maanantai 4. helmikuuta 2019

Ihmisenä olemisesta


Saanko antaa heti tähän alkuun yhden neuvon? Kun otat luettavaksi Harri Hertellin Pelotta -runokokoelman, niin älä aloita ihan alusta, vaan hyppää Anna minulle rohkeutta- runon yli seuraavaan osioon Lapset Alepassa.

Näin pääset rauhassa lukemaan sanavyörytystä useamman pitkän runon verran. Tässä tyylinäyte kokoelman runojen kirjoitusasusta ja tyylistä:
 ...Älä glorifioi tai sääli niitä jotka selviytyvät kauheuksista
vakavista sairauksista
epäonnisista sattumuksista
vaan kohtaa heidät vertaisina
anna mahdollisuus tavalliseen elämään
rehelliseen katseeseen
arkiseen puheeseen... 

Monet runot ovat koko sivun mittaisia ilman  välimerkkejä ja taukoja. Ajatus saa lipua asiasta toisen, mutta tietynlainen logiikka pysyy napakasti joka runossa. Ei saa siis herpaantua lukiessaan, vaan pitää miettiä asiyhteyksiä.

Kautta kokoelman Hertell antaa arvon heille, jotka usein jäävät kiireisessä länsimaisessa elämänmenossa huomaamatta. Jos kukaan ei huomaa syrjäytynyttä, lasta tai huumeveikkoa, niin ovatko he edes olemassa? Onko heistä hyötyä tai iloa kenellekään?

...miten itse osaisi auttaa toista
joka vuorostaan kiikkuu rajalla
miettii
onko täällä järkeä olla? 

Perhe joka ei koskaan voi haihtua- osio on yksityisempää elämän kuvailua. Vuoron saavat kevät, mustarastas, pieni lapsi, kaipaus, toisen katsen väljähtyminen. Sivulta 45 keskeltä runoa poimin rivit, jotka kertovat mielestäni hyvin tämän osion tärkeimmän:

...mutta kuinka opettaa kunnioitusta
hellyyttä
että riidankin jälkeen voi halata
kaikki tarvitsevat aikaa
itsensä kanssa 
ja silti niin usein me annamme sen toisille 
muutaman euron takia...

Kuinka kerrostalot sortuvat- osiossa jatkuu yhteiskunnan ruotiminen, Hertell käyttää tuttuja sanoja kuten poliittinen korrektius, takinkääntö, Haiti ja Syyria onnettomine ihmiskohtaloineen. Meillä on jo mikrosiruja hampaissa ja kirjeet saapuvat avattuina ja ihminen jää johonkin varjoon pelkonsa kanssa.

...Äänisen aallot eivät liplata
mutta silti moni kykkii vielä poterossa
sotii pelkojensa puolesta...

Pelko on monille meistä esteenä ja siksi emme uskalla tutustua vierauteen, vieraisiin. Emme uskalla olla rehellisä herkkyyksinemme ja vikoinemme toisten seurassa. Emme uskalla luottaa mihinkään ja on helpompi olla vihainen ja töykeä?  Ehkä meissä on vielä edellisten sukupolvien traumat ja tunneköyhyys sisällä tulppana aidolle olemiselle?

...kuinka kunnioittaa toista
kun takana on niin monta sukupolvea katkeruutta
ettei terapeutilla ole tarpeeksi tehokasta suurennuslasia
nähdäkseen mistä kaikki sai alkunsa. 

Kokoelma ei ole synkkä nykyisyyttä ja tulevaisuutta kuvatessaan, koska Hertell ei saarnaa, vaan tuo esiin rehellisesti Suomessa löytyviä kohtaloita, tilanteita ja tunnemaastoja. Suurennuslasin läpi on katsottu ja taitavasti lukijalle tarjoiltu faktoja - kuin muistutuksina ihmisyyden kirjosta.

Pelotta ei ole siirappinen höttöinen runoteos, vaan vakaasti ja harkiten luettava. En tiedä tulevista runouden suurteoksista, mutta silti rohkenen ehdottaa tätä: jos et muuten lue runokokoelmia, niin tämä kannattaa lukea! Viisaita sanoja ja ajatuksia ohuessa kirjassa!

Niin se ensimmäinen runo Anna minulle rohkeutta? Siinä runoilija pyytää rohkeutta, voimaa, ymmärrystä. UPEA RUNO! Tässä vain ensimmäinen osa, jotta itse etsisit kirjan käsiisi:

Anna minulle rohkeutta
puhua kaikesta
satuttamatta muita
ajatuksiani pelkäämättä
tai niitä liikaa siloitellen... 

Anna minulle rohkeutta on oikein sopiva teksti vaikka seinälle oman kirjotuspöydän päälle - muistutukseksi.

KIITOS HARRI HERTELL SYVÄLLISISTÄ JA PELOTTOMISTA RIVEISTÄ!


Helmikuussa hengitys vielä höyrystyy? Pakkaspäivien keskellä lukekaa, Helena


- - - - - - - - - - - -

Hertell Harri, Pelotta (Enostone Kustannus, 2018)
Niinikangas Katri, taitto
Burhan Gokhan, kannen suunnittelu

 
 
 


 
 

 
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Valoa ja varjoa Festivaalissa


Vuorossa runokokoelma, jonka lukeminen on enemmän älyllinen kuin tunneperäinen kokemus. Juha Raution Festivaali haastaa laiskan lukijan miettimään mitä onkaan riveillä ja rivien väleissä.

Rivien välit ovat Festivaalissa olennainen osa runoa. Esimerkiksi sivuilla 12-13 on tekstiä, jossa osa riveistä on normaalin tummaa fonttia ja osa riveistä vaalealla ja vielä vaaleammalla musteella painettua "varjoilua". Sivulla 37- 42 Mustan kirjaimen juhla- osiossa teksti on painettu isoilla kirjaimilla ja muuta tekstiä isomalla fontilla. Kokoelman lopettaa vaakatasoon painettu leikkaa ja liimaa-tyylinen symbolijono.

Kokoelman aloittaa tuntemattoman tekijän juhlapuhe 1900-2000-luvulta (Eurooppa), jossa on  tekstiä ladottu kaksi palstaa vierekkäin/lomittain, ettei koko teksti selkeästi näy.

Seuraavat osiot ovat nimeltään (Hiljaisuus!), (laakso), (Hiljaisuus!), (laakso), Mustan kirjaimen juhla, (Hiljaisuus!) ja (laakso). Tämä on sitä kokoelman ulkonäön kuvailua, mutta voi jo tästä huomata, että kaikkein tyypillisin runokirja Festivaali ei ole?

Juha Rautio työskentelee tekstin ja äänen kanssa ja hän esiintyykin runokeikoilla ja poikkitaiteellisissakin teoksissa, kerrotaan kirjan takakannessa. Tämä on hyvä muistaa, kun tutkii Festivaalia. Kirjan takakannessa on myös tämä runo:

Keskellä huonetta
käyttämättömän huonekalun varjo.
Päivästä päivään
äänetön matka
lattian poikki
nurkasta nurkkaan.
Pöly piirtyy istuimelle,
kun aamun aurinko
palaa lasin taakse.
Ja kellon viisarit edelleen samassa kohtaa,
kun tuoli kaatuu, kellahtaa nurin
niin kuin yhtäkkiä olisi
vuoronsa tehnyt. 

Tuo runo on alusta (Hiljaisuus!)- osiosta, ja  mielestäni se kuvastaa hyvin tämän kokoelman toistuvia aiheita. Monessa runossa esiintyy ajatus valosta ja varjosta, ajasta ja sen taipumisesta, jonkinlaisesta hetkellisyydestä ja ihmisen turhuudesta olentona.

tästä, mikä juuri nyt päiviämme painaa, tuli menneisyyttä, 
pelkkää jotakin, jonka ajattelu
nosti hetkeksi pallean tienoille tunteen 

Yllä oleva lainaus on kirjassakin kursivoitu keskellä pitempää runoa, ja jälleen koen sen johtolauseeksi. Autioituneet talot, umpeenkasvaneet pihat vievät lukijan ajatuksia rappioromantiikankin puolelle. Mikä on nautinto tai riippuvuus? Minuuden rajat ja toisilta ihmisiltä piiloutuminen roolien kautta ovat Mustan kirjaimen juhla- osion (yhden runon) keskiössä.

Suhtaudun Festivaaliin kaksijakoisesti. Kirjoittajana ymmärrän tekstin pilkkomista, erilaisia fontin ulkonäköön liittyviä muunnelmia ja leikkimielisyyttä (?). Tällä kokoelmalla on varmasti paikkansa modernin runouden kentällä ja teos kiehtoo nuorempia lukijoita?

 Runoutta harrastava lukija minussa koki, että  teos jäi etäiseksi. Festivaali pitäisi KUULLA jonkun ääneen  esittämänä - Juha Raution itsensä? Taustalle vielä koneellisia kolkuttavia kovia ääniä, niin tästä kokoelman kokemisesta tulisi moniulotteisempi? "Instrumentti kieli" päättää yhden runon, joten saatan olla nyt kuuro tämän teoksen sanomalle?

Mietin asioita kysymysmerkein, koska runolukukokemus jäi vähän vajaaksi tällä kertaa. Kannattaa kuitenkin tutustua Festivaaliin!

Runojen seurassa kuitenkin jatkan, koska Sanan Mahdin harjoitukset alkoivat ja esitys jälleen tulossa keväällä.  Tällä kertaa rohkenin valita useamman oman tekstin esitettäväksi.

Kirjapinojen keskeltä Helena


= ? = ? = ? =

Rautio Juha, Festivaali (Enostone Kustannus, 2018)
Martikainen Aleksi, kannen kuva "Myrsky"
Niinikangas Katri, taitto ja kansi

Taustaääninä viereisen huoneen talviurheiluselostukset televisiosta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kaamoksen runot


Myönnän, tein lukijana kokeen runokokoelman ja sen lukemisen ajankohdan suhteen. Sain "rauhoittavan" Kaamoksen herättämä - kokoelman Anne Lukkarilalta jo viime vuoden puolella, mutta tarkoituksella jätin sen syvälukemisen tänne tammikuulle. Ajatuksena, että  täällä "Tampereen korkeudella" valon määrän lisääntymisen ainakin huomaa. Ensilukemalta kokoelma ei vaikuttanut mitenkään synkältä, mutta alitajunta halusi selvästi tutkailla tarkemmin omia reaktioita talvisen vuodenajan ominaisuuksiin.

Runokokoelman kansi on kaunis! Tummemman sininen kuin tuossa valokuvassa. Yleensä en käsittele ottamani kuvia, mutta nyt otin vapauden vähän lisätä sävyjä, koska en saanut vanhalla digikamerallani säätöjä kohdilleen. Pahoitteluni kannen kuvaajalle. Kannen tunnelma on houkutteleva, rauhoittava ja kutsuu pysähtymään jo ennen lukukokemusta.

Kolmiosaisen kokoelman ensimmäinen osio on nimeltään harhaiset hämärät. Lyhyillä, iskevillä lauseilla ja kielikuvilla Lukkarila johdattelee lukijan hämärän ja valon vähentymisen tunnelmaan pohjoisessa maisemassa. Samalla kun luonto muuttuu, niin jotain muuttuu ihmisen sisäisessä olotilassa. Valon menetys voi peilata myös läheisen menetyksen aiheuttamaa surua. Onko talvisen vuodenajan kylmyys vain ulkoista vai voiko sen avulla kuvata ihmissuhteita? Tästä esimerkkinä:

hamuatko
valoisille vuorille joiden laella
olisit lähempänä taivasta

kaipaatko
kaukaisen tuulen suudelmaa
värien kirkkautta korallionnea

etsitkö
muttet löydä mitään
mikä pitäisi sinut lämpimänä 

Toinen osio huurteinen horros esittelee kolttatyttöjä Helsingissä, joulunajan tunnelmat kynttilöineen ja juhlijoineen. Runoissa kuuluu parisuhteen kommunikaation ongelmat, kovat sanat. Pimeydessä voi eksyä näinkin:

Kuka päättää absoluuttisesta totuudesta?
Ei sitä tässä pimeydessä näe.
Ja mitä me sillä tiedolla tekisimme 
yhteydestämme eksyneet 

Mies saa fyysisenä olentona  kehuja. "...henkeäsalpaava saunan ovella...minä kuumempi kuin kiuas...".  Kaikki ei ole jähmettynyttä, jäätynyttä.

Kolmas osio on kuvaavasti herääminen. Valoa on jo silmin havaittavissa - mikä muuttuu? Osion ensimmäinen runo kiteyttää monta asiaa:

Yö seisoo
huohottaa
pinnistänyt pitkälle
enää ei edemmäs

antaa periksi
arastellen palaavalle valolle
  pilkahdus kansan tummuneisii mietteisiin
             silmänurkkiin
                              suupieliin 

Näin yksityisistä kokemuksista saadaan yleisempi ilmiö. Loppiaisen ja kevään odotuksen kautta elämänjano kasvaa samalla kun" valoviikate viipaloi sysiyön" (lopetusrunon ensimmäiset sanat).
Runokokoelma on yksityinen, mutta pohjoista kuvaava matka valosta pois ja kaamoksen läpi takaisin valoon.

Kaamoksen herättämä on rovaniemeläisen Anne Lukkarilan esikoisrunokokoelma ja kuitenkin jäntevä kokonaisuus. Se on hivenen kulmikkaampi kuin toinen lukemani Lukkarilan teos  Kaikki ihosi kyyneleet (AK Kustannus 2018)  mutta luulen tämän tuntuman syntyvän käytettyjen sanojen äänteistä (omissa silmissäni ja korvissani). Runot ovat silmäystävällisiä vähien välimerkkiensä takia ja avaruus tulee myös isojen kirjainten vähäisestä käytöstä lauseen alussa. Makuasia, mutta itse runoja kirjoittavana suosin "avoimuutta" tekstin tasolla - välimerkit voivat hidastaa oivalluksen syntymistä.

Runot ovat tässä ajassa kiinni ja sanoina ovat mm. virtuaalimaku, kohtukoordinaatit, haavesalkun kahvat ja suupielissä viharyppyjä. Tuoreutta ja mielikuvitusta kutkuttavia asioita arjesta. Mitään instantkahvia nämä eivät ole, koska runojen tunnelmat jäävät mieleen elämään.

Mietin kuitenkin aukeavatko kokoelman kaikki ulottuvuudet, jos ei ole koskaan ollut "pohjoisessa pimeän aikaan"?  Mökkeilen vain Sodankylän korkeudella, enkä moneen vuoteen ole ollut siellä talviaikaan. Usein olen miettinyt jaksaisinko olla kaamoksen ajan siellä. Tietoinen havainnointi "etelässä" asumisesta, ulkoilusta päivällä ja illalla sähkövalojen loisteessa (kuitenkin lähes joka puolella) tuotti johtopäätöksen: tarvitsen valoa, mutta en oikein kestä harvinaisia "hellepäiviä" kovan valon vuoksi. Jonkilainen hämärän hyssy sopii elimistölle ja mielialalle, mutta pitkä talvi pohjoisessa voisi olla liikaa.

 Kaamoksen herättämä osoittautuu henkiökohtaisesti tärkeäksi teokseksi, koska palaan usein sen sivuille ja maantieteellisen matkan lisäksi ujuttaudun turvallisesti tunturiin kotisovalla.


Lämpimät ja sinisävyiset kiitokset arvostelukappaleesta, Anne Laukkarila!


Helmikuu jo huhuilee lähestymistään, joten talvimietteissä vielä hetki. Lukemisiin, Helena

^^^^^^^^

Lukkarila Anne, Kaamoksen herättämä (AK Kustannus 2017)
Kurttila Minna, kansi ja taitto
Salminen Martti, kannen kuva

^^^^^^^^^

tänäänkin kävin
timanttikaupassa
aurinkoisesti hymyili
myyjä taivaalla
esitellessään valikoimaa

kaikki aitoja
samoja muotoja
kuultavista valkoisiin
helmiäisistä sinisiin
lumisella tarjottimella

höyrystyvä hengitys
vastasi pakkasen suudelmaan

-Helena Seppälä-

(valon ja hangen tanssia katselin päivänä kirkkaana v 2019)




torstai 17. tammikuuta 2019

Kohti uutta kirjaa


Vuosi on vaihtunut luvuksi 2019 ja olemme matkalla kohti kevättä. Kohti uutta kirjaa: opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville on Pasi Luhtaniemen käytännöllinen opas kirjoittajille, joilla on tavoitteena saada oma kirja julkaistua.

Pasi Luhtaniemi on paitsi kirjailija, niin kirjoittajavalmentaja ja kustantaja. Kokemusta alalta hänellä on noin 30 vuoden ajalta ja hänen romaaninsa ovat Sokea piste (Atena 2013) ja Viattomat (Aarni 2015). Näiden kahden romaanin hän kertoo olevan tärkeimmät lähteensä kirjoitusoppaan taustalla.

Oppaan rakenne on selkeä. Ensimmäisessä luvussa Haaveesta todeksi Luhtaniemi kehoittaa kirjoittajaa etsimään luotettavan esilukijan, joka toimii rehellisenä palauteen antajana ja mahdollisesti myös vertaistukena. Näin kirjoitusprosessit voivat olla hedelmällisempiä jo alkuvaiheissa. Tutustuminen toisiin kirjoittajiin on hyödyllistä verkostoitumista, koska neuvoja ja tietoa on mukava jakaa muiden kanssa.

Tämän luvun harjoituksena on miettiä 3 kohdan lista omista lukumieltymyksistä.

Seuraavassa luvussa Kuinka altistua kirjoittamiselle on tärkeitä huomioita arjen keskellä elämisestä. Jos ja kun ei pääse heti fyysisesti kirjoittamaan tekstiään. Ajatus juonesta, henkilöistä ja kielestä voi muhia kauankin mielessä ja alitajunnassa. Siten varsinainen kirjoitusprosessi voi olla helppoa, sanojen siirtoa itsestä paperille tai tietokoneen näytölle. Mutta ainahan eivät ideat, mielikuvat, hienot sanonnat tai dialogit muistu mieleen kirjoitushetkellä.  Siksi erittäin hyödyllistä on päästä tallentamaan edes jotenkin ajatuksena. Paperilapuille, leikekirjaan tai vaikka kännykän kameran muistiin on hyvä kerätä aineistoa. Jotta ne eivät olisi sekavana kasana, niin aineistoa kannattaa säännöllisesti tutkia ja purkaa. Näin säilyy myös tunne, että tekee kirjoittamisen suhteen jotain, vaikka ei pääse rauhassa pitkään kirjoitusrupeamaan.

Tämän luvun harjoitus on 3 kohdan havainto- ja tulkintapäiväkirjan kirjoittaminen.

Luvussa Kirjoittaja - käsikirjoitus - lukija Luhtaniemi esittelee 4 erilaista tekstin tarkoitteen tasoa. Teeman taso kertoo mihin todellisuutemme kysymykseen kirjalija keskittyy, miksi kyseinen kirja kirja on kirjoitettava. Motiivien taso liitty esim. romaanin henkilöiden tekoihin, syiden niiden taustalla. Motiiveja voi olla useampiakin, mutta niiden lukumäärän rajaaminenkin on tärkeää. Miljöön tasolla kirjailija kertoo millaisen maailman hän on tekstiinsä luonut ja tuonut. Henkilöiden taso luonnollisesti liittyy tekstissä esiintyviin hahmoihin, oikeisiin tai keksittyihin.

Halusin nostaa nuo tekstin tarkoitteen tasot esiin, koska niiden kanssa ja niiden kautta useat kirjoitukset syntyvät. Näihin kaikkiin tasoihin liittyviä materiaaleja kannattaa kerätä, jotta tekstiin saa paljon aineksia.

4. luku Tarina pitää sisällään harjoituksen Uuden kirjasi tarina ranskalaisilla viivoilla. Sinä pelkistettyjen lauseiden kautta kerrotaan kirjan juonirunko ja otsikkoina esim. Uusi kirjani alkaa näin ja Uusi kirjani loppuu näin. Tämä harjoitus auttaa ymmärtämään tarinan kaaren eli ajallisesti kirja alkaa jostain ja kulkee eri pisteiden kautta loppuun.

 5.luku Kerrontaa alkaa harjoituksella, jossa kirjoitetaan oma elämänkerta. Mukana on siis ajanjaksot, tärkeät tapahtumat ja tunnetilat. Näiden avulla tarinaankin saadaan sävyjä pelkän juonen lisäksi.

Tässä luvussa perehdytään myös erilaisin tarinan kertojiin eli lähettäjä-vastaanottaja - pareihin. Luku 6 Kerronnan fokalisaatio jatkaa samasta  aiheesta laajemmin (fokalisaatio tarkoittaa kerronnan näkökulmaa). Lisäksi Luhtaniemi muistuttaa tutustumaan teosten eri lajityyppeihin eli genreihin - niiden tuntemus helpottaa kirjoittaa rajaamaan, luomaan omaa ilmaisuaan. Tämä luvun lopuksi on Hyödyllisiä vinkkejä, jotka auttavat fyysisen kirjoittamisen vaiheessa. Esimerkiksi oman tekstin ääneen lukeminen havinnollistaa lauseiden rytmit ja painotukset.

7.luvussa Juonikaavion ja synopsiksen teko Luhtaniemi käyttää oman romaaninsa työvaiheita esimerkkinä. Tämän luvun harjoitus palaa tavallaan alkuun eli Harjoitus 3 otetaan avuksi lisäämällä sen lauseisiin mm. kerronta-aika, näkökulmat, henkilöille motiiveja. Juonikuvio keskittyy enemmän toiminnallisuuteen ja synopsis kuvaa henkilöitä ja heidän suhteitaan.

Loppusanoissa luodaan uskoa ja uskallusta kirjoittaa, kirjoittaa omalla äänellä ja luottaa lukijoihin.

Nyt ovat vuorossa ERITYISKIITOKSET kirjan liiteille! Vaikka olisi kuinka kauan käyttänyt tekstinkäsittelyohjelmia, niin kaikkia ominaisuuksiahan ei muista käyttää. Tiedoston hallinnasta, näppäinten pikakomennoista, tekstin asettelusta ja tekstin oikeinkirjoituksesta on hyvät ohjeet! Todella hyödyllisiä neuvoja  - varsinkin "sisällöntuottajalle", joka ei koskaan ole innostunut teknisistä hienouksista ja tekee monta asiaa turhan vaikeasti.

Harrastelijakirjoittajien piiristä Kyhertäjät oppaan luki lisäkseni muutama muukin kirjoittaja ja liitteet saivat heiltäkin kiitosta. Leena Kokkonen arvioi lisäksi:

Kirjassa on ohjeita ja vinkkejä kerronnan eri vaihtoehdoista, niitä käydään esimerkein läpi, samoin hyvät ohjeet ensimmäisen käsikirjoituksen luomiseen. Harjoitusten merkitys tulee kirjassa esiin, kehotus koota aineistoa ja luoda siitä erityyppisiä harjoituksia antaa varmuutta löytää oma kirjoitustyylinsä.

Tämä opas sopii kyllä matkaseuraksi, vaikka ei suunnittelisikaan julkaisuvalmista kirjaa, koska tässä kirjassa teoria ja käytäntö ovat sopusuhtaisesti esillä. Ihan aloittelevallekin kirjoittajalle juuri Kohti uutta kirjaa antaa vankan tietomäärän ja uskottavan mielikuvan kirjoittamisesta.

Vakuuttuneena Helena.

 Kannattaa tutustua alussa mainittuihin Pasi Luhtaniemen romaaneihinkin!

&&&&&

Luhtaniemi Pasi, Kohti uutta kirjaa ( Kustannus Aarni 2018)
Jantunen Noora, kannen piirrokset ja suunnittelu, taitto
Hämäläinen Hanna-Maria, takakannen kuva

Taustamusiikkina niin ihanan kepeää ja rytmikästä: Tango del norte, Solos & duos - cd










sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Itämaisen runouden lumoissa


Kirjastossa osui silmiini viehättävä kirjankansi ja kannen sanat saivat tarttumaan kirjaan lainausmielessä. Hiljaiset vuoret, kirkas kuu: klassista kiinalaista luontorunoutta, toimittanut ja suomentanut Tero Tähtinen (Savukeidas 2016).

Vuorten ja virtojen viisaus- otsikko johdattelee lukijan klassisen kiinalaisen luontorunouden maailmankatsomukseen. Miettimällä joitain tyypillisiä piirteitä kiinalaisessa (ja itämaisessa runoudessa yleensäkin) pääsee lukija paremmin sisälle runoihin, koska kaikki ei ole sitä mitä ensin näyttää.

Luontorunous  eli shanshuishi  on kirjaimellisesti "vuorten ja jokien runous", joka saa vaikutteen monimuotoisesta polveilevasta luonnosta, jossa ying ja yang omilla energioillaan pyrkivät tasapainoon. Kuvat hennoilla viivoilla maalatuista vuorenrinteistä tai pysähtyneistä lintujen lentokuvioista ovat tuttuja meille länsimaalaisillekin katsojille. Tausta saattaa olla häivytetty ja katseen kohteena ovat yksittäiset kasvit, eläimet ja ihmiset. Näissä runoissa on noiden kuvien kaltainen tilanne: tunneilmaisu on minimaalista, pääosassa luonnonilmiöt.

 Lyhyet kuvaukset vaikka puussa istuvasta linnusta voivat pitää sisällään "toisen piilotetun runon", koska useat runoilijat ovat yrittäneet ensin poistaa itsensä kokijana ja kuvauksen kautta päästä kiinni hetkeen. Tässä hetkessä taas sisäisestä ilmiöstä on parhaillaan syntynyt yleinen, kaikkia koskettava tunne-elämys. Onko puussa yksin istunut lintu vain symboli ihmisen kokemasta yksinäisyydestä tai ymmärrys kaiken katoavaisuudesta?

Alkuosassa on hyvä katsaus mm. runouden historialliseen taustaan, runouden merkitykseen, kiinan kieleen ja runouden muoto-oppiin. Siitä voi lukea kiinalaisen runouden tyypillisistä mitoista, kuten nelisäkeisestä juejusta ja kahdeksansäkeisestä lüshista.

Kiinalaiseen runouteen on vaikuttanut mm Mestari Kungfutsen moraalikäsitykset, buddhalainen henkisyys dao- opin mukaan ja kielelliset erityisominaisuudet. Näistä Tähtinen kertoo ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. En uskaltaudu niitä tässä enempää avaamaan, mutta mieleen jäi lause hänen lauseensa:  Tiivistetysti voi sanoa, että klassinen kiina on runoilijan unelma ja kääntäjän painajainen.

Kirjan runot on aseteltu niin, että vasemmalla sivulla on runo alkuperäisessä kiinankielisessä muodossa. Niitäkin kannattaa silmäillä, koska "kuviot ovat kauniita" ja antavat runoille oman tunnelmansa. Oikealla sivulla on Tero Tähtisen suomennokset. Tämä asettelu auttaa suomentajan mukaan myös kiinan kieltä osaavia tutkimaan kriittisesti Tähtisen valitsemia käännösratkaisuja.

Esimerkkinä laitan tähän runon Tao Hongmingilta:

Mitäkö vuorilla on?
Huippujen yllä leijuu valkoisia pilviä. 
Mutta voin nauttia niistä ainoastaan yksin,
sillä en voi poimia niitä käteeni ja antaa sinulle lahjaksi.

Toisen lyhyen on Hunshan kirjoittanut:
Mieleni on kuin syksyn kuu,
se loistaa kirkkaana lammen pinnalla.
Mutta vertauskuvani ontuu pahasti - 
kerro minulle, miten sanoisin sen?

Meng Haoran: Keväinen auringonnousu
Nukun keskellä kevättä huomaamatta auringonnousua,
ja kaikkialla ympärillä kuuluu vain lintujen sirkutusta.
Pitkin yötä sade pauhasi ja tuuli ulisi.
Kukkasia putoili, mutta en tiedä, kuinka monta

Kirjan loppuosassa on huomautuksia ja selityksiä, joiden avulla pääsee hyvin runoihin ja runoilijoihin tutustumaan. Kirjallisuutta- osioon  Tähtinen on koonnut runoantologioita ja tutkimuksia.

Tämä kirja on siis runoutta sielulle ja tietopaketti aivoille! Suosittelen.


######

Kirjasta Hiljaiset vuoret, kirkas kuu opin jotain omasta runojen kirjoittamisesta. En tietoisesti ole runoihini piilottanut "toista runoa", mutta selvästi niin olen tehnyt ja osittain siksi runoni ovat joillekin lukijoille vaikeita, eivät avaudu heti.

Tähän haluan purkaa enemmänkin tuntoja runojen kirjoittamisesta. Joulukuun alussa facebookista löysin  #jouluhaikuhaasteen, jonka ilmoitti heitti Mari Kuusisto/Huojentava kirjoittaminen - sivustolla. Lähdin tietysti mukaan, koska haikut ja tankat ovat mieleisiä lukea ja runottaa, niiden avulla mieltä rauhoittaa.


Aina aamuisin  Marilta saapui sähköposti, jossa oli kyseisen päivän aihe jouluun liittyen. Mukavaa oli herätellä aivosolujaan runojen avulla, mutta välillä kamppailin itseni kanssa. Laitanko esiin facebookiin seinälleni ja Kirjoituspiiri Kyhertäjien sivulle ihan kieliposkessa rytmitetyn haikun vai yritänkö päästä länsimaisen juhlanvieton kautta myös itämaisempaan ajattelutapaan.

 Tuskin kukaan muu haikuista näin ajatteli, mutta minulle ne ovat tankojen lisäksi myös syvällisempiä rivejä kuin pelkkä tavujen laskeminen. Osan annoin mennä kevyemmin ja joistain pidin itsekin. Annoin jossain tavutuksen mennä yli tai jäädä vajaaksi - ajatus oli tärkein. Nyt kun luin kaikki 24 kappaletta peräkkäin, niin kirjoitin ne itselleni muistiin, koska niistä voi saada käyttökelpoisen joulukalenterin myöhäisempään käyttöön, materiaalia muihinkin lukutuokioihin.

Laitan tähän muutaman haikun esiin, osa niitä kevyempiä heittoja ja jokusen onnistuneen. Nimimerkkini on siis Hana Ichi näissä "itämaisissa raapustuksissani".

Punatulkku vai
agenttitonttuko se
puusta vakoilee?   

 (aiheena linnut)

Tuikkukynttilä
piparkakkutalossa
kuin tulipalo     

 (aiheena piparit)

Kun lukee paljon
joulun lukutuokiot
kruunaavat suklaat   

(aiheena jouluperinne)

Tuo minulle
hento freesian oksa
siinä kauneus     

(aiheena joulukukka)

Yhä kaunein
juhlakuusi kasvaa
kotimetsässään   

  (aiheena kuusi)

Tänään lyhyitä 
on talvinen päivä ja
runonen sille     

 (aiheena talvipäivänseisaus) 

Joulukuu suhahti mukavasti joulukalenteria itse laatien. Kiitos haasteesta Mari!


Vuosi 2019 pääsi liikkeelle ja luettuja kirjoja on odottamassa Lukihäirikön aktivoitumista bloginsa parissa. Lukemisiin siis, Helena/Hana Ichi


********

Tähtinen Tero, valikoinut ja suomentanut Hiljaiset vuoret, kirkas kuu: klassista kiinalaista luontorunoutta (Savukeidas 2016)
Hytönen Ville, graafinen suunnittelu

Musiikkina kauniisti Boine Mari, See the woman - cd

Kuvan taustalla ystävältä v 1983 saamani itämaisin koristein kirjanen, johon aloin heti kerätä muistiin erilaisia itämaisilta vaikuttavia mietelauseita ja tekstejä. Yksi raikkaimmista kirjoistani!! Näin vanhaa on rakkauteni näihin runoihin.


keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Kirjoittamatta jäänyt vauvakirja


Kun ensimmäisen kerran selailin Anne Laukkasen runokokoelmaa Ainokaiselle, armaalleni, kirjoittamatta jäänyt vauvakirja, niin tiesin näiden runojen koskettavan, liikuttavan. Olenhan itsekin kahden, jo aikuistuvan lapsen äiti, ja usein olen miettinyt olinko tarpeeksi hyvä, aina läsnä heille.

 Ainokaiselle, armaalleni on omistettu runoilijan tyttärelle Vilmalle aikuisuuden ja kotoa pois muuton kynnyksellä.

Runokokoelma etenee aikajärjestyksellä odotusaikaisista tunnelmista lapsen syntymään ja siitä läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Tervetuloa, kauan kaivattu - osion herkkä tervetulotoivotus:

Pienen pieni nupukkiposki
jousenkaarisuu supussa
toinen silmä tiukasti kiinni
toinen arasti raollaan
tulitikkusormissa
riisipaperinohuet kynnet

Kädet terhakkaasti nyrkissä
pikkuruisen pään molemmin puolin

           Tervetuloa, kauan kaivattu! 

Lapsi kasvaa, yksinhuoltajaäidin voimat välillä vähenevät. Väsymys tuo kiukkua ja epätoivoa, lapsi uhmaa ja kehittyy, aloittaa päiväkodissa osioissa Konttauspolvet valloillaan ja Myrskyn silmässä tyyntä.  Koulun alku voi olla iloinen ja erittäin tunteellinen pienelle koululaiselle ja erityisesti vanhemmille, näin Naurupilli soi - osiossa:

 Kirpelö syysaamu
Tien mutkassa
vaaleanpunainen reppu
takoo tahtia takapuoleen.
Käsi tarttuu
toiseen kintaskäteen.

Äidin silmissä vedenkilo. 

Vansit eteisessä - osiossa tyttö, Vilma,  on jo yläasteella, äidin ja tyttären suhde on välillä myrskyisä, sanastoon kuuluvat meikatut silmät, tupakka ja OMG! Tekstuaalisia viitauksia muihin teoksiin sanoilla Mussolini, Puhdistus, Taivaslaulu ja Täällä Poihjantähden alla - nämä linkittävät yksityisen elämän yleisemmälle tasolle.

Viimeinen osio on osuvasti nimeltään Mihin meni aika. Pieni tytöntyllerö onkin yht äkkiä täysi-ikäinen nuori nainen. Pyydän anteeksi on pitempi runo ja raastava anteeksi pyytämisen luettelo - äidit tuntuvat aina olevan täynnä epämääräistä syyllisyyttä. Lainaan runosta yhden kohdan  - pyydän anteeksi pätkimistä! - koska omien lasteni kanssa olemme purennan oikaisuhoidot kokeneet:

Sitä että, puoli vuotta hampaiden oikaisulaitetta öisin oli liikaa.
Sinä itkit ja huusit kun se kidutuslaite piti öiksi
laittaa ja kun se irtosi se teki sinulle syvät haavat
poskiin itkimme molemmat onhan sinulla suora
hammasrivistö mutta minun syytäni on se rako
purennassa mautta ei kai se kamalasti haittaa 
kun olet niin kaunis muutenkin 

Tässä runossa oli selvä otsikko, mutta muissa runoissa ei sitä ole. Itse pidän "nimettömyydestä", mutta se voi johtua omasta runoilijan sielusta, joka ei halua leimata runoa etukäteen .Runojen kieli on arkista, helppoa ymärtää. Ei riimittelyä, mistä tulee sellainen helppolukuisuus. Sivut ovat ilmavia, koska runot eivät ole kovin pitkiä, sivulta sivulle jatkuvia. Kirja on ohutselkäinen, vihkomainen, mutta se ei vähennä tämän kokoelman lumoa. Mietin myös sanojen painoa, koska sivuilla ei ole yhtään kuvaa, ornamenttia, vaan eipä tarvitsekaan! Näin huomio on täysin äidin sanoissa ja tunteet välittyvät suorastaan lukijalle ilman pehmentäviä filttereitä.

 Runojen tunnelmat ovat herkkiä, lapsellisia, pientä huumoria löytyy riveiltä, mutta ennen kaikkea nämä ovat rehellisiä. Ei äitiys ole pelkää onnea ja helppoa arkea, vaan voimakkaita tunteita, "mustiakin" raivon tunteita voi herätä lapsen kanssa. Miksi ympäristö vahtii ja tyrkyttää kasvatusneuvoja, vertailukohteita?

Ilahduin todella myös joistain kielikuvista, kuten  lainaamissani  runoissa: kirpelö, silmissä vedenkilo ja riisipaperinohuet kynnet.

Ainokaiselle, armaalleni on hieno, vaikuttava vauvakirja, kasvutarina - toivottavasti tytär on ylpeä äidistään!


Suosittelen tätä kaikille vanhemmille ja heidän aikuisille lapsilleen, rakkaus näyttäytyy monessa muodossa.


Näin marraskuussa ennen joulukuun tohinoita. Voikaa hyvin! Äireenä tässä blogissa Helena



Laukkanen Anne, Ainokaiselle, armaalleni, kirjoittamatta jäänyt vauvakirja (AK Kustannus 2017)
Laukkanen Anne, Siekkinen Raija ja Kurttila Minna, taitto
Kurttila Minna, kansi

Arvostelukappale kirjailijalta. Herkät ja liikuttuneet kiitokset!






Ps. Tapani kirjoittaa blogin loppuun teoksen tekijätiedot järjestyksessä sukunimi ja sitten etunimi on peruja kirjastokoulutuksen ajoilta, opettelimme vähän materiaalien luettelointia kirjastokäytänteenä. Sanajärjestys auttaa minua muistamaan paremmin kirjoista etsittävät tiedot... Etsikää te kiinnostavia teoksia ihan "oikein päin" .
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Toven sanoja lahjaksi




Joululahjavinkki kaikille kauniiden lauseiden ja kirjojen ystäville! Taiteilija Tove Janssonin monipuolisen kirjallisen tuotannon herkullisimpia lauseita, sitaatteja ja aforistisia ajatuksia yksiin kansiin on koonnut Katariina Heilala. Sanojen lahja on 541 "sivuinen tiiliskivi", mutta niin kaunis kantta, sisäsivujen piirroksia (mustavalkoisia kuvia Muumikirjoista) myöten, että tämän kirjan parissa viihtyy isompi ja pienempikin lukija.

Jälkisanoissaan Katariina Heilala toteaa mm. Janssonin kerrontatavan olevan sivustaseuraajan tarkkoja havaintoja ja niin ytimekkäitä, että kirjoituksista saa irroittua viisaita lauseita. "Käyttökirjajana" tämä onkin oiva elämän moniin tilanteisiin, positiivisiin ja niihin negatiivisiinkin.

Heilala korostaa Muumeistaan kuuluisaksi tulleen Janssonin monipuolisuutta taiteilijana. Hänellä on taidemaalarina ansiotunut ura ja hän kirjoitti paljon muutakin. Sanojen lahja- kirjaan siteeratut teokset on lueteltu lopussa- kannattaa niihinkin  tutustua.

Kirja on jaoteltu teemoittain, tunteiden ja kokemusten mukaan. Jokaisella osalla on kaunis nimi, esim. "Hänen jalkojensa juuressa oli ruusu" muodostuu odottamisesta ja ajasta, "Kun pääskyset hiljentyivät" osassa on luopumista, ja menetyksiä ja "Meillä oli maailmankartta edessämme" kertoo matkustavaisista ja seikkailijoista.

Tässä esimerkki voimakkaista tunteista "Kuka tahansa voi suuttua ja vähän riehaantua" - osiosta:

Surua ja vihaamista varten on myös paikkoja, esimerkiksi eteisessä ovien välissä minne posti tulee. (Kuvanveistäjän tytär: Joulu)

Kohtaamisista ja kiintymisestä "Ja sitten tulet sinä" - osiosta:

Älä ole pahoillasi, mutta yritä vihdoinkin ymmärtää, meidän täytyy olla valppaita ja pitää silmällä tuota tienhaaraa, ihmisen tie on täynnä haarautumia, sivuteitä, mahdollisuuksia, tiedäthän, ja joskus kaksi ihmistä tulee omilta tahoiltaan ja kulkee jonkin matkaa rinnakkain. Silloin on vaikuttanut toisen tiehen. (Viesti. Valitut novellit 1971-1997: Keskustelu Samuelin kanssa)
Joulukuun lähestyessä vielä "Kuusen alla täytyy olla täynnä rakkautta":

Päivällisen jälkeen tuli pitkä tauko, sillä tavalla annettiin joululle tilaa. Me makasimme parvilla pimeässä ja kuulimme äidin askareiden rapinaa uunin luona ja ulkona kadulla oli aivan hiljaista. (Kuvanveistäjän tytär:  Joulu)

Kirjan kuvitus on siis Janssonin, mukana on mustavalkoisia lyhyitä sarjakuvia ja yksittäisiä piirroksia. Etukannen sisäpaperissa on kaunis Tove Janssonin Ex libris- painettuna ja kirjaa koristaa hopeinen kirjanmerkkinauha - kätevää näissä monisivuisissa teoksissa, kiitos siitä.

Itse pääsin vilkaisemaan Sanojen lahjaa kesällä 2018 Tamperetalon Muumimuseon kaupassa ja ihastuin heti tähän kirjalliseen suklaakonvehtirasiaan. Sain oman kirjani julkistamisen johdosta Kirjoitupiiri Kyhertäjiltä lahjakortin ja silläpä sillä tilasin Sanojen lahjan omaan hyllyyni ja sydämeeni. Vielä kiitos arvoisille kirjoittajakavereilleni!

Kirja on AINA mainio joululahja, lukekaa kaikenlaista! Helena haltioissaan pienistä ja suurista sanoista


#####

Sanojen lahja,valitut sitaatit,  toimittanut Heilala Katariina (WSOY 2017)
Lyytinen Laura, graafinen suunnittelu ja kansi
Jansson Per-Olov copyright etukannen kuva
Jansson Tove copyright takakannen kuva