Mielikuvituksen härnääjät

Ihminen tekee mielessään suunnitelmia, aikatauluja tuleviin aikoihin. Kaikki on selvää ja hallinnassa. Joskus yön hiljaisuudessa herra Ali Tajunta alkaa mellestämään ja päästää kaikki luovuuden rakkinsa irti. Silloin on aseeton, avuton ja pakkomielteen  vallassa. Orjana on toteltava ja uusia teksejä kehiteltävä.

Emmi Itäranta ja Kudottujen kujien kaupunki. Sinnehän minä jäin! Nuori kutoja Eliana  elää salaperäisellä saarella, jota valvoo Neuvosto tarkkoine sääntöineen. Unet ovat kiellettyjä, mutta joidenkin osa on niitä vielä uneksia.

Tarina kulkee kevyesti kuin kesäinen hämähäkin verkko kasvojen yli. Silmäiltävää teksti ei ole. Tämän kirjan kanssa oltava koko ajan valppaana ja syvälukemiseen valmis. Rivien ja sivujen väleissä leijailee oma maailmansa, jota ei halua kadottaa.

Runolliselle sielulle tämä kirja on aarre. Emmi Itärannan kieli ja ilmaukset ovat kauniita, pakahduttavia, tuttuja ja uusia. Eivät itsetarkoitus, mutta näinhän tämä on kirjoitetava! Tämä on valaiden laulua, kurkien syysmuuttoa.

Rehellisyyden puuskassa on huokaistava, että kadehdin tällaista kykyä kehrätä kieltä.

Mutta yöllinen miete ei rajoittunut tähän, ehei. Useamman kerran mieleen pulpahti aikaisemmin lukemani Antti Salmisen Lomonosovin moottori. Kirja, jota on vaikeampi kuvailla (positiivinen kommentti). Se on sekoitus steampunkkia, muistiinpanoja, alkemiaa, viitteitä. Looginen ja epäloognen kertomus Novaja Zemlajan syrjäseudulta. Ihmiskunnan kohtalo on tässäkin kyseessä.

Tästä saa selkoa vain lukemalla. Kirja heräsi toisiin sfääreihin, kun kirjailija itse luki siitä pätkän Oriveden opistolla kirjailijavieraana käydessään. 

Näiden kahden kirjan yhteinen nimittäjä löytyi omasta mielituvituksen liikehdinnästä. Kummassakaan teoksessa ei ympäristön kuvaus ollut (mielestäni) liian tarkkaa, joten tunsin olevani uuden laavakentän laidalla. Mitään ei ollut oikein fyysisesti näkyvissä, vaan jouduin itse rakentamaan kaupungin, parakit, meren rannat aivojeni kartalle. Ihanaa, mutta toiaalta niin ärsyttävää. Oma mielikuvitus pidettävä jotenkin aisoissa, että muu kirjojen anti ei huku maisemointiin. 

Taitavien kirjoittajien koukku? Pidin siitä, mutta toisaalta näissä "ei realismiin nojaavissa" kirjoissa on hyvä olla kartta konnuista, aarteen kätköpaikoista. Toinen vahva ääni rakkilaumasta ulvoo rajattomien reviirien puolesta.

Miten sinä koet näkymättömän kuvaamisen?

--------------------

Itäranta Emmi, Kudottujen kuvien kaupunki (Teos, 2015)

Salminen Antti, Lomonosevin moottori (Osuuskunta Poesia, 2014)

Äänimaisemassa kuorma-auton peruustusvaroitusäänet ja Mohicans (music inspired by The Deep Spirit of Native Americans)- cd.

Ristiaallokossa hyvän kirjallisuuden vuoksi, suolaa aivosoluissa Helenalla

Jos nyt pääsisi palaamaan niihin runokirjoihin - niihin varsinaisiin, Emmi!

hiljaisempaa messuamista

Lauantaina 24.10.2015 pääsin minäkin Helsingin Kirjamessuille mukaan. Kiitos Jämsän kaupunginkirjastolle yhteismatkan järjestämisestä.

Etukäteen messulehteä selatessa iski ensikertalaiselle tuskanhiki: eihän mitään ehdi kunnolla katsoa, kuunnella, sisäistää. Järjen ääni voitti lopulta ja päätinkin keskittyä pariin tärkeimpään asiaan ja loput fiilispohjalta.

Messukeskus on tuttu paikka koiranäyttelyistä ja olikin hauskaa tulla vanhaan paikkaan. Tosin lavastushan on erilainen ja nyt tuntui äänimaisema vyöryvän niskaan joka kulmalta. Väkeä oli paljon, eikä oikein saanut rauhaa katsella tarjolla olevia osastoja ja myyntipöytiä. Vuosien takainen kirjastoalan opiskelijaystävä saapui tapaamiseen ja hänen kanssaan kävinkin pitkät, syvälliset keskustelut mm kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, taitelijoista ja kansainvälisistä kokouksista. Ehdottomasti päivän parasta antia.

Olin tavannut Oriveden opistolla Uuden kirjan päivillä kirjoittajaryhmän HUPS ja heidän pöydässään ehdin käydä. He olivat saaneet jo koottua antologian Rihman kiertämää, jossa on kuuden kirjoittajan kertomuksia. Kirjan sisältö on kauttaaltaan tasapainoinen ja hyvä kokonaisuus. Kehutaan välillä ulkonäköä: kannet ovat esteettisesti hienot, varsinkin takakansi on houkutteleva eli tekstien pätkiä sijoitettu valkoisten teepaitojen rinnuksille.

 Tämä on monella tapaa tärkeä kirja, koska meidän oma kirjoittajaryhmämme Kyhertäjät on kokoontunut vasta keväästä 2015, eikä meillä vielä ole ollut suunnitelmia yhteistuotannosta. Rihman kiertämää on eräänlainen esimerkki/kaukainen haave kirjoittajaryhmän mahdollisesta toiminnasta.

Pidin sisäisen Kirjahamsterini kurissa, enkä intoutunut ruuhkassa ostelemaan koko suvulle joululahjoja. Kaksi ilmaislehteä yllättivät kotilukemisena. Helsingin yliopiston julkaisu Yliopisto Y/08/15 ja Vapaa-ajattelijain Liitto ryn julkaisu Vapaa-ajattelija 2/2015 tarjosivat uusia näkökulmia ja mietteitä yhteiskunnalliseita ja koulutuspolittisilta toimijoita. Nämä lehdet kestävät useamman lukukerran, eivätkä kertahyödykkeinä joudu heti lehtienkeräyslaatikkoon.

Jälkikäteen miettien nämä kirjamessut olivat minulle enemmän rento päivä ystävän seurassa, pitkäksi venähtänyt kahvitauko lettujen kera, nenän aktiivipäivä juustojen ja teelaatujen maailmassa. Silmille matka oli arkkitehtoorinen seikkailu muuttuvassa kaupunkikuvassa. Valon ja varjon leikkiä messukeskuksen vihreällä seinustalla...

---------------------

HUPS, Rihmankiertämää (Desibelius Publishing 2015)

Kirjoittajat: Maarit Kivimäki, Erja von Koch, Erik Paananen, Leila Pihjajamäki, Pekka Purra ja Alpo Tiilikka

Taustamusiikkina The Lords of the Mystery, a musical journey into another world- cd

(mm. Twin Pesks theme, Adiemus, Kitaro, Gregorian, Enigma ja Clannad)

Nyt sukellus runojen maailmaan, jotta saan rungon "runonlukukeikalle".

Marraskuu mahtailee jo ovella, Helena

Klassiset opukset

On aika kertoa tuosta blogin nimestä Lukihäirikkö. Olen keski-ikäinen lukemista ja kirjoittamista hengittävä henkilö, jolla pienen pienenä hidasteena lukihäiriö. Opin tuskallisen hitaasti lukemaan (etten ollut viimeisiä ensimmäisellä luokalla?). Taidon opittuani olenkin ottanut muut kiinni heittäytymällä kirjojen ja kirjaston maailmaan. Jopa uhkarohkeasti kouluttauduin kirjastovirkailijaksi.

Oma häiriöni lie lievää/keskivaikeaa ja pärjään sen kanssa itselleni lukiessa. Lapsille kirjojen lukeminen ääneen oli toisaalta hauskaa, koska äiti siinä samalla "keksi" ihan uusia sanoja, nimiä asioille tai oikoi rivien välissä. Meillä korkotiilit joivat Persidentti-kahvit ja runoissani yhä villisti laukkaavat kesysudet eli kiorat.

Kirjoittaminen suomenkieltä muistuttaen onnistuu miellyttävästi käsin paperille ja lappusille raapustaen. Tietokoneen ja kännyköiden näppimistö ovat pahimmat vastustajani! Keskittyminen vain kolmisormijärjestelmän hallitsemiseen, eikä samalla pysty hahmottamaan mitä näytölle muodostuu. Useinmiten muinaiskalevalaista sanajonoa. Usein iskee jumi, jolloin on pakko tuijottaa tekstinsä rivit puhki ja etsiä ne kirjoitusvirheet. Kun  niitä löytyy, niin ne on heti korjattava - vasta sitten pääsee ajatusvirrassaan ettenpäin. Jos enää muistaa ainuttakaan kunigasajatustaan. Aika turhauttavaa?

Minulla ei tämä Lukihäiriöhirviö saa tarpeekseen tästäkään. Erilaiset visuaaliset hahmottamisongelmat räjähtävät aivoissa, kun eteen tulee uusi sivusto, ohjelma tai tekninen härpäke. Muille taviksille selkeä näkymä esim. blogialustalla on minulle ihan pelottava sillisalaatti! Ei saa olla enempää kuin 3 toiminnallista vaihtoehtoa esillä. Parasta apua onkin vierihoitona toiseen koneen käyttäjän silmät, näppärät sormet vaikka muistiinpanoille ja universumin rautaisimmat hermot!

Mitään tutulla sivulla olevaa ei saa muuttaa kuukauden välein - hermostuminen alkaa heti, kun silmä havaitsee vain taustavärin vaihtuneen. Paniikki iskee: "missä kaikki tuttu on?"  3-vuotiaan itkupotkuraivari lähestyy "Mää en enää ala!" ja aikuismaisuus vilahtaa akkunasta. Ei ihan otollisisn fiilis luomiselle?

Rauhallisempia hetkiäkin on, ja Lukihäirikkö toivoo saavansa lukea vielä paljon , kirjoittavansa kirjoista ja kirjoittamisesta. Muutakin luovaa toimintaa alitajunnassa saattaa ilmeentyä, joten niistä voisi miettintöjä jakaa. Hitaasti, mutta varmasti. Joten itse asiaan vähitellen...

...Jean Sibeliuksen merkeissä lueskelin kaksi klassisen musiikin maailmaan sijoittuvaa teosta. Totuuden nimissä yritin kahlataa muitakin Sibelius-kirjoja, mutta olivat raskaita purtavia. Näistä sain vilpittömästi hyvän mielen ja sivistyneen tunnetilan.

 Minna Lindgren ja Olli Löytty kirjassa Sinfoniaanisin terveisin käyvät läpi länsimaisen klassisen musiinkin historian, keskeiset teokset, päävaikutteet ja orkesterikokoonpanot hauskasti kirjekurssina. Olli Löytty on kyllästunyt rockmusiikkiin ja haluaa laajentaa tietojaan vanhasta elitistisestä taiteenlajista.  Minna Lindgren vastailee aloittalevalle oppilaalle helpon yleistajuisesti ja rohkaisten kuuntelmaan, kokemaan musiikkia tylsän nipelitiedon lisäksi.

Kirjan parasta antia ovat Ollin tahalliset provokaatiot vanhaa musiikkigenreä kohtaan ja Minnan kohteliaat vastaukset niskuroivalle oppilaalle, Sanailu on älykästä ja lempeää. Vähitellen Olli oppii kuuntelemaan haastavien isojen biisien rakenteita, soittimien yhteensopivuutta ja luottamaan omaan kuuntelukokemukseensa. Ei kaikkea tarvitse kylminä faktoina tietää, jos ja kun musiikki koskettaa jotain tunnetasolla sisimmässä.

Minnan antamat kuuntelutehtävät eli suositukset säveltäjistä, heidän tietyistä teoksistaan ja jopa erityyppisistä esittäjistä avartavat huomaamatta omaa tietämystä.

Tämä kirja pitisi olla oppikirjana vaikka yläasteella musiikintunneilla, koska kirjeistä välittyy rento ote ja estetiikan taju. Näin annataan kunnon syyssiisous "historialliselle luurangolle".

Sanasinfonia: novelleja Sibeliuksesta tuulettaa myös rivakan emännän ottein suuren taiteilijaneromme myyttiä! Sibbe lasketaan jalustaltaan mieheksi fantasian, realismin ja huumorin voimin. kirjasta voi oppia toki muutaman historiallisen faktan, mutta onhan Jannella runsas hiuskuontalo, vaimonsa Ainon hiljainen rakkaus, luonnonystävät, kummitustalot ja uskolliset faninsa.

Erilaisia tarinoita ovat kirjailleet mm.Petri Tamminen, Olli Jalonen, Jyrki Vainonen, Miina Supinen ja Emmi Itäranta.

Kirjaa lukiessa saa naureskella, miettiä syvällisiä ja ihmetellä neron luomisvoimaa. Taustalle soimaan vaikka Tuonellan joutsen tai Karelia suitea, niin lumoava Sibelius-kattaus on valmis.

Kätevää aasinsiltaa pitkin lönkyttäen loppuun vielä esimerkki, miten tuttuja asioita voi tehdä toisinkin:

Diogo: Bach, Toccata and Fugue

Tästä mieleen palautuivat sanani urkukonsertin jälkeen: "Ei ole sanoilla sijaa maailmassa, jossa sielu hengästyy"

Musiikin maailmasta siirrynkin Helsingin Kirjamessujen tunnelmiin 24.10.2015.

Syksyn tuulissa keinuen Helena

--------

Lindgren Minna ja Löytty Olli, Sinfoniaanisin terveisin: kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan, Teos 2014
Sanasinfonia: novelleja Sibeliuksesta. Haanpää Päivi ja Riikonen Marika toim. Karisto 2015
Sibelius Jean, Finlandia. the Jean Sibelius collection, 2 cd-levyä