Vuoden lopun hössötykset takana ja orientoituminen vuoteen 2020 käynnissä. Kaikenlaisia uusiakin kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyviä suunnitelmia on, joten odotan tätä kevättä innokkaana ja jännittäen. Näissä suunnitteluissa on mennyt "kirjoitusaikaa, joten tartuin pitemmän tauon jälkeen Tauno Tuomivaaran runokokoelmaan Jälkiä jättämättä.
Runoja voi itselleen lukea huolimattomasti, runon sieltä täältä tai pelkän pätkän. Näin blogiin nostettavia runokokoelmia on huolellisesti tutkittava monelta suunnalta ja huomattava rakenteet ja runojen asettelut yms. sisällön ulkopuoliset seikat. Tämä selitys tähän väliin, koska tunnen tauon jälkeen olevani ruosteessa, eikä vika ole kirjassa!
Jälkiä jättämättä koostuu seitsemästä erilaisesta osiosta. Kokoelman aloittaa kahden runon Kosketus historiaan. Kaupunki avoimin aistein on aloitusruno, jossa runon minä kulkee talven ja kevään rajalla, aistit kertovat lumen vähentyneen, poltetun koivun tuoksu sekoittuu muihin hajuihin. Tätä kulkua on helppo seurata, ja näyte:
(...) Ja Pengerkadun portailla
yön hiljaisin soitin:
vanhan miehen
tupakantukkimat keuhkot...
Seuraava 4 osaan hahmoteltu pitkä runo Isä Vasili, menneisyydestäni poissa on haastava. Runo on kirjoitettu Aleksander Nevskin katedraalissa ja teemana on uskonto, etsiminen, epäily ja anteeksianto. Luulen, että runosarja avautuu parhaiten lukijalle, jolla on tarkemmat tiedot kristinuskon perusasioista. Kohdallani rivit jäivät pinnalliseksi pohdiskeluksi.
Epätosia ja yksiselitteisiä sanoja- osio on kulttuurin, sanojen ja sivistyksen ihmettelemistä. Riveille mahtuvat Obelix, Asterix ja unet, graffitiseinät ja sammakonraadot. Tässä osiossa pilkahtelevat huumori ja leikkimielisyys. Kirjoittaja on miettinyt kirjoitettua sivistystä ja ihmisen asemaa luonnossa. Näyte Runo käyttää kielen valtaa (aloitus):
Runous on vallatonta puhetta
jota tiedostamaton käy
kirjoittamattoman kanssa
sanat häviävät
ajatus on kieltä nopeampi
nopeampi sähköä
pelkoa
riemun tulvahdusta
Osio Muuttuva vuodenaika sisältää kuusi runoa. Näissä runoissa luonto näyttäytyy omana itsenään, runokieli on kaunista ja herkkää. Ihminen sitä yrittää luontoa mitata ja punnita, hakea arvoa metsän puille. Pelkokin vaanii ihmismieltä ja oma kuolevaisuus on alati läsnä. Näytteenä loppurivit kokoelman nimirunosta Jälkiä jättämättä:
(...) Kun ilta tulee
viivymme nimettöminä
ja tiedämme toisistamme vain tuoksun
Se jättää tähän ympäristöön
jälkiä minusta
kaikkein vähiten
Ahvenanmaa kuvia, Krzyztof Kieslowskille- osiossa leikkivät väreinä mm. sininen, valkoinen, harmaa, luopunut vihreä, punaisen häivähdys. Nänä runot ovat kokoeman lyhyimmät, tiivistetyimmät. Maisemana toimivat meri rantoineen, horisontin ja tuulen voima. Jälleen luulen näidenkin sinänsä hienojen rivien avautuvan parhaiten sille, joka on katsonut kuuluisan Kieslowskin elokuvatrilogian (Kolme väriä: Sininen v 1993, Valkoinen v 1994 ja Punainenv 1994).
Kivilläkin on harmaa puoli päällimmäisenä- osion ilmaisu on selkeämpää, luontoa kuvailevaa ja kepeääkin. Runojen minä kokee vahvasti vuodenajat, valot ja elämänkaaren syklin. Mitä on pelko? Mitä on muutos? Unimaa, mörkösanat, pimeän pelko -runo päättyy mielestäni äärimmäisen viisaasti ja kauniisti:
(...) Pimeää metsää ei tarvitse pelätä kuin kerran.
Suuri matka vie lukijansa neljän pitkän vuodatuksen mukana aikamatkalle tuhansien vuosien taakse varjagien, liikkuvan jääpeitteen, munkkien ja sotilaiden maailmaan. Vene on tärkeä tarvekalu, turkiksia ja kultarahoja käyteään vaihdon välineenä. Vieraita pelätään ja tarvitaan, ihmisen dnahan uutta perimää vieraasta laumasta. Tämä osio on kuin suomalaisten isi-isien maahanmuuttokertomus.
Kokoelman päättää kahden runo Kokemus on uskoa väkevämpi. Näissäkin runoilijan minä pohtii menneisyytämme ihmisten heimoissa, kykyämme ymmärtää maailmaa ja uskoa. Näemmekö ihnimillisyyttä ja osammeko arvostaa luontoa? Oikeastaan kokoelman teema paljastuu näissä riveissä Kokemus on uskoa kestävämp ja pyhempi- runossa:
(...) mihin me uskomme
kenelle vastaamme
mitä me kysymme
keitä me olemme
omaksumme paljon, torjumme vähän
Jälkiä jättämättä ei ole helppo lukukokemus, sillä se haastaa joka rivillään lukijan pysähtymään ja miettimään. Tämä kirja on henkinen paketti, kuin tiukkoja esseitä. Lukija pääsee helpomalla, jos/kun hänellä on laaja yleissivistys, tarttumapintaa historiaan, uskontoon ja kulttuureihin. Itse tunsin jääväni luokalleni, koska en yrityksistäni huolimatta osannut kaikkea laittaa oikeaan suhteesseen keskenään. Lukunautintoa tämä ei vienyt!
Luin joulukuussa myös pitkän tauon jälkeen Mika Waltarin Sinuhe, egyptiläinen. En voi välttyä vertaamasta ko romaanin ja tämän runokokoelman tunnelmaa toisiinsa. Henkisyys ja ihmisen perimmäisten toiveiden ja pelkojen hellä käsittely havaittavissa molemmissa kirjoissa?
Teksti on sinänsä helposti luettavaa, koska välimerkeillä ei ole rasittettu lukevaa silmää. Monet runot ovat pitkiä. mutta jännite niissä säilyy. Kirjan kansi oli silmissäni ensin sekava, mutta sekin "aukeni" yllättäen matkan varrella. Musta kumpu voisi olla soturien hautakumpu, polku vie sinne kerran meillä kaikilla ja sama aurinkohan se meille paistaa.
Tauno Tuomivaaralta on aikaisemmin ilmestynyt esikoisteos Odysseuksen jalanjälki vuonna 2017.
Lauri Rikalan Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti on herättelevä, ravisteleva, keinuttava ja lohduttava aforismikokoelma. Näennäisen yksinkertaisesti kootun kokoelman mietteet ovatkin vuoropuhelussa toistensa kanssa. 72 sivuun mahtuu yksilöä, ympäristöä ja sukupuolisuutta sekä yhteiskunnallisuutta.
Luin kokoelman ensimmäisen aforismin ja heti tuntui siltä, että kannattaa jatkaa:
Katso maisemaa. Siinä ei ole yhtään ajatusta.
Kuinka moni tässä teknisessä maailmassa suoriutuu ilman vempeleitään? :
Kun kone menee rikki, jäämme orvoiksi.
Työ-teema alkaa:
Tee työtä ja sinulla on jotain mihin nojata, kun kerrot itsestäsi.
Ja päättyy nasevasti:
Työllistymisprojektissa ainoa työllistyvä on projektin vetäjä.
Nämä aforismit ovat selkeitä, ei kannata pelätä ymmärtääkö oikein. Hyvin vähän on viitteitä muihin tekteihin tai kirjoittajiin, joten ihan vasta-alkajakin pääse "helpolla". Yhtä sivua kohti on enintään 7 ajatelmaa, joten aukeamat ovat ilmavia - ei tule lukuähkyä.
Lopuksi suosikkini, itsekin olen mieltynyt tekstin ja sivun vertauskuvaan:
Huokailee sivulauseita, elää niin kursiivissa, että pitää ihan varoa kaarteessa ettei kaadu kyljelleen.
¤ ¤ ¤ ¤ ¤
Käsittelyssä oli kaksi hienoa sanataideteosta, että toivon tekstiini jotain näistä saavani. Jännitän, etten vaan hajanaisilla huomioillani mitätöinyt tai pelkistänyt kirjoittajien syvällisiä ajatuksia. Lukijalle tekee hyvää törmätä tekstikokoelmiin, jotka eivät ole fast foodia tai instant drinkiä. Maista itse!
Tammikuukin jo vierähtänyt toiselle puoliskolle, joten alistumme Suomessa vallitseville säätiloille päivä kerallaan? Ulkoillaan ja lueskellaan fiilisten mukaan? Kaikkea hyvää vuoteen 2020, Mörri Seppälä
¤ ¤ ¤ ¤ ¤
Tuomivaara Tauno, Jälkiä jättämättä (Enostone, 2019)
Niinikangas Katri, kannen kuva ja suunittelu, taitto
Arvostelukappale kustantajalta, kiitos Enostone!
Rikala Lauri, Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti (Osuuskunta Poesia, 2018)
Lehikoinen Tiina, kansi
Niemi Marko, taitto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti