torstai 15. marraskuuta 2018

Melkein reunalla


Anneli Kurkelan runokirjan Melkein reunalla kannen on tehnyt hänen tyttärentyttärensä  Linnea. Käden hentoja viivoja silmäilee mielellään pitkään ja kannen väritys on sopusoinnussa keskenään.  Kirjan avaa hellin ja odottavin sormin.

Prologi
Sinä päivänä satoi vettä
ei siitä päivästä ole juuri muuta sanottavaa.
Kaikki oli kuten tavallisesti
aivan tavallinen päivä.
Eikä sadekaan ollut mitenkään epätavallista
Sitä oli jatkunut jo monta päivää.
Eikä se kuulostakaan oudolta.
Kyllähän vettä sataa useana päivänä
aivan perätysten.
Aivan tavallista harmautta.
Eipä siitä ole juuri muuta sanottavaa.


Tuo prologi aloittaa runokokoelman ja samalla antaa esimakua useassa runossa käytetystä toistosta. Sama ajatus tai täsmälleen sama rivi voi kertautua runossa ja tämä kyllä luo kokoelmaan rytmiä ja ryhtiä. Ilmavaksi kirjan tekee runojen lyhyt muoto, harvat välimerkit ja vaihtelevat rivinvälit. Jokainen runo ei ala isolla kirjaimella ja tästä syntyy mielestäni sellainen hyvä aalto: onko runo yksittäinen vai onko seuraava "pienikirjaiminen" sille suoraa jatkoa?

oliko se
kosketukseen kiivennyt
käsi kuin
hiiren jäljet hangella

kylmä
se
vain
silitti
jättänyt lumiköynnökseen
vanan


Kokoelman teemoja ovat muutos, suru ja masennus. Mutta miten lempeästi ja suuria meuhkaamatta! Runot eivät huuda KATSO MINUA! LUE MINUT! Vaan runojen kieli on yksinkertaista, arkista parhaalla mahdollisella tavalla. Hyväksyen tunteet,  peilaten luontoa ja toivoen parempaa. Vaikeiden vaiheiden jälkeen herää kysymys: uskaltaako enää antaa rakkaudelle mahdollisuutta? Kokoelman viimeinen runo jättää jotain hienosti auki:

otan askeleen

sivuun
astun harkiten harhaan
etten tällä kertaa
jäisi alle
ettei enää mikään
murtuisi

että olisin kerrankin
sivustakatsojana

surulta suojassa

että kerrankin
rakkaus

kulkisi
kiltisti 
ohi 


Kokoelman runoja voi toki lukea yksitellen, selailemalla, mutta parhaiten tämä kirja toimii lukemalla runot ihan järjestyksessä alusta loppuun. Näin sen kirjoittajan matkan huomaa selkeämmin.

En ole tässä marraskuussa ihan lannistunut jatkuvasta päivien valottomuudesta, mutta jotenkin tämä runo kirjasta sopii lumettomaan talviaikaan:

Huokauksenkevyesti
päivä taittoi latvansa.

Viikot tulivat kylään


Tänän runokokoelman kanssa on helppoa ja turvallista matkata omaan sisäiseen maailmaansa.


Lukekaa runoja sumuisina iltapäivinä, Helena


Kurkela Anneli, Melkein reunalla (Mediapinta, 2018)
Linnea, kannen piirros
R.Penttinen, taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, lämpimät kiitokset!

Taustamusiikkina KuschelKlassik 1-cd






 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 








sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kirjoittamisesta ytimiä myöten



Tässä kirja, jonka olisin toivonut päätyvän käsiini jo vuosia sitten! Nimittäin Kimmo Svinhufvudin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen avasi kirjoittavassa minussa monta ovea ja toisaalta auttoi ymmärtämään omia ajatuksiani. Niin,  olen luullut olevani outo kirjoittamisen ja siitä ajattelemisen suhteenkin, koska en ole päässyt tasapuolisesti kenenkään kanssa keskustelemaan harhailevista alitajuntani  liikkeistä. Mikä helpotus, tässä kirjassahan niitä on mustaa valkoisella!

Uudistetun laitoksen (3., uudistettu ja täydennetty laitos, 2016) esipuheessa Svinhufvud esittelee hyvin teoksen ytimen: tavoite on tarkastella mitä kirjoittamisesta on aikaisemmin havaittu. Kirja ei niinkään pyri neuvomaan miten kirjoitetaan.

Kirjaa on luettu paljon, se on ollut mm. tutkintovaatimuksissa yliopistolla ja ammattikorkeakouluissa. Myönnän omien kirjastokoulutusaikaisten opintojeni olevan vähäisiä ymmärtääkseni ihan kaiken tämän kirjan teksteistä, mutta omien kirjoitusprosessien kautta luulen pääseväni johonkin pisteeseen...?

Johdanto-osa käsittelee aihetta kuka osaa kirjoittaa. Kirjoittaminen on jokaiselle tuttu arkielämän taito, mutta kuinka moni tietoisesti miettii mitä kirjoittaa ja miten voisi kehittyä?  Kirjoittamisesta luotujen erilaisten teorioiden avulla jokainen voi miettiä omia tapojaan ja osaamisalueitaan.

Ensimmäinen luku on Mitä kirjoittaminen on? Kirjoittaminen ilmiönä- osio esittelee tekstin eri puolet: teksti sellaisenaan, kirjottamisen prosessi ja kirjoituskulttuuri.

Erilaiset kirjoittamiskäsitykset- osiossa on mielestäni ne mielenkiintoisimmat ajatukset. Englantilainen kielitieteilijä ja kirjoittamisen tutkija Roz Ivanic on esittänyt kirjoittamiselle 6 erilaista näkökulmaa:

1) Kirjoittaminen on taitoa
2) Kirjoittaminen on luovuutta
3) Kirjoittaminen on prosessi
4) Kirjottaminen on tekstilajien luomista
5) Kirjoittaminen on sosiaalista toimintaa
6) Kirjoittaminen on sosiopoliittista toimintaa

Nämä käsitykset eivät ole välttämättä ristiriidassa keskenään ja kirjoittajalla voi olla useampikin käsitys.Kirjoittamisen opetustakin voi opiskella kaikista kuudesta näkökulmasta.
 Kirjoittamisen taito rajoittuu usein koulumaailmasta tuttuun ajatukseen tekstin oikeakielisyydestä, oikeinkirjoituksesta ja kieliopin hallitsemisesta - muodolliset seikat ovat tärkeimpiä.
 Luovuus taas tarkoittaa, että teksti on kirjoittajan aikaansaama tuote, jossa tärkeää on sisältö ja tyyli, omaperäisyys. Harjoitteilla pyritään estojen ja pidäkkeiden poistamiseen ja työskentely voi tapahtua ryhmissä. Silloin vertaispalaute on tärkeää.
Prossien kohdalla keskitytään miettimään millaisia työtapoja kirjoittaja käyttää: suunnittelua, luonnostelua, muokaamista ja viimeistelyä. Vaikeammin määriteltävissä ovat "näkymättömät" ajatuskehät, oman tekemisen havainnointi ja siksi niiden arviointi on vaikeaa. Jokaisen kirjottajan ajatusmaailma on yksilöllinen, vaikka tiettyjä työtapoja voidaan yhteisesti opettaa ja opiskella.
Tekstilajien oppimisen perusteena pdetään erilaisten tekstilajien tunnuspiirteiden hallintaa, näin voidaan toistaa tiettyjä tekstin piirteitä. Tämän teorian mukaan lukeminen kuuluu läheisesti yhteen kirjoittamisen kanssa: ensin luetaan tietty teskti ja sen piirteet siirretään omaan tekstiin.
Sosiaalisena toiminta kirjoittaminen voidan nähdä tekstien tarkoitusten ja niiden historian kautta. Esimerkiksi kokouskutsut, esityslistat ja ansioluettelot noudattavat usein ennalta määrättyä kaavaa, taustalla on tavoitehakuista toimintaa. Teksti ovat osa historiaa, yhteisöä ja yhteisön tarpeita.
Sosiopoliittinen näkökulma korostaa kahdenlaista valtasuhdetta. Ensinnäkin kirjoittaja on ympäristönsä rajoittama, esim. opinnäytetyön tekevä oppilas noudattaa oppilaitoksensa sääntöjä tai yksilöä valvovissa yhteiskunnissa ei suvaita valtarakenteiden arvostelua. Kirjoittajalla on käytössään eri tekstilajit ja niitä käyttämällä voi saavutta sosiaalisia tavoitteita.

Kaikki nämä erilaiset teoriat vaikuutavat siten kirjoittamisen opiskeluun ja opettamiseen. Opettamiseen liittyy olennaisesti palutteen antaminen. Toinen luku Palaute paneutuu kysymyksiin mistä palautetta voi antaa, miten sen muotoilee ja millaisia tyylejä palautteilla on.

Kolmas luku Kirjoittamisen ongelmat palautuu teoriasta lähemmäksi käytännön asioita. On hyvä  miettiä miksi kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia, miksi se ei aina vaan suju helposti. Monet ongelmat ovat enemmän sisäisiä kuten sisäinen sensuuri, pelko epäonnistumisesta, pyrkimys täydellisyyteen ja asioiden lykkääminen. Tuotteliaiden ja estyneiden  kirjoittajien välillä on monia asioita, mutta yksi on kirjoittamisen automatisoituminen, jolloin  itse tekstin synnyttäminen vaatii vähemmän lämmittelyä.

Neljäs osa Kohti sujuvaa kirjoittamista antaa vinkkejä joiden avulla voi miettiä omia mahdollisuuksiaan, kuten osallistumista ja sosiaalista verkostoitumista  kirjoittavien ihmisten yhteisöön. Kirjoituspiirit, oppilaitosten kurssit ja kustantamoiden toiminta voi auttaa havainnoimaan sääntöjä, käytäntöjä ja vaikka lisäämään omaa aktiivisuutta. Ohjelmallisuuteen kuuluu mm aikatauluttaminen ja sen suunnittelu kalenterin avulla. Tekstien sisällön suunnittelu antaa käsityksen tekstin kokonaisuudesta ja antaa käsityksen myös tekstin katkelman vaikutuksesta lopputulokseen. Asenteena itsehillintä opasttaa tarkastelemaan omia käsityksiään, toimintatapojaan ja kehittämään niitä positiivisella tavalla.

Käytännön apua ongelmiin käsittelee mm vapaan kirjoittamisen harjoittelua, kontrolloidun vapaan kirjottamisen harjoittelua, kirjoittamispäiväkirjan pitämistä ja kirjoittamisen tavoitteiden asettamista. Lopuksi Kimmo Svinhufvud esittellee 12 askelman kartan, jonka mukaan voi nähdä oman kirjoittamisensa selkeämmin ja toisaalta uskoa omaan tekemiseensä.

Teorian joukossa on paljon harjoituksia, periaatteita esim. oikeakielisyydestä, omista heikkouksista ja vahvuuksista ja aiheiden valinnasta.

Lopussa on laaja kirjallisuusluettelo ja hakemisto.

Korostan, että tämä ei ole se helpoin opas kirjoittamisesta! Mutta jos on huomannut ajattelevansa kirjoittamisesta "enemmän" kuin varsinaisen tekstin ilmestymisen näkyviin, niin tästä voi olla paljon iloa ja hyötyä. Harjoitukset ovat helppoja ymmärtää ja niitä voi tehdä omassa järjestyksessä.

Kiitos Kimmo Svinhufvud tästä oppaasta, se pelasti minut. Olen ajatellut itsekseni monia kirjan teorioita, enkä olekaan ihan outo lintu. Vältin täydellisyyden vaatimuksen ja uskalsin kirjoittaa juuri näin sekavasti tärkeästä oppaasta.

Seuraavaksi luen ja kirjoitan hivenen helpommasta eli runouden pariin palaan, Helena


Svinhufvud Kimmo, Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (3., uudistettu ja täydennetty laitos ART HOUSE, 2016)
Kontinen Satu, kansi ja vinjetit
Honkala Sisko, taiton suunnittelu
Valtavaara Mikko, taiton suunnittelu

ART HOUSElta arvostelukappale, paljon kiitoksia!



lauantai 27. lokakuuta 2018

Enteillen talvea


Kotipihan männyssä hyppelee harakka ja ilmassa leijailee lumihiutaleita, maiseman ääriviivat ovat pehmentyneet ja valkoinen väri maassa kutsuu ulos kävelemään. En vain nyt malta, koska käsissä on vielä houkuttelevampi  runoteos Terminen talvi, nurinperinsuruja, hanaelämänvettä. Kirjoittanut Jenni Grönqvist.

Voin paljastaa, että kirjan nimi osuu omaan talviluonteeseeni ja vielä nämä lisämääritelmät nurinperinsuruja ja hanaelämänvettä ovat niin tunnistettavia sanoilla leikkimistä, että olin jo myyty ennen sisällön näkemistä! Kansi muutenkin kuvaa hyvin runokokoelmaa, joten kirjana Terminen talvi on tasapainoinen ja kaunis.

Runokokoelman viiden osion kautta lukija pääsee mukaan ihmissuhteen  katkeamiseen, sen tuomiin tunnetiloihin, elämän muutoksiin arjen tasolla ja kaiken keskellä jaksamiseen. Kirjan yleisvaikutelma ei kuitenkaan ole synkkä tai raaka, Grönqvist osaa asettaa runojen sanat niin, että tunnetilat välittyvät, mutta ne eivät ahdista. Surumielisiä hymähdyksiäkin lukija saattaa kokea:

Arjenjälkeinen arki
Myytkö tuon mulle
kyselee
oman ostoksensa perään

kiikuttaa radion takaisin
tää oli sun 
ja takaisin takaisin
excelin mukaan mennään

sähkön kilpailutus
        ensi vuonna
palovaroittimen  asennus
eteisen plafondiin valo
            väsyttää 

vain Se Oikea
voi avata hillopurkit yhdellä yrittämällä 

Runoissa kuuluu loukatun naisen ääni, joka kuitenkaan ei ole vielä kokonaan luovuttanut ihmisten suhteen. Arkielämän jatkuminen eron jälkeen on haastavaa ja kirjan yleisilmapiiri on tavallinen, jokaisen keittiöstä löytyvä:  alakuloinen kahvinkeitto. Runoissa on oivaltavia sanaleikkejä eikä lukemista ole rasitettu liioilla välimerkeillä - tämä tekee sivuista ilmavia.


Surun kielioppi 
Minä
,
Sinä
,
He

niin me erotumme sivu ja päälauseiksi
kuka keneksikin miksi

Sinä, he
Minä, he

Me, me 
He, he
Te, te

Tässä runossa tosin pilkkuja riittää, kuitenkin se voi kertoa lukijalla kuinka oma rooli yhteisössä tai ihmissuhteissa muuttaa paikkaa, hajoaa, liittyy johonkin uuteen tai jää sijoilleen. Kirjan runot voivat toimia vertaistukena ihmissuhteiden ongelmissa, sydänsuruissa - jos vain antaa itsensä pudota rivienkin väliin ja hahmottaa siellä alitajunnan liikahduksia. Tämä kirja ei ole sielulle pikaruokaa, vaan monen lukukerran hidasta hautumista.

Vääriin paitoihin
Vääriin paitoihin itketyt nurinperinsurut
saumoihin huutavat volinatuhinakraaterit

kyynelkuritus, anteeksisurina, klimppi

ei meitä täällä olekaan,
vain olkapäätyynyjä

Tiedän seuraavalla lukukerralla löytäväni Termisestä talvesta jotain uutta ja alitajuntaa kutittelevaa. Toivon saavani lukea lisää Jenni Grönqvistin  "mukavasti" nyrjähtäneitä ajatuksia.
 Kirjan käytön kannalta tämänkin kokoelman fyysinen keveys (pehmeäkantinen, sivuja 55) on oiva, koska kirja kulkee helposti mukana kassissa vaikka automatkoilla.

Suosittelisin Termisen talven lukemista nuorille ihmisille heidän ihmisuhdesotkuissaan ja varsinkin nuorille miehille. Näistä runoista voisi fiksu saada ajateltavaa ja ensiaskeleita kohti empatiakykyä?

Kirjoittamisen taustalla soi Hugh Laurien mainio Didn´t it rain ja näiden teosten yhteisvaikutelma on harvinaisen sopiva - bluesia levyllä ja kirjassa, mutta ei tässä synkkyyteen vajota. Kiitos tästä kokemuksesta Jenni ja Hugh!


Emme synkistele talven tuloa, vaan nautitaan luonnon kauneudesta ja valon erilaisista sävyistä! Vai mitä? Utelee Helena ja uppoaa uudelleen Termiseen talveen.

~~~~ ~~~~ ~~~~~

Grönqvist Jenni, Terminen talvi, nurinperinsuruja, hanaelämänvettä (BoD - Books on Demand, 2018)
Arvostelukappale kirjailijalta - kiitokset suuret tästä kokemuksesta!

Laurie Hugh, Didn´t it rain - cd




 Näin kahlittu liitto kestää?













torstai 11. lokakuuta 2018

Hämärikkö vei mennessään


Aina eivät suunnitelmat tai aikataulut toteudu - tuttua? Hyllyssäni ja tiedostoina koneella odottaa useampi arvostelukappale käsittelyään ja yritän niitä saapumisjärjestyksessä ottaakin ajatuksiini. Mutta "muuten vain lukemiseen" ottamani kirja teki kiilaustempun! Nämä ihanainen opus haluaa tulla esiin tässä ja nyt. Joten ei auta kuin totella.

Anna Malisen Hämärikkö houkutteli ensin kauniilla kannellaan. Suorat ja hennot koivut kutsuivat astumaan runkojen keskelle...jonnekin tuttuun ja outoon.

Kiputytti, Hyinen tytti, Metsän tytti  on kalevalainen nainen, joka tässä kirjassa eli silloin kauan, kauan sitten ja elää jossain nyt ja yhä nyt ja jatkaa tulevaisuudessa. Tytti joutui eroon äidistään pohjan akasta, eli olemattomasti  lähes orjana toisen naisen savupirtissä. Lopulta  Tytti matkaa kohti etelää. Hän tapaa isänsä, joka ei ole tai on hänen isänsä. Hän löytää tutun miehen nuotiopaikalta, silloin joskus tapaamansa,  ja alkaa odottaa omaa lastaan. Matkalle osuu toinen onneton, hento poika, joutsenpoika, joka toisessa ajassa etsii Tyttiä.

Ajatuksiaan setvii ja murheitaan lukee, laskee  myös mystinen puujumala, joka joutuu museoon laatikkoon - lähelle Tyttiä etelään.

Metsän tytti, mielineito, yön tytti, hämärän neito, pitkän puhtehen pitäjä, rievän rihman kehreäjä, laita kulta kuontaloihin, pane vaski vartaloihin, kehreä punainen lanka, sinilanka siuahuta, kutaisesta kuontalosta, vaskisesta vartalosta.

Tätä kirjaa lukiessa huomasin kirjan tapahtumien jäävän toisarvoiseen asemaan, sillä itse hukuin kieleen, lensin sanoilla, kuuntelin äänteitä. Malinen ei ole kirjoittanut tätä kalevalalaiseen runomittaan, mutta tunnelma on jotain kiehtovan vanhaa, kaunista, voimakasta. Yleensä vaikuttavaa kirjaa voi ahmia yhteen menoon sivukaupalla, mutta tätä EI voi. Pakko pysähtyä, antaa sanojen ja äänteiden upota, tuntua ja hengityksen kautta voi jatkaa lukemista.

Yritin löytää tähän sopivaa tekstinäytettä, mutta se oli vaikeaa - en koko kirjaa naputella! Lopulta  valitsin tämän, koska joutsenpojalla on oma kasvutarinansa:

Me pidämme itsellämme talven. Me pidämme itsellämme kylmän. Ja joutsenten annamme mennä, lumen lintujen, lämpimän lintujen. Mutta yhtä valkeina ne ovat keväällä palatessaankin, sillä olipa lintukodossa kuinka lämmintä tahansa, ei lumi niiden siipien alla sielläkään sula.

Kirjassa tarina alkaa kauan, kauan sitten ja jatkuu nykyhetkeen, joten "tarkka lukija" joutuu miettimään ajanjaksojen vaihtumista. Itse luin tarinan kirjan hämähäkin säkeitä seuraten.

Anna Malinen on opiskellut folkloristiikkaa on hän on perehtynyt vanhaan suomalaiseen kansanrunouteen. Se näkyy tässä kirjassa taidokkaassa kielessä.
Myönnän herkyyteni liikuttua, ja Hämärikkö availi kyynelkanavia - pakahduin välillä näistä tunnelmista ja lauseista.

Enempää en halua, enkä edes voi, kirjoittaa Hämäriköstä. Osa lukijoista saattaa tuskastua runolliseen kieleen, mutta tämä on takuulla erilainen kokemus! Ehdottaisin tätä opusta mukaan "Vuoden esikoisromaani- kilpailuun", jos voisin.

Anna Hämärikkö lukevalle ystävällesi lahjaksi, kuiskailee Helena

^^^ ^^^ ^^^^^^    ^^^

Malinen Anna, Hämärikkö (Kustannus Aarni, 2018)
Dreamstime, kannen kuvat
Virpioja Sami, takakannen kuva



sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Koskettavasti autismikirjosta



Autismisäätiön Runoutta kommunikaatioon - hankkeen kirjoituskeräyksen tuloksena syntynyt Puhu hereille (Into ja Runoyhdistys Nihil Interit ry, 2018) koostuu autismikirjon henkilöiden ajatuksista ja runoista. Mukana on myös asiantuntijoiden artikkeleita.

Esipuheessa Tommi Parkko ja Sanni Purhonen  mielenkiintoisesti kertovat kirjan syntyyn johtavista muista projekteista ja tämän kirja päällimmäisestä  tarkoituksesta. Se on: annetaan kirjoittaville autismikirjon henkilöille väylä itsensä ilmaisemiseen. Kirjon henkilöille on tyypillistä nähdä asoissa sellaisia piirteitä, joita muut eivät lainkaan havaitse - näiden asioiden kuvaamiseen sopii runouden kieli erittäin hyvin, koska runouteen kuuluvat tuoreet/oudot kuvaukset arkitodellisuudesta, aistihavainnoista.

 Lisäksi runoilijat ja kirjailijat saattavat käyttäytyä joskus omalaatuisesti, mutta hyväksyttävästi. Tällainen  hyväksyminen voisi ulottua myös autismikirjon henkilöihin ja heidän tuotoksiinsa. Näin voi tulla rohkaistuksi itseilmaisussa ja muussakin arkielämässä.

Kirjan runo-osuudesta Nukkaisia sanoja  poimin esimerkkinä Soihtu-Varis Meuran lyhyitä:

Näkkileivässä
vieraan planeetan pinta
kaukana pellosta
alkusäteet kulkevat
ravintoverkon kuiduissa

¤¤¤¤¤

Puutarhatuoli -
siilin viileä kirsu
tökkää varvasta.


Palapeli jota sudet palvovat- osuudesta K.Aution Juulia-Tuulia runon alkuosa:

Hän on Juulia - sitä tyyppiä, joka yksin jää
viskomaan tuulia - päälle ihmisten - vielä eläen.
Hän on Juulia - kesämekossa - lammen rannalla.
Hän tahtoi romanssin, oli mekkonsa pitsivalkoista.

Hän on Juulia - kesämekossa  lammen pohjassa.
Silmissä kekäleet, auki ovi on - noitarovion.
Huulilla tilkkuja, kärpässienen pilkkuja,
hiusseittirihmaksen
merilevien teräevien (...)


Anteeksi, tähän väliin on pakko lukihäiriöisenä kertoa: edellisen runon viimeinen kirjoitettu sana ON oikeasti TERÄEVIEN. Voimakas, hieno ilmaisu, mutta on tälle häirikölle vaikea kirjoittaa "heti" oikein.

Vaikuttavin tarina mielestäni kirjassa on K.Aution Nukketeatteri (kertomus Asperger-diagnoosista). Rohkeaa tekstiä millaista on "olla outo lapsi, ehkä hullu". Koulumaailma voi olla raaka, se voi eristää joukoista erilaiset lapset ja saada opettajatkin siirtymään vastapuolelle. Tässä kertomuksessa tulee ilmi mitä on käydä toivoen - ja pettyen- asiantuntijoiden ja lääkäreiden vastaanotolla tulematta kuulluksi, ymmärretyksi. Yksin pitäisi selvitä opiskeluista, ihmissuhteista ja työhaastatteluista, vaikka itse tietää olevansa erilainen oppija, erilainen sosiaalisissa tilanteissa. 

Sittemmin hän ymmärtää, että ihmiset ovat laumaeläimiä. Heiltä on turha odottaa apua, jos se sotii lauman uskomuksia ja esimerkkiä vastaan.

Viimeisessä osiossa Omalla kielellä kirjoittajat miettivät enemmän kielen, runouden ja autismikirjon yhtäläisyyksiä. Veeti Nevalainen kirjoittaa autismikirjon henkilönä sosiaalisten tilanteiden olevan vaikeita, mutta runous voi auttaa monella tavalla. Runoissa kun on usein tavallisuudesta poikkeavia ilmaisuja ja runokursseilla onkin turvallista miettiä omia asioita, omalla tavallaan.

Runous antaa mahdolisuuden pitää hauskaa, kokeilla ja haastaa itseä. Taiteessa ei varsinaisesti voi epäonnistua, ja se mahdollistaakin onnistumisen kokemuksen.

Vesa Korhonen muistuttaa, että kielellisyys on älykkyydestä erillinen osa ja ihmisiä kohdatessa olisi nähtävä heidän voimavaransa. Ensikohtaamisissa voivat yksilön mahdollisuudet jäädä huomaamtta, jos emme keskity kommuniaatioon.  Kieli on enemmän kuin yksiöiden  välinen vuoropuhelu. Kielen kautta olemme osa yhteiskuntaa, vaikka toiset käyttävät sitä erilailla kuin enemmistö.

Lopuksi vielä Rita Dahlin ajatusten kiteytymä:

Runous on eräänlainen turvapaikka ja - satama kaikenlaisille "maahanmuuttajille" ja eri statuksella matkaaville "turvapaikanhakijoille".  Se ei kiellä lohduttavaa syliään edes kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta. Säkeet voivat lohduttaa ahdistuneita, maansa menettäneitä, uuden kielen avulla tutkimusmatkailevia. Nuoria ja vanhempia.

Suuri ja lämmin kiitos kaikille tämän kirjan tekijöille! Tämä on TÄRKEÄ teos, joka kuulusi monille silmille ja aivoille ymmärrettäväksi. 

Lukekaa ja kokekaa tämä teos itse. Saatte paljon uusia ajatuksia ja runouden pirskahduksia, Helena

¤¤¤¤¤

Puhu hereille, kirjoituksia autismikirjolta (Into 2018)
Toimittaneet  Janette Hannukainen, Tuomas Leppäniemi, Veeti Nevalainen, Sanni Purhonen ja Sanna Rämö
Kansi Jessica Leino

Musiikkina värähteli Tinariwen, Elwan 





torstai 6. syyskuuta 2018

Raija Hautalaa kolmesti


Monipuolisen Raija Hautalan kirjoja ahmin aivan peräkkäin, koska sain kirjaston ja sen kaukolainauspalvelun kautta  kolme Hautalan teosta luettavaksi samoihin aikoihin.  Lähtö on vuodelta 2013 ja sen jatko-osa Seuraa minua vuodelta 2015. Tuorein teos on Olemassa olematta, tältä vuodelta.

Lähtö ja Seuraa minua - kirjojen päähenkilö on keski-ikäinen Elisabeth, joka kipuilee avioeroaan ja naiseuttaan sen jälkeen. Yhdessä miehensä kanssa hän jopa kirjoitti avioliitto-oppaan, mutta mitäpä se enää hyödytti. Elisabeth matkustaa Lähdössä kaupungista lapsuusmaisemiinsa Etelä-Pohjanmaalle, tapaa vanhoja kyläläisiä ja tutustuu uusiin. Hän laittaa mummonsa mökkiä kuntoon ja alkaa penkomaan enonsa nuoruusvuosien onnettomia ihmissuhteita. Enoonsa Elisabeth pitää yhteyttä, mutta jotain salattua on perhepiirissä tapahtunut, eikä kyläläisetkään halua muistella menneitä.

Joku ei halua Elisabethin tutkivan enonsa asioita, ja hänestä alkaakin tuntua omituiselta, häntä taittaa tarkkailla joku, se joku  penkoo hänen tavaroitaan. Huppu päässä joku seisoo pihalla ja katselee ikkunasta sisään. Naapurin naisen talossakin luuraa outo mies. Vanha ystäväkin muuttaa ulkonäköään ja lopulta katoaa - mitä ihmettä tapahtuu?

Elisabeth ei saa enonsa menneisyyttä mielestään ja Seuraa minua- teoksessa hän on jo matkalla Kanadaan henkilökohtaisesti tapaamaan enoansa. Mutta yllätyksiä tulee vastaan täälläkin: missä eno on? Miksi enon talolla käy intiaani? Miksi vanha tuttu David asettuu hänen luokseen enon taloon? Eliot Laken ihmisten elämä ja maisemat tulevat Elisabethille tutummaksi ja erään naapurin salaisuus paljastuu, helpottavasti.

Lähtö ja Seuraa minua kertovat hyvin uskottavasti keski-ikäisen naisen ajatuksista avioeron jälkeen, huolista omista lapsista ja halusta saada omat sukutarinat selviksi. Juonikuviot ovat yllättäviä, ja henkilöhahmot kiinnostavasti kuvattu.

Seuraa minua- kirjassa kiinnostaa myös Elliot Lakean historia ja maisemat. Suomalaisperäisen asutuksen vaiheet ovat kirjan parasta antia.

Seuraa minua viehättää paitsi komealla kannellaan (kannen suunnittelu itse Raija Hautala), niin myös tekstin tasolla. Lähtö- teokseen verrattuna tässä on kypsempää ja/tai syvällisempää. En osaa tätä eritellä mitenkään, mutta Seuraa minua on kokonaisuutena herkullisempaa luettavaa.

Myös Olemassa olematta ihastuttaa heti kantensa vuoksi!  Todella hyvin sopii sisältöön, jossa naishenkilön päässä elää tummia oksia ja varjoja. Kiitokset ulkoasusta Ulriikka Lipastille. Kirjan nimi herätti heti mielenkiinnon runollisessa sielussa ja onpa sisältöä kuvaava.

Tässä teoksessa kirjan päähenkilö käy läpi ankeaa lapsuuttaan, äkkipikaisen ja ailahtelevaisen äitinsä varjossa laiminlyötynä lapsena. Kirjan aikatasot vaihtelevat noista lapsuuden kokemuksista nuorten opiskelijoiden seksi- ja päihdekokeiluihin sekä tämän eronneen perheenäidin uusiin miessuhteisiin. Samalla isä saa kertoa omaa tarinaansa ja hänen hänen kohdalleen tulee asumisjärjestelyt ratkottavaksi.

Kirjan henkilöt eli nainen ja hänen lapsensa, naisen isä ja veli, äidin vaaniva hahmo, pizzakuski ja Kirjailija naapurista muodostavat lopulta verkon, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Vaikuttavasti Hautala kuvaa vanhusten hoitoa palvelutalossa, kirjailijan tuntemia ahdistuksia ja itsetunnon heilahteluja, eronneen naisen raivoa ja surua ja pyrkimystä päästä elämässä eteen päin.

Olemassa olematta tuo hyvin esiin ne lapsuuden vaikeat ihmissuhteet ja tapahtumat, jotka saattavat vaikuttaa yksilöön vuosikymmenienkin päähän. Mitkä muistot ovat oikeita ja kenen muistot tärkeimpiä? Jääkö yksilön minuus vajaaksi, jos hän ei tule lapsena nähdyksi, hoivatuksi?

Näille kirjoille on yhteistä tekstin helppolukuisuus, dialogeissa puhekielen ilmaisuja.

Kannattaa ehdottomasti tutustua Raija Hautalan tuotantoon.

Nauttikaa syyskuusta ja lukekaa! Toivottelee Helena


/####/####/#####/

Hautala Raija:

Lähtö (Mediapinta, 2013)
Seuraa minua (BoD - Book on Demand, 2015)
Olemassa olematta (Torni, 2018)


sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Ihon lävistävät runot


Anne Lukkarilan Kaikki ihosi kyyneleet on aarrearkku 65 sivussa! Olen nyt useamman kerran runokokoelman lukenut, ja niin vaikuttunut, että epäilen pystyväni järkevään arviointiin ollenkaan.

Alkusanat jo vihjaavat, että ihan tavallinen runoteos ei tämä ole. Nimittäin alku on EPITEELI, jossa kerrotaan ihon tästä osasta tieteellisen tarkasti .ORVASKESI on ihon uloin ja näkyvin kerros, joka on taipuisa ja suojaava. MARRASKESI- osio on seuraava ja siinä kerrotaan sarveiskerroksesta ja sen ominaisuuksista. VERINAHKA  sijaitsee edellisen jälkeen, ja alla, ja siitä siirtyvät kipu - ja kosketuimpullsit aivoihin. LAUTUMA on kuoleman jälkeen iholla näkyvä väritys ja teoksen päättää Jälkisanat SUBCUTIS.

Tämä runokokoelma kattaa siis ihmisen elämän ihon kautta. Mielenkiintoista! Onhan iho ihmisen suurin elin, mutta usein unohdettu. Paitsi kosmetiikan ja kemikaalien kohteena, mutta muuten itsestäänselvyys, joka nyt sattuu peittämään fyysisen kehomme.

Runot kattavat ihmiseloa syntymästä kuolemaan, vahvoihin tunteita on mukana ja myös kehun tuntemuksia. Laitan tähän esimerkin alkupuolelta ORVASKESI- osiosta:

PINNALLA
Hittihästägit jetsetpostaukset
terassihehku poskilla
cavakuplia irtoripsissä

hottisfilteri
peittää sisäsilkon 

Ymmärrän jos/kun runot eivät kaikille lukijoille avaudu heti. Näissä runoissa on modernia ilmaisua ja varsinainen ydin on piilossa - avautuu kerta kerralta lukijalle. Joutuu itseään haastamaan, hidastamaan lukuvauhtiaan ja antamaan sanojen upota. Omaa silmää viehättää joidenkin runojen normaalista poikkeava rivitys - sekin haastaa löytämään yhteyksiä sanojen välillä ja laittamaan ajatuksille päätöksen. Lukkarila osaa kirjoittaa eri tyyleillä, mutta kuitenkin teos on yhtenäinen.

Tässä näyte MARRASKESI- runoista:

SYNTYMÄTÖN
Verevä sylillinen
lammikko kämmenellä
huokonen ammollaan valuvana
kalvohuulilla

erogeeninen kiisseli
valuvat vainajat reisien sisäpuolella
silmitön kimalle 

purentaan murskautuva raivo
salattu huoli 


Myönnän, että tämä runokokoelma on varsin naisellisesta näkökulmasta, ja soisinkin myös mieslukijoiden tähän tarttuvan! Voisivat oppia jotain naisena olemisesta, naiseuden haasteista nykyaikana.

SAVANNIKANGASTUS- runo VERINAHKA-osiosta on ehkä suosikkini, koska sen voi ajatella ja tuntea monella tavalla. Miten sinä koet tämän?

Lämmin leijonanpentu kainalossa
kuuma patteri
silmät suklaamerenä
                       pojannauru
pulleat käsivarret kaulalla

pitäisin sinut siinä
mutta sinun savannisi odottaa 

LAUTUMAsta löytyy mm tällainen:

KUIN LINTU SIIVILLEEN
Loppuun saakka
kaunis
kalmankeltainen kelmu
seesteiseksi silinneenä

lopullinen linnunhenkäys     pysähtynyt piste
                                                                joutsen taivaanrannassa
Valaa
Toivoa

auringosta aurinkoon 


Näissä kokoelman runoissa on itselleni tunnistettavuutta, joka johtuu paitsi naiseudesta, mutta myös omasta tavastani kirjoittaa runoja "mystisesti" selittämättä kaikkea. Näitä runoja ei olisi helppo lukea ääneen yleisön edessä, koska nämä täytyy todella nähdä, hitaasti ja antautuen, päästää alitajuntaan kellumaan. Näissä on sellaista yksityisyyttä vaativaa rojoutta, mutta samalla iloa olemassaolemisesta. Isoja sanoja, mutta mitenkään pienesti en voi tätä runokokoelmaa kuvata!

Kaikki ihosi kyyneleet on ainakin minulle se runoteos, jonka aihepiiri kiehtoo ja saa huokaisemaan "miten joku osaa?"
Lopussa on vielä esittely monipuolisen Anne Lukkarilan kirjoittajaurasta.


Lukkarila Anne, Kaikki ihosi kyyneleet (AK Kustannus, 2018)
Berton Giorgio, kannen kuva
Kurttila Minna, kansi ja taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, mistä  mitä sydämellisin kiitos!

Omaa ihoaan tarkemmin lukien, Helena