Outoja kohtaamisia Vaasassa

Aaveiden Vaasan on kuvittanut Suvi Kari.

Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että joku näkymätön liikkuu lähelläsi? Silmäkulmastasi näet jonkun hahmon, mutta ketään ei oikeasti näy? Kummitustarinoita ainakin olet kuullut eri taloista ja erilaisista aaveista? 

Tiina Hautala on kerännyt kiehtovia tarinoita Vaasasta ja vaasalaisista rakennuksista. Tuore kirja, Aaveiden Vaasa; kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista, on Haamu kustannukselta, ja kiehtovan kuvituksen on tehnyt Suvi Kari.

Aaveiden Vaasa koostuu kymmenestä tarinasta, joista useimmat sijoittuvat aivan Vaasan keskustaan. Sisäkansien kartoista on helppoa hahmottaa katujen nimet sekä rakennusten paikat. Jokaisesta rakennuksesta on pieni historiallinen katsaus johdatuksena kertomuksiin. Samoin kollaasimaiset valokuvat rakennusten sisätiloista ja julkisivuista luovat teokseen mystistä tunnelmaa.  Sivunumerointi onkin poikkeuksellisesti sivujen ulkoreunoissa ja koristeltuina pienillä kuvioilla. Nämä tekevät kirjasta todella tyylikkään.

Itse kertomuksissa vilahtelevat mm. Hovioikeuden suunnittelijan C. A. Setterbergin nimi, Vaasan hallintotalon apteekkiassistentti, Tikanojan taidekodin kulttuuriaarteet ja Elokuvateatteri Rizin" tuulenpuuskat".

Taidehalli kaupungintalolla on monikäyttöinen rakennus: siellä on ollut mm. poliisi, putka, obduktiosali ja ruumishuone. Kertomus on otsikoitu Kalmokellarin galleriavieraat, ja tässä toisen hahmon kuvaus:

Juuri tuossa huoneessa on vuosien varrella havaittu pienen tytön hahmo. Vaaleaan yöpaidan tapaiseen mekkoon pukeutunut lapsi häilyy huoneen takaseinustalla. Hahmon saattaa nähdä leveästä oviaukosta, kun kulkee päivän askareissa nurkkatilan ohi. Tyttö tuntuu ilmestyvän varsinkin sellaisten näyttelyiden aikana, jotka puhuttelevat erityisesti lapsia. Jos esillä on vaikkapa leluja, henkilökunta saattaa jo miltei odottaa kulmatilan pientä kurkistelijaa. Tosin aavetyttö harvoin vilkaisee salin suuntaan. Yleensä se seisoo paikallaan katse kohti seinää, melkein kuin nurkkaan komennettuna. (...)

Viimeisessä tarinassa Mustahattu ja pikkuvalkonen on hyvä esimerkki miten kummitustarinat kulkeutuvat sukupolvelta toiselle: 

Kun rakentajat kuljettivat numeroituja hirsiä hevosvoimin Mustasaaresta Vähäkyröön, jäi yksi hevosista vaille lastia. Ajurit heittivät huulta, että se saa sitten kuljettaa talon kummituksen uuteen asuinpaikkaan. Kummitussutkauksessa oli perää, sillä talo kuljetettiin patruuna Grönbergin mailta. Samalla alueella yhä sijaitseva Grönvikin kartano on tunnettu aaveistaan. Toisessa tarinaversiossa viimeisen vaunun kyytiin oli noussut tuntematon herra. Kun ajuri saapui perille pappilaan, ratsu oli yltä päältä hiessä ja aivan uuvuksissa, vaikka sillä oli vain ollut kuljetettavanaan ainoastaan tyhjät kärryt. Tai siltä ainakin näytti. Tummapukuinen matkustaja oli nimittäin hävinnyt matkan aikana. Tämän tarinan on kertonut 1900-luvun alussa muuan isoäiti lapsenlapselleen. 

Näille tarinoille on yhteistä se, että rakennusten henkilökuntien jäsenistä osaa kokea kummia ja osa ei. Sama pätee vierailijoihin ja katsojiin. Toiset on herkempiä tuntemaan näkymättömiä tai selittämättömiä tapahtumia/henkimaailman juttuja.  Hautala kertoo ihmisten kokemuksista arvostaen ja lempeästi huumorin avulla.

Teoksen tekstit ovat helppolukuisia, joten niitä voi suositella kaiken ikäisille. Paitsi hyvinä kertomuksina, nämäkin toimivat nojatuolimatkailuna. Kotona sohvalla on turvallista lukea muiden kaupunkien  rakennuksista ja historiasta sekä  haaveilla vaikkapa kesäretkestä merenrantakaupunkeihin!

Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista  on toinen Haamu kustannuksen kirja juuri Vaasasta. Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta on ilmestynyt vuonna 2016, samoilta tekijöiltä. Aavetarinasarjassa on muitakin kirjoja, joten kannattaa tutustua kaikkiin!

Kirjotustuokion aikana on nettiyhteys pätkinyt muutaman kerran. Onko syy sateisessa ja tuulisessa ilmassa vai onko joku Kampuksen hengistä tylsistynyt kiukutteluasteelle...Hmm.

Joko on sadetakit ja heijastimet kaivettu esille ja otettu käyttöön? Näkymisiin, Mörri Mahlakallas

= = = = = / / / / /  = = = = =  / / / / /  = = = = = 

Tiina Hautala, Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista (2023, Haamu)

Suvi Kari, kuvitus ja kansi

Karmivan isot kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina Aaveballadeja-cd  (Haamu, 2014)

Jenni Niemi, Kultaiset raamit varsinkin saa ihokarvat pystyyn...

Mörri, valokuvat

Karoliina Tervosen Kirjokansi

 

Kirjokansi on Karoliina Tervosen esikoisromaani. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt runoteoksia, kuten Kaski (2020)  ja Navan seudulla tuntuva (2023), molemmat Kaarna Kustannukselta.

Kirjokansi vie lukijansa nirppanokkaisen ja pöyhkeän Neiti Holmbergin matkassa pienestä Kurjenpahkan  kaupungista halki metsien ja erämaiden kohti Pohjolaa. Miten matkaan liittyvät herra Lainekari ja häneltä varastettu taskukello? Miksi kultakelloa jahtaavat muutkin? Miksi matkaseurueeseen päätyvät vanha ukko, susiturkkinen nuorukainen, karhu ja utelias peltomyyrä? 

Tarpoessaan metsässä rouva Lainekari oppi nopeasti, että kun kontiota kohteli kunnioittaen ja ystävällisesti, se tarjosi suojelua ja turvaa. Mutta väärin puhuteltuna tai laiminlyötynä karhu muuttui nopeasti vaaralliseksi ja rankaisevaksi. Talonhaltia painotti hänelle, että oli suuri kunnia kulkea metsän rauhaa vartioivan kuninkaan kanssa ja että mikäli rouva Lainekari ei oppisi luonnon käytöstapoja, saattaisi hän päätyä kontion puskemana metsänpeittoon.

 

Seikkaluun antavat lisäväriä Tervosen käyttämät kansanperinteen symbolit ja hahmot. Karhua sanotaan kontioksi, vanha ukko on oikeasti Talonhaltia, joku voi eksyä metsänpeittoon, näkit vaanivat vedessä ja Pohjola on jotain salaperäistä ja villiä. Kirjan tekstiä voi kokea fantasiana, jännityskertomuksena ja oppaana vanhoihin suomalaisin myytteihin. Kirjokansi on myös kasvutarina: neiti Holmbergista kasvaa mukavampi ja empaattisempi ihminen matkan vaikeuksien jälkeen.

Pöly leijaili ilmassa ja tanssi matalalla roikkuvan auringon heittämissä valolaikuissa. Pysähtyneisyyttä häiritsi pelkästään rouva Lainekarin ahkerointi.  Hän ei haaveillut enää elämästä rikkaana paratiisilintuna vaan piti itsensä kiireisenä ja toivoi ainoastaan saavansa uppoutua rauhassa puiden hakkuuseen, vedenkantoon, ruuanlaittoon ja tiskaamiseen. Luppoajalla hän ompeli pukuja päivän matkan päässä sijaitsevan Pohjolan lapsille ja kirjoi niihin tähtikuvioita ja lumihiutaleita.

 

Mielenkiintoinen sekoitus tämä Kirjokansi! Kiehtovan kannen on tehnyt Maya Hahto ja valittua fonttia myöten kannet virittävät sisällön tunnelmiin.

Mielestäni Karoliina Tervosen runoilijatausta kuuluu teoksen lauseissa. Kaunista, maalailevaa ilmaisua. Eteenkin nämä rivit saivat oman runoilijaminäni hykertelemään:

Aurinko laskeutui puiden taakse. Se hyvästeli  päivän pitkien punaisten säteiden saattelemana ja veti perässään yötä, joka oli syvempi  ja lohduttomampi kuin mitä nuori rouva oli koskaan kohdannut.

Suosittelen Kirjokantta kaikille seikkailuista ja kansanperinteestä kiinnostuneille! Tässä vaiheessa vuotta rohkenen myös vihjaista joululahjapakettiin käärimistä...

Lokakuussa on vielä Luontokirjoittamisen kurssin inspiroivia tehtäviä ja pari pientä kirjoitusprojektia. Elokuvina pääsin näkemään Bohemian Rhapsody (ohjaus Bryan Singer)  Green box (Peter Farrelly), Amèlie (Jean-Pierre Jeunet), Piiat (Tate Taylor). Isolta kankaalta Kuolleet lehdet (Aki Kaurismäki) ja Andra akten (Mårten Klingberg). Tämä ruotsalainen elokuva oli Kiertueteatteri Filmipyörän tarjonnassa- se näytti jälleen viikonloppuna leffoja Kampuksella. Seuraava kerta on 18.-19.marraskuuta. Iso kiitos tästä toiminnasta Pirkanmaalla! 

Pieni harmitus on, kun Oriveden kansalaisopistossa OSKOssa ei alkanutkaan Kirsi Marie Liimataisen vetämä Elokuvakurssi. Olisi ollut hienoa tutustua elokuvan maailmaan ohjaajan kanssa viikonloppuisin. No kaikkea ei saa, mitä haluaa. Mutta teatteriesityksiä on tiedossa: Tampereen Teatterissa Piaf ja samana iltana Oriveden Tee Teatterin Les Fertiles (ohjaaja Outi Söderholm) ja livebändi Los Pogos.

Kerätään uusia lukukokemuksia, Mörri Mahlakallas

/////////    //////

Karoliina Tervonen, Kirjokansi (2023, Haamu kustannus)

Maya Hahto, kansi

Paljon kiitoksia kustantajalle arvostelukappaleesta!

Mörri, valokuvat