Florenian neidot

Liliana Lento ja Florenian neidot

Marraskuussa on välillä lunta puussa ja maisema näyttää kauniilta. Välillä lumet sulavat ja puut näyttävät nuokkuvilta, vaikka oksilla voi kimmeltää kosteus iltapäivän valossa. Toiset puut seisovat ylväinä, mutta osa roikottaa oksiaan masentuneesti kohti maata, pari sitkeintä lehteä kiinni oksistossa.

Katso tarkkaan puita. Et voi tietää mitä ne piilottelevat.

Liliana Lento kuitenkin kertoo meille puista kahdessa fantasiakirjassaan: Koivu & Pihlaja (2020, Nysalor-kustannus) ja sen jatko-osa Florenian neidot (2023, Nysalor). Keskiössä on puukansan väki erilaisine ominaisuuksineen ja vahvuuksineen.

Nyt puusisarukset asuvat Florenian Marienbergissa. Vanhempi sisko Tiziana on koivuinen ja hänen sisarpuolensa Larissa pihlajainen. Marienbergissa asuvat sovussa puukansan väki ja paljaat ihmiset.

"Kuinka vahva pihlajantuoksu lapsessamme on, kun sinä olet täyspihlajainen ja minä puukansan ilmausta käyttääkseni paljas ihminen? Henrik kysyi. "Ei niin vahva kuin mussa, mutta kyllä sä sen tyttöä halatessasi haistat", Larissa sanoi. Hän aistisi pihlajantuoksun kauempaa, sillä puukansan ihmisillä on herkempi hajuaisti.

 

Floreniassa ei tapahdu suuria seikkailuja (no yksi tulipalo kuitenkin) vaan teksti kuvaa  ihmissuhteita, ystävyyksiä, mustasukkaisuutta, menetyksiä, henkistä kasvua ja anteeksiantoa. Uuden perheenjäsenenkin voi löytää aikuisiällä ja rakentaa häneen kanssaan suhdetta:

(...) He halasivat hyvästellessään. Haikeus valtasi Tizianan hänen kävellessään Geraldinen äidin talolle.  Miten erilaista hänen elämänsä olisikaan voinut olla, jos Herbert olisi ollut siinä alusta sinä. Isän seurassa hän ei olisi joutunut kokemaan olevansa vääränlainen, eikä tämä taatusti olisi pakottanut häntä menemään naimisiin Malkin tai kenenkään muunkaan kanssa. Ehkä äitikin olisi kohdellut häntä ja Larissaa tasaveroisesti, koska jos äiti olisi mennyt Herbertin kanssa naimisiin, eihän Tiziana olisi muistuttanut tätä kokemastaan vääryydestä. Tizianan pystyi kuitenkin ymmärtämään miksi Herbert oli toiminut niin kuin oli.  Haikeuden alta kupli ilo isän löytämisestä ja jännittävä tapaaminen oli sujunut niin hyvin. Ja heillä olisi vielä monia vuosia aikaa.

 

Florenian neidot on takakannen mukaan sateenkaareva. Siksi suosittelisin tätäkin teosta nuorille lukijoille vertaistukena, mutta sitten taas aikuisille muistutuksena kuinka monimuotoisia ihmissuhteet ovat.

Kirjan kieli on helppolukuista, ja dialogeissa puhekielisyys tuo hahmoihin persoonallisuutta. 

Kovakantisen kirjan alussa on Florenian kartta, ja tämä ilahduttaa aina ns. fantasiakirjallisuuden kohdalla. Pelkistetty piirros sopii hyvin kirjan ilmeeseen. Eve Lumerton käsialaa ovat em kartta ja kauniit kannet, joita  kannattaa tutkia tarkkaan ennen lukukokemusta.

Jälleen olemme vuodenkierrossa lähellä tunnettua lahjojen jakoaikaa, joten vinkkinä tämä teos!!

Tunturimaisema puuston läpi katsoen

Marraskuun vireeseen vauhtia tuovat edessä olevat mielenkohotukset: teatteri (TTTn Saituri), leffaviikonloppu (Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä Kampuksella 18.-19.11) ja adventtikonsertti Kampuksen Klemetti-salissa. Runojen parissa saa tiivisti olla, koska keikkoja sovin (kahden eri yhdistyksen) pikkujouluhin. Tekstipaja Valon viisi päiväinen kirjoitusrupeama Marrashaaste sai alitajunnan liikkeelle ja ihan uusiakin ideoita syntyi...

Terveyttä ja leikkimieltä loppuvuodelle, Mörri Mahlakallas

 - - - - -

Liliana Lento, Florenian neidot (2023, Nysalor-kustannus)

Eve Lumerto, kannet, kansien ulkoasu ja kartta

Matti Järvinen, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, lämmin kiitos!

Mörri, valokuvat 

Taustamusiikkina Happoradion Kauriin kääntöpiiri-cd (2017, Sony Music)

Liliana Lennon erikoiset kissat

 

Valvoessaan aamuyöllä Helmi oli hetken mielijohteesta näpytellyt Googleen hakusanat "puuma muuttuu naiseksi" ja "nainen muuttuu puumaksi". Jos aiheesta vaikka löytyisi jokin fantasiakirja tai -leffa, olisi mielenkiintoista tietää, oliko jonkun muun mielikuvitus kulkenut samaa outoa latua. Osumiin kuitenkin tuli juttuja pelkästään itseään huomattavasti nuoremmista miehistä kiinnostuneista naisista: "Nyt puhuvat puumanaiset - tämän vuoksi haluan nuoremman miehen". "Testaa, oletko puuma." Keskustelupalstoilla pohdittiin, minkä ikäisenä naisesta tulee puuma ja miksi naista kutsutaan puumaksi mutta miestä ei.

 

Liliana Lennon uusin romaani Kissanaisia on virkistävän erilainen kuvaus ihmisistä, jotka osaavat ottaa toisen olomuodon. Ovatko kaikki ihmissusia? Millaisia sitten ovat puumaihmiset? Mistä he ovat tulleet? Mitkä ovat heidän vahvuutensa ja heikkoutensa? Millaisia vaikeuksia he kohtaavat ihmissuhteissaan ja arkielämässään? Sopiiko urbaani Tampere puumaihmisten asuinpaikaksi? 

Kissanaisissa pääosissa ovat kolme naista ja heidän kumppaninsa - osa tavallisia ihmisiä, osa muuntautumiskykyisiä "toisia". Työkuvioiden ja uusien ystävyyssuhteiden solmimisen lisäksi eräs henkilö kaapataan ja otetaan tutkimusprojektiksi tämän oudon ja kiehtovan muodonmuutoskyvyn vuoksi. 

Kissanaisissa Lento käsittelee hahmojen vuoropuheluiden ja ajatusten kautta myös tahallista lapsettomuutta, ympäristöasioita, erilaisuutta, ihmisten välistä luottamusta ja kiintymystä, perinteistä parisuhdetta ja seksuaalisuuden kirjoa. 

Tämä fantasiatarina oli kuin ystävän vierailu: kaikki oli helppoa ja pakottamatonta. Keskusteluista jäi paljon uusia asioita mietittäväksi ja illan olisi suonut jatkuvan pitempäänkin. Lukukokemuksena siis antoisa ja kiihdyttävä.

Ensin joku näkee oudonnäköisen tiikerin. Eläimellä on jokin synnynnäinen epämuodostuma, tai auringonvalo osuu niin, että näyttää kuin tiikerillä olisi sädekehä päässään. Hän puhuu näkemästään muille, kuulijat kertovat eteenpäin ja niin edelleen. Kertomuksilla on tapana paisua ja värittyä siirtyessään henkilöltä toiselle. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan, ja tyypit päättelevät, että kyseinen tiikeri on yliluonnollinen olento. Pikku hiljaa siitä syntyy tarina, jota kerrotaan sukupolvesta toiseen iltanuotiolla, ja ennen pitkään joku kirjoittaa sen. 

Kissanaisia on Lennon neljäs romaani. Edellisistä teoksista Lukihäirikössä:  Dionnen tytöt ja Salasuuksia Delobriandissa Liliana Lennon vauhdikkaat keijuhaltiat (päiväys 27.8.2018) sekä Koivu ja Pihlaja Ihmisten keskellä koivut ja pihlajat (päiväys 4.8.2020).

@ @ @ @     @ @ @ @

Helmikuu loistaa hangilla ja aloitin pitkästä aikaa opiskelun, ihan omaksi iloksi. Lukihäiriöiselle todella haastavaa (paljon vuosilukuja, prosentteja, pinta-aloja ja isoja lukuja, vieraita nimiä ja englanninkielisiä videoita!), mutta yritän ainakin. Jos en jaksa, niin voin lopettaa, ei stressiä.

Taukoa blogin puolella saattaa tulla, mutta kaunokirjallisuuden lukeminen olkoon sellaista välipalaa puurtamisen keskellä. Lukekaahan tekin! 

Terveisin Mörri Oriveden Kampuksella (yksi kurssi, Ilmastoviikonloppu, pidetään kivasti kotini alapuolella, myös sinne menossa!)

@ @ @ @      @ @ @ @    @ @ @ @

Lento Liliana, Kissanaisia (2021, Nysalor-Kustannus)

Lumerto Eve, kannet ja kansien ulkonäkö

Järvinen Matti, taitto

Kehräyskiitos arvostelukappaleesta!

Kuvat Mörri   

Jännitystä teatterissa ja Mustassa linnassa

 

Musta linna taustanaan Kampuksen Sointula

Aasinsillalla rämistelen heti alkuun. Koska tunnelmat osuivat hienosti limittäin, niin kerron ensin nautittavasta teatteriesityksestä. Olin katsomassa Oriveden Taistolla lauantaina 3.10. Tee Teatterin komediallisen  Perunavelliä, Konstaapeli  Pasanen! Käsikirjoitus työryhmän ideoista Outi Söderholm, joka myös vastasi ohjauksesta.

Perunavelliä, konstaapeli Pasanen! on absurdi, englantilaistyyppinen murhamysteeri. Näytelmän hahmot ovat ihanan karikatyyrisiä ja näyttämön lavastus musiikkeineen tummaa, vinksahtanutta ja kiehtovaa.

Tarinaan kuuluva kaappikello, joka lyö vain Kartoffelin suvun jäsenen kuollessa, on voimakas kauhuleffan elementti. Tämä mielikuva liittyy sopivasti  Musta Linna ja muita outoja tarinoita - teoksen, jonka on kirjoittanut Lucilla Lin.

Miten ihanan outo tarinakokoelma Musta linna onkaan! Kuin aikakapselissa kirjan tarinat kattavat jo mennyttä aikaa, nykyistä hulluutta ja tulevaa. Kauhutarinoiden joukossa on tieteisseikkailua ja mytologiaa, fantasiaa. En ole näidenkään genrejen asiantuntija, mutta minua viehätti näissä kielellinenkin taso, koska jokainen tarina oli aidontuntuinen käytetyn sanaston avulla ja näin syntyi "mahdollisia" tapahtumapaikkoja ja tunnelmia. Tämä säilyi koko teoksen ajan tietty jännite ja uskottavuus.

Kokoelman aloittaa Menneisyyden mysteerit-osuus. Tarinoissa kerrotaan suoraan tai kirjeiden vaihdon kautta aatelisista, sotureista, itämaisista posliinikupeista, jäädemoneista ja erikoisista luista. Ote Pitkät luut-tarinasta:

Hän alotti sekavan selostuksen siitä, miten luut eivät missään tapauksessa voineet kuulua ihmiselle. Ei edes pitkälle miehelle. Luiden rakenne ei muistuttanut ihmistä, ihminen ei ole niin notkea, kallo on vääränmallinen, kasvonpiirteet ovat kasvojen luuston perusteella ollet aivan erilalla kuin yhdelläkään tunnetulla ihmisrodulla - hän näytti minulle piirtämäänsä luonnosta  siitä, miltä kasvot näyttäisivät.

 

Kuvitellut maailmat koostuu viidestä kertomuksesta, joista tulevat mieleen "poikien seikkailutarinat". Näissä tarinoissa on outoa tunnelmaa, mustaa maisemaa, myrkkyä puussa ja yhteisöissä, sotia ja luonnonlapsia.

Kysyin, miten he oikein juttelivat esi-isiensä kanssa, ja he kertoivat vain seisovansa alttarin edessä, lausuvansa oikeat rukoukset tällä erikoiskielellä ja heidän mielestään esi-isät vastasivat takaisin. En tiedä, miten oman kultturimme tiede tulkitsisi tuollaisen. Eiväthän he kaikki voi olla mielipuolia ja kuulla harhaääniä.

Edellinen esimerkki on Esi-isien kieli -tarinasta (jossa tehokkaasti jälleen kirjeenvaihto-rakenne) , joka on käytetystä aiheestaan huolimatta aivan uudenlainen versio. Sama koskee koko kokoelmaa: lukijana ja kirjoittavana hämmästelen vähän väliä "vanhasta uutta" - tarinankerrontaa. Taidokasta!

Dystopioiden lumoihin pääsee luvussa Synkkä tulevaisuus.  Koko maailman vihollinen on näistä ensimmäinen ja mielestäni kirjan mielenkiintoisin tarina. Se on väkivaltainen, mutta maisemakuvaus ja henkilöhahmot on tuovat mieleen elokuvallisen toimintapätkän. 

Vihreä kaupunki on aluetta, jota ennen kutsuttiin Shoreditchiksi. Joskus kauan sitten se oli taiteilijoiden ja boheemien leikkikenttä, sitten jatkuvasti hullumman ja hullumman porukan reviiriä, kunnes lopulta se muuttui tavallaan omaksi vapaakaupungikseen, jossa valtaa piti yksi kaupungin tärkeimmistä ekoryhmistä Vanhat energiasyöpöt rakennukset revittiin alas ja tilalle rakennettiin uusia taloja mahdollisimman ympäristöystävällisin keinoin.

Muissa tarinoissa keskeisiä ovat tietoverkot ja niiden kaatuminen, vapaat kaupungit, Palvojat, Isännät ja Viimeinen ihminen. Pelottavaa näissä tarinoissa on niiden mahdollinen toteutuminen. Luontokatastrofit ja ihmisrodun katoaminen maapallolta eivät ole vilkaan mielikuvituksen tuotetta pelkästään, kun miettii nykytilannetta. Nämä tarinat voisivat toimia varoittavina esimerkkeinä ja pysäyttäjinä.

Neljän kertomuksen Mahdollisuuksien maailma- luku esittelee siirtokuntia, avalaisia, salaperäisiä sektoreita kaupungissa. On ikuinen talvi, Jääkaupunki ja sen ympärillä demonit. Ihminen ei aina tidä elääkö hän todellisuudessa vai nostalgiamaailmassa kuin akvaariossa. Kokoelman lopettaa tehokkaasti lyhyt "välähdys" Musta levy, josta lopun rivit:

Jos me ikinä jäisimme kiinni, olisi se tietenkin skandaali, muta olen sitä mieltä, etä me ratkaisimme ongelman tavalla, joka soii meille jokaiselle: Sagan sai lähettää toiveensa tähtiin, me huolehdimme maailmamme turvallisuudesta, vihamielinen muukalaisilaji saa varoituksensa, ja mahdolliset mustan huumorin ystävät tähtien takana arvostavat taatusti työtämme. Ystävälliset muukalaiset, tervetuloa, mutta valloittajat, varokaa taistelohikäärmeitämme!

 

 Musta linna ja muita outoja tarinoita on innostava kokoelma, koska se vie lukijaansa eri aikakausiin, eri ympäristöihin, eri juonenkuljetuksiin ja tyyleihin. Kertomukset ovat ajalta 2012 - 2020 ja ne ovat joko uusia tai aikaisemmin ilmestyneet esim. antologioissa ja Usvassa (spekulatiivinen verkkolehti).

Tätä kokoelmaa ei oikein voinut lukea ahmimalla, koska joidenkin voimakkaiden kertomusten jälkeen oli yksinkertaisesti hengitettävä ja annettava tekstille aikaa avautua ja ottaa oma tilansa. En osaa paremmin selittää tällaista lukukokemusta, mutta pinnallisemman lukemisen alla on "ihaileva kirjoittaja-lukija", joka haluaa nauttia pienistä yksityiskohdista toisen kirjoittamassa tekstissä.

Kirjan takakannen mukaan Lucilla Lin on taidehistorian MPhil ja  museossa töissä. Jotenkin hienovaraisesti tämä välittyy älykkäänä otteena teksteissä. 

Kirjan kannet ovat juuri oikean tummat ja rappioromanttiset - valkoista koristeaihetta myöten. Kannattaa tutkaila fyysisen kirjan ulko- ja sisäkannetkin.

Mustan linnan Menneisyyden mysteerit- osio on tyylistään vanhaa kauhua (oma määritelmä) ja mieleen tulee Sakari Topeliuksen kauhuromaani Linnaisten vihreä kamari, vuodelta 1859. Yllättävän hyvä!

Vinkkivä: lokakuun lopulla on Pyhäinpäivä, kekri ja Halloween. Musta linnan tarinoista saa sopivaa tunnelmaa...

Vielä ei-kirjallinen huomio. Olen ns. postisaurus eli yhä lähettelen posteja ja kiinnitän huomiota postimerkkeihin, lähinnä esteettisestä näkökulmasta. Musta linna saapui postipaketissa Englannista ja mikä hauskuus olikaan bongata postimaksua osoittava tarramerkki! Lukihäirikkö iloitsi tämän bloginsa kautta uudesta ulottuvuudesta. Pieni juttu, mutta bonuksena arvostelukappaleen lukemiselle. Terveiset sinne sumujen saarelle!

Tänään Orivedelle osuivat ensimmäiset kokeelliset lumihiutaleet, mutta eivät vielä valkaisseet maata. Lokakuu rientää tapaamaan marraskuuta, muttavielä ehtii vaikka runokokoelmasta naputella. Toivon näin ja alan selailla Mustaa linnaa uudelleen vihreän kynttilän liekin lepatuksessa.

Voikaa hyvin, olkaa varovaisia, mutta nauttikaa elämästä! Mörri Seppälä

Siikanevan portinvartija

^^^  ^^^^ ^^ ^^^^ ^^

Lin Lucille, Musta linna ja muita outoja tarinoita (Nysalor-Kustannus, 2020)

Sakkara Henna, kansikuvat ja kannen ulkosu

Järvinen Matti, taitto

Kirja suoraan kirjailijalta, sydämelliset kiitokset!

Taustamusiikkina Loreena McKennitt, The Books of Secrets youtube-toistolla

*kuvat Mörri Seppälä

Ihmisten keskellä koivut ja pihlajat

Televisiosta tuli uusinta jälleen Harry Potter- elokuva.  Tulihan katsottua ja ihailtua tuota J.K. Rowlingin kehittelemää fantasiamaailmaa, jossa moni asia on aivan reaalimaailmaa ja osa sitten keksittyä, maagista ja tarunomaista.

 Silmiin osui myös somen uutisvirrasta tieto, että Emmi Itärannan romaanista Teemestarin kirja on tekeillä (scifi-) elokuva Veden vartija (ohjaaja Saara Saarela, tuottaja Mark Lwoff), ilmestymisvuosi 2121. Tuottaja Mark Lwoff kertoo teoksen kuvaamisessa olevan haasteita, sillä jälkikäteen on kuviin  lisättävä satoja efektejä. "Lopputulos ei saa näyttää siltä, että on käväisty kuvaamassa jossain teurastamon pihalla."

Tämä kuvallisuus ja ja kerronnan siirtäminen esim. elokuvan muotoon oli koko ajan mielessä lukiessani tuoretta romaania Koivu ja pihlaja, jonka on kirjoittanut tamperelainen Liliana Lento. Tekstissä on runsaasti kuvailua: kasvien  värit ja muodot, erilaiset tuoksut, astiat ja ruoat, hahmojen olemus ja rakennukset. Tavallaan lukijan on ensin sulateltava tätä yksityiskohtien tarkkaa kuvaamista, sitten se alkaakin viehättää ja sitten syntyy näitä selkeitä elokuvamaisia kohtauksia. 

Hollingsin kaksikerroksisessa kartanossa oli keltaiset seinät, vaaleanvihreä katto ja koristeellinen veranta. Nyt kun ruusut ja jasmiinipensaat olivat puhjenneet kukkaan hyvin hoidetun näköisessä puutarhassa, kartano näytti vielä upeammalta kuin Larissa muisti työhaastattelukäynniltä ja sai innostuksen kohoamaan siivilleen. Miten hienoa olikaan päästä asumaan näin suureen ja komeaan taloon, vaikka hänellä tietysti olisi vain yksi ja todennäköisesti pieni huone käytössään. Larissa kumartui nuuhkaisemaan yhtä jasmiininkukkaa, hänestä niissä oli maailman hienostunein tuoksu. Lehmukset reunustivat pitkää pihatietä, vastakkaisten puiden oksat kaartuivat hienosti.

 

Tuo tekstinäyte on kirjan alusta, jossa päähenkilö Larissa Morei tulee uuteen työpaikkaansa, piiaksi kartanolle. Kuinkas sitten sujuukaan elämä rikkaiden kartanon omistajien ja muiden työntekijöiden kanssa? Tiedossa on rakkaushuolia ja häiden suunnittelua, yhden siskon pakkoavioliitto ja uudet ystävyyssuhteet Floreniassa.

Kaikki tuo edellä mainittu ihan reaalielämässäkin mahdollista, mutta nytpä tarinaan tuo uutta ulottuvuutta henkilöhahmojen erilaiset "taustat". Tavallisten ihmisten rinnalla asuu nimittäin hyvinkin ihmismäinen puukansa.

Tiziana oli koivuinen, vaikka muut heidän perheessään olivat pihlajaisia. Yleensä lapset perivät vanhempiensa yhteyspuun - jos vanhemmilla oli eri yhteyspuut, oli sattumanvaraista, kumman puolelta se periytyi. Joskus se saattoi kuitenkin hypätä useammankin sukupolven yli. Tizianan koivuisuuden saattoi selitää se, että äidin isomummo oli koivuinen, tosin yhteyspuun periytyminen noin monen sukupolven takaa oli melkoisen harvinaista. Oli toki mahdollista, että myös Tizianan isän suvussa oli koivuisia.

 

Tämä puuyhteys on hienosti kehitelty ja vetää tarinaa jouhevasti eteen päin. Jännitettä hahmojen välille syntyykin siitä, että osa on "tavallisia" ihmisiä ja osa puukansaa tai puolituisia. Ehdottomasti kirjan paras idea! Kirjan luettua tuli tunne, että tällaista haluaa lisää. Jatko-osat? Miten nämä puukansan ominaisuudet voisivat vielä voimakkaammin vaikuttaa hahmojen ajatuksiin, tekoihin ja suunnitelmiin? 

Kirjan alussa on J.S. Meresmaan piirtämä mustavalkoinen kartta Florniasta ja hetkittäin toivoo sivuilta löytyvän pieniä mustavalkosia piirroksia tarinasta. Merkillisellä tavalla tarina herättelee näitä voimakkaita kuvia. Hyvän teoksen tunnusmerkki, että lukijan päässä alkaa herätä uusia tasoja?

Ehkä vähän jämäkkyyttä tai hiomista olisi hahmojen käymissä vuoropuheluissa. Tuo huomio on vähäinen, koska hahmot ovat sympaatisia ja tapahtumat etenevät ymmärrettävästi. Tämän kaltainen maaginen realismi, kirjan takakannessa romanttinen fantasiaromaani, sopii hyvin lukijalle, joka ehkä vieroksuu perinteistä fantasiaa. Tässäkin saa tarttumapintaa, tunnistettavuutta tavallisesta ympäristöstä ja ihmismäisistä hahmoista. Ei sodita eikä harrasteta taikuutta, noituutta. Kuitenkin yllätyksiä riittää ja kirjan tahtoo lukaista ns yhdeltä istumalta.

Kansi itsessään jo herkku! Valitettavasti vanha kamerani ja kuvankäsittelykykyni eivät saaneet tuohon kuvaan sitä oikeata vihreää näkyviin - aina joku kannen värisävy muuttui... Kirkkaammat ovat luonnossa nuo värit. Pahoitteluni tästä.

Lukihäirikössä on Lennon edellisistä kirjoista, Dionnen tytöt ja Salaisuuksia Delobriandissa, päiväyksellä 27.8.2018. Ei kannata verrata kirjoja keskenään, mutta silti tämä Koivu ja pihlaja antoi kaikista eniten lukuiloa.

Kokeile itse miten sinuun vaikuttaa Florenian  puukansa! 

Nämä kirjallisuuden genrenimitykset eivät ole minulla vahvasti hallussa, joten älköön kukaan ampuko viestin tuojaa! Keskustelu tästäkin on antoisaa.

Elokuussa vielä kesä mielessä ja suunnitelmia syksyllekin tehty? Lukuintoa Koivun ja pihlajan ja muidenkin seurassa, toivottelee Mörri Orivedeltä

Kuvat Mörri Seppälä

 

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ 

Lento Liliana, Koivu ja pihlaja (2020, Nysalor-kustannus)

Meresmaa J.S., kansien ulkoasu ja kartta

Hastsiukhin Yauheni, kansikuva

Järvinen Matti, taitto 

Elokuisen kuun kokoinen kiitos kustantajalle kirjalähetyksestä!

Taustamusiikkina Sonata Arctica, Talviyö (2019, Nuclear blast)