maanantai 14. toukokuuta 2018

Runoja kuin Viikilässä


Jukka Viikilän runokokoelman Runoja 1-2 takakannessa on Helsingin Sanomissa  olleen arvostelun pätkä, ja siinä todetaan teoksen hämmentävän ja pursuavan. Itselleni tuo hämmennys on todellista.

Runokokoelma sisältää yhteisniteenä aikaisemmin erillisinä ilmestyneet Runoja (2008) ja Runoja 2 (2010). Sisällyksen mukaan runot on jaksoteltu osiin: Myrsky Sonorassa, Coyoteros, Pistolero ja Paholaisen valittu. Mutta omissa silmissäni sisällysluettelon sivut eivät mene aivan  tasan kirjan sivunumeroinnin  kanssa. Tuskin suuri moite, mutta kirjaa kokonaisuutena tutkiessa aivoissani nyrjähti.

Viikilän runot ovat helppolukuisia, sanasto modernia tätä nykyisyyttä. Tunnistettavia suomalaisia taustamaisemia, kaupunkilaiselämää. Runojen hahmoina voi tavata tavallisen miehen, auton, Jeesuksen, jääkalan, Erasmus Rotterdamilaisen ja napaketun. Erittäin hienoja ilmaisuja on paljon, kuten tämä:

...on ehdottomasti elokuu.
Laituri karkaa.
Koristevadelma pysyy sille varatulla paikalla,
mutta on kopioinut itsensä kompostin taakse...


Tennis 1 ja 2 - runoihin Vikkilä on ottanut rakenteen oikeasta ottelusta, 1. kohtaus alkaa valmistautumisesta kotona, ottelu pelataan ja  viimeinen päättyy sähkösaunan lämmittämiseen ja sovinnaissääntöjen väistymiseen.

  Yksi runosarja käsittelee tunnettuja ihmisiä (kuten Janne Porkka, Anna Abreu,Toni Gardmeister ja Ilkka Kanerva) tai Ihmeparntajaa ja Säveltäjää. Rakkaus- teemaa voi käsitellä myös luettolomuotoisesti, joka on 109 kohdan pituinen tarina.

Edellä mainittua Erasmus Rotterdamilaista Viikilä käsittelee kuvataiteen käsitteiden kautta, luettelomaisesti esitellen eri elämänvaiheisiin liittyviä maalauksia (suluissa "öljy kankaalle" ja teoksen koko).

Hämmennystä aiheuttaa jonkinlainen arkisuuden tuntu kokoelmassa. Nämä ovat henkilökohtaisia makuasioita, mutta jäin jonkinlaiseen älylliseen pyöritykseen. Yllättäviä kielikuvia löytyy kyllä, mutta "syrän jäi kylmäksi". Teos ei ole ole ollenkaan huono, tätä voi lukea useamman kerran ja pienissä osissa. Kyllä tästä saa ajattelemista ihmisenä olemisesta ja maailman näyttäytymisestä yksilölle. Kaikkia runon rivejä en osannut yhdistä toisiinsa - vaikka runolukukokemusta on ja kirjoittamisestakin aika lailla.

Runojen rivitys muistuttaa prosaa eli rivit eivät lopu säkeiden jälkeen. Toimii toisissa runoissa, mutta ehkä tässä oma lukihäiriöni aktivoituu: koen tällaiset runot raskaampana lukea, koska pilkut ja pisteet pysäyttyttävät oman ajatuskulun - kuin olisi kynnöspellolla. En arvostele kirjailijan ratkaisua omassa tekstissään, itse vaan kompuroin.

Ehkä on hyvä saada välillä älyllisiäkin haasteita runouden kautta? Nuorille ajatteleville ihmisille lahjakirjana voisi toimia hyvin.

Jukka Viikilä on voittanut Finlandia- palkinnon vuonna 2016.

Loppuun vielä näkemys yrittämisestä:

Omaksua kirjasta tai musiikista uusi elämänasenne, ottaa polkupyörä ja ajaa maailmaan. Jännätä yltääkö kaupunginosasta pois ennen kuin vire loppuu...


Älä luota minun lukukokemukseeni ainoastaan, vaan tartu rohkeasti kirjaan ja löydä oma kaupunginosasi!

Kesän tuulosten hönkiessä ikkunasta, Helena


- - - - - -

Viikilä Jukka, Runot 1-2 (Gummerus, 2017, yhteisniteen ensimmäinen painos)
Noponen Jenni, kannen suunnitelu
Arvostelukappale, kiitos kustantajalle

Värttinä, Utu-cd (Rockadillo Records, 2012) taustamusiikkina




perjantai 11. toukokuuta 2018

Kääntäjät tuovat kirjallisuutta lukijoille


Tiistaina 8.5.2018 oli  Oriveden kaupunginkirjastolla puhumassa suomentajan työstä Arja Pikkupeura.

Tämä luento on osa sarjaa, jota tukee Koneen säätiö kahden vuoden ajan. Suomentajat lukijoiden luo- kiertueen aikana on tarkoitus tehdä yhteensä 100 vierailua mm kouluihin ja kirjastoihin. Facebookissa on Suomentajat lukijoiden luo - sivusto, jolta voi tarkistaa vierailukohteet ja suomentajat.

Arja Pikkupeura on suomentanut enimmäkseen venäjän kielestä, mutta englannista hän on kääntänyt Avril McDonaldin Grand Wolf- sarjaa ( 4-7 vuotiaille suunnattua), suomeksi Jukka Hukka.

Venäjän kielestä hän suomentanut Valerija Nabrikovaa, Viktor Peleviniä ja Ljudmila Uliskajaa.

Valitettavasti en ole lukenut yhtään hänen kääntämäänsä teosta, joten en osaa arvioida mitenkään tätä puolta. Jotain hänen ajatuksiaan kirjoitin muistiin. Ensinnäkin, kun saamme käännetyn teoksen luettavaksemme, niin sen on ensin joku muu jo lukenut. Omalla kielitajullaan käsitellyt ja kokenut teoksen kielen lisäksi kyseisen kulttuurin, murteet, tilanteiden tunnelmat. Rivien välissä tapahtuu myös paljon: julkilausumattomat kysymykset, salaisuudet - nämä kaikki  on kääntäjän saatava lukijan silmiin, mutta liikaa ei saa selittää, rautalangasta vääntää kulttuurien ominaispiirteistäkään.

Venäjän kielessä on omat erityispiirteensä, esim ihmisten nimet kuulostavat "kaikki samanlaisilta suomalaisten korvissa" ja yhdellä ihmisellä voi olla vaikka yli kymmenen käytettävissä olevaa lempi- tai hellittelynimeä. Kääntäjän on tällöin mietittävä laatiiko hän kirjan alkuun henkilöluettelon vai loppuhuomautuksissa selventää ihmisten ja paikkojen suhteita.

Venäläisessä kirjallisuudessa lainataan paljon muiden runoilijoiden säkeitä ja kokonaisia runoja, jolloin on myös selvitettävä alkuperäinen tekijä - ainakin kohteliaisuudesta toisia kirjoittajia kohtaan.

Arja Pikkupeura kertoi,että hänen työtavallaan raakakäännökseen menee n 4 kk. Joskus on tarve kysyä suoraan tekijältä tarkentavia kysymyksiä, mutta kaikki eivät suostu vastaamaan ollenkaan. Kaikkia kirjailijoita ei kiinnosta heidän teostensa käännös. Tai kirjailijan alkuperäisestä kirjan julkaisuvuodesta on vaikka yli 20 vuotta , niin joskus mahdotontakin muistaa mitä on silloin tietyllä sanalla tai seikalla tarkoittanut!  Viimeistelyvaiheen Pikkupeura tekee 2-3 kertaa ja sitten käsikirjoitus luovutetaan kustantajalle.  Lopulliset vedokset vielä tarkistetaan.

Käännöstyö voi olla niin voimakkanna mielessä, että Pikkupeura paljasti uniakin nähneensä venäjäksi.

Nolona nyt myönnän, että olen arvostanut kyllä kääntäjien työtä, mutta en ole osannut ajatella, kuinka olennainen osa se työ on tekstin luettavuuden ja kokonaisvaltaisen lukuelämyksen kannalta. Eikä ole jokaisen blogissani mainitun kirjan kääntäjän nimeä esillä. Anteeksi!

Suosittelen jokaiselle lukijalle osallistumista Suomentajat lukijoiden luo- kiertueelle. Voi avautua uusi maailma ja seuraava käännöskirja ollakin monitahoisempi kokemus.

Aloitin juuri Arja Pikkupeuran kääntämän Tyttölapsia, joka on Ljudmila Ulitskajan teos (Siltala, 2015)

Jälleen mahdolliset asiavirheet ovat minun, tein niin hätäiset ja sotkuiset muistiinpanotkin. Tärkeintä oli saada muistutettua, että ilman kääntäjiä meillä, pienellä kielialueella, olisi suppeampi kirjallinen kulttuuri!

Toukokuun touhuissa Helena kuunnellen "uudistettua tangoa" eli Gotan projectin Tango 3.0- cdtä

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lapin Artoa ja saamelaisrunoutta





Vuoden 2018 huhtikuu onkin oikea runouden hurmoskuukausi. Kansalaisopistomme  runonlausuntaryhmän Sanan Mahdin kaksi esitystä ovat  torstaina 19. ja sunnuntaina 22. päivä. Niihin on harjoiteltu tiiviisti alkuvuodesta. Sen lisäksi on ollut "keikkoja" senioreiden parissa ja noille keikoille on aina kiva etsiä jotain uutta näkökulmaa.

 Oman esikoisrunokokoelmani Tämä on minun lauluni  maistiaisia pääsin lukemaan pienelle yleisölle kansalaisiopiston Kulttuurikuppilaan, jossa kirjoituspiirimme Kyhertäjät teki ensimmäisen julkisen yhteisesittäytymisen.

Tähän runollisten tekstien joukkoon sattumalta osui kirjastosta kaksi uutuutta, jotka molemmat veivät taas ihan oman maun mukaisiin runokerrostumiin.

Olen tunnistanut tamperalaisen Arto Lapin edelliset  runokuvaukset tyyliin "hän on kävellyt minun päässäni" ja nyt runokokoelmansa Veden ääret saa huokaisemaan ja pysähtymään liikkumattomaksi arjen keskellä.

Veden ääret on kirjoitettu harvinaisesta lähtökohdasta, joten saatesanat kannattaa lukea tarkkaan. Tällä kertaa Lappi on kirjoittanut omat lyhet runonsa kolmen erilaisen runoilijan teosten otsikkoihin. Mirkka Rekola, Jyrki Schreck ja Harri Kaasalainen ovat ne runoilijat, joiden otsikoita on käytetty. Koska Arto Lappi ei käytä useinkaan otsikoita omiin runoihinsa, niin nyt nämä otsikot on sijoitettu runojen alle selvästi riveistä kauemmaksi. Tämä ratkaisu toimii hyvin. 

Kirjan runot voi toki lukea tietämättä perusideasta mitään, eikä tarvitse tutustua Rekolan, Schreckin tai Kaasakaisen tuotantoihin ymmärtääkseen nämä luontoaiheiset ja inhimillisyyttä pohtivat "pienoismaalaukset". Näissä runoissa pääsee lapsen maailmaan, vanhenemiseen, tuntureille, runouteen. Kuten tämä Jyrki Schreckin Lumi- sarjan Varttumisesta- otsikoitu:

Jos taon
kysymysmerkin
suoraksi,
niin saan huutomerkin.
Silti kuiskaus
peittoaa sen  
mennen tullen.
Silloin on 
tuotava huulet liki,
kuiskattava
ihmisen korvaan. 


Käsiin sopivan kokoisessa kirjassa on 100 sivua ja lopusta löytyy lista Lapin kaikista ilmestyneistä teoksista, sillä hän on tehnyt myös suomennoksia.

 Omasta kirjahyllystä löytyvät Arto Lapin runokokoelmat:

Oravanportaat  (Sammakko, 2004)
Harakanpaja    (Sammakko, 2007)
Lumiputous     (Sammakko, 2009)
Laululento     (Sammakko, 2011)
Kärpäshäiriö   (Sammakko, 2014)


EN SELITÄ - SINUN ON KOETTAVA ITSE!




Toinen uutuus on kokoelma saamelaisesta nykyrunoudesta. Tuulisolmut esittelee neljän runoilijan tuotantoa:  Hege Siri, Sigbjørn Skåden, Rawda Carita Eira ja Irene Larsen. He ovat syntyneet 1960- ja 1970- luvuilla ja he kirjoittavat norjaksi ja pohjoissaameksi.

Suomennoksen ja hyvin kattavan esipuheen on laatinut toimittaja Kaisa Ahvenjärvi. Hän on myös väitellyt saamelaisesta nykyrunoudesta. Saamelainen runogenre voi hyvin, ja sen voi nähdä perustuvan joikuperinteeseen. Se on usein vapaamittaista, siinä on toistuvuutta ja tiivistä ilmaisua - kuten modernissa runoudessakin.


Eira on merisaamelaistaustainen ja hänen runoissaan kuvataan sukupolvien ketjua. Mitä onkaan menettää oma äidinkielensä  ja millainen on vähemmistökielen olemassaolo valtakielienen varjossa?  Skåden on uudistaja saamelaisrunoudessa, sillä hänen runoissaan on kokeellisuutta, hän sekoittelee eri kielistä ja kulttuureista otettuja aineksia, esim. Shakespearen jambiseen runomittaan. Eira oli vuonna  2012 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Hänen tuotantonsa on perinteisempää poronhoitokultuuriin liittyvää. Larsen sekoittaa saamelaista mytologiaa ja tämän kirjan sivuilla seikkailee karhun hahmo nykytodellisuudessa. 

Tähän lyhyt näyte Skådenin runosta Prekariaatin ulvonta

laita mun kortille hey
lisää katkarapusalattia ho
älä turhaan säästele hey ho 
hoka hoka hey 
pehmo-intiaani likainen cowboy 
heioloolaa heioloolaa 
loo 
ja vaarat 
ystäväni 
valkeat kuin falturalturaltura 

Tuulisolmut vie lukijansa nykyaikaiseen pohjoiseen menoon ja vuosisatojen taakse.

Ota koppi ja lue runoutta toiselta kielialueelta!


Huhtikuussa huhkitaan kulttuurin parissa - ainakin Orivedellä, Helena

************

Lappi Arto, Veden ääret (Enostone Kustannus, 2018)
Salmi Jelena, kansi
Niinikangas Katri, taitto
Henttonen Jani, tekijän valokuva


Tuulisolmut, valikoima saamelaista nykyrunoutta (Osuuskunta Poesia, 2018)
Ahvenjärvi Kaisa, esipuhe ja runojen suomennokset
Andersson Victoria, kannen kuva
Branders Mikko, kannen suunnittelu
Niemi Marko, taitto


Taustalla pehmeästi Rajaton, Tuhansien laulujen maa - cd

 
 
 
 

 
 
















tiistai 3. huhtikuuta 2018

Hyvinvointia kiinalaisen lääketieteen opein


Kirjailija Denis Vinokur aloitti kiinalaisen lääketieteen opiskelut vuonna 1995 ja hän on pitänyt vastaanottoa Helsingin keskustassa yli kymmenen vuotta.

Kirjassa Tuli, maa, vesi vanhaa kiinalaista filosofiaa katsotaan nykyajassa. Perinteisen ajattelun mukaan ihmisen elämään vaikuttavat viisi elementtityyppiä, jotka eri tavoin ilmentävät ihmisen tapaa olla maailmassa ja millaiset ominaisuudet ihmiseen liittyvät.

Kirjan alussa avataan lukijalle vanhat kiinalaiset termit, kuten Qi (luonnossa esiintyvät voimat ovat sen ilmentymiä) sekä Yin ja Yang (vastakkaiset elementit, jotka kuvaavat, kuinka asiat liittyvät toisiinsa).

Ravinto-osiossa esitellään kiinalaisen ravinto-opin perusteet, joita ovat mm. kylmän ja kuuman ruuan vaikutukset (ruokien terapeuttisia lämpötiloja on 5) ja  ruokien kypsyysasteet (tuore, raaka  ja kypsä). Näillä ominaisuuksilla on suuri merkitys kullekin elementtityypille.

Johdanto elementteihin- osiossa selvietään tarkasti mitkä viisi elementtiä ovat ja miten ne vaikuttavat myös toisiinsa. Yksi kunfutselaisuuden perusajatus on, että jos ihminen on tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa, niin silloin ihminen on tyytyväinen itseensä.

Nämä viisi elementtiä ovat Tuli, Metalli, Vesi, Puu ja usein Maa on kehän keskellä. Luonnossa ilmenevät ominaisuudet on liitetty näihin elemetteihin, esim. Maa on energialtaan vakaata ja ravitsevaa, kun Vesi on kylmä ja hiljaista ympäristöön sopeutumista.

Jokaisella elementillä on positiivisset piirteet, mutta myös epätasapainoon liittyviä piirteitä. Esimerkkinä Tuli, johon liitetään intohimoisuus, intuitiivisuus ja herkkyys. mutta myös kiihtyneisyys, sosiaalinen haavoittuvuus ja ylisentimentaalisuus.

Näiden jaotteluiden pohjalta kirja esittelee sopivat ruokavaliot, kehon tietoisuuden harjoitteet, hengitysharjoitukset, meridiaanivenytykset ja oikeat akupisteet.

En kirjoita enempää elementtien ominaisuuksista, koska vesittäisin hyvän tekstin. Jos kiinalainen filosofia ja lääketiede kiinnostavat, niin tämä on erittäin hyvä opas itämaiseen ajatteluun. Keskeiset ajatukset on selkeästi ja kiinnostavasti esitelty. Ei mitenkään vaikeaselkoista länsimaiselle lukijallekaan.

Potilasesimerkkien avulla pääsee tutkimaan kirjan ajatuksia syvemmin.

Kirjan lopussa on laaja lähdekirjallisuuden luettelo, josta löytyvät teokset ovat lähes kaikki englanninkielisiä. Haastetta kiinnostuneille?

Sivuja kirjassa on 191 ja fontti on kiitettävän selvää ja erottuu paperista hyvin. Erityisesti pidän tässä värillisistä laatikoista, joihin on kerätty tietoa, mm vaaleansinisellä taustalla venytysliikkeitä ja haaleankeltaisella elementtien epätasapainoja. Piirroskuvia on eri sävyisinä ja kokoisina. Kiinalaiset kirjainmerkit tuovat omaa tunnelmaansa teokseen.  Sivujen numerointia on rytmitetty lentävän kurjen siluetilla - kauniit yksityiskohdat! Lahjakirjaehdotus kenelle tahansa.

Lisää itsetutkiskelua siis kauniin kirjan avulla. Yritetään välttää kevätväsymystä ja stressiä, Helena

<<<<<<@

Vinokur Denis, Tuli, maa, vesi (Gummerus 2015)
Noponen Laura, kannen suunnittelu ja taitto
Arvostelukappale kustantajalta, paljon kiitoksia!

Taustalla Country dance, a collection of celtic tunes- cd


perjantai 23. maaliskuuta 2018

Luovan kirjoittajan työkirjasta


Erilaisten tekstien kirjoittaminen on periaatteessa hauskaa ja opettavaista. Usein kirjoittaminen on pelkkää riemua, mutta välillä tahmeassa suossa rämpimistä hikikarpalot otsalla.

Kirjoittamisinto voi hetkeksi kadota tai uusia ideoita ei tunnu syntyvän viikoihin. Silloin voi olla apua erilaisista kirjoitusoppaista. John Gillardin laatimasta Luovan kirjoittajan työkirjasta löytyy  sormiharjoituksia käytännön kirjoittamistyöhön.

Kirjassa on 20 merkittävästä kirjailijasta, aukeaman verran jokaisesta, esittely ja katsaus heidän kirjoittajauraansa. Mukana ovat mm. James Joyce, Franz kafka, J.M. Coetzee, Stephen King ja Haruki Murakami. Suomennettuun laitokseen ovat päässeet ansaitusti Katja Kettu ja Anja Snellman.

Jokaisen kirjailijaesittelyn jälkeen on ns sormiharjoituksia, jotka liittyvät ko kirjalijan tyyliin tai teokseen.  Hemingwayn jäävuori- harjoituksessa voi kirjoittaa yksityiskohtaisen henkilöhahmon kuvauksen ja saada se lopulta tiivistymään näkösälle jäävuoren huipuksi. Epäluotettava kertoja- harjoituksessa voi luoda täysin valheellisen identiteetin omaavan henkilön tai luoda päähenkilölle raskaan salaisuuden, jota on varjeltava. 99 näkökulmaa voi syntyä saman nimisen harjoituksean avulla. Siinä on tarkoitus yhdestä lyhyestä tekstistä saada vaikka kuusi, yhdeksän tai 99 erilaista tarinaa tyylilajeja vaihdellen. Tämä jos mikä haastaa kirjoittajaa etsimään itsestään uutta!

Henkilökuvaukseen, vuoropuheluun  ja tekstin tiivistämiseenkin saa tämän kirjan avulla hyviä harjoituksia, ja kerrankin löytyy oikein valmiiksi viivoitettuna TILAA omille ajatuksille! Tämä on hyvä "työkalu", koska idean ja inspiraation iskiessä ei tarvitse etsiä sopivaa paperia tai lappusta, vain kynä käteen ja harjoituksen voi tehdä HETI! Eri asia kuka raskii "sutata" omaa kirjaa, mutta jo pelkkä tyhjien rivien näkeminen saa ainakin minut innostumaan mahdollisuudesta päästää ulos heti jotain.





Tämä kirja on hyvä olla lähellä omaa kirjoituspöytää tai työskentelypistettä, jotta siitä saa nopeasti lisäpotkua omaan paikallaan junnaavaan tekstiinsä. Erilaisiin kirjoituspiireihin ja - ryhmiinkin tämä sopii käytännönläheisenä oppaana hyvin.

Kovaa käyttöä tukevat vielä sivujen vahvempi paperilaatu ja kannen "vahamainen" pinta, johon ei heti jää sormenjäljet yms kiinni.  Tykkään myös kannen yli tulevasta keltaisesta kuminauhasta, koska tämä houkuttelee tallettamaan teoksen sivujen väliin omia tärkeitä lappusia, lehtileikkeitä yms, jotka voivat pursuta muuten ulos kirjasta. Pieni asia, mutta toisaalta mahdollistaa paljon!


Anna luovuudelle tilaa ja pistä kirijoottaen! Sanojen keskeltä, Helena

ps. niin rakastan tuota kirijoottaa- ilmaisua! Se kuvaa omaa sanojen venytysmetodia :)



Gillard John, Luovan kirjoittajan työkirja (Art House, 2017)
Suomalaisten kirjailijoiden osuudet laatinut Saxell Jani
Suomentanut Strellman Urpu
Ulkoasu Lebihan Michael ja Windsor Matt

Arvostelukappale kustantajalta, tästä paljon kiitoksia!









sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Runoudestakin Oriveden Opistolla


Oriveden Opistolla Oriveden (!) kampuksella vietettiin viimeistä kertaa Huumorin & Satiirin Symposiumia 16.-18. maaliskuuta 2018.

Joskus olen koko viikonlopun jaksanut istua kuuntelemassa erilaisia luentoja ja esityksiä, mutta nyt jäi vähemmälle osallistumiset. Lauantaina oli vuorossa mm Opiston kirjoittajalinjan opiskelijat sekä runoilija Risto Ahti.

 Neljä opiskelijaa esiintyivät vuorotellen omia runojaan lukien. Koska itsekin luen yleisön edessä runoja, niin huomio kiinnittyi tekstien sisällön lisäksi heidän tapaansa olla lavalla yleisön edessä. Olin  vaikuttunut, kuinka neljä erilaista persoonaa saa liikeillään ja äänillään tunnelmia ja tuokiokuvia isoon tilaan. Omana itsenään olemisen taito ja rohkeus pistivät miettimään omia keinoja hallita jännittämistään.

 Aikuisella on jo liian monia esteitä päästellä tunteitaan esiin? Ristiriita halussa olla esillä ja jäädä taustalle harmaaksi varpuseksi? Tunnen olevani luontevampi pienessä tilassa, jossa saan rauhassa levitellä kirjat ja paperit  nenän eteen ja ottaa kontaktia kuulijoihin. Ei kiireen tuntua, vaan keskustelua tekstien välissä.

Huhtikuussa on tulossa kansalaisopiston runonlausuntaryhmämme Sanan Mahdin esitykset, joita kohden harjoittelemme. Nyt yhtenä tukenani on tekstit, joista todella pidän - sopivat siis kieleen ja mieleen. En tunne enää hirvittävää kauhua esiintymisestä, mutta jostain olisi kaivettava varmuus ja keveänä olemisen taito. Yritän muistella noita Opiston nuoria ja löytää sisäistä paloa.



Palaan Opistoon vielä sen verran, että muistin nyt Klemettisalissa istuessani mikä sai siellä ideana alkunsa. Ensimmäiset toiveet saada perustettua Orivedelle harrastelijakirjoittajien ryhmä! Ongelmana oli, etten silloin tuntenut paikallisia kirjoittajia, mutta juttelemalla esim Uuden kirjan päivillä muiden kuuntelijoiden kanssa sain selville ketkä voisivat olla kiinnostuneita ja keneltä kannattaisi kysyä. Nyt v 2018 Kirjoituspiiri Kyhertäjät on toimivat säännöllisesti ilman katkoja jo 3 vuotta! 

Näin Opisto on ollut mukana monessa elämäni vaiheessa. Nuorempana yhteiskuntatieteiden opiskelua ja  monena kesänä töissä siivousporukoissa. Aikuisiällä ammatti- ja kirjoituskursseja, kirjailijavieraiden keskusteluja, Klemettisalissa konsertteja ja taidenäyttelyitä ja muita tilaisuuksia, piirustuskurssi sekä em Uuden kirjan Päivät sekä Oriveden Nauru.

 Yhtenä kesänä myös kaksipäiväinen koiranäyttely, jota moni näyttelykävijä kehui hyvin järjestetyksi kauniissa ja tarpeeksi isossa paikassa!

Omaan taannoiseen lehtihaastatteluuni halusin ehdottomasti saada kuvauksen Opiston takapihalla ja kuvaajan kanssa vietimmekin hauskan ja rentouttavan (!) iltapäivän puiden katveissa parhaita kuvakulmia etsien.



Kiitos Oriveden Opistolle kaikista näistä vuosista, joina olen siellä saanut olla. Henkinen kotini jää muistoihi ikuisesti.


¤¤¤¤¤ nämä valokuvat ovat omia räpellyksiäni. Ensimmäinen ja viimeinen ovat päätyneet kultturilehti Kaltioon (5/2017)


Nauruni on syystä hiljaista ja surumielistä.
 Mutta seuraava bloggaus on jostain muusta, yhä pystytukkainen aikuisopiskelija Helena





perjantai 16. maaliskuuta 2018

Metsä kahdessa kirjassa






Terveysmetsä, tunnista ja koe elvyttävä luonto on biologi Adela Pajulan ja maantieteilijä Marko Leppäsen yhteistyönä syntynyt puolustus metsille ja niiden vaikutuksille. 

Osa meistä modernin ajan ihmistä on jo henkisestikin  kaukana metsistä, että ne koetaan pelottavina, etäisinä paikkoina. Kaikki kaupunkiaislapset eivät tunnista kuvista puolukkaa, kuusta tai mitään metsän tyypillisiä lintuja. Meidän aikuisten velvollisuutena on opettaa lapsille luontosuhdetta ja miten ympäröivää luontoa säästetään tulevillekin jälkipolville.

Näihin isoihin haasteisiin Terveysmetsä on hyvänä apuna ja muistutuksena. Kirjan ensimmäisessä osassa Tohtori Metsän vastaaotolla: Luontoaltistuksen vaikutuksia kerrotaan kuinka luonnon terveysvaikutuksia on hyödennetty jo muinaisessa Egyptissä, kun masentuneita faaraoita on lääkitty puutarhakävelyillä.  Euroopassa kukoisti 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa vilkas kylpylä- ja parantolakulttuuri. Varsinainen tieteellinen tutkimus on alkanut myöhemmin. Tässä osiossa tarkastellaan lähemmin mitattavia terveysvaikutuksia, kuten hengityksen ja sykkeen muutoksia luontokokemuksen aikana.

Toinen osio on nimeltään Terveysmetsä: Tunnusmerkistö, tarina ja käytäntö. Nyt esiin pääsevät mm. kulkukelpoisuus ja saavutettavuus, pinnanmuodot ja jääkauden merkit. Vesielementit ovat tärkeitä monille suomalasisille, samoin  mahdollisuus keruutuotteisiin (ihanat marjat ja sienet). Puhdas ilma ja tuoksut ovat meille kaikille liian itsesäänselviä, mutta kannattaa jäädä niitäkin miettimään. Mahdollisuus nuotioon on osa metsäkokemusta ja paikkasidonnaiset tarinat tuovat oman mausteensa lepohetkiin metsässä. Jokaisen elementin esittelyn jälkeen on erikseen  Oksapolku ja Oikopolku, joissa kirjan tekijät tuovat esiin omia tai muiden henkilökohtaisia huomioita.

Esimerkiksi Niittyjä ja nevaa- tarinan lopussa on Oksapolku Suksi suolle! Siinä muistellaan hiihtäjälegenda Juha Miedon neuvoa suotreeneistä.

Kolmas osio Matka päättyy, uusi alkaa: Tärkeintä on lähteminen sisältää myös yhden erittäin tärkeän muistutuksen. Me ihmiset olemme osa luontoa ja näin suhde omaan itseen on myös luontosuhde! Voisimme tarkemmin kuunnella omaa kehoamme,koska se kertoo meille olemmeko janoisia ta olemmeko istuneet työn äärellä liian kauan. Samalla kun arvostamme luontoa, omaa kotiplaneettaamme, niin saamme siitä paljon arvokasta pääomaa.

Kirjassa esitellään erilaisia maisemia, luonnon piirteitä tuntureista tähtitaivaaseen, niin yksi lohdullinen ja muistoja herättelevä ajatus löytyy Oikopolulta Katse maan vähäväkisiin. Professori Reino Kallio muistuttaa:

Pikkulapsina me olimme itse lähellä tätä maailmaa, me elimme siinä: ryömimme ruohikossa ja kurkistelimme kivien alle, ihastelimme kissankelloja ja lennätimme leppäkerttuja. Aikaihmisiksi vartuttuamme me ylensimme itsemme uusiin suuriin maailmoihin ja unohdime vähitellen lapsuutemme kauniin mikrokosmoksen.
Mutta tämä ihmeellinen pienoismaailma on edelleen olemassa. 

Tämän kirjan parissa viihtyy pitkään ja tekee mieli selailla monta kerran. Vaikka itselle metsä ja luonnossa kulkemien on tuttua, niin monia asioita ei tietoisesti edes ajattele. Kirjan lempä sävy saa kaipaamaan kesäiseen metsään polulle maanpohjaa tuoksuttamaan!

Teoksessa ei ole kuvia. Muutama värikuva olisi sopinut tarinoden lomaan, nyt kirjan yleisilme on enemmän oppikirjamainen. Mutta toki omalla mielikuvituksella saa näkyviin luonnon monimuotoisuutta.

Yhdestä seikasta vähän murahdan. Kirjan kansimateriaali on huokoista "pahvimaista", johon lika esim. sormista jää helposti kiinni! Näin käyttökirja nuhraantuu nopeasti, jollei esim kontaktimuovilla heti tuoreeltaan sitä suojaa. Ehkä myös makuasia: joku haluaakin, että oma tärkeä kirja SAA näyttää käytössä kuluneelta?






Kuvia löytyy sitten seuraavasta "metsäkirjasta" eli Sanna Hukkasen ja Inkeri Aulan Metsänpeitosta.

Metsänpeitto on kaunis kirja! Sarjakuvamuotoisena kirjassa on yhdeksän tarinaa menneiltä ajoilta ja nykypäivässä metsästä ja puista. Tarinoita rytmittävät lyhyet esittelyt Suomessa kasvavista puista, jotka kansanperinteessä ovat olleet merkittäviä.

Kulttuurintutkija Inkeri Aula on etsinyt kalevalaisen runouden arkistoista metsään liittyviä runoja ja tarinoita,  jotka vivahteikkaasti sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen on tummin värisävyin herättänyt henkiin. Yksi hienoimmsta tarinoista ja kuvituksista on Äiti, joka liittyy koivu- puuhun. Nämä kuvat ovat kuin tuohelle piirretyt! Miten hienosti tunnelma vahvistuu pohjaratkaisusta?!

Välilehdillä on piirroksina lehtiä ja marjoja, ja kirjan tekijätkin esitellään "osana metsää". Kirjainten fontitkin ovat kuin tekstauskäsialaa, niin kirjan tyyli kantaa alusta loppuun saakka!

LUE ITSE! En yritäkään tämän enempää kertoa, koska tämä on myös silmille herkkua...


Auringon viekotellessa männyn lumisten oksien välistä ulkoilemaan toivottelen huhtikuun huhuilut tulevaksi, Helena

<<<<<<<<<@

Terveysmetsä, tunnista ja koe elvyttävä luonto (Gummerus 2017)
Leppänen Marko ja Pajunen Adela
Kannen kuva Leppänen Marko
Arvostelukappale, kiitos!

Metsänpeitto, sarjakuva (Arktinen Banaani 2018)
Kuvitus Hukkanen Sanna
Teksti Aula Inkeri
Taitto Mustonen Kimmo