Kehon ja mielen tasapaino sirkustaiteessa

 

 Keskiviikkona 14. lokakuuta Oriveden Kampuksen sirkusresidenssijakson demoa esitteli Mari Hannonen. Hänen lajinsa on ilma-akrobatia ja sen lähtökohtanaan  Hannonen oli pohtinut oman kehon, kivun ja mielen tasapainoa.

Hannonen esitteli somatiikan käsitettä (mm. pilates, Feldenkreis-menetelmä ja Aleksander-tekniikka noudattavat sen periaatteita), TRR- menetelmää (Tension releasing exercises, jossa stressi puretaan kehoa tärisyttämällä) ja  näytti videolta omia kokeilujaan haukotuksen ja kiskottelumenetelmän vapaista liikkeistä.

Erittäin mielenkiintoisena kuuntelin Hannosen ja muiden sirkustaiteilijoiden kertomuksia suhteesta fyysiseen kipuun. Se on jopa suotavaa ja se olla toimia motivaattorina teknistä temppua tehdessä.

Jäin miettimään myös Hannosen toivetta saada teknisiin temppuihin  samaistettavuutta, empatiaa. Ilma-akrobatiassa itse trapetsille astuminen  on aina jännittävä kohta. Miten sen hetken saisi pelkoineen ja epäröimiseen ilmi katsojalle? Miten näyttää se, että taiteilija voittaa pelkonsa?  Miten teknisen osaamisen rinnalle saisi luotua tarinaa ja tarkoitusta ko temppujen  tekemiselle? 

Jälleen asiavirheet ovat omiani! Yritin niin keskittyä mielenkiintoiseen iltaan ja samalla jotain kirjata muistiin. Keskustelua syntyi yleisön joukossakin ja oma pää nautti myös tällaisesta pohdiskelevasta lähetymistavasta. Mikään ei ole ole varmaa, vaan jokainen tulkitsee asioita erilailla - jo oman kehonsa kautta, koska se on koko ajan läsnä.

Kiitos Mari Hannonen ja Sirkus Faktori! Tavalliselle katsojalle nämä demot antavat paljon uutta ajateltavaa ja arjesta kohottavia kokemuksia.

Tuolit ovat valmiina maneesilla, kun Werner hypähtää verhojen välistä. Kaksi volttia eteenpän, hyppy ja pysähdys, maneesin reunassa hidastettu käännös vasemmalle, sitten oikealle, kädet sivuilla vastanottamassa ablodeja. Itsevarmuutta uhkuen hän hymyilee viimeiselle riville saakka.

Taivas, miten komea hän on, nuorimman poikani nuorimmainen, mustissa nahkahousuissaan ja kultakimalteisessa härkätaistelijan takissaan. Paso Doble soi. Virvelirumpu ja kitaroiden voltit, ja trumpettien fanfaari, joka käy päälle ja leiskahtaa kuin punainen vaate. Nostaa ihokarvani pystyyn. 

 

Näin kaunista ja aistikokemuksia kuvailevaa tekstiä on kirjoittanut Maritta Hirvonen esikoisromaanissaan Komediantit   (Stresa, 2020). Sirkusmaailmaan sijoittuvassa teoksessa matkataan Arabella Schreierin ja hänen perheensä mukana Keski-Euroopassa.  Sirkusyhteisö kokee vaikeita aikoja, mutta myös iloa ja yhteenkuuluvaisuutta taiteilijapersoonallisuuksien ja yleisön kanssa. 

Perheyhteisön lisäksi mukana on kuvausta yksilön halusta ja intohimosta luoda taidetta, sekä olla osana isompaa taidekokemusta. 

Pakolaisuus ja sodan pitkät varjot tulevat hyvin esiin teoksen kirjeenvaihto-osuuksissa lapsuuden aikaisen ystävän kanssa. Kuka muistaa mitäkin? Mitä kannattaa kantaa mukanaan ja mitä unohtaa? Millaista oli elämä DDRn puolella ns. normaaliperheessä?

Tämän monitasoinen kirjan haluaa lukea heti kohta uudestaan löytääkseen uusia yksityiskohtia hahmoista ja maisemista!

Muististani kaivoin vielä hauskan ja surullisenkin kirjan sirkuksesta: Yoko Tawadan Muistelmat lumesta ( Fabriikki Kustannus,  2019). Se kertoo kolmesta jääkarhusta ja muuttuvasta maailmasta. Suomennoksesta vastaavat Meeri Alinen ja Erkki Vainikkala.

* * * * * * * * *

Häkeltyneenä entistä enemmän näistä "sirkusmaailman" pienistä herkkupaloista odottelen jälleen seuraavien residenssijakson taiteilijoiden näytöksiä ja/tai analyysejä Klemetti-salin vanhalla näyttämöllä!

Toivon teille terveyttä ja ilon hetkiä lokakuun päiviin. Seuraavaksi pääsenkin vähän synkempiin tunnelmiin kirjan parissa, Mörri Seppälä

Kuvat Kampukselta Mörri Seppälä

Taustamusiikkina (pitkästä aikaa!) Pink Floyd, The Wall (youtubesta)

Fiilistelyä Kai Kuutamon esityksestä

 Sirkustaitelija Kai Kuutamon käyntikortti

 

Syyskuun loppupuolen päivät ja illat ovat ollet merkillisen lämpimiä ja kuulaita, maisema värikylläinen. Samalle illalle osuivat silmiin sanat Oriveden Kampuksella ja sirkustaidetta, niin sinnehän sirkusfanin oli lähdettävä! Rauhallisesti kävellen ja matkalla luontopolulla kuvaten seuraavaan blogipostaukseen  arvostelukappaleen kantta. Rentouttavaa ja terapeuttista.

Muistelin siinä samalla, että Lukihäirikössä esittelin Emma Vainion Sirkus nyt: suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa (Kustantamo S&S, 2019), päivämäärällä 13.8.2019. 

Nyt olin menossa katsomaan jotain ihan innokkaana kokijana, eikä tarkoitus ollut ottaa hössöttävän reportterin roolia, joten ei ollut muistiinpanovälineitä mukana ja digikamera (kassissa!) ei tullut mieleenkään koko aikana.... Siksi vain pieni kuva käyntikortista tuossa kuvituksena.

Klemetti-salin vanhalla näyttämöllä oli sirkustaiteilija Kai Kuutamon (oik. Kaj-Mikael Schüt. Sori, lukihäirikkö varoitti vaikean nimen "sotkemisesta" lisää!) residenssiajan demonäytös. Karu, korkea tila metallisine tikkaineen ja paljaine tiiliseinineen loi industrial tai dark sin city- tunnelmia.

Musikki oli vaikuttavaa, tummaa. En osaa kuvailla, enkä saanut mistään nimestä kiinni, mutta tärkeä elementti tässäkin esityksessä. Pieni iloinen lurittelu ukulelellä/banjolla tmv oli kuin sitruunainen potku.

Varsinainen esitystila ja tuolit sen ympärillä muodostivat klubimaisen , intiimin tilan. Harvoin olen noin läheltä mitään sirkusesitystä kokenut. Se ilman muuta vaikutti "hypnoottiseen tilaan vajoamiseen".

Mitäpä osaa katsoja kertoa itse esityksestä? Ilman oikeita termejä tai taustatietoja? Illuusioon uppoutumisen lomassa "huomasin" Kai Kuutamon jongleeraavan mm. renkailla.  Asusteena pitkä tumma kaapu ja valkoista paidasta pilkottaen toi mieleen papin tai muun uskonnollisen hahmon. Koska esitystila oli niin pieni, niin renkaista näytti välillä muodostuvan sädekehä ko hahmon päälle. Mielenkiintoista! 

Pöydällä Kai Kuutamo sai 1,2,4 ja ties monta palloa liikeeseen, samaan tai eri suuntiin, pysymän pöydällä, käsissä ja päällä/päässä. Ihan kuin turhautuneen miehen yritystä hallita asioitaan?

Vielä sermin takaa astui hahmo, jolla oli miekkailukypärä päässä, vain esiliina päällä ja veitsiä (miekkoja?) käsissään. Tästä hahmosta syntyi mielikuva raivokkaasta keittiönhengettärestä, jolla alkoi mitta olla täynnä. Myönnän että nyt pieni esitystila alkoi tuntui liian ahtaalta - pysyvätkö nuo teräaseet aivan varmasti taiteilijan käsissä? Ihan pakko noilla on jongleerata?!  Ainakin siinä minun tuolin kohdalla? Ei vaan, oma musta huumori pilkahti - luotin kyllä taitoihinsa.

Lavastus oli niukka, pöytä ja tuolit katsojille. Yleisvalaistus oli himmeä,  joten pöydän päällä roikkuva  lamppu muodostui yhdeksi näyttämän hahmoksi: Kai Kuutamo välllä laittoi sen kädellä ohjaten liikkelle...pyörimään, heilumaan. Tämä visuaalinen yksityiskoha toisaalta loi jännitettä ja toisaalta tasasi edellisen jakson tapahtumat siirtymävaiheessa. (Miten tämä oikeasti kerrotaan?) Tehokkaat tauot syntyivät tästä.

Lisää oikeita tietoja löytyy facebookissa Kai Kuutamo & sirkussirkus ja #lifebecomesus.

Jostain merkillisestä tunnelmasta yritin esityksen jälkeen palata ja keskittyä kuuntelemaan (eikä vain pölisemään omia juttuja) sekä taiteilijan, että parin muun yleisössä olevan mielipiteitä. Tämä oli hyvä tuokio, koska monesti olisi kysyttävää tai ainakin kiitoksia sanottavana esiintyvälle taiteilijalle, mutta harvoin pääsee rauhassa kommunikoimaan.

Mukana oli myös Maarit Utriainen Sirkus Faktorista, joka oli järjestämässä Kampukselle tätäkin residenssijaksoa. Ymmärsin näin, että mahdollisesti tänä syksynä voisi olla kolme eri taiteilijaa samanlaisilla jaksolla ja heidänkin demoesitystään pääsisi katsomaan.

Lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle! Tällainen outsider (ei sirkuspiireissä mukana) sai kokea jotain hämmentävää syysiltana.

Kaikki mahdolliset virheet minun ja korjaan innokkasti ne, jos joku pyytää!

Miksikö naputtelin tällaisen sekavan ja faktoja karttavan postauksen? Kolme syytä oikeastaan. Ensimmäisenä muistutus, että moniin tilaisuuksiin voi lähteä yksinkin! Nyt itselleni ei tullut edes mieleen kysyä ketään seuraksi, koska halusin rauhassa ottaa kuvia seuraavaa postausta varten. Arvasin myös reagoivani sirkusesitykseen voimakkaasti, niin halusin rauhassa "vajota tiloihin".

Toiseksi halusin tuoda esille Sirkus Faktorin ja nämä residenssijaksot. Olen jälleen kerran tohkeissani  mitä kaikkea hienoa ja erilaista Oriveden Kampuksella tapahtuu! 

Kolmas syy aivan henkilökohtainen: (nyky-) sirkusfanina tunsin päässeeni osaksi tätä kiehtovaa taidemuotoa, vaikka "vain" katsojana/kokijana. Saahan sitä kömpelö ja  huononäköinen lahopää haaveilla jostain oudosta "temppuilusta"? 

Haaveilen voimalla eteenpäin! Kalenterissa jo muitakin Kampuksen tapahtumia, joten siellä törmäillään, Mörri Seppälä

ps. Yritin korjailla pahimmat virheet tekstissä. Häiriö oli aktiivinen ja yhden sanan korjauksen jälkeen koko lauseen rakenne jäi ontumaan - sitä vaan ei heti huomaa. Enkä tällä korjaushetkelläkään taas kaikkea huomaa. On päästettävä irti ja luotettava lukijan armollisuuteen. Ainakin tein taas, mokasin, korjasin enkä enempään  pysty.

Kaunis Kampus lammen takaa

Taustalla youtubesta Cirque du Soleilin Alegria ja Varekai