Susinukke Kosolan hellässä huomassa

Osallistuin toiselle lyriikkakursille elämässäni, ja Daniil Kozlov aka Susinukke Kosola piti "laumansa" koossa 11.-14.7. Oriveden Kampuksella.

Ehkä kurssilaiset rentoutuivat heti ensimmäisen harjoituksen aikana? Piti katsos kirjoittaa Paskin runo ikinä. Mitäpä niitä tekstejä kuunnellessa voi muuta kuin nauraa muiden mukana? Tämä hyväksyvä ja humoristinen tunnelma laajeni myös ruokasalin pöytiin ja nauru raikasi välillä nolostuttavan (tarkoitan ihan omaa röhötystä) kovanakin.

Asiallisissa osuuksissa Daniil johdatteli meitä runouden ytimeen. Hän esitteli runouden kolme tasoa; ulkokirjalliset seikat, muoto ja konteksti. Niistä keskustelimme ja kotitehtävien avulla asiat kenties syvenivät.

Osa kurssimme teoreettisesta osiosta

Itse pidin erityisesti valmiiden  tekstin pohjalta tehdyistä pastisseista (mukaelmista). Näin sain omaan projektiini Nykyaikaset itkulaulut yhden siementekstin, jota on hyvä tarkemmin katsella ja muokata omassa päänsisäisessä studiossani.

Siementeksti- terminä tuli esiin myös harjoituksessa, jossa ensin oli kirjoitettava kolme normaalia haikua, ja sitten laskea niissä olevat substantiivit ja adjektiivit. Ne korvattiin satunnaisesti alitun kirjan sivujen substantiiveilla ja adjektiiveilla. Usein nämä tuunatut haikut olivatkin mielenkiintoisempia kuin alkuperäiset!

Internetin lahja kirjoittajille on Satunnaissanageneraattori. Sieltä poimituista sanoista saimme koottua hauskoja ja vakavia henkilöhahmoja käyttöömme. Kyllä, täältä sain idean tehdä hahmostani uuskummaan päin liukastuvan agitaattorin - jään odottamaan hän saa vielä päähänsä...moraaliton tyyppi on hän. 

Daniil Kozlovilla on lempeä, humoristinen ja vinksahtanut ote opettamiseen. Hän piti kuitenkin jämptisti huolen aikataulun noudattamisesta. Kurssilaistenkin kanssa oli puhetta, että hän otti jokaisen tasapuolisesti huomioon ja suvaitsi erilaiset näkökulmat, tekstit ja persoonallisuudet. Näin sen pitäisikin olla.

Pirteä proosakurssin opettaja Niina Hakalahti tuli bonusopeksi tunnin verran ja antoi uusia näkökulmia rentoon kirjoittamiseen. Tämä vaihdos oli mukava yllätys, koska Niina on energiaa pursuva, lämmin sydäminen  ihminen.

Jätin kotiin runoarvostelijan "roolini" eli Lukihäirikön ja vain keskityin lukemaan, kuuntelemaan ja ihastelemaan muiden kurssilaisten tekstejä. Todella jänteviä, hiottuja, lyyrisiä ja humoristisia rivejä. Lavarunouden harrastajat toivat luentatyyleillään lisää syvyyttä lukukokemuksiin. 

En ilmoittautunut kurssille saadakseni palautetta omille rääpäleilleni, vaan kohdatakseni kirjoittavia ihmisiä ja Susinukke Kosolan. Sain enemmän kuin uskalsin edes toivoa! 

Yksi tärkeä oivallus/epäilyksen vahvistus noiden päivien aikana syntyi. Kun olen raapustellut erilaisia tekstejä ainakin 15 vuotta ja saanut tunnustusta jo, niin en ole enää riippuvainen muiden mielipiteistä. Pääkkönä luonteena kuuntelen toki ehdotuksia, mutta teen omalla tavallani "kaiken". Tähän liittyy vahvasti myös se, että minun pitää luottaa luonnollisiin sisäisiin siirtymiin tyylilajeista toisiin. Juuri nyt on selkeiden, riisuttujen runokkien aika: minäkeskeinen lyriikka, haikut ja tankat, tunnepurskahdukset (niillä ei mitään tee kuitenkaan?) ovat sivussa ja nyt kuikuillaan raapaleiden, itkulaulujen ja yhteiskunnallisten kannanottojen suuntaan. Musiikin yhdistäminen teksteihin on vahvana unelmana ja sitä vielä enemmän yritän saada aikaiseksi.

Tämä kurssi vaikuttaa siis pitkään ja olen iloinen kaikista kohtaamisistani ihmisistä. KIITOS KAIKILLE! Ihan isoilla kirjaimilla höperöhkön syrämen pohjasta.

Daniil Koslovin  ja Villen vihertävät kupposet

 

Torstaina iltapäivän haikeissa tunnelmissa Trio Pianon Ystävät esitti Annan, minun, Jaakon ja Villen riveistä tehdyn Pianojen hautausmaa. Plim plomit vahvistin sormeilemalla riitasointuja kalimballa eli sormipianolla.

PIANOJEN HAUTAUSMAA

plim plom plim plom

 

Kerran niin keskeiset

tärkeät

keskiluokkaset

joka kodin pitsiliinalliset 

 kukka- ja valokuvatasot

PIANOT 

plim plom 

 Jäivät jälkeen kehityksen, ei tullut päivityksiä

eihän tähän saa edes nettiä!

ulos ulos vaan

pois kodeistaan

kuka haluaa

nyt näitä ilmaiseksi saa!

plim

enää sade niitä soittaa

mutta missä on pianoiden hautausmaa?

missä pianopoloiset itkevät ikäväänsä

koteihin takaisin tahtovat

plim plom

yksi näyttää koiran hampaiden

jälkiä jaloillaan,

toinen hellii hiiriperhettä sylissään

plim plom

jonkun runkoa inhonväreet tärisyttävät

muistosta tahmeiden sormien

itkuraivareista pienten soittajien

PLIM PLOM PLIIIIM

plim plom stydym stydym

tulisi vielä se komea pianonvirittäjä

hän sentään ainoana kuunteli

hellin käsin sisusta rukkaili

ympärillä kauan hääri

plim plom stdym stydym

Kantta raottaisitko

Sinulle penkki lämmitetty ja treenattu kaikukoppani ilman instakuvia

Matkalle taas - stratosfäärin ekstasiin ja joukkohaudan partaalle kuulijat veisimme, pahaa-aavistamattomat seurapiiritädit ja petollista koiranunta vielä näkevät juristit.

 Norsunluiset nikamani oikaiset, unabomber tai una corda, sama se, Rachmaninoff.

Teräksiseen tahtoosi taipuisin ja tuonpuoleiseen toiseuteen tippuisin

Jos vain tulisit

flyygelitorvet ujeltaa

viritystappien ja riitasointujen 

arpeggiomyrsky kosmisen harmonian syvyyksiin

# # # # # 

                       

Niina Hakalahden kotitehtävän mukaan saa keksiä itselleen omimman genrelajin, joten: 

On Ok olla Outo Orvokki Outolasta, Oriveden Kampuksella Mörri

(varsinkin tässä tekstissä virheet ovat yksin minun - joko ajatukselliset tai näppäilyt. Saa ja pitää huomauttaa, jotta pääsen korjaamaan. Huomasin tosin läppärini näppäimistön säästelevän L-kirjaimen käyttöä, ei aina suostukaan painamaan mustetta ruudulle.)

Höpötys ja kuvat Mörri Seppälä, Kampus

Nauratti ajankohtaisuudellaan mukaelma Kalevalasta eli Anders Larssonin Laiskojen Kalevala (2010, SCHILDTS)

Taustalla jälleen vaikeroi Viikate, Petäjäveräjät cdllään ja kappale Itkijänainen repeatilla 

Rakkautta, rakkautta kaikki

 

Runoutta tavallisesta arjesta arkisin sanoin - ilman kikkailuja? Sen osaa sydämeenkäyvän hyvin Harri Hertell. Hänen seitsemäs runokokoelmansa Tiedän sen olevan rakkautta (2020, Enostone) on jälleen toimiva kokonaisuus, jossa on syvällisyyttä ja lempeää huumoria.

Runoissa katsellaan ja ihmetellään pienten lasten maailmaa, vanhempien  tunteet ovat suuria ja pelottaviakin, ja korona meinaa musertaa ihmisiä ympärillä. 

Kokoelmassa on kaksi osaa ja tämä runon lainaus  on ensimmäisestä Niille joilla on kyky haaveilla:

(...) elämästä täydellistä

riitoineen ja väsymyksineenkin

vaikka päiväkotiin on kiire

sillä olemme jo myöhässä 

en muista

en anna tilaa

ajatukselle

että teollani tai sanoillani ei olisi merkitystä

sillä lapsista näen heti

jos teen oikein

heidän silmänsä huokuvat läsnäoloa

luottamusta

ja he näkevät aina minusta

olenko heidän kanssa (...) 

 

Runoissa Hertell  käsittelee myös parisuhdetta, kaipaa ystäviään ja uskoo tulevaisuuteen. 

Toisen osion nimi Ulkona enemmän rakkautta kuin pystymme näkemään pitää sisällään näitä lähiympäristön ihmisten tarinoita, ja runoissa on yhteiskunnallista kritiikkiä hienovaraisesti.

Yksinäiset miehet

aamuisin ostoskeskusten kioskeilla

mussuttavat hitaasti voisilmäpullia

maskit leualla

veikkauskupongit edessä

yrittävät ennustaa tulevaa

ymmärtämättä toisia kaltaisiaan

menetettyjä vaimojaan

katkeria lapsiaan

elämätöntä nuoruutta

ei suurinkaan totovoitto voi takaisin tuoda

eikä muutos taida enää olla mahdollista

täytyy vain pyyhkiä murut parralta

nostaa verkkarit roikkumasta ja astella

kohti tulevaa

joka ei tule vastaisuudessakaan paljoa tarjoamaan

jollei sitä pysty arvostamaan. 

Vaikka toisen ihmisen elämänpolku näyttäytyisi epävarmalta ja synkältä, niin toivoa on aina. Jos vain itse osaa sen nähdä.  

Tiedän sen olevan rakkautta- kokoelman aloittaa yksittäinen runo, joka ehkä avaa oven näiden runojen maailman:

Kaikkialla

näen ihmisiä istumassa

nauramassa

jakamassa ajatuksia ystävien kanssa

heilutellen huolettomasti jalkoja

virtaavan veden yläpuolella

maasta nousee sieniä

asterien ja malvojen kukkiessa

pihlajat punaisia

kuten aina

on nytkin helppo olla varma

että meillä yhdessä on kyky

ratkaista mikä tahansa ongelma

tällä rakkauden määrällä. 

 

Tiedän sen olevan rakkautta - kokoelma on soljuva ja  runominän mietteet helposti ymmärrettäviä. Mikään ei ehkä revi tai aiheuta tuskaa lukijalle, mutta lämmin hymy saattaa nousta useinkin huulille, sillä runojen tilanteet ja ajatukset ovat yleisinhimillisiä  - varsinkin tässä globaalin kriisin ajassa.

Runoissa on harvoin välimerkkejä, mikä jälleen sopii Lukihäirikön lukutavalle.

Lopuksi yksi kokoelman lyhyimmistä runoista, koska siinä Hertell tavoittaa jotain taiteilijallekin tärkeästä lapsenomaisuudesta:

Helmikuun lopulla

tytär leikkii pihalla keijua

kauhoo lapiolla

lumen alle vihreinä hautautuneita kasveja 

sanoo kaivavansa esille kevään

joka pian taas  saapuu

yhtä taianomaisena 

kuin lapsen mielikuvitus. 

Erityismaininta kokoelman kannelle. Se sopii hyvin runojen tunnelmiin ja yksittäinen oranssinkeltainen ikkuna yössä on oikeastaan lohdullinen näky. 

 

 Harri Hertellin edelliset runokokoelmat Lukihäirikössä: Pelotta (2018, Enostone) 4.2.2019 otsikolla Ihmisenä olemisesta ja Kaikki tunteet ovat sallittuja (2020, Enostone) 22.5.2020 otsikolla Tunteisiin menevää runoutta. Harri Hertellin toimittamasta Lavarunousopas (2017, Savukeidas) on mietintö Runot kuuluvat lavoillekin- kirjoituksessa 24.5.2017.

Omat runoilut ja muut taidehössötykset ovat jääneet vähiin tänä kesänä, joten innokkaasti odotan lyriikkakurssia Kampuksella 11.-14. heinäkuuta. Mitähän Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on meille suunnitellut?

Lukemisiin ja tapaamisiinkin, Mörri Seppälä

 

0 & 0 & 0 & 0 & 

Hertell Harri, Tiedän sen olevan rakkautta (2022, Enostone)
Kuisma Janne, kannen suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto
Kiitos kustantajalle rakkausrunokokoelmasta!

Taustalla huokailee Autio Antti, Kaikki talot huojuu- cd (2022, SOIT SE SILTI)

Valokuvat Mörri