Outoja kohtaamisia Vaasassa

Aaveiden Vaasan on kuvittanut Suvi Kari.

Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että joku näkymätön liikkuu lähelläsi? Silmäkulmastasi näet jonkun hahmon, mutta ketään ei oikeasti näy? Kummitustarinoita ainakin olet kuullut eri taloista ja erilaisista aaveista? 

Tiina Hautala on kerännyt kiehtovia tarinoita Vaasasta ja vaasalaisista rakennuksista. Tuore kirja, Aaveiden Vaasa; kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista, on Haamu kustannukselta, ja kiehtovan kuvituksen on tehnyt Suvi Kari.

Aaveiden Vaasa koostuu kymmenestä tarinasta, joista useimmat sijoittuvat aivan Vaasan keskustaan. Sisäkansien kartoista on helppoa hahmottaa katujen nimet sekä rakennusten paikat. Jokaisesta rakennuksesta on pieni historiallinen katsaus johdatuksena kertomuksiin. Samoin kollaasimaiset valokuvat rakennusten sisätiloista ja julkisivuista luovat teokseen mystistä tunnelmaa.  Sivunumerointi onkin poikkeuksellisesti sivujen ulkoreunoissa ja koristeltuina pienillä kuvioilla. Nämä tekevät kirjasta todella tyylikkään.

Itse kertomuksissa vilahtelevat mm. Hovioikeuden suunnittelijan C. A. Setterbergin nimi, Vaasan hallintotalon apteekkiassistentti, Tikanojan taidekodin kulttuuriaarteet ja Elokuvateatteri Rizin" tuulenpuuskat".

Taidehalli kaupungintalolla on monikäyttöinen rakennus: siellä on ollut mm. poliisi, putka, obduktiosali ja ruumishuone. Kertomus on otsikoitu Kalmokellarin galleriavieraat, ja tässä toisen hahmon kuvaus:

Juuri tuossa huoneessa on vuosien varrella havaittu pienen tytön hahmo. Vaaleaan yöpaidan tapaiseen mekkoon pukeutunut lapsi häilyy huoneen takaseinustalla. Hahmon saattaa nähdä leveästä oviaukosta, kun kulkee päivän askareissa nurkkatilan ohi. Tyttö tuntuu ilmestyvän varsinkin sellaisten näyttelyiden aikana, jotka puhuttelevat erityisesti lapsia. Jos esillä on vaikkapa leluja, henkilökunta saattaa jo miltei odottaa kulmatilan pientä kurkistelijaa. Tosin aavetyttö harvoin vilkaisee salin suuntaan. Yleensä se seisoo paikallaan katse kohti seinää, melkein kuin nurkkaan komennettuna. (...)

Viimeisessä tarinassa Mustahattu ja pikkuvalkonen on hyvä esimerkki miten kummitustarinat kulkeutuvat sukupolvelta toiselle: 

Kun rakentajat kuljettivat numeroituja hirsiä hevosvoimin Mustasaaresta Vähäkyröön, jäi yksi hevosista vaille lastia. Ajurit heittivät huulta, että se saa sitten kuljettaa talon kummituksen uuteen asuinpaikkaan. Kummitussutkauksessa oli perää, sillä talo kuljetettiin patruuna Grönbergin mailta. Samalla alueella yhä sijaitseva Grönvikin kartano on tunnettu aaveistaan. Toisessa tarinaversiossa viimeisen vaunun kyytiin oli noussut tuntematon herra. Kun ajuri saapui perille pappilaan, ratsu oli yltä päältä hiessä ja aivan uuvuksissa, vaikka sillä oli vain ollut kuljetettavanaan ainoastaan tyhjät kärryt. Tai siltä ainakin näytti. Tummapukuinen matkustaja oli nimittäin hävinnyt matkan aikana. Tämän tarinan on kertonut 1900-luvun alussa muuan isoäiti lapsenlapselleen. 

Näille tarinoille on yhteistä se, että rakennusten henkilökuntien jäsenistä osaa kokea kummia ja osa ei. Sama pätee vierailijoihin ja katsojiin. Toiset on herkempiä tuntemaan näkymättömiä tai selittämättömiä tapahtumia/henkimaailman juttuja.  Hautala kertoo ihmisten kokemuksista arvostaen ja lempeästi huumorin avulla.

Teoksen tekstit ovat helppolukuisia, joten niitä voi suositella kaiken ikäisille. Paitsi hyvinä kertomuksina, nämäkin toimivat nojatuolimatkailuna. Kotona sohvalla on turvallista lukea muiden kaupunkien  rakennuksista ja historiasta sekä  haaveilla vaikkapa kesäretkestä merenrantakaupunkeihin!

Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista  on toinen Haamu kustannuksen kirja juuri Vaasasta. Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta on ilmestynyt vuonna 2016, samoilta tekijöiltä. Aavetarinasarjassa on muitakin kirjoja, joten kannattaa tutustua kaikkiin!

Kirjotustuokion aikana on nettiyhteys pätkinyt muutaman kerran. Onko syy sateisessa ja tuulisessa ilmassa vai onko joku Kampuksen hengistä tylsistynyt kiukutteluasteelle...Hmm.

Joko on sadetakit ja heijastimet kaivettu esille ja otettu käyttöön? Näkymisiin, Mörri Mahlakallas

= = = = = / / / / /  = = = = =  / / / / /  = = = = = 

Tiina Hautala, Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista (2023, Haamu)

Suvi Kari, kuvitus ja kansi

Karmivan isot kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina Aaveballadeja-cd  (Haamu, 2014)

Jenni Niemi, Kultaiset raamit varsinkin saa ihokarvat pystyyn...

Mörri, valokuvat

Karoliina Tervosen Kirjokansi

 

Kirjokansi on Karoliina Tervosen esikoisromaani. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt runoteoksia, kuten Kaski (2020)  ja Navan seudulla tuntuva (2023), molemmat Kaarna Kustannukselta.

Kirjokansi vie lukijansa nirppanokkaisen ja pöyhkeän Neiti Holmbergin matkassa pienestä Kurjenpahkan  kaupungista halki metsien ja erämaiden kohti Pohjolaa. Miten matkaan liittyvät herra Lainekari ja häneltä varastettu taskukello? Miksi kultakelloa jahtaavat muutkin? Miksi matkaseurueeseen päätyvät vanha ukko, susiturkkinen nuorukainen, karhu ja utelias peltomyyrä? 

Tarpoessaan metsässä rouva Lainekari oppi nopeasti, että kun kontiota kohteli kunnioittaen ja ystävällisesti, se tarjosi suojelua ja turvaa. Mutta väärin puhuteltuna tai laiminlyötynä karhu muuttui nopeasti vaaralliseksi ja rankaisevaksi. Talonhaltia painotti hänelle, että oli suuri kunnia kulkea metsän rauhaa vartioivan kuninkaan kanssa ja että mikäli rouva Lainekari ei oppisi luonnon käytöstapoja, saattaisi hän päätyä kontion puskemana metsänpeittoon.

 

Seikkaluun antavat lisäväriä Tervosen käyttämät kansanperinteen symbolit ja hahmot. Karhua sanotaan kontioksi, vanha ukko on oikeasti Talonhaltia, joku voi eksyä metsänpeittoon, näkit vaanivat vedessä ja Pohjola on jotain salaperäistä ja villiä. Kirjan tekstiä voi kokea fantasiana, jännityskertomuksena ja oppaana vanhoihin suomalaisin myytteihin. Kirjokansi on myös kasvutarina: neiti Holmbergista kasvaa mukavampi ja empaattisempi ihminen matkan vaikeuksien jälkeen.

Pöly leijaili ilmassa ja tanssi matalalla roikkuvan auringon heittämissä valolaikuissa. Pysähtyneisyyttä häiritsi pelkästään rouva Lainekarin ahkerointi.  Hän ei haaveillut enää elämästä rikkaana paratiisilintuna vaan piti itsensä kiireisenä ja toivoi ainoastaan saavansa uppoutua rauhassa puiden hakkuuseen, vedenkantoon, ruuanlaittoon ja tiskaamiseen. Luppoajalla hän ompeli pukuja päivän matkan päässä sijaitsevan Pohjolan lapsille ja kirjoi niihin tähtikuvioita ja lumihiutaleita.

 

Mielenkiintoinen sekoitus tämä Kirjokansi! Kiehtovan kannen on tehnyt Maya Hahto ja valittua fonttia myöten kannet virittävät sisällön tunnelmiin.

Mielestäni Karoliina Tervosen runoilijatausta kuuluu teoksen lauseissa. Kaunista, maalailevaa ilmaisua. Eteenkin nämä rivit saivat oman runoilijaminäni hykertelemään:

Aurinko laskeutui puiden taakse. Se hyvästeli  päivän pitkien punaisten säteiden saattelemana ja veti perässään yötä, joka oli syvempi  ja lohduttomampi kuin mitä nuori rouva oli koskaan kohdannut.

Suosittelen Kirjokantta kaikille seikkailuista ja kansanperinteestä kiinnostuneille! Tässä vaiheessa vuotta rohkenen myös vihjaista joululahjapakettiin käärimistä...

Lokakuussa on vielä Luontokirjoittamisen kurssin inspiroivia tehtäviä ja pari pientä kirjoitusprojektia. Elokuvina pääsin näkemään Bohemian Rhapsody (ohjaus Bryan Singer)  Green box (Peter Farrelly), Amèlie (Jean-Pierre Jeunet), Piiat (Tate Taylor). Isolta kankaalta Kuolleet lehdet (Aki Kaurismäki) ja Andra akten (Mårten Klingberg). Tämä ruotsalainen elokuva oli Kiertueteatteri Filmipyörän tarjonnassa- se näytti jälleen viikonloppuna leffoja Kampuksella. Seuraava kerta on 18.-19.marraskuuta. Iso kiitos tästä toiminnasta Pirkanmaalla! 

Pieni harmitus on, kun Oriveden kansalaisopistossa OSKOssa ei alkanutkaan Kirsi Marie Liimataisen vetämä Elokuvakurssi. Olisi ollut hienoa tutustua elokuvan maailmaan ohjaajan kanssa viikonloppuisin. No kaikkea ei saa, mitä haluaa. Mutta teatteriesityksiä on tiedossa: Tampereen Teatterissa Piaf ja samana iltana Oriveden Tee Teatterin Les Fertiles (ohjaaja Outi Söderholm) ja livebändi Los Pogos.

Kerätään uusia lukukokemuksia, Mörri Mahlakallas

/////////    //////

Karoliina Tervonen, Kirjokansi (2023, Haamu kustannus)

Maya Hahto, kansi

Paljon kiitoksia kustantajalle arvostelukappaleesta!

Mörri, valokuvat

Ramsey Campbellin kauhutarinoita

 

Kuvauksissa ei vahingoitettu eläviä olentoja

Ramsey Campbell on psykologisen kauhukirjallisuuden vahva nimi ja hän on julkaissut yli kolmekymmentä romaania ja satoja novelleja. Hän onkin saanut palkintoja ja jopa neljä elämätyöpalkintoa.

Vanhat sarvet alussa on Marko Hautalan erinomaiset alkusanat ja seuraavaksi on RAMSEY CAMPBELL, HYVIN  LYHYT OPPIMÄÄRÄ. Sieltä löytyy tietoja Campbellin lapsuudesta ja perheestä. Näin lukija voi miettiä mitenkä kirjailijan omat kokemukset värisevät tarinoissa. 

Ensimmäinen tarina on AUKKO. Siinä päähenkilöinä on kaksi kirjailijaa, joista toinen oudompi kuin toinen. Palapelin kokoaminen voi olla rauhoittavaa tai...

CHUCKY SAAPUU LIVERPOOLIIN nuoret pojat villiintyvät eräästä kielletystä elokuvasta. Saako Chuckya katsoa? Auttavatko huolestuneiden vanhempien protestit? Pelottaako chuckymainen virnistys?

SAVUPIIPPU liittyy perheeseen ja vaiettuun salaisuuteen. Onko joulupukki oikeasti olemassa?

Varjot saivat muodot liikkumaan. Kipinäsuojan ristikko lepatti seinällä suurentuneena; toisinaan, unen rajalla ollessani, se muuttui huojuvaksi hämähäkinverkoksi, jonka kutoja hivuttautui hiljalleen alas katon nurkasta. Kaikki oli epävakaata: seinät siirtyilivät, vaatteeni kiemurtelivat tuolin selkämyksellä. Kerran, kun olin jättänyt takkini myttyyn tuolin päälle, kauluksen synkkä ylöspäin kääntynyt kasvojen puute alkoi keinua salakavalasti eteenpäin; aukot hihojen päissä jauhoivat kuin suut, enkä uskaltanut nousta nousta ylös laittamaan takkia naulaan. Huone myös kasvoi pimeässä; ulkoa kuuluvat äänet, askeleet ja nauru, toisiaan haukkumaan usuttavat koirat, ne vain korostivat pimeän ansani kokoa, sitä kuinka kaukana kaikki muu oli.

LYSTI EI LOPU MILLOINKAAN kertoo vanhasta sedästä, joka aiheuttaa täysihoitolan muissa vieraissa kummastusta. Onko vanha peili kirottu ja mikä muistosta aiheuttaa hämmennystä?

Viimein tarina VANHAT SARVET kuvaa kaveriporukan tunnelmia ulkona, dyyneillä kauniina kesäpäivänä. Joku oli kuullut vanhasta pakanallisesta myytistä, jonka mukaan Vanhat sarvet omaavat taikaa, outoa voimaa. Mitä ne ovat?

Peräännyin lammen luota. Selkäni iskeytyi puunrunkoa vasten. Käännyin saman tien, raivasin tieni metsässä hyväksyen oksien iskut ja yrittäen poistaa syyllisyyden sikiön sisälläni. Kaaduin ulos kahden männyn välistä, ja kuu purjehti ylös taivaalle, vihdoin vastaansanomattoman vapaana.

 

Campbellin kauhu on hiljaa hiipivää, pienissä vihjeissä. Sellaista, että alitajunta alkaa vilkastumaan ja luomaan ennakkoon tapahtumia, jotka voivat olla erilaisia kuin tekstissä. Näissä tarinoissa ei mässäillä erikoisilla hahmoilla, raakuuksilla eikä verenvuodatuksella. Ihmisen oma mieli voi tuottaa pahimmat painajaiset.

Teokseen valitut tarinat ovat hyvin erilaisia tapahtumia ajatellen. Kerronta on rauhallista,  kiihdytyskohtia ei teksteissä juurikaan ole. Ehkä vain minun kokemukseni, mutta tahdista/rytmistä  tulevat mieleen englantilaiset dekkarisarjat: tapahtumia tärkeämpää ovat henkilöiden sisäiset liikahdukset.

Suosittelen kaikille moniruokaisille lukijoille Ramsey Campbellin Vanhat sarvet, kauhutarinoita.

Runojen kirjoittamisen, esittämisen ja lukemisen välin tekee hyvää lukea kaikkea muuta kirjallisuutta. Pidän mm kauhukirjallisuudesta ja Vanhat sarvet on sopiva sadepäivän viihdyke sohvalla, peiton alla.

Heinäkuuta vielä eletään, mutta kalenterista mietittävä jo syksyn menoja. Elokuvan tekemisen vai fantasiakirjallisuuden kurssille? Vai heittäydynkö luontokirjoittamisen pauloihin? Kirjoituspiiriä pitää kehittää, mutta miten? Ketkä siihen sitoutuvat? Saanko vielä tehdä runoutta musiikin kera? Jatkanko opiskelua?

Lukeminen rentouttaa joka tapauksessa, Mörri Mahlakallas

( )  ( )  ( )  ( )  ( )

Ramsey Campbell, Vanhat sarvet, kauhutarinoita (Haamu, 2023)

Markus Harju, suomennos

Maya Hahto, kuvitus

Marko Hautala, alkusanat

Hyytävät kiitokset Haamulle arvostelukappaleesta!

Taustalla musisoi Dr. Helander & Third Ward, Shining pearls cdllään. Herkkubiisi Cemetery Wall!

Mörri, valokuvat

Susimaista kerrakseen

 

Lauri Latun Susiraja täräyttää heti kannellaan. Pidän ensinnäkin Haamun usein käyttämästä  kannen koosta ja mallista sekä mattapintaisesta materiaalista. Henna Sakkara-Döring on hienosti lomittanut suden hahmoon tekstissä olevan voimakkaan eläimen kallon ja tummaa metsää. Oiva ovi jännitteiseen tarinaan!

Susirajan päähenkilöitä ovat kuvataitelija Maarit, hänen avulias koiransa Havu sekä susitaulun tilaava outo, tenhoava mies. Kaikkia yhdistää vaaniva ja vahvistuva Susi menneisyydestä/nykyisyydestä.

Hän avasi oven. Katsoi kalloa uhmakkaasti ja käveli kankaan luokse. Kun maalit ja siveltimet oli aseteltu valmiiksi, hän kiskaisi peitteen pois kankaan päältä. Keltaisten silmien katse lävisti ytimiä myöten. Sivellin loikkasi käteen ja alkoi liikkua kuin ulkoisen voiman ohjaamana. Peto käänsi päätään kankaalla. Näytti välillä nälkäiseltä ja vihaiselta, välillä pilkalliselta. Sivellin tanssi. Vain vaivoin Maarit sai raastettua kätensä irti suden tahdon alta ja pakotettua kankaalle sen, mitä itse halusi.

 

Tässä näytteessä oli osa sitä jännitteestä, mitä tarinassa ilmenee Maaritin, suden ja muiden ihmisten kesken. Tuleeko susitaulu koskaan valmiiksi? Miten se vaikuttaa Havuun tai kilttiin naapuriin? Kestääkö Maarit mystisen muinaisuuden tarinat vai hajoaako mielenterveys? Kuka lopulta käskee ja ketä? 

Tapahtumat keskittyvät yhden talon tontille, eikä kukaan ole turvassa. Onko susi raaka myös sukulaiselleen kotikoiralle?

Lukujen aluissa on sitaatteja muista teoksista, ja tämä kruunaa  varsinaisen tekstin hienosti. Mystinen tunnelma kulkee alusta loppuun vahvana.  Lainauksia on  mm näistä: Ragnarök (Jumalten tuho), Aino Kallas (Sudenmorsian), Edda-saagat (Näyttelijättären ennustus).

Susirajassa on kiehtovan  tiivistä kerrontaa, jokainen sana on paikallaan, eikä löysiä kohtia ole. Esikoisromaaniksi Susiraja on taidon näyte tekstin kuljetuksesta!

Tiedän jo, että tätä teosta tulen lukemaan useamman kerran. Nautin siitäkin, miten Lattu on kuvannut taitelijan sisäistä tunnekartastoa maalausprosessien aikana - onko omakohtaisia kokemuksia?

Jotta en pilaa omalla höpinälläni salaperäisyyttä, niin kehotan lukemaan itse ja sukeltamaan synkkään metsään ja kuulostelemaan ulvontaa.

Hmmmm, kirja sopii vallan mainiosti nyt saapuvan Halloweenin aikaan nuorten ja aikuisten jännityksen nälkään...

Kampuksen Klemetti-salissa oli viikonloppuna 22. - 23.10. taas vierailulla ihana kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä. Itse olin juuri lauantaina Isojärven kansallispuistossa luonnonsuojeluyhdistyksen porukoiden mukana, joten ehdin vain sunnuntain näytöksiin. Mielensäpahoittaja Eskortia etsimässä (ohj. Mika Kaurismäki, 2022) oli mukava iltapäivän ilopilleri (?). Nautittavaa oli seurata näyttelijäkonkareiden Heikki Kinnusen ja Kari Väänäsen "tanssiaskeleita" valkokankaalla. Yhteistyö ja ajoitus toimivat aivan nappiin! Ja ihan Silu Seppälä salaviisaana naapurina. 

Yllätyksen järjesti toinen leffa sen perään eli Klaus Härön ohjaama Rakkaani merikapteeni, pääosissa upeat James Cosmo, Brid Brennan ja Catherine Walker. Kasvutarina perheestä ja kahden vanhemman ihmisen rakkaudesta upeissa maisemissa. Tasapainoista, viipyilevää kuvausta, herkkää musiikki, koskettava loppu. 

Kehtaan paljastaa, että erityisherkälle höppänälle tuo leffa oli kyllä itkuputouksen avaaja - siksi ponkaisin ensimmäisten joukossa salista pois sydän murtuneena. Uskaltakaa silti käydä tämä katsomassa!

Tiedossa Tampereella lähiaikoina: teatteria ja twice in a lifetime dream;  CATS- musikaali! Sain sen kokea joskus 1980-luvulla Lontoossa ja rakastuin totaalisesti. Ja nyt tämä elämys naapurikaupungissa hyvän ystävän kanssa. Oi oi, toipuuko moisesta enää entiselleen?

Hehkuvia sävyjä ja mielen herkkyyttä lokakuulle ja marraskuulle. Itse sain ehkä runolaumani takaisin, vaikka välillä tunsin sanojen minut jättävän.  Tätä se on taitelijasielun kanssa, mutta nyt oli vakavampi tunne, että jotain muuta kuin runoutta olisi mietittävä. Ulkoapäin tuli niin vahvoja merkkejä, että kirjoittaminen on yksi poluistani, joten teen paluuta... Opiskelu otettava vakavammin tauon jälkeen, mutta blogiin tulee jotain vielä tämän vuoden puolella.

Kampuksella Mörri Seppälä iloitsee ihanista ihmisistä elämässään.

###########

Lattu Lauri, Susiraja (2022, Haamu)
Sakkara-Döring Henna, kannen kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta, vow vow- ulvonta kiitokseksi!

Taustalla irlantilaistyylisiä säveliä: Mikkolan vaari, Sielunmaisema, cd.

Mörri, valokuvat

Hornantulta ja kytijöitä

 

Ilkka Auer se osaa kirjoittaa koukuttavia tarinoita! Pidin paljon tämän Kymnaasi-sarjan edellisistäkin teoksesta Kymnaasi.  Auerin Domowik-sarja kiehtoo myös (Lukihäirikkö 10.11.2020 otsikolla Domowik ja Noidankiro).

Ja nyt Hornantuli. Seikkailun päähenkilö on yhä Sofia, joka on saanut ensimmäisen lukuvuotensa päätökseen Kymnaasissa. Nyt Sofialla on varsinainen tehtävä eli auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan, kuten kohdata suru ja ohjata se kauemmas ja antaa tukensa kärsiville.

Sofia kykeni miettimään vain sitä, mitä saisi tehtäväkseen. Hän tunsi tiivistä yhteyttä kuolemaan, tuonpuoleiseen ja erityisesti Helvettiin - kokemus siellä käymisestä oli muovannut häntä. Mutta tehtävän kautta Sofia voisi olla tukena pinnalla eläville ihmisille? Kukaan hänen ystävistään ei ollut osannut aavistella asiaa, eikä kukaan opettajista suostunut paljastamaan suunnitelmia, joita Sofian varalle oli punottu, jos sellaisia edes oli.

 

Maan päällä yrittää selvitä yksinhuoltajaäiti Eerika, jonka mies on löytynyt surmattuna. Äiti turvautuu vahvoihin lääkkeisiin ja tytär Anna  on murtua surun alle.  Lisäksi Anna katoaa ja sosiaalitoimiston henkilöstö vihjailee kaiken olevan äidin omaa syytä.

Mutta parasta  oli kuitenkin se, kuinka hän oli kyennyt toimittamaan polulta poikenneita sieluja, Herran mustia lampaita, oikealle tielle siihen tuliseen ja tuhkaiseen lampolaan, josta ei paluuta, Villa Askaan. Tuhkahuvilaan.

Sinne ne kaikki pienet pirut olisivat kuitenkin päätyneet enemmin tai myöhemmin. Mitä muuta voisi tulla sosiaalipummien ja mielenvikaisten b-luokan kansalaisten kasvattamista lapsista? Rikollisia sosiaalitapauksia, jotka olisivat muiden veronmaksajien kontolla lopun elämäänsä. 

Ei hän ollut tehnyt mitään väärää. Päinvastoin, hän oli tehnyt hyvää työtä jo kymmeniä vuosia. Kuinka monta lasta hän olikaan pelastanut tavallisen elämän tyhjyydeltä? Pari sataa ainakin. 

 

Kuka ajattelee noin? Miksi? Mitä kaikkea siitä seuraa? Mitä ovat kytijät? Mikä on Tuhkaaja? Selviääkö Sofia tehtävistään ja miten käy hänen rakkaimmalle ystävälleen? Saadaanko Kymnaasi pelastettua lieskoilta?

Hornantulessa kuumuus, liekit ja erilaiset särjetyt sielut ovat isossa roolissa ja tapahtumapaikkoina hylätyt vanhat rakennukset. Ilkka Auer osaa kehitellä juonta ja pienillä yksityiskohdilla johdattaa lukijaa syvemmälle tarinaan.

Jälleen kirjan kansikuvitus on upea ja sisällöstä kertova. Kirjojen koko ja kansien materiaali viehättää jokaisen teoksen kohdalla. Hienoja sarjoja, Kymnaasi ja Domovik!

Tuhkan ja lieskojen keskeltä noustaan ja seuraavaksi ehkä runouden pariin. Monta mainiota teosta odottaa lukupinossa käsittelyä.

Lisääntyvän valon myötä energiaa touhuihinne, Mörri Seppälä

*******     ******    ******      *****

Auer Ilkka, Hornantuli (Haamu, 2021)

Auer Ilkka, kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta, kuumottavat kiitokset jälleen!!

Kuvat Mörri

Taustaääninä Kampuksen päärakennuksen omat kolinat ja tuulen vinku ikkunoiden takana - rauhoittavaa!

Pieni taikakauppa - tervetuloa!

 

Avasin kirjekuoren, josta tupsahti syliin Haamun Pieni taikakauppa ja ensimmäinen reaktioni oli: "Oooooh! Ihana!" Eikä tuo ihastunut tunne ole laantunut. Tämä on oikeasti jälleen herkku aikuiselleKIN kirjoittajalle, koska joku alitajunnan salkku avautui ja sieltä useampi Idea alkoi heti vaatia tarkempaa huomiota ja ruokkimista.

Pieni taikakauppa on fantastinen kirjoitusopas, joka on "suunnattu kirjoittajille noin kolmannesta luokasta ylöspäin" - ehdottaa takakansi. Ei onneksi yläikärajaa mainittu.  Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat onnistuneet kokoamaan pieneen 108 sivuiseen teokseen ytimekkäästi seikkailutarinoiden, satujen ja fantasioiden ominaispiirteitä, yleisiä hahmoja ja käytettyjä juonia. Kirjan omaperäinen ja viehättävä kuvitus on Brocin.

Astukaamme nyt sisään taikakauppaan. Ensimmäisenä kohtaamme saatesanat Taikakaupan asiakkaalle. Leimu-Lohikäärme johdattaa pienelle kierrokselle ja heti alkuun tutustuttaa harjoitusten oheen liittyviin  symboleihin eli liekkeihin ja kristallipalloon. Niiden avulla voi kokeilla eri tasoisia harjoitelmia ja napata kirjoitusideoita. Samoista symboleista on ohjeet myös Ohjaajalle tai opettajalle- luvun kohdalla.

Ovi avartaa meille fantasian piirteitä ja tyyppejä. Sieltä otan hauskan esimerkin harjoituksesta:

Taikaesine tubettaa (3 hattua, vaikeampi harjoitus) yksi Leimun taikaesineistä osaakin puhua ja se kertoo videolla elämästään. Kirjoita esineen kertomus ylös niin kuin se kertoisi sen kameralle. Aloita vaikka näin: "Mä oon (taikaesineen nimi) ja asun täällä Leimun Pienessä taikakaupassa..." jatkotehtävä yksin tai ryhmälle. Toteuttakaa video. Suunnitelkaa lavastus, kuvatkaa taikaesine kameralla ja näytelkää sen puhe.

Eteinen kertaa satujen maailman ominaisuuksia. Siellä tapaamme mm. monet kansansatutyypit.

Tiski on mielenkiintoinen paikka ja sen äärellä voimme miettiä kenen tarinoita kerrommekaan. Kuka on päähenkilö ja mitä tekevät sivuhenkilöt? Ovatko ne oikeita ja ns. hahmoja? Ja niitähän riittää jo entuudestaan. Haluammeko keksiä heitä lisää?  Miten saamme heihin jotain liikettä ja tunnetta?

Seuraavaksi Myrkkykaappi tarjoilee meille vaaroja ja toimintaa. Miksi sankari toimii tavallaan ja onko aina taisteltava? 

Kurkotamme kohti Ylähyllyä, jolla onkin paljon tavaraa. Fantasianmaailmat ovat laajat , ilman rajoja. Miten niihin pääsee, tarvitaanko aina Portti? Millainen on uskottava ympäristö ja missä kaikkialla voikaan seikkailla, ja missä koossa? Keitä niissä asuu ja onko pahalla oma valtakuntansa?  Harjoituksissa on mm. fantasiamaailman kartan tekeminen.  Kolmen hatun vaikeusasteella, mutta rohkeasti keksimään karttapohjaa!

Taikakaupaa lämmittää Takka ja sen äärellä voisimme viipyä vähän pitempään. Nyt saamme tietää taikuudesta ja sen säännöistä! Taikavälineitä on monenlaisia:  vanhoja miekkoja, sormuksia, kirjoja, lamppuja ja ihan mitä vaan. Onko taikuus näkyvää vai näkymätöntä? Onko taikuuden käyttämisellä hintansa?  Ovatko taikasanat ja loitsut aina tarpeellisia? Onko lohikäärme jokaisen tarinan hahmona?

Kun mietimme oman tarinan kirjoittamista, niin siihen kuuluu tarinan rakenteen miettiminen. Siihen törmäämme Varastossa. Tarinoilla kun usein on alku ja loppu, niin tarvitsemme jonkinlaisen avun, esim. matkan kesto ja suunta, annettu tehtävä ennustuksen toteuttaminen tai ongelman ratkaiseminen, jotka auttavat viemään tarinaa eteen päin. Varastosta löydämme myös tarinan pohjimmaisen  pohjarakenteen  eli syyn ja aiheen kaikille tapahtumille. Kannattaa kurkata! Apuna voi käyttää vaikka harjoituksista Fantasiamaailman vuosikelloa, johon voi sijoittaa esim. lohikäärmeen muuttomatkat tai ihmissusien vaellusaikataulut.

Kirjahylly on aina jännä tutkimuskohde, niin nytkin. Myyttisiä elementtejä seikkailutarinaan saa miettimällä vaikka kokonaista maailmanselitystä ja sukujen historiaa. Vanhoista jumaltarustoista voi löytää vinkkejä (ja oma Kalevalamme on täynnä kiehtovia kohtauksia, oma huomio). Karttojen lisäksi tarinan oheen saa lisätä kuvitusta. Hahmojen sekä paikkojen nimien keksiminen voi olla todella hauskaa. Voisimmeko keksiä ihan uuden kielenkin? Kaksi  helppoa harjoitusta esimerkkinä: 

Legenda. Keksi oma selitys sille, miksi A) pesukone tekee sukista parittomia B) isä tai äiti ei herää ajoissa aamuisin C) bussi tai juna on aina myöhässä D) lentokoneet pysyvät tavalla

tai Takakansi Millaisen fantasiakirjan haluaisit lukea? Kirjoita mahdollisimman houkutteleva takakansiteksti unelmiesi fantasiakirjaan.

Näyteikkuna tarjoilee meille vielä hyviä neuvoja kirjoittamiseen eli Kirjoittajan muistilista. Se sopii kaikille kirjoittajille ikään ja tekstin lajiin katsomatta!

Ennen kuin poistumme kokonaan Pienestä taikakaupasta, niin törmäämme vielä Sanastoon ja Tekijät- tiimiin fantasiaprofiileissaan. Kunnon fantasiakirjan tapaan lopussa huomita odottavat Kirjoja ja lähdeaineistoa.

Kirjan sisäkansilta saamme etsiä hyllyköistä erilaisia kummallisia esineitä, taikakaluja ja mystisiä pulloja.

Syyskuun lopusta ei ole pitkä matka esim. pyhäinpäivään. Jokuhan voisi jo kirjoittaa tarinaa Juhlapyhiä-tyyliin:

Keksi millaisia juhlia fantasiamaailmassa vietetään. A) millainen on hirviönkaatopäivä, Suuren Jäniksen kiitostamispivä tai hippiäinen? B) Keksi omia juhlapyhiä. Millaisia nimiä niillä on, milloin niitä vietetään, ja millaisia kenties hassujakin tapoja niihin liittyy?

 

Pieni taikakauppa on herkullinen kirjoitusopas. Kun aikuinen antaa sisäisen lapsensa innostua kirjan harjoituksista, niin saattaa alkaa mielikuvitus vallan liihotella arjen ulkopuolelle. Pidän oppaan rakenteesta, kun voi vain kävellä sisään ja napata kaikenlaista ostoskoriinsa.

Vedän kirjoituspiiriä aikuisille harrasteljakirjoittajille ja löysin tästä oppaasta jo useamman harjoituksen alkulämmitelyyn ja pitempään tekstiin. Kätevän kokonsa ja keveytensä vuoksi se on helppo ottaa muiden kirjoitustarvikkeiden joukkon kassiin!

Kirjoitusoppaita kummallisempaan -otsikon alla (18.6.2019) on lukukokemukseni M. Heikkilän ja A.Leinosen Kauhumaan kartta- kirjoitusoppaasta. Siinäkin on Brocin kiehtova kuvitus. Muistakaa sekin!

~ ~ ~ ~ ~

Nostan lyhysti esiin vielä ihastuttavan fantasiatarinan. Hiraeth (Aviador, 2020) on Katariina Kärkelän kirjoittama teos aarneista, jotka suojelevat maailmaa pyhillä tulillaan. Tarinassa on kielellistä kauneutta, monikerroksellisuutta ja useita aikatasoja. Eniten viehätti pohjavireenä oleva filosofinen ote. Tässä ote kirjan loppupuolelta:

Astrae oli aina tienyt, ettei avaruudessa todella ollut suuntia - suunnat eivät olleet enempää eivätkä vähempää kuin valheellinen vaikutelma, ikuisesti sidoksissa paikkaan, jossa katsoja seisoi. Suuntien sijaan olemassa oli vain yksi piste, yksi ainoa kohta, joka siirtyi katsojan mukana. Vain se oli olemassa, vain se oli oikea - ja kaikki muu, mikä tuntui selvältä ja itseoikeutetulta, järkevältä ja ymmärrettävältä, oli valetta (...)

Johanna Aulèn on kuvittanut teoksen mustavalkoisilla vahvoilla piirroksilla. Myös kaunis kansi on hänen suunnittelemansa, taitto Japa Mattila.  Erittäin vahva suositus tutustua tähän herkkään ja vaikuttavaan uutuuteen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Näiden lukukokemusten aikana ja jälkeenkin oma päänsisäinen universumi tuottaisi useampia outoja kertomuksia -  kun vain olisi tarpeeksi kirjoitusrauhaa. Yksi vanha "outokansaruno" on vihkossa ja kutsumus on sitä laajentaa...johonkin suuntaan.

Aikuiset, muistakaa leikitellä ja hassutella! Se tekee hyvää syksyn sateisissa päivissä, Mörri Seppälä

Juupajoen rotkon naurava vahti. Taikonut Katariina Vuorikivi

Heikkilä Mervi & Leinonen Anne, Pieni taikakauppa, fantastinen kirjoitusopas (2020, Haamu)

Broci, kuvitus

Fantastiset kiitokset arvostelukappaleesta Haamulle! 

Kirjoitusoppaita kummallisempaan

Kirjastosta löysin lastenosastolta Mervi Heikkilän ja Anne Leinosen kokooman Kauhumaan kartta- kirjoitusoppaan kauhun ja jännityksen tunnelmiin.. Voi veljet, että on ihana kirja aikuisellekin! Kuvittaja Brocin  mustavalkoiset piirrokset herättävät uusia ajatuksia ja pitävät otteessaan.

Esipuheessa kirjoittajat lupaavat tietoa ja vinkkejä kirjoittamiseen ja erilaisia kirjoitusharjoituksia. Alussa on myös ohjaajalle ja opettajalle oma osio, jossa kerrotan kuinka kirjaa, ja kauhuelementtejä yleensäkin, voi käyttää.

Sisällysluettelo on hauskasti nimetty Navigointiohjeeksi. Sen avulla löytää mm. Lautan, Kylän, Kirjaston, Saariston ja Vuoren. Vuori- luvussa on myös tarpeellisia ohjeita tekstin muokkaamiseen, julkaisukanavista ja vinkkejä yhteydenotosta kustantajaan! Tarpeellista tietoa kenelle tahansa kirjoittajalle.

Harjoitukset sopivat myös kaikille, ikään katsomatta. Muutamia esimerkkejä:

Kirjoita äänestä. Etsi kauhuääniä netin äänipankista. Valitse yksi, kuuntele se ja kirjoita äänen herättämistä tunnelmista.

Jatka jumiutunutta tarinaa. Ota jokin aiemmin kirjoittamasi tarina (kenties jumittunut)  ja jatka sitä. Käytä oheista kysymyslistaa apuna jumin ratkaisemiseksi.... 

Kirjaston kirjat.  Millaisia kirjoja löytyy kirjaston varaston perimmäisestä nurkasta, lukkojen takaa? Yksi kirjoista on kirottu. Mitä se tekee kantajalleen? Kirjoita lyhyt tarina. 

Kirjassa ihastuttavat myös monet (kauhun) kirjoittajien sitaatit tai puhekuplat. Äänen pääsee tässä Anders Fager:

Houkuttele lukija hirviösi kaveriksi. Siis todella tykkäämään, oikein ihastumaan siihen! Ja sitten laita se syömään lapsia!

Ihanaa?

Kirjan lopussa on Päätepysäkki, jossa tyyliin sopivasti piirroksien kera esitellään kirjoittajat ja kuvittaja. Ja viestinä on ,että kaikki tekstit ovat arvokkaita (!) ja ei aina kannata kuunnella muiden puheita, jos he eivät erilaisia tekstejä ymmärräkään.

Kirja päättyy Sanastoon, josta aikuinenkin lukija voi oppia uusia termejä! Myös kannen sisäsivut voivat herätellä uinunutta jännityksen kaipuuta...

Kiitos tekijöille tästä oppasta! Itsekin sain uutta potkua tarinoiden kehittelemiseen, koska juuri kauhu ja jännitys ovat jääneet kokeilematta omassa kirjoistusharrastuksessa - vaikka lukijana pidän näistä lajeista!

Toinen samaan aikaan kirjastosta mukaan lähtenyt kirjoitusopas on Kummallisen kirjoitajat: opas fiktiiviseen maailmaan. Kirjassa ajatuksistaan ja tekniikoistaan kertovat mm Saara  Henrikson, Anne Leinonen, Jussi Katajala, Heikki Nevala, Shimo Suntila, Liisa Rantalaiho ja Irma Hirsjärvi. Aiheina ovat otsikkojen mukaan esim. Rakenne kannattelee tarinaa, Selittämisen taide ja outojen yksityiskohtien vättämättömyys, Pelon elementit eli tunnelman kirjoittamisesta kauhupainotteisesti, Lukijan hämäämisestä ja Onko fantasialla tulevaisuutta?

Tiina Raevaara avaa omaa ajatusmaailmaansa kirjoittamisesta Tarina syntyy ideoiden lekkauspisteessä- osiossa. Raevaara miettii mitä on se kuuluisa "kirjoittajan oma ääni". Näihin riveihin mielestäni kiteytyy paljonkin koko oppaan viestistä:

...Minun pitää kirjoittaa realistisia tarinoita, joissa tarinaan omaan realismiin voivat kuulua vaikka hirviöt. Minun tehtäväni on kirjoittaa olemassaolemattomista, surrealistisista asioista, joiden olemassaoloa ei tarinassa itsessään koskaan kyseenalaisteta.

Oppaan tekstit ovat enemmän fiktiota esitteleviä ja varsinaisia harjoitustehtäviä on  vähemmän. Toki tästä saa tietoa mm. henkilöhahmojen rakentamisesta, taustatyön merkityksestä, romantiikasta viihdekirjalisuudessa ja fyysisen kirjan ulkonäöksellisistä asioista.

Lopussa on mainio Lue muutakin! Siellä on mm. Maailmanklasikkojen tanakka tusina, Kynttiänvaloa historian hämärään ja Dekkari - pistooli kädessä sisään! Lista mukaan ja kirjastoon seikkailemaan.

Vaikka oma kirjoittajaminä ei ole innostunut vaikka dekkareiden, fantasian tai kauhun kirjoittamisesta, niin nämä yhteen genreen rajatut kirjoitusoppaat tuovat kuitenkin lisätietoa ja avartavat ajatusmaailmaa. Samoja lainalaisuuksiakin on paljon, kuten tarinan rakenne, miljöönja aikakausien kuvaus sekä uskottavat henkilöhahmot.

Siksi mainitsen tässä vielä Tapani Baggen Se surmaa joka osaa, dekkarin tekemisen taito (Crime time/Docendo, 2016) ja erittäin hyvä Kjell Sunstedtin Kirjoita elokuvaksi (suom. Raija Paananen, Kansanvalistuseura, 2009). Sunstedtin kirjan jälkeen olen huomannut katselevani monia television ohjelmia sisäinen "ohjaaja" virittyneenä.

Joten kirjoittajat, kesällä on hyvää aikaa lueskella niitä "outojakin" kirjoja, oppaita, artikkeleita ja haastaa omaa kuplaansa!

= ^^^=^^^=

Heikkilä Mervi ja Leinonen Anne, Kauhumaan kartta, kirjoita jos uskallat (Haamu, 2019)
Broci, kuvitus

Kummallisen kirjoittajat, opas fiktiivisen maailman luomiseen. Toimittaneet Henrikson  Saara, Hirsjärvi Irma ja Leinonen Anne (2. painos, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry, 2016)
Hahto Maya, taitto
Pietikäinen Maija, kansi

Valokuvat Mörri Seppälä