lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hullut ja rohkeat


"Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista."

Näin todetaan Elina Järven, Tiina Hotin ja Olga Poppiuksen kokoamassa Error : mielen häiriöitä - kirjan takakannessa.
Äänensä erilaisille mielen häiriöille antavat 15 ihmistä, jotka elävät arkeaan esim. syömishäiriön, pakko-oireisen häiriön, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, masennuksen ja skitsifrenian kanssa. Lisäksi esitellään myös harvinaisempia tarinoita trikotillomaniasta (karvojennyppimishäiriö) ja sivupersoonahäiriöstä. Mukana on julkisuudesta tunnettuja persoonia, kuten muusikko Herra Ylppö ja kitaristi Alexi Laiho, sekä yksityishenkilöitä rohkeasti omilla kuvillaan.

"Kun syntymäpäivänäni diagnoosiksi kirjoitettiin skitsofrenia, oli sama kuin olisi kirjoitettu kuolintodistus päivämäärineen." Jere, 39 vuotta


Kirjassa on lisäksi artikkeli, jossa psykiatrian asiantuntijat pohtivat mielen häiriöitä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta, Vaikka monet toipuvat psyykkisistä sairauksista täysin, niin silti leima jää. Kirjan avulla voi oppia ymmärtämään ihmismielen monia häiriöitä, saada rohkeutta hakemaan apua ajoissa ja myös auttamaan muita.

Kirjaan sisältyy myös tiivistetty tietopaketti erilaisista mielen häiriön diagnooseista ja alaan liittyvistä termeistä.


Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi:  muistiinpanoja masennuksesta keskittyy Vanhatalon kokemuksiin omasta keskivaikeasta masennuksestaan ja toipumisprosessista. Hän elää reaalimaailmassa äitinä, vaimona, vanhan talon kunnostajana, ja kirjailijana. Persoonallisuuden piirteistä introverttius luo omat haasteensa perhe-elämämään ja luovan ihmisen julkisuuskuvaan.

Tämäkin kirja on puistattavan rehellinen, paljas ja toiveikas. Kirjailijalla on hyvä parisuhde, auttava tukiverkko ja oma kyky analysoida ajatuksiaan ja tunteitaan ytimekkäästi, kirkkaasti. Tässä piilee tietysti vaara, että liitämme liikaa asioita ja mietteitä sairauteen, vaikka osa on normaalia elämää?

"Tuntuu joka tapauksessa, että tuotan miehelleni pettymyksen. Jätän hänet pulaan. En ole sitä mitä tarvitaan. Olen heikko, hankala ja vääränlainen."

Tässä kirjassa kiehtoo kirjailijan pohdinnat omasta luovuudesta, pelosta sen menettämisestä. Ristiriidat menestymisen halun ja julkisuuden kaihtamisen välillä ovat voimakkaita. Kuinka paljon itseään on uhrattava kaupallisen menestymisen vuoksi?

 Tästä näkökulmasta varmaan Vanhatalolle sopi erittäin hyvin tämän kirjan virtuaalijulkkarit facebookissa maaliskuussa 2016. Niissä hän videoiden kautta luki pätkiä kirjasta ja vastaili lukijoiden kommeteihin yhdessä kustannustoimittajan kanssa. Oli ilo olla mukana.

Myös Neil Hardwick on kirjoittanut rankoista kokemuksistaan masennusoireiden kanssa kirjaan Hullun lailla vuodelta 1999. Mielestäni kirjan englannin kielinen nimi on tehokkaampi:  I`m still here - an unsuccesful suicide note.

Esipuheessa Hardwick kertoo miksi hän kirjoitti tämän kirjan. Alunperin se oli osa hänen kuntoutumisohjelmaansa pois uupumuksen ja masennuksen syöveristä. Mutta lopulta hän halusi kertoa muillekin millaiseksi elämä, arki ja ihmissuhteet voivat muuttua, kun sairaus iskee, sen jättää välillä huomioimatta ja hoitamattakin.

"Ajatuskin työnteosta inhotti - mikä oli minulle täysin uusi kokemus- ja ihmisten keskuuteen meneminen pelotti. Mieleeni juolahti, että kuoleminen voisi olla uran kannalta oivallinen siirto."

Hullun lailla on myös oiva kurkistus teatterin ja television maailmaan, julmaankin julkisuuspeliin.


Pysyn luovuuden ja kirjoittamisen maailmassa ja luen jälleen kerran Maria Peuran Antaumuksella Keskeneräinen, kirjailijan korkeakoulu. "Lukeminen on sisäänhengittämitä, kirjoittaminen uloshengittämistä." kertoo olennaisimman tämän kirjan sisällöstä. Pohjana Peuran dramaturgian opinnäytetyön kirjallinen osio.


Raskaista aiheista huolimatta kevyttä kesäotetta ja pitäkää huolta lähimmäisistänne, Helena


<> <> <>

Järvi Elina, Hotti Tiina ja Poppius Olga , Error : mielen häiriöitä (LIKE 2016)

Vanhatalo Pauliina, Keskivaikea vuosi (S&S 2016)

Hardwick Neil, Hullun lailla (Otava 1999)

Peura Maria, Antaumuksella keskeneräinen : kirjailijan korkeakoulu (Teos 2012)


 
 

1 kommentti:

  1. Antaumuksella kskeneräinen pitäisi kyllä joskus lukea.:) Kiinnostavia toki nämä muutkin.

    VastaaPoista