonkellot kumahdella)

ÄITI, SAANKO MENNÄ ULOS LEIKKIMÄÄN?

ÄITI, MIKSI SINÄ ITKET?

ÄITI, MIKSI SINÄ PAKKAAT MATKALAUKKUJA?

ÄITI, MISSÄ VELI ON?

ÄITI, SAANKO LAITTAA UUDET PUNAISET KENGÄT? 

///// ///// ¤ ¤ ¤

miksi tuli näin pimeää

äiti minuun sattuu

ÄITI ÄITI ÄITI MISSÄ SINÄ OLET

ÄITI! minne sinä menit

sattuu sat tuuu uuu äi 

 

Harvoin kirjoitan runojani isoilla kirjaimilla, mutta tämä teksti vaati heti käsittelyä vahvasti, laajalla pensselillä. Se myös haluaa tulla esitetysti tunteella, ei nurkassa kuiskaten. Yksi tärkeimmistä runoista ikinä!

Lopuksi ojensin kirjoittajille pienen kukan ja kortin kiitokseksi osallistumisesta kokoelmaan ja julkaisutilaisuuteen. Tilaisuuden jälkeen on myös tärkeää tehdä "markkinointitehtäviä", joten olen kiitellyt uudemman kerran yhteistyökumppaneita ja keskustellut osallistujien kanssa. On kiva tietää, että tilaisuus oli ollut onnistunut monella tavalla ja jatkoakin jo kyseltiin...

Heikki Seppälä soitteli, kun lausuin balladin Puhalla tuuliin.

Valokuvia ottivat Marja Kangas ja Kari Rannanautio. Lämpimät kiitokset siitä! En enää muista kuka otti minkin kuvan, pahoittelut siitä!

Tämä oli lyhyt kuvaus yhden omakustanteen matkasta ideasta julkaisuun ja myyntiin. Toisenlaisia kokemuksia on varmasti, mutta jos jollekin omakustannetta  harkitsevalle tästä on yhtään apua, niin hyvä. Kaikki tekstin virheet ovat vain ja ainostaan omiani ja olen valmis korjausliikkeisiin.

Helena Vallon ja Eija Hyvärisen Tapahtuma on tilaisuus, tapahtumamarkkinonti ja tapahtuman järjestäminen (2016, Tietosanoma) on hyvä opas erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Rohkeasti vaan omia tekstejä ja kuvia kasaamaan kansien väliin, Mörri Mahlakallas.

-1234567-

Minun iloni on raapustella, omakustanne 2023, Oridea

Riitta Jaakkola, Leena Kokkonen, Helena Mahlakallas, Pirkko Mattila, Maija-Liisa Mäkelä, Arja Rannanautio, Tero Tuliniemi

Kannen maalaus Tero Tuliniemi

Nina Rintalan ylistys merelle

Aivan ensimmäiseksi jäin ihailemaan Nina Rintalan runokokoelman Merenalaiset hulmuavat osat kansitaidetta. Valkoset aaltoilevat viivat turkoosilla pohjalla ja kulmien mustat kiekurat valmistelivat värikylläiseen ja rönsyilevään runouteen. Sisältö lunasti odotukset!

Merenalaiset hulmuavat osat on merestä, meren pinnan alla ja alta, pinnalla ja pinnalta ja meren puolesta. Rintalan meri on turkoosi, lapislatsuli, katajanmarjaa, smaragdin sävyjä ja akvariinia. Runoissa vilahtaa ihminen, minä ja me. Osioiden nimet ovat karkkia suussa: Meriratas, Merivelka, Merituuli, Meripuunviesti, Merisade, Merivaskooli, Merisavu ja Merenmuisti.

Ihmissuhde voi olla  hienovaraisesti luontoon liittyvässä runossa sisällä, kuten tässä näytteessä, otsikolla Odotettavissa enimmäkseen pilvistä ja paikoin heikkoa lumisadetta:

(...) "Odotettavissa enimmäkseen pilvistä

ja paikoin heikkoa lumisadetta." 

Katsoisi ikkunasta, miten ensilumi tupruaa vaahteranlehtien päälle. 

On valkoista.

Eikä sinua ole. Paikoin heikosti 

Sinua ei ole. Paikoin heikosti 

Ei ole.

On talvi. 

"Merivartiosto huomauttaa: Ei enää autoilua jääalueella!"

 

Merellä on railoja, joita on vaikea huomata lumisateessa." 

Yllä oleva näyte käy myös esimerkkinä kuinka Rintala leikittelee tyylikkäästi tekstin muotoiluilla, eri fonteilla ja kursiivilla. Tämä tekee runoista erittäin kiinnostavaa luettavaa, eikä meri aiheena pääse aivan hyökymään, muuttumaan tylsäksi aiheeksi (runoja on kuitenkin yli sadalla sivulla). 

Merta on suojeltava, koska se esimerkiksi hukkuu muoviin. Surffipummit loppuu näin:

(...) Egokapinaa, turhan kansan napinaa,

sillä: Oi miten muovi on mahtavaa, se taipuu moneksi,

muovautuu asuksi, astiaksi, asunnoksi,

ja nyt kulkuneuvoksi,

ja kyyl-lä se poistuu itsekseen

kovin kätevästi,

kun illalliskaloista nautittu muovi

puristuu ihmisestä suoraan uusmuovioleluksi*

ja ruokailun jälkeen muovi palautetaan, jopa tunneissa,

hiekkalaatikolle,

iloisen värisenä

lelun@.

*Original made in Chin@, mutta sentään puristettu kotoSuomess@ 

 

Takakannesta löytyy tieto, että Rintala on paitsi ohjaaja ja pedagogi, niin myös runoilija ja lavarunoaktiivi. Mielestäni monet  kokoelman runot ovat sopivia äänirunoiksi, niissä on puheen rytmitystä ja taukoa. 

Toki meri esiintyy kokoelmassa sellaisenaan, ihailtavana, lempeänä ja vahvana luontoelementtinä. Välillä Rintala kuvaa veden eri olomuotoja, jäätä ja lunta, tuulia ja muita sääoloja arkisemmin tieteellisen etäältä. Leikkisyyttä La Ninãn lopussa, näin meren hengittäessä:

(...) meri hengittää niin hi taas ti, sshhhhhhhhhhhhhhh

hhhulluus asuu päissä, vaahtopäissä,

eniten ihmispäissä.

Kronometri tikittää.

 

Meri hengittää niin hi taas ti, sshhhhhhhhhhhhhhh

mmerilukin jalat ehtivät kasvaa pitkiksi

mastoon asti, ennen kuin olen perillä

ja opin hengittämään hi taas ti 

 

Meri voi edustaa muutakin kuin valtavaa määrää suolaista vettä, mutta sen miettimisen jätän muille lukijoille...

Kirjan kauneutta lisäävät hennot harmaat piirrokset ja kuviot sivuilla. Katse löytää mm purjeveneen, valaan pyrstön, aaltoja, sulan ja linnun kivikasalla.  Yhteen tähkään on kirjoitettu sanat: tähkä, terttu, huiskilo, norkko ja nykerö. Nämä yksityiskohdat tekevät tästä runokokoelmasta taideteoksen, joka viehättää silmää joka lukukerralla.

Useimmat runot ovat pitkiä, yhden sivun pituisia. Lopuksi kaunis tuokio näytteenä tiiviistä ilmaisusta:

Ensilumi

Jäälle putoaa

      ensilumi,

hetkessä tämä päivä

peittoaa menneen. 

 

Merenalaiset hulmuavat osat kätkee riveilleen monia tasoja, joten suosittelen lukemaan näitä runoja moneen kertaan. Ei ehkä ahmimalla koko teosta yhteen menoon, vaan hitaasti nautiskellen. Anna meren valloittaa!

 

Hyviä lukuhetkiä! Mörri Mahlakallas Kampukselta

#Kirjoituspiirimme Kyhertäjien omakustanteinen tekstikokoelma Minun iloni on raapustella on valmis ja suunnittelemme julkistamistilaisuutta huhtikuun lopulla Oriveden kaupunginkirjastolla.  Kirjoittanen tästä matkasta tänne blogiini jossain vaiheessa#

 

~~~~~~~~´´´´´~~~~~~~ 

Nina Rintala, Merenalaiset hulmuavat osat (2023, Basam Books)
Riku Ahlsten, taitto
Taivo Org Küpress OÜ, kannen kuva

Arvostelukappale kustantajalta, pärskyvät kiitokset!

 

Mörri, valokuvat

Taustalla musiikkina Amuri, Minä olen muistanut (Helmi Levyt)

Kreikkalaisia nykyrunoja Aurinkokellossa

                                       

Enostone kustannuksen  Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja -teoksen  ovat toimittaneet Riikka P. Pulkkinen ja  Athiná  Róssoglu. Pulkkinen on kääntänyt kokoelman sekä kirjoittanut Kääntäjän kirjeen  ja Róssoglu on laatinut esipuheen. Niistä saa paljon tietoa kreikkalaisesta nykyrunoudesta, joten kokoelma avautuu aivan eri tasolle kuin nopean selailun aikana.

He korostavat, että Aurinkokellon teksteissä vanha kreikkalainen kulttuuri ja uusi haastava nykyaika törmäävät rajapinnalla. Taustalla on välillä vanhaa kreikkalainen mytologiaa ja yhteiskunnalliset tapahtumat vaivaavat sukupolvesta toiseen. Runojen tunnelma voi olla melankolinen, lamaantunut ja epätoivoinen, mutta lääkkeenä näille on rakkaus. Runoilijat etsivät uusia muotoja, kollektiivista tapaa luoda merkityksiä. Runot ovat puhekielisiä, rytmillistä ja  sanasto uskaliasta, karkeaakin.

Aurinkokello tuo esiin  32 runoilijaa ja heistä on kirjan lopussa lyhyet esittelyt. Runot etenevät neljän erilaisen osion kautta suuremmasta pienempään, yhteiskunnasta yksilön kokemuksiin.

politiikka- osiossa vilahtelevat mm. joukkovelkakirje, mielenosoittajat, lakko, sosialismi, teloitus ja piikkilanka, usko ja jumala. Kokoelman runot ovat pitkähköjä, joten otan tässä esimerkin yhden runon alusta: 

VÄHÄN-NIIN-KUIN-KAUDELLA  (JÁNNIS DÚKAS)

Täällä vähän-niin-kuin-kaudella

saappaissa, nahkatakeissa

kaupungilla kulkevat

kaupunkia vahtivat 

poliisit kuin varkaat

 

kuiskauksia, huutoja 

tahroja ja maaleja 

häpeällä ja vihalla

punaisella viivalla

anteeksipyyntö tanssii 

 

Ateenan linnoituksessa

ylhäällä vahtitorneissa

yöllä kun tulet syttyvät

niin piirittäjät olivat 

itse piiritettyjä 

 

Ruumishuoneen suojassa

hapuilen haavaa rinnassa

Y-kirjaimen muotoista

 vuosituhannen leikkausta

joka kasvaa ja syvenee (...)

 

kaupunki   yhteiskunta -osio ei tuo silmien eteen häikäisevän sinistä merta ja vaaleahiekkaisia turistirantoja, sitä tuttua kuvastoa lomasaarilta. Nyt yksinäisyys, vihamielisyys ja pelko majailevat suljetuissa huulissa, surmatyössä, asuntojen ahtaissa neliöissä tai puhjenneissa pelastusliiveissä.  Tyhjyys kodissa voi olla samaa mielessä ja lintuhäkki voi edustaa myös kaipuuta jonnekin muualle.

arki   ihmissuhteet koostuu ajatuksista mm. matkoista, työstä ja haaveista, rakkaudesta, naisista ja miehistä, taiteesta ja elämisen vaikeudesta. Tämä runo nousee esiin humoristisella sävyllään ja proosatekstimäisellä muodollaan:

OPETA MINUT EROAMAAN (PAVLÍNA MÁRVIN)

Sateen muodostamassa lätäkössä oli kertakäyttökäsine. Veden virrassa se täyttyi kuralla ja vedellä. Sen kolme murtunutta sormea heiluivat ja ranne vajosi hermostuneen oloisena. Ihailin sitä. Katselin pitkään, ihailin sen päättäväisyyttä ja rohkeutta hyvästellä lakkaamatta, vielä paljon kauempaa käännyin yhtäkkiä ympäri ja katsoin sitä uudestaan: Se heilutti vieläkin. Kävelin sateessa kaupungilla, etsin sinua kertoakseni. Miten löysin kertakäyttökäsineen, joka osaa hyvästellä paremmin kuin kädet, jotka osuivat minulle ja sinulle. 

 

Viimeinen osio yksilö keskittyy ihmisen sisäiseen kokemukseen, tunteisiin. Muistot, luottamus ja pelko, ajan kuluminen ja sen huomaaminen, katoava kauneus, menetys ja suru. Kokoelman runojen asettelu on  perinteistä, joten tähän lopuksi osa viimeisestä runosta, koska se kertoo paljonkin ilmavuudessaan kielestä, muistamisesta: 

ALIKIELISYYS (THOMÁS TSALAPÁTIS)

(...) Viime aikoina myös _ _ _ _ _  pronominit alkoivat kadota._ _ _ _ muutamat, mutta kaikki näyttää _ _ _ _ että olen loppumetreillä. _ _ _ _ _esineet _ _ _ _ _ ympärillä _ _ _ _ _ _ _ _ _. _ _ _ _  on palasina. _ _  _  _ _ _ _ tulee vaikeaa. Kieli eroaa elämä_ _ _. Tuuli riepottelee konsonant_ _ _ _. Kuiskaus tukahduttaa vokaali_. Miten _ _ _ _ _ _ _ toiselle? Nyt _ _ _ _ _on odottamatta _ _ _ _ _ _ _ _ vanhuus_ _ suru. (...) 

 

Runot ovat helppolukuisia puhekielisyytensä vuoksi, eikä välimerkkejä ole juurikaan. Myös isot kirjaimet ovat vähissä ja osioiden nimet ovat voimakkaampia juuri pienillä alkukirjaimille painettuna.

Rivien väleissä tuntuu voimakkaiden tunteiden paino. Runot ovat nykyajan kuvausta Euroopassa, ei pelkästään Kreikasta. Aurinkokello saa ajattelemaan maanosamme historiaa, kriisejä ja sotia vuosikymmenien varrella. Mielestäni tämä kokoelma on yksi merkittävämpiä runokokoelmia moneen vuoteen ja siten ansaitsee huomiota, arvostusta ja laajaa levikkiä! Koulukirjastoihin eurooppalaisen historian bonuskirjaksi?

Tarttukaa Aurinkokelloon - antoisaan antologiaan -  ja ottakaa kiinni aurinkokellon osoittamasta ajasta?

Aika kuluu ja valoisuus lisääntyy kevättä kohti hengaillessa. Lukemisiin, Mörri Mahlakallas

 

                           

 # # # # # # # # 

Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja (2022, Enostone)

Toimittaneet Riikka P.Pulkinen ja Athiná  Róssoglu

Kääntänyt Riikka P.Pulkkinen

Kannen kuva Spíros Vasilíu

Graafinen suunnittelu Katri Niinikangas

Taitto Kalle Niinikangas

Arvostelukappale kustantajalta, helottavan kuuma kiitos!

Valokuvat Mörri

Taustamusiikkina Samuli Putro, Keskellä kesää (cd, 2021, Universal)

Riittävätkö kyyhkyset

 

Satu Fellmanin Riittävätkö kyyhkyset on kerrassaan veikeä runokokoelma! Hymy karkaa huulille tuon tuosta. Kokoelman pohjana ovat sadut, joissa tyttö ja nainen ovat  päähenkilöitä. Runot tuovat tapahtumat ja asenteet nykyaikaan. Taustalla ovat mm. Grimmin Lumivalko ja Ruusunpuna, Vedenneito, Kädetön tyttö, Tuhkimo, Maleena-neito. Ei tosin haittaa ollenkaan, jos ei tunne satuja runojen takana. 

Riittävätkö kyyhkyset alkaa Tähkäpäähän liittyvillä runoilla. Nuori neito kokee roolinsa ahtaana, ulkoa päin annettuna: 

kaikkeen tottuu torniinkin eteenkin jos se on kouluasu juhla-asu uniasu

eikä sinne ollut portaita eikä ovea ja silti kaiken aikaa

tähkäpää se siellä yksinäisyydessään lauloi aikansa kuluksi, uskotko,

vaikket kuullut sitä

eräs kuninkaallinen metsänvaeltaja kuuli 

 

ja siitä opimme että

 

aina jää jotain

aina jää laulun muru poimittavaksi, kämmenillä kannateltavaksi 

I OIKEISTA PRINSESSOISTA  on testi oletko juuri sinäkin oikea prinsessa. II kertoo muista naisista. Huumoria ja syvyyttä runoon tulee tiettyjen  sanojen toistoista. Grimmin satu Ruusunen sisältää myös pienen testiosuuden ja lääkärin sanelun:

nykytila: potilas vastustaa edelleen hoitoa on kuin linnun luuranko

kulkee muttereita nutturassa akn näkemyksen mukaan potilaan ympärillä

tiheikkö tiivistynyt konsultoitu johtavaa ylilääkäriä joka todennut

tiheikkö saartaa koko linnan kasvaa ylikin koitettu tavoittaa potilaan

äitiä tässä onnistumatta äiti lähettänyt myöhemmin tekstiviestin jossa todennut että oksat (...)

 

III BIOLOGISISTA  ÄIDEISTÄ tuo enemmän esiin äidit, äitipuolet, levottomat vaimot ja kilpasisaret, sisarpuolet. 

Naiselliseen maailmaan pääsevät isät mukaan varkain, sivurooleissa. Tässä näyte Grimmin Vedenneito-osiosta:

Ohjeita isille:

älä hämmästele katovuosia

tunne lammet joiden ohi kävelet

katso kun vedestä nousee kaunis nainen

että olet nähnyt heitä ennenkin

 

jos lauseeseen ilmestyy mutta

ota mutta kämmeniisi

ota se aamiaispöytään

jos katatte toistenne mutille

ne nääntyvät nälkään (...)

 

Runojen kirjoittajalla on terävä katse tyttöjen ja naisten maailmaan, saduissa kerrottuihin rooleihin, stereotypioihin.  Näissä runoissa rooleja venytetään, käännetään uuteen muotoon. Runoissa on satutaustasta huolimatta syvyyttä ja lempeää huumoria. Luulen, että seuraavilla lukukerroilla löytyy vielä lisää nyansseja, tasoja, ideoita omiin uussatuihin.

Välimerkkejä on todella vähän ja teksteissä on erilaisia sisennyksiä, satujen esittely kussakin osiossa on kursiivilla. Yksi sivu on täytetty vain kolmella sanalla - mielenkiintoista!

Riittävätkö kyyhkyset sopii erityisen hyvin niille, jotka haluavat uusia näkökulmia tuttuihin asioihin. Runot sopivat hyvin ääneen luettavaksi ja näistä voisi spontaanisti lähteä uusia versioita muodostumaan!

Satu Fellman on kirjoittanut lastenkirjan Mirkka ja meri (2019, Enostone) ja se oli Lasten LukuVarkaus-finalisti vuonna 2020. Kannattaa tutustua siihenkin.

                                

Vuosi 2023 rytkähti liikkelle ja luettavaahan riittää! Pidetään silmät auki satumaisille hetkille, Mörri Mahlakallas Kampuksella

1 0 1 0 1 0 1 0 1 0

Fellman Satu, Riittävätkö kyyhkyset (2022, Enostone)

Künnap Asko, kannen maalaus ja graafinen suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Lentävät kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!

Mörri, valokuvat

Mitkä ovat vieraita lajeja?

 

Satu Lepistön Vieraslaji- runokokoelma viehättää jo kannellaan ja osioiden otsikointi tuo mieleen luonnontieteellisen oppaan. Arion Vulgaris,  Reesa Vespulae,  Erwinia Amylovora, Rosa Rugosa, Baccharis Halimifolia ja Ethän vie puutarhajätettä metsään tai puistoon herättävät uteliaisuuden ja nuo nimet oli käytävä heti tarkistamassa: espanjansiruetana, riesakuoriainen, tulipolte (kasvitauti), kurtturuusu ja pilvisutilatva.

Me emme selviä tästä taistelusta,

sen me olemme jo ymmärtäneet.

Rakennettu sortuu lopulta (...)

aloittaa kokoelman ja siinä on paljonkin kokoelman ytimestä. Mutta ei tilanne ole aivan noin synkkä? 

Vieraslajin runot käsittelevät  ihmisen ja ympäröivän luonnon suhteita, ihmisen moraalisia käsityksiä muiden eläimien merkityksestä ja ajatuksia kaiken katoavaisuudesta. Osioiden nimien mukaan sanastossa on paljon kasvillisuuteen ja kasvamiseen liittyviä ilmaisuja. Inhimillinen surukin  huokuu riveiltä:

(...) parkkihalli ripsuttelee lihanhajua, oksettaa mennä töihin tänään, kysyä

autossa tavalliset kysymykset

unohdamme sanoa hei joskus heinsanominen 

tekee minusta todella vihaisen

viikonloppu on torstai-ilta, perjantai, lauantai, osa sunnustaistakin

ne päivät me elämme niin kuin kaksi normaalia pelokasta ihmistä

joiden luottokortit taipuvat taivaan mukana,

ja joiden kellarissa asuu turhia taakkoja,

sellaisia, jotka kantavat murhaajaa. 

 

Runoissa on kielellä leikittelyä, arkisten askareiden kuvausta ja muistamisen problematiikkaa. Kuka muistaa ja mitä? Välillä joutuu pinnistelemään, kun miettii mikä on minkin runon minäkertoja: ihminen, kasvi puutarhassa vai hyönteinen. Oleva vai sukupuuttoon menehtynyt?

Siten maailma syntyy, aina alusta

maa pehmeä ilman ihmistä, ylitimme rajan

söimme lihan, lisäännyimme ja täytimme

viimeistä jäljellä olevaa senttimetriä myöten

 

suljimme ikkunat, toivoimme jotain ihmeellistä

ja ihme tuli vedenpaisumuksen muodossa

pesi vieraslajin, toi sovinnon

siten maailma syntyy, puhtaalta alustalta

me emme enää ole se

mutta me elimme loppuun, lopputekstit,

the end

ihminen 

 

Pidän runojen dialogimaisuudesta: joidenkin päätekstien  alla on suluissa runolle jatko, selite, muu miete. Tästä tulee vaikutelma, että kirjoittaja on henkilökohtaisesti minulle halunnut laajentaa/tarkentaa ensimmäisen sanajoukkionsa.

Tämä sukupuuttokertomus ei saarnaa synkästi, vaikka Lepistö rinnastaa lentämisen ja lentokerosiinin polttamisen syntiin ja ihmisen kaiken kaluavaan vieraslajiin. Sävy on ehkä melankolinen ja alistunut. Tärkeä runokokoelma planeettamme puolesta!

^^^^^^^^^

Luontoa ja elämää  tarkastelevat myös Virpi Alanen runokokoelmassaan Kunnes luut iloiset (2022, Enostone), josta kirjoitin Lukihäirikössä 10.lokakuuta. Paljon ajatuksia ja tarvittavaa itsemyötätuntoa herättää Taina Laanen Säällisiä ajatuksia, myötätuntoinen katse ja muut ilmastoteot (2022, Kirjapaja). Yksittäisen ihmisenkin teoilla on merkitystä - ehkä vaikutusta asenneilmapiiriin?

Ilmastoasiat ja luonnon säilyttäminen seuraaville sukupolville ovat  mielessä, kun seuraa ikkunan takaisia sääilmiöitä: välillä pakkasta, sitten satelee lunta ja tuulee, kohta kaiketi nolla asteita ja räntää, vettä taivaalta? Satu Lepistö: "Talvi unohtaa tulla, uutisissa sanotaan, joudumme unohtamaan lumen ja jään, myrskyihin pitää tottua."

Jos olis valtaa, niin kuin ois mieli, niin järjestelisin kaikille paljon hyvää ja kiehtovaa vuodelle 2023.

Luottaen tulevaan Mörri Mahlakallas

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lepistö Satu, Vieraslaji (Enostone, 2022)

Lepistö Elia, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!

Syksyllä ja talvella kuuntelussa  mm.  Amurin Ettei kukaan tuntisi enää pimeää (2022), Antti Aution Kaikki talot huojuu (2022) ja Kanervan Kuinka aika pysäytetään (2019).  Yhdistävänä tekijänä ehkä poppimainen  keveys ja herkkyys sekä syvällisetkin  lyriikat?

Mörri, valokuvat

Kirjastolla vierailee muumiokin

 

Lauri Luu ja kirjaston muumio on Marko Hautalan ja Brocin (kuvitus) toinen seikkailukirja lapsille. Ensimmäinen on Lauri Luu ja riivattu lukukoira (Lukihäirikössä otsikolla Lauri Luu ja lukukoira kirjastossa, päiväys 14.3.2021).

Tällä kertaa Lauri Luu, lukukoira Lamppu ja papukaija Einar Allan Pöö kohtaavat tutussa kirjastossa outoja asioita. Kirjaston parkkipaikalla on poliiseja ja poliisiautoja. Neuvokas Lauri pääsee kirjaston takaoven kautta sisälle ja kolmikko huomaa sisätilankin olevan erilainen kuin tavallisesti! Lattiaa peittävät hiekkadyynit ja seinällä on outoja kuvioita.

Lauri Luu lemmikkeineen  kohtaa paljon eriskummallisia kissoja, kirjaston kellarissa Kellari-Ullan, eläimille allergisen kirjastovirkailija Viivin ja faarao Ahmose Toisen. Miten tarinaan liittyvät kissanminttu, vessapaperirulla ja Kaikkien aikojen paras maailmanhistoria?

- Tämä on maailman huonoin historiakirja. Se on täynnä väärin kirjoitettuja nimiä, vääriä vuosilukuja ja virheellisiä karttoja. Teosta pidetään täällä kellarissa siksi, ettei se saisi aikaan vahinkoa.

Aikuinenkin lukija innostuu  Lauri Luun seikkailuista, jotka sijoittuvat vielä monen suosikkipaikkaan kirjastoon. Marko Hautala löytää uusia ideoita vanhoista hahmoista ja viittaukset kirjallisuuteen saavat hymyilemään. Pienemmille lukijoille Lauri Luu- teokset voivat olla "oppikirjoja"  historiaan.

Soihtujen  valaisemat seinät olivat täynnä hieroglyfejä ja erikoisella tyylillä kiveen hakattuja kuvia hallitsijoista ja kummallisista hahmoista, joilla oli ihmisen ruumis mutta koiran, linnun tai apinan pää. Muumio kertoi, että hahmot olivat jumalia.

Brocin kuvat ovat selkeitä ja kannattelevat hyvin tekstiä. Erityisesti tässä tarinassa muumiokissat ansaitsevat pitemmän tarkastelun, sillä Broci on onnistunut hienosti kuvaamaan kissoille ominaisia liikkeitä! Kuvien väritys on raikasta ja hahmojen ilmeet korostuvat taustoja vasten.

Vuoden viimeisen kuukauden viikoille toivottelen omannäköistä talven juhlaa - ja riemukkaita lukutuokioita! Jos valoa lampuissa riittää, niin etsikää uusia, outoja teoksia... Terveisin Mörri Mahlakallas Kampukselta.

"#¤ ¤#" "#¤ ¤#" "#¤ ¤#"

Hautala Marko, Lauri Luu ja kirjaston muumio (2022, Haamu)

Broci, kuvitus

Hui hai- kiitokset arvostelukappaleesta Haamulle, kustantajalle!

Taustalla Pelle Miljoona Band, Kaakon toteemi-cd (Stupido RECORDS)

Mörri Mahlakallas, valokuvat