sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Virpi Alasen elämänmyönteinen runoteos

 



Lähden jälleen kirjan kansitaide edellä sukeltamaan teokseen. Virpi Alasen runokokoelman Kunnes luut iloiset kannen on suunnitellut Timo Salo. Myönnän, että oli erittäin haastavaa saada vanhalla digikamerallani selkeää ja oikeaa värisävyä toistavaa kuvaa teoksesta! Väri on tummemman oranssi luonnossa.

"Käsissä" tuo kansi on mielenkiintoisen hämäräperäinen valitun fontin ja kuvituksen vuoksi - sopii sisältöön napakasti.  Runotkaan eivät aukea heti ensisilmäyksellä. Haastetta on, mutta useamman lukukerran jälkeen kielikuvien virta välillä aukeaa, ajatukset loksahtavat samalle aaltopituudelle.

Runot ovat pitkiä, polveilevia ja välimerkittyjä. Laitan esimerkin ensimmäisestä osiosta aistit, kulkijat ja runon otsikko on Mehiläisen puhe:

(...) Koska olen kimalainen, ajattelen kuin kimalainen.

 

Mikä on kimalaisen filosofia, sen halu

kylpeä tomussa ja auringossa? Sillä on

vallaton lentorata myrkyllisen lupiinin

ympärillä, keskustelu lupiinin kanssa,

maata parantava. Katso ihmistä: istuu

yksin johtajantuolissaan, tehtaassaan,

voimalassaan. Ei tiedä nimeäsi, bombus,

elämäntyötäsi mustikankukkien parissa (...) 

 

Kokoelman aiheina vilahtelevat tai toistuvat elämän tärkeys, pyhyys. Muita tärkeitä elementtejä runoissa ovat  tuli, sähkö, vuodenajat, meri, tanssi ja liike, kirjoittaminen ja aistikokemukset. Yhteiskunta saa lempeää kritiikkiä, ja välillä uussanat ilostuttavat. Toisen osion hyppää, kipinä vaikuttavin runo on mielestäni  Äitienpäivä, josta näyte alusta:


Revontulisilmäinen matriarkka, jään äiti,

sula jo mereksi. Alkukantainen

äitimeripeikko ei mahdu maailman

vaatteisiin. Sen rehevistä kuuluista vuotaa

miljardina yössä kiiluva plankton, se sohii

jumalten suusta pois häiritsevää

muoviroskaa. Kuuloitsit murinan ja laulun,

suurimpia painoja maailman riemuksi

nostavat voimanaiset, rintansa iloa ja

surua (...)

 

Runojen kieli on kuvallista, mutta harkittua - ei niinkään tajunnanvirtaa, vaan toisiinsa kytkeytyviä polkuja. Yleissivistystä haastavat muutamat vieraskieliset ilmaisut, kuten tässä kolmannen osion tunne kaupunki Aamut- runossa:


Huhtikuun jälkeen alkaa uusi huhtikuu, 

jonka jälkeen alkaa uusi huhtikuu, jonka

jälkeen alkaa uusi huhtikuu, ja niin 

edelleen, ad infinitum, dull roots with

spring rain. On poissaolon täydeltä aikaa. 

 

On poissaolon täydeltä kirkuvaa

syntymistä. On kirkuvan syntymisen täydeltä

omistautunutta tyhjyyttä (...) 

 

Ystävyys, ihmisten välinen hauras yhteys ja erillisyys kuvastuvat myös riveiltä.  Tässä ote neljännen osion tapahdu varjo ja valo Jälkikuvaoliosta


(...) Tiedän auringon lämmön, koska uskon

avaruuden olevan pohjimmiltaan iloinen,

ja tiedän, että sataa, koska uskon, että nyt

on aika.

Tiedän, että löytyy muitakin

lohikäärmeeksi muuttuvia täällä 

 kirjoituksen maisemasta, koska uskon, että

en ole yksin (...)

 

Kirjan takakannessa kerrotaan Virpi Alasen kirjoittaneen myös aforismeja, ja tämä mielestäni tuntuu, maistuu teoksen runoissa. Teksteissä ei ole nopea instant- tunnelmaa, vaan viipyilevää viisautta:

Hänen katseensa on silmän pinnalta mitaten vanhan naisen mustarajainen ranta

 

Kunnes luut iloiset on enemmän sellainen "itsekseen lukukokemus" kuin ääneen muille jaettavaa runoutta. Joskus on hyvä käpertyä sisään päin ja antaa sanojen pudota omaan olemassaoloon.

Virpi Alasen aikaisempia teoksia ovat mm. Ystävätär K (2012), Löytöretkue (2015), Hiilellä piirretty hymy (2020) ja Serendipii (2020).

 

                    

Runokokoelmien parissa marraskuuta aloitellen, Mörri Seppälä Kampukselta

33333333333333

AlanenVirpi, Kunnes luut iloiset (2022, Enostone)

Salo Timo, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto


Arvostelukappale kustantajalta, kuuloistavat kiitokset!

Mörri, valokuvat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti