Tunteisiin menevää runoutta

Pidin Harri Hertellin edellisestä runokokoelmasta  Pelotta ja pakko on tunnustaa hänen uutukaisensa Kaikki tunteet sallittuja yltävän samalle tasolle.

Tämän tasapainoisen ja eheän kokoelman aloittaa yksittäin runo Ennen kuin minusta tuli isä. Pitkähkön runon lopussa ovat rivit, jotka voisivat koota teoksen teeman ja kirjoitustyylin:

(...) mutta niille jotka pelkäävät

itseään ja vanhempiensa

tai isovanhemiensa virheitä

haluan sanoa

että jokaiselle on jossakin voimia

kohdata pelkonsa

ja niiden kanssa elämään opiminen

kestää koko elämän. 

Siinäpä se. Yksinkertaisesti, mutta niin vahvasti. Runot ovat jälleen helposti avautuvia, puhekielenomaisia ajatusten lippusia.  Lukijan energia ei mene kielellisen tason ymmärtämiseen ja siten jää tilaa miettiä tekstin syvyyttä.

Raja-osiossa on kaksi runoa, mutta huomaan lukevani nämä 8 sivua niin, että vasemmalle jää kirjoittajan isän tarina sekä menneisyys ja oikealla sivulla kulkee tämä hetki, valoisampana, omaa lasta ja perhettä katsellen. Omaa isää kohtaan voi tuntea myötätuntoa, jos ymmärtää hänenkin jääneen jotain tärkeää paitsi lapsuudessaan.

Kohtaamme sen yhdessä- osion runot kyselevät mm. miksi toisille annataan rakkautta ja hyvät startit elämässä, miksi toisille ei? Millaisia taakkoja kannamme ja osaammeko muuntua lapsista vanhemmiksi? Saako lapsi ilmaista kaikkia tunteitaan? Miten lapsi siihen oppii? Mistä lopulta luottamus syntyy?

Seuraavaksi Minusta tulee taas isä on onnellisten rivien aikaa. Vastasyntynyttä on onni pestä, hoitaa, suojata. Myötätunto herää muidenkin lasten itkuun ja vaimon osaan. Maisemassa liikkuvat lokinpoikaset ja tomaatit kypsyvät. Mitä kaikkea isä haluaakan opettaa lapselleen - muutakin kuin pakastepizzan oikein syömistä? Tässä osassa on myös muutamia lyhempiä runoja, joista esimerkkinä tämä:

Haukat kiertävät lampea

haparot nousevat maasta

jossain niiden välillä minä

makaan nurmella ja haaveilen

mahdottoman itsestäänselväksi.

Nämä lyhyet tuokiokuvat sopivat pitempien tekstien väliin, tuovat isänä olemisen tarinaan yksityisen runoilijaminän.

Jos me oppisimme rakastamaan vie lukijan luontosuhteeseen, aikuisten väliseen suhteeseen, parisuhteeseen. Toiveissa on toimiva kommunikaatio, toteutuvat unelmat. Kuka kukin lopulta on? Helsinki kaupunkina saa oman kuvauksensa.

Kokoelman päättää Olemme riittävän kokonaisia- osuus antaa tilaa negatiivisillekin tunteille. Saa raivota ja vihata. Miten kyetä vastaamaan rakkauteen rakkaudella? Luottoa siihen, että vaikeudet voitetaan.  Vielä palataan omaan isään, joka on tullut lähemmäksi, jolle on annettu lupa tulla lähemmäksi. Runojen minä on tasapainossa ja häpeä on poissa. Nyt on varaa ilmaista:

Yritän olla pelkäämättä

jättää sanomatta

mitä minä sanoin. 

Kaikki tunteet sallituja jättää sellaisen pehmeän ja lempeän kosketuksen.  Ei tarvitse huutaa, kikkailla fonteilla tai liittää fyysisiä kuvia runokokoelman sivuille, kun sisältö on syvällinen ja ihmisyyttä tarkasteleva.

Suosittelen tätä lämpimästi  kaikille, mutta erityisesti  nuorille aikuisille ja tuoreille vanhemmille. Elämänviisauksia oppii hyvin kirjallisuudenkin avulla.

*-*-*-*


Joskus luettava teos vetää ajatuksia voimakkaasti aiemmin luettuun. Huomasin tämän Hertellin kokoelman tuovan mieleeni toisen Enostonen kustantaman runokokoelman eli Kalle Niinikankaan Tervetuloa Mongoliaan (2018). Siinäkin teemoina ovat mm. vanhemmuus, huoli omista vanhemmuuden taidoista ja luotto tulevaisuuteen. Kannattaa lukea peräkkäin tai lomittain. Teoksesta kirjoitin Lukihäirikössä 27.4.2019 otsikolla Ihmisiä ja aksolotleja.

Runoutta on nyt luettu, mietitty ja omia raapustuksia lähetelty vähän sinne ja tänne. Lyhyet tekstimuodot ovat helliä väsyneille (keskittymiskyvyttömille?) aivoille, joten tämä kevät on ollut runoisa.

Voikaa hyvin tai  toipukaa, vetäkää henkeä ja nauttikaa tulevasta suvesta! Lämmöllä Mörri Seppälä

*-*-*-*-*-*-*-*-*

Hertell Harri, Kaikki tunteet sallittuja (Enostone, 2020)
Kuisma Janne, kannen kuva ja suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto

Internet: www.enostone.fi


Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

Ihmisiä ja aksolotleja

Katselepa tarkemmin runokokoelman Tervetuloa Mongoliaan kansitaidetta. Mitä näet? Keskellä on veikeä aksolotli, pieni vesieläin Keski-Meksikosta. Ympärillä olevat hahmot ovat sikiöitä eri kehitysvaiheissa. Näitäkin elämänmuotoja Kalle Niinikangas  käsittelee koskettavassa ja monitasoisessa runoteoksessaan.

Teoksen pääosassa ovat Niinikankaan pojan odotus, syntymä, Downin syndrooma ja isänä, vanhempana olemisen riemut ja tuskat. Kokoelman aloittaa yksittäinen runo Aksolotli, jossa nuoruuden kiusaamiskokemus kytketään nykyisyyteen: kirjoittajaa on haukuttu nutipääksi ja nyt hänen neljäs lapsensa  on "...lättänaamainen aksolotli, josta ei koskaan tule vikkelästi loikkivaa sammakkoa tai tiikerisalamanteria..."

Ensimmäinen osio on nimeltään Tervetuloa Mongoliaan, jonka runot kertovat lapsen syntymästä ja perheen reaktioista Downin syndrooma- diagnoosiin. Alussa on järkytys, shokki ja kiukku, uskon miettiminen ja tiedonhalu. Hellyys pääsee esiin:

Tuhannen ja yhden yön tarinoita 1

Itämainen rakkaustarina:

tuijotella

mantelinmuoisiin silmiin

tuhat ja yksi yötä.

Yllä oleva runo on mielestäni kokoelman kauneimpia, riipaiseva ja voimaannuttava samalla kertaa! Seuraava osio on Tuoreen isän tutkimuksia, joka sisältää kahdeksan lainausta historiallisilta ihmisiltä, kuten Joseph Langdon, Charles Darwin,  Veracruz (600 ekr) ja Charles de Gaulle.

 Charles de Gaulle

Minä taistelin taisteluni sinun vuoksesi, tyttäreni. En

voinut antaa niiden voitaa jotka kaasuttivat kaltaisiasi.

Sanovat, olen karski, mutta sinä pehmensit minua. 

Kannoin kuvaasi rintataskussani aina, kuolemaani asti,

Rakas Anna.

Kerran sinä pelasti henkeni, kun salamurhaajan luoti 

ei sattunutkaan sydämeeni vaan pysähtyi kuvasi

kehykseen. 

Näissä "tutkimuksissa" tulee esiin kuinka eri aikoina on suhtauduttu erilaisuuteen, sairauksiin ja vammoihin. Tämä osio on tärkeä kokonaisuuden kannalta, nämä faktat ikään kuin nostavat muut runot  suvaitsemattomuuden yläpuolelle ja sitovat yksityiset tunteet yleismaailmalliseen kehykseen. Voimme sanoa, että modernissa maailmassa moni asia on hyvin, mutta kuinka paljon meillä ihmisillä onkaan vielä asenteissa ja mielikuvissa varaa kehittyä?

Veronmaksajan sydän- osiossa keskeisintä ovat lapsen kanssa koetut sairaalakierteet:  infektiot, rokot, rakenneviat, leikkaukset,  vilkkuvat ja piipittävät laitteet.  Osansa saa lastenklinikan kunto:

Lasten tehohoito-osasto K9

Miljoonia maksanut siipi,

ihmeitätekevä

enkelinsiipi

minkä piti olla 

puhdas ja valkoinen

jo langennut

sulankärki

homeen tahrima. 

Tässä osiossa runojen sävyyn vaikuttaa väsymys, pelko ja turhautuminenkin terveydenhoitosysteemiin ja Kelan toimintaan.

Leprekauni on irlantilaisessa mytologiassa tonttumainen olento, joka  kätkee sateenkaaren päässä olevaan arkkuun kolikoita. Kiinni jäätyään se saattaa toteuttaa kolme toivomusta päästäkseen vapaaksi.Tämä selite löytyy  Leprekauni- osiossa ensimmäisen runon yhtydestä. Näissä runoissa seikkailee kasvava pojanvintiö, joka kuljettelee kodin pienä esineitä uusiin paikkoihin, nauraa kujeillen aamiaspöydässä  Näissä runoissa pilkahtaa vähän helpompi arki ja ilo:

Karkuri

Säntillinen karkulainen

ei kovin kauas ehdi

kun jokainen ovi

pitää paon jälkeen

sulkea

hyvin huolellisesti. 

Kokoelman päättää Hovinarrien joukkohauta- osuus, jossa tutkijat saavat äänensä kuuluviin. Ernest Haeckel kertoo paljon käytetyistä oppitauluistaan, joissa kuvataan sikiön kehitys. Mihin hän viittaa "väärensin taulut tarkoituksellisesti"? Luis Zambranon suruna ovat kuolleet aksolotlit Xochimilco-järvessä. Tästä osiosta löytyy myös kokoelman  isän tunnustus pojalleen, tässä viimeiset rivit Minun poikani- runosta:

 Poika, jonka kaltaisia sikiöseulotaan. 

Poika, jonka kaltaisia syntyy yhä vähemmän. 

Minun poikani,

minun rakas poikani.

Teoksen lopusta löytyvät muut Kalle Niinikankaan kirjoittamat teokset. Osioiden alussa on piirroksina sikiöitä eri vaiheissa. Nämä kuvat ovat hienovaraisia "sisäänheittäjiä" runokokonaisuuksiin. Taiton on tehnyt Katri Niinikangas. Kansi on Eveliina Suonnon käsialaa.

Runokokoelmaa lukiessa  sydän voi nyrjähtää, kyynel polttaa silmäkulmassa ja mieli ärtyä ihmiskunnan asenteiden vuoksi. Mutta välillä hymy puskee pintaan, naurattaa ja muistot omien lasten lapsuudesta vilahtaa tajunnassa.

Runot ovat helppolukuisia, tuokiokuvat tosia ja alastomia. Jokaisella rivillä on paikkansa, eikä mikään ole sanoilla näennäisesti leikittelyä. Kokonaisuus jättää lämpöisen olon ja vahvistaa elämisen olevan arvokasta jokaisen kohdalla. Korostammeko ihmisten välisiä eroavaisuuksia  vai arvostammeko samankaltaisuutta pinnan alla?

Lämmin kiitos Kalle Niinikangas tästä elämänmakuisesta "lapsuuskertomuksesta"!


Kevät haihtuu viikkojen kuluessa kohti kesää - takatalven riskiä unohtamatta. Yritän itse aktivoitua blogin naputelussa - akuutit kriisit vievät voimia ja sekottavat kalenterit merkintöineen. Lukeminen auttaa kuitenkin aina, Helena Mörri Seppälä

^¨¨¨^ ^¨¨¨¨^

Niinikangas Kalle, Tervetuloa Mongoliaan (Enostone Kustannus, 2018)
Suonto Eveliina, kansi
Niinikangas Katri, taitto