Kesän aikana huomasin sirkusteeman tulevan vastaan useamman kerran. Ensimmäisenä mietin omia muistojani sirkuksesta, kun vastasin Suomen Kirjallisuuden Seuran Minun sirkusmuistoni - keruuseen (auki 3.11.2019 asti).
Seuraavaksi löysin Ville-Juhani Sutisen kirjoittaman Kääpiöistä kolosseihin, kummajaisten historia Suomessa (Into). Kummajaisnäytökset liittyvät kiinteästi sirkuksen- ja tivolimaailman historiaan. Normaalista poikkeavat ilmiöt ovat kiehtoneet ja pelottaneet ihmisiä kautta historian, mutta 1700- luvulla alkoi kehittymään ns friikkisirkuksen muoto, jossa oli tarkoitus kerätä yleisöä pääsymaksua vastaan ihmettelemään "luonnonoikkuja".
Tieteellisen luonnontutkimuksen kasvaessa myös tiedeyhteisö alkoi kiinnostumaan ihmisten ja eliöiden erilaisuudesta. Tutkijat ovat säilöneet epämuodostuneita ihmisten ja elänten sikiöitä, päitä, raajoja yms ja näin alkuaan ovat saaneet erilaiset luonnontieteelliset museot. Väärennöksiltä ei ole tälläkään saralla aina vältytty.
Sutinen tuo kirjassa hyvin näkösälle millaisia ihmisiä ja eläimiä on tuotu esille: parrakkaat naiset, kääpiöt (sillon käytetty nimitys), jättiläiset, voimamiehet ja -naiset, kehitysvammaiset, yhteenkasvaneet kaksoset, moneen asentoon taipuvat käärmenaisetja iso joukko eurooppalaisille outoja ihmisrotuja (esim. saamelaiset, viidakon alkuasukkaat, eskimot).
Eläimistä ihmeteltiin eksoottisia lintuja, krokotiileja, elefantteja ja leijonia. Mutta ainahan ei katsoja voinut olla varma mikä on totta ja mikä väärennettyä - merenneidot? Tosin sillä ei aina niin merkitystä ollutkaan, vaan katsomiskokemus oli sellaisenaan jännittävä, pelottava, ja myös huojentava oman normaaliuden kokemisen kannalta.
Kääpiöistä kolesseihin on laaja tietopaketti kummajaisten esilläolosta maailmalla ja Suomessa. Parasta antia ovat kuitenkin tarinat yksittäisten poikkeusyksilöiden elämänvaiheet. Näkökulma on siinä, kunka he itse ovat kokeneet esillä olon: kuka on halunnut näyttäytyä ja lähteä kiertelemään tivoleiden ja sirkusten mukana? Kuka taas on kokenut ainoana vaihtoehtona kummajaisena olemisen eloonjäämisen, ja taloudellisen sekä sosiaalisen turvan löytyvän vain kaltaistensa keskuudesta. Osa tarinoista on positiivisia, mutta traagisiakin tapahtumia mahtuu alistetun esiintyjän elämän.
Friikkisirkukset, sirkukset ja tivolit ovat saaneet modernissa ajassa paljon kritiikkiä osakseen. Elänten hyödyntäminen on vähentynyt (onneksi) ja esiintyjien olosuhteet ja arvostus ovat parantuneet. Sutinen kirjoittaa osoissa Nykypäivän kummajaisnäytöksiä Vanha katse säilyy- otsakkeen alla:
Kummajaiset ovat siis edelleen osa länsimaista kulttuuria, ja näyttää siltä, että friikkisirkusten kuihtumista seuranneiden hiljaisempien vuosikymmenien jälkeen ovat nousseet uudelleen esiin tutuissa rooleissa mutta uusissa kehyksissä. Rachel Adamsin mukaan friikki on tehnyt paluun myös siinä mielessä, että ilmiötä on alettu viimein vakavasti tutkia. Akateeminen kiinnostus kummajaisia kohtaan ei tietenkään ole sekään tirkistelystä vapaata.
Ketkä ovat nykypäivän kiehtovat ja ällöttävät kummat? Elokuvissa ja viihdeteollisuudessa esiintyvät klonkut, chewbaccat ja hulkit. Julkisuuden ihmisistä esimerkkinä surullinen tarina poptähti Michael Jacksonista, josta tuli lopulta Wacko Jacko omituisine harrastuksineen ja "piilopirtteineen".
Teoksessa on lisäksi kaksi kuvaliitettä, joista on mahdollista löyttää/tirkistellä suomalaisia kummajaisia ja täälläkin esiintyneitä eksoottisia taiteilijoita. Kirjassa on 299 sivua eli tietomäärä on valtava. Siksi en tässä voi enempää kirjasta ja lukukokemuksesta kertoa - paras tutustua ihan itse!
Historian ja yleissivistuksen kannalta Kääpiöistä kolosseihin on avartava lukukokemus. Henkilökohtaisesti siinä oli jotain voimannuttavaa. Vanhana punkkarina olen tottunut (?) olemaan aikoinaan katseen ja kummastelunkin kohde, mutta välillä aikuisiällä on ollut vaikeita hetkiä. Kahdeksan kasvohermohalvausta ovat jättäneet kasvoihini jälkensä ja olen kohdannut monenlaista katsetta. Myötätuntoisia, uteliaita vilkaisuja on ollut helppo kestää, mutta välillä sellaiset inhonpuistatukset ovat satuttaneet - tässä on eroja katsojan taustan mukaan. Tämän kirjan jälkeen yritän vähenttää mustan huumorin värittämää ilmaisua itsestäni - en olekaan ihan friikki kuitenkaan.
Heti tähän samaan lukujonoon osuikin käsiini Emma Vainion mainio Sirkus nyt: suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa. Tämäkin teos esittelee suomalaisen sirkuksen juuria, sen vaiheita ja vakutteita muualta maailmalta. Sirkuksen monta hahmoa ja välinettä -osiosta löytyy tietoa mm. ilma-akrobatiasta, jongleerauksesta, taikatempuista, tasapainoilusta ja trampoliinista.
Seuraavassa osiossa Sirkustaiteen maihinnousu Suomeen Vainio esittelee koska ja miten sirkus päätyi Suomeen ja kuinka se on kehittynyt tyylistään ja toimintatavoiltaan. Kiertäminen on sirkuksen elinehto pureutuu sirkuselämän yhteen tyypillsimpään omainaisuuteen eli paikasta toiseen siirtymiseen ja elämiseen irrallaan pysyvästä kodista. Tätä kuvaa Race Horse Companyn perustajäsen Rauli Dahlberg:
Minulla oli varasto, mutta ei kotia mihin mennä. Lisäksi, kun ei ole ollut keneenkään yhteydessä moneen kuukauteen, kukaan ei soita. Joka paikassa olin jotenkin hukassa, vähän kun ei missään. Säästin rahaa, mutta en itseäni.
Sirkuksen muodot ja esityspaikat -osio esittelee perinteisen telttasirkuksen ja teatterisaleja, uudemmat paikat metsässä, uimahallissa, vesitornissa, metallijätepihalla ja ihan kadulla. Mielestäni kaksi seuraavaa lukua ovat teoksen parhaimmat osiot.
Monta polkua yleisön eteen monet vaihtoehdot päätyä sirkukseen. Perinteisisti taidot ovat siirtyneet sirkussuvuissa seuraaville sukupolville. Vähitellen Suomessakin akrobatiataitoja opeteltiin voimistelu- ja urheiluseuroissa. Ensimmäinen sirkusammattiin valmistava koulu saatiin Suomeen vasta 1995, kun Turussa aloitettiin ohjaajakoulutus sirkusilmaisuun. Nykyään opetusta tarjoavat mm. Tampereen Sorin Sirkus, Circus helsinki, Eko Espoossa ja Lappeenrannassa Taidekoulu Estradi.
Vainio miettii mistä saada riittävästi ohjaajia alalle ja miten käy taiteellisen ajattelun. Siihen liittyy olennaisesti korkeamman asteen koulutus. Suomessa ei ole tarpeeksi työtilaisuksia ja mahdollisuuksia kehittymiseen, niin monet lähtevät rajojen ulkopuolelle kuten Ruotsiin, Ranskaan tai kauemmaksi. Näin ajattelee nykysirkuksen pioneeritaiteilija Jani Nuutinen:
Sirkuskouluissa tulisi tukea mahdollisimman omaperäisiä juttuja. Asioiden pitää olla henkilökohtaisia. Kun on tyytyväinen oman tekemiseensä, niin voi miellyttää myös muita - jos siis haluaa miellyttää. Voi tietysti pyrkiä myös päinvastaiseen.
Sosiaalinen sirkus luku esittelee sirkuksen mahdollisuuksia luoda taidekokemuksia, iloa ja yhdessäolon tuokioita tilanteissa, joissa ihmisillä on ongelmia, estoja tai he kuuluvat muuten erityisryhmiin. Esim Sirkus Magenta oli v 2013 perustamassa Pohjois-Jordanian Zaatariin sirkuskoulua. Kulttuurikeskus PiiPoo on pitänyt temppukoulua näkövammaisille ja oululainen Tähtisirkus on toiminut nuorten parissa ja Sorin Sirkus on työskennellyt maahanmuuttajien kanssa ja käynyt vankiloissa. Esille pääsevät myös sirkuspellet ja Romanian pienet köyhät lapset. Sirkus tuottaa iloa monille.
Tämä kirja on kielellisesti soljuvaa mukaansa tempaavaa. Asiatiedot Vainio esittää ytimekkäästi ja monet sirkustaiteilijoiden haastattelut tuovat sirkusmaailman lähelle, saavat haaveilemaan pienestä kokeilusta itsekin.
Mieleeni tuli tästä teoksesta, että tämä voisi olla eräänlainen ideoiden herättelijä esim. kuntien ja kaupunkien kulttuuritoimissa yms. Voisiko nykysirkus pienimuotoisena olla kuntalaisille sopivaa tarjontaa arjen puurtamisen keskellä?
Kahden kuvaliitteen kuvat ovat värillisiä ja mielenkiintoisesti niissä myös uusia kuvakulmia pelkän poseeramisen sijaan. Teoksesta välittyy kokonaiskuvana arvostava ote, ammattimainen kirjoitustapa. Takakansi kertookin Emma Vainion olevan toimittaja, joka on työskennellyt mm. Ylelle ja Helsingin Sanomille ja hänellä on ollut oma radio-ohjelmasarja Paljetteja ja partanaisia.
Sirkus on vapaa kulkuri ovat kirjan aloitussanat ja niihin on hyvä myös lopettaa. Käy sirkuksissa katsomassa kuinka perinteinen esitys ja nykysirkus lomittuvat toisiinsa - tai pysähdy kadulle sooloartistin kohdalle ja tarkkaile kehonkieltä. Mitä näet?
Temppuihin tempautuneena Helena. Seuraavaksi jotain muuta....
* * * * *
Sutinen Ville-Juhani, Kääpiöistä kolosseihin, kummajaisten historia Suomessa (Into, 2019)
Javanainen Tiia, kansi
Vainio Emma, Sirkus nyt: suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa ( Kustantamo S&S, 2019)
Strömberg Emma, taitto
Kaakinen Jussi, kansi
Taustalla Cirque du Soleil, Varekai (youtube pyörityksellä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti