Nordic Councilin hulluutta ja runoutta hieman

                             

Iltakaunis Tampere torstaina 21. lokakuuta ja Teatteriravintola Kivi kohteenamme. Vuorossa oli Pentti Saaritsan (s. 29.12. 1941) runojen pohjalta koottu esitys Mutta minulla ei olisi rakkautta- juhlakonsertti.  Musiikista vastasi Eero Ojanen, laulusta taitava Monna Kamu ja runot esitti ihanan veikeä Erkki Saarela. Tekijät sanovat: 

Pentti Saaritsan taiteen innoittamina halusimme tehdä esityksen, jossa eri taiteenalat yhdistävät voimansa, laskeutuvat jalustalta, tulevat luo, jotta yleisö voi kohdata Saaritsan ja hänen runouttaan säveltäjän, laulajan ja näyttelijän välittäminä. Saaritsan runouden äärellä on hyvä olla. 

Olihan meillä kuulijoilla hyvä olla, Kivi on mukavan pieni ja tunnelmallinen "näyttämö", äänentoisto sopivan hillitty pieneen tilaan. Saaritsalla on laaja tuotanto, joten monenmoisia tekstejä saimme kuulla ja illasta jäi virkistynyt fiilis.

# # # # # # # ! ! ! !

Perjantaina olikin sitten kymmeniä asteita energisempää ja humoristisempaa menoa Kampuksella Sirkus Faktorin residenssijaksolaisen Nordic Councilin demoesityksessä, työnimeltä Disco Inferno.

Merri Heikkilä (Suomi), Bjarni 'Arnason (Islanti), Jacob Jacobsson (Ruotsi) ja sohva (ties mistä) veivät katsojat epämääräisestä huonosta olosta rankan työpäivän läpi vapaa-aikaan tai juuri toisten päin. Hallusinaatioita? En paljasta enempää juonesta (?), mutta rullaluistimilla, kärpäslätkillä, keiloilla, tölkeillä, köydellä, diaboloilla ja  kettukarkeilla saa lavalle liikettä, energiaa, huumoria ja miehisiä stereotypioita kuvitettua! 

Olli Vuorinen ja Roberto Magro ovat toimineet ohjaajina tähän esitykseen.

Omalaatuiseen esitykseen sävynsä toi livemusiikki, laulu. Olin tunnistavinani pätkän Bob Dylanin One more cup of caffee (before I go) ja David Bowien Control Major Tom. Tämä biisi ohjeisti Bjarnin "matkaa " ylös korkeuteen diabolojensa kanssa. Muitakin säveliä kuului...hmm omaa tuotantoa? 

Yksi herkullisin hetki toki oli kolmen itsevarman discotanssijan esitys! Pokalla vedettynä vanhaa discomusaa (Saturday Night Feveriä?). Sehän tehosi, kun Jacob oli ensin sopivan epätieteellisesti luennoinut alkoholiprosentin vaikutuksesta John Travolta- käyttäytymiseen miesten osalta.

Yksi huomio, minkä tein omassa flowssani ja innossani, oli jälleen esiintyjien silmät ja katseet. Näin pienessä tilassa huomasi, kuinka pienetkin silmien liikkeet ja ilmeen vaihdokset muuttivat toiminnassa tunnelmaa. Onko keskittynyt? Hämmentynyt? Ylpeä? Mokasta yllättynyt? Kujeileva?  Katsooko joku koko ajan "ei minnekään" vai ottaako hetkeksi katsekontaktia yleisöön? Varsinkin Bjarnin hämmentynyt tai ujo ilme olivat vauhdikkaassa menossa "pysäyttäviä". 

Koska olin niin hurmioitunut tästä villistä pohjolan tarinasta, niin faktat tekstissäni saattavat olla ihan päin koillisnurkkaa! Laitankin tuohon Nordic Councilin sivujen osoitteen, niin saatte itse tutustua. Siellä on myös hulvaton video heidän edellisestä esityksestään Three Men From The North (sitä tosin saa hakea vähän selaamalla, Jacobin sivuilta?)

 https://www.thenordiccouncil.com/

Merri, Bjarni, Jacob ja sohva discoilun jälkeen hengähtämässä

                                 

Esityksen jälkeen oli tällaisen aloittelevan fanin kiva kuunnella yleisön kommentteja ja kysymyksiä. Niitä kuuntelemalla oppii jotain nykysirkusmaailmasta ja taiteilijoiden näkemyksistä. Lupa olla outo, katsoa maailmaa uusista näkökulmista ja  käyttää absurdia huumoria - nämä iskevät minun outoon sieluuni. 

Onko alkoholiprosentilla ja John Travolta-tyylillä yhteys? 

 Sain tuosta esityksestä aineksia omaan alitajuntaan paljonkin, koska jälleen mietin ideoitani musiikkivideoon, runoesityksiin, pariinkin "sirkusesitykseen"... Ei ole väliä toteutuvatko ne, koska niiden kehitteleminen omassa päässä saa aikaan poreilua muihinkin juttuihin. Ja voin muistella omaa lyhyttä uraa Eloisana, jönglööri (näin kirjoitettuna) Kallan parina. Sekin oli mielenkiintoista ja opettavaa. 

         

"#¤%& "#¤%& "#¤%& "#¤%&    

                     

Heti perään lauantaina 29.10. hymyn yhä karehtiessa kasvoilla oli Tampereen vuoro ja siellä Nokia Areenalla Cats- musikaalin päivänäytös! Twice in a lifetime- mahdollisuus ystävän kanssa. Ensimmäisen kerran näin tuon Andrew Loyd Webberin säveltämän ja T.S Eliotin runoihin perustuvan musikaalin  Lontoossa 1980-luvulla ollessani englannin kielikurssin kevätmatkalla. Rakastuin täysillä musikaaliin, kissoihin. Pienessä teatterissa kissat tulivat esityksen aluksi yleisön joukkoon ja minäkin sain yhtä ruskeaturkkista kattia silitellä.

Nokia Areenalla oli kyllä isot näytöt, joilta pystyi seuraamaan kaukana olevan  pienen lavan tapahtumia, mutta eiväthän ne näyttelijöiden taidokkaat ilmeet ja eleet välittyneet noin (liian) isossa salissa ollenkaan samalla taianomaisella tavalla. Musiikki sentään kuulosti hyvältä ja kuuluisa Memories sai taas herkkiksen kyynelkanavat auki, snif. Koiramainen meikkini siinä vähän tuhriintui...(olin meikannut taas Kampuksen susikoira Mörri wov Höffenpöffenin ja jaloissa karvatossut, päässä korvahattu).

Muuten en ole musikaalien kuuntelija, mutta eläydyn ihmisten esittämiin kissahahmoihin täysillä ja elän esityksen siellä rähjäisellä takapihalla, kuulen naukunat ja maukunat, näen kattien vihkeät ja röyhkeät liikkeet. Absurdiaa ja fantasiaa? Ihanaa!

Catsin villikatti Rum Tum Tugger

Sunnuntai-iltapäivässä katselimme "kulttuurijuoksuni" lopuksi mielenkiintoisen filmin. Cristian Petzoldin ohjaama  Barbara, jonka pääosassa herkkä Nina Hoss. Se sai parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon Saksassa v 2012 . Elokuvassa eletään vuotta 1980 ja kylmän sodan jälkeen asukkaita seurattiin Itä-Saksassa, varsinkin, jos oli anonut matkustuslupaa pois.

Näin niitä ihania muistoja kerääntyy, joita voi talven pimeissä illoissa iloisna miettiä! Ei anneta marraskuun masentaa tahi musertaa, vaan hyppelehditään kohti seuraavia seikkailuja! 

Mörri won Höffenpöffen Kampukselta

¤ % & ! " # ¤ % & ! " # ¤ % && ! " #

Taustalla suoratoistona David Bowien tuotantoa, mm Space Oddity

Valokuvat Mörri, paisi Catsin Rum Tum Tugger internetin kuvapankista