perjantai 15. joulukuuta 2017

Aikuinen, pyydä pukilta satuja


Viime hetken joululahjavinkki aikuiselle, jolla on jo kaikkea ja huumorintaju vielä jäljellä. Juri Nummelinin toimittama Sadan vuoden unet. Kirjassa on 13 suomalaisen kirjailijan kehittelemiä "aikuisten satuja" vanhojen tunnettujen tarinoiden ja ideoiden pohjalta.

Uuden kuosin saavat mm. Grimmin veljesten kertomukset, Aisopoksen eläinsatu kuin Prinsessa Ruusunenkin. Satu voi olla tunnistettava tai jäädä epämääräiseksi aavistukseksi. Päähenkilöiden nimeä ja juonenkuvioita on muunneltu ja aikakausikin on ehkä tuotu nykyaikakaan vuosisatojen takaa.  Olisivatko kaikki satuhahmot pärjäneet modernissa kaupunkimaastossa? Kenellä on kengät intohimona?

Tarinat eivät ole pitkiä, joten niihin on mukava uppoutua vaikka työpäivän jälkeen viltin alla villasukat jalassa. Voi näitä omille lapsilleenkin lukea, kunhan ei aivan pienimpiä pilttejä pelottele.

Tekstien tyylilajit vaihtelevat, koska kirjoittajia on monenlaisia: Johanna Venho, Markus Harju, Marika Riikonen, Shimo Suntila, Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara, Vesa Sisättö, Sari Peltoniemi, Artemis Kelosaari, Juha-Pekka Koskinen, Markus Leikola, Heikki Nevala ja Anne Leinonen Laadukas kokonaisuus.

Itselleni kirja on herkullinen paketti vanhoja juttuja uudella tavalla. Tulen tätä lukemaan monen monta kertaa. Kirjoittajaminääni kirja kiehtoo erityisesti. Omille lapsille tuli luettua paljon iltasatujakin ja kaikenlaisia juttuja, niin osahan näistä "pohjista" on vallan tuttuja. Alitajunta alkaa työstää näitä juttuja lukemisen aikana: mistäs jos toi hyypiö ei tekiskään noin, vaan se lähtiskin heti pois...ne eivät oliskaan koskaan tavanneet,  saapasjalkakissa oliskin saapassukkakissan serkku...  Eli uudet tarinat saavat vielä oudompia muotoja! Suosittelen tätä kirjoitusharjoitusta kaikille, vaikka teksti jäisi pölyttymään oman muistitikun uumeniin.

Jalava -kustantajalle kiitos tästä hykerryttävästä lukukokemuksesta!

Kirjan oheen suosittelen pehmeää suklaata ja pientä lasillista viiniä tunnelmointiin.

Taustalla kaihoisasti laulaa Mari Boinen Idjagiedas- levyllä. Kannattaa hänenkin tuotantoonsa tutustua!

Otetaanhan rennosti adventtisohjoissa ja tonttuiluhommissa, Helena


"""""""

Sadan vuoden unet, satuja aikuisille. Toimittanut Juri Nummelin (Jalava, 2017)
Kansi ja taitto Samppa Ranta, kannen kuva Charlie Bowater
Arvostelukappale, lämmin kiitos kustantajalle!

Boine Mari, Idjagiedas= In the hand of the night, cd