Tavurunous
on kömpelö yritykseni järjestellä ympäröivä
kaaos ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.
Kertoilla kaunis hetki pilaamatta sitä
liioilla sanoilla.
-Johanna Joukontytär-
Näin aloittaa runoilija itse pienen, herkän kirjansa. Sanojeni synnystä koostuu lähes sadasta lyhyestä, tankarunouden malliin rytmitetyistä tuokiokuvista ja tunnetilojen kuvauksista.
Kirjan seitsemään (roomalaisittain numeroituun) lukuun mahtuvat ajatukset omista rajoista ja identiteetistä. Mukana muistoja, luontoyhteyttä, uskallusta ja pohdintaa rakkaudesta ja sen järjettömyydestä. Kuka tulee vierelle ja jääkö hän siihen?
Sanojen värimaailma on tumma, harmaata kiveä ja metsää - olematta kuitenkaan negatiivinen tai synkkä.
Kotiin tullessa
sinua vastaan valuu
marraskuun muuri.
Sydämen kivikirkko,
veretön musta maja.
En halua ylitulkita näitä hienoja, hentoja siveltimenvetoja sanojen muodossa. Nämä on itse luettava, annattava upota. Tämäkin runo sopii näytteeksi hivenen arvoituksellisesta sävystä, joka leikkaa kokoelmaa.
Rannalla kahden,
maailmanrakastaja
ja hänen työnsä.
Saharan aurinkokin
kalpenee rinnallansa.
Varsinaista luontokuvastoa on mukana monissa runoissa ja ne viehättävät ainakin minua erityisesti.
Rahkasammalet
pehmeänä patjana
kehtona keinuu.
Tupasvillat ylläni
hukun huumaaviin uniin.
Runot on asemoitu väljästi eli vain yksi runo sivulle. Runot toimivat yksitellenkin luettuina, mutta peräkkäiset tekstit keskustelevat välillä keskenään, joten kokoelman yhtäjaksoinen lukeminen kannattaa.
Ehkä pinnan rikkomisen vuoksi välillä olisi voinut olla muutama lyhyt, ei muotoon sidottu ajatelma? Teoksen kannet ovat kauniit ja sisäsivuillekin olisi sopinut muutama piirros?
Runoissa on minäkertoja ja sanat ovat sinulle, juuri sinulle. Sanojeni synnystä on paitsi lukukokemus, niin oiva lahja ystävälle, rakastetulle, tärkeälle ihmiselle.
Vaikka kadunkin
pimeitä vuosiani
hiljaisuudessa,
kaikkea ei tarvitse
loppuun asti sanoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti