Jukka Viikilän runokokoelman Runoja 1-2 takakannessa on Helsingin Sanomissa olleen arvostelun pätkä, ja siinä todetaan teoksen hämmentävän ja pursuavan. Itselleni tuo hämmennys on todellista.
Runokokoelma sisältää yhteisniteenä aikaisemmin erillisinä ilmestyneet Runoja (2008) ja Runoja 2 (2010). Sisällyksen mukaan runot on jaksoteltu osiin: Myrsky Sonorassa, Coyoteros, Pistolero ja Paholaisen valittu. Mutta omissa silmissäni sisällysluettelon sivut eivät mene aivan tasan kirjan sivunumeroinnin kanssa. Tuskin suuri moite, mutta kirjaa kokonaisuutena tutkiessa aivoissani nyrjähti.
Viikilän runot ovat helppolukuisia, sanasto modernia tätä nykyisyyttä. Tunnistettavia suomalaisia taustamaisemia, kaupunkilaiselämää. Runojen hahmoina voi tavata tavallisen miehen, auton, Jeesuksen, jääkalan, Erasmus Rotterdamilaisen ja napaketun. Erittäin hienoja ilmaisuja on paljon, kuten tämä:
...on ehdottomasti elokuu.
Laituri karkaa.
Koristevadelma pysyy sille varatulla paikalla,
mutta on kopioinut itsensä kompostin taakse...
Tennis 1 ja 2 - runoihin Vikkilä on ottanut rakenteen oikeasta ottelusta, 1. kohtaus alkaa valmistautumisesta kotona, ottelu pelataan ja viimeinen päättyy sähkösaunan lämmittämiseen ja sovinnaissääntöjen väistymiseen.
Yksi runosarja käsittelee tunnettuja ihmisiä (kuten Janne Porkka, Anna Abreu,Toni Gardmeister ja Ilkka Kanerva) tai Ihmeparntajaa ja Säveltäjää. Rakkaus- teemaa voi käsitellä myös luettolomuotoisesti, joka on 109 kohdan pituinen tarina.
Edellä mainittua Erasmus Rotterdamilaista Viikilä käsittelee kuvataiteen käsitteiden kautta, luettelomaisesti esitellen eri elämänvaiheisiin liittyviä maalauksia (suluissa "öljy kankaalle" ja teoksen koko).
Hämmennystä aiheuttaa jonkinlainen arkisuuden tuntu kokoelmassa. Nämä ovat henkilökohtaisia makuasioita, mutta jäin jonkinlaiseen älylliseen pyöritykseen. Yllättäviä kielikuvia löytyy kyllä, mutta "syrän jäi kylmäksi". Teos ei ole ole ollenkaan huono, tätä voi lukea useamman kerran ja pienissä osissa. Kyllä tästä saa ajattelemista ihmisenä olemisesta ja maailman näyttäytymisestä yksilölle. Kaikkia runon rivejä en osannut yhdistä toisiinsa - vaikka runolukukokemusta on ja kirjoittamisestakin aika lailla.
Runojen rivitys muistuttaa prosaa eli rivit eivät lopu säkeiden jälkeen. Toimii toisissa runoissa, mutta ehkä tässä oma lukihäiriöni aktivoituu: koen tällaiset runot raskaampana lukea, koska pilkut ja pisteet pysäyttyttävät oman ajatuskulun - kuin olisi kynnöspellolla. En arvostele kirjailijan ratkaisua omassa tekstissään, itse vaan kompuroin.
Ehkä on hyvä saada välillä älyllisiäkin haasteita runouden kautta? Nuorille ajatteleville ihmisille lahjakirjana voisi toimia hyvin.
Jukka Viikilä on voittanut Finlandia- palkinnon vuonna 2016.
Loppuun vielä näkemys yrittämisestä:
Omaksua kirjasta tai musiikista uusi elämänasenne, ottaa polkupyörä ja ajaa maailmaan. Jännätä yltääkö kaupunginosasta pois ennen kuin vire loppuu...
Älä luota minun lukukokemukseeni ainoastaan, vaan tartu rohkeasti kirjaan ja löydä oma kaupunginosasi!
Kesän tuulosten hönkiessä ikkunasta, Helena
- - - - - -
Viikilä Jukka, Runot 1-2 (Gummerus, 2017, yhteisniteen ensimmäinen painos)
Noponen Jenni, kannen suunnitelu
Arvostelukappale, kiitos kustantajalle
Värttinä, Utu-cd (Rockadillo Records, 2012) taustamusiikkina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti