Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kimmo Mustonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kimmo Mustonen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. tammikuuta 2022

Ystävyyttä pelletaivaan alla

 


Anne Lukkarilan Pelletaivas on vaikuttava lukukokemus! Mietin pitkään mitä tästä kertoa, koska kirjassa on niin syvällisiä oivalluksia elämästä ja kuolemasta, nuorista ja vanhuksista, että sydän pomppii vimmatusti useassa kohdassa.

Kirjassa ovat päähenkilöinä nuoret Iinu ja hänen kuoleva ystävänsä Milla. He kokevat abikeväänsä vaiheet, seurustelusuhteet ja seksuaalisuutensa. Iäkkäät isovanhemmat aiheuttavat huolta ja omia ylioppilasjuhlia pitäisi valmistella, innostua tulevaisuudesta.

Iinu tuijotti kyklooppia silmään. Ylioppilaslakin lyyra mulkoili häntä yön hämärässä makuuhuoneen ylähyllyltä. Kyklooppi halusi ylihuomenna olla tähtenä koko päivän ja yön, minkä jälkeen Iinu unohtaisi sen pahvilaatikkoon.

 

Nämä mietteet kasantuvat Iinun päässä raskaasti ja päättää tehdä ratkaisun, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Kotiväelleen hän lähettää tekstiviestin: 


Mä tarvitsen nyt omaa aikaa. Anteeksi. Ilmoitan kyllä välillä, missä menen. Älkää odottako ihan heti takaisin. Oon ihan kunnossa. Mulla on nyt  kesäloma. 

 

Iinu matkaa keskeiseen Eurooppaan, tapaa uusia ihmisiä ja kaupunkeja. Ihastuminen ja erontuska tulevat tutuiksi hänelle. Hän ei tiedä, että hänen matkaansa seuraa suojelushenkenä Millan uusi olomuoto. 


Nyt kun tajuan kaikkeuden sen kaikissa tasoissaan, tiedän että Iinu tarvitsee suojelusenkeliä. Siinä mielessä onni, että kuolin. Vaikka en kyllä vielä ole ihan varma, onko se hyvä asia vai helvetin huono. Iinun kriisi alkoi jo talvella, huomasin sen oman risaisen juhlahumuni läpi jo penkkareissa. Oranssinkirkuva pelleperuukki ei peittänyt sen mustuvaa mieltä. 

 

Pelletaivas kuvaa luonnollisesti ja tarkasti nuorten naisten ajatusmaailmoja ja tavoittaa kasvutarinan vaiheet. Parasta teoksessa ovat Millan ajatukset edesmenneenä ihmishahmona. Mielestäni hänen kauttaan Lukkarila on  kauniisti ja viisaasti kuvannut ihmiselon perimmäisiä kysymyksiä. Välitämmekö toisistamme? Mikä lopulta on tärkeää? 

Iinun ajatusten kautta kohtaamme kysymykset  naiseudesta ja seksuaalisuudesta,  maailmantuskasta ja uskonnoista. Mikä meitä auttaa ja lohduttaa?

 Kirjan takakannessa teos luokitellaan ns young adults- kirjallisuuteen, mutta teos sopii vallan mainiosti aikuisillekin lukijoille.

 Anne Lukkarila on kirjoittanut lisäksi  ympäristökysymyksiäkin käsittelevän dekkarin Enkelilunta (Aviador, 2020). Siitä Lukihäirikössä otsikolla Enkelilunta ja pahoja tekoja, 9.9.2020.


Vahva lukusuositus Pelletaivaalle! Taivalletaan toistemme tukena, Mörri Seppälä

 


 ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ 

Lukkarila Anne, Pelletaivas (Basam Books, 2121)

Javanainen Tiia/Purotie Design,  kansi
Mustonen Kimmo, taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, paljon kirkkaita kiitoksia!

Kuvat Mörri (kirjan kanssa tyttäreni koulutyönä tekemä jäljennös Pablo Picasson tunnetusta harlekiinityöstä)

Taustalla hiljaisella leijailevat  Creedence Cleanwater Revivalin kootut kappaleet

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Enkelilunta ja pahoja tekoja

 


Tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja  kouluttaja Anne Lukkarila on minulle tuttu nimi hänen runoteostensa kautta. Lukihäirikössä olenkin kertonut lukukokemuksistani  hänen Kaikki ihosi kyyneleet- kokoelmastaan (2.9.2018 ,Ihon lävistävät runot) sekä Kaamoksen herättämä- teoksestaan (20.1.2019, Kaamoksen runot). Pidän molemmista paljon, joten tartuin innokkaasti mahdollisuuteen  lukea ja tutustua Lukkarilan ensimmäiseen  dekkariin!

Enkelilunta sijoittuu pohjoiseen, Lapin laskettelukeskukseen. Paikalle on kutsuttu ympäristöasiantuntija Katariina Lahti. Hänen tehtävänään on tutkia saako laskettelukeskus haluamansa ympäristösertifikaatin. Pian alkavat epämääräiset tapahtumat ja Katariina on uteliaan luonteensa vuoksi tutkimassa ihmisten asioita ja huoneita.

Juoni on tosielämässäkin mahdollinen ja kirjat monet henkilöhahmot ovat uskottavia. Heidän dialoginsa ja sisäinen puheensa ovat aidontuntuista ja ne vievät tarinaa eteen päin sujuvasti. Toki pidän pohjoisen ihmisten puhetavasta muutenkin ja Katarinan oululainen ystävätär jutustelee tutulla poljennolla.

Myönnän, että tässä dekkarissa viehätti myös se, että varsinainen poliisityön edustaja jäi vähäeleisemmäksi hahmoksi ja eniten tilaa sai "siviili" Katariina. 

Yksi voimakkaasti vaikuttava "päähenkilö" on laskettelukeskus Lapissa. Luin kirjan ns yhdeltä istumalta ja huokailin runollistenkin luontokuvausten kohdilla! Näin etelän ihmisen näkökulmasta eksotiikkaa oli luonteikkaasti, ei mitenkään päälleliimattuna houkutuskeinona. Tässä pieni pätkä kirjan lopulta, kun Katariina muistelee shamaanin hänelle ilmoittamia sanoja:

Valjakko suuntasi metsästä kohti aukeaa, ja hän huomasi heidän kiitävän jäisen järven rantaa pitkin. Pieniä raemaisia kiteitä pureutui poskiin, kun koirien rouhivat käpälät nostivat ilmaan tiivistä tuiskua. Hän katsoi avaraa maisemaa, järvi näytti loputtomalta. Taivas oli pahaenteisen tumma. Kuu oli musta, hän tajusi. Lapinvuori odottaa kuolontanssia, kun mustakuu koittaa. Katariina sulki silmänsä. Ja mitä shamaani sitten sanoi? Hänen piti tehdä jotain, mutta mitä? Sitten hän muisti. Ja sinun se  täytyy estää, sillä sinä olet seisonut enkelten kanssa lumihaudalla ja nähnyt henkien tanssin ikiroudalla. Katariina toivoi jo tehneensä mitä shamaani halusi. Hän paljasti (...)


Suomen, ja varsinkin Lapin, kaunis luonto saa kirjassa myös puolustusta. Työnsä vuoksi Katariina ajattelee ympäristöasioita, mutta onneksi myös  laskettelukeskus Suomu haluaa profiloitua ekologisena matkustuskohteena. Ympäristöhuolet ja mahdolliset ratkaisut/ oikeat faktat  punoutuvat helppolukuisesti dialogeihin ja asiakirjoihin. Luonnosuojelusta kiinnostuneet saavat näistä hyvin tarttumapintaa.

Kirjan tunnelma on henkirikoksista huolimatta miellyttävä: tässä ei mässäillä välivallan kuvauksilla eikä turhilla ajojahdeilla. Henkilöhahmoja on useita, mutta silti kirjan rakenne pysyy yhtenäisenä. En osaa tarkemmin selittää, mutta lukijan ei tarvitse pinnistellä muistaakseen kuka on kuka ja kuka teki mitä. Kirjoitajan taitoa kuljettaa tapahtumia selkeästi läpi teoksen?

Ainoa minua häiritsevä asia tekstissä on naispuolisten henkilöiden ulkonäön ja asusteiden tarkka kuvaaminen eli tyypitelty varakas naishenkilö hyvinistuvine jakkuineen ja merkkilaukkuineen. Mutta ehkä sellaisia laittautuneita ja muotitietoisia ihmisiä liikkuu paljon Lapin laskettelukeskuksissa?  Mutisee epämuodikas hippipunkkari...

En väitä olevani mitenkään dekkareiden asiantuntija, vaikka tykkään lukea varsinkin pohjoismaisia dekkareita. Totean silti, että Enkelilunta on piristävä uutuus. Varsinkin syyskuussa voi jo vinkata sen sopivan oikein mainiosti sinne lahkakääreeseen joulunajan leppoisia päiviä varten!

Enkelilunta herätti kaksi omaa toivetta: tälle jatko-osa ja elokuva! Kiitos.


Lukemista on omat hyllyt pursuamassa, mutta yksi pieni kirjoitusopas vie huomion - luulen.

Väistelkä virusta, Mörri Seppälä


Kuvat Mörri Seppälä

& & & & & 

Lukkarila Anne, Enkelilunta (2020, Aviador)

Ketola Satu, kansi

Mustonen Kimmo, taitto 


Aviadorille sydänlämmin kiitos arvostelukappaleesta!

Taustalla Yoytuben kautta Kitaron tunnelmointia hijaisella voimakkuudella