lauantai 12. syyskuuta 2020

Tunnelmapaloja Oriveden Kampuksen avajaisista

 


Puheita pitäneet Reijo Kahelin, Virpi Kaartinen ja kansanedustaja Paula Risikko

Perjantaina 11.9. olivat vihdoin keväältä siirtyneet Oriveden Kampuksen avajaiset. Muutama sana Klemetti-salin esiintyjistä, sillä nyt ns. juhlapuheet yllättivät.

Tosin en ole kuullut Osuuskunnan toimitusjohtaja Reijo Kahelinin puhuneen koskaan tylsästi. Humoristiseen tyylin Reijo  kiitti Osuuskunnan talkoolaisia suuresta panoksesta toiminnan turvaamisessa. Hän painotti sivistystoiminnan jatkuvan Kampuksella ja kertoili myös yritysten ja vakituistenkin asukkaiden asettuneen alueelle. Nuorten Kampus päärakennksessa on saanut kehuja ja Klemetti-salia on kunnostettu.

Eero Ojanen, joka toimi yli 20 vuotta opettajana,  ei päässyt paikalle puhumaan, joten Reijo esitti hänen puheensa. Siinäkin korostetaan sivistyksen merkitystä Suomen historiassa:  "Sivistys on aina elävää monimuotoisuutta". Ojanen myös miettii asuuko kuuluisa Opiston henki yhä lammessa.

Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto kehui uuden Kampuksen talkoolaisten tahtoa vahvaksi, rohkeaksi ja yhteistyön innostavaksi. Klemetti-sali on oiva juhlatila paikkakunalla, lukiolaiset saivat asuntoja ja Hotelli Sointula on erittäin tärkeä majoitustilojen osalta. Oriveden Kampus on uusi vetovoimatekijä Orivedellä. Muistoksi Kampus sai mm. Orivesilautasen.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Paula Risikko pääsi yllättämään! Useampi yleisöstä sanoi, että hänen puheensahan kuulosti aidosti juuri avajaisiin kirjoitetulta, eikä vanhaan puheen uudelleenlämmittelyltä. Eloisasti ja huumorilla myös Risikko painotti  sivistyksen ja henkisen kasvun merkitystä. Hän siteerasi Timo Miettistä: "Ihmisen olemisen löytäminen on tärkeää". Ketään ei saa talloa, vaan pitäisi kuunnella herkästi hiljaisten ääntä.

Toinen tärkeä viesti Risikolla on: on tehtävä NYT, eikä odoteltava (esim. koronan ohimenemistä sitku-asenteella). Pitää tehdä! Hän piti Kampuksen toimintaa hyvänä esimerkkinä tekemisestä - pitää luoda toivoa tulevaisuuteen.

Kiitos Paula Risikko täsmäpuheesta ja rennosta jutustelusta!

Oriveden Opistolla puhetaidonopettajnaa toiminut Virpi Kaartinen piti yleisön hyppysissään kertaamalla menneiden vuosien  yhteishenkeä, yhteisöllisyyttä ja pieniä hauskoja tapahtumia. Ennen sanottiin opiskelijoiden muodostavan Opistoperheen ja monelle vanhalle opiskelijalle vuosi Opistolla on ollutkin paras vuosi elämässä.

Yksityiskohtana poimin tuosta puheesta, että keskiajalla kirjaston oven päällä on saattanut olla kyltti: "Tämä paikka on mielen apteekki". Sopisiko myös Kampukselle?

Omat tervehdyksensä avajaisten kunniaksi toivat ainakin Oriveden Hengitysyhdistys, joka lahjoitti Kampuksen pihalle metsälehmuksen. Sitä istuttamassa oli mm. Esa Kallio. Pitkää ja antoisaa elämää sillekin! Siis taimelle...

Kirjoituspiiri Kyhertäjien puolesta ojensimme Leena Kokkosen kanssa   tekemäni (leikkisällä copyrightnimellä morespacecreation) Kirjakortin terveisineen Reijolle. Kiitoksena kaikesta ja toivein yhteistyöstäkin.

* * * * *


Musiikkia korville tarjosivat Petro Leinonen aulassa, Kosketus-kuoro (mm. Kesäpäivä Kangasalla ja J.Sibeluiksen Saarella palaa.  Sekakuoro johtajanaan Marko Koskinen, kuulosti hienolta). Ihana energinen O´Rivers pisti menemään ensin kahden kappaleen verran (mm. Hard times) ja sai irkkumusiikkifanin nilkat vimmaiseen liikkeseen. Pettymys vain kahden kappaleen kuuntelemisesta vaihtui aulan puolella iloon. He pistivät soittaen lisää lantionkeikutusrytmejä! Kiitos kaikille musikanteille!

* * * * *

Kahvilan puolella hääräsivät iloiset talkoolaiset ja kannatusarvoista itse voitin syskyn väreissä hohtavan huivin (sangen osuva kaltaiselleni huivikerääjälle).

Lauantaina 19.9. Kampuksella on Sadonkorjuujuhlat. Perjantaina 2.10. on sopivasti Vappukonsertti Klemetti-salissa. Laitahan kalenteriisi! Lue lisää https://www.orivedenkampus.fi/tapahtumat/


Nautitaan talkoolaisten tarjoamista tapahtumista ja kannustetaan paikallisia tekijöitä? Iloisena Mörri Seppälä, Orivesi

Ps. nämä rivit ovat ihan omia kokemuksiani ja näkökulmiani ja asiavirheitä varmaan löytyy. Leikin välillä reportteria, mutta ihan huolimattomasti.


Punainen nuokkuja vietti kesää Hörtsänän arboretumissa

* * * * *

Taustalla kumeampia miesääniä ja huumoria: Ensiferumin uusin Thalassic- cd.

Valokuvat uskollisella, mutta selvästi väsähtävällä digikamerallaan Mörri Seppälä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti