Maggy Garrisson juonittelee sarjakuvissa Lontoon kaduilla

 

Dekkarin ja sarjakuvan voi yhdistää ja näin syntyy sarjakuvadekkari. Kätevää. Sininen Jänis on kustantanut ranskalaisten tekijöiden, Lewis Trondheimin ja Stéphane Oiryn, Maggy Garrisson- sarjan. Albumit ovat: 1. Hymyile vähän, Maggy, 2. Mies, joka löytyi vuoteestani ja 3. En olisi halunnut tämän päättyvän näin.

Maggy Garrisson on tavallisen näköinen nuori neiti, joka etsii töitä nykyaikaisessa Lontoossa. Päästyään omaperäisen yksityisetsivän apulaiseksi Maggy kohtaa erilaisia ihmiskohtaloita pubeissa, rannalla tai hautausmaalla. Albumisarjan juonikuvioihin liittyvät  mm. murrot, hämäräperäiset miehet, aseenkätkentä ja kovaksikeitetty naispuolinen poliisi. Sävyltään tarinat ovat tummia, "noir" (henkilöiden asenteet kyynisiä?) , eikä päähenkilö Maggyn moraali ole aina lain paremmalla puolella.  Tarinoissa ei mässäillä väkivallalla, mutta ei arvostellakaan henkilöiden toimintaa "pahaksi". Ja ehkä albumisarjan loppukin on luonteeltaan noir, koska varsinainen Happy End ei toteudu 3. osassa.

Päähenkilönä Maggy Garrisson on valloittava persoona: vähän pullukka  nainen, joka polttaa, käy pubeissa, kärsii rahapulasta ja ihastuu renttuun. Hän ei helpolla lannistu, vaan määrätietoisesti etsii ongelmiin ratkaisuja - on siis aktiivinen ja älykäs nainen miesten keskellä.

Stéphane Oiry on kuvittanut sarjan ja ruutuja (ueinmiten tasakokoisia) on mielenkiintoista tutkia. Taustat ja maisemat ovat huolellisesti "täytetty" yksityiskohdilla, mutta yleisilme ei ole sekava. Henkilöiden liikkeet ovat luontevia. Värisävyt ovat aika tummia ja valon sekä varjon vaihtelut näkyvät hienosti.

Alla olevassa kuvassa  tosin on vaaleat värit ja ruudut  eri kokoisia, mutta näissä ruuduissa näkyy selkeät viivat ja taustan, maiseman kuvauksen tyyli.

Kuvanäyte 3. osasta En olisi halunnut tämän päättyvän näin, s 35

Yksi asia kiinnittää erityisesti huomiota. En taas satunnaisena sarjakuvien "katsojana" tiedä onko tämä tehokeino vai realistista kuvausta, mutta henkilöiden kasvot "vaihtelevat" ruuduittain. Toki erilaiset ilmeet muuttavat kasvoja oikeastikin, mutta varsinkin Maggy on välillä itsensä näköinen, välillä pulleaposkisempi teinityttö ja sitten taas pokerinaamainen aikunen. En osaa tätä selittää, mutta vähän häiritsee päähenkilön olemuksen "liiallinen muutos".  Ei tosin vaikuta kokonaisuudesta nauttimiseen!

Lontoota tuntevat varmaan löytävät tuttuja maamerkkejä ja näin pääsevät mukavasti matkustamaan päähenkilöiden kanssa? Myös albumien sisäkansien punavalkoinen kartta kannattaa tutkia tarkoin.

Sisäkansissa kartta Lontoosta "Street Plan, section VI.""

Kovakantinen albumisarja on tyylikäs ulkoasultaan. Itse koin, että tämä on nimenomaan sarja, joka kannattaa  lukea kokonaisuutena, kaikki albumit peräkkäin.. Ei ehkä toimi niin hyvin itsenäisinä osina? Kohderyhmä nuoret ja aikuiset - ei perheen pienimmille.

Lopuksi vinkki absurdista rikosromaanista: Fredrik Backmanin Ahdistunutta porukkaa (Johnny Kniga, 2020). Tulipas ääneen naurettua epäonniselle pankkiryöstäjlle ja hänen "uhreilleen". Koska kaiken sekoilun keskellä Backman terävästi näyttää meille ihmisille kipupisteemme ja vahvuutemme arkisessa kohelluksessa. Lainaan etukannen mainoslausetta: "Mustan huumorin maailmanmestari".

Lukupinossa runoutta ja sarjakuvaa, kirjaston varauslistalla mm. elänänkertaa ja historiaa. Maaliskuuta kohti madellen, Mörri Seppälä

//##//##//##//

Trondheim Lewis & Oiry Stéphane:

1. Hymyile vähän, Maggy (2017)

2. Mies, joka löytyi vuoteestani (2018) 

3. En olisi halunnut tämän päättyvän näin (2019)

Rauhala Anssi, suomennos

Ronkainen Timo, ladonta ja taitto

Arvostelukappaleet postikortin kera kustantajalta, paljon kiitoksia Sininen Jänis!

Valokuvat Mörri

Historiallista sarjakuvaa Euroopasta

 

Sarjakuviin on aina välillä mukava uppoutua ja satunnaisena lukijana olikin hauskaa löytää oudompi albumisarja: Hermannin Bois-Mauryn tornit, osia alkuperäisenä on 15. Kirjaston kautta lainasin kaksi ensimmäistä osaa.

Belgialainen Hermann (Huppen, s 1938) on piirtänyt myös sarjakuvia Bernard Prince ja Comanche. 

Bois-Mauryn tarinoissa seikkailee vaeltava ritari Aymar de Bois-Maury aseenkantajansa Olivierin kanssa Keski-Euroopan kamaralla  keskiajalla. Kaverukset joutuvat selkkauksiin, valtataisteluhin ja kieroihin suunnitelmiin mukaan. Kertomuksissa valloitetaan maita ja välillä naisia, talonpojat ovat ovelia ja tyhmiä. Kirkkoja rakennetaan ja linnoja tuhotaan. Ilmassa on vihaa ja pettymystä, mutta myös rakkautta ja toivoa.

Historiallinen miljöö ja seikkailut ovat vetävästi esitetty ja hahmot ovat sen verran moniulotteisia, että seuraavatkin osat haluan lukea, kokea.  Ainakin osat 3. Germain  ja 4. Reinhardt on jo suomennettu.

Kirsi Kinnunen on tehnyt hyvää työtä suomennoksien kanssa, eri ihmisryhmät puhuvat selvästi erilailla, sivistyneesti kirjakieltä (?) ja murretta talonpoikaistyyliin. 

Sarjakuvan kuvituksesta en tietenkään osaa sanoa mitään tarkempaa, koska en ole perehtynyt sarjakuviin lajityyppinä. Sivuilla ruudut ovat eri kokoisia ja väritys on tummasta (ilta- ja yöajan kuvaus) kirkkaampiin päivän väreihin. Henkilöt on piirretty realistisesti: kasvojen ilmeet voivat olla rujoja, fyysinen kipu näkyy kasvoilla, kuten parrassänkikin ja puuttuvat hampaat. Taustoissa ja maisemissa on paljon yksityiskohtia ja eri näkökulmia, esim.rakennustyömaasta kuva katolta alas sisään tai muurilta alas linnanpihaan. Kuvaruudut ovat useinmiten erotettu toisistaan kapealla valkoisella reunuksella, mutta välillä kuvassa voi olla toinen ruutu päällä. Tämä tekee sivuista vaihtelevia.

Esimerkkinä ruutujen koosta ja asettelusta sivun yläosa kirjasta 2. Éloïse de Montgri. Sivunumeroita ei näistä kahdesta albumista löydy.

Tunnustuksena Bois-Mauryn tornit on saanut Vuoden paras käännössarjakuva 2018- maininnan.

Kustannusosakeyhtiö  Sininen Jänis on perustettu vuonna 2017 ja sen tarkoituksena on ollut julkaista ranskankielisen kielialueen sarjakuvia suomeksi.  Amerikkalainen Taikapilli teki poikkeuksen kielivalinnassa ja tulossa  olisi myös Will Eisnerin Katu Bronxissa.

Myönnän ilahtuneeni, kun huomasin asuvani lähellä (Orivedellä, samalla mäellä) Sininen Jänis- kustantajaa. Kun en ollut moisesta edes kuullut aikaisemmin. Paikallisuus kunniaan tälläkin saralla!

http://www.sininenjanis.fi/boismaury.html

Nyt oli lukihäiriöiselle monia vaikeita nimiä, joten erheitä saattoi vieläkin jäädä. Korjaan, kun joku osoittaa... Ja faktoissakin voi olla epätarkkuutta, mutta jälleen siivoan sotkut, kunhan pyydätte.

Tällaisia yllätyksiä voi osua kohdalle, kun innostuu jostain ohimennen luetusta postauksesta somessa. Seuraavana hyllyssä lukuvuorossa runokirja, joten tutumman lajin pariin seuraavaksi.

Vointeja, Ystävänpäivää, laskiaisriehaa ja pullaa teille toivotan. Mörri Seppälä, Orivesi

# # #  ####### # # # 

Hermann, Bois-Mauryn tornit, 1. Babette ja 2. Êloïse de Montgri (2017 ja 2018, Sininen Jänis)

Kinnunen Kirsi, suomennos

Ronkainen Timo, ladonta ja taitto

Valokuva Mörri

Taustamusiikkina paikallinen (Eräjärvi) bändi Neva ja cd Vuodenajat ovat jättäneet meidät (2019, Hiljaiset levyt)

Niklas Salmen runoja kahdesti

 

Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään on Niklas Salmen kolmas runokokoelma. Ennen kuin avasin teosta, niin jäin maistelemaan tuota kirjan nimeä. Kaunis, kutsuva ja se  herätti uteliaisuuden. Kannen kolme kullan väristä pistettä/palloa kutsuivat sormeilemaan etukantta ja näin runohetkeen oli mukava valmistautua avoimin aistein.

Kokoelman viittä osiota ei ole erikseen nimetty ja runojen pituudet vaihtelevat  tarkoista kahden rivin mietelmistä yli puolen sivun pituisiin ajatusketjuihin.  Runoja voi lukea yksilöllisinä teoksina, mutta lopussa oleva Selitykset ja viitaukset auttaa ymmärtämään ja sijoittamaan tekstejä mm kirjallisuuden historiaan. Ja onhan miellyttävää juuri runokirjasta oppia jonkin kasvin tieteellinen nimi, tetragrammin selite ja vaikka kuvataiteesta modernismin pyrkimyksiä.

Nuo edellä mainitut viittaukset ja selitykset ovat runojen otsikkojen yhteydessä, joten ne eivät "rasita" runojen kokemista, eikä kokoelma ole "vaikea". Päinvastoin! 

Heijastinliivi välähtää ja enkelit

laskeutuvat parijonossa bussista. 

 

Kokoelmassa lempeitä huomioita saavat osakseen lapset, lasten kokemat pelot. Vuodenajat ja luonto on vahvasti mukana. Runossa voi olla sanallinen leikki:

Puudu, puudu

vahvaksi ja taipuisaksi, itkuraita,

kunnes runkosi jaksaa kannattaa

heitä, jotka sinuun oksastetaan.

Kun ilta koitaa, silittää

tuuli hiuksiasi.

Ympärille levittyy loppukesän soinnukas

kehä: lehvien kevyet korulauseet,

kimalaisten typerryttävä pörinä. 

 

Kursiivilla painetut runot voisivat olla rakkaudenilmauksia läheiselle, tietylle:

Tapasimme tulppaanitukussa.

Ihailit sipulikuvastoon

painettua QR-koodia,

sen kuufilaista kalligrafiaa. 

Runojen kohteiksi ja alkulähteiksi ovat päätyneet myös äiti, toiset kirjailijat, syntymäpäiväsankarit. Silloin runot  ovat henkilökohtaisempia, eivätkä ehkä helposti avaudu. Tässä Sannalle ja Heikille omistetussa runossa on kuitenkin hätkähdyttävän yleismaailmallinen havainto:  

SAARISÄÄNTÖ

Kun eläimet ajautuvat eristyksiin

valtamerten saarille, jänistä 

suuremmat lajit kutistuvat.

Ihmisapinasta tulee jo päivässä

lähes olemattoman kokoinen

ilman kumppaniaan. 

Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään- kokoelma toimii ehkä parhaiten lukemalla sitä osio kerrallaan. Näin erilaiset tunnelmat ja runojen "kohteet" nivoutuvat helpommin toisiinsa. Kokoelma on seesteinen, pohdiskeleva ja nykyhetkessä.

 Kirjan myyntituotosta ohjataan tietty prosentti Suomen luonnonsuojeluliitolle vesien, soiden ja metsien suojelutyöhön. Tästä kirjalle bonuspisteet!

0 o 0 o 0 o 0 o 0 

Niklas Salmen toinen runokokoelma Tuntemattomissa taivaankappaleissa  (Sanasato Oy, 2015) on hyvin  tuttu teos, ja  olen uponnut sen runomaailmaan monia kertoja. Siinä lyhyet (jopa yhden lauseen mittaiset) runot ovat tuokiokuvia luonnosta ja vuoropuheluita läheisille ihmisille.  Runomaailmat sijaitsevat välillä meren pohjassa, välillä taivaalla ja tukevasti maanpinnalla. Tunnelma kokoelmassa on lämmin, henkinen ja humoristinenkin.  Äkkisyvää- osion päättää tälläinen väriläiskä:

Taidenäyttely.

Metsän seinällä puolukat

kuin punaiset tarrat.

 

Kokoelman kahdeksan  osion nimisivujen kuvio on mielenkiintoinen. Ensimmäisen osion "kuvio" on vain viiva, mutta jokaisen osion kohdalla kuvio kasvaa ja lopulta 8. se onkin kahdeksankulmio (oktagoni). Myönnän, että olin aluksi niin runojen pauloissa, etten tätä ollenkaan havainnut. Mikä riemu olikaan ymmärtää "satunnaisten" viivojen tarkoitus!

Loppuun vielä 8. osion eli Ennalleen viimeinen runo:

Äänensä kohottaen

       linnut nostavat

               kynäni paperilta.

Pidän lyhyistä ja ytimekkäistä runoista kaikkien eniten, mutta ymmärrän etteivät kaikki saa tuokiokuvista tai aforistisista mietelmistä oikein kiinni, mitään irti. Mitä vähemmän (runossa) sanoja, sitä enemmän lukijalla vapautta tehdä omat tulkintansa? Onneksi on monenlaista runoutta monenlaisille lukijoille.

Näissä luonnonläheisissä runotunnelmissa toivotan helmikuuhun herätteleviä ideoita - jos on sattunut talvihorros iskemään! Älkää kiirehtikö Lukurauhan päivän ohi sunnuntaina 7.2. 

Seuraavaan blogiin saatan nostaa sarjakuvaa, kun aika mielenkiintoisia kirjoja hain lukupinoon, Mörri Seppälä

 

= = = = = = = 

Salmi Niklas, Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannet

Niinikangas Kalle & Salmi Niklas, taitto

Kustantajan lähettämä kappale. Kiitokset!

Tuntemattomissa taivaankappaleissa (2015, Kirjankustantamo Sanasato Oy)

Salmi Niklas ja Jelena, kannen suunnittelu 

Kirjoituskilpailun palkinto parin vuoden takaa- kirjoja on aina kiva saada!

Valokuvat Mörri

Naiset murhien ja taiteen kimpussa

 

Eeva Kiviniemi ja Taina Pietikäinen ovat luoneet mielenkiintoisen "perheen", joka tutkii rikoksia Suomen Turussa. Äiti Kati Berg on historiantutkija ja hänen tyttärensä Milla Nikkarinen  on poliisiopintojen harjoittelujaksolla, joten he päätyvät yhdessä tutkimaan Turussa Aurajokeen pudonneiden henkilöiden tapauksia.

Joki aloittaa Kati Berg tutkii- sarjan ja kirjan takakansi luonnehtii sen  Cozy Crime- dekkariksi, jolla on myös yhteiskunnallinen ote. Suomeksi cozy crimen voisi kääntää kevytjännitys, jossa on vähemmän väkivaltaa, seksiä ja rajuja kohtauksia.

En paljasta kirjan tapahtumista enempää, koska teoksessa on monta tasoa, jotka jokainen saa mielessään löytää ja antaa oman painoarvonsa. Jos on lukenut paljon dekkareita, joissa on karski ja ihmissuhdeongelmainen miesetsivä pääosassa, niin tänän kirjan Kati Berg on miellyttävä uusi tuttavuus. Nyt keskiöön pääsevät naiselliset arjen haasteet, ihmissuhteiden syvällisempi pohdinta ja äiti-tytär parin dynamiikka. Sivuhenkilöistäkin luodaan persoonallisempia hahmoja ja sukupuolisuuden kirjo käsitellään rauhallisesti, kiihkoilematta. 

Turku kaupunkina  ja maantietellisenä paikkana on yksi päähenkilö, ja Joki kyllä herättää sisämaalaisen uteliaisuuden päästä paikan päälle katselemaan jokivartta, puistolehmuksia ja pieniä kuppiloita.

Helppolukuista  tekstiä elävöittävät tekstiviestien muotoon laitetut keskustelut (esim. Kati Bergin ja poikansa välillä), poliisin tiedotteet ja lehtileikkeet vanhoista lehdistä.  Myös salaperäinen rikoksentekijä saa äänensä kuuluviin omissa kursivoiduissa riveissään:

Ne epäilevät. 

Silti ne eivät vieläkään tiedä, kuka minä olen. Huomaan sen kysymyksistä. Ne hapuilevat sokeasti. Eivät ymmärrä. 

Välillä on vaikea olla hymyilemättä niille, kun ne yrittävät niin kovasti...

Kirjassa käsitellään myös työvoimapolittisia koulutuksia, poliisilaitoksen arkea sekä somekulttuuria ja sen lieveilmiöitä, ja sopiihan mukaan vielä jokunen orastava romanssikin.

Itse en  huomannut mitenkään kahden tekijän  työskentelyä tekstistä tai  rakenteista. Nautin vaan tapahtuminen kuljetuksesta ja monen asian yhteensovittamisesta luonnikkaasti.

Kati laskee typertyneenä kirjan kädestään. Sapen maku nousee suuhun. Rannan puihin viilletylle merkeille on löytynyt selitys. Viilto on pyövelin työn merkki. Merkki, joka on tehty pahimmassa mahdollisessa tarkoituksessa. Joku hukuttaa ihmisiä...

 

Tuon katkelman laitoin vinkiksi mitä Joki- teoksessa  tapahtuu. Kati Bergin tutkimuksista haluan ehdottomasti lukea jatkossakin! 

* * * * * * * 

 

Taidehistorioitsija Jonni Roos on tehnyt hienon teoksen Rosa Liksomista keskittyen enemmän Liksomiin kuvataiteen tekijänä: Rosa Liksom, niinku taidetta (2020, Like). Itselleni Liksom oli entuudestaan tuttu hänen kirjallisesta tuotannostaan  ja odotin häntä Oriveden Kampukselle loppuvuodesta 2020 jutustelemaan töistään, mutta koronarajoitusten vuoksi tilaisuus oli  perututtava. Harmi! Onneksi tämä sujuvasti kirjoitettu ja pirteillä värikuvilla lastattu teos avarsi kuvataitelija Liksomin maailmaa, työskentelytapoja ja persoonaa laajemminkin. Peukut pystyyn, että saamme Rosa Liksomin vuonna 2021 Kampukselle!

Seuraavaksi uppoudun jälleen runokirjojen maailmaan ja helmikuu jo kurkii seinäkalenterissa. Talvisista lumimaisemista  ja räntäpuuskistakin nauttien, Mörri Seppälä

* * * * * *

Kiviniemi Eeva ja Pietikäinen Taina, Joki; Kati Berg tutkii (2020, Books on Demand)

Pietikäinen Taina, taitto

Kiviniemi Eeva, kannen kuvat 

Kirjan sain arvonnan kautta - ihana palkinto!

Valokuvat Mörri

Taustamusiikkina Dropkick Murphys tuubin täydeltä

Lapin Pohjoiset tuulenpesät

Arto Lapin runokokoelman Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot takakansi kertoo, että se on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa on Veden ääret (2018), jonka runojen inspiraationa ovat valmiit otsikot ja tuleva päätösosa Ateljee Palander perustuu kuvataiteen herättämiin mielikuviin, ajatuksiin.

Pohjoiset tuulenpesät on musiikin kuuntelun kautta syntynyt kokoelma. Näin Arto Lappi kertoo esipuheessaan: Olen myös kuunnellut kirjoittamisajankohtana kyseisiä kappaleita, joten tämä on osaltaan sorvannut säkeitä. mutta se mikä on loppujen lopuksi vaikuttanut ja kuinka paljon, on itsellenikin hämärän peitossa. Kirjan kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen matka tutkia uusia tapoja synnyttää runoutta. Sillä hetkellä kun kirjoittaja yllättä itsensä, herää runo, elävänä.

Valitsen ensimmäiseksi esimerkkirunoksi osion 1 Cantus Arcticus, koska se ilmentää hyvin kokoelman kielellistä tasoa ja rauhallista tunnelmaa:

Aamulla niihin

herää, tuulikelloihin,

aamulla vasta

kun soivat herkimmillään

ja olen unessa

kyllin monesti kierinyt

itseni ympäri. 

Syntyjä: keveimmästä

kosketuksesta syvin kirkaisu,

kiirivät kurjet,

laulujoutsenet,

Cantus Arcticus, ja vihdoin

kaartaa taivas,

kun kaamoksen yli on heilahtanut

aurora borealis,

suurimman linnun siipi.

 

Cantus Arcticus

 

Viittaukset,  musiikkikappaleiden nimet  ovat runojen perässä kursiivilla ja ne voi lukea heti, mutta  lukematta jättäminenkään ei vaikuta runojen ymmärtämiseen.  Itse pidän näitä viitauksia kuin taukoina runojen väleissä: mm. Chasing Sheep  is Best Left to Shepherds *(Takki : Saana collection, 299 euroa, Housut: Valtion pukutehdas, 199 euroa), The Sound of Silence ja Hiljainen kylätie. 

Kokoelmassa on yhden sivun mittaisia ajatusketjuja ja edellisistä Lapin kokoelmista tuttuja lyhyitä mietelmiä. Laitan tähän yhden "lyhykääse", koska siinä näkyy lempeä huumori:

Aamuviideltä!

Kertokaa se hänelle,

palokärjelle,

 talon säännöissä lukee 

tähän lyömään hiljaisuus.

Tämä runo on osiosta 2 Old ideas: Blackbirds. Lapille on ominaista matkustaa maisemassa, havainnoida pinnanmuodot ja eläimet, tuulen puhallukset. Pohjoisen tuulenpesät on lukijaansa seestävä (rauhoittava, sisäiseen maailmaan johdatteleva) kokoelma, runot ovat herkkiä ja syvällisiä, tarkasti ja  kannustavasti  ihmisyyttä ja inhimillistä toimintaa tarkkailevia: 

Yhdellä kaunis nenänvarsi,

toisella moitteettomat kynsinauhat.

Kolmannella kymmenes laihdutuskuuri.

Nyökkää hämärälle,

avantosaunaan rohkaistunut.

Voi kätkeytyä nurkkiin,

olla lihoineen sinut. 

Löyly kivahtaa selkään, kyyristyn. 

Alotan hyväksynnän

täältä, varpaista.

 

The Weight 

 

Kokoelmassa on kahdeksan osiota, viitteet musiikkiin ja kirjallisuuteen, mikä ainakin minua lukijana kiinnostaa aina runokokoelmissa.  Lopusta löytyy vielä Arto  Lapin mittava tuotanto luetteloituna.

Omassa kirjahyllyssäni on useita  Lapin runoteoksia ja lueskelen niitä epäsäännöllisen säännöllisesti. Kirjallisuudessakaan  ei ole tarkoitus aina arvottaa teoksia toisiinsa verraten, mutta nyt rehellisesti tunnustan: Pohjoiset tuulenpesät on monipuolisuudessaan ja inhimillisyyttä kuvatessaan paras Lapin runokokoelmista.

 Reilun sadan sivun kirjan lukeminen kesti kauan, koska jotkut runot saivat lähes veden silmiin ja hengityksen salpautumaan - runomaailman kauneuden vuoksi. Tämä kirjan runo on omistettu kokoelmalle itselleen: 

Nykyisin otan kirjan summamutikassa,

avaan sen umpimähkän kohdasta.

Ei ole muuta järjestystä,

kuin nukahtaminen ja herääminen,

uudet lehdet kasvavat

samanmuotoisina kun edellisvuotiset.

 

On kivuliasta 

lukea kannesta kanteen,

nähdä päättyminen,

runo sieltä täältä tuo lohdun. 

 

Ei kielellistä tai muodollista kikkailua, ei tekstin asemointia paperille. Sisältö ratkaisee.

Pohjoiset tuulenpesät on itse koettava - sanani eivät riitä kertomaan mihin maailmoihin se vie.

~~~

 Jos mielessä alkaa näiden Lapin runojen myötä pyöriä erilaisia musiikkitermejä, niin niitä voi tarkistaa esimerkiksi Gereon Brodin koostamasta Musiikkisanakirjasta (1987, Otava). Tämän kolmannen, uudistetun painoksen löysin kirpputorilta ja sitä on kutkuttavaa selailla ihan huvin vuoksikin.  Kirjoittajat voivat löytää sieltä vaikka inspiraatioita hahmojen nimiin... Mitähän voisi touhuilla runoissa vaikka Mano Mattinata?

~~~~~~~~~

Muistutuksena tähän loppuun:  Jukka Lyytisen kirjoittaman Lauri Viita, kirjailijan elämä (SKS, 2020). Tämä teos tuo esiin lahjakkaan sanojen käyttäjän, joka oli persoonana ehkä kiivas, voimakas ja vaativa.  Millaisia tekstejä olisikaan voinut vielä Viidalta syntyä, jos alkoholi ja  mielisairaus eivät olisi vaikeuttaneet perhe- ja arkielämää?  Kohtalokas auto-onnettomuus vei Viidan vain 49-vuotiaana. 

Runoilijan hauta

 

Ne runot, jotka jäivät,

kun muita kirjaintelin,

ne vain, ne sentään jäivät

ja soivat: Täällä elin. 

  

        

Vahvojen runojen jälkeen taidan seuraaksi hyppelehtiä dekkariin ja naisten maailmaan. Suomessa pysyn yhä - kirjallisuudessa ja maantieteessä. Tammikuussa voi nauttia lumesta, ulkona liikkumisesta ja  teestä mukissa ja lukemisesta? Nauttikaa lisääntyvästä valosta, Mörri Seppälä

~~~~~~~

Lappi Arto, Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, pakkasenpuremat kiitokset! Kirjailijalle kiitos merkinnöistä!

Taustamusiikkina Epic Celtic mix Youtubessa

Valokuvat Mörri

Näitkö minut? Todella?

 

Jään jokaisen lukukerran aluksi kiinni Eija Tammiston runokokoelman Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta kansiin. Ensinnäkin kokoelman nimi on kaunein, mihin olen pitkään aikaan törmännyt kirjassa! Nuo kuusi sanaa lupaavat kaikenlaista ja antavat mielikuvituksen liitää ympäriinsä. Kannen piirroksen "kuunaama" on verrannollinen kokoelman runojen sisään päin kääntyneeseen ja sulkeutuneeseen tunnelmaan.  Teos on ohut, noin 70 sivua, mutta todella vaikuttava jokaisella painetulla  rivillään.

Näissä lyhyissä runoissa Tammisto tuo esiin kipeitä kokemuksia lapsena olemisesta, äidin/vanhemman  hyväksynnän etsimisestä, sisaruksen kanssa olemisesta. Kaikki runot eivät aukene heti, mutta osa menee ihon alle kuin terävin lasinpala! Holtittomassa tuulessa- osion runo sivulla 13:

Valot taittavat suupielen varjon

hätäisen verukkeen

miksi on vaikea pitää kaulasta kädestä

edes hetki

rimpuilevasta

 

 

Runot ovat surullisen toteavia, eivät vaadi  ketään muuttumaan tai ottamaan osaa jo tapahtuneisiin kohtaamisiin tai tuleviin. Äiti näyttäytyy kaukaisena, mutta häntäkin voi ymmärtää. Omien vanhempien vanheneminen tekee kipeää, mutta sekin on kohdattava:

läsnä ja poissa:

sairaalan  rautasänky

tytär tai kaksi

vuosikymmeniä

yksi kauas kelluva uimapatja

kiireessä nenäliinoihin käärittyjä mandariineja 

 

Mandariinit ja uimapatjat tulevat vastaan muissakin koelman runoissa, niissä on vahva muistoihin liittyvä taso. Äidin ja tyttären lisäksi siskohahmo kulkee riveillä, hellästi kuvattuna, turvaa antavana.

Sitten nää työntäis sormet korviin ja tulis yö

mutta se olis kirkkaampi kuin aamu

eikä nää näkis enää leikkiä 

 

Kielellisenä ratkaisuna käyttää leikkiville lapsille tyypillistä muotoa tää tekis/nää tekis on mielestäni erittäin onnistunut. Näin lukija "vajoaa" nopeasti lapsenkaltaisemmaksi ja samaistuu runojen kuvaamiin hetkiin. Lapsi on voinut olla näkymätön ja aikuisena sitten etsii  omaa tapaansa olla, antaa ääriviivansa näkyä. Kokoelman päättää toiveikas ajatus: 

Hengitän tasaisesti lakaisematonta valoa

ei pakene enää karkaileva tyttö

mihin tahansa

laskee siirottavat lapaluut

 

Kokoelman osiolla on hienoja ja kuvaavia  nimiä, kuten Sisko on sana ja toinen, Kädet ovat kylmät tai lämpimät vaativat, Lapsi vedessä ja Läsnäolo äkkisyvää. Runot ovat puhekielen omaisia, mutta sisäistä puhetta vahvistavat joissakin runoissa kursiivilla painetut sanat ja rivit.

Tässä olisi tarinan alku

mistä mä alan, mihin lopun,

kun paha olo irtoaa susta, tartuttaa mut? 

 

Olen lukenut Tammiston Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta useamman kerran ja joka kerralla sieltä avautuu uutta. Osa runoista on todella niin teräviä, että lukeminen on lopetettava ja kirja suljettava hetkeksi! Ymmärrän toki, että kaikki lukevat ja kokevat tekstit omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan ja kokemuksistaan. Luulen, että moni nainen ainakin tunnistaa tuolta ylisukupolvisia kokemuksia, oman äitiytensä kipukohtia ja epävarmuuden tunteita vanhempana. Jokainen meistä on ollut pieni lapsi, joka hakee paikkaansa perheessään, suvussaan ja elämässä. 

Tämä ei ole lohduttava, positiivisia elämänohjeita pursuava kokoelma, vaan tutkimusmatka lapsuuden jättämiin tunnetiloihin. Kuten alussa totesin tämä on sisään päin katsova runoteos, joten tämä on lahjakirja ensisijaisesti itselle. Rauhassa tutkiskeltavaksi, omia muistoja ja tunteita seuraten...

1 + 1 + 1 + 1 + 1 

Toista ihmistä kohti kurottamista ja yksinäisyyden tunteita on myös Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta, potilas numero 43- teoksessa. Toki kirjasta välittyy Suomen historian vaiheita 1900-luvulla ja suomalaisen psykiatrisen hoidon kehitys, mutta Seilin saaren potilas numero 43 eli Saima Rahkonen tulee lihaksi ja vereksi arkistoista löytyneiden tietojen  sekä kuvitteellisen  ajatusmaailman kautta. 

Näistä kahdesta teoksesta jää alakuloinen tunne ja toisaalta luotto siihen, että löydämme niitä siltoja toistemme luo, jos todella haluamme!

Sydämelliset kiitokset tässä vaiheessa joulukuuta kuluneesta vuodesta Lukihäirikön lukijoille, tukijoille, kustantajille ja kirjailijoille, jotka olette mahdollistaneet nämä nojatuolimatkani maailmalle! Lukeminen ja ajattelu jatkuu - pieni tauko kuitenkin ennen tammikuuta (?). Sillalla sinua odottelee Mörri Seppälä

 

#############   ########

Tammisto Eija, Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta (2020, Enostone kustannus)

Niinikangas Katri, kannen sunnittelu ja kansikuva

Niinikangas Kalle, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, ihastuneet kiitokset!

Heikkinen Susan, Pullopostia Seilin saarelta, potilas nro 43 (2020, SKS)

Tuominen Mika, kansi

Itkonen Markus/Tarsa Jaana, graafinen suunnittelu

Valokuvat Mörri Seppälä

Taustaääninä Cozy Winter Cabin Ambience Youtuben taajuudella

Aaveita Tampereella, hirviöitä terapiassa

 

Punatiilikaupunki koskien varrella. Teollisuuden ympärille kasvanut Suomen Manchester - tai miksei Suomen Dubai. Sillä kun on tapana laajeta pystysuorassa, huikeiden korkeiden rakennusten ja maanalaisten viritelmien muodossa. Suomen steampunk-pääkaupunki kaikessa (retro)futuristisuudessaan. Suuruudenhullu kaupunki, joka katsoo tulevaisuuteen, mutta kunniottaa samalla menneisyyttä. Kun mikään ei riitä. Nääs.

Tampereella on monta nimeä ja monet kasvot. Tämä kirja keskittyy niihin varjoisempiin. Vanhoihin ja uudenpiinkin aavetarinoihin, jotka elävät tornitalojen katveessa.

Näillä sanoilla alkaa Rimma Erkon ja Artemis Kelosaaren Aaveiden Tampere, kummitustarinoita Tammerkosken rannoilta. Alkusanoissa kerrotaan myös Tampereen syntyhistoriasta ja sekä vuoden 1918 sisällissodan vaikutuksista juuri työläiskaupunkiin ja väestöön. Sisällissodan taistelut ovat jättäneet kolektiivisen jäljen myös kummitustarinoihin, koska monissa Tampereen paikoissa aaveena esintyy taisteluissa kaatunut sotias, "kapinassa mennyt". Toki romanttiset kartanot ovat saaneet omat tarinansa tragisten rakkaussuhteiden vuoksi.

Yksi päähenkilö kirjassa on siis kaupunki Tampere. Vaikka itse en enää sillä asu (varhaislapsuudessa kylläkin), niin oman hohtonsa aavetarinoihin tuo aidon muistikuvan luominen kuvatuista rakennuksista - tässä auttavat myös paikkojen esittelyteksti ja kansien mainio kartta.  Suvi Karin kuvitus on miellyttävällä tavalla hämyistä ja kollaasimaista. Oivaa paikallishistorian kertaamista!

Aaveiden Tampere esittelee kymmenen aavepaikkaa Tampereen keskustassa ja liepeillä. Finlayson & Amuri, Tullikamari, Tampereen teatteri, Kalevankankaan hautausmaa, Hatanpään kartano, Pispala ja Haiharan kartano, Ahlman, Pyynikki sekä Milavida ovat kertomusten mukaan niitä paikkoja, joissa hyvinkinkin monet ovat tavanneet olentoja, hahmoja "toisesta maailmasta" tai ainakin kuulleet kopinaa, ryminää ja löytäneet siirtyneitä tavaroita.

Tullikamarin tarinassa Kopisteleva kujeilija esitellään mm.  Valtteri:

Tullikamarin  tiloissa kuuluu kummittelevan ja kujeilevan 13-vuotiaan Valtterin henki, joka on yksi Tampereen tunnetuimpia kummituksia,eräänlainen paikallinen kuuluisuus... Valtteri on tullut kuuluisaksi kenties osittain traagisen taustansa ja nuoren ikänsä vuoksi. Hänen uskotaan olleen punaisten lapsisotilas, joka ammuttiin sodan loppupuolella Tullikamarin läheisyydessä. Tarina ei kerro, oliko kyseessä teloitus vai saiko hän surmansa taistelun luodeista.

 

Hatanpäälle sijoittuu tarina Kavaltajan kartano, jossa esiintyy onnettoman rakkauden tähden ryytyneitä vaeltajia. Yksi niistä on Valkea neito:

Valkoista pidetään puhtauden ja synnittömyyden värinä, mutta se liitetään usein myös kummituksiin kuolonkalpauden symbolina. On toki mahdollista, että neito kulkee edelleen hääpuvussaan ja siksi hahmo on näytytynyt valkoisena.

Valkean neidon on nähty liikkuvan erityisesti puistossa ja Kyynelten polulla, jonka sanotaan saaneen nimensäkin aaveen murheesta. Tiettävästi ylhäistä sukua olleen neidon kerrotaa hukkuneen tai hukuttautuneen Pyhäjärveen.  Mutta pitääkö pelkkä suru levottoman hengen puistossa?

 

Yllä olevassa esimerkissä löytyy myös viitteitä kansanperinteeseen ja kummitustarinoiden symboliikkaan. Yleissivistävää. Pidän myös kirjoitajien tavasta esittää hahmojen kohtaloista kysymysiä. Eihän oikeita ja varmoja vastauksia jo menneiden ihmisparkojen motiiveista saada selville. Aaveiden "kohtaamisilla" ei pelotella, vaan heihin suhtauduaan uteliaisuudella ja lämmöllä.

Aaveiden Tampere ei ole kauhukirjallisuutta, mutta luulenpa, että moni teoksen luettuaan katselee ja aistii herkemmin näitä Tampereen julkisia paikkoja. Tiedän jo yhden ystävän, joka uskaltautui kertomaan omasta oudosta kohtaamisestaan teatterilla...Tampereella...

Saattaa useamalla meistä olla kokemuksia jostain oudosta, järjen vastaisesta tapahtumasta. Ehkä tämä kirja rohkaisee kertomaan niistä - voivat ollakin osa paikkakunnan vanhoja "tuttuja kummituksia" retkillään.

Lopuksi on pakko kehua Haamu kustannuksen teosten ulkonäköön liittyvää tekemistä. Tämäkin on niin hyvin käteen sopivan kokoinen, kaunis "pehmeäpintainen kansi" ja paperinlaatu korkealuokkaista. Lahjakirjaksi tämäkin on erinomainen, ja yhden jo "tonttu paketoikin" Tampereen lähelle vietäväksi...

Kiitos kirjailijat Erkko ja Kelosaari mielikuvitusta kutittelevista tarinoista!

Lisäys: soisin näkeväni ja kuulevani aavetarinoita jossain muodossa Tampere Kultuuripääkaupunki 2026 - hankkeessa nyt tai juhlavuotena 2026. Onkohan suunnitelmissa? Ainesta olisi jo tämänkin kirjan pohjalta toisenlaiseen näkökulmaan teollisuuskaupunkiin.

Lukihäirikkö on nauttinut  muistakin Haamun aavetarinoista: 11.7.2019 on Aaveiden matkassa Suomenlahden molemmin puolin -otsikolla Aaveiden Pohjanmaa, Aaveiden kaupunki ja Aaveiden Eesti.

& & & &    & & & &    & & & &

Lisää outoja tarinoita. Jenny Jägerfeldin ja Mats Strandbergin Frankenstein terapiassa (2020, Like kustannus) on hykerryttävä "potilaskertomus" kirjallisuuden historian hirviöistä. Osa heistä on päätynyt nykyaikaan psykologin vastaanotolle kertomaan traumoistaan, lapsuudestaan ja vaikeuksistaan yhteiskunnissa.

Jos et innostu kauhukertomusten hahmoista sinänsä, niin unohda ne ja lue psykologin tekemät videoitujen istuntojen kirjaamiset, omat henkilökohtaiset mietteet, sähköpostit esimiehelle,  lehtileikkeet tai lähteiden kopiot aitoina psykologisina todisteina. Kirja on niin taidokkaasti kehitelty moneen tasoon, että selväksi tulee, kuinka ihminen on lopulta samankaltainen katsomatta historiallisia aikakausia tai sisäisiä ristiriitoja! Salaviisas kirja, sanoisin.

Toivon, että tämä kirjaa saa paljon lukijoita, vaikka kirjan nimi ja ulkoasu saattavat karkoittaa monia (aikuisia)  lukijoita!

Tähän loppuun on hyvä mainita vielä  Matti Järvisen toimittamat kaksi kirjaa, jotka tuottivat hykerryttävän lukukokemuksen kuluneella viikolla. Kadonnut timantti ja muita Sexton Blaken tutkimuksia (2018, Nysalor-kustannus) esittelee nokkelan salapoliisin, joka ratkoo arvoituksia 1900-luvun alun Britanniassa. Musta kissa ja muita kertomuksia eläimistä ja ihmisistä (2019, Nysalor-kustannus) sisältää 16 kertomusta ihmisten ja eläinten välisistä kohtaamisista.

Virkistyneenä jälleen vähän vinksahtaneista tarinoista on hyvä hidastaa vauhtia ja vähäksi aikaa uppoutua muihin harrastuksiin. Kirjakasassani tosin odottavat pari runokirjaa ja dekkari - ainakin. Ehtivätkö joulukuun puolella Lukihäirikköön? 

Nautitaan joulun ajan taiasta ja pysytään omilla tolpilla - varotaan liukkailla! Terveisin Mörri Seppälä hartiaseutu arkana kaatumisesta kotipihalla.

PS. Lukihäiriöinen sai tuta kuinka monella eri tavalla voikaan kirjoittaa sana tampere useissa sijamuodoissa. Uskomatonta!

& & & &    & & & &    & & & &

Erkko Rimma & Kelosaari Artemis, Aaveiden Tampere, Kummitustarinoita Tammerkosken rannoilta (2020, Haamu)

Kari Suvi, kuvitus ja ulkoasu

Huuhuu huimat kiitokset Haamulle arvostelukappaleesta!

Jägerfeld Johanna & Strandberg Mats, Frankenstein terapissa, kauhuklassikot psykologilla (2020, Like kustannus) 

Niitepõld Sirje, suomennos

Valokuvat Mörri Seppälä