torstai 8. huhtikuuta 2021

Rattaiston osasia

 



Tuomas Mattilan Hammasratas -romaani  on painavampi kuin 275 sivuaan. Tämä romaani pitää lukijan valppaana syvällisten ajatusten vuoksi ja siksi kirjan lukeminen on hidasta - hyvällä tavalla.

Hammasratas kertoo yksinäisestä virkamiehestä Joel Pääkkösestä, joka on jumiutunut isoon virastoon töihin, tekemään kyseenalaista uraa. Hän alkaakin miettiä kaiken työnsä ja elämänsä tarkoitusta. Psyykkinen romahtaminen alkaa pikku hiljaa ja hän haluaisi pois kasvottomasta virastosta. Sieltä vaan ei kovin helposti pääsekään pois?

Elämässä pitäisi olla jokin tarkoitus, mutta tästä en sellaista löydä. Vuodet kuluvat ja kysyn itseltäni, miksi et sitten lähde?  Ja tässä onkin dissonanssi: tämä on mieletöntä, mutta en silti pakene ja selitän tätä itselleni, että olen osa suurempaa kokonaisuutta... ettei viraston ulkopuolella ole mitään parempaa... isolla palkalla ja isän naapurien ihailulla..ja joskus vain valehtelen itselleni, että pidän tästä työstä.

 

Hammasrattaassa on vähän henkilöhahmoja, koska Pääkkösellä ei ole oikein viraston ulkopuolisia sosiaalisia suhteita, mutta isäänsä hän tapaa välillä. Heidän harvoisssa keskusteluissaan törmäävät erilaiset asenteet esim. liittyen työhön ja yksilön onnellisuuteen. 

Aktiiviset tapahtumat rajoittuvat epämääräiseen isoon virastoon ja päähenkilön sisäinen maailma, ajatukset, suunnitelmat ja  harhaluulot  mikä oikeasti onkaan totta?) koukuttavat lukijan psykologiseen matkaan.  Kehystarinassa on toimittaja, jonka laatiman esipuheen  mukaan Pääkkösen päiväkirjamerkinnät ovat sellaisenaan julkaistu, eikä niitä ole editoitu. Tämä tuo koko teokseen sellaista "totuudellista vaikutelmaa", että näinkin on voinut olla. 

Pääkkösen mielen pirstaloitumista, hajoamista on  voimakkaasti ja taidokkaasti kuvattu, sekä yleisemällä tasolla Hammasrattaasta löytyy myös viiltävää yhteiskuntakritiikkiä, kuten tässä työn merkitys yksilölle. Onko työn merkitys murroksessa?


Kuka tietää, rajoittuuko tämä vain meidän virastoomme? Montako tällaista kulissiorganisaatiota maailmassa on pitämässä ihmistä aloillaan, vain eristämässä heitä todellisesta kutsumuksestaan?  Virastot, liikeyritykset, hallintorakennukset, organisaatiot, televisiokanavat, päiväkodit, vihanneskaupat, kaikenlaiset työpaikat ovat yhtä suurta näytelmää, joka hallitsee tätä alati kasvavaa sekopäiden joukkoa, jota ihmiskunnaksi kutsutaan. Meille annetaan jotain näennäistä tekemistä ja maksetaan siitä, että palaamme joka päivä uudelleen emmekä vain ala tehdä mitään vaarallista, kuten suunnitella sellaista ideologiaa, joka voisi tehdä meidät vapaiksi.

 

 Tässä romaanissa on kolmen eri kuvittajan mustavalkoisia piirroksia ja kuvien erilainen tyyli sopii todella hyvin tämän kirjan sisältöön. Ikään kuin Joel Pääkkösen mielialat ja kuvitelmat voimistuisivat näiden viivojen kautta. Toisaalta ne luovat tekstiin taukoja, suvantopaikkoja.

Hammasratas jättää siis jälkensä ja pinnan alle jäi vielä jotain...huomaamatta. Ehdottomasti tämä kirja ansaitsee useamman lukukerran - ihmisenä olemisen ikuisia kysymyksiä on tekstissä monessa kohdassa ja monia olisin halunnut nostaa esimerkiksi.  Laitan kuitenkin loppupuolelta pätkän, koska siinä kiteytyy jotain Pääkkösestä, virastosta, filosofiasta ja Hammasrattaasta:

Ihmisyys piilee vapaassa tahdossa, mutta siihen on sekoitettu niin monenlaisia intressejä, että en edes tiedä, mikä on lopulta osa minua. Vapaa tahto on jatkuvasti jonkin pirullisen informaatiosodankäynnin kohteena.

 

 Erittäin vahva lukusuositus! Takakansi lupaa "psykologinen mutta samalla humoristinen kriisiromaani" ja lupaus pitää.

# # # # # # # 

Tähän perään sopii hyvin lukuvinkiksi  Jukka Laajarinteen kiehtova romaani Mykistynyt mies ( Aula & Co, 2021). Päähenkilö Pyrrhon todistaa ja kirjaa muistiin maailmanvalloittaja Aleksanteri Suuren seikkailuja ja tapaa matkoillaan muiden maiden viisaita miehiä. Heidän kanssaan käytyjen keskustelujen avulla Pyrrhon kehittää omanlaisensa filosofian, skeptismin.

Tämän teoksen voi lukea ihan seikkailuromaanina tai syvällisenä oppaana yhteen filosofian suuntauksista. Länsimaisen historian ja sivistyksen taustalta löytyy alkukantaista hulluutta, epäuskoa ja pieniä sattumia. Mikä on totta ja mikä sepitettä maailmanvalloituksen kertomuksissa?

Kun on lukenut kaksi "painavaa" kirjaa lomittain, niin huomaa miettivänsä ihmisyyttä ja sivistystä usealta kantilta, kiitos kirjojen! Ehkä näiden jälkeen olisi kevennettävä ja luettava vaikka tasapainon vuoksi joku lastenkirja?

Ollaan ihmisiksi, Mörri Seppälä


                           


/ / / / / / / / / 

Mattila Tuomas, Hammasratas (2021, ensimmäinen painos)
Ahvenainen Juuso, Hirvonen Ari ja Jäntti Teppo, kuvitus
Jäntti Teppo, etukannen kuva sekä ulkoasu ja taitto
Hirvonen Ari, takakannen kuva

Arvostelukappale, kiitokset kirjailijalle!

Laajarinne Jukka, Mykistynyt mies (2021, Aula &  Co)
Parikka Tuomo, kansi
Karlsson Noora, taitto 

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Lauri Luu ja lukukoira kirjastossa

 


Lapsellinen riemu valtasi mieleni, kun avasin tämän kertaisen kirjapaketin. Marko Hautalan ja Brocin Lauri Luu ja riivattu lukukoira (kauhukirja lapsille) on ihana "hypistelykirja"! Pidän Brocin piirrosjäljestä ja tyylistä, niin olihan sitä tutkittava kirjan kansi tarkkaan ja silmäiltävä myös sisäsivujen kuvat heti.

En tiedä mikä on kuvitustekniikka oikealta nimeltään, mutta tällainen "taustan päälle erikseen painetut hahmot, esineet" toimii mielestäni hyvin. Hahmot ovat ilmeikkäitä ja selkeitä. Kuvat ovat yhden sivun kokoisia sekä  tekstin ympärille ja keskelle sijoitettuja tarinaan sopivia kohtauksia. Uskon, että muutkin lukijat viihtyvät pitkään tutkien yksityiskohtia ja kirjallisia viitteitä.

Brocin tekemissä kuvissa tutkittavaa riittää

Tarinan tapahtumapaikka on kirjasto ja  outoihin tapahtumiin joutuvat mukaan Lauri Luu,  kirjaston henkilökuntaa ja asiakkaita. Mitä ihmettä tapahtuu lempeälle lukukoira Lukulampulle? Kuka kumma on Kellari-Ulla ja miksi kirjan Punasilmäisen papukaijan tarinoita viimeistä sivua ei saa lukea ääneen? 

Kauhuelementtejä kirjassa ovat mm. puhuvat pääkallot, loitsut, hirviöksi muuttuva kiltti Lukulamppu, lentelevät kirjat, salakieli (mm. Cthulhu mainitaan) sekä tarinoiden otsikot zombiesta, muumiosta  ja kummituslaivasta.

Lauri Luu lähtee isänsä mukaan kirjastoon vain tämän mieliksi, mutta itse hän ei tykkäisi lukea ollekaan, koska kirjat ovat tylsiä. Oikeasti lukuhaluttomuuteen vaikuttaa lukemisen vaikeus, koska kirjaimet ovat hankalia.

Hän laski katseensa kirjaan. Kirjaimet alkoivat liikkua heti. Ne kuhisivat kuin muuraispesässä. Lauri pelkäsi, että päänsärky ja silmien kutina alkaisivat minä hetkenä hyvänsä.

 

Tällä kertaa kuitenkin tapahtui jotakin aivan ihmeellistä. Kirjaimet pysähtyivät. Ne asettuivat kiltisti suoriksi riveiksi paperille. Lauri ei uskonut silmiään. Äkkiä lukeminen tuntui helpolta. Kirjaimet muuttuivat sanoiksi. Sanat loihtivat esiin kuvia, jollaisia Lauri ei ollut osannut kuvitellakaan.

 

Juuri tämä lukemisen vaikeuden kuvaaminen ja sen vaikutus päähenkilöön tekee tästä kirjasta "tavallista"  seikkailukirjaa antoisamman, erityisen. Mahdollinen lukemisen vaikeus ei ole päälle liimattuna, vaan osana juonenkulkua, ja päähenkilö Lauri Luuhun on helppo samaistua ja tuntea sympatiaa. Kirjassa on myös hienosti kuvin ja sanoin ilmaistu hetket koulutetun lukukoiran kanssa. Näin tämäkin joidenkin  kirjastojen tarjoama palvelu tulee laajemman lukijakunnan tietoisuuteen.

Lauri Luu ja riivattu lukukoira -kirjassa on selkeitä lauseita mukavan kokoisella fontilla.  Tarina on vetävä ja jatkoa jää odottamaan. Kirjan viimeiset lauseet voisivat vihjata uusiin osiin, eikö?

Lauri Luu ja Lukulamppu nukkuivat sitkeästi tietämättä, että papukaija lohti heille uusia , toinen toistaan hurjempia tarinoita. Loputtomasti uusia seikkailuja.

Toivottavasti Lauri Luu ja riivattu lukukoira kuluu monien lasten ja nuorten käsissä! Hyvä lahjaidea moneen tilanteeseen! 

Näin keski-ikäinen lukihäiriöinen iloitsee hauskasta ja lämminhenkisestä kauhukirjasta, jossa on mukana tärkeää asiaa. Kiitokset tekijöille!

Luetaan mitä luetaan ja miten luetaan - lukeminen on antoisa harrastus, Mörri Seppälä



^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Hautala Marko, Lauri Luu ja riivattu lukukoira (2021, Haamu)

Broci, kuvitus


Vinkeät kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle!

Valokuvat Mörri 

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Viivoilla hassuttelevat Henderson ja Tilsa

Amerikkalainen Sam Henderson (s 1969) on palkittu sarjakuvan tekijä sekä yksi käsikirjoittaja tv-sarjassa SpongeBob SquarePants, suomeksi Paavo Pesusieni.

Hendersonin kuvasarjoista koottu Taikapilli  ei ole perheen pienemmille, eikä tosikoille. Sen verran roisia alapäähuumoria ja puujalkavitsejä sivuilta löytyy, että kohderyhmä lienee teinit ja vinksahtaneet lapsenmieliset aikuiset? Jos joku on lueskellut amerikkalaista Mad- julkaisua, niin sen tasoa on tämäkin. Taikapilliä selatessa voi Hendersonin musta huumori tuntua iskulta päähän - kansikuva osuvasti valittu!

Taikapilli ei ole tarinallinen sarjakuva-albumi, vaan se on koottu useista eri mittaisista kuvasarjoista (alun perin The Magic Whistle- nimellä)  Aukeamilla kuvitusruutuja on epäsäännöllisesti: esim sivulla  voi olla vain 2 ruutua ja iso kuva tai 24  saman aiheen ruutua. Joissain "tarinoissa"  on viiteteksti, esim. sivulla 21, jossa kerrotaan miten idea syntyi  erääseen artikkeliin liittyen. Faktaa päättömän menon keskellä?

 

Sivulta 25 löytyy suomalaisen viihdetaivaan nimiä


Hahmoina sivuilla törmäilevät ja touhuavat mm. Kersantti Jones, Välimerkki-ankka ja Oikku-koira, Gunther Bumpus, Likainen Lasse ja Monroe Simmons. Yksittäisten sarjojen nimiä ovat mm "Haist itte"-  kengät, Postaalinen perversiteetti, Mun iskä ja Tarina Reima Rekvisiitasta.

Albumin värimaailma on kolmivärinen: mustat ääriviivat ja valkoiset taustat, harvemmin harmaata pohjana. Hahmot ovat yksinkertaisia ihmisen jäljitelmiä  ja tyyliin sopivasti silmät voivat olla päällekkäin ja pepusta puuttua palanen. Puhekuplat ovat selkeitä, mutta joskus niitä ei "tarvita" laisinkaan.

Omaa silmää viehättävät ehkä eniten yksittäiset piirrokset joidenkin sivujen alalaidassa. Vähemmän on enemmän ja jonkinlaista syvällistäkin ajattelua on havaittavissa?


Tyyppi seikkailee yksin sivulla 33


Sivuja on 128, joten luettavaa ja katseltavaa riittää. Tällä  sivumäärällä kokonaisuus pysyy vielä jotenkin ehyenä, mutta silmiä vähän jo "rasittaa" ruutujen määrä ja samankaltainen ei-älyllinen huumori alkaa tuntua tylsältä. Taikapilli toiminee sellaisina pieninä välipaloina arjessa?


 ="#¤&/()=?!

Taikapilliä tutkiessa tuli erittäin voimakkaasti mieleen eräjärveläisen Jukka Tilsan huumori ja piirrosjälki. Siksi etsin käsiini mm. Tupelon tuplaseriffi- pienoisalbumin. Tässä kirjasessa pääsee tutustumaan mm. avaruudesta pudonneeseen mustaan aukkoon ja perunan kasvatukseen. Tässäkin on absurdia menoa sanoissa ja hahmoissa, ei mitään järkeä välillä. Mutta  joitain osuvia  huomioita maailman menosta, lempeästi kuitenkin. 

 Myös Tilsan sarjakuvat ovat mustavalkoisia, hahmot naivistisia isopäisiä "ukkeleita" ja taustat ovat usein paljaita,  ei yksityiskohtia.   Puhekuplien sanoissa hauskasti ks korvattu x ja esim käärme on qrme ja susi on cusi. 

                               
Tupelon tuplaseriffin sivu 25


Jukka Tilsan piirtäjän ura alkoi jo 1980- luvulla Zärpä- omakustanteella (kuuluu oman nuoruuteni muistoihin vahvasti!) ja omalakinen  piirtäjä sai sarjakuva-alan arvostetun Puupäähattu -palkinnon vuonna  2001. Tänä vuonnahan palkinnon ja hatun sai Hanneriina Mousseinen

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopetella ja toivotella lukuintoa muillekin! Mörri


¤&#¤%&/()=

Henderson Sam, Taikapilli  (1. painos, 2020, Sininen Jänis)
Sininen Jänis, suomennos, ladonta ja taitto 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Tilsa, Jukka, Tupelon tuplaseriffi (2008, Suuri Kurpitsa)
Atomi, ulkoasu
Albumin koko 7,5 cm * 18 cm

Valokuvat Mörri



lauantai 6. maaliskuuta 2021

Nobel-palkitun Louise Glückin runoutta

 


Enostone kustannus on tehnyt kulttuurityön julkaistessaan yhdysvaltalaisen Louise Glückin runokokoelman Uskollinen ja hyveellinen yö.  Glück (s 1943) on arvostettu ja tunnetuin sukupolvensa edustaja, ja hänelle onkin myönnetty vuoden 2020  kirjallisuuden Nobelin -palkinnon lisäksi National Book Award, Bollingen Prize ja Pulitzer ja American Academy of Arts and letters- akatemian runouden kultamitalli.

Alkuperäisteoksen Faithful and Virtuous Night (2014) on ansiokkaasti suomentanut Anni Sumari. Glück leikittelee sanojen ja äänteiden kanssa, joten kääntäminen on haastavaa jo siksi: knight - night -sanapari ei kuulosta suomeksi yhtä iskevältä (ritari - yö), mutta Sumari saa runot liikeelle, eläviksi.

Kokoelma koostuu 24 runosta, joista suurin osa on pitempi muotoista proosarunoutta. Runoissa on kertojanäänenä minä, pienestä pojasta aikuiseksi ja vanhenevaksi mieheksi kasvava syvällisä ajatteleva  henkilö. Hänelle on suru ainainen seuralainen, koska hän jäi veljensä kanssa orvoksi, ja heidän tätinsä otti heidät huostaansa. Näin orpous ja myöhemmin erakoituminen kulkevat kokoelman ytimessä. 

 Kertojen elämään kuuluvat englantilainen maalaismaisema, monivuotinen terapia ja yhteys veljeen. Oman taiteen tekemisen  ihanuus ja vaikeus tulevat runoissa hyvin esiin. Kokoelman alussa minä on ritari, joka lähtee raskaalle matkalle kuoleman luo. Tässä mielestäni yksi riipaisevin kohta kokoelmastaja samalla esimerkki kielellisestä tasosta. Sitaatti Seikkailu -runon 2. osasta:

2. Sama ajatus kehkeytyi seuraavana yönä,

tällä kertaa se koski runoutta, ja sitä seuraavina öinä 

moni muu intohimo ja tunne samalla tavalla

sivuutettiin ikiajoiksi, ja joka yönä sydämeni

vastusti tulevaisuuttaan kun pieni lapsi, jolta mielilelu otettiin pois.

Mutta näitä jäähyväisiä, sanoin, ei voi vain välttää.

Ja viittasin taas kerran suunnattomiin mahdollisuuksiin

joita meille avautuisi hyvästien kautta. Ja tämä lause tunnuksenani

minusta tuli maineikas ritari, joka ratsasti kohti laskevaa aurinkoa, ja sydämestäni

tuli ratsu, joka kantoi minua. 

 

Tämä kehyskertomus surullisesta miehestä on taidokkaasti kehitelty, koska näin runoihin Glück on saanut ihmimillisiä tarpeita ja epävarmuuksia vahvasti mukaan: kaipuu, kiintymys muihin ihmisiin, yksinäisyys, outouden tunne muiden seurassa, kuoleman pelko ja sen hyväksyminen osana elinkaarta. Ote kokoelman loppupuolen runosta Valkoinen sarja:

(...) Loppu tuli ja meni.

Vai pitäisikö sanoa että ajoittain loppu läheni;

kuljin sen läpi kuin lentokone joka lävistää pilven.

Sen tuolla puolen "vapaa"-merkki loisti edelleen mukavuuslaitoksen ovella.

 

Tätini kuoli. Veli muutti Amerikkaan (...) 

 

Uskollinen ja hyveellinen yö  ei ole kuitenkaan  synkkä kokoelma, vaan se on täynnä lempeää lämpöä, joka tulee yksilön piirteitä ja elämää ymmärtävistä lauseista. Kerronta on näennäisesti helppoa, arkikieltä, mutta niin ovelasti kudottua, että runoista löytyy koko ajan uusia tasoja, näkökulmia. Kaikkia runoja ei ehkä ymmärrä ensilukemalta, mutta lukemisen ilo tuleekin juuri sellaisesta hitaasta tekstin "uppoamisesta" omaan kokemusmaailmaan. 


CORNWALL

Sana putoaa sumuun

kuin lapsen pallo korkeaan heinikkoon 

jonne se jää viettelevästi

välkkymään ja hohtamaan kunnes

kultaiset ryöpyt paljastuvat

yksinkertaisesti  niittyleinikeiksi (...) 

 

En halua, enkä osaakaan analysoida teosta tarkemmin. Tunnen eräänlaista kunnioitusta tätä teosta kohtaan sen sisällön vuoksi ja haluan jokaisen lukijan muodostavan itsenäisesti mielipiteensä. Tässä kun yksityinen on yleistä ja yleinen yksityistä.

Tämä kokoelma on esimerkki siitä, että pelkkä tekstin sisältö riittää, se on pääasia. Yhtään turhaa sanaa ei ole. Runot on painettu samalla fontilla ja rivivälillä - erillisiä  muotoiluja ei ole.  Kirjan kansi saa erityismaininnan, sillä se on kaunis ja "solahtaa" kokoelman sisältöön erittäin hyvin. 




Uskollinen ja hyveellinen yö jättää vahvaan tunnelmaan, joten vähään aikaan en halua lukea yhtä ainutta muuta runoa! Kuitenkin jostain riveistä oma alitajunta alkaa kehrätä idean ohutta lankaa..

Lukemista odottavissa kirjoissa on luvassa kevyempää huumoria ja psykologista romaania, mutta yllätyksiäkin voi tulla tupsahtaa. Omat "esittävän taiteen" harrastukset ovat nyt epämääräisellä tauolla, joten lukemiselle jää paremmin aikaa. Ellei sitten yksi idea toisen valokuvaajan otosten  ja omien runojen yhdistämisestä vie mennessään...

Vointeja, Mörri Seppälä


- - - - - - - - - 

Glück Louise, Uskollinen ja hyveellinen yö (2020, Enostone)
Sumari Anni, suomennos
Org Taivo, kannen kuva ja suunnittelu 
Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Kuvat Mörri

tiistai 23. helmikuuta 2021

Maggy Garrisson juonittelee sarjakuvissa Lontoon kaduilla

 



Dekkarin ja sarjakuvan voi yhdistää ja näin syntyy sarjakuvadekkari. Kätevää. Sininen Jänis on kustantanut ranskalaisten tekijöiden, Lewis Trondheimin ja Stéphane Oiryn, Maggy Garrisson- sarjan. Albumit ovat: 1. Hymyile vähän, Maggy, 2. Mies, joka löytyi vuoteestani ja 3. En olisi halunnut tämän päättyvän näin.

Maggy Garrisson on tavallisen näköinen nuori neiti, joka etsii töitä nykyaikaisessa Lontoossa. Päästyään omaperäisen yksityisetsivän apulaiseksi Maggy kohtaa erilaisia ihmiskohtaloita pubeissa, rannalla tai hautausmaalla. Albumisarjan juonikuvioihin liittyvät  mm. murrot, hämäräperäiset miehet, aseenkätkentä ja kovaksikeitetty naispuolinen poliisi. Sävyltään tarinat ovat tummia, "noir" (henkilöiden asenteet kyynisiä?) , eikä päähenkilö Maggyn moraali ole aina lain paremmalla puolella.  Tarinoissa ei mässäillä väkivallalla, mutta ei arvostellakaan henkilöiden toimintaa "pahaksi". Ja ehkä albumisarjan loppukin on luonteeltaan noir, koska varsinainen Happy End ei toteudu 3. osassa.

Päähenkilönä Maggy Garrisson on valloittava persoona: vähän pullukka  nainen, joka polttaa, käy pubeissa, kärsii rahapulasta ja ihastuu renttuun. Hän ei helpolla lannistu, vaan määrätietoisesti etsii ongelmiin ratkaisuja - on siis aktiivinen ja älykäs nainen miesten keskellä.

Stéphane Oiry on kuvittanut sarjan ja ruutuja (ueinmiten tasakokoisia) on mielenkiintoista tutkia. Taustat ja maisemat ovat huolellisesti "täytetty" yksityiskohdilla, mutta yleisilme ei ole sekava. Henkilöiden liikkeet ovat luontevia. Värisävyt ovat aika tummia ja valon sekä varjon vaihtelut näkyvät hienosti.

Alla olevassa kuvassa  tosin on vaaleat värit ja ruudut  eri kokoisia, mutta näissä ruuduissa näkyy selkeät viivat ja taustan, maiseman kuvauksen tyyli.


Kuvanäyte 3. osasta En olisi halunnut tämän päättyvän näin, s 35


Yksi asia kiinnittää erityisesti huomiota. En taas satunnaisena sarjakuvien "katsojana" tiedä onko tämä tehokeino vai realistista kuvausta, mutta henkilöiden kasvot "vaihtelevat" ruuduittain. Toki erilaiset ilmeet muuttavat kasvoja oikeastikin, mutta varsinkin Maggy on välillä itsensä näköinen, välillä pulleaposkisempi teinityttö ja sitten taas pokerinaamainen aikunen. En osaa tätä selittää, mutta vähän häiritsee päähenkilön olemuksen "liiallinen muutos".  Ei tosin vaikuta kokonaisuudesta nauttimiseen!

Lontoota tuntevat varmaan löytävät tuttuja maamerkkejä ja näin pääsevät mukavasti matkustamaan päähenkilöiden kanssa? Myös albumien sisäkansien punavalkoinen kartta kannattaa tutkia tarkoin.

Sisäkansissa kartta Lontoosta "Street Plan, section VI.""

Kovakantinen albumisarja on tyylikäs ulkoasultaan. Itse koin, että tämä on nimenomaan sarja, joka kannattaa  lukea kokonaisuutena, kaikki albumit peräkkäin.. Ei ehkä toimi niin hyvin itsenäisinä osina? Kohderyhmä nuoret ja aikuiset - ei perheen pienimmille.

Lopuksi vinkki absurdista rikosromaanista: Fredrik Backmanin Ahdistunutta porukkaa (Johnny Kniga, 2020). Tulipas ääneen naurettua epäonniselle pankkiryöstäjlle ja hänen "uhreilleen". Koska kaiken sekoilun keskellä Backman terävästi näyttää meille ihmisille kipupisteemme ja vahvuutemme arkisessa kohelluksessa. Lainaan etukannen mainoslausetta: "Mustan huumorin maailmanmestari".

Lukupinossa runoutta ja sarjakuvaa, kirjaston varauslistalla mm. elänänkertaa ja historiaa. Maaliskuuta kohti madellen, Mörri Seppälä

//##//##//##//

Trondheim Lewis & Oiry Stéphane:

1. Hymyile vähän, Maggy (2017)

2. Mies, joka löytyi vuoteestani (2018) 

3. En olisi halunnut tämän päättyvän näin (2019)

Rauhala Anssi, suomennos

Ronkainen Timo, ladonta ja taitto


Arvostelukappaleet postikortin kera kustantajalta, paljon kiitoksia Sininen Jänis!

Valokuvat Mörri




tiistai 9. helmikuuta 2021

Historiallista sarjakuvaa Euroopasta

 


Sarjakuviin on aina välillä mukava uppoutua ja satunnaisena lukijana olikin hauskaa löytää oudompi albumisarja: Hermannin Bois-Mauryn tornit, osia alkuperäisenä on 15. Kirjaston kautta lainasin kaksi ensimmäistä osaa.

Belgialainen Hermann (Huppen, s 1938) on piirtänyt myös sarjakuvia Bernard Prince ja Comanche. 

Bois-Mauryn tarinoissa seikkailee vaeltava ritari Aymar de Bois-Maury aseenkantajansa Olivierin kanssa Keski-Euroopan kamaralla  keskiajalla. Kaverukset joutuvat selkkauksiin, valtataisteluhin ja kieroihin suunnitelmiin mukaan. Kertomuksissa valloitetaan maita ja välillä naisia, talonpojat ovat ovelia ja tyhmiä. Kirkkoja rakennetaan ja linnoja tuhotaan. Ilmassa on vihaa ja pettymystä, mutta myös rakkautta ja toivoa.

Historiallinen miljöö ja seikkailut ovat vetävästi esitetty ja hahmot ovat sen verran moniulotteisia, että seuraavatkin osat haluan lukea, kokea.  Ainakin osat 3. Germain  ja 4. Reinhardt on jo suomennettu.

Kirsi Kinnunen on tehnyt hyvää työtä suomennoksien kanssa, eri ihmisryhmät puhuvat selvästi erilailla, sivistyneesti kirjakieltä (?) ja murretta talonpoikaistyyliin. 

Sarjakuvan kuvituksesta en tietenkään osaa sanoa mitään tarkempaa, koska en ole perehtynyt sarjakuviin lajityyppinä. Sivuilla ruudut ovat eri kokoisia ja väritys on tummasta (ilta- ja yöajan kuvaus) kirkkaampiin päivän väreihin. Henkilöt on piirretty realistisesti: kasvojen ilmeet voivat olla rujoja, fyysinen kipu näkyy kasvoilla, kuten parrassänkikin ja puuttuvat hampaat. Taustoissa ja maisemissa on paljon yksityiskohtia ja eri näkökulmia, esim.rakennustyömaasta kuva katolta alas sisään tai muurilta alas linnanpihaan. Kuvaruudut ovat useinmiten erotettu toisistaan kapealla valkoisella reunuksella, mutta välillä kuvassa voi olla toinen ruutu päällä. Tämä tekee sivuista vaihtelevia.

Esimerkkinä ruutujen koosta ja asettelusta sivun yläosa kirjasta 2. Éloïse de Montgri. Sivunumeroita ei näistä kahdesta albumista löydy.



Tunnustuksena Bois-Mauryn tornit on saanut Vuoden paras käännössarjakuva 2018- maininnan.


Kustannusosakeyhtiö  Sininen Jänis on perustettu vuonna 2017 ja sen tarkoituksena on ollut julkaista ranskankielisen kielialueen sarjakuvia suomeksi.  Amerikkalainen Taikapilli teki poikkeuksen kielivalinnassa ja tulossa  olisi myös Will Eisnerin Katu Bronxissa.

Myönnän ilahtuneeni, kun huomasin asuvani lähellä (Orivedellä, samalla mäellä) Sininen Jänis- kustantajaa. Kun en ollut moisesta edes kuullut aikaisemmin. Paikallisuus kunniaan tälläkin saralla!

http://www.sininenjanis.fi/boismaury.html

Nyt oli lukihäiriöiselle monia vaikeita nimiä, joten erheitä saattoi vieläkin jäädä. Korjaan, kun joku osoittaa... Ja faktoissakin voi olla epätarkkuutta, mutta jälleen siivoan sotkut, kunhan pyydätte.

Tällaisia yllätyksiä voi osua kohdalle, kun innostuu jostain ohimennen luetusta postauksesta somessa. Seuraavana hyllyssä lukuvuorossa runokirja, joten tutumman lajin pariin seuraavaksi.

Vointeja, Ystävänpäivää, laskiaisriehaa ja pullaa teille toivotan. Mörri Seppälä, Orivesi


# # #  ####### # # # 

Hermann, Bois-Mauryn tornit, 1. Babette ja 2. Êloïse de Montgri (2017 ja 2018, Sininen Jänis)

Kinnunen Kirsi, suomennos

Ronkainen Timo, ladonta ja taitto


Valokuva Mörri

Taustamusiikkina paikallinen (Eräjärvi) bändi Neva ja cd Vuodenajat ovat jättäneet meidät (2019, Hiljaiset levyt)

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Niklas Salmen runoja kahdesti

 


Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään on Niklas Salmen kolmas runokokoelma. Ennen kuin avasin teosta, niin jäin maistelemaan tuota kirjan nimeä. Kaunis, kutsuva ja se  herätti uteliaisuuden. Kannen kolme kullan väristä pistettä/palloa kutsuivat sormeilemaan etukantta ja näin runohetkeen oli mukava valmistautua avoimin aistein.

Kokoelman viittä osiota ei ole erikseen nimetty ja runojen pituudet vaihtelevat  tarkoista kahden rivin mietelmistä yli puolen sivun pituisiin ajatusketjuihin.  Runoja voi lukea yksilöllisinä teoksina, mutta lopussa oleva Selitykset ja viitaukset auttaa ymmärtämään ja sijoittamaan tekstejä mm kirjallisuuden historiaan. Ja onhan miellyttävää juuri runokirjasta oppia jonkin kasvin tieteellinen nimi, tetragrammin selite ja vaikka kuvataiteesta modernismin pyrkimyksiä.

Nuo edellä mainitut viittaukset ja selitykset ovat runojen otsikkojen yhteydessä, joten ne eivät "rasita" runojen kokemista, eikä kokoelma ole "vaikea". Päinvastoin! 


Heijastinliivi välähtää ja enkelit

laskeutuvat parijonossa bussista. 

 

Kokoelmassa lempeitä huomioita saavat osakseen lapset, lasten kokemat pelot. Vuodenajat ja luonto on vahvasti mukana. Runossa voi olla sanallinen leikki:


Puudu, puudu

vahvaksi ja taipuisaksi, itkuraita,

kunnes runkosi jaksaa kannattaa

heitä, jotka sinuun oksastetaan.

Kun ilta koitaa, silittää

tuuli hiuksiasi.

Ympärille levittyy loppukesän soinnukas

kehä: lehvien kevyet korulauseet,

kimalaisten typerryttävä pörinä. 

 

Kursiivilla painetut runot voisivat olla rakkaudenilmauksia läheiselle, tietylle:


Tapasimme tulppaanitukussa.

Ihailit sipulikuvastoon

painettua QR-koodia,

sen kuufilaista kalligrafiaa


Runojen kohteiksi ja alkulähteiksi ovat päätyneet myös äiti, toiset kirjailijat, syntymäpäiväsankarit. Silloin runot  ovat henkilökohtaisempia, eivätkä ehkä helposti avaudu. Tässä Sannalle ja Heikille omistetussa runossa on kuitenkin hätkähdyttävän yleismaailmallinen havainto:  


SAARISÄÄNTÖ

Kun eläimet ajautuvat eristyksiin

valtamerten saarille, jänistä 

suuremmat lajit kutistuvat.


Ihmisapinasta tulee jo päivässä

lähes olemattoman kokoinen

ilman kumppaniaan. 


Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään- kokoelma toimii ehkä parhaiten lukemalla sitä osio kerrallaan. Näin erilaiset tunnelmat ja runojen "kohteet" nivoutuvat helpommin toisiinsa. Kokoelma on seesteinen, pohdiskeleva ja nykyhetkessä.

 Kirjan myyntituotosta ohjataan tietty prosentti Suomen luonnonsuojeluliitolle vesien, soiden ja metsien suojelutyöhön. Tästä kirjalle bonuspisteet!


0 o 0 o 0 o 0 o 0 


Niklas Salmen toinen runokokoelma Tuntemattomissa taivaankappaleissa  (Sanasato Oy, 2015) on hyvin  tuttu teos, ja  olen uponnut sen runomaailmaan monia kertoja. Siinä lyhyet (jopa yhden lauseen mittaiset) runot ovat tuokiokuvia luonnosta ja vuoropuheluita läheisille ihmisille.  Runomaailmat sijaitsevat välillä meren pohjassa, välillä taivaalla ja tukevasti maanpinnalla. Tunnelma kokoelmassa on lämmin, henkinen ja humoristinenkin.  Äkkisyvää- osion päättää tälläinen väriläiskä:


Taidenäyttely.

Metsän seinällä puolukat

kuin punaiset tarrat.

 

Kokoelman kahdeksan  osion nimisivujen kuvio on mielenkiintoinen. Ensimmäisen osion "kuvio" on vain viiva, mutta jokaisen osion kohdalla kuvio kasvaa ja lopulta 8. se onkin kahdeksankulmio (oktagoni). Myönnän, että olin aluksi niin runojen pauloissa, etten tätä ollenkaan havainnut. Mikä riemu olikaan ymmärtää "satunnaisten" viivojen tarkoitus!

Loppuun vielä 8. osion eli Ennalleen viimeinen runo:

Äänensä kohottaen

       linnut nostavat

               kynäni paperilta.


Pidän lyhyistä ja ytimekkäistä runoista kaikkien eniten, mutta ymmärrän etteivät kaikki saa tuokiokuvista tai aforistisista mietelmistä oikein kiinni, mitään irti. Mitä vähemmän (runossa) sanoja, sitä enemmän lukijalla vapautta tehdä omat tulkintansa? Onneksi on monenlaista runoutta monenlaisille lukijoille.


Näissä luonnonläheisissä runotunnelmissa toivotan helmikuuhun herätteleviä ideoita - jos on sattunut talvihorros iskemään! Älkää kiirehtikö Lukurauhan päivän ohi sunnuntaina 7.2. 

Seuraavaan blogiin saatan nostaa sarjakuvaa, kun aika mielenkiintoisia kirjoja hain lukupinoon, Mörri Seppälä

 


= = = = = = = 

Salmi Niklas, Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään (2020, Enostone Kustannus)
Salmi Jelena, kannet
Niinikangas Kalle & Salmi Niklas, taitto

Kustantajan lähettämä kappale. Kiitokset!

Tuntemattomissa taivaankappaleissa (2015, Kirjankustantamo Sanasato Oy)
Salmi Niklas ja Jelena, kannen suunnittelu 

Kirjoituskilpailun palkinto parin vuoden takaa- kirjoja on aina kiva saada!

Valokuvat Mörri

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Naiset murhien ja taiteen kimpussa

 


Eeva Kiviniemi ja Taina Pietikäinen ovat luoneet mielenkiintoisen "perheen", joka tutkii rikoksia Suomen Turussa. Äiti Kati Berg on historiantutkija ja hänen tyttärensä Milla Nikkarinen  on poliisiopintojen harjoittelujaksolla, joten he päätyvät yhdessä tutkimaan Turussa Aurajokeen pudonneiden henkilöiden tapauksia.

Joki aloittaa Kati Berg tutkii- sarjan ja kirjan takakansi luonnehtii sen  Cozy Crime- dekkariksi, jolla on myös yhteiskunnallinen ote. Suomeksi cozy crimen voisi kääntää kevytjännitys, jossa on vähemmän väkivaltaa, seksiä ja rajuja kohtauksia.

En paljasta kirjan tapahtumista enempää, koska teoksessa on monta tasoa, jotka jokainen saa mielessään löytää ja antaa oman painoarvonsa. Jos on lukenut paljon dekkareita, joissa on karski ja ihmissuhdeongelmainen miesetsivä pääosassa, niin tänän kirjan Kati Berg on miellyttävä uusi tuttavuus. Nyt keskiöön pääsevät naiselliset arjen haasteet, ihmissuhteiden syvällisempi pohdinta ja äiti-tytär parin dynamiikka. Sivuhenkilöistäkin luodaan persoonallisempia hahmoja ja sukupuolisuuden kirjo käsitellään rauhallisesti, kiihkoilematta. 

Turku kaupunkina  ja maantietellisenä paikkana on yksi päähenkilö, ja Joki kyllä herättää sisämaalaisen uteliaisuuden päästä paikan päälle katselemaan jokivartta, puistolehmuksia ja pieniä kuppiloita.

Helppolukuista  tekstiä elävöittävät tekstiviestien muotoon laitetut keskustelut (esim. Kati Bergin ja poikansa välillä), poliisin tiedotteet ja lehtileikkeet vanhoista lehdistä.  Myös salaperäinen rikoksentekijä saa äänensä kuuluviin omissa kursivoiduissa riveissään:

Ne epäilevät. 
Silti ne eivät vieläkään tiedä, kuka minä olen. Huomaan sen kysymyksistä. Ne hapuilevat sokeasti. Eivät ymmärrä. 
Välillä on vaikea olla hymyilemättä niille, kun ne yrittävät niin kovasti...


Kirjassa käsitellään myös työvoimapolittisia koulutuksia, poliisilaitoksen arkea sekä somekulttuuria ja sen lieveilmiöitä, ja sopiihan mukaan vielä jokunen orastava romanssikin.

Itse en  huomannut mitenkään kahden tekijän  työskentelyä tekstistä tai  rakenteista. Nautin vaan tapahtuminen kuljetuksesta ja monen asian yhteensovittamisesta luonnikkaasti.


Kati laskee typertyneenä kirjan kädestään. Sapen maku nousee suuhun. Rannan puihin viilletylle merkeille on löytynyt selitys. Viilto on pyövelin työn merkki. Merkki, joka on tehty pahimmassa mahdollisessa tarkoituksessa. Joku hukuttaa ihmisiä...

 

Tuon katkelman laitoin vinkiksi mitä Joki- teoksessa  tapahtuu. Kati Bergin tutkimuksista haluan ehdottomasti lukea jatkossakin! 

* * * * * * * 

 



Taidehistorioitsija Jonni Roos on tehnyt hienon teoksen Rosa Liksomista keskittyen enemmän Liksomiin kuvataiteen tekijänä: Rosa Liksom, niinku taidetta (2020, Like). Itselleni Liksom oli entuudestaan tuttu hänen kirjallisesta tuotannostaan  ja odotin häntä Oriveden Kampukselle loppuvuodesta 2020 jutustelemaan töistään, mutta koronarajoitusten vuoksi tilaisuus oli  perututtava. Harmi! Onneksi tämä sujuvasti kirjoitettu ja pirteillä värikuvilla lastattu teos avarsi kuvataitelija Liksomin maailmaa, työskentelytapoja ja persoonaa laajemminkin. Peukut pystyyn, että saamme Rosa Liksomin vuonna 2021 Kampukselle!


Seuraavaksi uppoudun jälleen runokirjojen maailmaan ja helmikuu jo kurkii seinäkalenterissa. Talvisista lumimaisemista  ja räntäpuuskistakin nauttien, Mörri Seppälä

* * * * * *

Kiviniemi Eeva ja Pietikäinen Taina, Joki; Kati Berg tutkii (2020, Books on Demand)
Pietikäinen Taina, taitto
Kiviniemi Eeva, kannen kuvat 

Kirjan sain arvonnan kautta - ihana palkinto!

Valokuvat Mörri
Taustamusiikkina Dropkick Murphys tuubin täydeltä


torstai 14. tammikuuta 2021

Lapin Pohjoiset tuulenpesät




Arto Lapin runokokoelman Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot takakansi kertoo, että se on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa on Veden ääret (2018), jonka runojen inspiraationa ovat valmiit otsikot ja tuleva päätösosa Ateljee Palander perustuu kuvataiteen herättämiin mielikuviin, ajatuksiin.

Pohjoiset tuulenpesät on musiikin kuuntelun kautta syntynyt kokoelma. Näin Arto Lappi kertoo esipuheessaan: Olen myös kuunnellut kirjoittamisajankohtana kyseisiä kappaleita, joten tämä on osaltaan sorvannut säkeitä. mutta se mikä on loppujen lopuksi vaikuttanut ja kuinka paljon, on itsellenikin hämärän peitossa. Kirjan kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen matka tutkia uusia tapoja synnyttää runoutta. Sillä hetkellä kun kirjoittaja yllättä itsensä, herää runo, elävänä.

Valitsen ensimmäiseksi esimerkkirunoksi osion 1 Cantus Arcticus, koska se ilmentää hyvin kokoelman kielellistä tasoa ja rauhallista tunnelmaa:

Aamulla niihin

herää, tuulikelloihin,

aamulla vasta

kun soivat herkimmillään

ja olen unessa

kyllin monesti kierinyt

itseni ympäri. 

Syntyjä: keveimmästä

kosketuksesta syvin kirkaisu,

kiirivät kurjet,

laulujoutsenet,

Cantus Arcticus, ja vihdoin

kaartaa taivas,

kun kaamoksen yli on heilahtanut

aurora borealis,

suurimman linnun siipi.

 

Cantus Arcticus

 

Viittaukset,  musiikkikappaleiden nimet  ovat runojen perässä kursiivilla ja ne voi lukea heti, mutta  lukematta jättäminenkään ei vaikuta runojen ymmärtämiseen.  Itse pidän näitä viitauksia kuin taukoina runojen väleissä: mm. Chasing Sheep  is Best Left to Shepherds *(Takki : Saana collection, 299 euroa, Housut: Valtion pukutehdas, 199 euroa), The Sound of Silence ja Hiljainen kylätie. 

Kokoelmassa on yhden sivun mittaisia ajatusketjuja ja edellisistä Lapin kokoelmista tuttuja lyhyitä mietelmiä. Laitan tähän yhden "lyhykääse", koska siinä näkyy lempeä huumori:


Aamuviideltä!

Kertokaa se hänelle,

palokärjelle,

 talon säännöissä lukee 

tähän lyömään hiljaisuus.


Tämä runo on osiosta 2 Old ideas: Blackbirds. Lapille on ominaista matkustaa maisemassa, havainnoida pinnanmuodot ja eläimet, tuulen puhallukset. Pohjoisen tuulenpesät on lukijaansa seestävä (rauhoittava, sisäiseen maailmaan johdatteleva) kokoelma, runot ovat herkkiä ja syvällisiä, tarkasti ja  kannustavasti  ihmisyyttä ja inhimillistä toimintaa tarkkailevia: 


Yhdellä kaunis nenänvarsi,

toisella moitteettomat kynsinauhat.

Kolmannella kymmenes laihdutuskuuri.

Nyökkää hämärälle,

avantosaunaan rohkaistunut.

Voi kätkeytyä nurkkiin,

olla lihoineen sinut. 

Löyly kivahtaa selkään, kyyristyn. 

Alotan hyväksynnän

täältä, varpaista.

 

The Weight 

 

Kokoelmassa on kahdeksan osiota, viitteet musiikkiin ja kirjallisuuteen, mikä ainakin minua lukijana kiinnostaa aina runokokoelmissa.  Lopusta löytyy vielä Arto  Lapin mittava tuotanto luetteloituna.

Omassa kirjahyllyssäni on useita  Lapin runoteoksia ja lueskelen niitä epäsäännöllisen säännöllisesti. Kirjallisuudessakaan  ei ole tarkoitus aina arvottaa teoksia toisiinsa verraten, mutta nyt rehellisesti tunnustan: Pohjoiset tuulenpesät on monipuolisuudessaan ja inhimillisyyttä kuvatessaan paras Lapin runokokoelmista.

 Reilun sadan sivun kirjan lukeminen kesti kauan, koska jotkut runot saivat lähes veden silmiin ja hengityksen salpautumaan - runomaailman kauneuden vuoksi. Tämä kirjan runo on omistettu kokoelmalle itselleen: 


Nykyisin otan kirjan summamutikassa,

avaan sen umpimähkän kohdasta.

Ei ole muuta järjestystä,

kuin nukahtaminen ja herääminen,

uudet lehdet kasvavat

samanmuotoisina kun edellisvuotiset.

 

On kivuliasta 

lukea kannesta kanteen,

nähdä päättyminen,

runo sieltä täältä tuo lohdun. 

 

Ei kielellistä tai muodollista kikkailua, ei tekstin asemointia paperille. Sisältö ratkaisee.

Pohjoiset tuulenpesät on itse koettava - sanani eivät riitä kertomaan mihin maailmoihin se vie.

~~~

 Jos mielessä alkaa näiden Lapin runojen myötä pyöriä erilaisia musiikkitermejä, niin niitä voi tarkistaa esimerkiksi Gereon Brodin koostamasta Musiikkisanakirjasta (1987, Otava). Tämän kolmannen, uudistetun painoksen löysin kirpputorilta ja sitä on kutkuttavaa selailla ihan huvin vuoksikin.  Kirjoittajat voivat löytää sieltä vaikka inspiraatioita hahmojen nimiin... Mitähän voisi touhuilla runoissa vaikka Mano Mattinata?


~~~~~~~~~

Muistutuksena tähän loppuun:  Jukka Lyytisen kirjoittaman Lauri Viita, kirjailijan elämä (SKS, 2020). Tämä teos tuo esiin lahjakkaan sanojen käyttäjän, joka oli persoonana ehkä kiivas, voimakas ja vaativa.  Millaisia tekstejä olisikaan voinut vielä Viidalta syntyä, jos alkoholi ja  mielisairaus eivät olisi vaikeuttaneet perhe- ja arkielämää?  Kohtalokas auto-onnettomuus vei Viidan vain 49-vuotiaana. 
Runoilijan hauta

 

Ne runot, jotka jäivät,

kun muita kirjaintelin,

ne vain, ne sentään jäivät

ja soivat: Täällä elin. 

  

        

Vahvojen runojen jälkeen taidan seuraaksi hyppelehtiä dekkariin ja naisten maailmaan. Suomessa pysyn yhä - kirjallisuudessa ja maantieteessä. Tammikuussa voi nauttia lumesta, ulkona liikkumisesta ja  teestä mukissa ja lukemisesta? Nauttikaa lisääntyvästä valosta, Mörri Seppälä

~~~~~~~

Lappi Arto, Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, pakkasenpuremat kiitokset! Kirjailijalle kiitos merkinnöistä!


Taustamusiikkina Epic Celtic mix Youtubessa

Valokuvat Mörri