Tämä on minun lauluni

Toukokuussa 2018 vihdoin projekti pääsi vaiheeseen, jossa sain käsiini Rääpäle- työnimellä kulkeneen esikoiskirjani Tämä on minun lauluni (Reuna, 2018). Se on selkokielinen runokokoelma, jossa on lopussa pieni Lukuopas, jonka avulla voi miettiä runojen sisältöjä.

 Toivon kirjan myös rohkaisevan lukijoita seuraamaan omia haaveitaan, vaikka olisi rajoituksia. Oma lukihäiriöni tekee kirjoittamisestani hitaampaa ja työläämpää, mutta haluan silti ilmaista itseäni myös kirjanten ja sanojen avulla.

Vaahterapuu kestää 

marraskuun kovat tuulet

ilman lehtiään.

Harakka puun oksalla

näyttää isolta huutomerkiltä.

Runot olen jaotellut kirjassa osiin, joiden nimet ovat:  Anna valon tulla sisään, Kissani kansa katson täysikuuta, Minä kaipaan sinua ja Minun lauluni.

Huokaan syvään ja

toivon monia

uusia asioita itselleni.

Toivon ihan sydämeni pohjasta.

Minun itseni

on kuitenkin

tehtävä jotain.

Haaveissa on vasta

iloni siemen.

Lukuoppaaseen keräsin ajatuksia runojen lukijalle ja niiden ääneen esittäjille. Omien runojen ja muiden kirjoitusten innoittamiseen lisäsin kysymyksiä avuksi ja lopussa on  valmiita viivoja omille muistiinpanoille.  Kerrankin saa luvalla "piirtää kirjaan"!

Haluan laulaa

ja tämä laulu on minun lauluni.

Haluan tanssia ja 

tämä on minun tanssini. 

Haluan kutoa villapaidan ja

siinä on minun silmukkani.

Haluan maalata taulun ja

siinä näkyvät siveltimeni jäljet.

Iloitsen kaikesta mitä teen 

minun tavallani. 

Olen erittäin onnellinen, että sain kannen tekijäksi taitavan graafikon eli Tom Linkopuun Orivedeltä. Itselleni kirjan kannen suunnittelu oli opettavainen prosessi ja ujolle luonteelle sopii keskustelu ennestään tutun ihmisen kanssa.

Kesällä 

auringonvalo  heijastuu

järven pinnalta.

Valopilkut

leikkivät laineilla

kuin lapset. 

 

Lukihäirikkö pystyy antamaan takuun:  kirjassa on ainakin yksi kirjoitusvirhe! 

Tämän kirjan tekemiseen on saatu Suomen Kulttuurirahastolta  Iloa selkokirjasta -hankkeelle myöntämää tukea. Kustantaja ja kirjoittaja kiittävät Selkokeskusta.

Selkokielinen kirjallisuus sopii kaikille, mutta erityisesti heille, joilla on vaikeuksia lukea normaalia tekstiä suomen kielellä.


Tässä pieni maistiainen tuoreesta kirjastani. Hyviä lukuhetkiä, toivoo Helena




Seppälä Helena, Tämä on minun lauluni- selkokielinen runokokoelma, 64 s (Reuna, 2018)
Linkopuu Tom, kannen kuvitus

Tilattavissa osoitteesta tilaukset@reunalla.fi
puh: 040-578 8049

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Runoja kuin Viikilässä

Jukka Viikilän runokokoelman Runoja 1-2 takakannessa on Helsingin Sanomissa  olleen arvostelun pätkä, ja siinä todetaan teoksen hämmentävän ja pursuavan. Itselleni tuo hämmennys on todellista.

Runokokoelma sisältää yhteisniteenä aikaisemmin erillisinä ilmestyneet Runoja (2008) ja Runoja 2 (2010). Sisällyksen mukaan runot on jaksoteltu osiin: Myrsky Sonorassa, Coyoteros, Pistolero ja Paholaisen valittu. Mutta omissa silmissäni sisällysluettelon sivut eivät mene aivan  tasan kirjan sivunumeroinnin  kanssa. Tuskin suuri moite, mutta kirjaa kokonaisuutena tutkiessa aivoissani nyrjähti.

Viikilän runot ovat helppolukuisia, sanasto modernia tätä nykyisyyttä. Tunnistettavia suomalaisia taustamaisemia, kaupunkilaiselämää. Runojen hahmoina voi tavata tavallisen miehen, auton, Jeesuksen, jääkalan, Erasmus Rotterdamilaisen ja napaketun. Erittäin hienoja ilmaisuja on paljon, kuten tämä:

...on ehdottomasti elokuu.

Laituri karkaa.

Koristevadelma pysyy sille varatulla paikalla,

mutta on kopioinut itsensä kompostin taakse...

Tennis 1 ja 2 - runoihin Vikkilä on ottanut rakenteen oikeasta ottelusta, 1. kohtaus alkaa valmistautumisesta kotona, ottelu pelataan ja  viimeinen päättyy sähkösaunan lämmittämiseen ja sovinnaissääntöjen väistymiseen.

  Yksi runosarja käsittelee tunnettuja ihmisiä (kuten Janne Porkka, Anna Abreu,Toni Gardmeister ja Ilkka Kanerva) tai Ihmeparntajaa ja Säveltäjää. Rakkaus- teemaa voi käsitellä myös luettolomuotoisesti, joka on 109 kohdan pituinen tarina.

Edellä mainittua Erasmus Rotterdamilaista Viikilä käsittelee kuvataiteen käsitteiden kautta, luettelomaisesti esitellen eri elämänvaiheisiin liittyviä maalauksia (suluissa "öljy kankaalle" ja teoksen koko).

Hämmennystä aiheuttaa jonkinlainen arkisuuden tuntu kokoelmassa. Nämä ovat henkilökohtaisia makuasioita, mutta jäin jonkinlaiseen älylliseen pyöritykseen. Yllättäviä kielikuvia löytyy kyllä, mutta "syrän jäi kylmäksi". Teos ei ole ole ollenkaan huono, tätä voi lukea useamman kerran ja pienissä osissa. Kyllä tästä saa ajattelemista ihmisenä olemisesta ja maailman näyttäytymisestä yksilölle. Kaikkia runon rivejä en osannut yhdistä toisiinsa - vaikka runolukukokemusta on ja kirjoittamisestakin aika lailla.

Runojen rivitys muistuttaa prosaa eli rivit eivät lopu säkeiden jälkeen. Toimii toisissa runoissa, mutta ehkä tässä oma lukihäiriöni aktivoituu: koen tällaiset runot raskaampana lukea, koska pilkut ja pisteet pysäyttyttävät oman ajatuskulun - kuin olisi kynnöspellolla. En arvostele kirjailijan ratkaisua omassa tekstissään, itse vaan kompuroin.

Ehkä on hyvä saada välillä älyllisiäkin haasteita runouden kautta? Nuorille ajatteleville ihmisille lahjakirjana voisi toimia hyvin.

Jukka Viikilä on voittanut Finlandia- palkinnon vuonna 2016.

Loppuun vielä näkemys yrittämisestä:

Omaksua kirjasta tai musiikista uusi elämänasenne, ottaa polkupyörä ja ajaa maailmaan. Jännätä yltääkö kaupunginosasta pois ennen kuin vire loppuu...

Älä luota minun lukukokemukseeni ainoastaan, vaan tartu rohkeasti kirjaan ja löydä oma kaupunginosasi!

Kesän tuulosten hönkiessä ikkunasta, Helena


- - - - - -

Viikilä Jukka, Runot 1-2 (Gummerus, 2017, yhteisniteen ensimmäinen painos)
Noponen Jenni, kannen suunnitelu
Arvostelukappale, kiitos kustantajalle

Värttinä, Utu-cd (Rockadillo Records, 2012) taustamusiikkina

Kääntäjät tuovat kirjallisuutta lukijoille

Tiistaina 8.5.2018 oli  Oriveden kaupunginkirjastolla puhumassa suomentajan työstä Arja Pikkupeura.

Tämä luento on osa sarjaa, jota tukee Koneen säätiö kahden vuoden ajan. Suomentajat lukijoiden luo- kiertueen aikana on tarkoitus tehdä yhteensä 100 vierailua mm kouluihin ja kirjastoihin. Facebookissa on Suomentajat lukijoiden luo - sivusto, jolta voi tarkistaa vierailukohteet ja suomentajat.

Arja Pikkupeura on suomentanut enimmäkseen venäjän kielestä, mutta englannista hän on kääntänyt Avril McDonaldin Grand Wolf- sarjaa ( 4-7 vuotiaille suunnattua), suomeksi Jukka Hukka.

Venäjän kielestä hän suomentanut Valerija Nabrikovaa, Viktor Peleviniä ja Ljudmila Uliskajaa.

Valitettavasti en ole lukenut yhtään hänen kääntämäänsä teosta, joten en osaa arvioida mitenkään tätä puolta. Jotain hänen ajatuksiaan kirjoitin muistiin. Ensinnäkin, kun saamme käännetyn teoksen luettavaksemme, niin sen on ensin joku muu jo lukenut. Omalla kielitajullaan käsitellyt ja kokenut teoksen kielen lisäksi kyseisen kulttuurin, murteet, tilanteiden tunnelmat. Rivien välissä tapahtuu myös paljon: julkilausumattomat kysymykset, salaisuudet - nämä kaikki  on kääntäjän saatava lukijan silmiin, mutta liikaa ei saa selittää, rautalangasta vääntää kulttuurien ominaispiirteistäkään.

Venäjän kielessä on omat erityispiirteensä, esim ihmisten nimet kuulostavat "kaikki samanlaisilta suomalaisten korvissa" ja yhdellä ihmisellä voi olla vaikka yli kymmenen käytettävissä olevaa lempi- tai hellittelynimeä. Kääntäjän on tällöin mietittävä laatiiko hän kirjan alkuun henkilöluettelon vai loppuhuomautuksissa selventää ihmisten ja paikkojen suhteita.

Venäläisessä kirjallisuudessa lainataan paljon muiden runoilijoiden säkeitä ja kokonaisia runoja, jolloin on myös selvitettävä alkuperäinen tekijä - ainakin kohteliaisuudesta toisia kirjoittajia kohtaan.

Arja Pikkupeura kertoi,että hänen työtavallaan raakakäännökseen menee n 4 kk. Joskus on tarve kysyä suoraan tekijältä tarkentavia kysymyksiä, mutta kaikki eivät suostu vastaamaan ollenkaan. Kaikkia kirjailijoita ei kiinnosta heidän teostensa käännös. Tai kirjailijan alkuperäisestä kirjan julkaisuvuodesta on vaikka yli 20 vuotta , niin joskus mahdotontakin muistaa mitä on silloin tietyllä sanalla tai seikalla tarkoittanut!  Viimeistelyvaiheen Pikkupeura tekee 2-3 kertaa ja sitten käsikirjoitus luovutetaan kustantajalle.  Lopulliset vedokset vielä tarkistetaan.

Käännöstyö voi olla niin voimakkanna mielessä, että Pikkupeura paljasti uniakin nähneensä venäjäksi.

Nolona nyt myönnän, että olen arvostanut kyllä kääntäjien työtä, mutta en ole osannut ajatella, kuinka olennainen osa se työ on tekstin luettavuuden ja kokonaisvaltaisen lukuelämyksen kannalta. Eikä ole jokaisen blogissani mainitun kirjan kääntäjän nimeä esillä. Anteeksi!

Suosittelen jokaiselle lukijalle osallistumista Suomentajat lukijoiden luo- kiertueelle. Voi avautua uusi maailma ja seuraava käännöskirja ollakin monitahoisempi kokemus.

Aloitin juuri Arja Pikkupeuran kääntämän Tyttölapsia, joka on Ljudmila Ulitskajan teos (Siltala, 2015)

Jälleen mahdolliset asiavirheet ovat minun, tein niin hätäiset ja sotkuiset muistiinpanotkin. Tärkeintä oli saada muistutettua, että ilman kääntäjiä meillä, pienellä kielialueella, olisi suppeampi kirjallinen kulttuuri!

Toukokuun touhuissa Helena kuunnellen "uudistettua tangoa" eli Gotan projectin Tango 3.0- cdtä