Iinu tuijotti kyklooppia silmään. Ylioppilaslakin lyyra mulkoili häntä yön hämärässä makuuhuoneen ylähyllyltä. Kyklooppi halusi ylihuomenna olla tähtenä koko päivän ja yön, minkä jälkeen Iinu unohtaisi sen pahvilaatikkoon.
Nämä mietteet kasantuvat Iinun päässä raskaasti ja päättää tehdä ratkaisun, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Kotiväelleen hän lähettää tekstiviestin:
Mä tarvitsen nyt omaa aikaa. Anteeksi. Ilmoitan kyllä välillä, missä menen. Älkää odottako ihan heti takaisin. Oon ihan kunnossa. Mulla on nyt kesäloma.
Iinu matkaa keskeiseen Eurooppaan, tapaa uusia ihmisiä ja kaupunkeja. Ihastuminen ja erontuska tulevat tutuiksi hänelle. Hän ei tiedä, että hänen matkaansa seuraa suojelushenkenä Millan uusi olomuoto.
Nyt kun tajuan kaikkeuden sen kaikissa tasoissaan, tiedän että Iinu tarvitsee suojelusenkeliä. Siinä mielessä onni, että kuolin. Vaikka en kyllä vielä ole ihan varma, onko se hyvä asia vai helvetin huono. Iinun kriisi alkoi jo talvella, huomasin sen oman risaisen juhlahumuni läpi jo penkkareissa. Oranssinkirkuva pelleperuukki ei peittänyt sen mustuvaa mieltä.
Pelletaivas kuvaa luonnollisesti ja tarkasti nuorten naisten ajatusmaailmoja ja tavoittaa kasvutarinan vaiheet. Parasta teoksessa ovat Millan ajatukset edesmenneenä ihmishahmona. Mielestäni hänen kauttaan Lukkarila on kauniisti ja viisaasti kuvannut ihmiselon perimmäisiä kysymyksiä. Välitämmekö toisistamme? Mikä lopulta on tärkeää?
Iinun ajatusten kautta kohtaamme kysymykset naiseudesta ja seksuaalisuudesta, maailmantuskasta ja uskonnoista. Mikä meitä auttaa ja lohduttaa?
Kirjan takakannessa teos luokitellaan ns young adults- kirjallisuuteen, mutta teos sopii vallan mainiosti aikuisillekin lukijoille.
Anne Lukkarila on kirjoittanut lisäksi ympäristökysymyksiäkin käsittelevän dekkarin Enkelilunta (Aviador, 2020). Siitä Lukihäirikössä otsikolla Enkelilunta ja pahoja tekoja, 9.9.2020.
Vahva lukusuositus Pelletaivaalle! Taivalletaan toistemme tukena, Mörri Seppälä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti