sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Koskettavasti autismikirjosta



Autismisäätiön Runoutta kommunikaatioon - hankkeen kirjoituskeräyksen tuloksena syntynyt Puhu hereille (Into ja Runoyhdistys Nihil Interit ry, 2018) koostuu autismikirjon henkilöiden ajatuksista ja runoista. Mukana on myös asiantuntijoiden artikkeleita.

Esipuheessa Tommi Parkko ja Sanni Purhonen  mielenkiintoisesti kertovat kirjan syntyyn johtavista muista projekteista ja tämän kirja päällimmäisestä  tarkoituksesta. Se on: annetaan kirjoittaville autismikirjon henkilöille väylä itsensä ilmaisemiseen. Kirjon henkilöille on tyypillistä nähdä asoissa sellaisia piirteitä, joita muut eivät lainkaan havaitse - näiden asioiden kuvaamiseen sopii runouden kieli erittäin hyvin, koska runouteen kuuluvat tuoreet/oudot kuvaukset arkitodellisuudesta, aistihavainnoista.

 Lisäksi runoilijat ja kirjailijat saattavat käyttäytyä joskus omalaatuisesti, mutta hyväksyttävästi. Tällainen  hyväksyminen voisi ulottua myös autismikirjon henkilöihin ja heidän tuotoksiinsa. Näin voi tulla rohkaistuksi itseilmaisussa ja muussakin arkielämässä.

Kirjan runo-osuudesta Nukkaisia sanoja  poimin esimerkkinä Soihtu-Varis Meuran lyhyitä:

Näkkileivässä
vieraan planeetan pinta
kaukana pellosta
alkusäteet kulkevat
ravintoverkon kuiduissa

¤¤¤¤¤

Puutarhatuoli -
siilin viileä kirsu
tökkää varvasta.


Palapeli jota sudet palvovat- osuudesta K.Aution Juulia-Tuulia runon alkuosa:

Hän on Juulia - sitä tyyppiä, joka yksin jää
viskomaan tuulia - päälle ihmisten - vielä eläen.
Hän on Juulia - kesämekossa - lammen rannalla.
Hän tahtoi romanssin, oli mekkonsa pitsivalkoista.

Hän on Juulia - kesämekossa  lammen pohjassa.
Silmissä kekäleet, auki ovi on - noitarovion.
Huulilla tilkkuja, kärpässienen pilkkuja,
hiusseittirihmaksen
merilevien teräevien (...)


Anteeksi, tähän väliin on pakko lukihäiriöisenä kertoa: edellisen runon viimeinen kirjoitettu sana ON oikeasti TERÄEVIEN. Voimakas, hieno ilmaisu, mutta on tälle häirikölle vaikea kirjoittaa "heti" oikein.

Vaikuttavin tarina mielestäni kirjassa on K.Aution Nukketeatteri (kertomus Asperger-diagnoosista). Rohkeaa tekstiä millaista on "olla outo lapsi, ehkä hullu". Koulumaailma voi olla raaka, se voi eristää joukoista erilaiset lapset ja saada opettajatkin siirtymään vastapuolelle. Tässä kertomuksessa tulee ilmi mitä on käydä toivoen - ja pettyen- asiantuntijoiden ja lääkäreiden vastaanotolla tulematta kuulluksi, ymmärretyksi. Yksin pitäisi selvitä opiskeluista, ihmissuhteista ja työhaastatteluista, vaikka itse tietää olevansa erilainen oppija, erilainen sosiaalisissa tilanteissa. 

Sittemmin hän ymmärtää, että ihmiset ovat laumaeläimiä. Heiltä on turha odottaa apua, jos se sotii lauman uskomuksia ja esimerkkiä vastaan.

Viimeisessä osiossa Omalla kielellä kirjoittajat miettivät enemmän kielen, runouden ja autismikirjon yhtäläisyyksiä. Veeti Nevalainen kirjoittaa autismikirjon henkilönä sosiaalisten tilanteiden olevan vaikeita, mutta runous voi auttaa monella tavalla. Runoissa kun on usein tavallisuudesta poikkeavia ilmaisuja ja runokursseilla onkin turvallista miettiä omia asioita, omalla tavallaan.

Runous antaa mahdolisuuden pitää hauskaa, kokeilla ja haastaa itseä. Taiteessa ei varsinaisesti voi epäonnistua, ja se mahdollistaakin onnistumisen kokemuksen.

Vesa Korhonen muistuttaa, että kielellisyys on älykkyydestä erillinen osa ja ihmisiä kohdatessa olisi nähtävä heidän voimavaransa. Ensikohtaamisissa voivat yksilön mahdollisuudet jäädä huomaamtta, jos emme keskity kommuniaatioon.  Kieli on enemmän kuin yksiöiden  välinen vuoropuhelu. Kielen kautta olemme osa yhteiskuntaa, vaikka toiset käyttävät sitä erilailla kuin enemmistö.

Lopuksi vielä Rita Dahlin ajatusten kiteytymä:

Runous on eräänlainen turvapaikka ja - satama kaikenlaisille "maahanmuuttajille" ja eri statuksella matkaaville "turvapaikanhakijoille".  Se ei kiellä lohduttavaa syliään edes kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta. Säkeet voivat lohduttaa ahdistuneita, maansa menettäneitä, uuden kielen avulla tutkimusmatkailevia. Nuoria ja vanhempia.

Suuri ja lämmin kiitos kaikille tämän kirjan tekijöille! Tämä on TÄRKEÄ teos, joka kuulusi monille silmille ja aivoille ymmärrettäväksi. 

Lukekaa ja kokekaa tämä teos itse. Saatte paljon uusia ajatuksia ja runouden pirskahduksia, Helena

¤¤¤¤¤

Puhu hereille, kirjoituksia autismikirjolta (Into 2018)
Toimittaneet  Janette Hannukainen, Tuomas Leppäniemi, Veeti Nevalainen, Sanni Purhonen ja Sanna Rämö
Kansi Jessica Leino

Musiikkina värähteli Tinariwen, Elwan 





torstai 6. syyskuuta 2018

Raija Hautalaa kolmesti


Monipuolisen Raija Hautalan kirjoja ahmin aivan peräkkäin, koska sain kirjaston ja sen kaukolainauspalvelun kautta  kolme Hautalan teosta luettavaksi samoihin aikoihin.  Lähtö on vuodelta 2013 ja sen jatko-osa Seuraa minua vuodelta 2015. Tuorein teos on Olemassa olematta, tältä vuodelta.

Lähtö ja Seuraa minua - kirjojen päähenkilö on keski-ikäinen Elisabeth, joka kipuilee avioeroaan ja naiseuttaan sen jälkeen. Yhdessä miehensä kanssa hän jopa kirjoitti avioliitto-oppaan, mutta mitäpä se enää hyödytti. Elisabeth matkustaa Lähdössä kaupungista lapsuusmaisemiinsa Etelä-Pohjanmaalle, tapaa vanhoja kyläläisiä ja tutustuu uusiin. Hän laittaa mummonsa mökkiä kuntoon ja alkaa penkomaan enonsa nuoruusvuosien onnettomia ihmissuhteita. Enoonsa Elisabeth pitää yhteyttä, mutta jotain salattua on perhepiirissä tapahtunut, eikä kyläläisetkään halua muistella menneitä.

Joku ei halua Elisabethin tutkivan enonsa asioita, ja hänestä alkaakin tuntua omituiselta, häntä taittaa tarkkailla joku, se joku  penkoo hänen tavaroitaan. Huppu päässä joku seisoo pihalla ja katselee ikkunasta sisään. Naapurin naisen talossakin luuraa outo mies. Vanha ystäväkin muuttaa ulkonäköään ja lopulta katoaa - mitä ihmettä tapahtuu?

Elisabeth ei saa enonsa menneisyyttä mielestään ja Seuraa minua- teoksessa hän on jo matkalla Kanadaan henkilökohtaisesti tapaamaan enoansa. Mutta yllätyksiä tulee vastaan täälläkin: missä eno on? Miksi enon talolla käy intiaani? Miksi vanha tuttu David asettuu hänen luokseen enon taloon? Eliot Laken ihmisten elämä ja maisemat tulevat Elisabethille tutummaksi ja erään naapurin salaisuus paljastuu, helpottavasti.

Lähtö ja Seuraa minua kertovat hyvin uskottavasti keski-ikäisen naisen ajatuksista avioeron jälkeen, huolista omista lapsista ja halusta saada omat sukutarinat selviksi. Juonikuviot ovat yllättäviä, ja henkilöhahmot kiinnostavasti kuvattu.

Seuraa minua- kirjassa kiinnostaa myös Elliot Lakean historia ja maisemat. Suomalaisperäisen asutuksen vaiheet ovat kirjan parasta antia.

Seuraa minua viehättää paitsi komealla kannellaan (kannen suunnittelu itse Raija Hautala), niin myös tekstin tasolla. Lähtö- teokseen verrattuna tässä on kypsempää ja/tai syvällisempää. En osaa tätä eritellä mitenkään, mutta Seuraa minua on kokonaisuutena herkullisempaa luettavaa.

Myös Olemassa olematta ihastuttaa heti kantensa vuoksi!  Todella hyvin sopii sisältöön, jossa naishenkilön päässä elää tummia oksia ja varjoja. Kiitokset ulkoasusta Ulriikka Lipastille. Kirjan nimi herätti heti mielenkiinnon runollisessa sielussa ja onpa sisältöä kuvaava.

Tässä teoksessa kirjan päähenkilö käy läpi ankeaa lapsuuttaan, äkkipikaisen ja ailahtelevaisen äitinsä varjossa laiminlyötynä lapsena. Kirjan aikatasot vaihtelevat noista lapsuuden kokemuksista nuorten opiskelijoiden seksi- ja päihdekokeiluihin sekä tämän eronneen perheenäidin uusiin miessuhteisiin. Samalla isä saa kertoa omaa tarinaansa ja hänen hänen kohdalleen tulee asumisjärjestelyt ratkottavaksi.

Kirjan henkilöt eli nainen ja hänen lapsensa, naisen isä ja veli, äidin vaaniva hahmo, pizzakuski ja Kirjailija naapurista muodostavat lopulta verkon, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Vaikuttavasti Hautala kuvaa vanhusten hoitoa palvelutalossa, kirjailijan tuntemia ahdistuksia ja itsetunnon heilahteluja, eronneen naisen raivoa ja surua ja pyrkimystä päästä elämässä eteen päin.

Olemassa olematta tuo hyvin esiin ne lapsuuden vaikeat ihmissuhteet ja tapahtumat, jotka saattavat vaikuttaa yksilöön vuosikymmenienkin päähän. Mitkä muistot ovat oikeita ja kenen muistot tärkeimpiä? Jääkö yksilön minuus vajaaksi, jos hän ei tule lapsena nähdyksi, hoivatuksi?

Näille kirjoille on yhteistä tekstin helppolukuisuus, dialogeissa puhekielen ilmaisuja.

Kannattaa ehdottomasti tutustua Raija Hautalan tuotantoon.

Nauttikaa syyskuusta ja lukekaa! Toivottelee Helena


/####/####/#####/

Hautala Raija:

Lähtö (Mediapinta, 2013)
Seuraa minua (BoD - Book on Demand, 2015)
Olemassa olematta (Torni, 2018)


sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Ihon lävistävät runot


Anne Lukkarilan Kaikki ihosi kyyneleet on aarrearkku 65 sivussa! Olen nyt useamman kerran runokokoelman lukenut, ja niin vaikuttunut, että epäilen pystyväni järkevään arviointiin ollenkaan.

Alkusanat jo vihjaavat, että ihan tavallinen runoteos ei tämä ole. Nimittäin alku on EPITEELI, jossa kerrotaan ihon tästä osasta tieteellisen tarkasti .ORVASKESI on ihon uloin ja näkyvin kerros, joka on taipuisa ja suojaava. MARRASKESI- osio on seuraava ja siinä kerrotaan sarveiskerroksesta ja sen ominaisuuksista. VERINAHKA  sijaitsee edellisen jälkeen, ja alla, ja siitä siirtyvät kipu - ja kosketuimpullsit aivoihin. LAUTUMA on kuoleman jälkeen iholla näkyvä väritys ja teoksen päättää Jälkisanat SUBCUTIS.

Tämä runokokoelma kattaa siis ihmisen elämän ihon kautta. Mielenkiintoista! Onhan iho ihmisen suurin elin, mutta usein unohdettu. Paitsi kosmetiikan ja kemikaalien kohteena, mutta muuten itsestäänselvyys, joka nyt sattuu peittämään fyysisen kehomme.

Runot kattavat ihmiseloa syntymästä kuolemaan, vahvoihin tunteita on mukana ja myös kehun tuntemuksia. Laitan tähän esimerkin alkupuolelta ORVASKESI- osiosta:

PINNALLA
Hittihästägit jetsetpostaukset
terassihehku poskilla
cavakuplia irtoripsissä

hottisfilteri
peittää sisäsilkon 

Ymmärrän jos/kun runot eivät kaikille lukijoille avaudu heti. Näissä runoissa on modernia ilmaisua ja varsinainen ydin on piilossa - avautuu kerta kerralta lukijalle. Joutuu itseään haastamaan, hidastamaan lukuvauhtiaan ja antamaan sanojen upota. Omaa silmää viehättää joidenkin runojen normaalista poikkeava rivitys - sekin haastaa löytämään yhteyksiä sanojen välillä ja laittamaan ajatuksille päätöksen. Lukkarila osaa kirjoittaa eri tyyleillä, mutta kuitenkin teos on yhtenäinen.

Tässä näyte MARRASKESI- runoista:

SYNTYMÄTÖN
Verevä sylillinen
lammikko kämmenellä
huokonen ammollaan valuvana
kalvohuulilla

erogeeninen kiisseli
valuvat vainajat reisien sisäpuolella
silmitön kimalle 

purentaan murskautuva raivo
salattu huoli 


Myönnän, että tämä runokokoelma on varsin naisellisesta näkökulmasta, ja soisinkin myös mieslukijoiden tähän tarttuvan! Voisivat oppia jotain naisena olemisesta, naiseuden haasteista nykyaikana.

SAVANNIKANGASTUS- runo VERINAHKA-osiosta on ehkä suosikkini, koska sen voi ajatella ja tuntea monella tavalla. Miten sinä koet tämän?

Lämmin leijonanpentu kainalossa
kuuma patteri
silmät suklaamerenä
                       pojannauru
pulleat käsivarret kaulalla

pitäisin sinut siinä
mutta sinun savannisi odottaa 

LAUTUMAsta löytyy mm tällainen:

KUIN LINTU SIIVILLEEN
Loppuun saakka
kaunis
kalmankeltainen kelmu
seesteiseksi silinneenä

lopullinen linnunhenkäys     pysähtynyt piste
                                                                joutsen taivaanrannassa
Valaa
Toivoa

auringosta aurinkoon 


Näissä kokoelman runoissa on itselleni tunnistettavuutta, joka johtuu paitsi naiseudesta, mutta myös omasta tavastani kirjoittaa runoja "mystisesti" selittämättä kaikkea. Näitä runoja ei olisi helppo lukea ääneen yleisön edessä, koska nämä täytyy todella nähdä, hitaasti ja antautuen, päästää alitajuntaan kellumaan. Näissä on sellaista yksityisyyttä vaativaa rojoutta, mutta samalla iloa olemassaolemisesta. Isoja sanoja, mutta mitenkään pienesti en voi tätä runokokoelmaa kuvata!

Kaikki ihosi kyyneleet on ainakin minulle se runoteos, jonka aihepiiri kiehtoo ja saa huokaisemaan "miten joku osaa?"
Lopussa on vielä esittely monipuolisen Anne Lukkarilan kirjoittajaurasta.


Lukkarila Anne, Kaikki ihosi kyyneleet (AK Kustannus, 2018)
Berton Giorgio, kannen kuva
Kurttila Minna, kansi ja taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, mistä  mitä sydämellisin kiitos!

Omaa ihoaan tarkemmin lukien, Helena








perjantai 31. elokuuta 2018

Omat rouheat pohjoisesta


VÄLIHUOMIO

Pohjoinen luonto
osa sielua.
Korjaan:
sielun kiinteä
arkipuku.



Täällä tuulessa soi
rouhea minuetti
päältäni haihtuu
etelän etiketti
- paras olla vain
ihminen!



VALO VAIVIHKAA LISÄÄNTYY
TALVI LAAHUSTAA KESÄUNILLEEN.


Kun tuuli puhuu
kymmenillä kielillä

ei puiden auta kuin
nyökkäillä

Järven selässä
vilunväreitä, kun
ilkeä iltatuuli
jatkaa leikkimistä.






Rakkakivessä yhä
jääkauden kumu,

vanha myös
kaipukseni.


Sammalraaste rakkakivellä.
Muuta kevyttä
en löytänyt
pohjoisella matkallani.



Lähdin etelästä pohjoiseen
kaipuu suuntautui
vanhoihin ystäviin
rakkaisiin rakkakiviin.

Kutsun jälleen kuulin 
pintaan kun kiven sukelsin
Vanhat jäämuurit
Jättiläisten kyyneleet

minua lohduttivat:
murheeni vain
korennon lento
kivien yllä.



SULLA METSÄ
MULLA PELTO
KARUSTA MAASTA
MEILLE ELANTO.


Kuusi kuusen kuvajaista
järven pintaan piirtyi.
Ikuisen kaihon kauluri
sinusta minuun siirtyi.





Koivu nuori
vanhenit varhain.
Naavaa kannoit
kuin vaari parhain.


PILVILAUMASTAAN KARANNEET
VILLIKKOLAMPAAT
LEIJAAVAT KEVYESTI
LAPIN SUVESSA.


Auringon ja veden 
rakkauslapset
ilakoivat laineilla.



TUMMAN VEDEN 
VASTARANNALLA
NAAPURILLA PYYKKIPÄIVÄ.
EI.
JOUTSENPARVI LEVÄHTI.

(BirdLife Suomi- runokilpailun 1. palkinto)





Pyydän sua
metsänhenki,
herätä meille
tulen renki.
Liikuta liekkiä
lämmitä pirttiä.



TÄMÄN AJAN KYPLOOPIT
POHJOLAN JÄTTILÄISET
VAKAINA SEISOVAT

VALVOVAT
LAVOILLAAN
TUULET KAHLITSEVAT
JALOSTAVAT
VOIMAA

KÄÄPIÖILLEEN JAKAVAT.


Olen etelän variksena saanut yli vuosikymmenen ajan matkata Sodankylän mökille, joenlaajentuman kohdalle majoitukseen ja kulkea jalan lähimaastossa. Kuvaten, rauhoittuen, sanaillen runokkeja mieleni sopukoihin.

Tässä muutamat tärkeimmät pohjoisen synnyttämär runot. On niitä muitakin toki, mutta nämä halusin laittaa nyt esille. Pois tuivertamasta alitajunnasta, koska runoja  toisilta on odottamassa käsittelyä.

Kiitos, jos jaksoit lukea.

Kuvat myös omiani, mörrix





maanantai 27. elokuuta 2018

Liliana Lennon vauhdikkaat keijutarinat


Ensimmäiseksi avaan näiden kirjojen genreä eli fantasian ja chick litin yhdistelmää. Chick lit tarkoittaa modernin naisen elämästä huumorilla ja kepeällä otteella kirjoitettua kirjallisuuta. Fantasian kautta aiheina voivat olla keijujen ja ihmisten väliset suhteet ja puolimenninkäiset ja rotujen väliset taistelut.

Ensimmäinen käsissäni olevista Liliana Lennon teoksista  on nimeltään Dionnen tytöt (Torni, 2016) ja sen itsenäinen jatko-osa Salaisuuksia Delobriandissa (Torni, 2018).

 Dionnen tytöissä ovat pääosassa Stella (ihminen) ja Adelina (keiju), jotka ystävystyvät ja rakastuvat   pikkukaupungissa Dionnessa, Fretanniassa. Sisällisota sotkee monen henkilön tulevaisuudensuunnitelmat, kuten pienen ja pippurisen keiju-Margotin näyttelijänuran. Florence (keiju) on joutunut vangituksi, mutta pääsee pakenemaan ja päätyy asumaan isoon linnaan.

Salasuuksia Delobriandissa jatkaa tarinaa vuosia myöhemmin. Nyt Margot on päässyt unelmauralleen, hänestä on tullut arvostettu näyttelijä.  Uusilla päähenkilöillä on omia ongelmiaan. Alexa yrittää elää normaalia elämää, vaikka joutuu säilyttämään synkkää salaisuutta isästään, joka joutui vankilaan tuomittuna sotarikoksista.  Sofia ja Marvin (menninkäinen) yrittävät saada lasta, mutta se vaan ei onnistu ja Sofian mielestä punainen onkin pettymyksen väri.

Keijumies Gunvor on aina kokenut olevansa muita huonompi, hidasälyisempi ja elävänsä kuin reunalla muiden parissa. Hänellä on ja välillä ei ole kaunis tyttöystävä Lavinia, joka ei osaa antaa arvoa kaikille Gunvorin persoonan piirteille. Alexasta Lavinia löytääkin itselleen seuraa.

Juonipaljastuksia en tee, koska pitää jättää pieni houkutin näiden kirjojen kohdalle!

 Kirjojen aikataso on nykyajassa, sillä teknisiä laitteita on käytössä ja dialogeissa kieli lähellä puhekieltä. Uskottavuus ja tähän maailmaan samaistuminen on näin helppoa.

Vaikka ei olisi koskaan lukenut fantasiakirjallisuutta, niin nämä teokset ovat helposti ymmärrettäviä, teksti on sujuvaa. Pääosassa ovat hahmojen väliset suhteet, ei niinkään perinteinen hyvän ja pahan taistelu, miehiset rohkeuskokeet tai seikkailun elementit. Luin itse nämä pohjoisen mökillä, rantasaunan rappusilla istuskellen ja siinä maisemassa oli niin mukava uppoutua "vaihtoehtoiseen maailmaan" ja nähdä keijujen lentelevän, kasvien muuttavan väriään.

Kirjojen alussa on kartat, mistä annan aina fantasiakirjallisuudessa plussaa. Niiden avulla pystyy hahmottamaan jotenkin paikkojen väliset välimatkat, valtioiden rajat. Näissä kirjoissa valtiot ovat Fretannia, Galandria ja Ceresnica. Varmaan sanojen äänteet vievät omat mielikuvat tuonne Keski-Eurooppaan, eikä tämä oma mielikuva haittaa lukemista.

 Sain ensin käsiini Salaisuuksia Delobriandissa (suoraan kirjailijalta, hienoa) ja ehdin saada kirjastosta vielä Dionnen tytöt ennen matkaa. Tämä on henkilökohtainen rumputus, mutta nyt kahden kirjan kannet eroavat toisistaan tyylillisesti paljon! En oikein pidä: toisessa on on sinänsä hieno piirroskansi ja toisessa erittäin onnistunut valokuvapohjainen kuvitus. Kirjojen paperinlaatukin on eri: on valkoista ja kellertävämpää laatua - miksi? Muutenkin "osa 2" on koristeellisempi sivuiltaan - miksi?

Edellä mainitut huomiot eivät tietenkään vähennä lukunautintoa, joka oli rentouttava ja hilpeä. Tarkennan vielä, että mainitsemani helppous ei tarkoita tässä yksinkertaisuutta, vaan vertaan tarinaa muihin lukemiini fantasiakirjallisuuden edustajiin, joissa joskus lukija  "hukkuu" sinne hallitsijoiden, klaanien, sukupuiden ja  vihollisten määrään. Nyt ei tarvitse ponnistella hahmojen suuren lukumäärän tai pitkien taistelukohtausten kanssa.

Viihdettä vähän eri näkökulmasta sujuvasti kirjoitettuna, niin kyllä tällainen chick lit kelpaa! Ymmärrän toki, että joillekin lukijoille koko fantasian kenttä on outo ja vieroksuttava, mutta jälleen kannattaa kokeilla - ja yllättyä? Jäin oikein miettimään onko muilla kirjailijoilla samantyyppisiä fantasiaa ja muita genrejä sekoittavaa kirjallisuutta. Saa ilmoittaa lukuvinkkinä!


Lento Liliana

Dionnen tytöt (Torni 2016)
Arsenina Anna, kannen kuva
Meresmaa J.S., kartta

Salaisuuksia Delobriandissa (Torni, 2018)
Ahola Heidi, ulkoasu
Meresmaa J.S., kartta
Arvostelukappale suoraan kirjailijalta, taikamarjan makuiset kiitokset!


Ps. Tämä teksti oli oikein työnäyte, koska "kirjoituskone" vaihtui omasta tutusta työkoneesta vanhempaan läppäriin. Huomasin vain, että oma keskittymiskykyni herpaantui pahasti. Lukihäiriöisen kirjotusolosuhteet eivät saisi paljoakaan muuttua - energia menee hukkaan teknisten asioiden miettimisessä.

maanantai 13. elokuuta 2018

Japanilaisia helmiä



Nyt on käsissä sellainen kaunis helmi, että liialla sanailulla en halua sen lukukokemusta pilata. Tämä on itse luettava, ajateltava hiljaa leijuen. Kuviin pitää uppoutua jokaista yksityiskohtaa kunnioittaen.

Ole hyvä: Minna Eväsojan Shoshin - aloittelijan mieli: japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista (Gummerus, 2018).

Pari sanaa kuvituksesta. Kannen kuvat ovat Kitagawa Utamaron, Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Hannu Aaltosen kuvat. Koska vanhoissa japanilaisissa teksteissä on usein kuvitus, niin Soshiniin on valittu puupiirroksia, joiden hetkellisyydessä silmä lepää. Hokusai, Hiroshige ja Utamaro ovat vaikuttaneet 1700-1800- luvuilla.

Pelkästään jo noiden piirrosten herkkyyden, värisävyjen ja piirrosviivojen vuoksi teos on kaunis, pysäyttävä ja rauhoittava!

Saatesanoista käy ilmi, että vanhoissa teksteissä tietoa on verrattu peiliin, sydämen jalokiveen tai härkään. Oppimiseen liittyy ajatus aloittelijan mielestä, jota on kuvattu näin: oikeaa tyyliä, kukat ja syksyn ruska tai palkintohevonen. Näillä kuvataan oppimisen perustaa, jonka tulee olla tukeva, jotta sääntöjä voi rikkoa ja niistä luopua, ja näin saada luotua jotain omaa.

Shoshin- sana tarkoittaa siis aloittelijan mieltä, jonka kuuluu olla ennakkoluuloton ja avoin kaikelle. Teoksessa onkin monta (50 kappaletta) lukua tärkeille asioille ja käsitteille  esim. Tavallinen ihminen, Tyhjyyden maja, Siivoamisesta, Sielu pisarassa, Kierrätyksestä, Vanha luumupuu, Lahjakkuuden näyttämisestä, Epätäydellisyydestä ja Täydellinen vapaus. Japanilainen ajattelu avautuu helposti suomalaisille ja tekstit ovat lyhyitä, mutta ytimekkäitä.

Jokainen luku alkaa punaisilla japanilasilla kirjoitusmerkeillä ja puupiirrosten tiedot ovat hyvin esillä. Tärkeistä ajatuksista on myös esillä alkuperäinen japanilainen sana, esim. yksinkertaisuus on kanso ja harmonia wa. Kirjan avulla oppii myös runoudesta. Haiku- ja tankarunouden tarkka tavumitoitus (5-7-5 ja 5-7-5-7-7) ei olekaan niin järkkymätön, vaan kokonaisuuden vuoksi voi tavun lisätä tai jättää poiskin. Tätä ei aina länsimassa muistetakaan.

Enempää en paljasta, vaan luotan lukijan omaan kykyyn hahmottaa vierasta kulttuuria ja löytää sieltä itselleen kannustavia ja/tai häiritseviä ajatuksia!

Joskus voi hiljentää omaa arkista tahtiaan ja uppoutua filosofisiin aatelmiin itsestään ja ihmisyydestä, Helena






 Eväsoja Minna, Shoshin - aloittelijan mieli. japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista (Gummerus, 2018)
 Meilahti Sanna-Reeta, ulkoasu ja taitto







keskiviikko 8. elokuuta 2018

Myrskyluodolla Maija ja Janne



Asun toisten rakentamassa talossa asuinalueella, valaistus ja lämmitys tulevat johdoissa ja putkissa, vedet raanoista ja teknisiä härpäkkeitä lojuu monella pöydällä. Kalat ja leivät saan kätevästi kaupantiskiltä ja vaatteita roikkuu henkareissa yhden huoneen verran. Lapsiluku jäi pariin eikä ole huolta lehmistä tai lampaista. Tuulet ja harvinaisemmat myrskyt kyllä tuntuvat täällä mäen päällä, mutta eipä ole pelkoa kaiken tuhoutumisesta.

Tällaisia mietin usein lukiessani valloittavaa Anni Blomqvistin historiallista tarinaa Myrskyluodon Maija. Tämä kirja on v 2017  ilmestynyt neljän teoksen yhteisnide. Aiemmin yhteisnide on ilmestynyt nimellä Myrskyluoto.

 Yhteisnide on tällaiselle perhe- tai sukutarinalle hyvä muoto, koska kaikki osat tulee luettua samaan pötköön kuin huomaamatta, eikä tekstin lumous ehdi haitua "etsiessä seuraavia sarjan osia". Mutta olisin kaivannut nyt 748 sivuiseen järkäleeseen valmiin kirjanmerkkinauhan, vaikka taivaansinisen. Onhan noita irrallisia  kirjanmerkkejä toki ennestään kotona, mutta sellainen nauha olisi tuonut oman arvokkaaan lisänsä upeaan kirjaan.

Kirja alkaa kuvauksilla Maijan ja hänen perhensä elämästä Vestergärdissa saaristossa, mutta kuitenkin turvallisessa kyläyhteisössä. Hyvin nuorena Maija kihlataan Jannelle ja keskiössä onkin nuorenparin yhteiselämän alku kaukana ulkoluodolla, kaukana muista perheenjäsenistä. Oma tupa ja navatta on saatava turvaamaan elanto luodolla. Janne kalastaa ja Maija hoitaa yhä kasvavaa lapsikatrastaan ja eläimiään.

Kalastajapariskunnan elämä kulkee ruuanhankkimisen ja velkojen maksamisen rytmissä, mutta yhteinen rakkaus ja usko kannattelevat läpi vuosien. Menetyksiä ja sodan melskeitä osuu kohdalle, mutta aina Maijan lapsuudenkotiväki auttaa ja antaa luonaan turvapaikan.

Maija menettää yhden poikansa ja Jannensa, mutta hänen kotinsa ja sydämensä on aina Myrskyluodolla. Maijan lapset kasvavat ja taloon saapuu miniä ja sen myötä liuta lapsenlapsia. Tarinan edetessä ihmisten elintaso nousee ja Maijan lapsistakin osa haluaa jo kauas pois luodolta, eivätkä varsinkaan lapsenlapset enää viihdy alkeellisella pikkumökillä ilman mukavuuksia ja toisten ihmisten seuraa.

Eipä tarvitse miettiä kuin omia vanhempiaan ja heidän vanhempiaan, niin voi selkeästi nähdä maailman muuttumisen. Hiljentyneet maalaiskylät ovat kertoneet jo kauan  omaa kieltään muutoksesta. Mitä murhetta me olemmekaan saattaneet aiheuttaa väheksymällä (tahattomasti) omien isovanhempienkin tapoja, tavaroita  ja asuinseutuja?

Oma kielitaitoni ei riitä tämän lukemiseen alkuperäiskielellä eli ruotsiksi. Mietin usein kuinka lukukokemus olisi vielä vaikuttavampi ruotsinkielisenä, koska jo paikkojen, kylien ja luotojen nimet ovat niin särmikkäitä: Vestergård, Stormskäret, Lagnäsudden, Ängelsholm, Rönnören, Stråmhålet ja Nässkatstråket. Ansiokkaan suomennoksen ovat tehneet Björn-Christer Lindgren ja Liisa Ryömä.

Omat kokemukset Myrskyluodon Maijasta ovat liittyneet hienoon tv-sarjaan ja siihen liittyvään tunnusmusiikkin, jonka sävelsi Lasse Mårtenson,  sekä vuosia sitten näkemääni kesäteatteriesitykseen. Joten jo olikin aika lukea niiden pohjalla oleva teksti!

 Anni Blomgvist on kuvannut hyvinkin tarkasti arkielämää saaristossa, mutta ei mitenkään pitkästyttävästi. Kerronta on elävää, kuvailevaa ja keskittyy päähenkilöiden ajatuksiin ja tuntemuksiinkin eri tilanteissa. Kirjassa on syvyyttä ja lempeyttä surullisten kohtaloiden kuvaamisessa. Parhaiten tekstistä saa sävyjä esiin keskittymällä joka sanaan, tämä ei ole selailuun sopivinta viihdekirjallisuutta.

Oikestaan ehdottaisin tätä lukupakettia myös lukioikäisille aikuistuville ja ajatteleville opiskelijoille historiantuntien lisämateriaaliksi. Ainakin yhtä osaa Myrskyluodon tarinasta.

Oletko sinä jo tutustunut sitkeään Maijaan ja iloiseen Janneen?

Suolaista vettä silmäkulmassa yltäkylläisyyden keskellä, Helena


^^^^^^^^^-------^^^^^^^^

Blomqvist Anni, Myrskyluodon Maija (yhteisniteen 4.painos, Gummerus, 2017)
Arvostelukappale, lämmin kiitos Gummerukselle!


Ensiferum, Unsung heroes- cd (Spinefarm Records, 2012)