Arto Lapin Korallimielellä

 

Tuotteliaan Arto Lapin Korallimieli on monipuolinen runokokoelma, josta lötyvät runotrilogian osat Veden ääret (2018), Pohjoiset tuulenpesät (2020) ja Ateljee Palander (2023), jota ei ole aikaisemmin julkaistu. Korallimieli- sikermä on rinnakkaisteos valituille runoille Taivaan pohjassa laulavat valaat (2019).

Jälkisanoissa Lappi kiteyttää trilogian runojen idean perustuvan muiden taiteilijoiden tekstien otsikoille ja teosten nimille. Veden ääret pohjautuu kolmen runoilijan esikoisteoksiin, Pohjoiset tuulenpesät saa otsikkonsa musiikista. Ateljee Palander kietoo tamperelaisen Palanderin talon ateljeeta käyttäneiden  kuvataiteilijan teosten nimet kokoelmaksi.

Runojen otsikot ovat sivujen alalaidoissa, jotta ne eivät ohjaa lukijan lukukokemusta liikaa.

Korallimieli -kokoelman aloittaa Ateljee Palander. Siinä  runojen ajatusmaailma aukeaa Palanderin talon (Keskustorin laidalla Tampereella) ikkunasta. Runot pohjautuvat kuvataitelijoiden Hugo Simberg, Kimmo Kaivanto ja Marra Lampin teosten nimiin.

Kirjan lopussa on sisällysluettelon lisäksi lista otsikoista ja kirjallisista lainoista.  Esimerkiksi runon Optimistinen virhe kohdalla lukee (1974, öljy kankaalle) ja se on Kaivanto -osastoa.

Keloja, tuulenkaatoja,

aarnio elää jopa kuolevana.

 

Vaikka Luonnontieteelliseen vitriinin

  saataisiin Täytetty Jumala

 

ei sellaista vetonaulaa

ettei museon viereiselle jäätelökioskille

  olisi pitempi jono.

 

Metsä mahdoton rajata.

Torilla muutama puu,

mutta tuuhea lapsikatras. 

 

Tuossakin runossa Lapin lempeä huumori ja inhimillisten piirteiden huomioiminen tulee esiin.  Kokoelmassa huokuu muutenkin pienten arkisten asioiden merkityksellisyys ja hetkien tärkeys. Ihminen voi ja saa haltioitua luonnosta, musiikista ja taiteesta. Lapset näkevät vielä kaiken kirkkaammin ja tiettyä viattomuutta aikuisessakin saisi olla.

Veden ääret pohjana olevat runoilijat, Mirkka Rekola (Vedessä palaa),  Jyri Schreck (Lumi) ja Harri Kaasalainen (Tuulastulet) ovat Tampereelta lähtöisin. Lappi kirjoitti heidän runojensa otsikoihin omat rivinsä. Nämä runot ovat lyhyitä, nasevia, niistä löytyy luontosanastoa, paikkoja ja  rauhallisuutta  ihmisenä olemisessa.

 MUT (ROHKEUTTA)

Ihmisestäkin

tekee kyllin jyrkkä

neliraajaisen. 

 

Pohjoiset tuulenpesät- osio osoittaa Lapin perehtyneisyyden monenlaiseen musiikkiin. Näitä runoja voisi ensin lukea itsellisinä teksteinä ja vasta sitten tutkia mihin kappaleisiin ne liittyvät. Muuten saattaa tulla informaatioähky? Tässä esimerkkinä usealle tutun The Sound of Silencen innoittamana kuvaus olemisesta luonnossa:

Viritän iltanuotion

tunturin kupeeseen, painan kämmenet

kuuman teekupin ympärille.

 

Sillä on korva

joka kuuntele, mutta minulla

ei kysymyksiä.

 

Yhtä hyvin voisin

olla huoneessa, jossa joku

nostaa sormen klavikordin koskettimilta,

sen hetken

hiljaisuudessa.

 

Raukeus jäsenissä.

Puinen kuksa, puiden 

äänet sen ympärillä. 

 

Korallimieli käsittelee ihmisyyttä yleensä, luontoa, runoutta, mukana lentelevät antiikin Ikaros ja ahkera Sisyfos. Täältä löytyy  lyhyempää myös ilmaisua, tiivistä ajattelua. Sikermän nimi löytyy sivulta 269:

Ympäröi meri.

Majakanvartijan oltava 

haikuun taipuva.

           / 

Minäkuoriainen,

pinnan alla värehtii

korallimieli.

          /

Ruuhkaisen kadun

yllä luonnontorvia,

laulujoutsenet. 

 

Korallimieli on hyvä katsaus lahjakkaan runoilijan tuotantoon vuosien varrelta. Jälkisanat kannattaa lukea tarkasti, jotta ymmärtää näiden runojen ideat, lähtökohdat ja viittaukset. Ihan helpointa pureskeltavaa tämän kokoelman runot eivät ole? Älyllisyys ja tunteet lomittuvat toisiinsa? Minulle Arto Lapin tuotanto on tärkeää, pysäyttävää. Korallimieli saa hiljaa odottamaan mihin kaikkeen hän runoilijana yltää.

Olen ennenkin kirjoittanut ajatuksia Lapin teoksista ja niitä löytyy Lukihäiriköstä: Lapin  Artoa ja saamelaisrunoutta (14.4.2018), Valaiden lauluja (5.6.2019) ja Lapin Pohjoiset tuulenpesät (14.12021).

 

Mieli jäi Kylmäpihlajan majakkasaarelle 

Runotta & rokkia kaikille! Mörri Mahlakallas

 # # # # # # # # # 

Arto Lappi, Korallimieli (2023, Enostone)

Jelena Salmi, kannen kuva ja graafinen suunnittelu

Markku Korsu, Arto Lapin kuva

Kalle Niinikangas, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - paljon kiitoksia!

Mörri, valokuvat

Lapin Pohjoiset tuulenpesät

Arto Lapin runokokoelman Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot takakansi kertoo, että se on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa on Veden ääret (2018), jonka runojen inspiraationa ovat valmiit otsikot ja tuleva päätösosa Ateljee Palander perustuu kuvataiteen herättämiin mielikuviin, ajatuksiin.

Pohjoiset tuulenpesät on musiikin kuuntelun kautta syntynyt kokoelma. Näin Arto Lappi kertoo esipuheessaan: Olen myös kuunnellut kirjoittamisajankohtana kyseisiä kappaleita, joten tämä on osaltaan sorvannut säkeitä. mutta se mikä on loppujen lopuksi vaikuttanut ja kuinka paljon, on itsellenikin hämärän peitossa. Kirjan kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen matka tutkia uusia tapoja synnyttää runoutta. Sillä hetkellä kun kirjoittaja yllättä itsensä, herää runo, elävänä.

Valitsen ensimmäiseksi esimerkkirunoksi osion 1 Cantus Arcticus, koska se ilmentää hyvin kokoelman kielellistä tasoa ja rauhallista tunnelmaa:

Aamulla niihin

herää, tuulikelloihin,

aamulla vasta

kun soivat herkimmillään

ja olen unessa

kyllin monesti kierinyt

itseni ympäri. 

Syntyjä: keveimmästä

kosketuksesta syvin kirkaisu,

kiirivät kurjet,

laulujoutsenet,

Cantus Arcticus, ja vihdoin

kaartaa taivas,

kun kaamoksen yli on heilahtanut

aurora borealis,

suurimman linnun siipi.

 

Cantus Arcticus

 

Viittaukset,  musiikkikappaleiden nimet  ovat runojen perässä kursiivilla ja ne voi lukea heti, mutta  lukematta jättäminenkään ei vaikuta runojen ymmärtämiseen.  Itse pidän näitä viitauksia kuin taukoina runojen väleissä: mm. Chasing Sheep  is Best Left to Shepherds *(Takki : Saana collection, 299 euroa, Housut: Valtion pukutehdas, 199 euroa), The Sound of Silence ja Hiljainen kylätie. 

Kokoelmassa on yhden sivun mittaisia ajatusketjuja ja edellisistä Lapin kokoelmista tuttuja lyhyitä mietelmiä. Laitan tähän yhden "lyhykääse", koska siinä näkyy lempeä huumori:

Aamuviideltä!

Kertokaa se hänelle,

palokärjelle,

 talon säännöissä lukee 

tähän lyömään hiljaisuus.

Tämä runo on osiosta 2 Old ideas: Blackbirds. Lapille on ominaista matkustaa maisemassa, havainnoida pinnanmuodot ja eläimet, tuulen puhallukset. Pohjoisen tuulenpesät on lukijaansa seestävä (rauhoittava, sisäiseen maailmaan johdatteleva) kokoelma, runot ovat herkkiä ja syvällisiä, tarkasti ja  kannustavasti  ihmisyyttä ja inhimillistä toimintaa tarkkailevia: 

Yhdellä kaunis nenänvarsi,

toisella moitteettomat kynsinauhat.

Kolmannella kymmenes laihdutuskuuri.

Nyökkää hämärälle,

avantosaunaan rohkaistunut.

Voi kätkeytyä nurkkiin,

olla lihoineen sinut. 

Löyly kivahtaa selkään, kyyristyn. 

Alotan hyväksynnän

täältä, varpaista.

 

The Weight 

 

Kokoelmassa on kahdeksan osiota, viitteet musiikkiin ja kirjallisuuteen, mikä ainakin minua lukijana kiinnostaa aina runokokoelmissa.  Lopusta löytyy vielä Arto  Lapin mittava tuotanto luetteloituna.

Omassa kirjahyllyssäni on useita  Lapin runoteoksia ja lueskelen niitä epäsäännöllisen säännöllisesti. Kirjallisuudessakaan  ei ole tarkoitus aina arvottaa teoksia toisiinsa verraten, mutta nyt rehellisesti tunnustan: Pohjoiset tuulenpesät on monipuolisuudessaan ja inhimillisyyttä kuvatessaan paras Lapin runokokoelmista.

 Reilun sadan sivun kirjan lukeminen kesti kauan, koska jotkut runot saivat lähes veden silmiin ja hengityksen salpautumaan - runomaailman kauneuden vuoksi. Tämä kirjan runo on omistettu kokoelmalle itselleen: 

Nykyisin otan kirjan summamutikassa,

avaan sen umpimähkän kohdasta.

Ei ole muuta järjestystä,

kuin nukahtaminen ja herääminen,

uudet lehdet kasvavat

samanmuotoisina kun edellisvuotiset.

 

On kivuliasta 

lukea kannesta kanteen,

nähdä päättyminen,

runo sieltä täältä tuo lohdun. 

 

Ei kielellistä tai muodollista kikkailua, ei tekstin asemointia paperille. Sisältö ratkaisee.

Pohjoiset tuulenpesät on itse koettava - sanani eivät riitä kertomaan mihin maailmoihin se vie.

~~~

 Jos mielessä alkaa näiden Lapin runojen myötä pyöriä erilaisia musiikkitermejä, niin niitä voi tarkistaa esimerkiksi Gereon Brodin koostamasta Musiikkisanakirjasta (1987, Otava). Tämän kolmannen, uudistetun painoksen löysin kirpputorilta ja sitä on kutkuttavaa selailla ihan huvin vuoksikin.  Kirjoittajat voivat löytää sieltä vaikka inspiraatioita hahmojen nimiin... Mitähän voisi touhuilla runoissa vaikka Mano Mattinata?

~~~~~~~~~

Muistutuksena tähän loppuun:  Jukka Lyytisen kirjoittaman Lauri Viita, kirjailijan elämä (SKS, 2020). Tämä teos tuo esiin lahjakkaan sanojen käyttäjän, joka oli persoonana ehkä kiivas, voimakas ja vaativa.  Millaisia tekstejä olisikaan voinut vielä Viidalta syntyä, jos alkoholi ja  mielisairaus eivät olisi vaikeuttaneet perhe- ja arkielämää?  Kohtalokas auto-onnettomuus vei Viidan vain 49-vuotiaana. 

Runoilijan hauta

 

Ne runot, jotka jäivät,

kun muita kirjaintelin,

ne vain, ne sentään jäivät

ja soivat: Täällä elin. 

  

        

Vahvojen runojen jälkeen taidan seuraaksi hyppelehtiä dekkariin ja naisten maailmaan. Suomessa pysyn yhä - kirjallisuudessa ja maantieteessä. Tammikuussa voi nauttia lumesta, ulkona liikkumisesta ja  teestä mukissa ja lukemisesta? Nauttikaa lisääntyvästä valosta, Mörri Seppälä

~~~~~~~

Lappi Arto, Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, pakkasenpuremat kiitokset! Kirjailijalle kiitos merkinnöistä!

Taustamusiikkina Epic Celtic mix Youtubessa

Valokuvat Mörri

Valaiden lauluja

Runoilija Arto Lappi on tuottelias kirjoittaja, häneltä on ilmestynyt vuosina 2001-2019 runokokoelmia yhdeksän kappaletta. Eri teosten suomennoksiakin vuosilta 2005 - 2015 kuusi kappaletta.

Joten aineistoa riittää! Taivaanpohjassa laulava valaat,  valitut runot 2000 - 2018 sisältää tekstejä kahdeksasta ensimmäisestä runokokoelmasta ja mukana on pieni määrä japanilaisia tankasuomennoksia kokoelmasta Kevätsateiden aika (Sammakko, 2005). Osan vanhoista runoista Lappi on uudistanut ja uusiakin runoja hän on kokoelmaan kirjoittanut, kertoo Lappi kokoelman esipuheessa Lukijalle.

Mietiskelijä palaa yksinkertaiseen, ajatuksia Arto Lapin runouden äärellä - otsikon alla Tero Tähtinen  analysoi Lapin monipuolista runoilijan uraa. Sehän alkoi v 2001 Runo-Kaarinan voittaneella kokoelmalla Ei perhonen siivistään tiedä. Lapin runoille yhteistä on lyhyys, itämaisen runouden mittojen käyttäminen (haikut ja tankat) lyhyet aforistiset rivit, mutta pitempääkin muotoa löytyy. Vaikka mitta olisi sidottu, niin kaikki ei ole niin vakavaa: itseironiaa, keveyttä, vähäeleisyyttä ja luontoa suomalaisin kuvin. Kun näkee, ihmettelee, tutkii ja haistelee ympärillä olevaa todellisuutta, voi kirjoittaa mistä vain, miten vain - ja silti osua tunteisiin väkevästi.

Kriitikko Tero Liukkosen mielestä suomen kielen sanat ovat niin pitkiä perinteisiin itämaisiin runomittohin, että haastetta on saada luonnollisian kuuloisia runoja aikaiseksi, mutta Lappi onnistuu siinä. Hänen ei tarvitse käyttää lyhyitä täytesanoja saadakseen "rivit oikein", vaan runot  ylittävät muodon ja sisällön välisen raja-aidan luontevasti, kuten Tähtinen huomauttaa. 

Runokokoeman aloittaa 7 runon sikermä, mukana on yksi suomennos Tamelelta. Kokoelman useimmat runot on mielestäni hienosti merkitty vuosiluvulla. Otan esimerkkinä tähän yhden filsosofisen tason runon:

Hän, joka taitaa

seurustelun itsensä

kanssa, autuas -

uitettu yltä päältä

ikuisella hetkellä. 

-2018- 

1 Ei perhonen siivistään tiedä on ensimmäinen osio. Sen, kuten muidenkin osioiden nimiösivujen alalaidassa, on johdantorunona jonkun itämaisen ajatteljan teksti. Tämä toimii oikein hyvin, koska pysähtyminen tarkkaan lukemiseen alkaa "jo tässä". Valitsen tähän hetken luonnossa:

Omenapuiden

kukat avautuvat

kuin sateenvarjot,

niiden kauneudelta on

mahdoton suojautua. 

Monien runosikermien  jälkeen tulee runoilijan "omat sanat" eli hän esittelee osion aiheen, kirjoitusprosseja ja muita ajatuksiaan. Tästä pidä kokoelmassa ehkä kaikkein eniten! Pääsee ikään kuin kirjailijavierailua "kuuntelemaan". Jos lukee runot heti uudestaan selityksen jälkeen, voi saavuttaa jotain syvällisempää tai hahmottaa sitä runoilijan tapaa kokea ympäristöä.

2 Taivaanpohjassa laulavat valaat on nimeltään seuraava osoi ja sieltä löytyy kokoelman ainoa tavumitallinen dodoitdu (7/7/7/5), joten otetaan se tähän esimerkkinä:

Kynnyksiä hipoen

peukalonpään kokoisen 

ampiaisen surina

               huoneenmittainen.

-2002-

Nyt runot saavat satteeksi Lapilta ajatuksia musiikista, hiljaisuudesta.

Tällä kaavalla runot asettuvat kokoelmaan. Esillä on ajatuksia perheestä, tuntureista, mietiskelystä, muista runoilijoista ja kaupankäynnistäkin. Heille on vaikea myydä sinistä kirjaa (käytännön ohjeita käytettyjen kirjojen kaupusteluun) tuo esiin Lapin kokemuksia antikvariaatin tiskin takaa. Näissä mietteissä on paljonkin huumoria, joten tässä kaksi:

Nuorille naisille ei saa flirttailla.

Keski-ikäislle naisille tulee flirttailla.

Korvien tulee punoittaa jos itselle flirttaillaan.

                                & 

Omituiset asiakkaat

tekevät kaikista päivistä omituisia.

Kokoelmassa on 14 erillistä osiota ja 13 on nimeltään Hoen kesähelteellä lumisanoja. Valitsen siitä yhden esimerkin ihan oman lumihaikailuni vuoksi:

Hiljainen fuuga,

kohoavat kuin urut

suvannon huurut.

-2014- 

Lopussa on kokoelmassa käyettyjen runoteosten luettelo sekä aakkosjärjestyksessä runot ensimmäisen rivin mukaan (Lapin runoissa on harvoin otsikkoja, nimiä). Luettelossa on myös lainattujen tekstien tekijät.

Kirjassa on sivuja 299 eli luettavaa, koettavaa riittää. Kiitos myös sinisestä kirjanmerkkinauhasta! Pidän sivujen laadusta, paperi on pehmeää ja "luonnonvalkoista", se tukee kokoelman lempeää tunnelmaa. Rakastuin ensinäkemältä kirjan yksinkertaisen, kauniiseen kanteen: sinisen eri sävyt ja minimalismi kutsuvat avaamaan teoksen hellästi. Kirjan vihreä selkä puolestaan luo pirteyttä ja modernia värimaailmaa mukaan.

Kirja on yllättävän kevyt kädessä ja se taas houkuttaa kuljettamaan "valaskirjaa" laukussa moneen paikkaan: ihana välipala bussissa, rannalla, kannonnokassa tai ihan missä vaan! Voi lukea vaikka vain yhden runon ja virkistyä kesähelteessä.

Eipä tämäkään runokokoelma aukea yhdessä blogikirjoituksessa, joten jätän toisen lukijan huomaan mielipiteen muodostamisen. Minulle tästä Taivaanpohjassa laulavat valaat- kokoelmasta kirjoittaminen oli vaikeaa. Koska pidän niin paljon Arto Lapin runoista, että yritin pidätellä tässä liikoja kehuja, välttää överisiirappia. Lyhyesti: pidän lyhyistä runoista ja "itämaisesta" ajattelusta. joten Lapin tekstejä lukeissani koen hyvin vahvasti tunnistettavuuden. Tietoisesti EN rakenna omia runojani samalla tavalla, mutta on kuin "Lappi kävelisi minun päässäni" eli sukellan välittömästi tietylle taajuudelle hänen runojensa kohdalla. Kerron tämän siksi, että en pääse tämän kokoelman kohdalla irti tunteista ja oma tekstini vaikuttaa takuulla sekavalta.

Vaikka hyllyssäni on useita Arto Lapin runoteoksia, niin tämä tulee kulkemaan vierelläni, mukanani, tukenani ja aina yhtä ylättävänä.

Jos ET muuta runokirjaa itsellesi hanki, niin tämä on muratin koristama portti runouteen!

ps. hymyä sai aikaan heti kokoelman nimi, itse kirjoitin valaidenlaulusta joku vuosi sitten ja yhä pidän niistä riveistä - joskushan omat vanhat tekstit vain nolostuttavat!


Avaraa mieltä ja ajattelun herkkyyttä kesään, Helena Mörri Seppälä

= = = = = =

Lappi Arto, Taivaanpohjassa laulavat valaat, valitut runot 2000-2018 (Enostone, 2019)
Salmi Jelena, kansi
Korsu Markku, tekijän valokuva
Niinikangas Katri, taitto

Enostone Kustannus, suurkiitos arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina ikkunasta tulvivat kesän soundit

Kuva Mörri Seppälä

Lapin Artoa ja saamelaisrunoutta

Vuoden 2018 huhtikuu onkin oikea runouden hurmoskuukausi. Kansalaisopistomme  runonlausuntaryhmän Sanan Mahdin kaksi esitystä ovat  torstaina 19. ja sunnuntaina 22. päivä. Niihin on harjoiteltu tiiviisti alkuvuodesta. Sen lisäksi on ollut "keikkoja" senioreiden parissa ja noille keikoille on aina kiva etsiä jotain uutta näkökulmaa.

 Oman esikoisrunokokoelmani Tämä on minun lauluni  maistiaisia pääsin lukemaan pienelle yleisölle kansalaisiopiston Kulttuurikuppilaan, jossa kirjoituspiirimme Kyhertäjät teki ensimmäisen julkisen yhteisesittäytymisen.

Tähän runollisten tekstien joukkoon sattumalta osui kirjastosta kaksi uutuutta, jotka molemmat veivät taas ihan oman maun mukaisiin runokerrostumiin.

Olen tunnistanut tamperalaisen Arto Lapin edelliset  runokuvaukset tyyliin "hän on kävellyt minun päässäni" ja nyt runokokoelmansa Veden ääret saa huokaisemaan ja pysähtymään liikkumattomaksi arjen keskellä.

Veden ääret on kirjoitettu harvinaisesta lähtökohdasta, joten saatesanat kannattaa lukea tarkkaan. Tällä kertaa Lappi on kirjoittanut omat lyhet runonsa kolmen erilaisen runoilijan teosten otsikkoihin. Mirkka Rekola, Jyrki Schreck ja Harri Kaasalainen ovat ne runoilijat, joiden otsikoita on käytetty. Koska Arto Lappi ei käytä useinkaan otsikoita omiin runoihinsa, niin nyt nämä otsikot on sijoitettu runojen alle selvästi riveistä kauemmaksi. Tämä ratkaisu toimii hyvin. 

Kirjan runot voi toki lukea tietämättä perusideasta mitään, eikä tarvitse tutustua Rekolan, Schreckin tai Kaasakaisen tuotantoihin ymmärtääkseen nämä luontoaiheiset ja inhimillisyyttä pohtivat "pienoismaalaukset". Näissä runoissa pääsee lapsen maailmaan, vanhenemiseen, tuntureille, runouteen. Kuten tämä Jyrki Schreckin Lumi- sarjan Varttumisesta- otsikoitu:

Jos taon

kysymysmerkin

suoraksi,

niin saan huutomerkin.

Silti kuiskaus

peittoaa sen  

mennen tullen.

Silloin on 

tuotava huulet liki,

kuiskattava

ihmisen korvaan. 

Käsiin sopivan kokoisessa kirjassa on 100 sivua ja lopusta löytyy lista Lapin kaikista ilmestyneistä teoksista, sillä hän on tehnyt myös suomennoksia.

 Omasta kirjahyllystä löytyvät Arto Lapin runokokoelmat:

Oravanportaat  (Sammakko, 2004)

Harakanpaja    (Sammakko, 2007)

Lumiputous     (Sammakko, 2009)

Laululento     (Sammakko, 2011)

Kärpäshäiriö   (Sammakko, 2014)

EN SELITÄ - SINUN ON KOETTAVA ITSE!

Toinen uutuus on kokoelma saamelaisesta nykyrunoudesta. Tuulisolmut esittelee neljän runoilijan tuotantoa:  Hege Siri, Sigbjørn Skåden, Rawda Carita Eira ja Irene Larsen. He ovat syntyneet 1960- ja 1970- luvuilla ja he kirjoittavat norjaksi ja pohjoissaameksi.

Suomennoksen ja hyvin kattavan esipuheen on laatinut toimittaja Kaisa Ahvenjärvi. Hän on myös väitellyt saamelaisesta nykyrunoudesta. Saamelainen runogenre voi hyvin, ja sen voi nähdä perustuvan joikuperinteeseen. Se on usein vapaamittaista, siinä on toistuvuutta ja tiivistä ilmaisua - kuten modernissa runoudessakin.

Eira on merisaamelaistaustainen ja hänen runoissaan kuvataan sukupolvien ketjua. Mitä onkaan menettää oma äidinkielensä  ja millainen on vähemmistökielen olemassaolo valtakielienen varjossa?  Skåden on uudistaja saamelaisrunoudessa, sillä hänen runoissaan on kokeellisuutta, hän sekoittelee eri kielistä ja kulttuureista otettuja aineksia, esim. Shakespearen jambiseen runomittaan. Eira oli vuonna  2012 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Hänen tuotantonsa on perinteisempää poronhoitokultuuriin liittyvää. Larsen sekoittaa saamelaista mytologiaa ja tämän kirjan sivuilla seikkailee karhun hahmo nykytodellisuudessa. 

Tähän lyhyt näyte Skådenin runosta Prekariaatin ulvonta

laita mun kortille hey

lisää katkarapusalattia ho

älä turhaan säästele hey ho 

hoka hoka hey 

pehmo-intiaani likainen cowboy 

heioloolaa heioloolaa 

loo 

ja vaarat 

ystäväni 

valkeat kuin falturalturaltura 

Tuulisolmut vie lukijansa nykyaikaiseen pohjoiseen menoon ja vuosisatojen taakse.

Ota koppi ja lue runoutta toiselta kielialueelta!


Huhtikuussa huhkitaan kulttuurin parissa - ainakin Orivedellä, Helena

************

Lappi Arto, Veden ääret (Enostone Kustannus, 2018)
Salmi Jelena, kansi
Niinikangas Katri, taitto
Henttonen Jani, tekijän valokuva


Tuulisolmut, valikoima saamelaista nykyrunoutta (Osuuskunta Poesia, 2018)
Ahvenjärvi Kaisa, esipuhe ja runojen suomennokset
Andersson Victoria, kannen kuva
Branders Mikko, kannen suunnittelu
Niemi Marko, taitto


Taustalla pehmeästi Rajaton, Tuhansien laulujen maa - cd