Underground-runoutta Tapani Kinnuselta

 

Tapani Kinnusen Oopperan grilli

Tapani Kinnunen on palkittu monella palkinnolla Suomessa ja hänen runojaan on ilmestynyt käännöksinä Virossa, Unkarissa ja Isossa-Britanniassa. Oopperan grilli (Enostone) on jo yhdestoista runokokoelma häneltä.

Kokoelman aloittaa  Suonna Konosen kirjoittama esipuhe, jossa hän muistelee kohtaamisiaan Tapani Kinnusen kanssa erilaisissa tilaisuuksissa. Konosen mielestä Kinnunen on säilyttänyt vuosikymmenien kuluessa boheemin asenteen, "joka ei ole enää pelkkää ryyppäämistä, vaan myös kotona viihtymistä - bo hemma". 

Kokoelman neljässä  osiossa vuorottelevat kotimaan maisemat ja etelän turistipaikat. Suomessa huomion saavat mm. liesituuletin,Turun räjähtänyt leidi Alkossa, kukko viinissä, asunnosta häätö, syyskuu.  1. osion herkin runo taitaa olla tyttärelle kirjoitettu ILMASTORUNO:

Avaan läppärin

ja näen tyttäreni

lukevan runoaan

Elokapinassa

Mannerheimintiellä.

Olen setämies,

big daddy,

minulla on ajokortti

ja kerrostalo-osake.

En voi moittia

ilmastonmuutossukupolvea,

ikäluokkani valtasi 

taloja ja kuunteli

räminämusiikkia.

Maailma on keksittävä

aina uudestaan.

Keitän kahvia

ja katson metsään:

aurinko painuu

mäntyjen taakse,

orava tekee loikan,

olen ylpeä

tyttärestäni.

Venlalle 

 

Toisessa osiossa Kanarialla seikkailevat turisteina ruotsalaiset, britit, aamupalana on kaurapuuroa ja churrot, nukkavierussa baarissa esiintyy Mikko Alatalo.

Seuraavaksi runoilija on Suomessa jälleen  ja runoissa on lasten kiljahduksia luistelukentällä, pässinpökkimänä mummolassa, jääkaapissa on tavaraa ja Jarkko Laineelle on 75-vuotissyntymäpäiväksi oma runo. Tutut  kemistit kokoontuvat Hirvipatsaalle.

Lopuksi ulkomailla runoissa vilahtavat mustekalat ja simpukat, muut turistit sekä väkevä juoma.

SLAVA UKRAINI, HEROJAM SLAVA

Aamiaisella eka, illallisella vika.

Tavoittelen kuolemattomuutta

juomalla pullokaupalla Retsinaa

Välimeren autiolla hiekkarannalla.

Aurinkovarjot ja punertava taivas

pitävät minulle seuraa. Naton

hävittäjät lentävät äkkiä

pääni ylitse. Venäjä

on muistutus ihmisen

kuolevaisuudesta, kun

kaikki hoidetaan päin persettä. 

Toinen esimerkkinä oleva runo myös näyttää runojen tyylin: suoraa sanailua vailla monimerkityksellisiä vertauksia tai realismin ohituksia.  Runot ymmärtää helposti ja hahmot on helposti löydettävissä lähiympäristöstään.

En ole valitettavasti koskaan kuullut Tapani Kinnusta livenä. Kirjailijan itsensä lukemana nämäkin runot saavat lisävoimaa ja ulottuvuutta  puheen/lausunnan rytmityksestä, tauoista, äänensävyn muutoksista ja välispiikeistä (?). 

Laitan loppuun yhden lyhyimmitä runoista, koska siinä on mielestäni hyvä kuvaus runoilijan elämän haasteista yleisestikin:

HOTELLIELÄMÄÄ

Kahdentoista rypäleen yö.

Kirjoitan runoja koronapassin

taakse.

 

Viikon lopulla 

siivooja siivoaa

ne roskiin. 

(Puerto Rico, Gran canaria 31.12.2021)

Espanjalaiset varaavat kaksitoista rypälettä kippoihin, kun vuosi vaihtuu. Yksi rypäle syödään jokaisella kellonlyömällä. He uskovat sen tuovan onnea koko vuodeksi. 

 

Oopperan grilli - kokoelma on sivuiltaan väljä: sivuilla on lähes ainoastaan runojen rivit. Muutamassa runossa on selite kenelle se omistettu tai yllä olevan runon selite rypäleiden merkityksestä.  Tähän kokoelmaan selitteiden vähyys  sopii hyvin.

Erityismaininnan saa Juho Juntusen tekemä kansi. Grillin rasvan tuoksussa kohtaavat runoilija ja ikonina tunnettu nainen - uusissa vaatteissa. Toimii!

 

Lukekaa runoutta ja haaveilkaa ideoista - jotka voivat toteutua! Tukekaa paikallisiakin esiintyjiä teattereissa ja klubeilla, toreilla ja teltoissa. Niin, teltoissa -  on lippu jo ostettu syksyksi Teatteri Sirkus Suosalon esitykseen. 

Eletään ensin huhtikuu ja suunnitellaan toukokuun menot ja tekemiset, Mörri Mahlakallas

 

987654321 123456789

Tapani Kinnunen, Oopperan grilli (2024, Enostone Kustannus)

Katri Niinikangas, taitto

Juho Juntunen, kannet

Riikka Järvinen, tekijän valokuva

Arvostelukappale Enostonelta, jonne kiitos leijailee

Musiikkina veikeä Tuntematon Koskinen, Yön matkustaja -cd (2023, Stupido records)

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Pimeässä voi rakkaus alkaa

Anna Sjövallin Ja pimeässä minä alan rakastaa

Anna Sjövall on ympäristötieteilijä, joka työskentelee mm. luontokadon ja kestävän kehityksen parissa. Tämä tausta heijastuu  hienosti hänen esikoisrunoteoksensa Ja pimeässä minä alan rakastaa runojen riveille.

Kokoelman alussa oleva lyhyt runo kompastuttaa iskevyydellään. Kannammeko mukanamme aina katkenneitakin ihmissuhteita? Se myös kuvastaa teoksen runoja:  arkiset asiat liittyvät suuriin tunteisiin ja biologisiin tapahtumiin.

Uusiotuotantoa

sisältää

maks. 50 % biohajonneen suhteen

 

valmistettu tehtaassa jossa käsitellään

sukulaissuhteita 

 

Ensimmäisessä osiossa parisuhde ja perheonni vilahtelevat  kanoottiretkellä, keväisen pihan istustustuokioissa, iltasatujen aikaan.

Toisessa osiossa matkataan moderneilla kulkupeleillä, ollaan kunnollisia miehiä ja katsotaan luontoa.

Yhtäkkiä 

maiseman rikkoo taivaalla lentävä kopteri

kyljessä

 

UPM bioforce - Beyond fossils

suon yläpuolella

kopterista avataan luukku

 

hetken päästä sataa lunta 

Seuraavaksi runoissa vilahtelevat sanat: sairauslomat, yhteistyö, aamukokoukset,kipupumppu, terhokoti. Miten vaikeaa on katsoa läheistensä vanhenemista? Kenen ovat nuo tikuiksi laihtuneet jalat? Mietin onko erään runon sana maailmanpyörä samalla viittaus kiivaaseen oravanpyörään, josta runon minä haluaa pois? 

Viimeinen osio on nimetty: Lehmus kukkii. Harmaapartanen mies jakaa viisauttaan omenatarhan antimista:

Mutta kesäomenat ovat pehmeitä

parhaassakin kypsyysvaiheessa

usein täynnä matoja 

kuin ihmistaimi 

kasvaa ruusutarhassa 

 se reagoi ja

lukee värejä

 

Kypsyminen

kysyy läsnäoloa 

 

Näissä runoissa liikkuu myös mies, joka  osaa vuolla puusta paistinlastan ja suuttua kunnolla. Rakastaminen voi alkaa salassa.

Ja pimeässä minä alan rakastaa on salakavalan helppo runoteos. Runojen sanat uppoavat helposti, mutta usein on palattava takaisin lukemaan uudestaan. Ymmärsinköhän sittenkään? Näissä runoissa ei ole rajuaja tunteita tai paatosta. Lempeyttä ja ymmärrystä luonnosta sitäkin enemmän. 

Runot ovat perinteisellä tavalla aseteltu paperille. Tekstin muotoilua on muutamassa runossa, ne kaikki kursiivilla, osoituksena vuorosanoista (oma tulkintani). Aivan ihana yllätys on kirjan lopussa, kiitosten ja sisällysluettelon jälkeen,  pieni teksti. Siitä loppuksi pätkä  vielä toivoa antamaan:

(...) Mutta joskus jokin elottomaksi julistettu asia kasvaa piilossa eläväksi, pimeimpänä aikana vuosikausia ikkunalaudalla nukkunut perhosorkidea puhkeaa valkoisiin nuppuihin, kun viereen ilmestyy lahjaksi saatu kukkiva sukulainen.

 

Toukokuussa on useampi lahjan antamisen mahdollisuus, joten suosittelisin tätä kaikenlaisten perheiden  äideille, nuorisolle aikuisuuden kynnyksellä ja luontoa rakastaville runonlukijoille - ainakin.

 

         

Vielä vinkki erikoisesta piensäeromaanista: Aija Anderssonin Pii (2023, Kulttuurivihkot). Kaukaa historiasta ammentavassa tarinassa on petovihaa, noitavainoa, hiljaisia naisia, kivien salaisuuksia. Helppo teos Pii ei ole, vaan vaatii useamman lukukerran, ja silti jää mysteeriksi. 

Kivi on rumpu naisen rinnassani

Kiven sammal pelkoni vaippa

Kielto kostea sammal

Älä koske tähän kiveen,

tähän ansakiveen 

Jos haluaa lukea esseitä ja lukemiskokemuksia kirjallisuudesta, niin suosittelen Pekka Vartiaisen Matkalla...jossain päin kirjamaailmaa (2023, Avain).

# # # # #

Koska blogin nimi on Lukihäirikkö ja kirjottamistani haastaa lukihäiriö, niin laitanpa loppukevennykseksi: PIENSÄEromaani on vaikea kirjoittaa! Niin monta vaihtoehtoa kirjainten järjestykselle ;) Kaikki virheet ovat siis minun ja korjailen niitä jälleen pyynnöstä.

Iän myötä ja stressitason kohotessa lukihäiriöni selvästi voimistuu. Olin tauon jälkeen mukana Oriveden kansalaisopiston runoryhmässä. Esityksiin osuuteni oli 5 runoa "osata" ulkoa. No kaksi runoa meni joten kuten ulkoa,  mutta 2 tarvitsin tukilapun. Oma teksti oli mukana ja sitä en yrittänytkään opetella. Luin suoraan paperista, jotta tunnelma ja äänenkäyttö eivät kärsi epävarmuuden vuoksi. Omat tekstit ovat aina vaikeimpia muistaa ulkoa, koska tuotantoa on paljon ja aivoni saattaa poimia sekaan jotain vanhempaa riviä. Noloa!

Kevään ja lopputalven taistelua seuraten toivottelen lukemisintoa!

# # # # #

Anna Sjövall, Ja pimeässä minä alan rakastaa (2023, Enostone)

Kati Salonen, kannen maalaus

Anniina Heikinheimo, kannen suunnittelu

Katri Niinikangas, kannen toteutus

Hanna Marttinen, kirjailijakuva

Kalle Niinikangas, taitto

Kiitän lämpimästi kustantajaa arvostelukappaleesta!

Taustalla Maija Kauhanen, Menneet-cd (2022, Nordic notes)

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Siveltimenvetoja Louise Glückin runokuvissa

 

Lukupinossani on kaksi runoteosta kirjallisuuden Nobel-voittaja (v 2020) Louise Glückilta,  Enostone kustantajalta. Molempien ansiokas suomennos Anni Sumarin. Uudempi Villi iiris (pidetään hänen pääteoksenaan) on suomennettu ja painettu vuonna 2022 ja sen alkuperäinen julkaisuvuosi on 1992. Talvisia reseptejä kollektiivista on vuodelta 2021. 

Villi iiris koostuu luonnon, kasvien ja vuodenaikojen mukaan nimetyistä runoista, niiden miljöö mahtuu usein puutarhaan. Runojen minä puhuttelee suoraan lukijaa sinä- muodossa ja välillä mietin onko puhuja tavallinen ihminen vai edustaako "ääni" myös jotain hengellisempää. Onhan mukana myös otsikkoja Iltahartaus ja useampi Aamuhartaus.

Tavallaan runojen maailma on tuttu ja lähellä, mutta riveillä onkin paljon isompia asioita. Rakkaus, ihmisyys, kuolema ja aika ovat aiheina kukkien keskellä:

AAMUHARTAUS (s 24)

Anna anteeksi jos sanon rakastavani sinua: vahvoille

aina valahdellaan, koska heikkoja ajaa eteenpäin

paniikki. En voi rakastaa

sellaista mitä en voi kuvitella mielessäni, etkä sinä paljasta

juuri mitään: oletko kuin orapihlaja,

aina sama samalla paikalla,

vai pikemminkin kuin sormustinkukka, ailahteleva, ensin pulpautat

vaaleanpunaisen tähkän rinteeseen päivänkakkaroiden taakse

ja seuraavana vuonna violetin ruusutarhaan? (...) 

Runojen kieli on selkeää, helposti lähestyttävää. Runojen asettelu sivuille on perinteistä, joten silmille on helppoa liukua riveiltä toisille. Teoksen 91 sivuille mahtuu monipuolisesti yksityisen ihmisen ajatuksia kukkaiskielellä.

Talvisia reseptejä kollektiivista

Talvisia reseptejä kollektiivista on myös ohut runoteos, sivuja 53. Nämä runot ovat hetkiä, tuokiokuvia arjesta ja matkalla olemista. Ihminen on näissäkin runoissa herkkä, kevyt ja toisista riippuvainen. Ote runosta 

KUOLEMAN KIELTÄMINEN 1. Matkapäiväkirja

(...) Tajusin, että ovivahti oli seissyt rinnallani.

Älä ole surullinen, hän sanoi. Olet aloittanut oman matkasi,

et maailmaan, niin kuin ystäväsi, vaan itseesi ja muistoihisi.

Niiden vaimentuessa saatat saavuttaa

tuon kadehdittavan tyhjyyden johon

kaikki asiat virtaavat, niin kuin tyhjä kuppi Tao te chingissä-

kaikki on muutosta, hän sanoi, ja kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Kaikki myös palaa takaisin, mutta ei samana

kuin lähti - (...) 

Osa runoista muodostaa tarinallisen kokonaisuuden,  jossa runot keskustelevat keskenään. Loppupuolella SYKSY on sarja lyhyitä, itämaistyyppisiä ajatelmia, kuten:

Oivallus, siskoni sanoi.

Nyt se on tässä.

Mutta pimeydessä on vaikea nähdä.

Jalansija täytyy löytää

ennen kuin sen päälle laskee painonsa. 

 

Talvisia reseptejä kollektiivista on ehkä  näistä kahdesta teoksesta selkeämpi ja helpommin sisäistettävissä. Näitä voi lukea hyvinkin limittäin ja lomittain - Louise Glückin lämmin ja konstailematon sanataide kietoo pehmeään viittaan. Hänen tuotantoaan arvostetaan suuresti ja hän onkin Nobelin lisäksi saanut runouden Pulitzerin palkinnon v 1993 ja National Book Awardin v 2014.

Lukihäirikössä Louise Glückin Uskollinen ja hyveellinen yö päiväyksellä 6.3.2021.

Runoja siis arkeen, kassiin tai yöpöydälle!  Mörri Mahlakallas, Kampus

# # # # # # 

Louise Glück, Villi iiris (2022, Enostone)

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Talvisia reseptejä kollektiivista (2021, Enostone))

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Zhu Dao, kannen maalaus/Shangai museum

Katri Niinikangas, taitto

Arvostelukappaleet kustantajalta - kissankelloiset kiitokset!

Mörri, valokuvat

Kreikkalaisia nykyrunoja Aurinkokellossa

                                       

Enostone kustannuksen  Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja -teoksen  ovat toimittaneet Riikka P. Pulkkinen ja  Athiná  Róssoglu. Pulkkinen on kääntänyt kokoelman sekä kirjoittanut Kääntäjän kirjeen  ja Róssoglu on laatinut esipuheen. Niistä saa paljon tietoa kreikkalaisesta nykyrunoudesta, joten kokoelma avautuu aivan eri tasolle kuin nopean selailun aikana.

He korostavat, että Aurinkokellon teksteissä vanha kreikkalainen kulttuuri ja uusi haastava nykyaika törmäävät rajapinnalla. Taustalla on välillä vanhaa kreikkalainen mytologiaa ja yhteiskunnalliset tapahtumat vaivaavat sukupolvesta toiseen. Runojen tunnelma voi olla melankolinen, lamaantunut ja epätoivoinen, mutta lääkkeenä näille on rakkaus. Runoilijat etsivät uusia muotoja, kollektiivista tapaa luoda merkityksiä. Runot ovat puhekielisiä, rytmillistä ja  sanasto uskaliasta, karkeaakin.

Aurinkokello tuo esiin  32 runoilijaa ja heistä on kirjan lopussa lyhyet esittelyt. Runot etenevät neljän erilaisen osion kautta suuremmasta pienempään, yhteiskunnasta yksilön kokemuksiin.

politiikka- osiossa vilahtelevat mm. joukkovelkakirje, mielenosoittajat, lakko, sosialismi, teloitus ja piikkilanka, usko ja jumala. Kokoelman runot ovat pitkähköjä, joten otan tässä esimerkin yhden runon alusta: 

VÄHÄN-NIIN-KUIN-KAUDELLA  (JÁNNIS DÚKAS)

Täällä vähän-niin-kuin-kaudella

saappaissa, nahkatakeissa

kaupungilla kulkevat

kaupunkia vahtivat 

poliisit kuin varkaat

 

kuiskauksia, huutoja 

tahroja ja maaleja 

häpeällä ja vihalla

punaisella viivalla

anteeksipyyntö tanssii 

 

Ateenan linnoituksessa

ylhäällä vahtitorneissa

yöllä kun tulet syttyvät

niin piirittäjät olivat 

itse piiritettyjä 

 

Ruumishuoneen suojassa

hapuilen haavaa rinnassa

Y-kirjaimen muotoista

 vuosituhannen leikkausta

joka kasvaa ja syvenee (...)

 

kaupunki   yhteiskunta -osio ei tuo silmien eteen häikäisevän sinistä merta ja vaaleahiekkaisia turistirantoja, sitä tuttua kuvastoa lomasaarilta. Nyt yksinäisyys, vihamielisyys ja pelko majailevat suljetuissa huulissa, surmatyössä, asuntojen ahtaissa neliöissä tai puhjenneissa pelastusliiveissä.  Tyhjyys kodissa voi olla samaa mielessä ja lintuhäkki voi edustaa myös kaipuuta jonnekin muualle.

arki   ihmissuhteet koostuu ajatuksista mm. matkoista, työstä ja haaveista, rakkaudesta, naisista ja miehistä, taiteesta ja elämisen vaikeudesta. Tämä runo nousee esiin humoristisella sävyllään ja proosatekstimäisellä muodollaan:

OPETA MINUT EROAMAAN (PAVLÍNA MÁRVIN)

Sateen muodostamassa lätäkössä oli kertakäyttökäsine. Veden virrassa se täyttyi kuralla ja vedellä. Sen kolme murtunutta sormea heiluivat ja ranne vajosi hermostuneen oloisena. Ihailin sitä. Katselin pitkään, ihailin sen päättäväisyyttä ja rohkeutta hyvästellä lakkaamatta, vielä paljon kauempaa käännyin yhtäkkiä ympäri ja katsoin sitä uudestaan: Se heilutti vieläkin. Kävelin sateessa kaupungilla, etsin sinua kertoakseni. Miten löysin kertakäyttökäsineen, joka osaa hyvästellä paremmin kuin kädet, jotka osuivat minulle ja sinulle. 

 

Viimeinen osio yksilö keskittyy ihmisen sisäiseen kokemukseen, tunteisiin. Muistot, luottamus ja pelko, ajan kuluminen ja sen huomaaminen, katoava kauneus, menetys ja suru. Kokoelman runojen asettelu on  perinteistä, joten tähän lopuksi osa viimeisestä runosta, koska se kertoo paljonkin ilmavuudessaan kielestä, muistamisesta: 

ALIKIELISYYS (THOMÁS TSALAPÁTIS)

(...) Viime aikoina myös _ _ _ _ _  pronominit alkoivat kadota._ _ _ _ muutamat, mutta kaikki näyttää _ _ _ _ että olen loppumetreillä. _ _ _ _ _esineet _ _ _ _ _ ympärillä _ _ _ _ _ _ _ _ _. _ _ _ _  on palasina. _ _  _  _ _ _ _ tulee vaikeaa. Kieli eroaa elämä_ _ _. Tuuli riepottelee konsonant_ _ _ _. Kuiskaus tukahduttaa vokaali_. Miten _ _ _ _ _ _ _ toiselle? Nyt _ _ _ _ _on odottamatta _ _ _ _ _ _ _ _ vanhuus_ _ suru. (...) 

 

Runot ovat helppolukuisia puhekielisyytensä vuoksi, eikä välimerkkejä ole juurikaan. Myös isot kirjaimet ovat vähissä ja osioiden nimet ovat voimakkaampia juuri pienillä alkukirjaimille painettuna.

Rivien väleissä tuntuu voimakkaiden tunteiden paino. Runot ovat nykyajan kuvausta Euroopassa, ei pelkästään Kreikasta. Aurinkokello saa ajattelemaan maanosamme historiaa, kriisejä ja sotia vuosikymmenien varrella. Mielestäni tämä kokoelma on yksi merkittävämpiä runokokoelmia moneen vuoteen ja siten ansaitsee huomiota, arvostusta ja laajaa levikkiä! Koulukirjastoihin eurooppalaisen historian bonuskirjaksi?

Tarttukaa Aurinkokelloon - antoisaan antologiaan -  ja ottakaa kiinni aurinkokellon osoittamasta ajasta?

Aika kuluu ja valoisuus lisääntyy kevättä kohti hengaillessa. Lukemisiin, Mörri Mahlakallas

 

                           

 # # # # # # # # 

Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja (2022, Enostone)

Toimittaneet Riikka P.Pulkinen ja Athiná  Róssoglu

Kääntänyt Riikka P.Pulkkinen

Kannen kuva Spíros Vasilíu

Graafinen suunnittelu Katri Niinikangas

Taitto Kalle Niinikangas

Arvostelukappale kustantajalta, helottavan kuuma kiitos!

Valokuvat Mörri

Taustamusiikkina Samuli Putro, Keskellä kesää (cd, 2021, Universal)

Tarkista Alibisi matkalla Aregemiaan

 

Jo olikin aika tutustua turkulaisen Mika Kivelän tuotantoon, koska häneltä ilmestyi jo 12. runokokoelma. Räkäkännirakkautta- teos voitti Image-lehden ja Books on Demand Finlandin Indie Book Awards 2015- kilpailun. 

Alibi (Enostone, 2021) sisältää 54 sivun verran suorasanaista nykyrunoutta, jossa ei kaunistella tai peitellä miehistä kovaa maailmaa ja alamaailmaa. Väkivalta, aggressiot, päihteet, musertava yksinäisyys ja vieraantuneisuus iskevät silmille. Teoksessa on raakuutta, rosoa, voimaa ja vetoa. Sekä aiheiden, että sanojen seassa. Mustaa huumoriakin löytyy:

MISSISSIPPI

Päivät pitkiä

kuin hampaat 

suistomaan alligaattoreilla.

Olen nähnyt niitä

leffoissa,

dokkareissa,

täyden unissa.

Krokotiili on nynny.

Se ottaa turpiin Tarzanilta,

myy häntänsä halvalla

Lacosten kuteisiin.

Mississipin alligaattorille

ei vittuilla.

Se lymyilee rämeillä,

joissa soi Lynyrd Skynyrd

ja paistaa verenpunainen

kuu. 

Alibin useimmat runot ovat vajaan sivun mittaisia ajatusjuoksuja. Muutama lyhyempikin runo iskee, ja tässä vihje kansikuvaan: 

KALLOJA JA KAASUNAAMAREITA

Tunnen kimman, joka kerää 

kalloja ja kaasunaamareita.

Vein lahjaksi Suomen armeijan nassen.

Joimme teetä itämaiseen tapaan.

Rapsutin sen mirriä

ja katselin kolkkoja

tyhjiä silmäkuoppia

hyllyn reunalla. 

 

Kokoelman kannesta mietin  tosin, että sisältö itsessään on niin voimakasta, että hivenen hillitympikin tekstin fontti tai tausta olisi toiminut "sisäänheittäjänä".  Alibi ei kuitenkaan ole kauhurunoteos.

 Alibia voi selailla yksin yksi  runo kerrallaan, mutta jotenkin omissa korvissa kuulen lakonisen miesäänen lukevan näitä ääneen jossain illanistujaisissa. Teos aiheuttaa kyllä monia ajatuksenjuoksuja ja antaa puheenaiheita!

Runoilija aina ilahtuu muiden runoilukokemuksista, joten vielä pätkä ajatuksenvirrasta:

(...) juhannuksena hankin kinkun ja vedänkin vissyä

perjantai sadattelen arjen loppumista

ja odotan maanantaipullon korkkaamista

en käytä isoja kirjaimia, luovun pisteistä

pilkkuja kyllä kylvän 

             

 Lueskelin kirjallisuus-ja kulttuurilehti Säröä, numeroita 42 ja 43-44. Erittäin mielenkiintoisia artikkeleita ja runoja, novelleja, arvosteluita  yms.

 Tuossa nro 42 pääkirjoituksessa Mark Mallon muistelee ystäväänsä, Oriveden Opiston pitkäaikaista kirjoittajakoulutuksen vetäjää Reijo Virtasta. Reijo oli monelle kirjoittamisesta innostuneelle tuki ja innokas keskustelija. Oli ilo hänet tuntea.

Sattuipa samassa pinossa olemaan myös Mark Mallonin esikoiskokoelma Aregemia (2010, Tammi). Teoksen aloittaa tietoiskumainen selostus Aragemiasta (Aregemian liitto), joka sijaitsee Atlantissa Norjanmerellä. Vuoristoisen saariryhmän ominaispiirteenä ovat laajat kasvihuoneverkostot ja luolastot, jossa nykyään on sotilasteollisuutta, mutta menneinä vuosikymmeninä lasten kasvatusleirejä.

Valtion asukkaita piinaa tauti, joka ilmenee mm. mielenterveyshäiriöinä ja epileptisinä tiedottomuuskohtauksina.

Tämä alkuasetelma kestää vain hetken, sillä proosarunoihin ilmestyy viittauksia (liian) kirkkaaseen valoon ja varjoihin, tarkkaileviin katseisiin ja aikaan.

(...) Tarkkailet ajan etenemistä

silmääkään  räväyttämättä

kokonaisen tunnin

ja näet rikkinäisiä syy-seuraus-suhteita

ja huomaat että todellisuus on epäsymmetrinen,

siksi että vastasyntyneitä kastetaan

talojen vierustoissa

ja  peitetään heinällä ja lumella

kasvoja lukuunottamatta

Aika etenee lapsi lapselta,

kuuluu sanonta valtiossa joka on abstrakti

koska siinä valtiossa noudatetaan samaa lakia joka

valtion synnytti. 

 

Mikään ei ole pysyvää, muutos on aina liikkeessä.  Onko Aregemia lopulta katsaus inhimillisiin toimiin ja tunteisiin, vaikka miljöö olisi erilainen, outo, keksitty?  Näennäisen juonen alla on aina dynamiikka, jonka rikkinäiset ihmiset synnyttävät? 

(...) ja mitä tapahtui eromme jälkeen

voisinko tuntea mitä tunsit kun istuit laiturilla

ennen kuin päätit laskea saapuvat aallot

jotka saapuivat uudelleen

ja laskit ne

samat aallot jotka taas saapuivat

ja laskit ne 

taas ja taas samat aallot

 

ja taas

ja taas 

mitä tunsit 

 

Tämä lainaus siksi, että noissa riveissä on jotain lohdullista, ja kielellistä meditatiivista rytmiä. Aregemia haastaa lukijansa: pitää irroittautua arjen raameista ja antaa rivien viedä tuulen lailla. Kertakäyttörunoutta tämä ei ole, joten useampaan kertaan kannattaa matkusta näille saarille.

Alitajunta vetää joitain yhtäläisyyksiä Aregemiasta Ville Hytösen Thuleen (Lukihäirikkö Thule ja Siperian tuulet, 20.11.2020) sekä oudosti Antti Salmisen Lomonosovin moottoriin (v 2014). Kannattaa nekin lukea!

Antaa runojen potkia, väistää, keinuttaa, inhottaa tai tökkiä! Antoisia lukutuokioita ja ajatusmyllerryksiä, Mörri Seppälä

 

/////// *******///////******//////

Kivelä Mika, Alibi (2021, Enostone)

Juntunen Juho, kansi

Niinikangas Katri, taitto

Mäki Kalevi, tekijän valokuva

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos jälleen luottamuksesta!

Mallon Mark, Aregemia (2010, Tammi)

Lyytinen Laura, kansi

Lainattu lukuun Oriveden Kampuksen kirjahyllystä 

Kuvat Mörri (huono kuvanlaatu johtuu kamerani väsymisestä, vein sitä tämän kuvaussession jälkeen huoltoon... kunpa se vielä nuortuisi osien vaihdosta!)

Jonain päivänä ymmärrämme lisää

 

Hanna Kivisalon teoksen Jonain päivänä ymmärrät takakannessa kerrotaan näin: Tekstit muistuttavat, että silloinkin, kun elämä ei ole menestystarina, se voi olla merkitystarina. Tätä kannatteleva ajatus kulkee kirjan läpi pienissä tarinoissa, ohjeissa ja mietelmissä. Usein kirjoittaja lohduttaa lukijaa elämän heitellessä haasteita eteemme.

Tarinat ovat sivun mittaisia ja helposti ymmärrettäviä. Ensimmäisen osion Onnellisten  maa on lasten kaltainen mietelmästä Lepopäivä vai puurtamispäivä? otan tähän pätkän:

(...) Mutta lepopäivän ja puurtamipäivän rajalla pitää valita. Muuten päätyy seisomaan toinen jalka toisella, toinen toisella puolen pääsemättä lepoon tai vauhtiin. Kahdella maalla seisoskelua seuraa pettymys, kun ei mene eteen ei taakse, ja silti olo on entistä väsyneempi. Vaikka väsyyhän sitä kuka tahansa, jos yrittää koko pivän seistä kahdella puolella ojaa. 

Lepopäivä vai puurtamispäivä? Valitse kummalle puolelle astut.

 

Kirjan aiheina ovat mm. arjen asiat, lapset ja puoliso, lepo, kotiin saapuminen, haaveet ja ilo. Kuinka voimakas voi loukkaus olla? Miten voidaan määritellä anteeksiantaminen?

Antaminen on siunaus, sanotaan. Mutta mitä jos se, minkä olisi antanut toiselle, on varastettu? Revitty käsistä, annettu toiselle. Miten annetaan se, mikä on luvatta riistetty? Sellaista antamista kutsutaan anteeksiantamiseksi.

Anteeksiantaminen on antamista jälkikäteen. Menneen annetaan mennä ja itselle annetaan takaisin varastetuista asioista arvokkaimmat: omanarvontunto ja hallinnantunne.

Jos et voi antaa, anna anteeksi. 

 

Myös luonnon tapahtumien kautta Kivisalo miettii ihmistä, ihmisyyttä. Luonto sulaa itkemällä, miksi ei ihminenkin? - tekstissä on voimakkaita kuvauksia:

(...) Kun jäät lähtevät liikkeelle, pauke ja tärinä herättävät syväjäähän nukahtaneen. Jääkylmä ryöpsähtää kasvoille, pyörteet ottavat kiinni mistä saavat ja repivät tuhansiin osiin. Jäät rytisevät ja tunteet huutavat, että nyt en enää jaksa, nyt en enää pysty ja nyt en enää voi olla hiljaa. En voi, vaikka haluaisinkin, sillä jää ei pysähdy, muistot eivät lakkaa vyörymästä, eivätkä kyyneleet virtaamasta (...)

 

Pienet, kevyet tai painavat, tekstit ovat puhuttelua sinulle, lukijalle. Tähän sopii myös teksteissä käytetty toisto: yksittäisen sanan tai sanaparin sekä ajatuksen toisto saman tekstin sisällä.  Tämä tuo myös rytmiä lyhyisiin kappaleisiin.

Hanna Kivisalo on mm. perheenäiti ja teologian maisteri ja opettaja. Kaikki tämä huokuu lempeästi riveistä valittujen teemojen vuoksi sekä huoliteltuna kielen käyttönä. Jonain päivänä ymmärrät on mielestäni herkkä pieni teos, jota voi selailla hajamielisesti tai tarkkaan jokaista sanaa miettien. Toimii lohtukirjana. 

Hanna Kivisalon ensimmäinen teos Hyvän jälki (Enostone, 2019) oli myös Lukihäirikön luettavana, päiväys 21.9.2019.

Voit tutustua myös Hannan blogiin Sekunnit ja tunnit (www.sekunnitjatunnit.blogspot.com)

***********

Kesällä sain ystävältä Paul Coelhon Valon soturin käsikirjan ( Bazar). Valon soturi koostuu lyhyistä kappaleista, joissa Coelho on yhdistellyt länsimaisia ja itämaisia filosofian traditioita, kristillistä ja islamilaista perinnettä. Valon soturi kehoittaa lukijaansa miettimään  syvällisesti ja näin pääsemään kohti itseymmärrystä.

Tässä näyte sivulta 39:

(...) Jotkut toverit valittavat kaiken aikaa. "Toisille tarjoutuu parempia tilaisuuksia kuin meille." He saattavat olla oikeassa, mutta Soturi ei anna sellaisen lamauttaa itseään, hän pyrkii ottamaan kaiken hyödyn hyvistä puolistaan. Hän tietää, että gasellin voima on sen ketterissä jaloissa. Lokin voima on tarkkuudessa, jolla se nappaa kalan. Hän on oppinut, että tiikeri ei pelkää hyenaa, koska se tietää omat voimansa. (...)

 

Vaikka kirjan nimessä on soturi , niin teos sopii kaikille lempeille, miettiville ja tavallisille ihmisille, jotka vertauskuvien kautta ymmärtävät suositun Coelhon mietteitä.

Joskus ihminen kaipaa lohtua kirjan sivuilta, ja sanat saavat olla tuttuja, ajatukset moneen kertaan esitettyjä. Usein nämä ovat ponnahduslautoja omiin mietiskelyketjuihin. Lohtukirjoille on siten paikkansa kirjapinoissa. 

Monen kirjavia lukuhetkiä sinulle, Mörri Seppälä

 

*******

Kivisalo Hanna, Jonain päivänä ymmärrät (2021, Enostone)

Org Taivo, kansisuunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - herkät kiitokset!

 

Coelho Paul, Valon soturin käsikirja (12.painos 2019, Bazar)

Pernu Sanna, suomennos

Haukio Jenni, esipuhe

Lahja ystävältä, monet kiitokset!

Valokuvat Mörri 

Nobel-palkitun Louise Glückin runoutta

 

Enostone kustannus on tehnyt kulttuurityön julkaistessaan yhdysvaltalaisen Louise Glückin runokokoelman Uskollinen ja hyveellinen yö.  Glück (s 1943) on arvostettu ja tunnetuin sukupolvensa edustaja, ja hänelle onkin myönnetty vuoden 2020  kirjallisuuden Nobelin -palkinnon lisäksi National Book Award, Bollingen Prize ja Pulitzer ja American Academy of Arts and letters- akatemian runouden kultamitalli.

Alkuperäisteoksen Faithful and Virtuous Night (2014) on ansiokkaasti suomentanut Anni Sumari. Glück leikittelee sanojen ja äänteiden kanssa, joten kääntäminen on haastavaa jo siksi: knight - night -sanapari ei kuulosta suomeksi yhtä iskevältä (ritari - yö), mutta Sumari saa runot liikeelle, eläviksi.

Kokoelma koostuu 24 runosta, joista suurin osa on pitempi muotoista proosarunoutta. Runoissa on kertojanäänenä minä, pienestä pojasta aikuiseksi ja vanhenevaksi mieheksi kasvava syvällisä ajatteleva  henkilö. Hänelle on suru ainainen seuralainen, koska hän jäi veljensä kanssa orvoksi, ja heidän tätinsä otti heidät huostaansa. Näin orpous ja myöhemmin erakoituminen kulkevat kokoelman ytimessä. 

 Kertojen elämään kuuluvat englantilainen maalaismaisema, monivuotinen terapia ja yhteys veljeen. Oman taiteen tekemisen  ihanuus ja vaikeus tulevat runoissa hyvin esiin. Kokoelman alussa minä on ritari, joka lähtee raskaalle matkalle kuoleman luo. Tässä mielestäni yksi riipaisevin kohta kokoelmastaja samalla esimerkki kielellisestä tasosta. Sitaatti Seikkailu -runon 2. osasta:

2. Sama ajatus kehkeytyi seuraavana yönä,

tällä kertaa se koski runoutta, ja sitä seuraavina öinä 

moni muu intohimo ja tunne samalla tavalla

sivuutettiin ikiajoiksi, ja joka yönä sydämeni

vastusti tulevaisuuttaan kun pieni lapsi, jolta mielilelu otettiin pois.

Mutta näitä jäähyväisiä, sanoin, ei voi vain välttää.

Ja viittasin taas kerran suunnattomiin mahdollisuuksiin

joita meille avautuisi hyvästien kautta. Ja tämä lause tunnuksenani

minusta tuli maineikas ritari, joka ratsasti kohti laskevaa aurinkoa, ja sydämestäni

tuli ratsu, joka kantoi minua. 

 

Tämä kehyskertomus surullisesta miehestä on taidokkaasti kehitelty, koska näin runoihin Glück on saanut ihmimillisiä tarpeita ja epävarmuuksia vahvasti mukaan: kaipuu, kiintymys muihin ihmisiin, yksinäisyys, outouden tunne muiden seurassa, kuoleman pelko ja sen hyväksyminen osana elinkaarta. Ote kokoelman loppupuolen runosta Valkoinen sarja:

(...) Loppu tuli ja meni.

Vai pitäisikö sanoa että ajoittain loppu läheni;

kuljin sen läpi kuin lentokone joka lävistää pilven.

Sen tuolla puolen "vapaa"-merkki loisti edelleen mukavuuslaitoksen ovella.

 

Tätini kuoli. Veli muutti Amerikkaan (...) 

 

Uskollinen ja hyveellinen yö  ei ole kuitenkaan  synkkä kokoelma, vaan se on täynnä lempeää lämpöä, joka tulee yksilön piirteitä ja elämää ymmärtävistä lauseista. Kerronta on näennäisesti helppoa, arkikieltä, mutta niin ovelasti kudottua, että runoista löytyy koko ajan uusia tasoja, näkökulmia. Kaikkia runoja ei ehkä ymmärrä ensilukemalta, mutta lukemisen ilo tuleekin juuri sellaisesta hitaasta tekstin "uppoamisesta" omaan kokemusmaailmaan. 

CORNWALL

Sana putoaa sumuun

kuin lapsen pallo korkeaan heinikkoon 

jonne se jää viettelevästi

välkkymään ja hohtamaan kunnes

kultaiset ryöpyt paljastuvat

yksinkertaisesti  niittyleinikeiksi (...) 

 

En halua, enkä osaakaan analysoida teosta tarkemmin. Tunnen eräänlaista kunnioitusta tätä teosta kohtaan sen sisällön vuoksi ja haluan jokaisen lukijan muodostavan itsenäisesti mielipiteensä. Tässä kun yksityinen on yleistä ja yleinen yksityistä.

Tämä kokoelma on esimerkki siitä, että pelkkä tekstin sisältö riittää, se on pääasia. Yhtään turhaa sanaa ei ole. Runot on painettu samalla fontilla ja rivivälillä - erillisiä  muotoiluja ei ole.  Kirjan kansi saa erityismaininnan, sillä se on kaunis ja "solahtaa" kokoelman sisältöön erittäin hyvin. 

Uskollinen ja hyveellinen yö jättää vahvaan tunnelmaan, joten vähään aikaan en halua lukea yhtä ainutta muuta runoa! Kuitenkin jostain riveistä oma alitajunta alkaa kehrätä idean ohutta lankaa..

Lukemista odottavissa kirjoissa on luvassa kevyempää huumoria ja psykologista romaania, mutta yllätyksiäkin voi tulla tupsahtaa. Omat "esittävän taiteen" harrastukset ovat nyt epämääräisellä tauolla, joten lukemiselle jää paremmin aikaa. Ellei sitten yksi idea toisen valokuvaajan otosten  ja omien runojen yhdistämisestä vie mennessään...

Vointeja, Mörri Seppälä

- - - - - - - - - 

Glück Louise, Uskollinen ja hyveellinen yö (2020, Enostone)

Sumari Anni, suomennos

Org Taivo, kannen kuva ja suunnittelu 

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Kuvat Mörri

Näitkö minut? Todella?

 

Jään jokaisen lukukerran aluksi kiinni Eija Tammiston runokokoelman Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta kansiin. Ensinnäkin kokoelman nimi on kaunein, mihin olen pitkään aikaan törmännyt kirjassa! Nuo kuusi sanaa lupaavat kaikenlaista ja antavat mielikuvituksen liitää ympäriinsä. Kannen piirroksen "kuunaama" on verrannollinen kokoelman runojen sisään päin kääntyneeseen ja sulkeutuneeseen tunnelmaan.  Teos on ohut, noin 70 sivua, mutta todella vaikuttava jokaisella painetulla  rivillään.

Näissä lyhyissä runoissa Tammisto tuo esiin kipeitä kokemuksia lapsena olemisesta, äidin/vanhemman  hyväksynnän etsimisestä, sisaruksen kanssa olemisesta. Kaikki runot eivät aukene heti, mutta osa menee ihon alle kuin terävin lasinpala! Holtittomassa tuulessa- osion runo sivulla 13:

Valot taittavat suupielen varjon

hätäisen verukkeen

miksi on vaikea pitää kaulasta kädestä

edes hetki

rimpuilevasta

 

 

Runot ovat surullisen toteavia, eivät vaadi  ketään muuttumaan tai ottamaan osaa jo tapahtuneisiin kohtaamisiin tai tuleviin. Äiti näyttäytyy kaukaisena, mutta häntäkin voi ymmärtää. Omien vanhempien vanheneminen tekee kipeää, mutta sekin on kohdattava:

läsnä ja poissa:

sairaalan  rautasänky

tytär tai kaksi

vuosikymmeniä

yksi kauas kelluva uimapatja

kiireessä nenäliinoihin käärittyjä mandariineja 

 

Mandariinit ja uimapatjat tulevat vastaan muissakin koelman runoissa, niissä on vahva muistoihin liittyvä taso. Äidin ja tyttären lisäksi siskohahmo kulkee riveillä, hellästi kuvattuna, turvaa antavana.

Sitten nää työntäis sormet korviin ja tulis yö

mutta se olis kirkkaampi kuin aamu

eikä nää näkis enää leikkiä 

 

Kielellisenä ratkaisuna käyttää leikkiville lapsille tyypillistä muotoa tää tekis/nää tekis on mielestäni erittäin onnistunut. Näin lukija "vajoaa" nopeasti lapsenkaltaisemmaksi ja samaistuu runojen kuvaamiin hetkiin. Lapsi on voinut olla näkymätön ja aikuisena sitten etsii  omaa tapaansa olla, antaa ääriviivansa näkyä. Kokoelman päättää toiveikas ajatus: 

Hengitän tasaisesti lakaisematonta valoa

ei pakene enää karkaileva tyttö

mihin tahansa

laskee siirottavat lapaluut

 

Kokoelman osiolla on hienoja ja kuvaavia  nimiä, kuten Sisko on sana ja toinen, Kädet ovat kylmät tai lämpimät vaativat, Lapsi vedessä ja Läsnäolo äkkisyvää. Runot ovat puhekielen omaisia, mutta sisäistä puhetta vahvistavat joissakin runoissa kursiivilla painetut sanat ja rivit.

Tässä olisi tarinan alku

mistä mä alan, mihin lopun,

kun paha olo irtoaa susta, tartuttaa mut? 

 

Olen lukenut Tammiston Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta useamman kerran ja joka kerralla sieltä avautuu uutta. Osa runoista on todella niin teräviä, että lukeminen on lopetettava ja kirja suljettava hetkeksi! Ymmärrän toki, että kaikki lukevat ja kokevat tekstit omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan ja kokemuksistaan. Luulen, että moni nainen ainakin tunnistaa tuolta ylisukupolvisia kokemuksia, oman äitiytensä kipukohtia ja epävarmuuden tunteita vanhempana. Jokainen meistä on ollut pieni lapsi, joka hakee paikkaansa perheessään, suvussaan ja elämässä. 

Tämä ei ole lohduttava, positiivisia elämänohjeita pursuava kokoelma, vaan tutkimusmatka lapsuuden jättämiin tunnetiloihin. Kuten alussa totesin tämä on sisään päin katsova runoteos, joten tämä on lahjakirja ensisijaisesti itselle. Rauhassa tutkiskeltavaksi, omia muistoja ja tunteita seuraten...

1 + 1 + 1 + 1 + 1 

Toista ihmistä kohti kurottamista ja yksinäisyyden tunteita on myös Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta, potilas numero 43- teoksessa. Toki kirjasta välittyy Suomen historian vaiheita 1900-luvulla ja suomalaisen psykiatrisen hoidon kehitys, mutta Seilin saaren potilas numero 43 eli Saima Rahkonen tulee lihaksi ja vereksi arkistoista löytyneiden tietojen  sekä kuvitteellisen  ajatusmaailman kautta. 

Näistä kahdesta teoksesta jää alakuloinen tunne ja toisaalta luotto siihen, että löydämme niitä siltoja toistemme luo, jos todella haluamme!

Sydämelliset kiitokset tässä vaiheessa joulukuuta kuluneesta vuodesta Lukihäirikön lukijoille, tukijoille, kustantajille ja kirjailijoille, jotka olette mahdollistaneet nämä nojatuolimatkani maailmalle! Lukeminen ja ajattelu jatkuu - pieni tauko kuitenkin ennen tammikuuta (?). Sillalla sinua odottelee Mörri Seppälä

 

#############   ########

Tammisto Eija, Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta (2020, Enostone kustannus)

Niinikangas Katri, kannen sunnittelu ja kansikuva

Niinikangas Kalle, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, ihastuneet kiitokset!

Heikkinen Susan, Pullopostia Seilin saarelta, potilas nro 43 (2020, SKS)

Tuominen Mika, kansi

Itkonen Markus/Tarsa Jaana, graafinen suunnittelu

Valokuvat Mörri Seppälä

Taustaääninä Cozy Winter Cabin Ambience Youtuben taajuudella

Runoja mieheltä miehille

 

Tapani Kinnunen on ehtinyt kirjoittaa ja julkaista jo kymmenen runokokoelmaa (vuosina 1994 - 2020) sekä  neljä omaelämänkerrallista romaania. Täten Kinnusta voi sanoa tuotteliaaksi kirjailijaksi ja hän onkin Turun seudulla tunnettu ja palkittu mm. Varsinais-Suomen taidepalkinnolla v 2016.

Maitoa ja alkoholia on Kinnusen viimeisin runokokoelma. Kokoelmassa kuuluu vahvasti miehinen ääni, joka kertoo kuinka on istuttu lämpimässä lomakohteessa, sen kahviloissa ja baareissa. Huomion saavat torakat, NATO ja sotilaat, kuten myös suomalaiset, jotka haluavat omia tuttuja ruokiaan mutustaa ulkomaillakin.  

ASEMA

Puku

pakattu

matkalaukkuun.

Tuoppi

pöydässä,

iltapäivälehti

auki,

juna

lähtee

tunnin

kuluttua.

Tämä

hetki

on 

runo. 

 

 Politiikka ja työttömien aktivoiminen, kuolema ja ruumisarkku, vanha linnakundi ja  tärisevä mies kuuluvat kuvastoon. Välillä rakastellaan naista rajusti kuin Jimi Hendrixin käsillä.  Markku Into, Eagles, Brian Jones, Mick Jagger ja Ludvig van Beethoven saavat omat hetkensä. 

PELKO

sinkku pyörii levylautasella

kuin maapallo radallaan

pelottaa vain että joku dorka

vetää töpselin irti seinästä

juuri kun kertosäkeen vetävyys

on tarttunut minunkin kaaliin 

Maitoa ja alkoholia on runokieleltään puheenomaista, kuin kahvilan vieruspöytään jaaraamista. Luulen, että tämän kokoelman teksit pitäisi kuulla itsensä Tapani Kinnusen lukemana/esittämänä.  Silloin sanat saisivat ympärilleen sävyjä, kuten huumoria, itseironiaa, sarkasmia ja vimmaa tai kaihoa. Näin keski-ikäisenä naislukijana en saanut paperille painetuista riveistä oikein "uutta irti". Ei tullut yllätyksiä, vaikka joka sivulla sellaista toivoin. Ehkä olen ollut väärässä paikassa väärään aikaan? Teoksen jälkisanoissa kun on:

Nyt on julkaistu toistakymmentä runoteosta sekä neljä romaania. Voi sanoa, että raskaat ovat laulujen lunnaat - mutta kyllä se matka, hitto vieköön, on kannattanut!

Kohdeyleisö tämän kaltaisille runoille löytyy ehkä pieniltä klubeilta, toreilta ja saunailloista. Laita Maitoa ja alkoholia kaverille pikkujoulupakettiin? 

Eletään varovaisesti nyt pikkujouluaikana, että ollaan tolpillamme isomman joulun aikana? Pohjanmaan kautta, Mörri Seppälä

- # - # - # - # - # -

Kinnunen Tapani, Maitoa ja alkoholia (2010, Enostone kustannus)

Juntunen Juha, kannet

Järvinen Riikka, kannen kuva

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - kiitokset!

Hyvän jäljillä

Runojen jälkeen on mukava lueskella Hyvän jälki- teosta, jonka on kirjoittanut Hanna Kivisalo. Hän on perheenäiti, teologian maisteri ja Sekunnit ja tunnit- blogin kirjoittaja. Hyvän jälki koostuu 65 pienestä tarinasta: mitä on olla äiti, puoliso, lohduttaja, kodin hengetär ja niistä tunnemyrskyistä, jotka perhe-elämä tuottaa.

Minullakin oli kerran lapsen silmät -osio antaa aihetta miettiä olenko itselleni tarpeeksi armollinen ja huomaanko lapsen silmissä armon, riitänkö äitinä ja ihmisenä? Voiko viettää päivän ilman Ei-sanaa? Kuinka pitkälle riittäkään yksi hyvä sydän? Miksi pitäisi aina olla aktiivinen, lomallakin? Tätä ajatusta pöllyttää hauska Tervetuloa passiivilomalle, josta tekstinäyte:

(...) Passiiviloma ei sovellu elämäntapa-aktiiveille: heille, jotka tekevät lapselleen kurahousut itsekasvattamastaan kumipuusta, tai heille, jotka käyttävät punaiset liikennevalot syväkyykkyihin tai muuhun yleishyödylliseen toimintaan. Te kaikki muut olette lämpimästi tervetulleita. Mukaan tarvitset vain ennakkoluuloisen mielen ja passiivisen asenteen.

Onko mukaanlähtijöitä? 

Hyvän jälki - luvun teksteissä keskitytään nimen mukaisesti hyvään. On perhekiireiden keskellä hyviäkin päiviä, jokainen saa tehdä virheitä, keski-ikäinen nainen voisi lempeästi katsella nuorempien naisten touhuja eikä itseään  kannata hylätä. Rakkaus on on vahva voima ja siitä riipaisevan kaunis näyte:

(...) Äidin ja lapsen on kasvettava niin lujasti yhteen, että irti repäistessä molempiin sattuu. Kipu tarkoittaa, että on joku, joka rakastaa. Kipu tarkoittaa, että läheisyys on luonut riittävät edellytykset olla hetken erossa toisistan. Mutta ensin on kasvettava lujasti yhteen.

Ihmeiden raaka-aineet vie ajatukset kotiin. Kodin äänet voivat olla kauneinta musiikkia, lapsikin saa olla epätäydellinen, kotoa saadaan mukaan henkinen perintö, jota ei rahalla mitata.

Näe minut kokonaan vie avioliiton kysymyksiin, oman äidin äitiyden näkemiseen, syyllisyyden taakkaan ja sen keventämiseen. Suurta viisautta on antaa toisen olla juuri sellainen kuin on, oman lapsensakin:

(...) En muuttaisi sinussa mitään. En, vaikka joskus tulisi sellainen päivä, että muiden mielestä pitäisi. En sitä, miltä näytät, en sitä, miten puhut, enkä sitä miten naurat ja nukut, tai miten muistat tai unohtelet asioita. En piirteitä, jotka perit isältäsi, en niitä, jotka perit minulta. En edes niitä, joita en ole itsessäni oppinut hellimään.

Luku Kaikki hyvää ikään kuin toivottaa lopuksi kaikille hyvää jatkoa. Arjen supersankarit eli äidit, kaikki kelpo vanhemmat, huolettomat lapset ja virheitä tekevät ihmiset saavat olla ja mennä kepein mielin. Lopuksi muistetaan isiäkin, näillä kannustavilla sanoilla:

Tänään juhlitaan isiä. Niitä, jotka antoivat elämän, vaikka eivät kyenneet siitä huolehtimaan, ja niitä, jotka ottivat sen vastaan - antoivat elämän sijasta itsensä. Tänään juhlitaan kaikenlaisia isiä. Ei hyviä isiä tai huonoja isiä, vaan isiä, jotka ovat, tai olivat, ja olemassaololaan lahjoittivat yhden kokonaisen elämän. Hyvää kaikenlaisten isien päivää.

Tekstinäytteiden perustella saatoit jo huomatakin, että kirjoitusten yleissävy on lempeä, ihmisen koko olemassaoloa kunnioittava ja heikkouksia ymmärtävä.  Arki on usein kiireistä ja vanhemmatkin väsyvät, mutta se on sallittua. Kunhan perustana on toisen ihmisen kunnoittaminen ja rakastaminen. Silloin lapsetkin voivat hyvin.

Hanna Kivisalo ei saarnaa, tuputa tai besserwisserinä anna neuvoja vanhemmille. Hän on tarkkaillut lähellä sylityksin ja vähän kauempaa yhtä kauneimmista ihmissuhteista eli lapsen ja äidin sidosta.

Kokonaisuus on selkeä, kansikuva puhuttelee ja sisäsivujen vaaleanpunainen sävy sopii juuri tähän kirjaan.

Ehkä mieslukija ei koe kaikkea teoksen tekstejä läheiseksi, mutta varmaan useimmat äidit tietävät mistä on kyse. Syyllisyyden ja hellyyden pistoja voi sydänalassa tuntua ja nenä muistaa maitopuklun tuoksun olkapäällä. Muisto kuinka oma  lapsi  taapertaa vastaan päivän erossa olon jälkeen...

Omat lapseni ovat aikuisia, eivätkä äitiä tarvitse mihinkään "hoitotehtäviin". Mutta aikuistenkin lasten äiti voi olla väsynyt, hajamielinen, ärtyisä - silloin tämän kirjan pienet nostatustekstit voivat ainakin muistuttaa jostain tärkeästä. Lapsi on aina lapsi ja äiti on aina äiti.

Hyvän jälki on viisas ja kaunis kirja - mitä sopivin pakettiin tulevien juhlapäivien kunniaksi! Vaikka tulevalle isälle?

Hymyilen, koska muistin, kuinka vuosia sitten usein kirjahyllyn kulmalle jäikin kahvimuki puoliksi juotuna. Ei kylmä kahvi kaunistanut, ei.


Hienosta teoksesta vaikuttuneena Mörri Seppälä


=

Kivisalo Hanna, Hyvän jälki (Enostone, 2019)
Org Taivo, kansi
Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale, kiitos tästä paketista!

Kuvat Mörri Seppälä

Valaiden lauluja

Runoilija Arto Lappi on tuottelias kirjoittaja, häneltä on ilmestynyt vuosina 2001-2019 runokokoelmia yhdeksän kappaletta. Eri teosten suomennoksiakin vuosilta 2005 - 2015 kuusi kappaletta.

Joten aineistoa riittää! Taivaanpohjassa laulava valaat,  valitut runot 2000 - 2018 sisältää tekstejä kahdeksasta ensimmäisestä runokokoelmasta ja mukana on pieni määrä japanilaisia tankasuomennoksia kokoelmasta Kevätsateiden aika (Sammakko, 2005). Osan vanhoista runoista Lappi on uudistanut ja uusiakin runoja hän on kokoelmaan kirjoittanut, kertoo Lappi kokoelman esipuheessa Lukijalle.

Mietiskelijä palaa yksinkertaiseen, ajatuksia Arto Lapin runouden äärellä - otsikon alla Tero Tähtinen  analysoi Lapin monipuolista runoilijan uraa. Sehän alkoi v 2001 Runo-Kaarinan voittaneella kokoelmalla Ei perhonen siivistään tiedä. Lapin runoille yhteistä on lyhyys, itämaisen runouden mittojen käyttäminen (haikut ja tankat) lyhyet aforistiset rivit, mutta pitempääkin muotoa löytyy. Vaikka mitta olisi sidottu, niin kaikki ei ole niin vakavaa: itseironiaa, keveyttä, vähäeleisyyttä ja luontoa suomalaisin kuvin. Kun näkee, ihmettelee, tutkii ja haistelee ympärillä olevaa todellisuutta, voi kirjoittaa mistä vain, miten vain - ja silti osua tunteisiin väkevästi.

Kriitikko Tero Liukkosen mielestä suomen kielen sanat ovat niin pitkiä perinteisiin itämaisiin runomittohin, että haastetta on saada luonnollisian kuuloisia runoja aikaiseksi, mutta Lappi onnistuu siinä. Hänen ei tarvitse käyttää lyhyitä täytesanoja saadakseen "rivit oikein", vaan runot  ylittävät muodon ja sisällön välisen raja-aidan luontevasti, kuten Tähtinen huomauttaa. 

Runokokoeman aloittaa 7 runon sikermä, mukana on yksi suomennos Tamelelta. Kokoelman useimmat runot on mielestäni hienosti merkitty vuosiluvulla. Otan esimerkkinä tähän yhden filsosofisen tason runon:

Hän, joka taitaa

seurustelun itsensä

kanssa, autuas -

uitettu yltä päältä

ikuisella hetkellä. 

-2018- 

1 Ei perhonen siivistään tiedä on ensimmäinen osio. Sen, kuten muidenkin osioiden nimiösivujen alalaidassa, on johdantorunona jonkun itämaisen ajatteljan teksti. Tämä toimii oikein hyvin, koska pysähtyminen tarkkaan lukemiseen alkaa "jo tässä". Valitsen tähän hetken luonnossa:

Omenapuiden

kukat avautuvat

kuin sateenvarjot,

niiden kauneudelta on

mahdoton suojautua. 

Monien runosikermien  jälkeen tulee runoilijan "omat sanat" eli hän esittelee osion aiheen, kirjoitusprosseja ja muita ajatuksiaan. Tästä pidä kokoelmassa ehkä kaikkein eniten! Pääsee ikään kuin kirjailijavierailua "kuuntelemaan". Jos lukee runot heti uudestaan selityksen jälkeen, voi saavuttaa jotain syvällisempää tai hahmottaa sitä runoilijan tapaa kokea ympäristöä.

2 Taivaanpohjassa laulavat valaat on nimeltään seuraava osoi ja sieltä löytyy kokoelman ainoa tavumitallinen dodoitdu (7/7/7/5), joten otetaan se tähän esimerkkinä:

Kynnyksiä hipoen

peukalonpään kokoisen 

ampiaisen surina

               huoneenmittainen.

-2002-

Nyt runot saavat satteeksi Lapilta ajatuksia musiikista, hiljaisuudesta.

Tällä kaavalla runot asettuvat kokoelmaan. Esillä on ajatuksia perheestä, tuntureista, mietiskelystä, muista runoilijoista ja kaupankäynnistäkin. Heille on vaikea myydä sinistä kirjaa (käytännön ohjeita käytettyjen kirjojen kaupusteluun) tuo esiin Lapin kokemuksia antikvariaatin tiskin takaa. Näissä mietteissä on paljonkin huumoria, joten tässä kaksi:

Nuorille naisille ei saa flirttailla.

Keski-ikäislle naisille tulee flirttailla.

Korvien tulee punoittaa jos itselle flirttaillaan.

                                & 

Omituiset asiakkaat

tekevät kaikista päivistä omituisia.

Kokoelmassa on 14 erillistä osiota ja 13 on nimeltään Hoen kesähelteellä lumisanoja. Valitsen siitä yhden esimerkin ihan oman lumihaikailuni vuoksi:

Hiljainen fuuga,

kohoavat kuin urut

suvannon huurut.

-2014- 

Lopussa on kokoelmassa käyettyjen runoteosten luettelo sekä aakkosjärjestyksessä runot ensimmäisen rivin mukaan (Lapin runoissa on harvoin otsikkoja, nimiä). Luettelossa on myös lainattujen tekstien tekijät.

Kirjassa on sivuja 299 eli luettavaa, koettavaa riittää. Kiitos myös sinisestä kirjanmerkkinauhasta! Pidän sivujen laadusta, paperi on pehmeää ja "luonnonvalkoista", se tukee kokoelman lempeää tunnelmaa. Rakastuin ensinäkemältä kirjan yksinkertaisen, kauniiseen kanteen: sinisen eri sävyt ja minimalismi kutsuvat avaamaan teoksen hellästi. Kirjan vihreä selkä puolestaan luo pirteyttä ja modernia värimaailmaa mukaan.

Kirja on yllättävän kevyt kädessä ja se taas houkuttaa kuljettamaan "valaskirjaa" laukussa moneen paikkaan: ihana välipala bussissa, rannalla, kannonnokassa tai ihan missä vaan! Voi lukea vaikka vain yhden runon ja virkistyä kesähelteessä.

Eipä tämäkään runokokoelma aukea yhdessä blogikirjoituksessa, joten jätän toisen lukijan huomaan mielipiteen muodostamisen. Minulle tästä Taivaanpohjassa laulavat valaat- kokoelmasta kirjoittaminen oli vaikeaa. Koska pidän niin paljon Arto Lapin runoista, että yritin pidätellä tässä liikoja kehuja, välttää överisiirappia. Lyhyesti: pidän lyhyistä runoista ja "itämaisesta" ajattelusta. joten Lapin tekstejä lukeissani koen hyvin vahvasti tunnistettavuuden. Tietoisesti EN rakenna omia runojani samalla tavalla, mutta on kuin "Lappi kävelisi minun päässäni" eli sukellan välittömästi tietylle taajuudelle hänen runojensa kohdalla. Kerron tämän siksi, että en pääse tämän kokoelman kohdalla irti tunteista ja oma tekstini vaikuttaa takuulla sekavalta.

Vaikka hyllyssäni on useita Arto Lapin runoteoksia, niin tämä tulee kulkemaan vierelläni, mukanani, tukenani ja aina yhtä ylättävänä.

Jos ET muuta runokirjaa itsellesi hanki, niin tämä on muratin koristama portti runouteen!

ps. hymyä sai aikaan heti kokoelman nimi, itse kirjoitin valaidenlaulusta joku vuosi sitten ja yhä pidän niistä riveistä - joskushan omat vanhat tekstit vain nolostuttavat!


Avaraa mieltä ja ajattelun herkkyyttä kesään, Helena Mörri Seppälä

= = = = = =

Lappi Arto, Taivaanpohjassa laulavat valaat, valitut runot 2000-2018 (Enostone, 2019)
Salmi Jelena, kansi
Korsu Markku, tekijän valokuva
Niinikangas Katri, taitto

Enostone Kustannus, suurkiitos arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina ikkunasta tulvivat kesän soundit

Kuva Mörri Seppälä

Älkää jättäkö

Älkää jättäkö minua yksin on Santtu Puukan kolmas teos, vuodelta 2018. Katri Niinikangas on onnistunut kokoelman kansikuvaan keräämään elementtejä, jotka löytyvät runojen riveiltä, rytmeistä ja kaiuista: kaupunkimaisemaa, kalketta, kiitoa, kiihkoa, maskuliinisuutta.

Tämän kokoelman runot eivät ole helppolukuisia, vaan koko ajan on keskityttävä. Tarkoitan tällä, että runojen rivitys saattaa hidastaa omien oivallusten syntymistä sekä runon sisältämien asioiden yhdistelyä keskenään. Tai sitten oma tapani kirjoittaa vaikuttaa lukukokemukseeni, joten laitan tähän esimerkiksi sivulta 14 löytyvän runon alun:

halvan maailman tihkusade

kylmää lyhyen

tiedotteen olet tässä on

kylmä sateenvarjonne ei

pidä vettä ja tämä on kirurgisesti

leikatun kadun pysäytyskuva (...)

Välimerkkejä on todella vähän, joten hereillä on oltava joka rivillä. Huomaan lukihäiriöni aktivoituvan, vaikka omat runonkin ovat mahdollisimman välimerkittömiä. Tässä kirjassa on haastetta lukemisen osalta - ei huono asia sinänsä.

Yllä oleva runo kokonaisuudessaan kuuluu osioon 1. Läpi yön palavat huoltoaseman valot. Siinä heijastuu ihmisen yksinäisyys kaiken keskellä, hallitsemattomuuden tunne, sivilisaatiomme tila ja hämärät kujat.

2. Yöliitäjät - osiossa katsotaan ihmistä läheltä. Mies hikoilee, palelee, etsii toista ihmistä ja mietitään onko millään mitään väliä. Jos ei, niin otetaan toiset lasit viiniä tai olutta tai mitä vaan. Osion ensimmäisessä runossa on on voimakkaat rivit:

(...) ikäni vuoksi sekaannun mielummin prinsessa Ruususen äitiin

enkä aina ole ollut itseäni kalliksi hintalaputtava pukumies (...) 

Osio 3. Se mikä jää sanomatta vaatii vielä enemmän keskittymistä: teksti on tajunnanvirttamaista sanapudottelua, jossa on kuitenkin oma pohjavireensä. Monista riveistä (osiossa on vain kaksi runoa) mieleeni jäivät nänä kuvaamaan tunnelmia:

(...) Jumala loi taivaan ja maan rikkinäisen kahvipannun (...)

Ikään kuin ihmisellä itsellään ei olisi mitään valtaa omassa elämässään - saati muiden. On vain kelluttava parhansa mukaan pinnan tuntumassa.

Seuraavassa osiossa 4. Leikit jotka valmistivat meistä aikuisen tuo esiin lapsuudn leikkilaatikon ja pulkkamäet. Aikuisella miehellä on palkkamäki ja kiire. Jumala keksii jälleen leikkejänsä, mies käy aseen kanssa metsällä ja mietti kuka on rohkea ja kuka valehtelee.

(...) kevät tai syysmyrsky ravistelee

viisauden hampaitani    onko tämä se

kuuluisa

synkkä yksinpuhelu (...)

Osion 4. runo on mielestäni kokolman vaikuttavin. Ensimmäinen rivi suorastaan iskee estettiseen mieleeni, niin että näen sen jonkun toisen kokoelman nimenä!

saaristoista tyhjä vesistö

veden kämmenpohjaan tatuoitu leikkausarpi kuin horisontti

tai laituriin sidottu kalastusalus annetaan lämpimän

pohjoistuulen silittää aaltoja vaahdoksi (...)

Saaristoista tyhjä vesistö! Tähän minä jään.

Viimeinen osio on nimeltään Tähdet aamuyön katossa .Elämä on välillä ihanaa, mutta on muistettava pysähtyä nähdäkseen mm. verikuun ja nurmikon vihreyden. Aika kuluu vääjäämättä ja vanheneminen ei pysähdy. Hyvinvointivaltiomme on ylipainoinen, mutta miten yksilö voi?

(...) mutta sinä pysy siinä

vieressäni on tyhjä istuin 

Kokoelman aloittaa yksittäinen runo siveä aloitus on suotava ja kokoelma päättyy yksittäiseen tekstiin ...saatesanat... Siitä viimeiset herättelevät rivit:

(...) näitkö sinä auringon

kuoliaaksi paahtaman koiran nuhkimassa savua

sen maan rajalla jota ei enää ole

mitä muuta me jätämme niille jotka meitä seuraavat

Siinä mietittävää meille, joilla jälkeläisiä on - millaisella pallolla he joutuvat elämään?

Kirjan kansi tuo kokoelmalle ryhtiä ja pidän paljon osioiden nimilehtien ulkoasusta: numeroinnit ovat isolla fontilla ja musituttavat vanhan mekaanisen kirjoituskoneen jälkeä. Usella osio-sivulla on myös lyhyt "sisäänheittoruno"  - nekin fontilla, joista tulee mieleen mekaaninen kirjoituskone. Suokaa anteeksi, en jaksanut lähteä wordin fonttivalikoimasta etsimään oikeita nimiä..

Älkää jättäkö minua yksin on varmaan parhaillaan Santtu Puukan itsensä lukemana lavoilla - onhan Puukka kokenut lavarunoilija, joka esiintyy improvisatiomuusikoiden kera. Kuultuna nämä runot saavat takuulla uuden rytmin, tauotuksen ja sanoma terävöityy.

Kokoelma ei konaisuudessaan ole niin synkkä, kuin ehkä kirjoituksestani voi päätellä. Huumori on siellä kurkkimassa verhon takaa, kioskin kulmalta. Olkaa siis tarkkana!

Nyt kirjoittajan äänimaisema on rauhallisempi, koska uusi pyykinpesukone on hiljainen ja paikallaan pysyvää tyyppiä - tärkeä huomio kokoelman leviävälle astianpesukoneelle.

Kesään on lyhyt loikkaus, joten runoudessa parissa pysyn vielä seuraavatkin blogikirjoitukseni.

Kaikkea hyvää, Helena Mörri Seppälä

* * * * * * *

Puukka Santtu, Älkää jättäkö minua yksin (Enostone kustannus, 2019, kirjaan jäänyt copyright-tietueeseen 2018))
Rozanova Olga, kannen kuva
Niinikangas Katri, kannen suunnittelu ja taitto

Arvostelukappale, kiitokset kustantajalle!

Ihmisiä ja aksolotleja

Katselepa tarkemmin runokokoelman Tervetuloa Mongoliaan kansitaidetta. Mitä näet? Keskellä on veikeä aksolotli, pieni vesieläin Keski-Meksikosta. Ympärillä olevat hahmot ovat sikiöitä eri kehitysvaiheissa. Näitäkin elämänmuotoja Kalle Niinikangas  käsittelee koskettavassa ja monitasoisessa runoteoksessaan.

Teoksen pääosassa ovat Niinikankaan pojan odotus, syntymä, Downin syndrooma ja isänä, vanhempana olemisen riemut ja tuskat. Kokoelman aloittaa yksittäinen runo Aksolotli, jossa nuoruuden kiusaamiskokemus kytketään nykyisyyteen: kirjoittajaa on haukuttu nutipääksi ja nyt hänen neljäs lapsensa  on "...lättänaamainen aksolotli, josta ei koskaan tule vikkelästi loikkivaa sammakkoa tai tiikerisalamanteria..."

Ensimmäinen osio on nimeltään Tervetuloa Mongoliaan, jonka runot kertovat lapsen syntymästä ja perheen reaktioista Downin syndrooma- diagnoosiin. Alussa on järkytys, shokki ja kiukku, uskon miettiminen ja tiedonhalu. Hellyys pääsee esiin:

Tuhannen ja yhden yön tarinoita 1

Itämainen rakkaustarina:

tuijotella

mantelinmuoisiin silmiin

tuhat ja yksi yötä.

Yllä oleva runo on mielestäni kokoelman kauneimpia, riipaiseva ja voimaannuttava samalla kertaa! Seuraava osio on Tuoreen isän tutkimuksia, joka sisältää kahdeksan lainausta historiallisilta ihmisiltä, kuten Joseph Langdon, Charles Darwin,  Veracruz (600 ekr) ja Charles de Gaulle.

 Charles de Gaulle

Minä taistelin taisteluni sinun vuoksesi, tyttäreni. En

voinut antaa niiden voitaa jotka kaasuttivat kaltaisiasi.

Sanovat, olen karski, mutta sinä pehmensit minua. 

Kannoin kuvaasi rintataskussani aina, kuolemaani asti,

Rakas Anna.

Kerran sinä pelasti henkeni, kun salamurhaajan luoti 

ei sattunutkaan sydämeeni vaan pysähtyi kuvasi

kehykseen. 

Näissä "tutkimuksissa" tulee esiin kuinka eri aikoina on suhtauduttu erilaisuuteen, sairauksiin ja vammoihin. Tämä osio on tärkeä kokonaisuuden kannalta, nämä faktat ikään kuin nostavat muut runot  suvaitsemattomuuden yläpuolelle ja sitovat yksityiset tunteet yleismaailmalliseen kehykseen. Voimme sanoa, että modernissa maailmassa moni asia on hyvin, mutta kuinka paljon meillä ihmisillä onkaan vielä asenteissa ja mielikuvissa varaa kehittyä?

Veronmaksajan sydän- osiossa keskeisintä ovat lapsen kanssa koetut sairaalakierteet:  infektiot, rokot, rakenneviat, leikkaukset,  vilkkuvat ja piipittävät laitteet.  Osansa saa lastenklinikan kunto:

Lasten tehohoito-osasto K9

Miljoonia maksanut siipi,

ihmeitätekevä

enkelinsiipi

minkä piti olla 

puhdas ja valkoinen

jo langennut

sulankärki

homeen tahrima. 

Tässä osiossa runojen sävyyn vaikuttaa väsymys, pelko ja turhautuminenkin terveydenhoitosysteemiin ja Kelan toimintaan.

Leprekauni on irlantilaisessa mytologiassa tonttumainen olento, joka  kätkee sateenkaaren päässä olevaan arkkuun kolikoita. Kiinni jäätyään se saattaa toteuttaa kolme toivomusta päästäkseen vapaaksi.Tämä selite löytyy  Leprekauni- osiossa ensimmäisen runon yhtydestä. Näissä runoissa seikkailee kasvava pojanvintiö, joka kuljettelee kodin pienä esineitä uusiin paikkoihin, nauraa kujeillen aamiaspöydässä  Näissä runoissa pilkahtaa vähän helpompi arki ja ilo:

Karkuri

Säntillinen karkulainen

ei kovin kauas ehdi

kun jokainen ovi

pitää paon jälkeen

sulkea

hyvin huolellisesti. 

Kokoelman päättää Hovinarrien joukkohauta- osuus, jossa tutkijat saavat äänensä kuuluviin. Ernest Haeckel kertoo paljon käytetyistä oppitauluistaan, joissa kuvataan sikiön kehitys. Mihin hän viittaa "väärensin taulut tarkoituksellisesti"? Luis Zambranon suruna ovat kuolleet aksolotlit Xochimilco-järvessä. Tästä osiosta löytyy myös kokoelman  isän tunnustus pojalleen, tässä viimeiset rivit Minun poikani- runosta:

 Poika, jonka kaltaisia sikiöseulotaan. 

Poika, jonka kaltaisia syntyy yhä vähemmän. 

Minun poikani,

minun rakas poikani.

Teoksen lopusta löytyvät muut Kalle Niinikankaan kirjoittamat teokset. Osioiden alussa on piirroksina sikiöitä eri vaiheissa. Nämä kuvat ovat hienovaraisia "sisäänheittäjiä" runokokonaisuuksiin. Taiton on tehnyt Katri Niinikangas. Kansi on Eveliina Suonnon käsialaa.

Runokokoelmaa lukiessa  sydän voi nyrjähtää, kyynel polttaa silmäkulmassa ja mieli ärtyä ihmiskunnan asenteiden vuoksi. Mutta välillä hymy puskee pintaan, naurattaa ja muistot omien lasten lapsuudesta vilahtaa tajunnassa.

Runot ovat helppolukuisia, tuokiokuvat tosia ja alastomia. Jokaisella rivillä on paikkansa, eikä mikään ole sanoilla näennäisesti leikittelyä. Kokonaisuus jättää lämpöisen olon ja vahvistaa elämisen olevan arvokasta jokaisen kohdalla. Korostammeko ihmisten välisiä eroavaisuuksia  vai arvostammeko samankaltaisuutta pinnan alla?

Lämmin kiitos Kalle Niinikangas tästä elämänmakuisesta "lapsuuskertomuksesta"!


Kevät haihtuu viikkojen kuluessa kohti kesää - takatalven riskiä unohtamatta. Yritän itse aktivoitua blogin naputelussa - akuutit kriisit vievät voimia ja sekottavat kalenterit merkintöineen. Lukeminen auttaa kuitenkin aina, Helena Mörri Seppälä

^¨¨¨^ ^¨¨¨¨^

Niinikangas Kalle, Tervetuloa Mongoliaan (Enostone Kustannus, 2018)
Suonto Eveliina, kansi
Niinikangas Katri, taitto