 |
| Anna Sjövallin Ja pimeässä minä alan rakastaa |
Anna Sjövall on ympäristötieteilijä, joka työskentelee mm. luontokadon ja kestävän kehityksen parissa. Tämä tausta heijastuu hienosti hänen esikoisrunoteoksensa Ja pimeässä minä alan rakastaa runojen riveille.
Kokoelman alussa oleva lyhyt runo kompastuttaa iskevyydellään. Kannammeko mukanamme aina katkenneitakin ihmissuhteita? Se myös kuvastaa teoksen runoja: arkiset asiat liittyvät suuriin tunteisiin ja biologisiin tapahtumiin.
Uusiotuotantoa
sisältää
maks. 50 % biohajonneen suhteen
valmistettu tehtaassa jossa käsitellään
sukulaissuhteita
Ensimmäisessä osiossa parisuhde ja perheonni vilahtelevat kanoottiretkellä, keväisen pihan istustustuokioissa, iltasatujen aikaan.
Toisessa osiossa matkataan moderneilla kulkupeleillä, ollaan kunnollisia miehiä ja katsotaan luontoa.
Yhtäkkiä
maiseman rikkoo taivaalla lentävä kopteri
kyljessä
UPM bioforce - Beyond fossils
suon yläpuolella
kopterista avataan luukku
hetken päästä sataa lunta
Seuraavaksi runoissa vilahtelevat sanat: sairauslomat, yhteistyö, aamukokoukset,kipupumppu, terhokoti. Miten vaikeaa on katsoa läheistensä vanhenemista? Kenen ovat nuo tikuiksi laihtuneet jalat? Mietin onko erään runon sana maailmanpyörä samalla viittaus kiivaaseen oravanpyörään, josta runon minä haluaa pois?
Viimeinen osio on nimetty: Lehmus kukkii. Harmaapartanen mies jakaa viisauttaan omenatarhan antimista:
Mutta kesäomenat ovat pehmeitä
parhaassakin kypsyysvaiheessa
usein täynnä matoja
kuin ihmistaimi
kasvaa ruusutarhassa
se reagoi ja
lukee värejä
Kypsyminen
kysyy läsnäoloa
Näissä runoissa liikkuu myös mies, joka osaa vuolla puusta paistinlastan ja suuttua kunnolla. Rakastaminen voi alkaa salassa.
Ja pimeässä minä alan rakastaa on salakavalan helppo runoteos. Runojen sanat uppoavat helposti, mutta usein on palattava takaisin lukemaan uudestaan. Ymmärsinköhän sittenkään? Näissä runoissa ei ole rajuaja tunteita tai paatosta. Lempeyttä ja ymmärrystä luonnosta sitäkin enemmän.
Runot ovat perinteisellä tavalla aseteltu paperille. Tekstin muotoilua on muutamassa runossa, ne kaikki kursiivilla, osoituksena vuorosanoista (oma tulkintani). Aivan ihana yllätys on kirjan lopussa, kiitosten ja sisällysluettelon jälkeen, pieni teksti. Siitä loppuksi pätkä vielä toivoa antamaan:
(...) Mutta joskus jokin elottomaksi julistettu asia kasvaa piilossa eläväksi, pimeimpänä aikana vuosikausia ikkunalaudalla nukkunut perhosorkidea puhkeaa valkoisiin nuppuihin, kun viereen ilmestyy lahjaksi saatu kukkiva sukulainen.
Toukokuussa on useampi lahjan antamisen mahdollisuus, joten suosittelisin tätä kaikenlaisten perheiden äideille, nuorisolle aikuisuuden kynnyksellä ja luontoa rakastaville runonlukijoille - ainakin.
Vielä vinkki erikoisesta piensäeromaanista: Aija Anderssonin Pii (2023, Kulttuurivihkot). Kaukaa historiasta ammentavassa tarinassa on petovihaa, noitavainoa, hiljaisia naisia, kivien salaisuuksia. Helppo teos Pii ei ole, vaan vaatii useamman lukukerran, ja silti jää mysteeriksi.
Kivi on rumpu naisen rinnassani
Kiven sammal pelkoni vaippa
Kielto kostea sammal
Älä koske tähän kiveen,
tähän ansakiveen
Jos haluaa lukea esseitä ja lukemiskokemuksia kirjallisuudesta, niin suosittelen Pekka Vartiaisen Matkalla...jossain päin kirjamaailmaa (2023, Avain).
# # # # #
Koska blogin nimi on Lukihäirikkö ja kirjottamistani haastaa lukihäiriö, niin laitanpa loppukevennykseksi: PIENSÄEromaani on vaikea kirjoittaa! Niin monta vaihtoehtoa kirjainten järjestykselle ;) Kaikki virheet ovat siis minun ja korjailen niitä jälleen pyynnöstä.
Iän myötä ja stressitason kohotessa lukihäiriöni selvästi voimistuu. Olin tauon jälkeen mukana Oriveden kansalaisopiston runoryhmässä. Esityksiin osuuteni oli 5 runoa "osata" ulkoa. No kaksi runoa meni joten kuten ulkoa, mutta 2 tarvitsin tukilapun. Oma teksti oli mukana ja sitä en yrittänytkään opetella. Luin suoraan paperista, jotta tunnelma ja äänenkäyttö eivät kärsi epävarmuuden vuoksi. Omat tekstit ovat aina vaikeimpia muistaa ulkoa, koska tuotantoa on paljon ja aivoni saattaa poimia sekaan jotain vanhempaa riviä. Noloa!
Kevään ja lopputalven taistelua seuraten toivottelen lukemisintoa!
# # # # #
Anna Sjövall, Ja pimeässä minä alan rakastaa (2023, Enostone)
Kati Salonen, kannen maalaus
Anniina Heikinheimo, kannen suunnittelu
Katri Niinikangas, kannen toteutus
Hanna Marttinen, kirjailijakuva
Kalle Niinikangas, taitto
Kiitän lämpimästi kustantajaa arvostelukappaleesta!
Taustalla Maija Kauhanen, Menneet-cd (2022, Nordic notes)
Mörri Mahlakallas, valokuvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti