Saanko antaa heti tähän alkuun yhden neuvon? Kun otat luettavaksi Harri Hertellin Pelotta -runokokoelman, niin älä aloita ihan alusta, vaan hyppää Anna minulle rohkeutta- runon yli seuraavaan osioon Lapset Alepassa.
Näin pääset rauhassa lukemaan sanavyörytystä useamman pitkän runon verran. Tässä tyylinäyte kokoelman runojen kirjoitusasusta ja tyylistä:
...Älä glorifioi tai sääli niitä jotka selviytyvät kauheuksista
vakavista sairauksista
epäonnisista sattumuksista
vaan kohtaa heidät vertaisina
anna mahdollisuus tavalliseen elämään
rehelliseen katseeseen
arkiseen puheeseen...
Monet runot ovat koko sivun mittaisia ilman välimerkkejä ja taukoja. Ajatus saa lipua asiasta toisen, mutta tietynlainen logiikka pysyy napakasti joka runossa. Ei saa siis herpaantua lukiessaan, vaan pitää miettiä asiyhteyksiä.
Kautta kokoelman Hertell antaa arvon heille, jotka usein jäävät kiireisessä länsimaisessa elämänmenossa huomaamatta. Jos kukaan ei huomaa syrjäytynyttä, lasta tai huumeveikkoa, niin ovatko he edes olemassa? Onko heistä hyötyä tai iloa kenellekään?
...miten itse osaisi auttaa toista
joka vuorostaan kiikkuu rajalla
miettii
onko täällä järkeä olla?
Perhe joka ei koskaan voi haihtua- osio on yksityisempää elämän kuvailua. Vuoron saavat kevät, mustarastas, pieni lapsi, kaipaus, toisen katsen väljähtyminen. Sivulta 45 keskeltä runoa poimin rivit, jotka kertovat mielestäni hyvin tämän osion tärkeimmän:
...mutta kuinka opettaa kunnioitusta
hellyyttä
että riidankin jälkeen voi halata
kaikki tarvitsevat aikaa
itsensä kanssa
ja silti niin usein me annamme sen toisille
muutaman euron takia...
Kuinka kerrostalot sortuvat- osiossa jatkuu yhteiskunnan ruotiminen, Hertell käyttää tuttuja sanoja kuten poliittinen korrektius, takinkääntö, Haiti ja Syyria onnettomine ihmiskohtaloineen. Meillä on jo mikrosiruja hampaissa ja kirjeet saapuvat avattuina ja ihminen jää johonkin varjoon pelkonsa kanssa.
...Äänisen aallot eivät liplata
mutta silti moni kykkii vielä poterossa
sotii pelkojensa puolesta...
Pelko on monille meistä esteenä ja siksi emme uskalla tutustua vierauteen, vieraisiin. Emme uskalla olla rehellisä herkkyyksinemme ja vikoinemme toisten seurassa. Emme uskalla luottaa mihinkään ja on helpompi olla vihainen ja töykeä? Ehkä meissä on vielä edellisten sukupolvien traumat ja tunneköyhyys sisällä tulppana aidolle olemiselle?
...kuinka kunnioittaa toista
kun takana on niin monta sukupolvea katkeruutta
ettei terapeutilla ole tarpeeksi tehokasta suurennuslasia
nähdäkseen mistä kaikki sai alkunsa.
Kokoelma ei ole synkkä nykyisyyttä ja tulevaisuutta kuvatessaan, koska Hertell ei saarnaa, vaan tuo esiin rehellisesti Suomessa löytyviä kohtaloita, tilanteita ja tunnemaastoja. Suurennuslasin läpi on katsottu ja taitavasti lukijalle tarjoiltu faktoja - kuin muistutuksina ihmisyyden kirjosta.
Pelotta ei ole siirappinen höttöinen runoteos, vaan vakaasti ja harkiten luettava. En tiedä tulevista runouden suurteoksista, mutta silti rohkenen ehdottaa tätä: jos et muuten lue runokokoelmia, niin tämä kannattaa lukea! Viisaita sanoja ja ajatuksia ohuessa kirjassa!
Niin se ensimmäinen runo Anna minulle rohkeutta? Siinä runoilija pyytää rohkeutta, voimaa, ymmärrystä. UPEA RUNO! Tässä vain ensimmäinen osa, jotta itse etsisit kirjan käsiisi:
Anna minulle rohkeutta
puhua kaikesta
satuttamatta muita
ajatuksiani pelkäämättä
tai niitä liikaa siloitellen...
Anna minulle rohkeutta on oikein sopiva teksti vaikka seinälle oman kirjotuspöydän päälle - muistutukseksi.
KIITOS HARRI HERTELL SYVÄLLISISTÄ JA PELOTTOMISTA RIVEISTÄ!
Helmikuussa hengitys vielä höyrystyy? Pakkaspäivien keskellä lukekaa, Helena
- - - - - - - - - - - -
Hertell Harri, Pelotta (Enostone Kustannus, 2018)
Niinikangas Katri, taitto
Burhan Gokhan, kannen suunnittelu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti