Pimeässä voi rakkaus alkaa

Anna Sjövallin Ja pimeässä minä alan rakastaa

Anna Sjövall on ympäristötieteilijä, joka työskentelee mm. luontokadon ja kestävän kehityksen parissa. Tämä tausta heijastuu  hienosti hänen esikoisrunoteoksensa Ja pimeässä minä alan rakastaa runojen riveille.

Kokoelman alussa oleva lyhyt runo kompastuttaa iskevyydellään. Kannammeko mukanamme aina katkenneitakin ihmissuhteita? Se myös kuvastaa teoksen runoja:  arkiset asiat liittyvät suuriin tunteisiin ja biologisiin tapahtumiin.

Uusiotuotantoa

sisältää

maks. 50 % biohajonneen suhteen

 

valmistettu tehtaassa jossa käsitellään

sukulaissuhteita 

 

Ensimmäisessä osiossa parisuhde ja perheonni vilahtelevat  kanoottiretkellä, keväisen pihan istustustuokioissa, iltasatujen aikaan.

Toisessa osiossa matkataan moderneilla kulkupeleillä, ollaan kunnollisia miehiä ja katsotaan luontoa.

Yhtäkkiä 

maiseman rikkoo taivaalla lentävä kopteri

kyljessä

 

UPM bioforce - Beyond fossils

suon yläpuolella

kopterista avataan luukku

 

hetken päästä sataa lunta 

Seuraavaksi runoissa vilahtelevat sanat: sairauslomat, yhteistyö, aamukokoukset,kipupumppu, terhokoti. Miten vaikeaa on katsoa läheistensä vanhenemista? Kenen ovat nuo tikuiksi laihtuneet jalat? Mietin onko erään runon sana maailmanpyörä samalla viittaus kiivaaseen oravanpyörään, josta runon minä haluaa pois? 

Viimeinen osio on nimetty: Lehmus kukkii. Harmaapartanen mies jakaa viisauttaan omenatarhan antimista:

Mutta kesäomenat ovat pehmeitä

parhaassakin kypsyysvaiheessa

usein täynnä matoja 

kuin ihmistaimi 

kasvaa ruusutarhassa 

 se reagoi ja

lukee värejä

 

Kypsyminen

kysyy läsnäoloa 

 

Näissä runoissa liikkuu myös mies, joka  osaa vuolla puusta paistinlastan ja suuttua kunnolla. Rakastaminen voi alkaa salassa.

Ja pimeässä minä alan rakastaa on salakavalan helppo runoteos. Runojen sanat uppoavat helposti, mutta usein on palattava takaisin lukemaan uudestaan. Ymmärsinköhän sittenkään? Näissä runoissa ei ole rajuaja tunteita tai paatosta. Lempeyttä ja ymmärrystä luonnosta sitäkin enemmän. 

Runot ovat perinteisellä tavalla aseteltu paperille. Tekstin muotoilua on muutamassa runossa, ne kaikki kursiivilla, osoituksena vuorosanoista (oma tulkintani). Aivan ihana yllätys on kirjan lopussa, kiitosten ja sisällysluettelon jälkeen,  pieni teksti. Siitä loppuksi pätkä  vielä toivoa antamaan:

(...) Mutta joskus jokin elottomaksi julistettu asia kasvaa piilossa eläväksi, pimeimpänä aikana vuosikausia ikkunalaudalla nukkunut perhosorkidea puhkeaa valkoisiin nuppuihin, kun viereen ilmestyy lahjaksi saatu kukkiva sukulainen.

 

Toukokuussa on useampi lahjan antamisen mahdollisuus, joten suosittelisin tätä kaikenlaisten perheiden  äideille, nuorisolle aikuisuuden kynnyksellä ja luontoa rakastaville runonlukijoille - ainakin.

 

         

Vielä vinkki erikoisesta piensäeromaanista: Aija Anderssonin Pii (2023, Kulttuurivihkot). Kaukaa historiasta ammentavassa tarinassa on petovihaa, noitavainoa, hiljaisia naisia, kivien salaisuuksia. Helppo teos Pii ei ole, vaan vaatii useamman lukukerran, ja silti jää mysteeriksi. 

Kivi on rumpu naisen rinnassani

Kiven sammal pelkoni vaippa

Kielto kostea sammal

Älä koske tähän kiveen,

tähän ansakiveen 

Jos haluaa lukea esseitä ja lukemiskokemuksia kirjallisuudesta, niin suosittelen Pekka Vartiaisen Matkalla...jossain päin kirjamaailmaa (2023, Avain).

# # # # #

Koska blogin nimi on Lukihäirikkö ja kirjottamistani haastaa lukihäiriö, niin laitanpa loppukevennykseksi: PIENSÄEromaani on vaikea kirjoittaa! Niin monta vaihtoehtoa kirjainten järjestykselle ;) Kaikki virheet ovat siis minun ja korjailen niitä jälleen pyynnöstä.

Iän myötä ja stressitason kohotessa lukihäiriöni selvästi voimistuu. Olin tauon jälkeen mukana Oriveden kansalaisopiston runoryhmässä. Esityksiin osuuteni oli 5 runoa "osata" ulkoa. No kaksi runoa meni joten kuten ulkoa,  mutta 2 tarvitsin tukilapun. Oma teksti oli mukana ja sitä en yrittänytkään opetella. Luin suoraan paperista, jotta tunnelma ja äänenkäyttö eivät kärsi epävarmuuden vuoksi. Omat tekstit ovat aina vaikeimpia muistaa ulkoa, koska tuotantoa on paljon ja aivoni saattaa poimia sekaan jotain vanhempaa riviä. Noloa!

Kevään ja lopputalven taistelua seuraten toivottelen lukemisintoa!

# # # # #

Anna Sjövall, Ja pimeässä minä alan rakastaa (2023, Enostone)

Kati Salonen, kannen maalaus

Anniina Heikinheimo, kannen suunnittelu

Katri Niinikangas, kannen toteutus

Hanna Marttinen, kirjailijakuva

Kalle Niinikangas, taitto

Kiitän lämpimästi kustantajaa arvostelukappaleesta!

Taustalla Maija Kauhanen, Menneet-cd (2022, Nordic notes)

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Florenian neidot

Liliana Lento ja Florenian neidot

Marraskuussa on välillä lunta puussa ja maisema näyttää kauniilta. Välillä lumet sulavat ja puut näyttävät nuokkuvilta, vaikka oksilla voi kimmeltää kosteus iltapäivän valossa. Toiset puut seisovat ylväinä, mutta osa roikottaa oksiaan masentuneesti kohti maata, pari sitkeintä lehteä kiinni oksistossa.

Katso tarkkaan puita. Et voi tietää mitä ne piilottelevat.

Liliana Lento kuitenkin kertoo meille puista kahdessa fantasiakirjassaan: Koivu & Pihlaja (2020, Nysalor-kustannus) ja sen jatko-osa Florenian neidot (2023, Nysalor). Keskiössä on puukansan väki erilaisine ominaisuuksineen ja vahvuuksineen.

Nyt puusisarukset asuvat Florenian Marienbergissa. Vanhempi sisko Tiziana on koivuinen ja hänen sisarpuolensa Larissa pihlajainen. Marienbergissa asuvat sovussa puukansan väki ja paljaat ihmiset.

"Kuinka vahva pihlajantuoksu lapsessamme on, kun sinä olet täyspihlajainen ja minä puukansan ilmausta käyttääkseni paljas ihminen? Henrik kysyi. "Ei niin vahva kuin mussa, mutta kyllä sä sen tyttöä halatessasi haistat", Larissa sanoi. Hän aistisi pihlajantuoksun kauempaa, sillä puukansan ihmisillä on herkempi hajuaisti.

 

Floreniassa ei tapahdu suuria seikkailuja (no yksi tulipalo kuitenkin) vaan teksti kuvaa  ihmissuhteita, ystävyyksiä, mustasukkaisuutta, menetyksiä, henkistä kasvua ja anteeksiantoa. Uuden perheenjäsenenkin voi löytää aikuisiällä ja rakentaa häneen kanssaan suhdetta:

(...) He halasivat hyvästellessään. Haikeus valtasi Tizianan hänen kävellessään Geraldinen äidin talolle.  Miten erilaista hänen elämänsä olisikaan voinut olla, jos Herbert olisi ollut siinä alusta sinä. Isän seurassa hän ei olisi joutunut kokemaan olevansa vääränlainen, eikä tämä taatusti olisi pakottanut häntä menemään naimisiin Malkin tai kenenkään muunkaan kanssa. Ehkä äitikin olisi kohdellut häntä ja Larissaa tasaveroisesti, koska jos äiti olisi mennyt Herbertin kanssa naimisiin, eihän Tiziana olisi muistuttanut tätä kokemastaan vääryydestä. Tizianan pystyi kuitenkin ymmärtämään miksi Herbert oli toiminut niin kuin oli.  Haikeuden alta kupli ilo isän löytämisestä ja jännittävä tapaaminen oli sujunut niin hyvin. Ja heillä olisi vielä monia vuosia aikaa.

 

Florenian neidot on takakannen mukaan sateenkaareva. Siksi suosittelisin tätäkin teosta nuorille lukijoille vertaistukena, mutta sitten taas aikuisille muistutuksena kuinka monimuotoisia ihmissuhteet ovat.

Kirjan kieli on helppolukuista, ja dialogeissa puhekielisyys tuo hahmoihin persoonallisuutta. 

Kovakantisen kirjan alussa on Florenian kartta, ja tämä ilahduttaa aina ns. fantasiakirjallisuuden kohdalla. Pelkistetty piirros sopii hyvin kirjan ilmeeseen. Eve Lumerton käsialaa ovat em kartta ja kauniit kannet, joita  kannattaa tutkia tarkkaan ennen lukukokemusta.

Jälleen olemme vuodenkierrossa lähellä tunnettua lahjojen jakoaikaa, joten vinkkinä tämä teos!!

Tunturimaisema puuston läpi katsoen

Marraskuun vireeseen vauhtia tuovat edessä olevat mielenkohotukset: teatteri (TTTn Saituri), leffaviikonloppu (Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä Kampuksella 18.-19.11) ja adventtikonsertti Kampuksen Klemetti-salissa. Runojen parissa saa tiivisti olla, koska keikkoja sovin (kahden eri yhdistyksen) pikkujouluhin. Tekstipaja Valon viisi päiväinen kirjoitusrupeama Marrashaaste sai alitajunnan liikkeelle ja ihan uusiakin ideoita syntyi...

Terveyttä ja leikkimieltä loppuvuodelle, Mörri Mahlakallas

 - - - - -

Liliana Lento, Florenian neidot (2023, Nysalor-kustannus)

Eve Lumerto, kannet, kansien ulkoasu ja kartta

Matti Järvinen, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, lämmin kiitos!

Mörri, valokuvat 

Taustamusiikkina Happoradion Kauriin kääntöpiiri-cd (2017, Sony Music)

Outoja kohtaamisia Vaasassa

Aaveiden Vaasan on kuvittanut Suvi Kari.

Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että joku näkymätön liikkuu lähelläsi? Silmäkulmastasi näet jonkun hahmon, mutta ketään ei oikeasti näy? Kummitustarinoita ainakin olet kuullut eri taloista ja erilaisista aaveista? 

Tiina Hautala on kerännyt kiehtovia tarinoita Vaasasta ja vaasalaisista rakennuksista. Tuore kirja, Aaveiden Vaasa; kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista, on Haamu kustannukselta, ja kiehtovan kuvituksen on tehnyt Suvi Kari.

Aaveiden Vaasa koostuu kymmenestä tarinasta, joista useimmat sijoittuvat aivan Vaasan keskustaan. Sisäkansien kartoista on helppoa hahmottaa katujen nimet sekä rakennusten paikat. Jokaisesta rakennuksesta on pieni historiallinen katsaus johdatuksena kertomuksiin. Samoin kollaasimaiset valokuvat rakennusten sisätiloista ja julkisivuista luovat teokseen mystistä tunnelmaa.  Sivunumerointi onkin poikkeuksellisesti sivujen ulkoreunoissa ja koristeltuina pienillä kuvioilla. Nämä tekevät kirjasta todella tyylikkään.

Itse kertomuksissa vilahtelevat mm. Hovioikeuden suunnittelijan C. A. Setterbergin nimi, Vaasan hallintotalon apteekkiassistentti, Tikanojan taidekodin kulttuuriaarteet ja Elokuvateatteri Rizin" tuulenpuuskat".

Taidehalli kaupungintalolla on monikäyttöinen rakennus: siellä on ollut mm. poliisi, putka, obduktiosali ja ruumishuone. Kertomus on otsikoitu Kalmokellarin galleriavieraat, ja tässä toisen hahmon kuvaus:

Juuri tuossa huoneessa on vuosien varrella havaittu pienen tytön hahmo. Vaaleaan yöpaidan tapaiseen mekkoon pukeutunut lapsi häilyy huoneen takaseinustalla. Hahmon saattaa nähdä leveästä oviaukosta, kun kulkee päivän askareissa nurkkatilan ohi. Tyttö tuntuu ilmestyvän varsinkin sellaisten näyttelyiden aikana, jotka puhuttelevat erityisesti lapsia. Jos esillä on vaikkapa leluja, henkilökunta saattaa jo miltei odottaa kulmatilan pientä kurkistelijaa. Tosin aavetyttö harvoin vilkaisee salin suuntaan. Yleensä se seisoo paikallaan katse kohti seinää, melkein kuin nurkkaan komennettuna. (...)

Viimeisessä tarinassa Mustahattu ja pikkuvalkonen on hyvä esimerkki miten kummitustarinat kulkeutuvat sukupolvelta toiselle: 

Kun rakentajat kuljettivat numeroituja hirsiä hevosvoimin Mustasaaresta Vähäkyröön, jäi yksi hevosista vaille lastia. Ajurit heittivät huulta, että se saa sitten kuljettaa talon kummituksen uuteen asuinpaikkaan. Kummitussutkauksessa oli perää, sillä talo kuljetettiin patruuna Grönbergin mailta. Samalla alueella yhä sijaitseva Grönvikin kartano on tunnettu aaveistaan. Toisessa tarinaversiossa viimeisen vaunun kyytiin oli noussut tuntematon herra. Kun ajuri saapui perille pappilaan, ratsu oli yltä päältä hiessä ja aivan uuvuksissa, vaikka sillä oli vain ollut kuljetettavanaan ainoastaan tyhjät kärryt. Tai siltä ainakin näytti. Tummapukuinen matkustaja oli nimittäin hävinnyt matkan aikana. Tämän tarinan on kertonut 1900-luvun alussa muuan isoäiti lapsenlapselleen. 

Näille tarinoille on yhteistä se, että rakennusten henkilökuntien jäsenistä osaa kokea kummia ja osa ei. Sama pätee vierailijoihin ja katsojiin. Toiset on herkempiä tuntemaan näkymättömiä tai selittämättömiä tapahtumia/henkimaailman juttuja.  Hautala kertoo ihmisten kokemuksista arvostaen ja lempeästi huumorin avulla.

Teoksen tekstit ovat helppolukuisia, joten niitä voi suositella kaiken ikäisille. Paitsi hyvinä kertomuksina, nämäkin toimivat nojatuolimatkailuna. Kotona sohvalla on turvallista lukea muiden kaupunkien  rakennuksista ja historiasta sekä  haaveilla vaikkapa kesäretkestä merenrantakaupunkeihin!

Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista  on toinen Haamu kustannuksen kirja juuri Vaasasta. Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta on ilmestynyt vuonna 2016, samoilta tekijöiltä. Aavetarinasarjassa on muitakin kirjoja, joten kannattaa tutustua kaikkiin!

Kirjotustuokion aikana on nettiyhteys pätkinyt muutaman kerran. Onko syy sateisessa ja tuulisessa ilmassa vai onko joku Kampuksen hengistä tylsistynyt kiukutteluasteelle...Hmm.

Joko on sadetakit ja heijastimet kaivettu esille ja otettu käyttöön? Näkymisiin, Mörri Mahlakallas

= = = = = / / / / /  = = = = =  / / / / /  = = = = = 

Tiina Hautala, Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista (2023, Haamu)

Suvi Kari, kuvitus ja kansi

Karmivan isot kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina Aaveballadeja-cd  (Haamu, 2014)

Jenni Niemi, Kultaiset raamit varsinkin saa ihokarvat pystyyn...

Mörri, valokuvat

Karoliina Tervosen Kirjokansi

 

Kirjokansi on Karoliina Tervosen esikoisromaani. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt runoteoksia, kuten Kaski (2020)  ja Navan seudulla tuntuva (2023), molemmat Kaarna Kustannukselta.

Kirjokansi vie lukijansa nirppanokkaisen ja pöyhkeän Neiti Holmbergin matkassa pienestä Kurjenpahkan  kaupungista halki metsien ja erämaiden kohti Pohjolaa. Miten matkaan liittyvät herra Lainekari ja häneltä varastettu taskukello? Miksi kultakelloa jahtaavat muutkin? Miksi matkaseurueeseen päätyvät vanha ukko, susiturkkinen nuorukainen, karhu ja utelias peltomyyrä? 

Tarpoessaan metsässä rouva Lainekari oppi nopeasti, että kun kontiota kohteli kunnioittaen ja ystävällisesti, se tarjosi suojelua ja turvaa. Mutta väärin puhuteltuna tai laiminlyötynä karhu muuttui nopeasti vaaralliseksi ja rankaisevaksi. Talonhaltia painotti hänelle, että oli suuri kunnia kulkea metsän rauhaa vartioivan kuninkaan kanssa ja että mikäli rouva Lainekari ei oppisi luonnon käytöstapoja, saattaisi hän päätyä kontion puskemana metsänpeittoon.

 

Seikkaluun antavat lisäväriä Tervosen käyttämät kansanperinteen symbolit ja hahmot. Karhua sanotaan kontioksi, vanha ukko on oikeasti Talonhaltia, joku voi eksyä metsänpeittoon, näkit vaanivat vedessä ja Pohjola on jotain salaperäistä ja villiä. Kirjan tekstiä voi kokea fantasiana, jännityskertomuksena ja oppaana vanhoihin suomalaisin myytteihin. Kirjokansi on myös kasvutarina: neiti Holmbergista kasvaa mukavampi ja empaattisempi ihminen matkan vaikeuksien jälkeen.

Pöly leijaili ilmassa ja tanssi matalalla roikkuvan auringon heittämissä valolaikuissa. Pysähtyneisyyttä häiritsi pelkästään rouva Lainekarin ahkerointi.  Hän ei haaveillut enää elämästä rikkaana paratiisilintuna vaan piti itsensä kiireisenä ja toivoi ainoastaan saavansa uppoutua rauhassa puiden hakkuuseen, vedenkantoon, ruuanlaittoon ja tiskaamiseen. Luppoajalla hän ompeli pukuja päivän matkan päässä sijaitsevan Pohjolan lapsille ja kirjoi niihin tähtikuvioita ja lumihiutaleita.

 

Mielenkiintoinen sekoitus tämä Kirjokansi! Kiehtovan kannen on tehnyt Maya Hahto ja valittua fonttia myöten kannet virittävät sisällön tunnelmiin.

Mielestäni Karoliina Tervosen runoilijatausta kuuluu teoksen lauseissa. Kaunista, maalailevaa ilmaisua. Eteenkin nämä rivit saivat oman runoilijaminäni hykertelemään:

Aurinko laskeutui puiden taakse. Se hyvästeli  päivän pitkien punaisten säteiden saattelemana ja veti perässään yötä, joka oli syvempi  ja lohduttomampi kuin mitä nuori rouva oli koskaan kohdannut.

Suosittelen Kirjokantta kaikille seikkailuista ja kansanperinteestä kiinnostuneille! Tässä vaiheessa vuotta rohkenen myös vihjaista joululahjapakettiin käärimistä...

Lokakuussa on vielä Luontokirjoittamisen kurssin inspiroivia tehtäviä ja pari pientä kirjoitusprojektia. Elokuvina pääsin näkemään Bohemian Rhapsody (ohjaus Bryan Singer)  Green box (Peter Farrelly), Amèlie (Jean-Pierre Jeunet), Piiat (Tate Taylor). Isolta kankaalta Kuolleet lehdet (Aki Kaurismäki) ja Andra akten (Mårten Klingberg). Tämä ruotsalainen elokuva oli Kiertueteatteri Filmipyörän tarjonnassa- se näytti jälleen viikonloppuna leffoja Kampuksella. Seuraava kerta on 18.-19.marraskuuta. Iso kiitos tästä toiminnasta Pirkanmaalla! 

Pieni harmitus on, kun Oriveden kansalaisopistossa OSKOssa ei alkanutkaan Kirsi Marie Liimataisen vetämä Elokuvakurssi. Olisi ollut hienoa tutustua elokuvan maailmaan ohjaajan kanssa viikonloppuisin. No kaikkea ei saa, mitä haluaa. Mutta teatteriesityksiä on tiedossa: Tampereen Teatterissa Piaf ja samana iltana Oriveden Tee Teatterin Les Fertiles (ohjaaja Outi Söderholm) ja livebändi Los Pogos.

Kerätään uusia lukukokemuksia, Mörri Mahlakallas

/////////    //////

Karoliina Tervonen, Kirjokansi (2023, Haamu kustannus)

Maya Hahto, kansi

Paljon kiitoksia kustantajalle arvostelukappaleesta!

Mörri, valokuvat

Kauniisti kahvista

 

A Book about Coffee and Shit

Aamu alkaa kahvilla ja tällä kertaa kahvipaketti lupaa hurmata tuoksullaan. Paahteista kaakaota ja tummien marjojen vivahteita sekä viipyilevää tummasuklaista jälkimakua. Hmmm kyllä se suklaisuus maistuu, kun hitaasti siemailee ja odottelee. Miellyttävää, rauhoittavaa. Lähes ylellinen tunnelma.

Mikäs sopisi tämän nautinnon jälkeen paremmin ihailtavaksi kuin Nana Honkosen A Book about Coffee and Shit (NKH Media, 2022). Tässä englanniksi kirjoitetussa kirjassa on tietoa kahvin historiasta ja tietoa kahvipavuista, kahvin vaikutuksista ja voimakkaasta kahvin kaipuusta. Niin hauskalla tavalla, että uskon jokaisen suomalaisen hymähtävän hyväksyvästi kirja lukiessaan. Juuri näin me suhtaudumme lempijuomaamme.

Tässä esimerkissä kuvaus kahvin tuoksusta:

One thing I love about coffee is the scent of it. The ground coffee in the measurung spoon just smells warm and like hugs and cuddles.

You know, like lemons smell like yellow, coffee smells like a warm, soft blanket. I love it! 

Kahvi voi tuoksua myös halaukselta ja pehmoiselta viltiltä. 

Kahvipensaasta on tämä esimerkki:

Coffee has been  around for ages, at leastfrom  the 9th century (and I could guess that even way before that in some form). Coffee is made from the beautifull beans (well, actually from seeds) of coffea plant.

 

If there would be ony one plant i could save from upcoming armageddon, I would save coffee plants. That way the people of the future could be more blissful and less murderous in the mornings of cultivating and terraforming Mars (...)

Kahvipensas on tärkeä kasvi ihmiskunnan historiassa ja tulee tulevaisuudessakin olemaan.

Yksilötasolla kahvi virkistää, inspiroi luovuuteen, yhdistää ihmisiä ja rauhoittaa stressitilanteissa.

Sometimes everything just goes sideways and there`s nothing else you can do but just sit back and watch.

When shit happens, coffee helps. If I encourter such a thing as shit hittinf a fan, I make my self some coffee, sit breathe, drink coffee and just chill for a while. (...)

Kahvin terveysvaikutuksista Nina Honkanen kirjoittaa mm näin: 

Coffee - or cocaffeine can help you burn some body fat and improve your physical performance. it can also lower your risk of some illnesses lika Alzheimer`s or Parkinson`s disease. Hooray for coffee again!

Kahvin avulla voi päästä eroon kehon rasvasta ja ehkä pienentää riskiä sairastua joihin sairauksiin. Kahville voi hurrata monen asian vuoksi!

Tämä kirjanen on kunnianosoitus kahville ja sen nauttimiselle. Englannin kieli etäännyttää sopivasti lukijaa omista kahvikokemuksista, joten  kahvikissa pääsee nauramaan myös omalle kahviriippuvuudelleen. En noita esimerkkinä olevia  kohtia suomentanut, koska ajattelen muiden lukijoiden osaavan englantia itseäni paremmin- tässä kirjassa kieli on helpohkoa.

Tässä kahvikirjassa on kuvitus joka toisella sivulla, Nana Honkosen taidokkaita  piirroksia. Aiheina ovat mm. kahvipavut, kahvikupit, kahvia tarvitsevat ja juovat ilmeikkäät ihmiset. Useimmat kuvat ovat värillisiä, mutta omaa silmääni eniten viehättävät mustavalkoiset yksinkertaiset kuvat, joista monista mieleen tulevat vanhat mainokset.

A Book about Coffee and Shit kirjan fontti ei ole usein käytettyä, enkä ole aivan varma onko esimerkeissä aivan samanlainen  fontti. Kuvat ja koristeellinen fontti sopivat erittäin hyvin yhteen tässä teoksessa! Tästä teoksesta tulee mieleen, että tämä on sopiva lahjakirja: vaikka samaan pakettiin suklaata ja joku tasokas k-paketti...

Esimerkki kirjan mustavalkoisesta kuvituksesta

Pieni yksityiskohta takakannesta, jossa on piirrettynä kahvikupin jättämä ruskea jälki. Itse näen tuossa tutussa roiskeessa jotain lohdullista ja kaunista - oma työpöytä on usein kirjoitustuokioiden jälkeen sotkuinen ja kahvin täplittämä. Sehän on todiste, että hommia on paiskittu. 

Kahvin lumoissa kohti syksyä ja uusia makuelämyksiä, Mörri Mahlakallas

//////////////////////

Nana Honkonen, A Book about Coffee and Shit (1. painos, NKH Media, 2022)

Nana Honkonen, kuvitus

Arvostelukappale suoraan kirjailijalta, mistä suklainen kiitos!

Mörri, valokuvat

Taustaäänenä sateen kohina

Kirjallinen punkkirjoituksia

 

Minäkin olin siellä-teos edestä ja takaa

Maailmassa ei ole montaa punkmuseota, mutta Suomessapa on. Jo vuodesta 2021. Sillä on monipuolista materiaalinkeruuta ja tapahtumia. Yksi tapahtuma oli kirjoituskilpailun järjestäminen vuonna 2022. Kilpailun tuomareina toimivat Päivi Alasalmi, Ari Enqvist ja Ari Lahti. 

Tekstit sopivat kolmeen kategoriaan: runot, novellit ja muistelmat. Osa kilpailuteksteistä on vanhojen kovan luokan punkkareilta ja osa kirjoittajista ei ollut vielä syntynytkään 1980-luvulla. Näistä kirjoituksista on nyt ilmestynyt antologia, jossa on sivuja 216 - joten luettavaa löytyy. Kuvia tässä ei valitettavasti ole. Yhden tekstin mukaan antologia sai nimekseen Minäkin olin siellä.

Jos on elänyt nuoruuttaan punkhengessä tai lähellä punkpiirejä, niin tämä kirja saattaa aiheuttaa naurua, myötähäpeää, nostalgiaa, tai joku biisi alkaa soida mielessä ja jalka vipattaa.  Osa osallistujista on nimimerkin takana ja osa oikeilla nimillään. Kuka onkaan kuka?  Eipä sillä ole väliä, koska tekstit toimivat vahvasti itsenäisinä tilaanteen kuvaajina. Tai runoina ja biisinsanoina ja kunnianosoituksina.

Tässä ote nimimerkki Anun tekstistä Yhekskytluvun alkupuolella:

(...) aamulla hotellin runsaalla buffetaamiaisella, näin tutun pitkänhuiskean hahmon. Pelle ja Tumppi bändeineen olivat nauttimassa aamiaista. Oli pakko käydä tarjoilijalta pyytämässä paperia ja kynää ja hakea heti nimmarit pienen soperruksen kera; kuinka tarkoitus oli olla heitä katsomassa, mutta meni sitten vähän ohi se keikka. Mitä lie ajattelivat nuoresta festarikävijästä Pelle & co, mutta minun festarireissuni oli ainakin sillä pelastettu ja jäi kyllä ikimuistoisena mieleen!

Jossain teksteissä oli aiheen lisäksi kielellinen ilmaisu herkullista. Tässä esimerkissä tekstin alku olisi voinut olla jopa dekkarista ja muusta jännitystarinasta. 1985 on nimimerkki Näkältä:

Heräsin kovaääniseen koputukseen. Sellaiseen, jonka kuullessaan tajuaa, että ovi kannattaa avata. Odotin kuitenkin hetken ja kuuntelin josko kämppikseni menisi ovelle. Olohuoneesta, jossa kämppikseni sänky oli ei kuulunut liikettä, joten kömmin sängystä ja suuntasin ovelle (...)

Runous (ja biisisanoitus-) teksteistä esimerkkipätkä nimimerkki nAnden  Vielä joskus palaisin:

(...) mut kun oikeesti paljon tahtoi nähdä

tämän elämän oikeesti kokee vaan

tärkeintä oli kaikkee kiva tehdä

ja joo, olla vapaa, ihan omillaan

 

mutta ihan kaiken sen sain mitä hain

löysin oikeen suunnan mun elämässä

sitä elämää aina elää tahdoin

ja joo, yhä edelleen , mä oon tässä 

 

Tuossa tekstissä tulee ilmi se vapauden kaipuu, joka on monen muunkin kirjoittajan riveillä. Minäkin olin siellä on monipuolinen kuvaus yhdestä musiikki/kulttuurigenrestä. Voi sitä lukea kaunokirjallisena tarinakokonaisuutena tai nostalgioiden menneitä vuosia. Rohkeasti kirja käteen, ei kannata peljästyä punkleimaa!

{ [ ] }  { [ ] } { [ ] }

Sitten tämä Dokumentti 1981-2016,tavallinen ruutuvihko. Siihen liimailin kuvia punkkareista, bändeistä ja laulunsanoista sekä lehdissä olleita sarjakuvia. Muutama konsertti- ja festivaalilippukin on  tallessa. Ihan tavallinen vihko sinänsä, mutta se on pysynyt matkassani kaikki nämä vuodet - kontaktimuovilla paikoitellen korjattuna! Se on ollut näytillä toisessakin punkiin liittyvässä tutkimuksessa ja nyt viimeksi Punkmuseossa digitalisoitavana. Hellästi oli sitä käsitelty...

Tuo valkoinen rintamerkki punkmuseo -tekstillä on tämän vuoden "pääsylippu" museon tapahtumiin. Maksoin Suomen Punkmuseon kannattajayhdistyksen maksun, koska näin odotan saavani paremmin tietoa tapahtumista.

Omista nuoruusvuosista on jo aikaa, mutta olen yhä  kiinnostunut punkkulttuurista laajana ilmiönä ja on hauska jutella vanhojen punkkareiden kanssa. Osalla on asennetta yhä paljonkin mukana arjessaan. Minulle on jäänyt ehkä vahvimpana turhan pönötyksen vastustaminen - tittelit ja vakavuus pois. Eikä tarvitse juosta hiki päässä mammonan perässä, mottona "Älä kiinny materiaan - älä omaisuutta haali". 

 "Dokumentti" 1981-2016

Kaapista löytyi vielä vanha paperinen valokuva, jossa tämä peikkonen riemuitsee jostain radiosta kuuluvasta biisistä ja ystävä nappasi oivan kuvan. Inhoan olla kuvattavana, mutta tämä kuva jaksaa naurattaa. Tuo pieni radio toi musiikin luo! Rockin rajaton riemu.

Nuorena ja notkeana joskus

Näissä hauskoissa tunnelmissa jaan kirjoja muutamille ystävilleni, jotta hekin pääsevät hetkeksi nuoruuteensa takaisin... terveisin se kiltti ja tosi nössö punktyttö Mörri, Orivesi

Ps jos haluat itsellesi tämän antologian, niin sitä voi tilata Punkmuseolta:  punk@punkmuseo.fi

(asiakaspalvelu on sopivan rentoa, ei turhaa virkaintoilua)

 { [ ] } { [ ] } { [ ] }

Punkmuseo, Minäkin olin siellä (kirjoituskilpailun satoa) (2023), 216 sivua

Juha-Pekka Inkinen, kannen kuva

Kirjoituskilpailuun osallistuneet saivat kokoelman maksutta itselleen

"Dokumentti" 1981-2016 oma tekele vuosien varrella musiikkikokemuksista

Mörri, valokuvat

Taavi L. nuoruuskuva

Siveltimenvetoja Louise Glückin runokuvissa

 

Lukupinossani on kaksi runoteosta kirjallisuuden Nobel-voittaja (v 2020) Louise Glückilta,  Enostone kustantajalta. Molempien ansiokas suomennos Anni Sumarin. Uudempi Villi iiris (pidetään hänen pääteoksenaan) on suomennettu ja painettu vuonna 2022 ja sen alkuperäinen julkaisuvuosi on 1992. Talvisia reseptejä kollektiivista on vuodelta 2021. 

Villi iiris koostuu luonnon, kasvien ja vuodenaikojen mukaan nimetyistä runoista, niiden miljöö mahtuu usein puutarhaan. Runojen minä puhuttelee suoraan lukijaa sinä- muodossa ja välillä mietin onko puhuja tavallinen ihminen vai edustaako "ääni" myös jotain hengellisempää. Onhan mukana myös otsikkoja Iltahartaus ja useampi Aamuhartaus.

Tavallaan runojen maailma on tuttu ja lähellä, mutta riveillä onkin paljon isompia asioita. Rakkaus, ihmisyys, kuolema ja aika ovat aiheina kukkien keskellä:

AAMUHARTAUS (s 24)

Anna anteeksi jos sanon rakastavani sinua: vahvoille

aina valahdellaan, koska heikkoja ajaa eteenpäin

paniikki. En voi rakastaa

sellaista mitä en voi kuvitella mielessäni, etkä sinä paljasta

juuri mitään: oletko kuin orapihlaja,

aina sama samalla paikalla,

vai pikemminkin kuin sormustinkukka, ailahteleva, ensin pulpautat

vaaleanpunaisen tähkän rinteeseen päivänkakkaroiden taakse

ja seuraavana vuonna violetin ruusutarhaan? (...) 

Runojen kieli on selkeää, helposti lähestyttävää. Runojen asettelu sivuille on perinteistä, joten silmille on helppoa liukua riveiltä toisille. Teoksen 91 sivuille mahtuu monipuolisesti yksityisen ihmisen ajatuksia kukkaiskielellä.

Talvisia reseptejä kollektiivista

Talvisia reseptejä kollektiivista on myös ohut runoteos, sivuja 53. Nämä runot ovat hetkiä, tuokiokuvia arjesta ja matkalla olemista. Ihminen on näissäkin runoissa herkkä, kevyt ja toisista riippuvainen. Ote runosta 

KUOLEMAN KIELTÄMINEN 1. Matkapäiväkirja

(...) Tajusin, että ovivahti oli seissyt rinnallani.

Älä ole surullinen, hän sanoi. Olet aloittanut oman matkasi,

et maailmaan, niin kuin ystäväsi, vaan itseesi ja muistoihisi.

Niiden vaimentuessa saatat saavuttaa

tuon kadehdittavan tyhjyyden johon

kaikki asiat virtaavat, niin kuin tyhjä kuppi Tao te chingissä-

kaikki on muutosta, hän sanoi, ja kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Kaikki myös palaa takaisin, mutta ei samana

kuin lähti - (...) 

Osa runoista muodostaa tarinallisen kokonaisuuden,  jossa runot keskustelevat keskenään. Loppupuolella SYKSY on sarja lyhyitä, itämaistyyppisiä ajatelmia, kuten:

Oivallus, siskoni sanoi.

Nyt se on tässä.

Mutta pimeydessä on vaikea nähdä.

Jalansija täytyy löytää

ennen kuin sen päälle laskee painonsa. 

 

Talvisia reseptejä kollektiivista on ehkä  näistä kahdesta teoksesta selkeämpi ja helpommin sisäistettävissä. Näitä voi lukea hyvinkin limittäin ja lomittain - Louise Glückin lämmin ja konstailematon sanataide kietoo pehmeään viittaan. Hänen tuotantoaan arvostetaan suuresti ja hän onkin Nobelin lisäksi saanut runouden Pulitzerin palkinnon v 1993 ja National Book Awardin v 2014.

Lukihäirikössä Louise Glückin Uskollinen ja hyveellinen yö päiväyksellä 6.3.2021.

Runoja siis arkeen, kassiin tai yöpöydälle!  Mörri Mahlakallas, Kampus

# # # # # # 

Louise Glück, Villi iiris (2022, Enostone)

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Talvisia reseptejä kollektiivista (2021, Enostone))

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Zhu Dao, kannen maalaus/Shangai museum

Katri Niinikangas, taitto

Arvostelukappaleet kustantajalta - kissankelloiset kiitokset!

Mörri, valokuvat