Tarkista Alibisi matkalla Aregemiaan

 

Jo olikin aika tutustua turkulaisen Mika Kivelän tuotantoon, koska häneltä ilmestyi jo 12. runokokoelma. Räkäkännirakkautta- teos voitti Image-lehden ja Books on Demand Finlandin Indie Book Awards 2015- kilpailun. 

Alibi (Enostone, 2021) sisältää 54 sivun verran suorasanaista nykyrunoutta, jossa ei kaunistella tai peitellä miehistä kovaa maailmaa ja alamaailmaa. Väkivalta, aggressiot, päihteet, musertava yksinäisyys ja vieraantuneisuus iskevät silmille. Teoksessa on raakuutta, rosoa, voimaa ja vetoa. Sekä aiheiden, että sanojen seassa. Mustaa huumoriakin löytyy:

MISSISSIPPI

Päivät pitkiä

kuin hampaat 

suistomaan alligaattoreilla.

Olen nähnyt niitä

leffoissa,

dokkareissa,

täyden unissa.

Krokotiili on nynny.

Se ottaa turpiin Tarzanilta,

myy häntänsä halvalla

Lacosten kuteisiin.

Mississipin alligaattorille

ei vittuilla.

Se lymyilee rämeillä,

joissa soi Lynyrd Skynyrd

ja paistaa verenpunainen

kuu. 

Alibin useimmat runot ovat vajaan sivun mittaisia ajatusjuoksuja. Muutama lyhyempikin runo iskee, ja tässä vihje kansikuvaan: 

KALLOJA JA KAASUNAAMAREITA

Tunnen kimman, joka kerää 

kalloja ja kaasunaamareita.

Vein lahjaksi Suomen armeijan nassen.

Joimme teetä itämaiseen tapaan.

Rapsutin sen mirriä

ja katselin kolkkoja

tyhjiä silmäkuoppia

hyllyn reunalla. 

 

Kokoelman kannesta mietin  tosin, että sisältö itsessään on niin voimakasta, että hivenen hillitympikin tekstin fontti tai tausta olisi toiminut "sisäänheittäjänä".  Alibi ei kuitenkaan ole kauhurunoteos.

 Alibia voi selailla yksin yksi  runo kerrallaan, mutta jotenkin omissa korvissa kuulen lakonisen miesäänen lukevan näitä ääneen jossain illanistujaisissa. Teos aiheuttaa kyllä monia ajatuksenjuoksuja ja antaa puheenaiheita!

Runoilija aina ilahtuu muiden runoilukokemuksista, joten vielä pätkä ajatuksenvirrasta:

(...) juhannuksena hankin kinkun ja vedänkin vissyä

perjantai sadattelen arjen loppumista

ja odotan maanantaipullon korkkaamista

en käytä isoja kirjaimia, luovun pisteistä

pilkkuja kyllä kylvän 

             

 Lueskelin kirjallisuus-ja kulttuurilehti Säröä, numeroita 42 ja 43-44. Erittäin mielenkiintoisia artikkeleita ja runoja, novelleja, arvosteluita  yms.

 Tuossa nro 42 pääkirjoituksessa Mark Mallon muistelee ystäväänsä, Oriveden Opiston pitkäaikaista kirjoittajakoulutuksen vetäjää Reijo Virtasta. Reijo oli monelle kirjoittamisesta innostuneelle tuki ja innokas keskustelija. Oli ilo hänet tuntea.

Sattuipa samassa pinossa olemaan myös Mark Mallonin esikoiskokoelma Aregemia (2010, Tammi). Teoksen aloittaa tietoiskumainen selostus Aragemiasta (Aregemian liitto), joka sijaitsee Atlantissa Norjanmerellä. Vuoristoisen saariryhmän ominaispiirteenä ovat laajat kasvihuoneverkostot ja luolastot, jossa nykyään on sotilasteollisuutta, mutta menneinä vuosikymmeninä lasten kasvatusleirejä.

Valtion asukkaita piinaa tauti, joka ilmenee mm. mielenterveyshäiriöinä ja epileptisinä tiedottomuuskohtauksina.

Tämä alkuasetelma kestää vain hetken, sillä proosarunoihin ilmestyy viittauksia (liian) kirkkaaseen valoon ja varjoihin, tarkkaileviin katseisiin ja aikaan.

(...) Tarkkailet ajan etenemistä

silmääkään  räväyttämättä

kokonaisen tunnin

ja näet rikkinäisiä syy-seuraus-suhteita

ja huomaat että todellisuus on epäsymmetrinen,

siksi että vastasyntyneitä kastetaan

talojen vierustoissa

ja  peitetään heinällä ja lumella

kasvoja lukuunottamatta

Aika etenee lapsi lapselta,

kuuluu sanonta valtiossa joka on abstrakti

koska siinä valtiossa noudatetaan samaa lakia joka

valtion synnytti. 

 

Mikään ei ole pysyvää, muutos on aina liikkeessä.  Onko Aregemia lopulta katsaus inhimillisiin toimiin ja tunteisiin, vaikka miljöö olisi erilainen, outo, keksitty?  Näennäisen juonen alla on aina dynamiikka, jonka rikkinäiset ihmiset synnyttävät? 

(...) ja mitä tapahtui eromme jälkeen

voisinko tuntea mitä tunsit kun istuit laiturilla

ennen kuin päätit laskea saapuvat aallot

jotka saapuivat uudelleen

ja laskit ne

samat aallot jotka taas saapuivat

ja laskit ne 

taas ja taas samat aallot

 

ja taas

ja taas 

mitä tunsit 

 

Tämä lainaus siksi, että noissa riveissä on jotain lohdullista, ja kielellistä meditatiivista rytmiä. Aregemia haastaa lukijansa: pitää irroittautua arjen raameista ja antaa rivien viedä tuulen lailla. Kertakäyttörunoutta tämä ei ole, joten useampaan kertaan kannattaa matkusta näille saarille.

Alitajunta vetää joitain yhtäläisyyksiä Aregemiasta Ville Hytösen Thuleen (Lukihäirikkö Thule ja Siperian tuulet, 20.11.2020) sekä oudosti Antti Salmisen Lomonosovin moottoriin (v 2014). Kannattaa nekin lukea!

Antaa runojen potkia, väistää, keinuttaa, inhottaa tai tökkiä! Antoisia lukutuokioita ja ajatusmyllerryksiä, Mörri Seppälä

 

/////// *******///////******//////

Kivelä Mika, Alibi (2021, Enostone)

Juntunen Juho, kansi

Niinikangas Katri, taitto

Mäki Kalevi, tekijän valokuva

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos jälleen luottamuksesta!

Mallon Mark, Aregemia (2010, Tammi)

Lyytinen Laura, kansi

Lainattu lukuun Oriveden Kampuksen kirjahyllystä 

Kuvat Mörri (huono kuvanlaatu johtuu kamerani väsymisestä, vein sitä tämän kuvaussession jälkeen huoltoon... kunpa se vielä nuortuisi osien vaihdosta!)

Hornantulta ja kytijöitä

 

Ilkka Auer se osaa kirjoittaa koukuttavia tarinoita! Pidin paljon tämän Kymnaasi-sarjan edellisistäkin teoksesta Kymnaasi.  Auerin Domowik-sarja kiehtoo myös (Lukihäirikkö 10.11.2020 otsikolla Domowik ja Noidankiro).

Ja nyt Hornantuli. Seikkailun päähenkilö on yhä Sofia, joka on saanut ensimmäisen lukuvuotensa päätökseen Kymnaasissa. Nyt Sofialla on varsinainen tehtävä eli auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan, kuten kohdata suru ja ohjata se kauemmas ja antaa tukensa kärsiville.

Sofia kykeni miettimään vain sitä, mitä saisi tehtäväkseen. Hän tunsi tiivistä yhteyttä kuolemaan, tuonpuoleiseen ja erityisesti Helvettiin - kokemus siellä käymisestä oli muovannut häntä. Mutta tehtävän kautta Sofia voisi olla tukena pinnalla eläville ihmisille? Kukaan hänen ystävistään ei ollut osannut aavistella asiaa, eikä kukaan opettajista suostunut paljastamaan suunnitelmia, joita Sofian varalle oli punottu, jos sellaisia edes oli.

 

Maan päällä yrittää selvitä yksinhuoltajaäiti Eerika, jonka mies on löytynyt surmattuna. Äiti turvautuu vahvoihin lääkkeisiin ja tytär Anna  on murtua surun alle.  Lisäksi Anna katoaa ja sosiaalitoimiston henkilöstö vihjailee kaiken olevan äidin omaa syytä.

Mutta parasta  oli kuitenkin se, kuinka hän oli kyennyt toimittamaan polulta poikenneita sieluja, Herran mustia lampaita, oikealle tielle siihen tuliseen ja tuhkaiseen lampolaan, josta ei paluuta, Villa Askaan. Tuhkahuvilaan.

Sinne ne kaikki pienet pirut olisivat kuitenkin päätyneet enemmin tai myöhemmin. Mitä muuta voisi tulla sosiaalipummien ja mielenvikaisten b-luokan kansalaisten kasvattamista lapsista? Rikollisia sosiaalitapauksia, jotka olisivat muiden veronmaksajien kontolla lopun elämäänsä. 

Ei hän ollut tehnyt mitään väärää. Päinvastoin, hän oli tehnyt hyvää työtä jo kymmeniä vuosia. Kuinka monta lasta hän olikaan pelastanut tavallisen elämän tyhjyydeltä? Pari sataa ainakin. 

 

Kuka ajattelee noin? Miksi? Mitä kaikkea siitä seuraa? Mitä ovat kytijät? Mikä on Tuhkaaja? Selviääkö Sofia tehtävistään ja miten käy hänen rakkaimmalle ystävälleen? Saadaanko Kymnaasi pelastettua lieskoilta?

Hornantulessa kuumuus, liekit ja erilaiset särjetyt sielut ovat isossa roolissa ja tapahtumapaikkoina hylätyt vanhat rakennukset. Ilkka Auer osaa kehitellä juonta ja pienillä yksityiskohdilla johdattaa lukijaa syvemmälle tarinaan.

Jälleen kirjan kansikuvitus on upea ja sisällöstä kertova. Kirjojen koko ja kansien materiaali viehättää jokaisen teoksen kohdalla. Hienoja sarjoja, Kymnaasi ja Domovik!

Tuhkan ja lieskojen keskeltä noustaan ja seuraavaksi ehkä runouden pariin. Monta mainiota teosta odottaa lukupinossa käsittelyä.

Lisääntyvän valon myötä energiaa touhuihinne, Mörri Seppälä

*******     ******    ******      *****

Auer Ilkka, Hornantuli (Haamu, 2021)

Auer Ilkka, kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta, kuumottavat kiitokset jälleen!!

Kuvat Mörri

Taustaääninä Kampuksen päärakennuksen omat kolinat ja tuulen vinku ikkunoiden takana - rauhoittavaa!

Ystävyyttä pelletaivaan alla

 

Anne Lukkarilan Pelletaivas on vaikuttava lukukokemus! Mietin pitkään mitä tästä kertoa, koska kirjassa on niin syvällisiä oivalluksia elämästä ja kuolemasta, nuorista ja vanhuksista, että sydän pomppii vimmatusti useassa kohdassa.

Kirjassa ovat päähenkilöinä nuoret Iinu ja hänen kuoleva ystävänsä Milla. He kokevat abikeväänsä vaiheet, seurustelusuhteet ja seksuaalisuutensa. Iäkkäät isovanhemmat aiheuttavat huolta ja omia ylioppilasjuhlia pitäisi valmistella, innostua tulevaisuudesta.

Iinu tuijotti kyklooppia silmään. Ylioppilaslakin lyyra mulkoili häntä yön hämärässä makuuhuoneen ylähyllyltä. Kyklooppi halusi ylihuomenna olla tähtenä koko päivän ja yön, minkä jälkeen Iinu unohtaisi sen pahvilaatikkoon.

 

Nämä mietteet kasantuvat Iinun päässä raskaasti ja päättää tehdä ratkaisun, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Kotiväelleen hän lähettää tekstiviestin: 

Mä tarvitsen nyt omaa aikaa. Anteeksi. Ilmoitan kyllä välillä, missä menen. Älkää odottako ihan heti takaisin. Oon ihan kunnossa. Mulla on nyt  kesäloma. 

 

Iinu matkaa keskeiseen Eurooppaan, tapaa uusia ihmisiä ja kaupunkeja. Ihastuminen ja erontuska tulevat tutuiksi hänelle. Hän ei tiedä, että hänen matkaansa seuraa suojelushenkenä Millan uusi olomuoto. 

Nyt kun tajuan kaikkeuden sen kaikissa tasoissaan, tiedän että Iinu tarvitsee suojelusenkeliä. Siinä mielessä onni, että kuolin. Vaikka en kyllä vielä ole ihan varma, onko se hyvä asia vai helvetin huono. Iinun kriisi alkoi jo talvella, huomasin sen oman risaisen juhlahumuni läpi jo penkkareissa. Oranssinkirkuva pelleperuukki ei peittänyt sen mustuvaa mieltä. 

 

Pelletaivas kuvaa luonnollisesti ja tarkasti nuorten naisten ajatusmaailmoja ja tavoittaa kasvutarinan vaiheet. Parasta teoksessa ovat Millan ajatukset edesmenneenä ihmishahmona. Mielestäni hänen kauttaan Lukkarila on  kauniisti ja viisaasti kuvannut ihmiselon perimmäisiä kysymyksiä. Välitämmekö toisistamme? Mikä lopulta on tärkeää? 

Iinun ajatusten kautta kohtaamme kysymykset  naiseudesta ja seksuaalisuudesta,  maailmantuskasta ja uskonnoista. Mikä meitä auttaa ja lohduttaa?

 Kirjan takakannessa teos luokitellaan ns young adults- kirjallisuuteen, mutta teos sopii vallan mainiosti aikuisillekin lukijoille.

 Anne Lukkarila on kirjoittanut lisäksi  ympäristökysymyksiäkin käsittelevän dekkarin Enkelilunta (Aviador, 2020). Siitä Lukihäirikössä otsikolla Enkelilunta ja pahoja tekoja, 9.9.2020.

Vahva lukusuositus Pelletaivaalle! Taivalletaan toistemme tukena, Mörri Seppälä

 

 ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ 

Lukkarila Anne, Pelletaivas (Basam Books, 2121)

Javanainen Tiia/Purotie Design,  kansi

Mustonen Kimmo, taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, paljon kirkkaita kiitoksia!

Kuvat Mörri (kirjan kanssa tyttäreni koulutyönä tekemä jäljennös Pablo Picasson tunnetusta harlekiinityöstä)

Taustalla hiljaisella leijailevat  Creedence Cleanwater Revivalin kootut kappaleet

Kati Berg tutkii jälleen

 

Ahne on Eeva Kiviniemen toinen Kati Berg tutkii- teos, jonka voi luokitella kuuluvaksi ns cozy crime- dekkariksi. Sarjan ensimmäinen osa on Joki, yhdessä Taina Pietikäisen kanssa. Lukihäirikössä sen esittely on 24.1.2021, otsikolla Naiset murhien ja taiteen kimpussa.

Kati Berg on älykäs nainen, joka on opiskellut aikoinaan historiaa ja hänen tyttärensä Milla Nikkarinen on poliisiharjoittelussa Turussa. Taiteen maailmaan törmätään jälleen, sillä vanhusten hoitokodissa katoaa tavaroita ja esiin tulee suomalainen taidemaalari, jonka töitä ilmoitetaan varastetuksi huomiota herättävän paljon. Keskittyykö Milla nuoren naisen murhaan vai setvimään vakuutuspetoksia?

(...) "Luuletko sä, että vakuutuspuolen keikka on joku rangaistus?" Rytkönen-Asp kiirehtii vakuuttamaan, että tietenkään ei ole kyse rangaistuksesta. Harjoittelijoiden on hyvä saada kokemusta mahdollisimman monenlaisista tapauksista. Millankin ammattitaito kasvaa, kun hän pääsee kurkistamaan talousrikostutkinnan puolelle. Ja siellä on todellakin järkyttävä pula työntekijöistä.

 

Milla tekee tutkimusta murhan ja vakuutuspetosten parissa ja samaan aikaan ihmettelee äitinsä Katin suhdekoukeroita. Eroavatko Millan vanhemmat vai palaako Kati aviomiehensä luo? Voiko äidilleen antaa anteeksi ja miksi oma veli ottaa asian niin kevyesti?

Kati katsoo murheellisena tyttärensä perään. Miten hän saisi yhteyden Millaan? Miksi tytär ei halua ymmärtää? Milla on sulkenut hänet elämästään ja rakentanut heidän väliinsä muurin ja vallihaudan. Kati tuntee tyttärensä ja tietää, että muurinmurtajista ei olisi nyt apua. Hän saisi kosketuksen tyttäreensä vasta, kun tämä itse avaisi laskusillat.

 

Myönnän, että monenlaisia dekkareita lukeneena ilahdun Kati Berg tutkii- kirjojen maailmasta: naisten ajatuksia ja ihmissuhteiden syvällistä pohdintaa, ruuanlaiton kuvausta, ympäristökysymyksiä ja vaikka työelämän stressaavuuden kuvausta.

Milla muistaa Elisen joskus kiihtyneenä selittäneen, että ihmiset luulevat, että kirjaston kirjat tulevat hyllyihin itsestään. Ei sinne päinkään, hän oli vaahdonnut, joku ne valitsee, tilaa ja luetteloi. Se, mikä näkyy asiakkaalle, on vain murto-osa kirjastoammattilaisen työstä. Ehkä pitäisi ottaa tosissaan äidin varoitukset poliisien asenteellisesta suhtautumisesta asioihin.

 

 Suosittelen lämpimästi Kati Berg tutkii- sarjaa, eikä tarvitse olla ennestään ns dekkarien ystävä. Sekä Joki että Ahne ovat oivia näytteitä naisten maailman ja  poliisityön kuvauksesta, sekä modernin Turun kaupungin paikkojen esittelyissä! 

Tammikuun lisääntyvässä valossa on mukava hemmotella itseään hyvillä kirjoilla, joten kokeilepa näitä!

Itse olen saanut kokeilla uusia asioita runouden parissa: musiikkia tekstien lukemisen taustalle, uusia yleisöjä. Pieniä ideanpoikasia yhteistyöstä uusien tahojen kanssa - Oriveden Kampus on niin inspiroiva paikka asua! Näistä lisää myöhemmin.

Pysykää terveinä ja kertokaa läheisillenne, että he ovat tärkeitä, Mörri Seppälä.

Kuvan kuntoportaat eivät liity kirjan tapahtumiin

)=(   )=(   )=(   )=( 

Kiviniemi Eeva, Ahne (2021, BoD)

Nikander Sanna, kansigrafiikka

Kiviniemi Ella, valokuva

Nokua Anne, taitto ja ulkoasu

Arvostelukappale kirjailijalta, sitruunateen raikkaat kiitokset!

Kuvat Mörri