Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harri Hertell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harri Hertell. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Rakkautta, rakkautta kaikki

 


Runoutta tavallisesta arjesta arkisin sanoin - ilman kikkailuja? Sen osaa sydämeenkäyvän hyvin Harri Hertell. Hänen seitsemäs runokokoelmansa Tiedän sen olevan rakkautta (2020, Enostone) on jälleen toimiva kokonaisuus, jossa on syvällisyyttä ja lempeää huumoria.

Runoissa katsellaan ja ihmetellään pienten lasten maailmaa, vanhempien  tunteet ovat suuria ja pelottaviakin, ja korona meinaa musertaa ihmisiä ympärillä. 

Kokoelmassa on kaksi osaa ja tämä runon lainaus  on ensimmäisestä Niille joilla on kyky haaveilla:

(...) elämästä täydellistä

riitoineen ja väsymyksineenkin

vaikka päiväkotiin on kiire

sillä olemme jo myöhässä 

en muista

en anna tilaa

ajatukselle

että teollani tai sanoillani ei olisi merkitystä

sillä lapsista näen heti

jos teen oikein

heidän silmänsä huokuvat läsnäoloa

luottamusta

ja he näkevät aina minusta

olenko heidän kanssa (...) 

 

Runoissa Hertell  käsittelee myös parisuhdetta, kaipaa ystäviään ja uskoo tulevaisuuteen. 

Toisen osion nimi Ulkona enemmän rakkautta kuin pystymme näkemään pitää sisällään näitä lähiympäristön ihmisten tarinoita, ja runoissa on yhteiskunnallista kritiikkiä hienovaraisesti.


Yksinäiset miehet

aamuisin ostoskeskusten kioskeilla

mussuttavat hitaasti voisilmäpullia

maskit leualla

veikkauskupongit edessä

yrittävät ennustaa tulevaa

ymmärtämättä toisia kaltaisiaan

menetettyjä vaimojaan

katkeria lapsiaan

elämätöntä nuoruutta

ei suurinkaan totovoitto voi takaisin tuoda

eikä muutos taida enää olla mahdollista

täytyy vain pyyhkiä murut parralta

nostaa verkkarit roikkumasta ja astella

kohti tulevaa

joka ei tule vastaisuudessakaan paljoa tarjoamaan

jollei sitä pysty arvostamaan. 


Vaikka toisen ihmisen elämänpolku näyttäytyisi epävarmalta ja synkältä, niin toivoa on aina. Jos vain itse osaa sen nähdä.  

Tiedän sen olevan rakkautta- kokoelman aloittaa yksittäinen runo, joka ehkä avaa oven näiden runojen maailman:


Kaikkialla

näen ihmisiä istumassa

nauramassa

jakamassa ajatuksia ystävien kanssa

heilutellen huolettomasti jalkoja

virtaavan veden yläpuolella

maasta nousee sieniä

asterien ja malvojen kukkiessa

pihlajat punaisia

kuten aina

on nytkin helppo olla varma

että meillä yhdessä on kyky

ratkaista mikä tahansa ongelma

tällä rakkauden määrällä. 

 

Tiedän sen olevan rakkautta - kokoelma on soljuva ja  runominän mietteet helposti ymmärrettäviä. Mikään ei ehkä revi tai aiheuta tuskaa lukijalle, mutta lämmin hymy saattaa nousta useinkin huulille, sillä runojen tilanteet ja ajatukset ovat yleisinhimillisiä  - varsinkin tässä globaalin kriisin ajassa.

Runoissa on harvoin välimerkkejä, mikä jälleen sopii Lukihäirikön lukutavalle.

Lopuksi yksi kokoelman lyhyimmistä runoista, koska siinä Hertell tavoittaa jotain taiteilijallekin tärkeästä lapsenomaisuudesta:


Helmikuun lopulla

tytär leikkii pihalla keijua

kauhoo lapiolla

lumen alle vihreinä hautautuneita kasveja 

sanoo kaivavansa esille kevään

joka pian taas  saapuu

yhtä taianomaisena 

kuin lapsen mielikuvitus. 


Erityismaininta kokoelman kannelle. Se sopii hyvin runojen tunnelmiin ja yksittäinen oranssinkeltainen ikkuna yössä on oikeastaan lohdullinen näky. 

 


 Harri Hertellin edelliset runokokoelmat Lukihäirikössä: Pelotta (2018, Enostone) 4.2.2019 otsikolla Ihmisenä olemisesta ja Kaikki tunteet ovat sallittuja (2020, Enostone) 22.5.2020 otsikolla Tunteisiin menevää runoutta. Harri Hertellin toimittamasta Lavarunousopas (2017, Savukeidas) on mietintö Runot kuuluvat lavoillekin- kirjoituksessa 24.5.2017.


Omat runoilut ja muut taidehössötykset ovat jääneet vähiin tänä kesänä, joten innokkaasti odotan lyriikkakurssia Kampuksella 11.-14. heinäkuuta. Mitähän Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on meille suunnitellut?

Lukemisiin ja tapaamisiinkin, Mörri Seppälä

 


0 & 0 & 0 & 0 & 

Hertell Harri, Tiedän sen olevan rakkautta (2022, Enostone)
Kuisma Janne, kannen suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto
Kiitos kustantajalle rakkausrunokokoelmasta!

Taustalla huokailee Autio Antti, Kaikki talot huojuu- cd (2022, SOIT SE SILTI)

Valokuvat Mörri


perjantai 22. toukokuuta 2020

Tunteisiin menevää runoutta


Pidin Harri Hertellin edellisestä runokokoelmasta  Pelotta ja pakko on tunnustaa hänen uutukaisensa Kaikki tunteet sallittuja yltävän samalle tasolle.

Tämän tasapainoisen ja eheän kokoelman aloittaa yksittäin runo Ennen kuin minusta tuli isä. Pitkähkön runon lopussa ovat rivit, jotka voisivat koota teoksen teeman ja kirjoitustyylin:

(...) mutta niille jotka pelkäävät
itseään ja vanhempiensa
tai isovanhemiensa virheitä
haluan sanoa
että jokaiselle on jossakin voimia
kohdata pelkonsa
ja niiden kanssa elämään opiminen
kestää koko elämän. 

Siinäpä se. Yksinkertaisesti, mutta niin vahvasti. Runot ovat jälleen helposti avautuvia, puhekielenomaisia ajatusten lippusia.  Lukijan energia ei mene kielellisen tason ymmärtämiseen ja siten jää tilaa miettiä tekstin syvyyttä.

Raja-osiossa on kaksi runoa, mutta huomaan lukevani nämä 8 sivua niin, että vasemmalle jää kirjoittajan isän tarina sekä menneisyys ja oikealla sivulla kulkee tämä hetki, valoisampana, omaa lasta ja perhettä katsellen. Omaa isää kohtaan voi tuntea myötätuntoa, jos ymmärtää hänenkin jääneen jotain tärkeää paitsi lapsuudessaan.

Kohtaamme sen yhdessä- osion runot kyselevät mm. miksi toisille annataan rakkautta ja hyvät startit elämässä, miksi toisille ei? Millaisia taakkoja kannamme ja osaammeko muuntua lapsista vanhemmiksi? Saako lapsi ilmaista kaikkia tunteitaan? Miten lapsi siihen oppii? Mistä lopulta luottamus syntyy?

Seuraavaksi Minusta tulee taas isä on onnellisten rivien aikaa. Vastasyntynyttä on onni pestä, hoitaa, suojata. Myötätunto herää muidenkin lasten itkuun ja vaimon osaan. Maisemassa liikkuvat lokinpoikaset ja tomaatit kypsyvät. Mitä kaikkea isä haluaakan opettaa lapselleen - muutakin kuin pakastepizzan oikein syömistä? Tässä osassa on myös muutamia lyhempiä runoja, joista esimerkkinä tämä:

Haukat kiertävät lampea
haparot nousevat maasta
jossain niiden välillä minä
makaan nurmella ja haaveilen
mahdottoman itsestäänselväksi.

Nämä lyhyet tuokiokuvat sopivat pitempien tekstien väliin, tuovat isänä olemisen tarinaan yksityisen runoilijaminän.

Jos me oppisimme rakastamaan vie lukijan luontosuhteeseen, aikuisten väliseen suhteeseen, parisuhteeseen. Toiveissa on toimiva kommunikaatio, toteutuvat unelmat. Kuka kukin lopulta on? Helsinki kaupunkina saa oman kuvauksensa.

Kokoelman päättää Olemme riittävän kokonaisia- osuus antaa tilaa negatiivisillekin tunteille. Saa raivota ja vihata. Miten kyetä vastaamaan rakkauteen rakkaudella? Luottoa siihen, että vaikeudet voitetaan.  Vielä palataan omaan isään, joka on tullut lähemmäksi, jolle on annettu lupa tulla lähemmäksi. Runojen minä on tasapainossa ja häpeä on poissa. Nyt on varaa ilmaista:

Yritän olla pelkäämättä
jättää sanomatta
mitä minä sanoin. 

Kaikki tunteet sallituja jättää sellaisen pehmeän ja lempeän kosketuksen.  Ei tarvitse huutaa, kikkailla fonteilla tai liittää fyysisiä kuvia runokokoelman sivuille, kun sisältö on syvällinen ja ihmisyyttä tarkasteleva.

Suosittelen tätä lämpimästi  kaikille, mutta erityisesti  nuorille aikuisille ja tuoreille vanhemmille. Elämänviisauksia oppii hyvin kirjallisuudenkin avulla.

*-*-*-*


Joskus luettava teos vetää ajatuksia voimakkaasti aiemmin luettuun. Huomasin tämän Hertellin kokoelman tuovan mieleeni toisen Enostonen kustantaman runokokoelman eli Kalle Niinikankaan Tervetuloa Mongoliaan (2018). Siinäkin teemoina ovat mm. vanhemmuus, huoli omista vanhemmuuden taidoista ja luotto tulevaisuuteen. Kannattaa lukea peräkkäin tai lomittain. Teoksesta kirjoitin Lukihäirikössä 27.4.2019 otsikolla Ihmisiä ja aksolotleja.

Runoutta on nyt luettu, mietitty ja omia raapustuksia lähetelty vähän sinne ja tänne. Lyhyet tekstimuodot ovat helliä väsyneille (keskittymiskyvyttömille?) aivoille, joten tämä kevät on ollut runoisa.

Voikaa hyvin tai  toipukaa, vetäkää henkeä ja nauttikaa tulevasta suvesta! Lämmöllä Mörri Seppälä

*-*-*-*-*-*-*-*-*

Hertell Harri, Kaikki tunteet sallittuja (Enostone, 2020)
Kuisma Janne, kannen kuva ja suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto

Internet: www.enostone.fi


Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

maanantai 4. helmikuuta 2019

Ihmisenä olemisesta


Saanko antaa heti tähän alkuun yhden neuvon? Kun otat luettavaksi Harri Hertellin Pelotta -runokokoelman, niin älä aloita ihan alusta, vaan hyppää Anna minulle rohkeutta- runon yli seuraavaan osioon Lapset Alepassa.

Näin pääset rauhassa lukemaan sanavyörytystä useamman pitkän runon verran. Tässä tyylinäyte kokoelman runojen kirjoitusasusta ja tyylistä:
 ...Älä glorifioi tai sääli niitä jotka selviytyvät kauheuksista
vakavista sairauksista
epäonnisista sattumuksista
vaan kohtaa heidät vertaisina
anna mahdollisuus tavalliseen elämään
rehelliseen katseeseen
arkiseen puheeseen... 

Monet runot ovat koko sivun mittaisia ilman  välimerkkejä ja taukoja. Ajatus saa lipua asiasta toisen, mutta tietynlainen logiikka pysyy napakasti joka runossa. Ei saa siis herpaantua lukiessaan, vaan pitää miettiä asiyhteyksiä.

Kautta kokoelman Hertell antaa arvon heille, jotka usein jäävät kiireisessä länsimaisessa elämänmenossa huomaamatta. Jos kukaan ei huomaa syrjäytynyttä, lasta tai huumeveikkoa, niin ovatko he edes olemassa? Onko heistä hyötyä tai iloa kenellekään?

...miten itse osaisi auttaa toista
joka vuorostaan kiikkuu rajalla
miettii
onko täällä järkeä olla? 

Perhe joka ei koskaan voi haihtua- osio on yksityisempää elämän kuvailua. Vuoron saavat kevät, mustarastas, pieni lapsi, kaipaus, toisen katsen väljähtyminen. Sivulta 45 keskeltä runoa poimin rivit, jotka kertovat mielestäni hyvin tämän osion tärkeimmän:

...mutta kuinka opettaa kunnioitusta
hellyyttä
että riidankin jälkeen voi halata
kaikki tarvitsevat aikaa
itsensä kanssa 
ja silti niin usein me annamme sen toisille 
muutaman euron takia...

Kuinka kerrostalot sortuvat- osiossa jatkuu yhteiskunnan ruotiminen, Hertell käyttää tuttuja sanoja kuten poliittinen korrektius, takinkääntö, Haiti ja Syyria onnettomine ihmiskohtaloineen. Meillä on jo mikrosiruja hampaissa ja kirjeet saapuvat avattuina ja ihminen jää johonkin varjoon pelkonsa kanssa.

...Äänisen aallot eivät liplata
mutta silti moni kykkii vielä poterossa
sotii pelkojensa puolesta...

Pelko on monille meistä esteenä ja siksi emme uskalla tutustua vierauteen, vieraisiin. Emme uskalla olla rehellisä herkkyyksinemme ja vikoinemme toisten seurassa. Emme uskalla luottaa mihinkään ja on helpompi olla vihainen ja töykeä?  Ehkä meissä on vielä edellisten sukupolvien traumat ja tunneköyhyys sisällä tulppana aidolle olemiselle?

...kuinka kunnioittaa toista
kun takana on niin monta sukupolvea katkeruutta
ettei terapeutilla ole tarpeeksi tehokasta suurennuslasia
nähdäkseen mistä kaikki sai alkunsa. 

Kokoelma ei ole synkkä nykyisyyttä ja tulevaisuutta kuvatessaan, koska Hertell ei saarnaa, vaan tuo esiin rehellisesti Suomessa löytyviä kohtaloita, tilanteita ja tunnemaastoja. Suurennuslasin läpi on katsottu ja taitavasti lukijalle tarjoiltu faktoja - kuin muistutuksina ihmisyyden kirjosta.

Pelotta ei ole siirappinen höttöinen runoteos, vaan vakaasti ja harkiten luettava. En tiedä tulevista runouden suurteoksista, mutta silti rohkenen ehdottaa tätä: jos et muuten lue runokokoelmia, niin tämä kannattaa lukea! Viisaita sanoja ja ajatuksia ohuessa kirjassa!

Niin se ensimmäinen runo Anna minulle rohkeutta? Siinä runoilija pyytää rohkeutta, voimaa, ymmärrystä. UPEA RUNO! Tässä vain ensimmäinen osa, jotta itse etsisit kirjan käsiisi:

Anna minulle rohkeutta
puhua kaikesta
satuttamatta muita
ajatuksiani pelkäämättä
tai niitä liikaa siloitellen... 

Anna minulle rohkeutta on oikein sopiva teksti vaikka seinälle oman kirjotuspöydän päälle - muistutukseksi.

KIITOS HARRI HERTELL SYVÄLLISISTÄ JA PELOTTOMISTA RIVEISTÄ!


Helmikuussa hengitys vielä höyrystyy? Pakkaspäivien keskellä lukekaa, Helena


- - - - - - - - - - - -

Hertell Harri, Pelotta (Enostone Kustannus, 2018)
Niinikangas Katri, taitto
Burhan Gokhan, kannen suunnittelu

 
 
 


 
 

 
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Runot kuuluvat lavoillekin




Yli 325 sivua lavarunoudesta, no huh! Harrastelijana en ole "päässyt" koskaan lavalle varsinaiseen poetry slam- kilpailuun, jossa kilpailijat esittävät omia tekstejään yleisöstä valituille viidelle tuomarille. Suomessa on hyväksytty lavarunouden piiriin myös muita muotoja. Toimittamansa kirjan, Lavaruno-opas, esipuheessa alan uranuurtaja Harri Hertell kertoo, että lavarunous syntyy, kun runon esittäjä pyrkii uudistamaan kirjallista ja suullista ilmaisuaan miettimällä julkisten esiintymistensä elävyyttä.  Tähän kuuluvat äänen- ja kehonkielenkäyttö sekä pukeutuminen, rekvisiitta ja esitystekniikka.

Käsitteiden selittämisen jälkeen kirjassa esitellään tarkasti lavarunouden historiaa ja toimijoita. Lavarunouden yleistä olemusta ja rap-genren vaikutusta pohditaan mielenkiintoisesti.  Parasta antia näin runoja kirjoittavalle ovat luvut Kuinka lavarunoutta kirjoitetaan ja Kuinka lavarunoutta esitetään. Ujoille ja epävarmoille esiintyjille on jälleen kerran hyvä muistuttaa, että mokia ja virheitä tekevät lähes kaikki. Jännittäminen on osa julkista esiintymistä ja yleisö on sinun puolellasi.

Innokkaille runomateriaalin esittämisen ystäville suosittelen paneutumista lukuun Lavarunotapahtuman järjestäminen. Siinä on selkeitä neuvoja  - minkä tahansa muunkin esityksenkin! - mm budjetin laatimisesta, yhteistyökumppaneista ja apurahotuksesta, vapaaehtoisten ja työryhmän merkityksestä.  Unohtamatta yleisön, ohjelman ja tapahtumapaikan tuomia vaatimuksia.  Tiedottaminen joskus ontuu, mutta sitä ei saa unohtaa ja tapahtuman dokumentointi ja juontaminenkin vaikuttavat tilaisuuden luonteeseen ja toisin päin. Teknisiä  asioita ovat mm äänentoisto, valaistus, mahdollinen taustamusiikki ja tapahtuman aikatauluttaminen. Neuvoja löytyy tästä kirjasta!

Lisänä ovat vielä luettelo kotimaisista runoäänitteistä ja kirjoituksia lavarunoudesta muualla Euroopassa ja kauempanakin. Muita kirjoittajia ovat esim. Paleface, Anja Erämaja, J.K.Ihalainen, Susinukke Kosola ja Jonathan Teuma (Espanja) - vain joitain mainitakseni.

Lavarunous-opas on siis monipuolinen, selkeä ja tarpeellinen lisä suomalaiseen runokenttään. Ilmapiiri on avara ja kannustaa tekemään ja lukemaan runoja monilla eri tavoilla. Taiteenlajeja voi ja pitää yhdistää, jolloin ne luovat yhdessä uusia kokemuksia esittäjilleen ja yleisölle.

Yksi miinus näin kirjojen suurkuluttajana jälleen: toivon juuri tämän oppaan kuluvan lukijoiden käsissä, joten on luotettava  pehmeäkantisuuden ja selän nidonnan kestävän siinä käytössä!! Kirjastomaailmassa työskennellessä toki ymmärrän jotain kustannusmaailman realismeista, mutta silti kirjan käyttötarkoitus voisi olla tärkeämpikin "muotoseikka".





Sain arvostelukappaleen AP Kivisen Tsernobylin kissat - runokokoelma. Ajattelin tämän sopivan nykyaikaisen otteensa vuoksi Lavaruno-opaan kanssa samaan pakettiin. Mikä yhteensattuma: luin kirjan kansiliepeestä, että Kivinen onkin voittanut Lavarunouden Suomen mestaruuden vuonna 2015!

kaikki meidän välillä tapahtunut
runous
kuuluu unescon
aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon 

 Ote kirjan osiosta /// MUODONMUUTOS,HIDASTA KEMIAA.  Mielestäni nämä osioiden nimet antavat hyvän yleiskuvan sisällöstä: ///YHTENÄ ILTANA, ///KISSOJEN YÖ, /// KUU JA APOLLO, ///RAKAS JA RAKAS, ANNA VÄHÄN RAPSUTTAA, ///MANTRA, MUUTAMA NEUVOA-ANTAVA, ///VAIHTOLÄMPÖISET.

Nämä runot kertovat hyvin nuoremman (itseäni) ihmisen etsiskelyvaiheista kaupungin sykkeessä. Tarina kulkee kohti parisuhdetta ja perhettä. Osansa saavat kissat, kapakat, ikävä, runot ja naiset. Nainen. Tunteet tasaiset, epätasaiset.

Runojen ajatusmaailma on lempeästi arkinen. Ilmaisut kevyitä ja painavia kuin routa. Yleistunnelma on kutsuva, riveihin on palattava uudelleen ja uudelleen.

mutta olen vasta matkalla, sanaton
edessä ajaton
maraton
jokainen tavu vie lähemmäksi
viestiä, vastaanottajaa 

Runoja ääneenkin lukevalle ja esittävälle on ilo löytää uusia tekstejä, joita on äänteellisesti ja rytmin vuoksi helppo lukea. Tähän toki liittyy runojen ulkoasukin: ei isoja kirjaimia ja vähän välimerkkejä. Tämä "tasainen pelto"  antaa lukijan silmille rauhaa ja alitajunalle aikaa sisäistää nyanssit. Pidin myös eri osioiden välisten sivujen värityksestä, harmalla valkoinen fontti ja geometriset kuviot. Tyylikästä!

Lukijaystävällistä on laittaa kirjan loppuun erilaisia tekstiin liittyviä huomautuksia, Tässä on "SELITYKSIÄ, TRIVIAA". Opinpa itsekin lisää, joten kiitos!

Runoista, kirjoittamisesta ja miettimisestä pää ihan hunningolla, joten muistutan vielä: nuo ovat lukemisen arvoisia teoksia. Älä luota minun aatoksiini, vaan tee omat johtopäätöksesi! Niistä voisit kertoa jotain.... eikö?  Toukokuun hurmassa Helena

¤¤¤    ¤¤¤¤

Lavarunous-opas, toimittanut Hertell Harri (Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, 2107)

Kivinen AP, Tsernobylin kissat (Reuna Oy, 2016)
Arvostelukappale, kiitos!