Yhdysvaltalaista nykyrunoutta

Anni Sumarin suomentama ja toimittama yhdysvaltalaisten nykyrunoilijoiden kokoelma Merenvaahdon palatsi ansaitsee jo lähtökohdiltaan huomion. Se on vuosikymmeniin ensimmäinen Suomessa julkaistu antologia yhdysvaltalaisilta kirjoittajilta, edelliset ovat vuosilta 1992 ja 1993 (Tähtien väri, toim. ja suom. Ville Repo ja Lännen kieli, toim ja suom. Markku Into).

Esipuheessa Anni Sumari kertoo miksi teoksen kokoaminen oli nyt ajankohtaista. Monet suomalaiset nykyrunoilijat ovat saaneet paljon vaikuttaita juuri yhdysvaltalaisesta lyriikasta. Sumari kertoo myös valikoiman periaattesta: 1920-1980-luvuilla syntyneitä, ei rajausta sukupuolen tai rodun mukaan.

Esikuvana Sumarilla on ollut The Best American Poetry, joka on antologiasarja. Se ilmestyy kerran vuodessa ja mukaan pääsee vain yksi runo kultakin runoilijalta ja näin tekstin on oltava vaikuttavaa! Siihen Sumari pyrkii myös Merenvaahdon palatsissa.

Esipuheesta on myös pari vinkkiä, jos haluaa tutustua enenmän yhdysvaltalaiseen runouteen. The Poetry Foundationin sivut ja arkistot sekä www.poemhunter.com netissä (kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa!).

Merenvaahdon palatsiin on valikoitunut 25 kirjoittajaa ja antologia etenee kirjoittajien syntymävuoden mukaan (ensin syntynyt ensin). Kirjan lopussa on lyhyet esittelyt kustakin kirjoittajasta, ja itse huomasin lukukokemuksen toimivan parhaiten, kun ensin tutustui kunkin sikermän tekijään.

Yleisilme antologiassa on proosarunomaisuus, tekstit ovat pitkähköjä, osa vapaata ajatuksenvirtaa ja välimerkein kirjoitettuja. Otan yhden esimerkin "merkeistä" eli Dara Wierin runosta Sininen härkä:

...(näytä heille sininen härkäsi)(eläinystäväsi)

(näytä heille jäljet jotka jäivät kohtaan jossa sulauduitte yhteen)

(he sanoivat  olevansa tunnontuskien vallassa)

(he tarvitsivat jotain nyyhkyjuttuja) (voit levittää heidän

ylleen hiilihappojäätä) (siihen kuluu koko nestemäärä...

Seuraava esimerkkipätkä on sitten ajatusten tasolta, mielestäni kokoelman mielenkiintoisin ja ravistelevin runo (ja runoilija) Sherman Alexien Miten kirjoitetaan suuri Pohjois-Amerikan intiaanien romaani:

...yhden murhan pitää tapahtua, yhden itsemurhan, yhden raiskausyrityksen.

Alkoholia on käytettävä. Autoilla ptää ajaa kovaaa.

Intiaanien tulee nähdä näkyjä. Valkoisilla voi olla samoja näkyjä

jos he ovat rakastuneet intiaaneihin. Jos valoinen rakastaa intiaania

niin valkoinen on intiaani läheisyysperiaatteen nojalla...

Aiheita kokoelmassa ovat mm. kotiinpaluu, ikävä, elämänfilosofia,  taiteentekijät, historia, enkelit, raiskaus, haiden hampaat ja kaula.
Mutta  missä on huuto? Missä räkä? Missä vimma? Missä hellyys? Kokoelma on monimuolinen aiheitaan, mutta hivenen jää mielestäni sellainen akateeminen, kliininen vaikutelma. En tiedä paljonko (yleensäkin) kääntämisen aikana runo "kalpenee",  mutta odotin enemmään sellaista tunteiden näkymistä teksteissä. Iso manner - paljon ristiriitoja? Mutta ehkä lukijana sukellan helposti runojen tunnemaailmaan, niin nyt jäi se puoli hivenen vajaaksi?

Tony Hoaglandin runoissa on jotain särmää ja tähän laitan aloituksen Ole kiltti älä- runosta:

kerro kukille - ne luulevat 

että aurinko rakastaa niitä.

Ruoholla on sama

älyvapaa kuvitelma

sateesta, sumusta, kasteesta.

ja kun tuulee,

korsista tuntuu niin hyvältä

että ne menettävät itsehillintänsä

ja letkajenkkaavat villisti

ympäri, törmäillen vahingossa

hoikempiin tovereihinsa... 

Merenvaahdon palatsi on hyvä katsaus ison mantereen runouteen. Jälleen tulee mieleen suosittaa tätäkin opusta oppikirjaksi erilaisille kirjoituskurseille tai ihan lukion kirjallisuustunneille.


Yleensä blogin lopussa olen vain maininnut mikä äänimaailma kirjoitushetkellä kuuluu. Nyt teen poikkeuksen ja hehkutan oikein kuvan kera: Orivesi All Stars, Kaikenmoisia tansseja.

 Kahdella cdllä kuuluu Suomen (Euroopan?) suurimman pelimanniorkesterin levyttäminä monenmoiset musiikit. Vanha jatsi, Ja ämmät ne itki, Kaakkuri, Varrii ompi tsaijuves, Valvotun yön valssi tai Eikä mulla kotua ole pistävät vanhan punkkarin jalat ja olkapäät vispaamaan eri suuntiin ihan eri tahtiin, mutta hauskaa on! Jos on vielä päässyt ihan livenä ko orkesteria kuulemaan, niin se heistä loistava soitonriemu ei unohdu. Kyllä, olen päässyt Oriveden Opistolle kuuntelemaan kansanmusiikkikurssien päätöskonsertteja, joissa kuulijan lonkat nyrjähtävät.

Kiitos kokemuksista Orivesi All Stars ja Antti Järvelä!


Ei kun polkkaamaan, folks! Huutelee Oriveden Helena

# # # # #

Sumari Anni, toimittanut ja suomentanut Merenvaahdon palatsi (Aviador, 2019)
Nisu Jonna, kansi ja taitto

Orivesi All Stars, Kaikenmoisia tansseja, 2 cd-lvyä + tekstiliite (2018)

Rotkossa, muttei pohjalla

Luonnonkukkien päivänä 16.6.2019 kävin luontoihmisten kanssa kävelemässä Juupajoen rotkon ympäri. Jääkauden muokkaama raviini sijaitsee keskellä Korkeakoskea, lähellä Aaltosen kenkätehdasta ja yläjuoksulla sijaitsee Koskenjalan kenkämuseo.

Olen lapsena ja varhaisteininä viettänyt paljonkin aikaa rotkossa ja sen salaperäinen tunnelma on kiehtonut mieltä. Siksi kirjoitin lyhyen runon rotkosta Juupajoen juhlavuoden kirjoituskilpailuun. Se tuli mieleen tuolla hitaasti liikehtivää vettä katsellessani, vedenpinta oli matalalla, mutta pystyin palauttamaan mieleeni ne kuohut ja myllynkivet.

ROTKOSSA

ei kokaan niin huoleton ja vapaa

kuin noina kesän helmipäivinä

Viileä vesi virtaa yli hiekan kivien

tasaisena ja poukkoillen

väri vaaleasta tummempaan

matalaan ja syvään

Houkuttelee kahlaamaan uimaan

Se halaa hellästi jalkoja

nujertaa paahteen 

Vanhan myllyn salaperäiset kivet

luotuina seikkailuun

odottavat viileinä sammaleisina

Paarmojen tanssi

Neidot ujot kauniit

pääsevät kauas aikuisista

huutelevista pojankoltiaisista

metsän siimekseen. 

Notkelmassa oma maailma

omat tarinat

ei tehtaan huutavia pillejä

Muurahainen korvassa

silti turvassa

ei koskaan niin huoleton 

 BODYLANGUAGE

Valtavat kuuset

hakkaavat toisiaan olkapäihin

kuin vanhat veikot,

tönivät toisiaan innoissaan

lailla penkkiurheilijoiden

- kevätmyrskyssä 

Kuun vetovoiman siirtäisin

sisämaahan

Vuorovetten hyväilynä

tummassa lammessa 

iltauineillasi minut tuntisit 

KUULIN KUTSUN

HEILUVAN NAAVAN

LAULUUN YHTYI

VIEKAS KORPPI:

TULE TULE NYKYNAINEN

METSÄNPEITTOON 

METSÄNPEITTOON

KERRON SULLE

KAIKKI SALAT

LEMMENVALAT

TULE TÄNNE

KAIKKI TAAKSESI JÄTÄ

PALASIN, ERI PALASIN

TOISELLE POLULLE

LIITONMERKKI

OTSASSAIN 

 

Runoset ja valokuvat Mörri Seppälä

Musiikkina Moominvalley: official soundtrack-cd

 

 

 

 

 

 

Kirjoitusoppaita kummallisempaan

Kirjastosta löysin lastenosastolta Mervi Heikkilän ja Anne Leinosen kokooman Kauhumaan kartta- kirjoitusoppaan kauhun ja jännityksen tunnelmiin.. Voi veljet, että on ihana kirja aikuisellekin! Kuvittaja Brocin  mustavalkoiset piirrokset herättävät uusia ajatuksia ja pitävät otteessaan.

Esipuheessa kirjoittajat lupaavat tietoa ja vinkkejä kirjoittamiseen ja erilaisia kirjoitusharjoituksia. Alussa on myös ohjaajalle ja opettajalle oma osio, jossa kerrotan kuinka kirjaa, ja kauhuelementtejä yleensäkin, voi käyttää.

Sisällysluettelo on hauskasti nimetty Navigointiohjeeksi. Sen avulla löytää mm. Lautan, Kylän, Kirjaston, Saariston ja Vuoren. Vuori- luvussa on myös tarpeellisia ohjeita tekstin muokkaamiseen, julkaisukanavista ja vinkkejä yhteydenotosta kustantajaan! Tarpeellista tietoa kenelle tahansa kirjoittajalle.

Harjoitukset sopivat myös kaikille, ikään katsomatta. Muutamia esimerkkejä:

Kirjoita äänestä. Etsi kauhuääniä netin äänipankista. Valitse yksi, kuuntele se ja kirjoita äänen herättämistä tunnelmista.

Jatka jumiutunutta tarinaa. Ota jokin aiemmin kirjoittamasi tarina (kenties jumittunut)  ja jatka sitä. Käytä oheista kysymyslistaa apuna jumin ratkaisemiseksi.... 

Kirjaston kirjat.  Millaisia kirjoja löytyy kirjaston varaston perimmäisestä nurkasta, lukkojen takaa? Yksi kirjoista on kirottu. Mitä se tekee kantajalleen? Kirjoita lyhyt tarina. 

Kirjassa ihastuttavat myös monet (kauhun) kirjoittajien sitaatit tai puhekuplat. Äänen pääsee tässä Anders Fager:

Houkuttele lukija hirviösi kaveriksi. Siis todella tykkäämään, oikein ihastumaan siihen! Ja sitten laita se syömään lapsia!

Ihanaa?

Kirjan lopussa on Päätepysäkki, jossa tyyliin sopivasti piirroksien kera esitellään kirjoittajat ja kuvittaja. Ja viestinä on ,että kaikki tekstit ovat arvokkaita (!) ja ei aina kannata kuunnella muiden puheita, jos he eivät erilaisia tekstejä ymmärräkään.

Kirja päättyy Sanastoon, josta aikuinenkin lukija voi oppia uusia termejä! Myös kannen sisäsivut voivat herätellä uinunutta jännityksen kaipuuta...

Kiitos tekijöille tästä oppasta! Itsekin sain uutta potkua tarinoiden kehittelemiseen, koska juuri kauhu ja jännitys ovat jääneet kokeilematta omassa kirjoistusharrastuksessa - vaikka lukijana pidän näistä lajeista!

Toinen samaan aikaan kirjastosta mukaan lähtenyt kirjoitusopas on Kummallisen kirjoitajat: opas fiktiiviseen maailmaan. Kirjassa ajatuksistaan ja tekniikoistaan kertovat mm Saara  Henrikson, Anne Leinonen, Jussi Katajala, Heikki Nevala, Shimo Suntila, Liisa Rantalaiho ja Irma Hirsjärvi. Aiheina ovat otsikkojen mukaan esim. Rakenne kannattelee tarinaa, Selittämisen taide ja outojen yksityiskohtien vättämättömyys, Pelon elementit eli tunnelman kirjoittamisesta kauhupainotteisesti, Lukijan hämäämisestä ja Onko fantasialla tulevaisuutta?

Tiina Raevaara avaa omaa ajatusmaailmaansa kirjoittamisesta Tarina syntyy ideoiden lekkauspisteessä- osiossa. Raevaara miettii mitä on se kuuluisa "kirjoittajan oma ääni". Näihin riveihin mielestäni kiteytyy paljonkin koko oppaan viestistä:

...Minun pitää kirjoittaa realistisia tarinoita, joissa tarinaan omaan realismiin voivat kuulua vaikka hirviöt. Minun tehtäväni on kirjoittaa olemassaolemattomista, surrealistisista asioista, joiden olemassaoloa ei tarinassa itsessään koskaan kyseenalaisteta.

Oppaan tekstit ovat enemmän fiktiota esitteleviä ja varsinaisia harjoitustehtäviä on  vähemmän. Toki tästä saa tietoa mm. henkilöhahmojen rakentamisesta, taustatyön merkityksestä, romantiikasta viihdekirjalisuudessa ja fyysisen kirjan ulkonäöksellisistä asioista.

Lopussa on mainio Lue muutakin! Siellä on mm. Maailmanklasikkojen tanakka tusina, Kynttiänvaloa historian hämärään ja Dekkari - pistooli kädessä sisään! Lista mukaan ja kirjastoon seikkailemaan.

Vaikka oma kirjoittajaminä ei ole innostunut vaikka dekkareiden, fantasian tai kauhun kirjoittamisesta, niin nämä yhteen genreen rajatut kirjoitusoppaat tuovat kuitenkin lisätietoa ja avartavat ajatusmaailmaa. Samoja lainalaisuuksiakin on paljon, kuten tarinan rakenne, miljöönja aikakausien kuvaus sekä uskottavat henkilöhahmot.

Siksi mainitsen tässä vielä Tapani Baggen Se surmaa joka osaa, dekkarin tekemisen taito (Crime time/Docendo, 2016) ja erittäin hyvä Kjell Sunstedtin Kirjoita elokuvaksi (suom. Raija Paananen, Kansanvalistuseura, 2009). Sunstedtin kirjan jälkeen olen huomannut katselevani monia television ohjelmia sisäinen "ohjaaja" virittyneenä.

Joten kirjoittajat, kesällä on hyvää aikaa lueskella niitä "outojakin" kirjoja, oppaita, artikkeleita ja haastaa omaa kuplaansa!

= ^^^=^^^=

Heikkilä Mervi ja Leinonen Anne, Kauhumaan kartta, kirjoita jos uskallat (Haamu, 2019)
Broci, kuvitus

Kummallisen kirjoittajat, opas fiktiivisen maailman luomiseen. Toimittaneet Henrikson  Saara, Hirsjärvi Irma ja Leinonen Anne (2. painos, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry, 2016)
Hahto Maya, taitto
Pietikäinen Maija, kansi

Valokuvat Mörri Seppälä

Valaiden lauluja

Runoilija Arto Lappi on tuottelias kirjoittaja, häneltä on ilmestynyt vuosina 2001-2019 runokokoelmia yhdeksän kappaletta. Eri teosten suomennoksiakin vuosilta 2005 - 2015 kuusi kappaletta.

Joten aineistoa riittää! Taivaanpohjassa laulava valaat,  valitut runot 2000 - 2018 sisältää tekstejä kahdeksasta ensimmäisestä runokokoelmasta ja mukana on pieni määrä japanilaisia tankasuomennoksia kokoelmasta Kevätsateiden aika (Sammakko, 2005). Osan vanhoista runoista Lappi on uudistanut ja uusiakin runoja hän on kokoelmaan kirjoittanut, kertoo Lappi kokoelman esipuheessa Lukijalle.

Mietiskelijä palaa yksinkertaiseen, ajatuksia Arto Lapin runouden äärellä - otsikon alla Tero Tähtinen  analysoi Lapin monipuolista runoilijan uraa. Sehän alkoi v 2001 Runo-Kaarinan voittaneella kokoelmalla Ei perhonen siivistään tiedä. Lapin runoille yhteistä on lyhyys, itämaisen runouden mittojen käyttäminen (haikut ja tankat) lyhyet aforistiset rivit, mutta pitempääkin muotoa löytyy. Vaikka mitta olisi sidottu, niin kaikki ei ole niin vakavaa: itseironiaa, keveyttä, vähäeleisyyttä ja luontoa suomalaisin kuvin. Kun näkee, ihmettelee, tutkii ja haistelee ympärillä olevaa todellisuutta, voi kirjoittaa mistä vain, miten vain - ja silti osua tunteisiin väkevästi.

Kriitikko Tero Liukkosen mielestä suomen kielen sanat ovat niin pitkiä perinteisiin itämaisiin runomittohin, että haastetta on saada luonnollisian kuuloisia runoja aikaiseksi, mutta Lappi onnistuu siinä. Hänen ei tarvitse käyttää lyhyitä täytesanoja saadakseen "rivit oikein", vaan runot  ylittävät muodon ja sisällön välisen raja-aidan luontevasti, kuten Tähtinen huomauttaa. 

Runokokoeman aloittaa 7 runon sikermä, mukana on yksi suomennos Tamelelta. Kokoelman useimmat runot on mielestäni hienosti merkitty vuosiluvulla. Otan esimerkkinä tähän yhden filsosofisen tason runon:

Hän, joka taitaa

seurustelun itsensä

kanssa, autuas -

uitettu yltä päältä

ikuisella hetkellä. 

-2018- 

1 Ei perhonen siivistään tiedä on ensimmäinen osio. Sen, kuten muidenkin osioiden nimiösivujen alalaidassa, on johdantorunona jonkun itämaisen ajatteljan teksti. Tämä toimii oikein hyvin, koska pysähtyminen tarkkaan lukemiseen alkaa "jo tässä". Valitsen tähän hetken luonnossa:

Omenapuiden

kukat avautuvat

kuin sateenvarjot,

niiden kauneudelta on

mahdoton suojautua. 

Monien runosikermien  jälkeen tulee runoilijan "omat sanat" eli hän esittelee osion aiheen, kirjoitusprosseja ja muita ajatuksiaan. Tästä pidä kokoelmassa ehkä kaikkein eniten! Pääsee ikään kuin kirjailijavierailua "kuuntelemaan". Jos lukee runot heti uudestaan selityksen jälkeen, voi saavuttaa jotain syvällisempää tai hahmottaa sitä runoilijan tapaa kokea ympäristöä.

2 Taivaanpohjassa laulavat valaat on nimeltään seuraava osoi ja sieltä löytyy kokoelman ainoa tavumitallinen dodoitdu (7/7/7/5), joten otetaan se tähän esimerkkinä:

Kynnyksiä hipoen

peukalonpään kokoisen 

ampiaisen surina

               huoneenmittainen.

-2002-

Nyt runot saavat satteeksi Lapilta ajatuksia musiikista, hiljaisuudesta.

Tällä kaavalla runot asettuvat kokoelmaan. Esillä on ajatuksia perheestä, tuntureista, mietiskelystä, muista runoilijoista ja kaupankäynnistäkin. Heille on vaikea myydä sinistä kirjaa (käytännön ohjeita käytettyjen kirjojen kaupusteluun) tuo esiin Lapin kokemuksia antikvariaatin tiskin takaa. Näissä mietteissä on paljonkin huumoria, joten tässä kaksi:

Nuorille naisille ei saa flirttailla.

Keski-ikäislle naisille tulee flirttailla.

Korvien tulee punoittaa jos itselle flirttaillaan.

                                & 

Omituiset asiakkaat

tekevät kaikista päivistä omituisia.

Kokoelmassa on 14 erillistä osiota ja 13 on nimeltään Hoen kesähelteellä lumisanoja. Valitsen siitä yhden esimerkin ihan oman lumihaikailuni vuoksi:

Hiljainen fuuga,

kohoavat kuin urut

suvannon huurut.

-2014- 

Lopussa on kokoelmassa käyettyjen runoteosten luettelo sekä aakkosjärjestyksessä runot ensimmäisen rivin mukaan (Lapin runoissa on harvoin otsikkoja, nimiä). Luettelossa on myös lainattujen tekstien tekijät.

Kirjassa on sivuja 299 eli luettavaa, koettavaa riittää. Kiitos myös sinisestä kirjanmerkkinauhasta! Pidän sivujen laadusta, paperi on pehmeää ja "luonnonvalkoista", se tukee kokoelman lempeää tunnelmaa. Rakastuin ensinäkemältä kirjan yksinkertaisen, kauniiseen kanteen: sinisen eri sävyt ja minimalismi kutsuvat avaamaan teoksen hellästi. Kirjan vihreä selkä puolestaan luo pirteyttä ja modernia värimaailmaa mukaan.

Kirja on yllättävän kevyt kädessä ja se taas houkuttaa kuljettamaan "valaskirjaa" laukussa moneen paikkaan: ihana välipala bussissa, rannalla, kannonnokassa tai ihan missä vaan! Voi lukea vaikka vain yhden runon ja virkistyä kesähelteessä.

Eipä tämäkään runokokoelma aukea yhdessä blogikirjoituksessa, joten jätän toisen lukijan huomaan mielipiteen muodostamisen. Minulle tästä Taivaanpohjassa laulavat valaat- kokoelmasta kirjoittaminen oli vaikeaa. Koska pidän niin paljon Arto Lapin runoista, että yritin pidätellä tässä liikoja kehuja, välttää överisiirappia. Lyhyesti: pidän lyhyistä runoista ja "itämaisesta" ajattelusta. joten Lapin tekstejä lukeissani koen hyvin vahvasti tunnistettavuuden. Tietoisesti EN rakenna omia runojani samalla tavalla, mutta on kuin "Lappi kävelisi minun päässäni" eli sukellan välittömästi tietylle taajuudelle hänen runojensa kohdalla. Kerron tämän siksi, että en pääse tämän kokoelman kohdalla irti tunteista ja oma tekstini vaikuttaa takuulla sekavalta.

Vaikka hyllyssäni on useita Arto Lapin runoteoksia, niin tämä tulee kulkemaan vierelläni, mukanani, tukenani ja aina yhtä ylättävänä.

Jos ET muuta runokirjaa itsellesi hanki, niin tämä on muratin koristama portti runouteen!

ps. hymyä sai aikaan heti kokoelman nimi, itse kirjoitin valaidenlaulusta joku vuosi sitten ja yhä pidän niistä riveistä - joskushan omat vanhat tekstit vain nolostuttavat!


Avaraa mieltä ja ajattelun herkkyyttä kesään, Helena Mörri Seppälä

= = = = = =

Lappi Arto, Taivaanpohjassa laulavat valaat, valitut runot 2000-2018 (Enostone, 2019)
Salmi Jelena, kansi
Korsu Markku, tekijän valokuva
Niinikangas Katri, taitto

Enostone Kustannus, suurkiitos arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina ikkunasta tulvivat kesän soundit

Kuva Mörri Seppälä