Mitkä ovat vieraita lajeja?

 

Satu Lepistön Vieraslaji- runokokoelma viehättää jo kannellaan ja osioiden otsikointi tuo mieleen luonnontieteellisen oppaan. Arion Vulgaris,  Reesa Vespulae,  Erwinia Amylovora, Rosa Rugosa, Baccharis Halimifolia ja Ethän vie puutarhajätettä metsään tai puistoon herättävät uteliaisuuden ja nuo nimet oli käytävä heti tarkistamassa: espanjansiruetana, riesakuoriainen, tulipolte (kasvitauti), kurtturuusu ja pilvisutilatva.

Me emme selviä tästä taistelusta,

sen me olemme jo ymmärtäneet.

Rakennettu sortuu lopulta (...)

aloittaa kokoelman ja siinä on paljonkin kokoelman ytimestä. Mutta ei tilanne ole aivan noin synkkä? 

Vieraslajin runot käsittelevät  ihmisen ja ympäröivän luonnon suhteita, ihmisen moraalisia käsityksiä muiden eläimien merkityksestä ja ajatuksia kaiken katoavaisuudesta. Osioiden nimien mukaan sanastossa on paljon kasvillisuuteen ja kasvamiseen liittyviä ilmaisuja. Inhimillinen surukin  huokuu riveiltä:

(...) parkkihalli ripsuttelee lihanhajua, oksettaa mennä töihin tänään, kysyä

autossa tavalliset kysymykset

unohdamme sanoa hei joskus heinsanominen 

tekee minusta todella vihaisen

viikonloppu on torstai-ilta, perjantai, lauantai, osa sunnustaistakin

ne päivät me elämme niin kuin kaksi normaalia pelokasta ihmistä

joiden luottokortit taipuvat taivaan mukana,

ja joiden kellarissa asuu turhia taakkoja,

sellaisia, jotka kantavat murhaajaa. 

 

Runoissa on kielellä leikittelyä, arkisten askareiden kuvausta ja muistamisen problematiikkaa. Kuka muistaa ja mitä? Välillä joutuu pinnistelemään, kun miettii mikä on minkin runon minäkertoja: ihminen, kasvi puutarhassa vai hyönteinen. Oleva vai sukupuuttoon menehtynyt?

Siten maailma syntyy, aina alusta

maa pehmeä ilman ihmistä, ylitimme rajan

söimme lihan, lisäännyimme ja täytimme

viimeistä jäljellä olevaa senttimetriä myöten

 

suljimme ikkunat, toivoimme jotain ihmeellistä

ja ihme tuli vedenpaisumuksen muodossa

pesi vieraslajin, toi sovinnon

siten maailma syntyy, puhtaalta alustalta

me emme enää ole se

mutta me elimme loppuun, lopputekstit,

the end

ihminen 

 

Pidän runojen dialogimaisuudesta: joidenkin päätekstien  alla on suluissa runolle jatko, selite, muu miete. Tästä tulee vaikutelma, että kirjoittaja on henkilökohtaisesti minulle halunnut laajentaa/tarkentaa ensimmäisen sanajoukkionsa.

Tämä sukupuuttokertomus ei saarnaa synkästi, vaikka Lepistö rinnastaa lentämisen ja lentokerosiinin polttamisen syntiin ja ihmisen kaiken kaluavaan vieraslajiin. Sävy on ehkä melankolinen ja alistunut. Tärkeä runokokoelma planeettamme puolesta!

^^^^^^^^^

Luontoa ja elämää  tarkastelevat myös Virpi Alanen runokokoelmassaan Kunnes luut iloiset (2022, Enostone), josta kirjoitin Lukihäirikössä 10.lokakuuta. Paljon ajatuksia ja tarvittavaa itsemyötätuntoa herättää Taina Laanen Säällisiä ajatuksia, myötätuntoinen katse ja muut ilmastoteot (2022, Kirjapaja). Yksittäisen ihmisenkin teoilla on merkitystä - ehkä vaikutusta asenneilmapiiriin?

Ilmastoasiat ja luonnon säilyttäminen seuraaville sukupolville ovat  mielessä, kun seuraa ikkunan takaisia sääilmiöitä: välillä pakkasta, sitten satelee lunta ja tuulee, kohta kaiketi nolla asteita ja räntää, vettä taivaalta? Satu Lepistö: "Talvi unohtaa tulla, uutisissa sanotaan, joudumme unohtamaan lumen ja jään, myrskyihin pitää tottua."

Jos olis valtaa, niin kuin ois mieli, niin järjestelisin kaikille paljon hyvää ja kiehtovaa vuodelle 2023.

Luottaen tulevaan Mörri Mahlakallas

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lepistö Satu, Vieraslaji (Enostone, 2022)

Lepistö Elia, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!

Syksyllä ja talvella kuuntelussa  mm.  Amurin Ettei kukaan tuntisi enää pimeää (2022), Antti Aution Kaikki talot huojuu (2022) ja Kanervan Kuinka aika pysäytetään (2019).  Yhdistävänä tekijänä ehkä poppimainen  keveys ja herkkyys sekä syvällisetkin  lyriikat?

Mörri, valokuvat