Kreikkalaisia nykyrunoja Aurinkokellossa

                                       

Enostone kustannuksen  Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja -teoksen  ovat toimittaneet Riikka P. Pulkkinen ja  Athiná  Róssoglu. Pulkkinen on kääntänyt kokoelman sekä kirjoittanut Kääntäjän kirjeen  ja Róssoglu on laatinut esipuheen. Niistä saa paljon tietoa kreikkalaisesta nykyrunoudesta, joten kokoelma avautuu aivan eri tasolle kuin nopean selailun aikana.

He korostavat, että Aurinkokellon teksteissä vanha kreikkalainen kulttuuri ja uusi haastava nykyaika törmäävät rajapinnalla. Taustalla on välillä vanhaa kreikkalainen mytologiaa ja yhteiskunnalliset tapahtumat vaivaavat sukupolvesta toiseen. Runojen tunnelma voi olla melankolinen, lamaantunut ja epätoivoinen, mutta lääkkeenä näille on rakkaus. Runoilijat etsivät uusia muotoja, kollektiivista tapaa luoda merkityksiä. Runot ovat puhekielisiä, rytmillistä ja  sanasto uskaliasta, karkeaakin.

Aurinkokello tuo esiin  32 runoilijaa ja heistä on kirjan lopussa lyhyet esittelyt. Runot etenevät neljän erilaisen osion kautta suuremmasta pienempään, yhteiskunnasta yksilön kokemuksiin.

politiikka- osiossa vilahtelevat mm. joukkovelkakirje, mielenosoittajat, lakko, sosialismi, teloitus ja piikkilanka, usko ja jumala. Kokoelman runot ovat pitkähköjä, joten otan tässä esimerkin yhden runon alusta: 

VÄHÄN-NIIN-KUIN-KAUDELLA  (JÁNNIS DÚKAS)

Täällä vähän-niin-kuin-kaudella

saappaissa, nahkatakeissa

kaupungilla kulkevat

kaupunkia vahtivat 

poliisit kuin varkaat

 

kuiskauksia, huutoja 

tahroja ja maaleja 

häpeällä ja vihalla

punaisella viivalla

anteeksipyyntö tanssii 

 

Ateenan linnoituksessa

ylhäällä vahtitorneissa

yöllä kun tulet syttyvät

niin piirittäjät olivat 

itse piiritettyjä 

 

Ruumishuoneen suojassa

hapuilen haavaa rinnassa

Y-kirjaimen muotoista

 vuosituhannen leikkausta

joka kasvaa ja syvenee (...)

 

kaupunki   yhteiskunta -osio ei tuo silmien eteen häikäisevän sinistä merta ja vaaleahiekkaisia turistirantoja, sitä tuttua kuvastoa lomasaarilta. Nyt yksinäisyys, vihamielisyys ja pelko majailevat suljetuissa huulissa, surmatyössä, asuntojen ahtaissa neliöissä tai puhjenneissa pelastusliiveissä.  Tyhjyys kodissa voi olla samaa mielessä ja lintuhäkki voi edustaa myös kaipuuta jonnekin muualle.

arki   ihmissuhteet koostuu ajatuksista mm. matkoista, työstä ja haaveista, rakkaudesta, naisista ja miehistä, taiteesta ja elämisen vaikeudesta. Tämä runo nousee esiin humoristisella sävyllään ja proosatekstimäisellä muodollaan:

OPETA MINUT EROAMAAN (PAVLÍNA MÁRVIN)

Sateen muodostamassa lätäkössä oli kertakäyttökäsine. Veden virrassa se täyttyi kuralla ja vedellä. Sen kolme murtunutta sormea heiluivat ja ranne vajosi hermostuneen oloisena. Ihailin sitä. Katselin pitkään, ihailin sen päättäväisyyttä ja rohkeutta hyvästellä lakkaamatta, vielä paljon kauempaa käännyin yhtäkkiä ympäri ja katsoin sitä uudestaan: Se heilutti vieläkin. Kävelin sateessa kaupungilla, etsin sinua kertoakseni. Miten löysin kertakäyttökäsineen, joka osaa hyvästellä paremmin kuin kädet, jotka osuivat minulle ja sinulle. 

 

Viimeinen osio yksilö keskittyy ihmisen sisäiseen kokemukseen, tunteisiin. Muistot, luottamus ja pelko, ajan kuluminen ja sen huomaaminen, katoava kauneus, menetys ja suru. Kokoelman runojen asettelu on  perinteistä, joten tähän lopuksi osa viimeisestä runosta, koska se kertoo paljonkin ilmavuudessaan kielestä, muistamisesta: 

ALIKIELISYYS (THOMÁS TSALAPÁTIS)

(...) Viime aikoina myös _ _ _ _ _  pronominit alkoivat kadota._ _ _ _ muutamat, mutta kaikki näyttää _ _ _ _ että olen loppumetreillä. _ _ _ _ _esineet _ _ _ _ _ ympärillä _ _ _ _ _ _ _ _ _. _ _ _ _  on palasina. _ _  _  _ _ _ _ tulee vaikeaa. Kieli eroaa elämä_ _ _. Tuuli riepottelee konsonant_ _ _ _. Kuiskaus tukahduttaa vokaali_. Miten _ _ _ _ _ _ _ toiselle? Nyt _ _ _ _ _on odottamatta _ _ _ _ _ _ _ _ vanhuus_ _ suru. (...) 

 

Runot ovat helppolukuisia puhekielisyytensä vuoksi, eikä välimerkkejä ole juurikaan. Myös isot kirjaimet ovat vähissä ja osioiden nimet ovat voimakkaampia juuri pienillä alkukirjaimille painettuna.

Rivien väleissä tuntuu voimakkaiden tunteiden paino. Runot ovat nykyajan kuvausta Euroopassa, ei pelkästään Kreikasta. Aurinkokello saa ajattelemaan maanosamme historiaa, kriisejä ja sotia vuosikymmenien varrella. Mielestäni tämä kokoelma on yksi merkittävämpiä runokokoelmia moneen vuoteen ja siten ansaitsee huomiota, arvostusta ja laajaa levikkiä! Koulukirjastoihin eurooppalaisen historian bonuskirjaksi?

Tarttukaa Aurinkokelloon - antoisaan antologiaan -  ja ottakaa kiinni aurinkokellon osoittamasta ajasta?

Aika kuluu ja valoisuus lisääntyy kevättä kohti hengaillessa. Lukemisiin, Mörri Mahlakallas

 

                           

 # # # # # # # # 

Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja (2022, Enostone)

Toimittaneet Riikka P.Pulkinen ja Athiná  Róssoglu

Kääntänyt Riikka P.Pulkkinen

Kannen kuva Spíros Vasilíu

Graafinen suunnittelu Katri Niinikangas

Taitto Kalle Niinikangas

Arvostelukappale kustantajalta, helottavan kuuma kiitos!

Valokuvat Mörri

Taustamusiikkina Samuli Putro, Keskellä kesää (cd, 2021, Universal)

Riittävätkö kyyhkyset

 

Satu Fellmanin Riittävätkö kyyhkyset on kerrassaan veikeä runokokoelma! Hymy karkaa huulille tuon tuosta. Kokoelman pohjana ovat sadut, joissa tyttö ja nainen ovat  päähenkilöitä. Runot tuovat tapahtumat ja asenteet nykyaikaan. Taustalla ovat mm. Grimmin Lumivalko ja Ruusunpuna, Vedenneito, Kädetön tyttö, Tuhkimo, Maleena-neito. Ei tosin haittaa ollenkaan, jos ei tunne satuja runojen takana. 

Riittävätkö kyyhkyset alkaa Tähkäpäähän liittyvillä runoilla. Nuori neito kokee roolinsa ahtaana, ulkoa päin annettuna: 

kaikkeen tottuu torniinkin eteenkin jos se on kouluasu juhla-asu uniasu

eikä sinne ollut portaita eikä ovea ja silti kaiken aikaa

tähkäpää se siellä yksinäisyydessään lauloi aikansa kuluksi, uskotko,

vaikket kuullut sitä

eräs kuninkaallinen metsänvaeltaja kuuli 

 

ja siitä opimme että

 

aina jää jotain

aina jää laulun muru poimittavaksi, kämmenillä kannateltavaksi 

I OIKEISTA PRINSESSOISTA  on testi oletko juuri sinäkin oikea prinsessa. II kertoo muista naisista. Huumoria ja syvyyttä runoon tulee tiettyjen  sanojen toistoista. Grimmin satu Ruusunen sisältää myös pienen testiosuuden ja lääkärin sanelun:

nykytila: potilas vastustaa edelleen hoitoa on kuin linnun luuranko

kulkee muttereita nutturassa akn näkemyksen mukaan potilaan ympärillä

tiheikkö tiivistynyt konsultoitu johtavaa ylilääkäriä joka todennut

tiheikkö saartaa koko linnan kasvaa ylikin koitettu tavoittaa potilaan

äitiä tässä onnistumatta äiti lähettänyt myöhemmin tekstiviestin jossa todennut että oksat (...)

 

III BIOLOGISISTA  ÄIDEISTÄ tuo enemmän esiin äidit, äitipuolet, levottomat vaimot ja kilpasisaret, sisarpuolet. 

Naiselliseen maailmaan pääsevät isät mukaan varkain, sivurooleissa. Tässä näyte Grimmin Vedenneito-osiosta:

Ohjeita isille:

älä hämmästele katovuosia

tunne lammet joiden ohi kävelet

katso kun vedestä nousee kaunis nainen

että olet nähnyt heitä ennenkin

 

jos lauseeseen ilmestyy mutta

ota mutta kämmeniisi

ota se aamiaispöytään

jos katatte toistenne mutille

ne nääntyvät nälkään (...)

 

Runojen kirjoittajalla on terävä katse tyttöjen ja naisten maailmaan, saduissa kerrottuihin rooleihin, stereotypioihin.  Näissä runoissa rooleja venytetään, käännetään uuteen muotoon. Runoissa on satutaustasta huolimatta syvyyttä ja lempeää huumoria. Luulen, että seuraavilla lukukerroilla löytyy vielä lisää nyansseja, tasoja, ideoita omiin uussatuihin.

Välimerkkejä on todella vähän ja teksteissä on erilaisia sisennyksiä, satujen esittely kussakin osiossa on kursiivilla. Yksi sivu on täytetty vain kolmella sanalla - mielenkiintoista!

Riittävätkö kyyhkyset sopii erityisen hyvin niille, jotka haluavat uusia näkökulmia tuttuihin asioihin. Runot sopivat hyvin ääneen luettavaksi ja näistä voisi spontaanisti lähteä uusia versioita muodostumaan!

Satu Fellman on kirjoittanut lastenkirjan Mirkka ja meri (2019, Enostone) ja se oli Lasten LukuVarkaus-finalisti vuonna 2020. Kannattaa tutustua siihenkin.

                                

Vuosi 2023 rytkähti liikkelle ja luettavaahan riittää! Pidetään silmät auki satumaisille hetkille, Mörri Mahlakallas Kampuksella

1 0 1 0 1 0 1 0 1 0

Fellman Satu, Riittävätkö kyyhkyset (2022, Enostone)

Künnap Asko, kannen maalaus ja graafinen suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Lentävät kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!

Mörri, valokuvat

Mitkä ovat vieraita lajeja?

 

Satu Lepistön Vieraslaji- runokokoelma viehättää jo kannellaan ja osioiden otsikointi tuo mieleen luonnontieteellisen oppaan. Arion Vulgaris,  Reesa Vespulae,  Erwinia Amylovora, Rosa Rugosa, Baccharis Halimifolia ja Ethän vie puutarhajätettä metsään tai puistoon herättävät uteliaisuuden ja nuo nimet oli käytävä heti tarkistamassa: espanjansiruetana, riesakuoriainen, tulipolte (kasvitauti), kurtturuusu ja pilvisutilatva.

Me emme selviä tästä taistelusta,

sen me olemme jo ymmärtäneet.

Rakennettu sortuu lopulta (...)

aloittaa kokoelman ja siinä on paljonkin kokoelman ytimestä. Mutta ei tilanne ole aivan noin synkkä? 

Vieraslajin runot käsittelevät  ihmisen ja ympäröivän luonnon suhteita, ihmisen moraalisia käsityksiä muiden eläimien merkityksestä ja ajatuksia kaiken katoavaisuudesta. Osioiden nimien mukaan sanastossa on paljon kasvillisuuteen ja kasvamiseen liittyviä ilmaisuja. Inhimillinen surukin  huokuu riveiltä:

(...) parkkihalli ripsuttelee lihanhajua, oksettaa mennä töihin tänään, kysyä

autossa tavalliset kysymykset

unohdamme sanoa hei joskus heinsanominen 

tekee minusta todella vihaisen

viikonloppu on torstai-ilta, perjantai, lauantai, osa sunnustaistakin

ne päivät me elämme niin kuin kaksi normaalia pelokasta ihmistä

joiden luottokortit taipuvat taivaan mukana,

ja joiden kellarissa asuu turhia taakkoja,

sellaisia, jotka kantavat murhaajaa. 

 

Runoissa on kielellä leikittelyä, arkisten askareiden kuvausta ja muistamisen problematiikkaa. Kuka muistaa ja mitä? Välillä joutuu pinnistelemään, kun miettii mikä on minkin runon minäkertoja: ihminen, kasvi puutarhassa vai hyönteinen. Oleva vai sukupuuttoon menehtynyt?

Siten maailma syntyy, aina alusta

maa pehmeä ilman ihmistä, ylitimme rajan

söimme lihan, lisäännyimme ja täytimme

viimeistä jäljellä olevaa senttimetriä myöten

 

suljimme ikkunat, toivoimme jotain ihmeellistä

ja ihme tuli vedenpaisumuksen muodossa

pesi vieraslajin, toi sovinnon

siten maailma syntyy, puhtaalta alustalta

me emme enää ole se

mutta me elimme loppuun, lopputekstit,

the end

ihminen 

 

Pidän runojen dialogimaisuudesta: joidenkin päätekstien  alla on suluissa runolle jatko, selite, muu miete. Tästä tulee vaikutelma, että kirjoittaja on henkilökohtaisesti minulle halunnut laajentaa/tarkentaa ensimmäisen sanajoukkionsa.

Tämä sukupuuttokertomus ei saarnaa synkästi, vaikka Lepistö rinnastaa lentämisen ja lentokerosiinin polttamisen syntiin ja ihmisen kaiken kaluavaan vieraslajiin. Sävy on ehkä melankolinen ja alistunut. Tärkeä runokokoelma planeettamme puolesta!

^^^^^^^^^

Luontoa ja elämää  tarkastelevat myös Virpi Alanen runokokoelmassaan Kunnes luut iloiset (2022, Enostone), josta kirjoitin Lukihäirikössä 10.lokakuuta. Paljon ajatuksia ja tarvittavaa itsemyötätuntoa herättää Taina Laanen Säällisiä ajatuksia, myötätuntoinen katse ja muut ilmastoteot (2022, Kirjapaja). Yksittäisen ihmisenkin teoilla on merkitystä - ehkä vaikutusta asenneilmapiiriin?

Ilmastoasiat ja luonnon säilyttäminen seuraaville sukupolville ovat  mielessä, kun seuraa ikkunan takaisia sääilmiöitä: välillä pakkasta, sitten satelee lunta ja tuulee, kohta kaiketi nolla asteita ja räntää, vettä taivaalta? Satu Lepistö: "Talvi unohtaa tulla, uutisissa sanotaan, joudumme unohtamaan lumen ja jään, myrskyihin pitää tottua."

Jos olis valtaa, niin kuin ois mieli, niin järjestelisin kaikille paljon hyvää ja kiehtovaa vuodelle 2023.

Luottaen tulevaan Mörri Mahlakallas

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lepistö Satu, Vieraslaji (Enostone, 2022)

Lepistö Elia, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!

Syksyllä ja talvella kuuntelussa  mm.  Amurin Ettei kukaan tuntisi enää pimeää (2022), Antti Aution Kaikki talot huojuu (2022) ja Kanervan Kuinka aika pysäytetään (2019).  Yhdistävänä tekijänä ehkä poppimainen  keveys ja herkkyys sekä syvällisetkin  lyriikat?

Mörri, valokuvat

Kirjastolla vierailee muumiokin

 

Lauri Luu ja kirjaston muumio on Marko Hautalan ja Brocin (kuvitus) toinen seikkailukirja lapsille. Ensimmäinen on Lauri Luu ja riivattu lukukoira (Lukihäirikössä otsikolla Lauri Luu ja lukukoira kirjastossa, päiväys 14.3.2021).

Tällä kertaa Lauri Luu, lukukoira Lamppu ja papukaija Einar Allan Pöö kohtaavat tutussa kirjastossa outoja asioita. Kirjaston parkkipaikalla on poliiseja ja poliisiautoja. Neuvokas Lauri pääsee kirjaston takaoven kautta sisälle ja kolmikko huomaa sisätilankin olevan erilainen kuin tavallisesti! Lattiaa peittävät hiekkadyynit ja seinällä on outoja kuvioita.

Lauri Luu lemmikkeineen  kohtaa paljon eriskummallisia kissoja, kirjaston kellarissa Kellari-Ullan, eläimille allergisen kirjastovirkailija Viivin ja faarao Ahmose Toisen. Miten tarinaan liittyvät kissanminttu, vessapaperirulla ja Kaikkien aikojen paras maailmanhistoria?

- Tämä on maailman huonoin historiakirja. Se on täynnä väärin kirjoitettuja nimiä, vääriä vuosilukuja ja virheellisiä karttoja. Teosta pidetään täällä kellarissa siksi, ettei se saisi aikaan vahinkoa.

Aikuinenkin lukija innostuu  Lauri Luun seikkailuista, jotka sijoittuvat vielä monen suosikkipaikkaan kirjastoon. Marko Hautala löytää uusia ideoita vanhoista hahmoista ja viittaukset kirjallisuuteen saavat hymyilemään. Pienemmille lukijoille Lauri Luu- teokset voivat olla "oppikirjoja"  historiaan.

Soihtujen  valaisemat seinät olivat täynnä hieroglyfejä ja erikoisella tyylillä kiveen hakattuja kuvia hallitsijoista ja kummallisista hahmoista, joilla oli ihmisen ruumis mutta koiran, linnun tai apinan pää. Muumio kertoi, että hahmot olivat jumalia.

Brocin kuvat ovat selkeitä ja kannattelevat hyvin tekstiä. Erityisesti tässä tarinassa muumiokissat ansaitsevat pitemmän tarkastelun, sillä Broci on onnistunut hienosti kuvaamaan kissoille ominaisia liikkeitä! Kuvien väritys on raikasta ja hahmojen ilmeet korostuvat taustoja vasten.

Vuoden viimeisen kuukauden viikoille toivottelen omannäköistä talven juhlaa - ja riemukkaita lukutuokioita! Jos valoa lampuissa riittää, niin etsikää uusia, outoja teoksia... Terveisin Mörri Mahlakallas Kampukselta.

"#¤ ¤#" "#¤ ¤#" "#¤ ¤#"

Hautala Marko, Lauri Luu ja kirjaston muumio (2022, Haamu)

Broci, kuvitus

Hui hai- kiitokset arvostelukappaleesta Haamulle, kustantajalle!

Taustalla Pelle Miljoona Band, Kaakon toteemi-cd (Stupido RECORDS)

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Nordic Councilin hulluutta ja runoutta hieman

                             

Iltakaunis Tampere torstaina 21. lokakuuta ja Teatteriravintola Kivi kohteenamme. Vuorossa oli Pentti Saaritsan (s. 29.12. 1941) runojen pohjalta koottu esitys Mutta minulla ei olisi rakkautta- juhlakonsertti.  Musiikista vastasi Eero Ojanen, laulusta taitava Monna Kamu ja runot esitti ihanan veikeä Erkki Saarela. Tekijät sanovat: 

Pentti Saaritsan taiteen innoittamina halusimme tehdä esityksen, jossa eri taiteenalat yhdistävät voimansa, laskeutuvat jalustalta, tulevat luo, jotta yleisö voi kohdata Saaritsan ja hänen runouttaan säveltäjän, laulajan ja näyttelijän välittäminä. Saaritsan runouden äärellä on hyvä olla. 

Olihan meillä kuulijoilla hyvä olla, Kivi on mukavan pieni ja tunnelmallinen "näyttämö", äänentoisto sopivan hillitty pieneen tilaan. Saaritsalla on laaja tuotanto, joten monenmoisia tekstejä saimme kuulla ja illasta jäi virkistynyt fiilis.

# # # # # # # ! ! ! !

Perjantaina olikin sitten kymmeniä asteita energisempää ja humoristisempaa menoa Kampuksella Sirkus Faktorin residenssijaksolaisen Nordic Councilin demoesityksessä, työnimeltä Disco Inferno.

Merri Heikkilä (Suomi), Bjarni 'Arnason (Islanti), Jacob Jacobsson (Ruotsi) ja sohva (ties mistä) veivät katsojat epämääräisestä huonosta olosta rankan työpäivän läpi vapaa-aikaan tai juuri toisten päin. Hallusinaatioita? En paljasta enempää juonesta (?), mutta rullaluistimilla, kärpäslätkillä, keiloilla, tölkeillä, köydellä, diaboloilla ja  kettukarkeilla saa lavalle liikettä, energiaa, huumoria ja miehisiä stereotypioita kuvitettua! 

Olli Vuorinen ja Roberto Magro ovat toimineet ohjaajina tähän esitykseen.

Omalaatuiseen esitykseen sävynsä toi livemusiikki, laulu. Olin tunnistavinani pätkän Bob Dylanin One more cup of caffee (before I go) ja David Bowien Control Major Tom. Tämä biisi ohjeisti Bjarnin "matkaa " ylös korkeuteen diabolojensa kanssa. Muitakin säveliä kuului...hmm omaa tuotantoa? 

Yksi herkullisin hetki toki oli kolmen itsevarman discotanssijan esitys! Pokalla vedettynä vanhaa discomusaa (Saturday Night Feveriä?). Sehän tehosi, kun Jacob oli ensin sopivan epätieteellisesti luennoinut alkoholiprosentin vaikutuksesta John Travolta- käyttäytymiseen miesten osalta.

Yksi huomio, minkä tein omassa flowssani ja innossani, oli jälleen esiintyjien silmät ja katseet. Näin pienessä tilassa huomasi, kuinka pienetkin silmien liikkeet ja ilmeen vaihdokset muuttivat toiminnassa tunnelmaa. Onko keskittynyt? Hämmentynyt? Ylpeä? Mokasta yllättynyt? Kujeileva?  Katsooko joku koko ajan "ei minnekään" vai ottaako hetkeksi katsekontaktia yleisöön? Varsinkin Bjarnin hämmentynyt tai ujo ilme olivat vauhdikkaassa menossa "pysäyttäviä". 

Koska olin niin hurmioitunut tästä villistä pohjolan tarinasta, niin faktat tekstissäni saattavat olla ihan päin koillisnurkkaa! Laitankin tuohon Nordic Councilin sivujen osoitteen, niin saatte itse tutustua. Siellä on myös hulvaton video heidän edellisestä esityksestään Three Men From The North (sitä tosin saa hakea vähän selaamalla, Jacobin sivuilta?)

 https://www.thenordiccouncil.com/

Merri, Bjarni, Jacob ja sohva discoilun jälkeen hengähtämässä

                                 

Esityksen jälkeen oli tällaisen aloittelevan fanin kiva kuunnella yleisön kommentteja ja kysymyksiä. Niitä kuuntelemalla oppii jotain nykysirkusmaailmasta ja taiteilijoiden näkemyksistä. Lupa olla outo, katsoa maailmaa uusista näkökulmista ja  käyttää absurdia huumoria - nämä iskevät minun outoon sieluuni. 

Onko alkoholiprosentilla ja John Travolta-tyylillä yhteys? 

 Sain tuosta esityksestä aineksia omaan alitajuntaan paljonkin, koska jälleen mietin ideoitani musiikkivideoon, runoesityksiin, pariinkin "sirkusesitykseen"... Ei ole väliä toteutuvatko ne, koska niiden kehitteleminen omassa päässä saa aikaan poreilua muihinkin juttuihin. Ja voin muistella omaa lyhyttä uraa Eloisana, jönglööri (näin kirjoitettuna) Kallan parina. Sekin oli mielenkiintoista ja opettavaa. 

         

"#¤%& "#¤%& "#¤%& "#¤%&    

                     

Heti perään lauantaina 29.10. hymyn yhä karehtiessa kasvoilla oli Tampereen vuoro ja siellä Nokia Areenalla Cats- musikaalin päivänäytös! Twice in a lifetime- mahdollisuus ystävän kanssa. Ensimmäisen kerran näin tuon Andrew Loyd Webberin säveltämän ja T.S Eliotin runoihin perustuvan musikaalin  Lontoossa 1980-luvulla ollessani englannin kielikurssin kevätmatkalla. Rakastuin täysillä musikaaliin, kissoihin. Pienessä teatterissa kissat tulivat esityksen aluksi yleisön joukkoon ja minäkin sain yhtä ruskeaturkkista kattia silitellä.

Nokia Areenalla oli kyllä isot näytöt, joilta pystyi seuraamaan kaukana olevan  pienen lavan tapahtumia, mutta eiväthän ne näyttelijöiden taidokkaat ilmeet ja eleet välittyneet noin (liian) isossa salissa ollenkaan samalla taianomaisella tavalla. Musiikki sentään kuulosti hyvältä ja kuuluisa Memories sai taas herkkiksen kyynelkanavat auki, snif. Koiramainen meikkini siinä vähän tuhriintui...(olin meikannut taas Kampuksen susikoira Mörri wov Höffenpöffenin ja jaloissa karvatossut, päässä korvahattu).

Muuten en ole musikaalien kuuntelija, mutta eläydyn ihmisten esittämiin kissahahmoihin täysillä ja elän esityksen siellä rähjäisellä takapihalla, kuulen naukunat ja maukunat, näen kattien vihkeät ja röyhkeät liikkeet. Absurdiaa ja fantasiaa? Ihanaa!

Catsin villikatti Rum Tum Tugger

Sunnuntai-iltapäivässä katselimme "kulttuurijuoksuni" lopuksi mielenkiintoisen filmin. Cristian Petzoldin ohjaama  Barbara, jonka pääosassa herkkä Nina Hoss. Se sai parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon Saksassa v 2012 . Elokuvassa eletään vuotta 1980 ja kylmän sodan jälkeen asukkaita seurattiin Itä-Saksassa, varsinkin, jos oli anonut matkustuslupaa pois.

Näin niitä ihania muistoja kerääntyy, joita voi talven pimeissä illoissa iloisna miettiä! Ei anneta marraskuun masentaa tahi musertaa, vaan hyppelehditään kohti seuraavia seikkailuja! 

Mörri won Höffenpöffen Kampukselta

¤ % & ! " # ¤ % & ! " # ¤ % && ! " #

Taustalla suoratoistona David Bowien tuotantoa, mm Space Oddity

Valokuvat Mörri, paisi Catsin Rum Tum Tugger internetin kuvapankista

Virpi Alasen elämänmyönteinen runoteos

 

Lähden jälleen kirjan kansitaide edellä sukeltamaan teokseen. Virpi Alasen runokokoelman Kunnes luut iloiset kannen on suunnitellut Timo Salo. Myönnän, että oli erittäin haastavaa saada vanhalla digikamerallani selkeää ja oikeaa värisävyä toistavaa kuvaa teoksesta! Väri on tummemman oranssi luonnossa.

"Käsissä" tuo kansi on mielenkiintoisen hämäräperäinen valitun fontin ja kuvituksen vuoksi - sopii sisältöön napakasti.  Runotkaan eivät aukea heti ensisilmäyksellä. Haastetta on, mutta useamman lukukerran jälkeen kielikuvien virta välillä aukeaa, ajatukset loksahtavat samalle aaltopituudelle.

Runot ovat pitkiä, polveilevia ja välimerkittyjä. Laitan esimerkin ensimmäisestä osiosta aistit, kulkijat ja runon otsikko on Mehiläisen puhe:

(...) Koska olen kimalainen, ajattelen kuin kimalainen.

 

Mikä on kimalaisen filosofia, sen halu

kylpeä tomussa ja auringossa? Sillä on

vallaton lentorata myrkyllisen lupiinin

ympärillä, keskustelu lupiinin kanssa,

maata parantava. Katso ihmistä: istuu

yksin johtajantuolissaan, tehtaassaan,

voimalassaan. Ei tiedä nimeäsi, bombus,

elämäntyötäsi mustikankukkien parissa (...) 

 

Kokoelman aiheina vilahtelevat tai toistuvat elämän tärkeys, pyhyys. Muita tärkeitä elementtejä runoissa ovat  tuli, sähkö, vuodenajat, meri, tanssi ja liike, kirjoittaminen ja aistikokemukset. Yhteiskunta saa lempeää kritiikkiä, ja välillä uussanat ilostuttavat. Toisen osion hyppää, kipinä vaikuttavin runo on mielestäni  Äitienpäivä, josta näyte alusta:

Revontulisilmäinen matriarkka, jään äiti,

sula jo mereksi. Alkukantainen

äitimeripeikko ei mahdu maailman

vaatteisiin. Sen rehevistä kuuluista vuotaa

miljardina yössä kiiluva plankton, se sohii

jumalten suusta pois häiritsevää

muoviroskaa. Kuuloitsit murinan ja laulun,

suurimpia painoja maailman riemuksi

nostavat voimanaiset, rintansa iloa ja

surua (...)

 

Runojen kieli on kuvallista, mutta harkittua - ei niinkään tajunnanvirtaa, vaan toisiinsa kytkeytyviä polkuja. Yleissivistystä haastavat muutamat vieraskieliset ilmaisut, kuten tässä kolmannen osion tunne kaupunki Aamut- runossa:

Huhtikuun jälkeen alkaa uusi huhtikuu, 

jonka jälkeen alkaa uusi huhtikuu, jonka

jälkeen alkaa uusi huhtikuu, ja niin 

edelleen, ad infinitum, dull roots with

spring rain. On poissaolon täydeltä aikaa. 

 

On poissaolon täydeltä kirkuvaa

syntymistä. On kirkuvan syntymisen täydeltä

omistautunutta tyhjyyttä (...) 

 

Ystävyys, ihmisten välinen hauras yhteys ja erillisyys kuvastuvat myös riveiltä.  Tässä ote neljännen osion tapahdu varjo ja valo Jälkikuvaoliosta: 

(...) Tiedän auringon lämmön, koska uskon

avaruuden olevan pohjimmiltaan iloinen,

ja tiedän, että sataa, koska uskon, että nyt

on aika.

Tiedän, että löytyy muitakin

lohikäärmeeksi muuttuvia täällä 

 kirjoituksen maisemasta, koska uskon, että

en ole yksin (...)

 

Kirjan takakannessa kerrotaan Virpi Alasen kirjoittaneen myös aforismeja, ja tämä mielestäni tuntuu, maistuu teoksen runoissa. Teksteissä ei ole nopea instant- tunnelmaa, vaan viipyilevää viisautta:

Hänen katseensa on silmän pinnalta mitaten vanhan naisen mustarajainen ranta

 

Kunnes luut iloiset on enemmän sellainen "itsekseen lukukokemus" kuin ääneen muille jaettavaa runoutta. Joskus on hyvä käpertyä sisään päin ja antaa sanojen pudota omaan olemassaoloon.

Virpi Alasen aikaisempia teoksia ovat mm. Ystävätär K (2012), Löytöretkue (2015), Hiilellä piirretty hymy (2020) ja Serendipii (2020).

 

                    

Runokokoelmien parissa marraskuuta aloitellen, Mörri Seppälä Kampukselta

33333333333333

AlanenVirpi, Kunnes luut iloiset (2022, Enostone)

Salo Timo, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, kuuloistavat kiitokset!

Mörri, valokuvat

Susimaista kerrakseen

 

Lauri Latun Susiraja täräyttää heti kannellaan. Pidän ensinnäkin Haamun usein käyttämästä  kannen koosta ja mallista sekä mattapintaisesta materiaalista. Henna Sakkara-Döring on hienosti lomittanut suden hahmoon tekstissä olevan voimakkaan eläimen kallon ja tummaa metsää. Oiva ovi jännitteiseen tarinaan!

Susirajan päähenkilöitä ovat kuvataitelija Maarit, hänen avulias koiransa Havu sekä susitaulun tilaava outo, tenhoava mies. Kaikkia yhdistää vaaniva ja vahvistuva Susi menneisyydestä/nykyisyydestä.

Hän avasi oven. Katsoi kalloa uhmakkaasti ja käveli kankaan luokse. Kun maalit ja siveltimet oli aseteltu valmiiksi, hän kiskaisi peitteen pois kankaan päältä. Keltaisten silmien katse lävisti ytimiä myöten. Sivellin loikkasi käteen ja alkoi liikkua kuin ulkoisen voiman ohjaamana. Peto käänsi päätään kankaalla. Näytti välillä nälkäiseltä ja vihaiselta, välillä pilkalliselta. Sivellin tanssi. Vain vaivoin Maarit sai raastettua kätensä irti suden tahdon alta ja pakotettua kankaalle sen, mitä itse halusi.

 

Tässä näytteessä oli osa sitä jännitteestä, mitä tarinassa ilmenee Maaritin, suden ja muiden ihmisten kesken. Tuleeko susitaulu koskaan valmiiksi? Miten se vaikuttaa Havuun tai kilttiin naapuriin? Kestääkö Maarit mystisen muinaisuuden tarinat vai hajoaako mielenterveys? Kuka lopulta käskee ja ketä? 

Tapahtumat keskittyvät yhden talon tontille, eikä kukaan ole turvassa. Onko susi raaka myös sukulaiselleen kotikoiralle?

Lukujen aluissa on sitaatteja muista teoksista, ja tämä kruunaa  varsinaisen tekstin hienosti. Mystinen tunnelma kulkee alusta loppuun vahvana.  Lainauksia on  mm näistä: Ragnarök (Jumalten tuho), Aino Kallas (Sudenmorsian), Edda-saagat (Näyttelijättären ennustus).

Susirajassa on kiehtovan  tiivistä kerrontaa, jokainen sana on paikallaan, eikä löysiä kohtia ole. Esikoisromaaniksi Susiraja on taidon näyte tekstin kuljetuksesta!

Tiedän jo, että tätä teosta tulen lukemaan useamman kerran. Nautin siitäkin, miten Lattu on kuvannut taitelijan sisäistä tunnekartastoa maalausprosessien aikana - onko omakohtaisia kokemuksia?

Jotta en pilaa omalla höpinälläni salaperäisyyttä, niin kehotan lukemaan itse ja sukeltamaan synkkään metsään ja kuulostelemaan ulvontaa.

Hmmmm, kirja sopii vallan mainiosti nyt saapuvan Halloweenin aikaan nuorten ja aikuisten jännityksen nälkään...

Kampuksen Klemetti-salissa oli viikonloppuna 22. - 23.10. taas vierailulla ihana kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä. Itse olin juuri lauantaina Isojärven kansallispuistossa luonnonsuojeluyhdistyksen porukoiden mukana, joten ehdin vain sunnuntain näytöksiin. Mielensäpahoittaja Eskortia etsimässä (ohj. Mika Kaurismäki, 2022) oli mukava iltapäivän ilopilleri (?). Nautittavaa oli seurata näyttelijäkonkareiden Heikki Kinnusen ja Kari Väänäsen "tanssiaskeleita" valkokankaalla. Yhteistyö ja ajoitus toimivat aivan nappiin! Ja ihan Silu Seppälä salaviisaana naapurina. 

Yllätyksen järjesti toinen leffa sen perään eli Klaus Härön ohjaama Rakkaani merikapteeni, pääosissa upeat James Cosmo, Brid Brennan ja Catherine Walker. Kasvutarina perheestä ja kahden vanhemman ihmisen rakkaudesta upeissa maisemissa. Tasapainoista, viipyilevää kuvausta, herkkää musiikki, koskettava loppu. 

Kehtaan paljastaa, että erityisherkälle höppänälle tuo leffa oli kyllä itkuputouksen avaaja - siksi ponkaisin ensimmäisten joukossa salista pois sydän murtuneena. Uskaltakaa silti käydä tämä katsomassa!

Tiedossa Tampereella lähiaikoina: teatteria ja twice in a lifetime dream;  CATS- musikaali! Sain sen kokea joskus 1980-luvulla Lontoossa ja rakastuin totaalisesti. Ja nyt tämä elämys naapurikaupungissa hyvän ystävän kanssa. Oi oi, toipuuko moisesta enää entiselleen?

Hehkuvia sävyjä ja mielen herkkyyttä lokakuulle ja marraskuulle. Itse sain ehkä runolaumani takaisin, vaikka välillä tunsin sanojen minut jättävän.  Tätä se on taitelijasielun kanssa, mutta nyt oli vakavampi tunne, että jotain muuta kuin runoutta olisi mietittävä. Ulkoapäin tuli niin vahvoja merkkejä, että kirjoittaminen on yksi poluistani, joten teen paluuta... Opiskelu otettava vakavammin tauon jälkeen, mutta blogiin tulee jotain vielä tämän vuoden puolella.

Kampuksella Mörri Seppälä iloitsee ihanista ihmisistä elämässään.

###########

Lattu Lauri, Susiraja (2022, Haamu)
Sakkara-Döring Henna, kannen kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta, vow vow- ulvonta kiitokseksi!

Taustalla irlantilaistyylisiä säveliä: Mikkolan vaari, Sielunmaisema, cd.

Mörri, valokuvat