perjantai 15. joulukuuta 2017

Aikuinen, pyydä pukilta satuja


Viime hetken joululahjavinkki aikuiselle, jolla on jo kaikkea ja huumorintaju vielä jäljellä. Juri Nummelinin toimittama Sadan vuoden unet. Kirjassa on 13 suomalaisen kirjailijan kehittelemiä "aikuisten satuja" vanhojen tunnettujen tarinoiden ja ideoiden pohjalta.

Uuden kuosin saavat mm. Grimmin veljesten kertomukset, Aisopoksen eläinsatu kuin Prinsessa Ruusunenkin. Satu voi olla tunnistettava tai jäädä epämääräiseksi aavistukseksi. Päähenkilöiden nimeä ja juonenkuvioita on muunneltu ja aikakausikin on ehkä tuotu nykyaikakaan vuosisatojen takaa.  Olisivatko kaikki satuhahmot pärjäneet modernissa kaupunkimaastossa? Kenellä on kengät intohimona?

Tarinat eivät ole pitkiä, joten niihin on mukava uppoutua vaikka työpäivän jälkeen viltin alla villasukat jalassa. Voi näitä omille lapsilleenkin lukea, kunhan ei aivan pienimpiä pilttejä pelottele.

Tekstien tyylilajit vaihtelevat, koska kirjoittajia on monenlaisia: Johanna Venho, Markus Harju, Marika Riikonen, Shimo Suntila, Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara, Vesa Sisättö, Sari Peltoniemi, Artemis Kelosaari, Juha-Pekka Koskinen, Markus Leikola, Heikki Nevala ja Anne Leinonen Laadukas kokonaisuus.

Itselleni kirja on herkullinen paketti vanhoja juttuja uudella tavalla. Tulen tätä lukemaan monen monta kertaa. Kirjoittajaminääni kirja kiehtoo erityisesti. Omille lapsille tuli luettua paljon iltasatujakin ja kaikenlaisia juttuja, niin osahan näistä "pohjista" on vallan tuttuja. Alitajunta alkaa työstää näitä juttuja lukemisen aikana: mistäs jos toi hyypiö ei tekiskään noin, vaan se lähtiskin heti pois...ne eivät oliskaan koskaan tavanneet,  saapasjalkakissa oliskin saapassukkakissan serkku...  Eli uudet tarinat saavat vielä oudompia muotoja! Suosittelen tätä kirjoitusharjoitusta kaikille, vaikka teksti jäisi pölyttymään oman muistitikun uumeniin.

Jalava -kustantajalle kiitos tästä hykerryttävästä lukukokemuksesta!

Kirjan oheen suosittelen pehmeää suklaata ja pientä lasillista viiniä tunnelmointiin.

Taustalla kaihoisasti laulaa Mari Boinen Idjagiedas- levyllä. Kannattaa hänenkin tuotantoonsa tutustua!

Otetaanhan rennosti adventtisohjoissa ja tonttuiluhommissa, Helena


"""""""

Sadan vuoden unet, satuja aikuisille. Toimittanut Juri Nummelin (Jalava, 2017)
Kansi ja taitto Samppa Ranta, kannen kuva Charlie Bowater
Arvostelukappale

Boine Mari, Idjagiedas= In the hand of the night, cd




torstai 9. marraskuuta 2017

Haukastusta


Syyskuussa sain kokea pitkästä aikaa Suomen Lapin maisemia ja vaihtelevia sääilmiöitä viikon mittaisella reissulla. Veikeitä kuukkeleita en nähnyt, mutta korppeja taisi lennellä muutaman kerran päidemme ylitse. Pohjoisen luonnossa sain tuntea irtautumista arjen kiemuroista ja tapasin mielenkiintoisia "uusia" ihmisiä. Jonkinlainen vapauden tuntu ja elämänriemu pääsivät kireän pipon alle.

Syyskuun loman jälkeen onkin pipon alla pyörinyt mm. julkisessa keskustelussa vilahtanut kirjallisuuden ammattikriitikoiden ja kirjabloggaajien välinen erottelu. Voidaanko kirjablogeja edes verrata kriitikoiden arvioihin? En ole tarpeeksi media-alaa tai kirjallisuustiedettä opiskellut, mutta ihan omasta kokemuksestani  antaisin kunniaa kirjabloggaajillekin. Mutta heiltä ei voi vaatia samaa tasoa kuin lehtien ammattikriitikoilta. Samalla kentällä pyöritään kirjallisuuden innoittamina, mutta bloggareille suon enemmän henkilökohtaisten tuntemusten esille tuomista.

Toinen askarruttanut asia löytyy myös kirjablogien maailmasta. Kuinka analyyttiseti pitää/saa kirjaa muille esitellä?  Itse en edes jaksa lukea ihan "pohjia myöten" avattua blogitekstiä, koska haluan itse tehdä kirjasta omat päätökset tai lukea ihan nauttien aivot narikassa. Siksi tässä Lukihäirikössä onkin vain höpsöjä kirjojen esittelyitä omilla aatoksia ja tunteilla, usein kielen mahti edellä.

Lukihäirikkö on oma hiekkalaatikkoni, mutta yritän muistaa, mitä alun perin lähdin tekemään: helppoa kirjablogia niillekin, joilla on lukemiseen liittyviä ongelmia. Sain tosin sellaistakin palautetta, että on välillä vaikeaa tekstiä. Pahoittelen. Kirjastovirkailijan koulutus ilmeisesti välillä pukkaa läpi ja innostun liikaa. Jatkan siis epätasaisen laadun ladulla.


Otsikon Haukastusta viittaa Helen MacDonaldin herkkään ja viiltävään H niin kuin haukka - romaaniin. Kirjoittaja sai oman ensimmäisen haukkansa 12 vuotiaana ja tämä kokemus kulkee kirjassa vahvana pohjavireenä.

Kirjan kannen on suunnitellut Chris Wormell ja kannen kanahaukka kertoo villillä olemuksellaan paljon kirjan tekstin luonteesta. Kaunistelematonta ihmisen ja luonnon kohtaamista Englannin nummilla ja metsissä. Tuoksut ja tuulen kosketukset poskella voi tuntea ja tekee mieli jäädä kivelle istumaan ja katselmaan haukan eleganttia kaartelua taivaalla.

Kirjailija suree kuollutta isäänsä, muistelee lapsuuttaan ja onnellisia aikoja. Kirjassa on mukana kirjailijan oman nuoren haukan, Mabelin, kesyttämistä ja metsästämään opettamista, mutta yhtenä tasona kulkee tarinat haukastamisen historiasta. Yksi päähenkilö on herra White "ammoin kuollut epäluuloinen, juro, epätoivoon piintynyt mies", jonka muistiinpanoja kirjoittaja on lukenut, eikä ymmärrä Whiten julmuutta omaa haukkaansa kohtaan.

 Tämä romaani on herättänyt keskusteluja eläinten oikeuksista. Onko ihmisellä rajaton oikeus käyttää hyväkseen/kesyttää eläimiä omiin tarkoituksiinsa? Onko haukoille luontaista metsästä ja palauttaa saaliinsa toisen lajin huomaan? Hyviä kysymyksiä!

Kirja on kuitenkin niin hyvin koottu ja teksti vie mennessään, että vastareaktiota ei tule em. kysymyksistä huolimatta. Tätä kirjaa ei voi ahmia yhdeltä istumalta, vaan pienissä paloissa, jotta kaunis teksti uppoaa kunnola sisuksiin. Kunnioitan tämän haukkakuvauksen jälkeen entistä enemmän villejä isoja petolintuja.Myös yksilön kyky selvitä surusta ja toivottomuudesta tulee McDolandin taitavissa käsissä vahvasti esille.

En kerrokaan enempää, haluan jokaisen kokevan tämän "vanhanaikaisen" romaanin ihan itse! Samalla voi etsiä merkityksiä latinan termille ferox.

Taivalle tähyillen siivetön villikko Helena. Pärjätkää marraskuun hämärissä!





McDonald Helen, H niin kuin haukka ( suomentaja Irmeli Ruuska, Gummerus 2017, nidottu)
Arvostelukappale.

Taustalla harvinaisesti sanallista musiikkia eli suomalaisia kansanlauluja cdllä kirjasta Kauneimmat kansanlaulut = Finnish folk songs (F-kustannus Oy, 2014)

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Muistoja Helsingin Kirjamessuilta



Pyhäinpäivänä 5.11.2017 Oriveden kaarikirkossa esitti  projektikuoro Kosketus (laulajia mm. Orivedeltä, Ruovedeltä, Parkanosta, Ikaalisista ja Jämijärveltä) Fauren sielunmessun Requiem. Jälleen musiikki ja kauniit ihmisäänet resonoivat luissa ja ytimissä. Hyvä, kun muisti välillä hengittää. Siinä omat murheet pienenivät hetkeksi ja kyynelkanavat saivat puhdistautua.

Näistä herkistä tunnelmista palaan vielä viikon takaiseen messuamiseen eli lauantaipäivään 28.10. Helsingin Kirjamessuille. Kätevästi jälleen sain lämpimän bussikyydin Jämsän kaupunginkirjaston porukan mukana. Sydämellinen kiitos!

Olin ilmoittanut Reuna-kustantamon Tarja Tornaeukselle tulostani ja luonnollisesti piipahtelin päivän aikana kustantajan osastolla . Tapasin tulevia kirjalijatovereita ja pääsin messuhälinässä muutaman hyvän keskustelunkin käymään. Olin  nostamassa maljaa kirjanjulkistamishetkellä, kun Sonja Kinnusen Univeljet sai ensiesiintymisensä.

Oma selkokielinen runokokoelmani Tämä on minun lauluni julkaistaan keväällä 2018, joten oli hyvä tutustua talon ihmisiin ja saada vähän kannustustakin. Mukaan kahmaisin nipun paperisia Bulletin -tuotelehtisiä, koska tiesin useamman ihmisen kotopuolessa juuri sellaisia odottavan (kirjani esittely sivulla 14)  Kirjani kannen suunnitellut graafikko Tom Linkopuu sai nimensä esille ja kiitän häntä tässäkin hyvin sujuneesta yhteistyöstä, jonka aikana opin paljon uutta kuvallisesta ilmaisusta!

https://issuu.com/reunakustantamojakirjakauppa/docs/reuna_bulletin_1_2018   on linkki sähköiseen esitteeseen, ole hyvä.


Reunan kustantama on niin kaunis ja herkkä Saippuakuplia Kaarlensillalla. Runot ovat Jenni Skytän kynästä ja mustavalkoiset valokuvat Toni Forssellin ottamia. Tuokiokuvat ovat lyhyitä, mutta tarkkoja. Niin tosia. Ainakin itselleni tunnistettavia. Valokuvien kautta pääsee luontoon monella tasolla. Ikuinen valon ja varjon leikki on minuakin kiehtonut kauan, joten näissä kuvissa viipyy ajatus. Joka kerran avautuu uusi näkökulma ja oma uteliaisuus herää, kun avaa kirjan - kaukana kertakäyttöyhteiskunnan tuotteesta! Ostin tämän itselleni ja silti kirja tuntuu lahjalta. Kiitos tästä!

Treffejä oli tälläkin kertaa ystävien kanssa, joten jälleen sai kerrattua elämäntapahtumat ja kuulumiset kätevästi kahvikupin äärellä ja takarivin tuoleilla. Kun en oikein viihdy massatapahtumissa ja hälisevässä ympäristössä, niin oli mukava poimia messujen laajasta tapahtumatarjonnasta vain muutama ja istua alas todella kuuntelemaan.

 Dekkarilauantain aiheista ensimmäisenä oli Menneisyyden miehiä. Heistä jutustelivat Virpi Hämeen-Anttila, Jukka I. Mattila (Reuna)  Lauri Mäkinen ja Timo Saarto. Kunnioitan näitä kirjailijoita, jotka perehtyvät aiheisiinsa ja tekevät valtavasti faktatietojen etsimistä ja tarkistamista!

Blogin aloituskuvassa: Suomen kirjailijaliitto esittää,  Kun kirjastonhoitaja murhaa. Hauska ja veikeä Kai Ekholm (Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja) kertoilee dekkareistaan - ja työstään ylikirjastonhoitajana- toisen veijarin eli Juha-Pekka Koskisen haastattelemana.
  En ole ehtinyt vielä lukea Ekholmin kirjoja, mutta pakkohan sitä on tutustua rikosromaaneihin, jossa pääpaikkana on kirjasto!

Selkokeskuksen osastolla poikkesin ja otin mukaan uusimmat Selkosanomat ja uutuuskirjaluettelon. Ystävälle metsästin kulttuurilehti Kaltion luettavaksi ja Maailman Kuvalehtiä pari numeroa matkalukemiseksi (toki riitti luettavaa kotonakin vielä).

Mahdolliset asiavirheet jälleen omiani, vaikka yritin tarkistella. Tämä lukihäiriö merkillisesti ehtii vääntää sanan oikeinkirjoitusasun vääräksi, vaikka sekunti sitten olisin jotain painanut mieleeni. Siksi läppärini onkin joulukuusta kirjavampi monivärisine post it- lappuineen! Ja silti menee väärin - pysyn luvallisen fantasian ja mielikuvituksen puolella kirjoitelmissani.

 Toisaalta tässä on yksi syy, miksi olen niin iloinnut kesän ja syksyn aikana, kun muutama ns asiatekstini on kelvannut esim. kolumniksi paikallislehteen ja merkittävään kulttuurilehteen (Kaltio 5/2017).

Monen monta luettua kirjaa odottaa kärsivällisesti hyllyssä blogiin kirjaamista, mutta aika liitää tänä syksynä niin nopeasti ohi muissa harrastuksissa. Runonlausuntaa on ollut muuallakin kuin Sanan Mahdin harjoituksissa (joulurunot ja Itsenäisyyspäivän juhlavampi esiintyminen jo tuntuvat sisuskaluissa jännitteinä). Selviämme niistä ja jään odottelemaan kustantajan mahdollisia ehdotuksia itse kirjan taiton suhteen...

Luetaan ja lainataan kirjoja, kirjoitellaan omia tekstejä ja otetaan rennosti marraskuun matelevissa iloissa - vai mitä tehtäis? Utelee Helena Mörri Seppälä

===///===

Saippuakuplia Kaarlensillalla, runot Skyttä Jenni, valokuvat Forssell Toni ( Reuna, 2017)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kesän hellyys säilötty kirjaan

Andrei Tarsalainen, Seitsemäs kukka

Andrei Tarsalaisen Seitsemäs kukka- runokokoelma on kaunis kuin korurasia. Kansien perhonen ja oliivipuun oksa koristavat sisäsivuja ja yleisilme on kevyt, hauras henkäys.

Samoin ovat kirjan itämaistyyppiset runot. Haikumainen lyhyt muoto tekee runoista tuokiokuvauksia. Suomalainen luonto on mukana monilla riveillä:

pihkan
vieno tuoksu...
hiekkadyynit lähellä

Osa runoista vie ajatukset Välimeren suuntaan ja itään:

Eos kultaisissa
sandaaleissa puhuttelee sinua
aamu-unessasi 

Luontokokemusten lisäksi mukanan on klassista musiikkia, kaupungin katua ja Moikajokea.


frozen orange rowanberries
tempting a blackbird
to stay for the winter

on yksi esimerkki kirjan kuudesta englannin kielisestä runoilusta Poems- osiossa.



Itse olen vuosia lukenut itämaisia tekstejä ja kirjoitellut haiku- ja tankamuotoisia runoa, niin nämä runot avautuvat helposti. Kävelen samassa maisemassa. Mutta ymmärrän lukijoita, jotka eivät löydä "mitään" lyhyistä tuokiokuvista. Mielestäni runonlukutaitoakin voi opetella. Ennen kaikkea runous on mielestäni tunnekieltä, jolloin järjen ja analysoinnin voi välillä heittääkin nurkkaan.

Seitsemäs kukka on lukukokemuksen lisäksi herkän kaunis "esine". Juuri sellainen lämmöllä lahjaksi annettava. Ehkä suhtaudun kirjoihin intohimoisesti, kun kokemukseen vaikuttavat myös ulkoiset tekijät. Mutta kansi, paperinlaatu, fontti ja sivuasettelu ovat yksi osa positiivista tapaa nauttia perinteisestä kirjasta. Tässä kaikki osat ovat sopusoinnussa.











Tarsalainen Andrei, Seitsemäs kukka, runoja  (Reuna, 2017, kansi ja taitto Jaana Rautio)
Taustamusiikkina Cirque Du Soleil, Varekai, cd

(alakuvassa kansi vanhasta kahvipurkista, joka on ollut jo lapsuuteni leikeissä mukana. Luulen sen itämaisen kuvituksen herättäneen minussa kiinnostuksen tyylikkääseen itämaiseen kuvitukseen ja kirjallisuuteenkin vuosien varrella)
 Elokuussa on energiavirtoja, ota niistä osasi ja voi hyvin! Hana-Ichi (aka Helena)


torstai 6. heinäkuuta 2017

Runoja matkan varrelle


Tällä kertaa kirjapariksi valikoitui kaksi runokirjaa, joissa liikutaan elämänkaarella. Anna Elina Isoaron Rakkautta ja vasta-aineita ilahduttaa jo kannellaan, sillä siinä tarkkakatseinen huomaa kauniin raskaana olevan vartalon ja tarrakin vihjaa runoja äidiksi tulemisesta.

Kannen lieve esittelee Anna Elina Isoaron tamperelaiseksi runoilijaksi, joka voitti Runo-Kaarina - kilpailun vuonna 2011 ja Poetry Slamin vuonna 2005. Tämä on kiinnostavaa, koska tässä runokirjassa on sellaista tuoreutta, sanoilla ja ajatuksilla leikittelyä, joka piristää ikiaikaista äitiys- aihetta! Odotusta, synnytystä ja vanhemmiksi kasvamista voi esitellä hauskoilla vertauskuvilla.

Nainen 20+, perusterve,
korkea estrogeenipitoisuus
ilmenee mm. viehättävänä ulkomuotona
ja alttiutena gynek.vaivoihin.
Hedelmättömyysriski mainittu,
välittömänä seurauksena uusia oireita:
vastuunkaipuu, akuutti
parinvalintapaniikki.

Rehelliset tunteiden kuvaukset pilke silmäkulmassa tekevät kirjasta hykerryttävän lukukokemuksen. Parhaiten tietysti runot aukevat raskauden ja synnytyksen kokeneille naisille, mutta saa tässä isäkin tilaa. Suosittelen lahjaksi tulevalle perheelle, tunnekartaksi vuoristoradalle.

Toimenpiteen jälkeen voileipiä
ja kotihoito-ohjeet
keskenmenon/abortin kokeneelle.
Yliviivaa tarpeeton.
Alleviivaa empatia.
Ennen kuin puhuttelet,
varmistu, vuotaako potilas
pettymyksen verta
vai helpotuksen.

Runot ovat perinteisessä muodossa, mutta myös "otteina lääkärien saneluista", kirjeenä joulupukille, listoina ja lauluina. Sivuilla on erilaisia kirjasinlajeja, vinojakin rivityksiä ja viiteitä esim. sosiaalisen median termeihin (leave a comment, bloggaaminen) ja peleihin ( game over, nopan silmät).  Nämä tekstin eri keinot tekevät tästä ilmavan, nykyaikaisen ja kuitenkin syvällisen  runoteoksen.

TEEMUKI, 4,5 harmoonista desilitraa
Lapsi liinassa
sammakoiden sukua.
Röyhy. Pulautus.

76 sivuun mahtuu monta kuukautta -  ja loppuelämä!



Eero Pitkäsen (s. 1920, Inkerissä) Kytevät hiilet koostuu jo vanhemman miehen elämänkokemuksista ja tunnoista. Runot on jaettu 6 eri lukuun:  Kytevät hiilet, Elämän kirjava matto, Sanoja etsimässä, Ovet ovat lukossa, Tänään on se päivä ja Jää hyvästi onnenmaa. Jokainen luku alkaa aiheeseen sopivalla, herkällä harmaasävyisellä piirroskuvalla.


Jokaisella runolla on otsikko ja ryhtiä sivuille antaa otsikon viereinen harmaa palkki - joka myös auttaa havaitsemaan, kun runo jatkuu toiselle sivullekin. Myös tässä runoteoksessa ilmavuutta tuovat runon rivien muotoilut: vasen reuna ei olekaan aina suora, vaan on välillä kaareva, kärkimäinen, aaltoileva tai muodostaa pykälän.

Runojen tunnelma on seesteinen, elämän menon hyväksyvä. Ei suuria repiviä tunteenpurkauksia, vaan hiljaista viisautta. Runot ovat (omalla mittapuullani) pitkiä ja suurin osa vapaalla runomitalla. Runossa Puut punaiset on esimerkki rytmillisestä sanoittelusta (runon lopusta):

Suru suolta
usva ulapan seliltä
ume umakka kujansuussa
Kullankutrit kosteana
kaiho kauas kaipaileepi

Kuten aina (runo)kirjoja esitellessä, en nytkään halua puhki pureskella tekstejä. Nämäkin on itse luettava, koettava. Pitkäsen runot eivät ole pikakahvia töiden lomassa, vaan näiden kanssa pitää rauhoittua ja antaa rivien uppoutua omaan elämänkokemukseen, resonoida omissa muistoissa.  Rivit ovat tosia, konstailemattomia.

Tänään on se päivä
 Tänään on se päivä -  runoni jäi pyhäpukuni taskuun
lukemattomana
tänään on se harmaa talvipäivä
samanlainen kuin monet muutkin 

Enkö tavoittanutkaan katsettasi
kitarani näppäilee
surumielisen kaihoisia säveliä
kuulen paimenhuiluni valittavan kutsun
pyhäpuku - arkivaatteet - alastomuus
kaikki samaa todellisuutta
vain tunteen kummajaiset
ovat oudot


Anteeksi tämä tylsä muotoilu - en saanut tätä alkuperäisen näköisesti, tunnelma vähän latistui. Mutta näin 6.7.2017 Eino Leinon päivänä on hyvä lopetella runoon, johon mahtuu runo.


Herkistykää heinäkuussa, Helena S.


¤¤¤¤¤¤¤

Isoaro Anna Elina, Rakkautta ja vasta-aineita (Into Kustannus Oy, 2016)
Arvostelukappale

Pitkänen Eero, Kytevät hiilet (Reuna Oy, 2016)
Arvostelukappale

¤¤¤¤ taustamusiikkina harvinaisesti suomen kielistä rokkia: Haloo Helsinki ja Hulluuden highway- cd (2017)











 

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Selkokielen kursilla


Kesän odotetuin tapahtuma minulle oli Selkokirjoittamisen kurssi Oriveden Opistolla 12.-14.6.2017.

Selkokielen ominaisuuksista meille kertoivat Selkokeskuksen suunnittelijat Eliisa Uotila ja Ari Sainio. Henna Kara puolestaan edusti kustannustoimittajana Opikea.

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea ja/tai ymmärtää yleiskieltä.
Tästä lähtökohdasta alkoi Eliisa Uotila johdattaa meitä selkokielen käyttäjäryhmiin, niiden erilaisiin tarpeisiin ja kielen kirjoitusohjeisiin. Teimme kirjoitusharjoituksia ja valitsin itselleni mukautusharjoitukseksi otteen Tove Janssonin Taikurin hatusta.

Koin tämän tutun Janssonin tarinan mukauttamisen erittäin mielenkiintoisena tehtävänä. Tavallaan kokonaisuuden pilkoin mielessäni pieniksi palasiksi ja sitten palapeliin aloin liittää sopivia osia! Oli oikeastaan hauskaa miettiä mitä jättää lauseista ja kerrotuista asioista pois ja miten jotain voi sanoa yksinkertaisemmin. Mitä Janssonin hahmoja täytyy selittää enemmän (esim hattivatteja) ja onko joku hahmo siinä kohtauksessa ihan turha. Tämä oli haaste, joka innosti kokeilemaan eri vaihtoehtoja.

Tässä lyhyt pätkä alkuperäisestä Janssonin tekstistä ja oma mukautukseni:

Muumimamma raahasi kiviä tulisijaa varten lämmittääkseen pannukakun. Hän keräsi puita, levitti pöytäliinan hiekalle, ja pani pienen kiven sen joka kulmaan, jottei tuuli sitä veisi. Hän laittoi kupit riviin ja kaivoi voitölkin märkään hiekkaan kiven varjoon, ja lopuksi hän pani kimpun rantaliljoja keskelle pöytää.
Muumimamma keräsi kiviä ja puita nuotioon. Hän halusi lämmittää pannukakun. Hän levitti pöytäliinan hiekalle ja laittoi astiat valmiiksi. Voin hän laittoi kiven varjoon ja kasasi kukista kimpun liinalle.

Tätä harjoitusta tarkastelimme yhdessä valkokankaan kautta. Kuinka monella eri tavalla samaa tekstiä voikaan mukauttaa ja mikään ei ole sinänsä väärin. Parasta kuitenkin oli parikeskusteluna verrata saman tekstin muokkaajan kanssa tuotoksia. Siinä pääsivät molemmat kertomaan omista ratkaisuistaan ja keksimään toisen tekstistä toimivia muotoja. Selkokielelle mukauttaminen tuntuu sopivan yhteisölliseksi kirjottamisen muodoksi.

Kurssia varten kirjoitetut ennakkotehtävät kävimme läpi yhdessä valkokankaan kautta katseltuna. Monenlaisia runoja ja tarinoita oli syntynyt aiheesta Suomen juhlavuosi. Tein eräänlaisen lauluntekstin, jonka ajattelin sopivan nuorten oppilaiden kevätjuhliin, nuorten oma bändi soittaa sen rockballadina. Palautteen mukaan kieli täytti sinänsä selkokielen muotoa, mutta oli haastava ymmärtää. Ehkä olisi pitänyt laittaa otsikkoon jo mukaan laulu tai rock- sana, niin runo olisi auennut enemmän? Huomaan kyllä itsekin nyt sen säkeistöjen lapsekkuuden ja ajallisten siirtymien vaikean havainnoinnin. Ehkäpä mukautan sitä lisää, vaikka tuskin ikinä mitään käyttöä sillä tulee olemaan.

Selkokielista teksiä kirjoittaessa on hyvä muistaa, että lukija ei huomaa kaikkea; milloin siirrytään ajassa ja paikassa, kuka puhu vuoropuheluja, mitä merkityksiä sanoilla on. Ne on hyvä selittää esim. hän muistelee tai tässä keskustelevat opettaja ja Leena. "Sataa ripsiä"  voi olla yleiskielen lukijalle helppo ilmaisu, mutta joku voi miettiä " alkaako pisaroista oikeasti sataa silmäripsiä?

Kurssilla käsittelimme myös painetun kirjan ulkonäköä. Rivitys on pisimmillään 60 merkkiä ja kappalevälit hyvä olla ilmavat, kirjasintyypit- ja koot vaikuttavat luonnollisesti tekstin hahmottamiseen. Kuvitus, julkaisun taitto ja paperinlaatu ovat jo enemmän kustantajan vastuulla.

Tämä kurssi olisi ollut hyödyllinen viime kesänä, kun painiskelin oman selkokielisen runokäsikirjoitukseni parissa. Niiden runojen tekeminen on ollut kaikkein vaikeinta omista kirjoitusprosesseistani!Yritin kahta eri tapaa: mukautin jo olevia runojani ja yritin kirjoittaa suoraan selkokielelle. Suoraan selkokielelle miettiminen tuntui fyysisesti aivoissa: piti loksauttaa joku aivojen lohko eri asentoon. Mutta sitten valmiiden runojen mukauttamien oli mitä tuskallisin  prosessi. Tuntui kuin Taiteilija Minä olisi joutunut tylsillä kynsisaksilla nirheämään siipiään irti!! Ja siihen iski vielä epilys: onko näistä runoista ENÄÄ mihinkään? Ovatko ne enää RUNOJANI? Lapsellisia lällätyksiäkö jää jäljelle? En kehtaa niitä missään ääneen lukea?

Tein sen käsikirjoituksen siis runot vahvimpina mielessä, kieli nyt sattui valikoitumaan selkokieleksi.  Jo vuosia minulla on ollut haave kirjoittaa mielessä pyörivä tarina selkokielelle. Tein jo sillon kilpailuun aforismikäsikirjoitusta (elämäni ensimmäistä) ja ajattelin sen olevan kesän 2016 päätyö. Löysin sattumalta projektin, jolla haettiin selkokielisiä uusia tekstejä ja kirjoittajia. Eipä auttanut kuin laittaa isotöinen aforismikäsikirjoitus lepäämään ja vässäämään omaa runokokoelmaa. En uskonut sillä olevan MITÄÄN mahdollisuuksia...

En ole paljoa tästä runokokoelmasta viitsinyt kertoa, koska olen niin (kyyninen?) realisti, että uskon vasta, kun näen kirjan painettuna. Kustantaja on jo, kansikuvaakin jo suunniteltu (se oli miellyttävä prosessi tutun graafikon kanssa. Hän ymmärsi vähemmästäkin vihjeestä, eikä tarvinnut uuden ihmisen kanssa ensin tutustua ja miettiä kuinka paljon kertoa omasta "äänestään"). Yksi käyttötarkoitus tulevalla kirjallani on: sen pohjalta voisi tehdä runoesityksen. Yritän kesällä tai syksyllä saada aikaan eräänlaisen koekäytön omien liuskojen avulla. Tarvitsen siihen vain muutamia apulaisia, joten tapahtuma pitää huolella suunnitella.

Kurssin jälkeen sain Kimmo Svinhufvudin oppaan Kokonaisvaltainen kirjottaminen. Sen lukeminen on tehnyt hyvää Taiteilijaminälle: Erilaiset kirjoittamiskäsitykset - luku käsittelee kirjoittamista kuudella eri tasolla. Näin sain vahvistusta omille "oudoille" mietteille omasta kirjoittamisestani ja nyt myös ymmärrän tuota tunnetta "siipien leikkaamisesta". Minulle kirjoittaminen ei ole vain teknistä suorittamista, vaan "noppani näyttää muitakin lukuja". Tästä enemmän, kunhan saan koko oppaan syväluettua.

Kesäpäivänseisauskin hipsuttaa ohi ja suvi on täynnä mahdollisuuksia! Mihin? Kerro sinä.

Voikaa hyvin, Helena Mörri Seppälä

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Pyydä runo mukaasi


Kerroinkin tuolla aikaisemmassa Lavaruno-oppaan esittelyn yhteydessä, että en ole koskaan osallistunut oikeaan lavaruno-tapahtumaan. Olen pienessä joukossa tehnyt omia yhteisrunoja, joissa pyydän muilta sanoja, lyhyitä lauseita. Niiden ei tarvitse liittyä toisiinsa mitenkään ja itse liitän ne "järkevään" muotoon lisäillen vain tukisanoja (ja, tai, mutta) ja saatan muuttaa sanan taivutusmuotoa. Minulle tämä on helppoa: näin nämä sanaparit tai lauseet nopeina kuvina mielessäni ja nämä kuvat sitten luovat runon rungon. Toisista runoista tulee selkeämpi kuin toisista, mutta hauskoja sanaleikkejä syntyy!

Orivedellä oli kesäkuun alussa koko viikonlopun Mämmilän meininkit- tapahtuma, jossa oli erilaisia paikallisvoimin järjestettyjä tempauksia. Rohkaisin ujoista ujoimman mieleni, koska halusin kuitenkin edustaa hiljaisia kirjoittajiakin tässä tapahtumassa.

Lähdin miettimään omaa osuuttani paikan valinnalla. Ulkona aurinkoisessa säässä olisi ollut hienoa olla, mutta vaihteleva sää ei houkutellut paperitavaran kanssa kokeilemaan. Kahvilat kävivät mielessä: kauniit sisätilat ja kahvittelumahdollisuus, ihmiset rentoja? Mutta kirjottamiseen keskittymisen vuoksi ehkä melusia, rauhattomia paikkoja? Lopulta päädyin kaupungintalon aulaan, koska sen kautta on kulku kirjastoon. Lähtökohtaisesti kävijät kiinnostuneita lukemisesta ja siten herkempiä innostumaan runoista? Ja yksi tärkeä tekijä oli se, että paikka oli itselle niin tuttu! Ei tarvinnut miettiä liikaa kalusteita, kulkureittejä yms.

Seuraavaksi mietin mitä tarvitsen runoilupisteellä. Uusia kyniä tietysti - noloa olisi, jos musteet loppuisivat kesken! Ostamani kuulakärkikynät osoittautuivat onneksi hyväkärkisiksi eli liukuivat helposti paperille, Paperiksi otin vain tavallista kopiopaperia, jonka alla käytin apuviivastoa (kirjoitukseni tuppaa laskeman lauseiden lopussa). Otin ns kuviosakset, jotta sain vähän eloisuutta tylsään paperiin. Lisäksi tutuille rohkenin piirtää ja värittää jotain pientä puuvärikynillä.

Entuudestaan tiesin, että joillekin voi olla vaikeaa keksiä yhtään aihetta runoon. Siksi pyysin facebookin kautta kavereita lähettämään satunnaisesti sanoja, joita kirjoitin omien  ilmausten lisäksi lapuille ja ripottelin vanhaan salkkuun. Siitä sai tarvittaessa nostaa yhden tai useamman sanan. Näin tehtiin myös yhdessä runokkeja. Salkkuun mukaan otin pienen Kamu- apinan herättelemään huumorin pirskahduksia.

Pieni estetiikon ääni vaati tylsään tilaan ottamaan vähän väriä mukaan. Siksi oli vihreäkuvionen pöytäliina ja sinisilmäorvokki. Olisin halunnut vetävämmän ilmotuksen runopisteestä kuin tuo kuvassa näkyvä Pyydä runo mukaasi - tuloste. Ei ollut aikaa kysellä keneltäkään parempaa - oma tulostimeni tekee jotain, mutta useinmiten jättää tekemättä.

Tavaramäärää oli kuitenkin, joten en ihan tohdi puhua Pop up-runoudesta. Itse näin sen pelkistettynä kynä ja paperi- kohtaamisena.

Menin paikalle ennen keskipäivää ja lopettelin ennen klo 16. Tuttuja ja ventovieraita pysähtyi jutteleman, keskustelemaan runoudesta ja kaikesta mahdollisesta. Kohtaamiset olivat merkityksellisiä ja avartavia. En tarkkaa lukumäärää tiedä, mutta runoja kirjotin ainakin 20 kpl - toivottavasti jokainen oli erilainen, yksilöllinen jokaiselle pyytäjälle. Aiheet olivat kissoista rohkeuteen, meritähdistä lonkkaleikkaukseen. Nämä runot annoin heti pois, joten mitään en ehtinyt muistoksi kopioida.

Väsyihän tuossa, en todellakaan yhtään ainutta runoa muista kokonaan. Tärkeitä oli myös testata oma keskittymiskyky yleisön keskellä: välillä runopyyntöjä oli jonossa ja jotkut juttelivat koko ajan vieressä istuessaan, mutta onnistuin saamaan runoasetukset päässäni kohdilleen. Alku oli vähän tahmea, mutta kyllä kirjoittaminen helpottui koko ajan. Vain yhden kerran ihan loppupuolella tein isomman kirjoitusvirheen. Mutta  tuntematon leidi ei antanut kirjoittaa runoaan uusiksi - näin se oli kuulemma vielä yksilöllisempi, juuri hänelle juuri siinä! Tunnelmat olivat koko ajan iloiset ja palaute oli kirjoittajan mieltä ylentävää.

Tämä oli mukava ja opettavainen kokemus. Ehkä joskus toistenkin uskallan tempaista - elokuussa "taiteiden yössä" Orivedellä?

Lopuksi tärkeä muistutus:  kannattaa  kävellä taukojen aikana ja hörppiä vettä pullosta - pelkkä istuminen ja kirjoittaminen vie voimia yllättävän paljon.

Kultturia heti jatkoksi: Rönnin kesätetteriin katsomaan Minna Canthin näytelmää Kauppa-Lopo

Kesytöntä kesäkuuta, Helena