Maapallomme puolesta pieniäkin tekoja

Keskikesän kauniit päivät, polskuttelua puhtaissa järvissä, vettä riittää hyötykasveille ja koristekukille. Linnut laulelevat ja pörriäiset surisevat pihan kasveissa. Ruokahetkiin riittää maukkaita perunoita ja muita maanantimia. Ilmaa on helppo hengittää ja lähiympäristö tuntuu turvalliselta.

Tämän idyllin aikana oli herättelevää lukea kaksi mielenkiintoista tietokirjaa, joissa luonto ja sen tulevaisuus ovat keskeisessä asemassa.

Viheliäs tiede- ja muita vaikeita uutisia (Vastapaino, 2020) on Mari Heikkilän ja Tuukka Tammen toimittama teos tieteen, tutkimisen ja niistä kirjoittamisen haasteista. Kirjaan on haastateltu tutkijoita ja tiedetoimittajia. Esiin nousevat ns vaikeat aiheet, tutkijoiden ja toimittajien kokema negatiivinen palaute ja uhkaukset, väärän tiedon tahallinen levittäminen ja trollaaminen.  Kirja yrittää antaa ohjeita kuinka vaikeista aiheista voisi kirjoittaa ja puhua.

Yksi tunteita nostattava kokonaisuus on luonnonsuojelu ja esimerkkeinä kirjassa ovat mm. susien puolesta toimijat, muovit eri olomuodoissa ja metsien hiilinielut. Metsien kestävästä kehityksestä kertoo Mikko Pelttari, joka on tiedetoimittaja Helsingin yliopiston Yliopisto-lehdessä.

Artikkeli on avartava tällaiselle maallikolle, enkä avaa sitä tässä enempää, koska en halua levittää väärää tietoa vahingossa. Kirjan yksi tarkoitus on varoittaa levittämästä tietoa, joka onkin alunperin väärinkäsitys/luulo/mielipide, koska taustoja/ faktoja ei ole tarkistettu.

Viheliäs tiede on herättelevä teos tieteestä kirjoittamisen vaikeudesta, mutta myös haastavaa luettavaa tavalliselle uteliaalle ihmiselle, jolla ei ole koulutusta erikoisaloilta. Ihan kaikkea ei ymmärrä, eikä muista aikaisemmin lehdistä lukeneensa, ja siksi on pinnisteltävä omien luulojensa kanssa.

Em. metsien ja metsäteollisuuden kiemuroiden jälkeen olikin jo helpompaa lueskella toista teosta, joka antaa meille tavallisille kuluttajille ja luonnonystäville käytännön neuvoja arkeen.

Rinna Saramäen 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman on jaettu 12 osioon, joita ovat mm. Asuminen ja rakennukset, Vatteet, Jätehuolto, kierrätys, Liikenne ja matkailu, Ruoka ja Elektroniikkalaitteet ja sähkö. 

Ensimmäinen osio Tottumusten ja tapojen muuttaminen tarkastelee ilmakehän hiilidioksiinipitoisuuden lisääntymisen vaikutuksia. Mistä Suomen ilmastopäästöt koostuvat ? Miten hiilijalanjälki lasketaan? Nämä kysymykset ovat monesti isoja ja aiheuttavat monille ahdistusta, ja teoksen kirjoittaja myöntääkin tämän.

Teoksessa ei kuulu saarnaajan kärkäs ääni, vaan lempeän määrätietoisesti Saramäki esittelee pääpiirteet kunkin luvun alussa ja sitten seuraa tummennettuihin laatikoihin sijoitettuja selkeitä ja lyhyitä neuvoja.

Esimerkkejä vinkkien otsikoista:

Käännä lämpö pattereista pienemmälle, kun tuuletat (Asuminen ja rakennukset)

Mielummin villi kuin viimeisen päälle parturoitu (Puutarhat, puistot ja metsät)

Pyykkää oikein (Vaatteet)

Perusta lastenjuhliin lelunvaihtopiste (Yhteisöllinen elämä)

Ota selvää alueesi kierrätysmääräyksistä (Jätehuolto, kierrätys)

Tutustu tavaranlainauspalveluihin ( Kulutus, tavarat)

Tue pyöräteitä ja pyöräilyä kunnassasi ( Liikenne ja matkailu)

Investoi uusiutuvaan energiaan (Talous ja työssäkäynti)

Osta alennuslaputettu tuote ja kumallinen vihannes (Ruoka)

Tarkista kylmälaitteiden sijoittelu (Elektroniikkalaiteetja sähkö) 

Selvitä, mitä ilmastokampanjoita juuri nyt on meneillään (Kuvittele tulevaisuus) 

"Tee se minkä kohtuudella pystyt. Älä uuvuta itseäsi toimintakyvyttömäksi...Käännä tunteesi voimavaraksi, jolla pystyt vauhdittamaan muutosta parempaan" , kehottaa Saramäki.


12. osio Kuvittele tulevaisuus valaa toivoa ns reality gapin (todellisuuskuilu tulevaisuusvision ja sen totettamismahdollisuuksien välillä) iskiessä. Emme voi olla varmoja mitkä meidän teoistamme hillitsevät ilmastonmuutosta tarpeeksi, mutta emme saa antaa periksi. Yksi tulevaisuuden vaihtoehto on toimiva maailma: tasapaino luonnon ja ihmisten välillä seuraavillakin sukupolvilla. Kannattaa yrittää.

Kirjan lopussa on lähdeluettelo jokaisen osion kohdalle. Paljon luettavaa suomenkielellä.

Tästä kirjasta saa helposti aiheita keskusteluun ja varsinkin nuorten ihmisten kanssa saa vielä uusia näkökulmia asiohin. Kiittos kirjailijalle vaikuttavasta teoksesta!

Mainitsin tuon Viheliäs tiede- kirjan kohdalla, että siinä sivutaan väärän tiedon tahallista levittämistä. Laitatanpa tähän loppuun vielä yhden tietokirjan nimen, koska siinä vasta hevonpuppua esitelläänkin ja varsin satiirisella otteella. Tom Phillipsin Totuus, paskapuheen lyhyt historia (Tammi, 2020) on nautittava katsaus totuuden ja sen kiertämisen historiaan länsimaisessa kulttuurissa ja lehdistössä. Faktojen tarkistus on tylsää ja vie aikaa - kannattaako se aina? Millainen mies oikeastaan olikaan Benjamin Fraklin?

Edelliseen vedoten totean, että tämän tekstin virheet ovat kaikki omiani - älkää syyttäkö kirjailijoita!

Nuo 3 teosta ovat aiheiltaan mielenkiintoisia ja toivonkin jonkun niihin tarttuvan lukeakseen. Ettei tämä kauhuhelteessä naputeltu esittely pilaa niiden ansioita?

Ehkä seuraavaan blogiin nostan jotain kevyempää luettavaa? Koittakaa jaksaa helteessä- ja lukekaa.
Mörri Seppälä, Orivesi

////-////-////-////-///////////-////-////

Viheliäs tiede - ja muita vaikeita uutisia (Vastapaino, 2020)

Mari Heikkilä ja Tuukka Tammi, toimittaneet

Mirkka Hietanen, ulkoasu

Saramäki Rinna, 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman (Otava, 2020)

Juusela Tuuli, kuvitus ja graafinen suunnittelu

Phillips Tom, Totuus: paskapuheen lyhyt historia (Tammi, 2020)

Rekiaro Ilkka, suomennos

Kuvat Mörri Seppälä

Karhuja ja pupuja

Jäin jonkinlaiseen lapsellisuussilmukkaan luettuani Oriveden juhlavuoden kirjoituskilpailun varhaiskasvatuksen sarjan sydäntä sulattavia tekeleitä! Toisaalta aika monta tietokirjaakin nyt on ollut luennassa, niin mieli haikaili luettavaksi  jotain ihan muuta - lastenkirjoja. Omat lapset jo aikuisia, eikä heitä enää saa kainaloonsa yhteiseen lukuhetkeen, joten ihan itse ja yksin lueskelin karhuista ja pupuista, kaneista.

Julian Goughin Karhu ja kaniini, kaverin kamalat tavat on 100 sivuinen nauruhermoja kutkuttava kertomus totisesta kaniinista, joka syö omaa kakkaansa. Tälle löytyy kyllä selitys,jonka karhukin uskoo. Vähän totinen, mutta älykäs kaniini joutuu selittämään karhulle myös painovoiman vaikutuksen lumipalloon ja lumiukon tekemiseen. Mutta liian mukavaa ei saa lumiukon tekeminen olla:

Karhun laulu kantautui kaniinin koloon. "Hmmph", kaniini murahti. "Kuulostaa siltä, että lumiukon rakentaminen on..." Kaniini ei ollut saada suustaan seuraavaa sanaa, koska se ei ollut käyttänyt sitä koskaan ennen. "H...h....h... h...hauskaa...hah! Mutta minun lumiukostani tulee paljon HIENOMPI"

Susikin pääsee tarinaan jahtaamaan pupua, mutta jää toiseksi karhun auttaessa ystävänsä - sellaisia heistä on jo tullut! Sutta pännii ja se päättää alkaa kasvissyöjäksi, koska se on "kyllästynyt  siihen, että sen ruoka pötkii pakoon kuudenkymmenen kilometrin tuntivauhtia." Lumiukkokin saa ystäviä, ettei se ole yksin ulkona pakkasessa.

Tämän kirja kuvitus on metsäiseen tarinaa sopivaa valkoista, mustaa, vaalean sinistä ja vihertävää. Huumoria löytyy pienistä jutuista ja yleissävy on lempeä, ystävyyttä korostaen.


Daniel Pinkwaterin Karhu ja pupu on kuvakirja isota karhusta ja pienestä pupusta.

Katsos, karhu uskoo, että pupu on hyvin pieni karhu. Pupu taas uskoo, että karhu on hyvin iso pupu. Niinhän asia ei ole, mutta sitä olisi liian vaikea selittää niille. Eikä sillä sitä paitsi ole väliäkään.

He puuhastelevat paljon yhdessä ja ottavat torkkujakin vierekkäin, sillä ajattelu ottaa voimille. Heidän mieltään polttelee haave omasta lemmikkieläimestä! Millainen se olisi ja mikä suostuisi heidän lemmikikseen? Lopulta he löytävät puusta kisun, joka sanoo KROAK, jolle voi tarjota syötäväksi mansikoita tai jotain muuta.

Ihana herkkä tarina erilaisista ystävistä. Kuvitus on selkeää ja värimaailma pastellisävyistä vihreää, ruskeaa ja punertavaa.

Kiitos näistä Oriveden kaupunginkirjaston lastenosaston "satutädeille".


Kolmas karhukirja löytyikin omasta kirjahyllystä, tyttäreni on saanut sen aikoinaan lahjaksi. Sitäkin on luettu paljon, koska sivut eivät ole aivan sileitä enää ja pieniä likatahrojakin löytyy todisteena käytöstä. Martin Waddellin Puuhataan yhdessä, pikku karhu vie lukijat jälleen metsään, jossa voi puuhastella monenlaista yhdessä. Vaikka isolla karhulla olisi kotiluolan siivoamista ja polttopuiden hakemista, niin pikku karhu voi niissä auttamassa. Välillä pikku karhu voi yksin hypellä karhuhyppyjä, laskea karhumäkeä ja tehdä karhutemppuja karhukepeillä.

Parasta on kuitenkni yhdessä leikkiä piilosta ja kaikenlaisia karhuleikkejä, ihan auringonlaskuun saakka. Kotiluolassa voi huokaista sitten tyytyväisenä:

Olipa meillä tänään paljon tekemistä! iso karhu sanoi.

Se oli mukavaa, iso karhu! pikku karhu sanoi, Me kaksi puuhasimme... yhdessä.

Tässä kirjassa myös kuvitus selkeää, värisävyinä vihreää, ruskeaa, sinistä ja syysmetsän värikirjoa.

Iso karhu ja pikku karhu lähtevät kotiluolalle leikkien jälkeen

Näin tuli söpösteltyä ja heitettyä aikuisen haarniska metsän suohon vähäksi aikaa. Että tekee hyvää nauttia lapsenomaisuudesta ja miettiä omia ihania, outoja, hauskoja ja auttavaisia ystäviään! Pidä huolta omista kavereistasi, toivoo Mörri Seppälä


0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Gough Julian, Karhu ja kaniini: kaverin kamalat tavat (Otava, 2017)
Field Jim, kuvitus
Pitkänen Peikko, suomennos

Pinkwater Daniel, Karhu ja pupu (Mäkelä, 2018)
Hillenbrand Will, kuvitus
Rintamäki Raija, suomennos

Waddell Martin, Puuhataan yhdessä pikku karhu (WSOY, 1996)
Firth Barbara, kuvitus
Mäyrälä Riitta, suomennos

Aaveiden matkassa Suomenlahden molemmin puolin

Nyt on alitajunta saatettu herkkään ja säikkyyn tilaan! Näin voi käydä, kun lukee ahmien peräkkäin kolme erilaista aavetarina- kokoelmaa. Haamu Kustannus on julkaissut monta hienoa teosta kummituksista..

Aavetarinoita kerrotaan edelleen, oltiinpa sitten kaunpungissa tai maaseudulla. Tutut maisemat näyttäytyvät kuunvalossa toisennäköisinä. Kummitukset astuvat esiin nurkista, joissa ne piileskelevät silloin kuin päivä paistaa, tekniikka toimii ja arkijärki kulkee. Kuun noustessa taivalle alkaa aaveiden ja tarinoiden aika.

Näin kertoo Tiina Hietikko-Hautala alkusanoissa Aaveiden Pohjanmaa, kummitustarinoita maita ja meriltä -teoksessa.

 Aaveiden Pohjanmaa, kummitustarinoita mailta ja meriltä sisältää 10 mielenkiintoista vanhaa aavetarinaa ja legendaa Pohjanmaan alueelta. Sisämaasta katsoen rannikkoseutu on kuin tehty hyville kertomuksille: syrjäisiä saaria, kivikkoja ja kareja, laivareittejä ja satamia, vauraita kartanoita ja laajoja asumattomia alueita.

Pohjanmaalaiset aaveet ovatkin esiintyneet mm. kulttuuritalo Cantoressa Vaasassa, Malmin talolla Pietarsaaressa, Tottesundin kartanolla Vöyrillä, Storskäretin muinaislöydöllä Maalahdessa, Seinäjoen Vanhalla teatterilla ja Mustasaarella kalastajamajassa.

Kertomus Etelä-Pohjanmaan Opisto, Ilmajoki: Labanoffin haamu päättyy sanoihin, joissa hyvin ilmenee myös näiden kirjojen sanoma eli faktat eivät ole aina niin tarkkoja tai voivat ollakin tottakin...

Yhtä kaikki, opiston aaveeksi Labanoff sopii kuin nakutettu, vuosisata sinne tai tänne. Kun astelet hiljentyneen opiston käytäviä, joku siellä kanssasi kulkee. Onko se tekemättömiä tehtäviään katuva kotitalousopettaja vai murheellinen eversti Labanoff? Kuinka vain, askeleitasi seurataan.

Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta jatkaa samantapaisilla jutuilla Vaasasta. Jälleen 10 kertomusta ja paikkoina tutustutaan mm. Loftetin taloihin, Backmanin taloon, Wasastjernan taloon ja Palosaaren kirjastoon. Omat lukunsa saavat hautausmaa, metsäpolut ja Pohjanmaan museo.

Usein tarinoilla on pitkä historia, mutta nykyajassakin on liikkunut merkillisiä hahmoja, joista on saatu kaupunkilegenda aikaiseksi. Tällainen on esim. osiossa Suvilahden urbaanikummajaiset - Ninja ja Kuokkamummo. Kuokkamummon suntytarinaa voi selittää näin:

Kuokkamummo on toinen Suvilahteen liittyvä legendaarinen hahmo. Senkin tarina on lähtöisin ihan oikeasta ihmisestä, jonka uskottiin muuttuneen legendaksi mielikuvituksen reippaalla myötävaikutuksella. Ajateltiin, että tämä kansalainen on ollut kenties vanhemmanpuoleinen naishenkilö, joka lienee kerran tai muutaman heilutellut perunamaan kuokkaa pihamaataan lähestyville viikareille. Tällaisia kohtaamisia sattui paljon varsinkin silloin, kun Suvilahti alkoi muuttua mökkialueesta urbaaniksi lähiöksi.

Aaveiden Eesti, kummitustarinoita Virosta on samaa sarjaa, ja nyt kirjoittajina ovat Ville Hytönen ja Tuulia Matilainen. 12 tarinassa esiin pääsevät sellaiset olennot kuin Tallinnan vaeltajat ja Helena, Kolgan paholainen pitoineen, Leevakun pirulaisen tanssimassa, Haapsalun Valkea daami ja Rummun vankityöläiset. Virossa on hyvät puiteet kummitustarinoille: vanhoja linnoja ja kartanoita, päivänvalossa kauniita rantaviivoja, aatelisia ja heidän jälkeläisiään muualta Euroopasta ja neuvostovallan ajan  vaikeudet. Huumoria on tarinoissa mukana, koska "kummituksista kertoillaan Virossa pilke silmäkulmassa, mutta silti ylpeänä. Suhtautuminen aaveisiin on yllättävän luonnollista."

Jokaisessa näistä kirjoista on aina osion alussa paikkaa, taloa tai tilannetta selittävä tietopaketti. Esim. Rannan tuhatvuotinen tammi esitellään näin:

UHRITAMMI KASVAA MUINAISEN KALMISTON JA KESKIAIKAISEN KYLÄHAUTAUSMAAN PAIKALLA/ IÄKSI ARVIOITU 400 VUOTTA/AOVERE-KALLASTE-OMEDU  -TIEN (NRO 43) VIERESSÄ/ TIELLÄ OPASVIITTA/TARINASSA MAINITAAN MYÖS TAMMISTEN PEKSU MÄND, SAASTNAN NOIDANMÄNTY, TÜLIVEREN TAMMI JA URVASTEN TAMME-LAURIN TAMMI.

Laitan siitä luvusta pienen tekstinäytteen tähän.

Myös virolaisen kansalliseepoksen Kalevipoeg kuljeskeli aikoinaan nykyisen Rannan kylän mailla. Liekö tuo sankari noussut unilta Kalevipojan sängyltään, kuten lähistöltä, Alatskiviltä, löytyvää kukkulaa nimetään. Nälkäinen mies ainakin oli, sillä legendan mukaan hän söi suihinsa Ranan kylässä kasvaneen suuren tammimetsän.

Vain yksi puu jäi jäljelle, ja se on säästynyt meidän päiviimme saakka. Nyt se tunnetaan Ranna tuhatvuotisena tammena.

En esittele kirjasarjan Hahmoja tässä ollenkaan, jotta salaperäisyys säilyisi. Yhtenäistä näille kirjoille ovat myös kauniit, tunnelmaan sopivat kannet ja osioiden alussa olevat kuvat. Niissäkin riittää tutkimista - näkyykö kenties ikkunassa outoja heijastuksia?

Erikoiskiitoksen saavat sisäkansien kartat, vaikka eivät niin tarkkoja olekaan (Vaasan kartta on tarkin)  mutta antavat jo heti alitajunnalle suunnan ja houkuttelevat seikkailemaan. Tämä sarja muodostaa oikeastaan sellaisen Erilaisen Matkaoppaiden Sarjan. Teosten lopuissa ovat myös Lähteet, jos haluaa seikkailla syvemmällä historiassa. Ken näille poluille käy....

Kuvat Mörri Seppälä

Unohda kaikki, mitä olet Kalevalasta aikaisemmin lukenut ja kuullut. Sami Makkonen luo Kalevala -sarjakuvassaan (Otava, 2019) uuden maailman tuttujen hahmojen ympärille. Nyt kuva ei ole alisteinen tekstille, vaan nyt erikokoiset kuvaruudut, tummat värisävyt, liikkeen tuntu ja "sisäkkäiset tunnelmat" vangitsevat katseen tutkimaan tarkemmin taustaa ja viivojen vahvuuksien muuntelua. Tämä ei ole tylsä versio paljon käytetystä aiheesta!


Kesän herkkyyden keskellä on turvallista heittäytyä alisten virtojen vietäväksi, huhuilee Helena


//////-----//////-----//////

Hietikko-Hautala Tiina, Aaveiden Pohjanmaa, kummitustarinoita mailta ja meriltä
(Haamu Kustannus, 2013)
Kari Suvi, kuvitus ja ulkoasu
Arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Hautala Tiina, Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta (3.painos, täydennetty ja päivitetty, Haamu Kustannus, 2016)
Kari Suvi, kuvitus ja ulkoasu
Arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Hytönen Ville ja Matilainen Tuulia, Aaveiden Eesti, kummitustarinoita Virosta, (Haamu Kustannus, 2018)
Kari Suvi, kuvitus ja ulkoasu