lauantai 16. heinäkuuta 2022

Susinukke Kosolan hellässä huomassa

Osallistuin toiselle lyriikkakursille elämässäni, ja Daniil Kozlov aka Susinukke Kosola piti "laumansa" koossa 11.-14.7. Oriveden Kampuksella.

Ehkä kurssilaiset rentoutuivat heti ensimmäisen harjoituksen aikana? Piti katsos kirjoittaa Paskin runo ikinä. Mitäpä niitä tekstejä kuunnellessa voi muuta kuin nauraa muiden mukana? Tämä hyväksyvä ja humoristinen tunnelma laajeni myös ruokasalin pöytiin ja nauru raikasi välillä nolostuttavan (tarkoitan ihan omaa röhötystä) kovanakin.

Asiallisissa osuuksissa Daniil johdatteli meitä runouden ytimeen. Hän esitteli runouden kolme tasoa; ulkokirjalliset seikat, muoto ja konteksti. Niistä keskustelimme ja kotitehtävien avulla asiat kenties syvenivät.

Osa kurssimme teoreettisesta osiosta


Itse pidin erityisesti valmiiden  tekstin pohjalta tehdyistä pastisseista (mukaelmista). Näin sain omaan projektiini Nykyaikaset itkulaulut yhden siementekstin, jota on hyvä tarkemmin katsella ja muokata omassa päänsisäisessä studiossani.

Siementeksti- terminä tuli esiin myös harjoituksessa, jossa ensin oli kirjoitettava kolme normaalia haikua, ja sitten laskea niissä olevat substantiivit ja adjektiivit. Ne korvattiin satunnaisesti alitun kirjan sivujen substantiiveilla ja adjektiiveilla. Usein nämä tuunatut haikut olivatkin mielenkiintoisempia kuin alkuperäiset!

Internetin lahja kirjoittajille on Satunnaissanageneraattori. Sieltä poimituista sanoista saimme koottua hauskoja ja vakavia henkilöhahmoja käyttöömme. Kyllä, täältä sain idean tehdä hahmostani uuskummaan päin liukastuvan agitaattorin - jään odottamaan hän saa vielä päähänsä...moraaliton tyyppi on hän. 

Daniil Kozlovilla on lempeä, humoristinen ja vinksahtanut ote opettamiseen. Hän piti kuitenkin jämptisti huolen aikataulun noudattamisesta. Kurssilaistenkin kanssa oli puhetta, että hän otti jokaisen tasapuolisesti huomioon ja suvaitsi erilaiset näkökulmat, tekstit ja persoonallisuudet. Näin sen pitäisikin olla.

Pirteä proosakurssin opettaja Niina Hakalahti tuli bonusopeksi tunnin verran ja antoi uusia näkökulmia rentoon kirjoittamiseen. Tämä vaihdos oli mukava yllätys, koska Niina on energiaa pursuva, lämmin sydäminen  ihminen.

Jätin kotiin runoarvostelijan "roolini" eli Lukihäirikön ja vain keskityin lukemaan, kuuntelemaan ja ihastelemaan muiden kurssilaisten tekstejä. Todella jänteviä, hiottuja, lyyrisiä ja humoristisia rivejä. Lavarunouden harrastajat toivat luentatyyleillään lisää syvyyttä lukukokemuksiin. 

En ilmoittautunut kurssille saadakseni palautetta omille rääpäleilleni, vaan kohdatakseni kirjoittavia ihmisiä ja Susinukke Kosolan. Sain enemmän kuin uskalsin edes toivoa! 

Yksi tärkeä oivallus/epäilyksen vahvistus noiden päivien aikana syntyi. Kun olen raapustellut erilaisia tekstejä ainakin 15 vuotta ja saanut tunnustusta jo, niin en ole enää riippuvainen muiden mielipiteistä. Pääkkönä luonteena kuuntelen toki ehdotuksia, mutta teen omalla tavallani "kaiken". Tähän liittyy vahvasti myös se, että minun pitää luottaa luonnollisiin sisäisiin siirtymiin tyylilajeista toisiin. Juuri nyt on selkeiden, riisuttujen runokkien aika: minäkeskeinen lyriikka, haikut ja tankat, tunnepurskahdukset (niillä ei mitään tee kuitenkaan?) ovat sivussa ja nyt kuikuillaan raapaleiden, itkulaulujen ja yhteiskunnallisten kannanottojen suuntaan. Musiikin yhdistäminen teksteihin on vahvana unelmana ja sitä vielä enemmän yritän saada aikaiseksi.

Tämä kurssi vaikuttaa siis pitkään ja olen iloinen kaikista kohtaamisistani ihmisistä. KIITOS KAIKILLE! Ihan isoilla kirjaimilla höperöhkön syrämen pohjasta.


Daniil Koslovin  ja Villen vihertävät kupposet

 

Torstaina iltapäivän haikeissa tunnelmissa Trio Pianon Ystävät esitti Annan, minun, Jaakon ja Villen riveistä tehdyn Pianojen hautausmaa. Plim plomit vahvistin sormeilemalla riitasointuja kalimballa eli sormipianolla.


PIANOJEN HAUTAUSMAA

plim plom plim plom
 
Kerran niin keskeiset
tärkeät
keskiluokkaset
joka kodin pitsiliinalliset 
 kukka- ja valokuvatasot
PIANOT 

plim plom 

 Jäivät jälkeen kehityksen, ei tullut päivityksiä

eihän tähän saa edes nettiä!

ulos ulos vaan

pois kodeistaan

kuka haluaa

nyt näitä ilmaiseksi saa!

plim

enää sade niitä soittaa

mutta missä on pianoiden hautausmaa?

missä pianopoloiset itkevät ikäväänsä

koteihin takaisin tahtovat


plim plom

yksi näyttää koiran hampaiden

jälkiä jaloillaan,

toinen hellii hiiriperhettä sylissään


plim plom

jonkun runkoa inhonväreet tärisyttävät

muistosta tahmeiden sormien

itkuraivareista pienten soittajien

PLIM PLOM PLIIIIM


plim plom stydym stydym

tulisi vielä se komea pianonvirittäjä

hän sentään ainoana kuunteli

hellin käsin sisusta rukkaili

ympärillä kauan hääri

plim plom stdym stydym

Kantta raottaisitko

Sinulle penkki lämmitetty ja treenattu kaikukoppani ilman instakuvia
Matkalle taas - stratosfäärin ekstasiin ja joukkohaudan partaalle kuulijat veisimme, pahaa-aavistamattomat seurapiiritädit ja petollista koiranunta vielä näkevät juristit.
 Norsunluiset nikamani oikaiset, unabomber tai una corda, sama se, Rachmaninoff.
Teräksiseen tahtoosi taipuisin ja tuonpuoleiseen toiseuteen tippuisin

Jos vain tulisit

flyygelitorvet ujeltaa

viritystappien ja riitasointujen 

arpeggiomyrsky kosmisen harmonian syvyyksiin

# # # # # 

                       

Niina Hakalahden kotitehtävän mukaan saa keksiä itselleen omimman genrelajin, joten: 

On Ok olla Outo Orvokki Outolasta, Oriveden Kampuksella Mörri

(varsinkin tässä tekstissä virheet ovat yksin minun - joko ajatukselliset tai näppäilyt. Saa ja pitää huomauttaa, jotta pääsen korjaamaan. Huomasin tosin läppärini näppäimistön säästelevän L-kirjaimen käyttöä, ei aina suostukaan painamaan mustetta ruudulle.)

Höpötys ja kuvat Mörri Seppälä, Kampus

Nauratti ajankohtaisuudellaan mukaelma Kalevalasta eli Anders Larssonin Laiskojen Kalevala (2010, SCHILDTS)

Taustalla jälleen vaikeroi Viikate, Petäjäveräjät cdllään ja kappale Itkijänainen repeatilla 


sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Rakkautta, rakkautta kaikki

 


Runoutta tavallisesta arjesta arkisin sanoin - ilman kikkailuja? Sen osaa sydämeenkäyvän hyvin Harri Hertell. Hänen seitsemäs runokokoelmansa Tiedän sen olevan rakkautta (2020, Enostone) on jälleen toimiva kokonaisuus, jossa on syvällisyyttä ja lempeää huumoria.

Runoissa katsellaan ja ihmetellään pienten lasten maailmaa, vanhempien  tunteet ovat suuria ja pelottaviakin, ja korona meinaa musertaa ihmisiä ympärillä. 

Kokoelmassa on kaksi osaa ja tämä runon lainaus  on ensimmäisestä Niille joilla on kyky haaveilla:

(...) elämästä täydellistä

riitoineen ja väsymyksineenkin

vaikka päiväkotiin on kiire

sillä olemme jo myöhässä 

en muista

en anna tilaa

ajatukselle

että teollani tai sanoillani ei olisi merkitystä

sillä lapsista näen heti

jos teen oikein

heidän silmänsä huokuvat läsnäoloa

luottamusta

ja he näkevät aina minusta

olenko heidän kanssa (...) 

 

Runoissa Hertell  käsittelee myös parisuhdetta, kaipaa ystäviään ja uskoo tulevaisuuteen. 

Toisen osion nimi Ulkona enemmän rakkautta kuin pystymme näkemään pitää sisällään näitä lähiympäristön ihmisten tarinoita, ja runoissa on yhteiskunnallista kritiikkiä hienovaraisesti.


Yksinäiset miehet

aamuisin ostoskeskusten kioskeilla

mussuttavat hitaasti voisilmäpullia

maskit leualla

veikkauskupongit edessä

yrittävät ennustaa tulevaa

ymmärtämättä toisia kaltaisiaan

menetettyjä vaimojaan

katkeria lapsiaan

elämätöntä nuoruutta

ei suurinkaan totovoitto voi takaisin tuoda

eikä muutos taida enää olla mahdollista

täytyy vain pyyhkiä murut parralta

nostaa verkkarit roikkumasta ja astella

kohti tulevaa

joka ei tule vastaisuudessakaan paljoa tarjoamaan

jollei sitä pysty arvostamaan. 


Vaikka toisen ihmisen elämänpolku näyttäytyisi epävarmalta ja synkältä, niin toivoa on aina. Jos vain itse osaa sen nähdä.  

Tiedän sen olevan rakkautta- kokoelman aloittaa yksittäinen runo, joka ehkä avaa oven näiden runojen maailman:


Kaikkialla

näen ihmisiä istumassa

nauramassa

jakamassa ajatuksia ystävien kanssa

heilutellen huolettomasti jalkoja

virtaavan veden yläpuolella

maasta nousee sieniä

asterien ja malvojen kukkiessa

pihlajat punaisia

kuten aina

on nytkin helppo olla varma

että meillä yhdessä on kyky

ratkaista mikä tahansa ongelma

tällä rakkauden määrällä. 

 

Tiedän sen olevan rakkautta - kokoelma on soljuva ja  runominän mietteet helposti ymmärrettäviä. Mikään ei ehkä revi tai aiheuta tuskaa lukijalle, mutta lämmin hymy saattaa nousta useinkin huulille, sillä runojen tilanteet ja ajatukset ovat yleisinhimillisiä  - varsinkin tässä globaalin kriisin ajassa.

Runoissa on harvoin välimerkkejä, mikä jälleen sopii Lukihäirikön lukutavalle.

Lopuksi yksi kokoelman lyhyimmistä runoista, koska siinä Hertell tavoittaa jotain taiteilijallekin tärkeästä lapsenomaisuudesta:


Helmikuun lopulla

tytär leikkii pihalla keijua

kauhoo lapiolla

lumen alle vihreinä hautautuneita kasveja 

sanoo kaivavansa esille kevään

joka pian taas  saapuu

yhtä taianomaisena 

kuin lapsen mielikuvitus. 


Erityismaininta kokoelman kannelle. Se sopii hyvin runojen tunnelmiin ja yksittäinen oranssinkeltainen ikkuna yössä on oikeastaan lohdullinen näky. 

 


 Harri Hertellin edelliset runokokoelmat Lukihäirikössä: Pelotta (2018, Enostone) 4.2.2019 otsikolla Ihmisenä olemisesta ja Kaikki tunteet ovat sallittuja (2020, Enostone) 22.5.2020 otsikolla Tunteisiin menevää runoutta. Harri Hertellin toimittamasta Lavarunousopas (2017, Savukeidas) on mietintö Runot kuuluvat lavoillekin- kirjoituksessa 24.5.2017.


Omat runoilut ja muut taidehössötykset ovat jääneet vähiin tänä kesänä, joten innokkaasti odotan lyriikkakurssia Kampuksella 11.-14. heinäkuuta. Mitähän Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on meille suunnitellut?

Lukemisiin ja tapaamisiinkin, Mörri Seppälä

 


0 & 0 & 0 & 0 & 

Hertell Harri, Tiedän sen olevan rakkautta (2022, Enostone)
Kuisma Janne, kannen suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto
Kiitos kustantajalle rakkausrunokokoelmasta!

Taustalla huokailee Autio Antti, Kaikki talot huojuu- cd (2022, SOIT SE SILTI)

Valokuvat Mörri


tiistai 21. kesäkuuta 2022

Rakkauden kutsu

 


Niko Kivirannan toinen runokokoelma on nimeltään Rakkauden riisuma. Runoissa runojen minämies etsii rakkautta, löytää sellaisen, kokeen vahvaa yhteyttä.

Rannalla lammen kaukaisen, usvan peittämän,

paikasta niin salaisen,

sieluni löysi kaltaisen, toisen virran kyynelten.

Ja virroista meidän kyynelten, lampi mustavalkoinen,

värin sai lämpöisen.

Ja pinnalla sen, peilikuva yhteinen,

meidän kahden näköinen.

Kun rannalla lammen kaukaisen, sydämeni löysi rakkauden. 


Yllä oleva runo on myös esimerkkinä miten runoissa on toistoa, tässä ensimmäisessä ja viimeisessä rivissä. 

Rakkaintaan runoilija haluaa auttaa, tukea ja palvoa:


Olen jalkasi kun kuljettava sinun on,

olen voimasi kun matka on toivoton.

Olen kotisi kun levättävä sinun on,

olen toivosi kun olet lohduton.

Olen rakkautesi vihan keskellä,

olen rauha hädän keskellä. 

 

Rakkaus on ihanaa, mutta myös niin raastavaa. Tunteiden kohde  halusi suhteesta pois ja kipu tuntuu vahvana:


Olen niin upoksissa etten henkeä saa,

niin kadoksissa että rintaani puristaa.

Olen kadottanut kaiken mitä rakastin,

tämäkö on elämä jonka halusin.

Vain yhden tahdoin saavuttaa, 

mutten matkallani ketään satuttaa... 


Yllä olevasta runosta tämäkin huomio: harvemmin runo päättyy useampaan pisteeseen eli jättää lopun avoimeksi. Toisia tällainen harmittaa, mutta itselleni sopii "hiljainen poistuminen paikalta".

Rakkauden riisuma kertoo rehellisesti tunteista ja runot ovat helppolukuisia. Jokainen voi tunnistaa kaipauksen ja täydellisen antautumisen tunnetilat. Niitä mahtuu 76 sivuun. 

Niko Kivirannan runokokoelma  Sammumaton valo - rakkaus ja tuska miehen suusta (2021) Lukihäirikössä 15.11.2021 otsikolla Miehen väkeviä sanoja rakkaudesta.

 



" " " " " " "

Huomio omasta lukihäiriöstä - kun alkoi ääneen naurattamaan! Piti aloittamani tämän tekstin luomista, niin katselin hölmistyneenä osoiteriviä, joka VÄITTI minun etsivän LUMIHÄIRIÖTÄ. Ensinhän en tajunnut missä vika oli... Tai sitten alitajunta valmistuu todella hyiseen ja valkoiseen juhannukseen?!

Toivotaan edes vähän lämpimämpää ja vihreämpää kesän juhlaa tänä vuonna! Rentoutukaa ja nauttikaa luonnosta ympärillänne,  Mörri Seppälä Kampuksen vehreydessä.

" " " " " " " 

Kiviranta Niko, Rakkauden riisuma (2022, Mediapinta Oy)
Ahvenainen Maikki, kannen kuva
Vesikko J, taitto

Kirjailijalle vinkeät kiitokset runokokoelmastaan!

Taustalla musiikkina Ali, henkilökohtaista c-kasettilla (1991, EUROS Oy)

Valokuvat Mörri

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Jos museoon haluat mennä nyt

 


Tiina Hautalan ja Marjo Nygårdin kirjassa  Museon hassu haamuherra seikkailee Kaarlo koululuokkansa kanssa museossa.

- Museovierailu voi tosiaan olla joillekin melkoinen koettelemus, sillä näyttelyssä on esillä hurjia juttuja, kuten noituusvälineitä. Kierroksen päätteeksi on tarjolla mehua ja kakkua. Museomestarimme Stig varmasti mielellään ottaa apureita museokahvilaan, jos joku haluaa jättää opastuksen väliin.

- Ei! Kaarlo huutaa kauhuissaan. Miten opas voi edes kuvitella, että joku vaihtaisi noituusvälineet lautasiin ja lusikoihin? 

Muu luokka kulkee kiltisti opettajan ja museon oppaan seurassa, kun taas Kaarlo keskittyy välillä muihin kohteisiin. näin hän tapaa erään tyylikkään herran tummassa liivipuvussa ja hatussa. Kukahan hän on? Museomestari Stig?

Vain Kaarlo kuulee matalan kuiskauksen  korvissaan. Se ääni kehottaa Kaarloa kysymään oppaalta "outoja" kysymyksiä. Vähitellen opas alkaakin miettiä Kaarlon nimeä ja syntymäpäivää, jotka osuvat merkillisesti museon perustajan tietojen kanssa yksiin.


TIESITKÖ ETTÄ

Pohjanmaan museo on oikeasti olemassa?

Kirjassa kuvattu museo perustuu todelliseen paikaan, ja museon toisessa

kerroksessa on oikeasti asunut pariskunta Karl ja Elin. Jos lähdet retkelle

Vaasaan Pohjanmaan museoon, tunnistat helposti kirjan kuvista sen miljöön

ja esineistön. 

 

Mutta mitä ehtiikään tapahtua ennen iltaa, jolloin Kaarlo löytää takkinsa taskusta umpisuolenpätkän?


Hautalan kirjoittama ja Nygårdin kuvittama Museon hassu haamuherra on pirteä ja opettavainenkin kummituskirja. Kuvitus on selkeää ja värikästä, kuvat asemoituvat vaihtelevasti yhteen sivun kohtaan tai yli aukean toisellekin sivulle. Näin teos on mielenkiintoinen myös kuvien osalta.

Minullehan kirja on aina paljon enemmän kuin sivujen sisältö, niin pidän paljon sisäkansien "mustetahroista" persikanvärisellä (?) paperilla. Tämä värimaailma sointuu hyvin ulkokansiin. Joskus näennäisesti pienillä asioilla voi saada teoksen erottumaan muista samankaltaisista - tosin Museon hassu haamuherra on täysin uniikki muutenkin!

 

Korkeakosken kenkämuseon rakennuksia


Haamuiluista nauttien Kampuksen kummitus Mörri Seppälä

= = = = = - - - - -  = = = = =  - - - - -

Hautala Tiina & Nygård Marjo, Museon hassu haamuherra (2022, Haamu)

Nygård Marjo, kuvitus ja taitto

Haamulle kiitokset jännityksestä!


Kirjoitusmusiikkina Kikka Laitinen Co, Puut, linnut ja taivas (2018, Kantka Music)

www.kikkalaitinen.fi


Valokuvat Mörri


torstai 16. kesäkuuta 2022

Runoja meille, jotka nukumme öisin


Niille jotka nukkuvat öisin on Santtu Puukan neljäs runokokoelma. Eikä aivan helppo olekaan. Nimittäin useimpien runojen lukeminen vaati aivoilta lukutavan muutosta: runot ovat pitkiä ilman välimerkkejä, joten sellainen "sanoilla liitäminen" ei onnistu. Toisella hitaammalla lukukerralla tällainen lukihäiriöinenkin pääsi ajatuksiin kiinni ja runomaailma osoittautuikin erittäin houkuttelevaksi.

Alussa oleva yksittäinen runo sisältää mielestäni paljon kokoelman tyylistä:

(...) mutta tikapuut ovat pettäneet portaansa naaraan reidet kavuta

palkintopallin toiseksi ylimmälle korokkeelle niinpä niin ajatus katkeaa

kuin kuiva oksa luurangot eivät alastomuuttaan häpeä eivätkä mustat

listat ole valkoisia kiukutteletko etikettioppien vastaisesti avaa ikkuna (...) 

 

Kokoelman minä-kertoja liikkuu nykyajassa, miettii tämän ajan arvomaailmaa ja tunnusmerkkejä. Millaisia ovat ihmisten halut ja päämäärät?  Onko mikään kestävää ja millaisen jäljen ihminen jättää jälkeensä? Miten kulutamme aikaa ja mihin voimme vaikuttaa- jos edes haluamme? Mitä me haluamme nähdä ymmärtääksemme toisiamme?  Yksityinen elämä laajenee yhteiskuntaan.


Tämä ei ole omistuskirjoitus

tämä on manifesti

                mielikuvituksen

    hätäuloskäynti

        monologi miksi en vihaa saati rakasta 

                  huomioi

                lentoliikenteen sidonnaisuusia virkavallan

                 miehekkäitä

               otteita puhelimeeni tulvivia rakkaudentunnustuksia  (...) 


Yht äkkiä pitkien proosarunojen jälkeen viiltävän kauniina lyhyitä hetken kuvauksia: 


syyskuun pellot sateen kirkastamat

siellä mistä olet palaamassa

 

...Lopuksi- osion ainoa runo vastaa kenties kysymykseen: mitä tämä ihmisyys oikein on?

jos sinulta kysytään mitä elämältäsi haluat älä vastaa hätiköiden anna

kysyjän odottaa voit askarrella voileivän täyttää lasin juomakelpoisella

mutta lisäaineettomalla kraanavedellä todeten salarakkaani nimi on

matkalaukku ikuinen nuoruus ei ole ikuista ja miksi selventää

näkökantojaan niille jotka nukkuvat öisin kerrostalossa radiota kuin

lihan iloja huudatetaan yöt läpeensä seinät vapisevat lentokoneiden (...) 


Teksteissä on syvällisyyden lisäksi huumoria, ja nämä osioiden nimet nyrjäyttävät aivosoluja: Tässä hämärässä puhdistan silmälasini, Kaikki kokemasi on maksutonta, Mielenosoitus mielenosoitusta vastaan, Vastarannattomuus

Niille jotka nukkuvat öisin vaatii vähän enemmän lukijaltaan, mutta palkitsee arkisilla kielikuvilla yllättävissä yhteyksissä.  Avaa kirja ja ota aikaa tekstin uppoutumiseen.


 

 

Santtu Puukan runoteos Älkää jättäkö minua yksin (2018, Enostone) on esillä

Lukihäirikössä 16.5.2019.


Unesta ja runoista virkistyneenä Mörri Seppälä


888---888---888---888

Puukka Santtu, Niille jotka nukkuvat öisin (2022, Enostone)

Puukka Santtu, kirjan kannen kuva "Tuo punainen kiihottaa minua"

Timonen Laura, kirjailijan kuva

Niinikangas Kalle, taitto

Enostonelle lämmin kiitos arvostelukappaleesta!


Musiikkina KLONKin Nouse lempi liehumahan- cd (2008, Klonk) 

Keskiviikkona 15.6. 2022 Klemetti -Opiston Naiskuoro (KLONK) esitti iltamusiikkia Klemettisalissa Marjukka Riihimäen johdolla. Kauniita lauluja, upeita ääniä, oivaltavia sovituksia ja esiintymisessä heittäytymisiä. Hieno musiikkituokio!

Valokuvat Mörri


maanantai 13. kesäkuuta 2022

Mysteeri Roosan puutarhassa

 


Rosario Garcia Gilin Roosa-sarjassa ovat ilmestyneet Roosa ja vaaleanpunainen kummitus sekä Roosa ja punainen mysteeri (Lukihäirikössä 20.2.2020 Vaaleanpunaisen kummituksen seikkailut). Nyt sarjaa jatkaa Roosa ja vihreä zombi.

Ilonen ja neuvokas Roosa haluaa pitää syntymäpäiväjuhlansa puutarhassa. Se sopiikin perheelle, mutta sitä ennen on paljon puuhaa. Puutarhakaupasta on ostettava kukkia ja  leikattava pensaita. Puutarhassa kun on vain neliömuotoisia pensaita. Kuka puutarhaa muuten hoitaa? Roosan valkoinen pupu vai kaupungin työntekijä?


- Uusi mysteeri? Kuulostaa jännittävälle. Mistä on tällä kertaa kyse?

- Vihreistä saappaista! Roosa huudahtaa innostuneena.

- Vihreistä saappaista? äiti toistaa hieman yllättyneenä.

- Juuri niin! Katsos kun isällä on siniset tennarit ja sinulla oranssit sandaalit.

Mutta minä näin puutarhassa jonkun, jolla oli vihreät kumisaappaat, Roosa selittää.

- Olisiko se voinut olla naapuri? äiti ehdottaa. 

 

  Mysteeriä alkavat selvittää Roosan lisäksi eräs vaaleanpunainen kummitus ja sen kolme kaveria. Vilahdus vihreistä kumisaappaista antaa johtolangan ja Roosa keksii kutsua salaperäisen puutarhurin juhliinsa.


Zombipuutarhuri ei vastaa, mutta hän selvästi nauttii nähdessään, kuinka lapset leikkivät ja pitävät hauskaa hänen värikkäässä kukkien peittämässä puutarhassaan.

 

Juhlat onnistuvat todella hyvin.! Puutarha on täynnä kauniita kukkia ja syntymäpäivä-piknikistä muodostuu hirviöiden puutarhajuhlat! Lue itse lisää..

Roosa-sarja tarjoilee jännitystä pienille lukijoilleen lempeästi ja kuvituksessa riittää tutkittavia yksityiskohtia. Mikähän on Roosa-sarjan seuraavan kirjan värimaailma?


Mitä näet tässä? Puun juurakko vai jotain uhkaavaa?


Tietokirjojen ja runokirjojen seassa lastenkirjallisuus ja lastenlaulut tuovat  kepeyttä ja iloa lukuharrastukseen. Kesällä voi hyvin palauttaa mieliin jo kauan sitten luetun lastenkirjan tai tämän Roosa-sarjan.

Paljain varpain juhannusta kohti, Mörri Seppälä Kampukselta

& & & & & &

Garcia Gil Rosario  (teksti ja kuvitus) Roosa ja vihreä zombi (2022, Haamu Kustannus)

Nieminen Juha, käännös ja kuvankäsittely

Haamulle kiitokset arvostelukappaleesta!

haamukustannus.com


Taustalla toisen lapsellisen projektin vuoksi Täti Monika- cd (2007, Warner Music Finland Oy)

Valokuvat Mörri 



sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Puita ja mekaniikkaa

 


Markku Kaskela on tuottelias kirjailija ja Mekaniikka on hänen seitsemäs runokokoelmansa. 72 sivuun mahtuu ihmisenä olemisen ihanuus ja haastavuus. Oikeastaan kokoelmaa sitoo yhteen jonkinlaiset prosessit, matkat omaan sisimpään ja ulkoisiin paikkoihin. Minä tutkii ajatuksiaan ja haluaa kenties löytää tasapainon ja yhteyden muihin ihmisiin.


Esimerkkinä osa runosta Silta Rilken linnaan:


(...) jos prosessi itsessään on uusi identiteetti: myrsky merellä,

taivaitten halkeaminen, kävely aukealle, sateet saarten takana - 

enkeli, tai jokin, ui paikalle koko ajan, sanoo, julistaa: uusi

on parempi, tarpeellisempi!

se sopii nykyisiin raameihin, skismoihin, tähän häkkiin joka

on sähköä täynnä

eikä purkaannu: aiemmat ovat osoittaneet toimimattomuutensa,

 

herhiläisinä ne yhä kiertävät minua: kiekko joka ilmassa vihtoi, ja sen

reunat loppuvat äkkiä, leikaten (...)

 

Välillä runojen minä puhuu itselleen ja välillä huomion saa myös tytär. Runoissa on paljon luontoon liittyviä ilmaisuja, arkisina huomiona.  Kokoelmassa runoilijasta kehittyy puu ja tämän vertauskuvan myötä syntyykin uteliaisuus: miten mies muuttuu?


Ote Kafka toisinpäin- runosta:


(...) ei luonto minua vierastanut, karsastanut, ei kummastellut mikä olin

olevinani,

mies muuttui puuksi, alkaako tästä jokin perinne, yleistyykö

tämä?  

mitä ylipäätään on ajateltava puiksi halajoivista ihmisistä ja kun he sitten

todella toteuttavat sen?

 

kerroin uusille kasvukumppaneilleni, että minulle tapahtui ikään kuin

Kafka toisinpäin,

muutuin sympaattiseksi, luokseni oli ilo tulla, olin toteemi, alttari,

tabernaakkeli,

jos talossa ajautui kestämättömään umpikujaan, kengät jalkaan, takki päälle,

lähimmän puun seuraan

- helpotti (...)

 

Mekaniikka-  kokoelman runot ovat helppolukuisia, ymmärrettäviä. Runot ovat usein pitkiä, asemoituvat aukeamille. Pilkkuja on paljon, mutta esim. isot kirjaimet ovat vain  runojen ensimmäisissä sanoissa.  

Kokoelman perusvire on seesteinen, mutta pientä vastarintaakin löytyy:


Kävelen kauppaan, sanovat että tuo pudottelee hyllyiltä tavaroita


istahdan kaupan edustalle, olen vastalause, vaikka en sanaakaan

sano


jos puu istuu kiveyksellä kaupan edessä vaikka selin tai päin, on se

aina mitä väkevin kannanotto!


poistun pitkin askelin, älkää pahastuko, puut kävelevät näin 

 

Palokärki nakuttaa runkoon- osio aloittaa kokoelman

Mekaniikka avittaa lukijaa katsomaan omia kasvunpaikkojaan ja antaa uusia näkökulmia. Vaikka runot ovat helposti ymmärrettäviä, niin Mekaniikka toimii parhaiten yhtäjaksoisena lukukokemuksena. Yksittäiset runot saattavat jäädä laimeiksi, jos ei seuraa ns prosessin kehittymistä.

Markku Kaskelan aikaisemmat runokokoelmat ovat Alusta, Aamuyön vieraat, Kokonaisia päiviä, Puhu heidän kieltään ja Jalusta.

Arvostelukappaleita on saapunut lisää pinoon, ja seuraavaksi taidankin heittäytyä lapsellisiin tunnelmiin.


Ihmisyyden outoja kuvioita miettien, Mörri Seppälä

***** ~~~~~~*****~~~~~~

Kaskela Markku, Mekaniikka (2022, Enostone)

Kaakinen Jussi, taitto ja kannen suunnittelu

Arvostelukappale suoraan kustantajalta - juurevat kiitokset jälleen!

www.enostone.fi


Taustalla soi upea Rantasila Mari, Kummalliset unet, Hectorin lauluja (Edel Records, 2008)


tiistai 7. kesäkuuta 2022

Elämyksiä Taidesuunnistuksessa ja Kabaree-iltamissa

 

Vuoden 2022 huhtikuussa Taidesuunnistuksen ainoa piste Orivedellä oli Kampuksella. Sirkus Faktorin tiloissa oli mm Maarit Utriaisen vetämä sirkuscroque (croque = piirtää pikaisesti), jossa Maarit myös hitaasti liikkui erilaisiin asentoihin ja piirtäjien oli nopeasti saatava muutos paperille. Vaati keskittymiskykyä, mutta oli kieltämättä hauskaa!

Maarit Utriainen venyttelee jutustelun ohessa


Henna Matanuskan esitys Traces of Hooping oli hypnoottinen tapahtuma, jossa Henna värejä  ja vanteita käyttäen liikkeen avulla sai isolle paperille kiehtovia kuvioita. Taustalla soi Transistori-duo ja yleisö pääsi mukaan ehdottamalla taiteilijalle erilaisia liikkeitä. 

Henna Matanuska vannetaiteilun pyörteissä

Traces of Hooping jäi mieleen myös Hennan kyvystä käyttää vanteita (itselleni?) uudella tavalla, koko kroppaa hyödyntäen. Huomiota kiinnitti myös taiteilijan ilmeikkäät ja kujeilevat silmät.

Paperiin syntyi sydän vanteesta

Nykysirkusfanina nautin juttutuokiosta Maarit Utriaisen kanssa ennen croquen osuutta. Keskustelussa mietimme mm. kehokuvia, ikääntyviä sirkustaitelijoita ja heidän elämäkertojaan. Olisi mielenkiintoista kerätä yhteen kirjaan suomalaisten nykysirkustaiteen vaikuttajien muistelmia. Kuka ottaisi tästä koppia?

Lisää live-esityksiä Hennan "porukalla" olikin kesäkuussa Toivolassa, Oriveden asemalla ihanassa vanhassa puuhuvilassa. Siellä on muuten Galleria Maitojunakin.

Teekutsut olivat kabaree-iltamien  teemana ja sinne sai pukeutua haluamallaan tavalla. Illan aloitti Henna ja VJ Laylan ääni- ja kuvateos: valaita ja merta,  merenalista maailmaa . Ääniä kuulimme myös Ilmari Säävälältä: Holy Whales - kuoro soolona. Sikarien maailmaan vei "itämaisen tyynesti" Pasi Salonen ja Mikko Ängeslevä heittäytyi vuorollaan vartalomaaleilla kangasta vasten pikataideteoksellaan.

Sydämeni oli pakahtua ja haljeta Kuolema-duon surumielisiin lauluihin. Tummiin vaatteisiin ja vakaviin ilmeisiin pukeutuneet naiset soittivat mm kitaraa, viulua, polkuharmonia ja tuulikelloja vanhojen suomalaisen "itkuvirsien" ja balladien taustalla. Niin kaunista! 

Anteeksi, jos ja kun taiteilijoiden tai esitysten nimet eivät ole aivan oikein - joskus katsojan roolissa nämä faktat saattavat livahtaa korvien ohi ja jälkeen päin on vain hämärä mielikuva nimistä! Korjailen mielelläni, kun joku virheen huomaa. Siihen Lukihäirikkö on tottunut.

Ihania avartavia keskusteluja sain käydä taiteilijoiden, soittajien, katsojien ja tutkijoiden kanssa. Kannustusta sain tutkia viimeisintä ideaani eli itkijänaisten traditiota Suomessa (em. Kuolema-duo vahvisti entisestään tätä mielenkiintoa!)


Tuuti Touhunen luki vauhdikkaasti runojaan

Kabareen ohjelmistoon kuului myös Tuuti Touhusen esikoisrunokokoelman julkaisu. Hän luki ja esitti vapautuneesti muutamia tekstejä kirjastaan Virtaava suolakala. Kolmiosaisen kokoelman matkalla- olemisen tuntemuksia kuvaavista runoista tämä esimerkki 1 Matkaan - osiosta:

Vapaus on 

hetken huuma,

irti päästämisen kipu ja

ilo, 

                       karkuun päässyt ilmapallo.

Vapaus on 

tahto,

pelon vastakohta.

 

                       heinäsirkka, joka ei huomisesta tiedä. 


Kolmannen osion Määränpäänä uusi tuntematon veijarimainen kontaktiruno:

Poljen poljen poljen poljen

poljen poljen

pol-jen


Poljen poljen poljen poljen

poljen poljen 

pol- 

hej

                        Hyviin tapoihin  kuuluu terveh Hej! ...

             vastaantulevaa.

Hej!                            hej hej!

Hej! Hej!                                                       Hej! Hej!


(tämä runo on ehdottomasti ns ääniteos!) 


Ajatella, tällaisia helmiä omassa pikkukaupungissa! Käykää hyvät ihmiset konserteissa, teattereissa, elokuvissa, lukekaa kirjoja ja nauttikaa elämästä!


Jatkan opintoja nyt kesäkuusta lähtien, joten sekin kilpailee ajasta innokkaan lukijan lukulistalla, Mörri Seppälä, Kampus

<3 <3 <3 <3 <3 <3 ####### <3 <3 <3 <3 <3

Touhunen Tuuti, Virtaava suolakala (2022, BoD, 39 s) 
Touhunen Tuuti, taitto 

Taustalla rytmitteli Raittinen Eero, Leap of Faith, Live rarities 1970-2005 (2022, Bluelight Records)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Galleria Akvaariossa ohjelmaa ihanille naisille






Naishahmoja tauluissa, runoja ja muita tekstejä, kahvia ja täytekakkua, hyvää seuraa - mitäs muuta tarvitaan Kansainvälisenä naistenpäivänä? Kulttuuriteko Hetken Huuma tarjosi kuulijoille rennon hetken Oriveden Kampuksen Galleria Akvaariossa 8.3.2022.



Pentti Salminen, Mörri ja Jukka Luttinen tekstejä lukemassa



Välillä meitä viihdytti iloinen Riina Kokkonen oppimillaan tempuilla, hän taipui kärrynpyöriin ja spagaattiin. Aikuisia ihan hirvitti moinen notkeus!


Notkea Riina Kokkonen spagaatissa


Yleisön huutelemista sanoista kokosin yhteisrunon:

 Pelakuunpunainen nainen

tunnelmallinen räntäsade, jota

häpeämättömästi kutsutaan

liiaksi lumeksi!

Rietas nainen, jolla

hölmö puujalka ja

tähtitaivas traktorin yllä.

 

Perunakellarissa

vaanii kuolema. 

Hauska vieras,

tuo kiltti punainen sydän, joka

hukkuu lumoavaan

naurislaariin. 


Puheensorinaa ja taustamusiikkia taidenäyttelytilassa - hieno tunnelma. Kiitos Kulttuuriteko Hetken Huuma! Kiitokset myös Timo ja Anne kahvituksen järjestämisestä.

Akvaario sopii monenlaisiin tapahtumiin, muistuttaa Mörri Seppälä

 

 


* * * * * *
Kilpeläinen Auli, kuva runoilijoista. Lämmin kiitos!

Mörri, muut kuvat

tiistai 8. helmikuuta 2022

Liliana Lennon erikoiset kissat

 


Valvoessaan aamuyöllä Helmi oli hetken mielijohteesta näpytellyt Googleen hakusanat "puuma muuttuu naiseksi" ja "nainen muuttuu puumaksi". Jos aiheesta vaikka löytyisi jokin fantasiakirja tai -leffa, olisi mielenkiintoista tietää, oliko jonkun muun mielikuvitus kulkenut samaa outoa latua. Osumiin kuitenkin tuli juttuja pelkästään itseään huomattavasti nuoremmista miehistä kiinnostuneista naisista: "Nyt puhuvat puumanaiset - tämän vuoksi haluan nuoremman miehen". "Testaa, oletko puuma." Keskustelupalstoilla pohdittiin, minkä ikäisenä naisesta tulee puuma ja miksi naista kutsutaan puumaksi mutta miestä ei.

 

Liliana Lennon uusin romaani Kissanaisia on virkistävän erilainen kuvaus ihmisistä, jotka osaavat ottaa toisen olomuodon. Ovatko kaikki ihmissusia? Millaisia sitten ovat puumaihmiset? Mistä he ovat tulleet? Mitkä ovat heidän vahvuutensa ja heikkoutensa? Millaisia vaikeuksia he kohtaavat ihmissuhteissaan ja arkielämässään? Sopiiko urbaani Tampere puumaihmisten asuinpaikaksi? 

Kissanaisissa pääosissa ovat kolme naista ja heidän kumppaninsa - osa tavallisia ihmisiä, osa muuntautumiskykyisiä "toisia". Työkuvioiden ja uusien ystävyyssuhteiden solmimisen lisäksi eräs henkilö kaapataan ja otetaan tutkimusprojektiksi tämän oudon ja kiehtovan muodonmuutoskyvyn vuoksi. 

Kissanaisissa Lento käsittelee hahmojen vuoropuheluiden ja ajatusten kautta myös tahallista lapsettomuutta, ympäristöasioita, erilaisuutta, ihmisten välistä luottamusta ja kiintymystä, perinteistä parisuhdetta ja seksuaalisuuden kirjoa. 

Tämä fantasiatarina oli kuin ystävän vierailu: kaikki oli helppoa ja pakottamatonta. Keskusteluista jäi paljon uusia asioita mietittäväksi ja illan olisi suonut jatkuvan pitempäänkin. Lukukokemuksena siis antoisa ja kiihdyttävä.

Ensin joku näkee oudonnäköisen tiikerin. Eläimellä on jokin synnynnäinen epämuodostuma, tai auringonvalo osuu niin, että näyttää kuin tiikerillä olisi sädekehä päässään. Hän puhuu näkemästään muille, kuulijat kertovat eteenpäin ja niin edelleen. Kertomuksilla on tapana paisua ja värittyä siirtyessään henkilöltä toiselle. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan, ja tyypit päättelevät, että kyseinen tiikeri on yliluonnollinen olento. Pikku hiljaa siitä syntyy tarina, jota kerrotaan sukupolvesta toiseen iltanuotiolla, ja ennen pitkään joku kirjoittaa sen. 

Kissanaisia on Lennon neljäs romaani. Edellisistä teoksista Lukihäirikössä:  Dionnen tytöt ja Salasuuksia Delobriandissa Liliana Lennon vauhdikkaat keijuhaltiat (päiväys 27.8.2018) sekä Koivu ja Pihlaja Ihmisten keskellä koivut ja pihlajat (päiväys 4.8.2020).


@ @ @ @     @ @ @ @


Helmikuu loistaa hangilla ja aloitin pitkästä aikaa opiskelun, ihan omaksi iloksi. Lukihäiriöiselle todella haastavaa (paljon vuosilukuja, prosentteja, pinta-aloja ja isoja lukuja, vieraita nimiä ja englanninkielisiä videoita!), mutta yritän ainakin. Jos en jaksa, niin voin lopettaa, ei stressiä.

Taukoa blogin puolella saattaa tulla, mutta kaunokirjallisuuden lukeminen olkoon sellaista välipalaa puurtamisen keskellä. Lukekaahan tekin! 

Terveisin Mörri Oriveden Kampuksella (yksi kurssi, Ilmastoviikonloppu, pidetään kivasti kotini alapuolella, myös sinne menossa!)



@ @ @ @      @ @ @ @    @ @ @ @


Lento Liliana, Kissanaisia (2021, Nysalor-Kustannus)

Lumerto Eve, kannet ja kansien ulkonäkö
Järvinen Matti, taitto

Kehräyskiitos arvostelukappaleesta!

Kuvat Mörri   

lauantai 5. helmikuuta 2022

Juha Raution Trad.


 Juha Raution Trad. on hänen kuudes runokokoelmansa ja se koostuu seitsemästä osiosta. 

Ensimmäinen osio on nimeltään Yö, en minä sinua pelkää ja se on salaperäinen ja surullinen tunnelmaltaan. Sanastossa kolisevat ase, ampumarata, metallitankki, lyyrinen sota ja kerrotut kuut. Tapahtumia sattuu, ihmiset  ovat passiivisia.

Elämäni ihmiset puhuvat

puhuvat keskenään ja joskus minulle

vaikka tuskin koskaan vastaan.

 

Joskus sanon ääneti sanan tai pari

kohteliaisuudesta jos en muuten.

 

Nostelen aineen mustaa annosta 

lusikalla, jonka merkin voi hiljaa viittoa

jos sattuu löytymään tarpeeksi hullu kuuntelija. 

 

Toinen osio Rapsodia (2) on nelirunoinen ja sinä voi liikkua merimetsoluodolla, näyttämön edessä ja takana, miettiä mistä kertoo tuntematon perintö. Runo Juoksuvalssi on koottu neljästä lyhyestä tekstistä ja sen aloittava runo kuvaa kaihoisasti  kasvua lapsuudesta pois.


Kaksikerroksinen puumaja,

hypimme katolta

hoikkavartisiin leppiin.

Liu´uimme  huutaen  alas runkoja pitkin

kuin vaistoaisimme, että ensi talvena 

lepät eivät enää kestä painoamme. 

 

Kolmannessa osiossa Haavan musta lehti liikutaan surun ja menetyksen maailmassa. Runojen isä ehkä aavistaa tulevan loppunsa ja häntä ikävöi aikuinen lapsi. Lapsi ymmärtää isänsä eläneen opitussa roolissa ja hellät sanat ovat olleet vaikeita sanoa. Kuvastossa ovat mm. arkku, hyväksyntä, alku ja loppu, tärkeimmät sanat. Nämä runot ovat herkkiä, hauraita, osuvia. Ne eivät metelöi, vaan uppoavat hitaasti lukijaansa.

Rapsodia (osio 4) sisältää 5 runoa,  joissa on rauhallinen tunnelma - pinnalla. Mutta rivien välissä istuvat suru ja pettymys. Toisaalta taas usko uuteen alkuun ja onnistumiseen. En tiedä, tämä on mystinen osio.


(...) En ole aikoihin enää erottanut ylämäkiä alamäistä.

Nyt tasainen on myös alkanut  kallistua.

Toisin sanoen:  Onnistumisen paine pitää pään pystyssä

ja kaulavaltimon pinnassa.

Eli toisin sanoen: Tämä on yhteistyötä, minä istutan

siemenen nurkkaan, pistäisitkö sinä lampun päälle (...) 

 

Osiossa Laivanupotus  liikutaan luonnossa, maisemassa. Irtiottoa ajasta, liitti katkenneen hetken yhteen, joiden äärellä harvat käyvät pysähtymässä, joka hitaasti murenee  yhä pienemmiksi partikkeleiksi kertovat paljon näiden tekstien keskeisistä teemoista. Näin koen, en ole aivan varma, koska koko kokoelma on haastava tutkimuskohde!

Trad. kolmas Rapsodia- osio tuo mieleen lohduttomuuden, hauraan onnen, kadotetun kiintymyksen parisuhteessa ja toisaalta halun olla vapaa. 

Kokoelman lopettaa Erotetut sekunnit ja sen yhdeksän lyhyttä tekstiä ikään kuin käyvät dialogia keskenään, alkupisteessä  lattian kahva ja naulakko.

(...) Ennen kuin päästät tavun

välillemme tyhjyyteen

sinä pysyt vaiti, niin kun oikein on,

pidät vain kiinni naulakosta,

Ja perään

pidät sanat itselläsi, se on sinun tapasi,

sanoa itsesi tähän maailmaan,

kukat kiipeävät pöydältä

orkidean varsia pitkin, (...) 

 

Trad. on teknisesti helppolukuinen runokokoelma, koska runot eivät ole pitkiä. Välimerkkejä on vähän ja tekstien asettelu sivuille on perinteistä.  Mukana on kiehtovia ilmaisuja kuten hengen hursti, lumirajakuut, otavalvatti ja peippi. Ne keventävät yleistunnelmaa. 

Mutta helposti teoksen tekstit eivät avaudu, on oltava valpas koko ajan ja annettava tilaa runoilijan energialle - unohdettava lukijana ylitulkitseminen. Trad. vaatii ja ansaitsee ehdottomasti useamman lukukerran!

 Juha Raution Festivaalista on lukukokemus Lukihäirikössä 27.1.2019 päivätyssä Valoa ja varjoa Festivaalissa - otsakkeella.

Tutustukaa erilaisiin runokokoelmiin, vanhoihin ja uusiin. Niistä löytyy uusia tunteita, aatteita, lohtua ja sielunmaisemia.

Runebergin päivänä lumisadetta ikkunastaan ihailee Mörri Seppälä, Orivesi



(?) (?) (?) (?) (?)

Rautio Juha, Trad. (2021, Enostone)

Salmi Jelena, päällys


Runokokoelmasta kiitos Enostone!


Kuvat Mörri 

lauantai 15. tammikuuta 2022

Tarkista Alibisi matkalla Aregemiaan

 



Jo olikin aika tutustua turkulaisen Mika Kivelän tuotantoon, koska häneltä ilmestyi jo 12. runokokoelma. Räkäkännirakkautta- teos voitti Image-lehden ja Books on Demand Finlandin Indie Book Awards 2015- kilpailun. 

Alibi (Enostone, 2021) sisältää 54 sivun verran suorasanaista nykyrunoutta, jossa ei kaunistella tai peitellä miehistä kovaa maailmaa ja alamaailmaa. Väkivalta, aggressiot, päihteet, musertava yksinäisyys ja vieraantuneisuus iskevät silmille. Teoksessa on raakuutta, rosoa, voimaa ja vetoa. Sekä aiheiden, että sanojen seassa. Mustaa huumoriakin löytyy:

MISSISSIPPI

Päivät pitkiä

kuin hampaat 

suistomaan alligaattoreilla.

Olen nähnyt niitä

leffoissa,

dokkareissa,

täyden unissa.

Krokotiili on nynny.

Se ottaa turpiin Tarzanilta,

myy häntänsä halvalla

Lacosten kuteisiin.

Mississipin alligaattorille

ei vittuilla.

Se lymyilee rämeillä,

joissa soi Lynyrd Skynyrd

ja paistaa verenpunainen

kuu. 


Alibin useimmat runot ovat vajaan sivun mittaisia ajatusjuoksuja. Muutama lyhyempikin runo iskee, ja tässä vihje kansikuvaan: 


KALLOJA JA KAASUNAAMAREITA

Tunnen kimman, joka kerää 

kalloja ja kaasunaamareita.

Vein lahjaksi Suomen armeijan nassen.

Joimme teetä itämaiseen tapaan.

Rapsutin sen mirriä

ja katselin kolkkoja

tyhjiä silmäkuoppia

hyllyn reunalla. 

 

Kokoelman kannesta mietin  tosin, että sisältö itsessään on niin voimakasta, että hivenen hillitympikin tekstin fontti tai tausta olisi toiminut "sisäänheittäjänä".  Alibi ei kuitenkaan ole kauhurunoteos.

 Alibia voi selailla yksin yksi  runo kerrallaan, mutta jotenkin omissa korvissa kuulen lakonisen miesäänen lukevan näitä ääneen jossain illanistujaisissa. Teos aiheuttaa kyllä monia ajatuksenjuoksuja ja antaa puheenaiheita!

Runoilija aina ilahtuu muiden runoilukokemuksista, joten vielä pätkä ajatuksenvirrasta:


(...) juhannuksena hankin kinkun ja vedänkin vissyä

perjantai sadattelen arjen loppumista

ja odotan maanantaipullon korkkaamista

en käytä isoja kirjaimia, luovun pisteistä

pilkkuja kyllä kylvän 


             


 Lueskelin kirjallisuus-ja kulttuurilehti Säröä, numeroita 42 ja 43-44. Erittäin mielenkiintoisia artikkeleita ja runoja, novelleja, arvosteluita  yms.

 Tuossa nro 42 pääkirjoituksessa Mark Mallon muistelee ystäväänsä, Oriveden Opiston pitkäaikaista kirjoittajakoulutuksen vetäjää Reijo Virtasta. Reijo oli monelle kirjoittamisesta innostuneelle tuki ja innokas keskustelija. Oli ilo hänet tuntea.

Sattuipa samassa pinossa olemaan myös Mark Mallonin esikoiskokoelma Aregemia (2010, Tammi). Teoksen aloittaa tietoiskumainen selostus Aragemiasta (Aregemian liitto), joka sijaitsee Atlantissa Norjanmerellä. Vuoristoisen saariryhmän ominaispiirteenä ovat laajat kasvihuoneverkostot ja luolastot, jossa nykyään on sotilasteollisuutta, mutta menneinä vuosikymmeninä lasten kasvatusleirejä.

Valtion asukkaita piinaa tauti, joka ilmenee mm. mielenterveyshäiriöinä ja epileptisinä tiedottomuuskohtauksina.

Tämä alkuasetelma kestää vain hetken, sillä proosarunoihin ilmestyy viittauksia (liian) kirkkaaseen valoon ja varjoihin, tarkkaileviin katseisiin ja aikaan.


(...) Tarkkailet ajan etenemistä

silmääkään  räväyttämättä

kokonaisen tunnin

ja näet rikkinäisiä syy-seuraus-suhteita

ja huomaat että todellisuus on epäsymmetrinen,

siksi että vastasyntyneitä kastetaan

talojen vierustoissa

ja  peitetään heinällä ja lumella

kasvoja lukuunottamatta

Aika etenee lapsi lapselta,

kuuluu sanonta valtiossa joka on abstrakti

koska siinä valtiossa noudatetaan samaa lakia joka

valtion synnytti. 

 

Mikään ei ole pysyvää, muutos on aina liikkeessä.  Onko Aregemia lopulta katsaus inhimillisiin toimiin ja tunteisiin, vaikka miljöö olisi erilainen, outo, keksitty?  Näennäisen juonen alla on aina dynamiikka, jonka rikkinäiset ihmiset synnyttävät? 


(...) ja mitä tapahtui eromme jälkeen

voisinko tuntea mitä tunsit kun istuit laiturilla

ennen kuin päätit laskea saapuvat aallot

jotka saapuivat uudelleen

ja laskit ne

samat aallot jotka taas saapuivat

ja laskit ne 

taas ja taas samat aallot

 

ja taas

ja taas 

mitä tunsit 

 

Tämä lainaus siksi, että noissa riveissä on jotain lohdullista, ja kielellistä meditatiivista rytmiä. Aregemia haastaa lukijansa: pitää irroittautua arjen raameista ja antaa rivien viedä tuulen lailla. Kertakäyttörunoutta tämä ei ole, joten useampaan kertaan kannattaa matkusta näille saarille.

Alitajunta vetää joitain yhtäläisyyksiä Aregemiasta Ville Hytösen Thuleen (Lukihäirikkö Thule ja Siperian tuulet, 20.11.2020) sekä oudosti Antti Salmisen Lomonosovin moottoriin (v 2014). Kannattaa nekin lukea!



Antaa runojen potkia, väistää, keinuttaa, inhottaa tai tökkiä! Antoisia lukutuokioita ja ajatusmyllerryksiä, Mörri Seppälä

 

/////// *******///////******//////

Kivelä Mika, Alibi (2021, Enostone)

Juntunen Juho, kansi

Niinikangas Katri, taitto

Mäki Kalevi, tekijän valokuva

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos jälleen luottamuksesta!


Mallon Mark, Aregemia (2010, Tammi)

Lyytinen Laura, kansi

Lainattu lukuun Oriveden Kampuksen kirjahyllystä 


Kuvat Mörri (huono kuvanlaatu johtuu kamerani väsymisestä, vein sitä tämän kuvaussession jälkeen huoltoon... kunpa se vielä nuortuisi osien vaihdosta!)

perjantai 14. tammikuuta 2022

Hornantulta ja kytijöitä

 


Ilkka Auer se osaa kirjoittaa koukuttavia tarinoita! Pidin paljon tämän Kymnaasi-sarjan edellisistäkin teoksesta Kymnaasi.  Auerin Domowik-sarja kiehtoo myös (Lukihäirikkö 10.11.2020 otsikolla Domowik ja Noidankiro).

Ja nyt Hornantuli. Seikkailun päähenkilö on yhä Sofia, joka on saanut ensimmäisen lukuvuotensa päätökseen Kymnaasissa. Nyt Sofialla on varsinainen tehtävä eli auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan, kuten kohdata suru ja ohjata se kauemmas ja antaa tukensa kärsiville.

Sofia kykeni miettimään vain sitä, mitä saisi tehtäväkseen. Hän tunsi tiivistä yhteyttä kuolemaan, tuonpuoleiseen ja erityisesti Helvettiin - kokemus siellä käymisestä oli muovannut häntä. Mutta tehtävän kautta Sofia voisi olla tukena pinnalla eläville ihmisille? Kukaan hänen ystävistään ei ollut osannut aavistella asiaa, eikä kukaan opettajista suostunut paljastamaan suunnitelmia, joita Sofian varalle oli punottu, jos sellaisia edes oli.

 

Maan päällä yrittää selvitä yksinhuoltajaäiti Eerika, jonka mies on löytynyt surmattuna. Äiti turvautuu vahvoihin lääkkeisiin ja tytär Anna  on murtua surun alle.  Lisäksi Anna katoaa ja sosiaalitoimiston henkilöstö vihjailee kaiken olevan äidin omaa syytä.


Mutta parasta  oli kuitenkin se, kuinka hän oli kyennyt toimittamaan polulta poikenneita sieluja, Herran mustia lampaita, oikealle tielle siihen tuliseen ja tuhkaiseen lampolaan, josta ei paluuta, Villa Askaan. Tuhkahuvilaan.

Sinne ne kaikki pienet pirut olisivat kuitenkin päätyneet enemmin tai myöhemmin. Mitä muuta voisi tulla sosiaalipummien ja mielenvikaisten b-luokan kansalaisten kasvattamista lapsista? Rikollisia sosiaalitapauksia, jotka olisivat muiden veronmaksajien kontolla lopun elämäänsä. 

Ei hän ollut tehnyt mitään väärää. Päinvastoin, hän oli tehnyt hyvää työtä jo kymmeniä vuosia. Kuinka monta lasta hän olikaan pelastanut tavallisen elämän tyhjyydeltä? Pari sataa ainakin. 

 

Kuka ajattelee noin? Miksi? Mitä kaikkea siitä seuraa? Mitä ovat kytijät? Mikä on Tuhkaaja? Selviääkö Sofia tehtävistään ja miten käy hänen rakkaimmalle ystävälleen? Saadaanko Kymnaasi pelastettua lieskoilta?

Hornantulessa kuumuus, liekit ja erilaiset särjetyt sielut ovat isossa roolissa ja tapahtumapaikkoina hylätyt vanhat rakennukset. Ilkka Auer osaa kehitellä juonta ja pienillä yksityiskohdilla johdattaa lukijaa syvemmälle tarinaan.

Jälleen kirjan kansikuvitus on upea ja sisällöstä kertova. Kirjojen koko ja kansien materiaali viehättää jokaisen teoksen kohdalla. Hienoja sarjoja, Kymnaasi ja Domovik!

Tuhkan ja lieskojen keskeltä noustaan ja seuraavaksi ehkä runouden pariin. Monta mainiota teosta odottaa lukupinossa käsittelyä.

Lisääntyvän valon myötä energiaa touhuihinne, Mörri Seppälä




*******     ******    ******      *****
Auer Ilkka, Hornantuli (Haamu, 2021)
Auer Ilkka, kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta, kuumottavat kiitokset jälleen!!

Kuvat Mörri

Taustaääninä Kampuksen päärakennuksen omat kolinat ja tuulen vinku ikkunoiden takana - rauhoittavaa!

tiistai 11. tammikuuta 2022

Ystävyyttä pelletaivaan alla

 


Anne Lukkarilan Pelletaivas on vaikuttava lukukokemus! Mietin pitkään mitä tästä kertoa, koska kirjassa on niin syvällisiä oivalluksia elämästä ja kuolemasta, nuorista ja vanhuksista, että sydän pomppii vimmatusti useassa kohdassa.

Kirjassa ovat päähenkilöinä nuoret Iinu ja hänen kuoleva ystävänsä Milla. He kokevat abikeväänsä vaiheet, seurustelusuhteet ja seksuaalisuutensa. Iäkkäät isovanhemmat aiheuttavat huolta ja omia ylioppilasjuhlia pitäisi valmistella, innostua tulevaisuudesta.

Iinu tuijotti kyklooppia silmään. Ylioppilaslakin lyyra mulkoili häntä yön hämärässä makuuhuoneen ylähyllyltä. Kyklooppi halusi ylihuomenna olla tähtenä koko päivän ja yön, minkä jälkeen Iinu unohtaisi sen pahvilaatikkoon.

 

Nämä mietteet kasantuvat Iinun päässä raskaasti ja päättää tehdä ratkaisun, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Kotiväelleen hän lähettää tekstiviestin: 


Mä tarvitsen nyt omaa aikaa. Anteeksi. Ilmoitan kyllä välillä, missä menen. Älkää odottako ihan heti takaisin. Oon ihan kunnossa. Mulla on nyt  kesäloma. 

 

Iinu matkaa keskeiseen Eurooppaan, tapaa uusia ihmisiä ja kaupunkeja. Ihastuminen ja erontuska tulevat tutuiksi hänelle. Hän ei tiedä, että hänen matkaansa seuraa suojelushenkenä Millan uusi olomuoto. 


Nyt kun tajuan kaikkeuden sen kaikissa tasoissaan, tiedän että Iinu tarvitsee suojelusenkeliä. Siinä mielessä onni, että kuolin. Vaikka en kyllä vielä ole ihan varma, onko se hyvä asia vai helvetin huono. Iinun kriisi alkoi jo talvella, huomasin sen oman risaisen juhlahumuni läpi jo penkkareissa. Oranssinkirkuva pelleperuukki ei peittänyt sen mustuvaa mieltä. 

 

Pelletaivas kuvaa luonnollisesti ja tarkasti nuorten naisten ajatusmaailmoja ja tavoittaa kasvutarinan vaiheet. Parasta teoksessa ovat Millan ajatukset edesmenneenä ihmishahmona. Mielestäni hänen kauttaan Lukkarila on  kauniisti ja viisaasti kuvannut ihmiselon perimmäisiä kysymyksiä. Välitämmekö toisistamme? Mikä lopulta on tärkeää? 

Iinun ajatusten kautta kohtaamme kysymykset  naiseudesta ja seksuaalisuudesta,  maailmantuskasta ja uskonnoista. Mikä meitä auttaa ja lohduttaa?

 Kirjan takakannessa teos luokitellaan ns young adults- kirjallisuuteen, mutta teos sopii vallan mainiosti aikuisillekin lukijoille.

 Anne Lukkarila on kirjoittanut lisäksi  ympäristökysymyksiäkin käsittelevän dekkarin Enkelilunta (Aviador, 2020). Siitä Lukihäirikössä otsikolla Enkelilunta ja pahoja tekoja, 9.9.2020.


Vahva lukusuositus Pelletaivaalle! Taivalletaan toistemme tukena, Mörri Seppälä

 


 ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ 

Lukkarila Anne, Pelletaivas (Basam Books, 2121)

Javanainen Tiia/Purotie Design,  kansi
Mustonen Kimmo, taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, paljon kirkkaita kiitoksia!

Kuvat Mörri (kirjan kanssa tyttäreni koulutyönä tekemä jäljennös Pablo Picasson tunnetusta harlekiinityöstä)

Taustalla hiljaisella leijailevat  Creedence Cleanwater Revivalin kootut kappaleet

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kati Berg tutkii jälleen

 



Ahne on Eeva Kiviniemen toinen Kati Berg tutkii- teos, jonka voi luokitella kuuluvaksi ns cozy crime- dekkariksi. Sarjan ensimmäinen osa on Joki, yhdessä Taina Pietikäisen kanssa. Lukihäirikössä sen esittely on 24.1.2021, otsikolla Naiset murhien ja taiteen kimpussa.

Kati Berg on älykäs nainen, joka on opiskellut aikoinaan historiaa ja hänen tyttärensä Milla Nikkarinen on poliisiharjoittelussa Turussa. Taiteen maailmaan törmätään jälleen, sillä vanhusten hoitokodissa katoaa tavaroita ja esiin tulee suomalainen taidemaalari, jonka töitä ilmoitetaan varastetuksi huomiota herättävän paljon. Keskittyykö Milla nuoren naisen murhaan vai setvimään vakuutuspetoksia?


(...) "Luuletko sä, että vakuutuspuolen keikka on joku rangaistus?" Rytkönen-Asp kiirehtii vakuuttamaan, että tietenkään ei ole kyse rangaistuksesta. Harjoittelijoiden on hyvä saada kokemusta mahdollisimman monenlaisista tapauksista. Millankin ammattitaito kasvaa, kun hän pääsee kurkistamaan talousrikostutkinnan puolelle. Ja siellä on todellakin järkyttävä pula työntekijöistä.

 

Milla tekee tutkimusta murhan ja vakuutuspetosten parissa ja samaan aikaan ihmettelee äitinsä Katin suhdekoukeroita. Eroavatko Millan vanhemmat vai palaako Kati aviomiehensä luo? Voiko äidilleen antaa anteeksi ja miksi oma veli ottaa asian niin kevyesti?


Kati katsoo murheellisena tyttärensä perään. Miten hän saisi yhteyden Millaan? Miksi tytär ei halua ymmärtää? Milla on sulkenut hänet elämästään ja rakentanut heidän väliinsä muurin ja vallihaudan. Kati tuntee tyttärensä ja tietää, että muurinmurtajista ei olisi nyt apua. Hän saisi kosketuksen tyttäreensä vasta, kun tämä itse avaisi laskusillat.

 

Myönnän, että monenlaisia dekkareita lukeneena ilahdun Kati Berg tutkii- kirjojen maailmasta: naisten ajatuksia ja ihmissuhteiden syvällistä pohdintaa, ruuanlaiton kuvausta, ympäristökysymyksiä ja vaikka työelämän stressaavuuden kuvausta.


Milla muistaa Elisen joskus kiihtyneenä selittäneen, että ihmiset luulevat, että kirjaston kirjat tulevat hyllyihin itsestään. Ei sinne päinkään, hän oli vaahdonnut, joku ne valitsee, tilaa ja luetteloi. Se, mikä näkyy asiakkaalle, on vain murto-osa kirjastoammattilaisen työstä. Ehkä pitäisi ottaa tosissaan äidin varoitukset poliisien asenteellisesta suhtautumisesta asioihin.

 

 Suosittelen lämpimästi Kati Berg tutkii- sarjaa, eikä tarvitse olla ennestään ns dekkarien ystävä. Sekä Joki että Ahne ovat oivia näytteitä naisten maailman ja  poliisityön kuvauksesta, sekä modernin Turun kaupungin paikkojen esittelyissä! 

Tammikuun lisääntyvässä valossa on mukava hemmotella itseään hyvillä kirjoilla, joten kokeilepa näitä!

Itse olen saanut kokeilla uusia asioita runouden parissa: musiikkia tekstien lukemisen taustalle, uusia yleisöjä. Pieniä ideanpoikasia yhteistyöstä uusien tahojen kanssa - Oriveden Kampus on niin inspiroiva paikka asua! Näistä lisää myöhemmin.

Pysykää terveinä ja kertokaa läheisillenne, että he ovat tärkeitä, Mörri Seppälä.


Kuvan kuntoportaat eivät liity kirjan tapahtumiin


)=(   )=(   )=(   )=( 


Kiviniemi Eeva, Ahne (2021, BoD)

Nikander Sanna, kansigrafiikka

Kiviniemi Ella, valokuva

Nokua Anne, taitto ja ulkoasu


Arvostelukappale kirjailijalta, sitruunateen raikkaat kiitokset!

Kuvat Mörri