torstai 6. syyskuuta 2018

Raija Hautalaa kolmesti


Monipuolisen Raija Hautalan kirjoja ahmin aivan peräkkäin, koska sain kirjaston ja sen kaukolainauspalvelun kautta  kolme Hautalan teosta luettavaksi samoihin aikoihin.  Lähtö on vuodelta 2013 ja sen jatko-osa Seuraa minua vuodelta 2015. Tuorein teos on Olemassa olematta, tältä vuodelta.

Lähtö ja Seuraa minua - kirjojen päähenkilö on keski-ikäinen Elisabeth, joka kipuilee avioeroaan ja naiseuttaan sen jälkeen. Yhdessä miehensä kanssa hän jopa kirjoitti avioliitto-oppaan, mutta mitäpä se enää hyödytti. Elisabeth matkustaa Lähdössä kaupungista lapsuusmaisemiinsa Etelä-Pohjanmaalle, tapaa vanhoja kyläläisiä ja tutustuu uusiin. Hän laittaa mummonsa mökkiä kuntoon ja alkaa penkomaan enonsa nuoruusvuosien onnettomia ihmissuhteita. Enoonsa Elisabeth pitää yhteyttä, mutta jotain salattua on perhepiirissä tapahtunut, eikä kyläläisetkään halua muistella menneitä.

Joku ei halua Elisabethin tutkivan enonsa asioita, ja hänestä alkaakin tuntua omituiselta, häntä taittaa tarkkailla joku, se joku  penkoo hänen tavaroitaan. Huppu päässä joku seisoo pihalla ja katselee ikkunasta sisään. Naapurin naisen talossakin luuraa outo mies. Vanha ystäväkin muuttaa ulkonäköään ja lopulta katoaa - mitä ihmettä tapahtuu?

Elisabeth ei saa enonsa menneisyyttä mielestään ja Seuraa minua- teoksessa hän on jo matkalla Kanadaan henkilökohtaisesti tapaamaan enoansa. Mutta yllätyksiä tulee vastaan täälläkin: missä eno on? Miksi enon talolla käy intiaani? Miksi vanha tuttu David asettuu hänen luokseen enon taloon? Eliot Laken ihmisten elämä ja maisemat tulevat Elisabethille tutummaksi ja erään naapurin salaisuus paljastuu, helpottavasti.

Lähtö ja Seuraa minua kertovat hyvin uskottavasti keski-ikäisen naisen ajatuksista avioeron jälkeen, huolista omista lapsista ja halusta saada omat sukutarinat selviksi. Juonikuviot ovat yllättäviä, ja henkilöhahmot kiinnostavasti kuvattu.

Seuraa minua- kirjassa kiinnostaa myös Elliot Lakean historia ja maisemat. Suomalaisperäisen asutuksen vaiheet ovat kirjan parasta antia.

Seuraa minua viehättää paitsi komealla kannellaan (kannen suunnittelu itse Raija Hautala), niin myös tekstin tasolla. Lähtö- teokseen verrattuna tässä on kypsempää ja/tai syvällisempää. En osaa tätä eritellä mitenkään, mutta Seuraa minua on kokonaisuutena herkullisempaa luettavaa.

Myös Olemassa olematta ihastuttaa heti kantensa vuoksi!  Todella hyvin sopii sisältöön, jossa naishenkilön päässä elää tummia oksia ja varjoja. Kiitokset ulkoasusta Ulriikka Lipastille. Kirjan nimi herätti heti mielenkiinnon runollisessa sielussa ja onpa sisältöä kuvaava.

Tässä teoksessa kirjan päähenkilö käy läpi ankeaa lapsuuttaan, äkkipikaisen ja ailahtelevaisen äitinsä varjossa laiminlyötynä lapsena. Kirjan aikatasot vaihtelevat noista lapsuuden kokemuksista nuorten opiskelijoiden seksi- ja päihdekokeiluihin sekä tämän eronneen perheenäidin uusiin miessuhteisiin. Samalla isä saa kertoa omaa tarinaansa ja hänen hänen kohdalleen tulee asumisjärjestelyt ratkottavaksi.

Kirjan henkilöt eli nainen ja hänen lapsensa, naisen isä ja veli, äidin vaaniva hahmo, pizzakuski ja Kirjailija naapurista muodostavat lopulta verkon, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Vaikuttavasti Hautala kuvaa vanhusten hoitoa palvelutalossa, kirjailijan tuntemia ahdistuksia ja itsetunnon heilahteluja, eronneen naisen raivoa ja surua ja pyrkimystä päästä elämässä eteen päin.

Olemassa olematta tuo hyvin esiin ne lapsuuden vaikeat ihmissuhteet ja tapahtumat, jotka saattavat vaikuttaa yksilöön vuosikymmenienkin päähän. Mitkä muistot ovat oikeita ja kenen muistot tärkeimpiä? Jääkö yksilön minuus vajaaksi, jos hän ei tule lapsena nähdyksi, hoivatuksi?

Näille kirjoille on yhteistä tekstin helppolukuisuus, dialogeissa puhekielen ilmaisuja.

Kannattaa ehdottomasti tutustua Raija Hautalan tuotantoon.

Nauttikaa syyskuusta ja lukekaa! Toivottelee Helena


/####/####/#####/

Hautala Raija:

Lähtö (Mediapinta, 2013)
Seuraa minua (BoD - Book on Demand, 2015)
Olemassa olematta (Torni, 2018)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti