Syksy 2016 hujahti ohi nopeammin kuin vesi Thamesissa virtaa, eikä blogeja vaan syntynyt. Monia hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja toki sain luettua, mutta en vain onnistunut niistä intoilemaan täällä.
Yksi enegiasyöppö on ollut pienimuotoinen taistelu oman rakkaan Oriveden Opiston puolesta. Se kuuluisa ilmapiiri, Lammen Henki yritään viedä vääryydellä ja viekkaudella rahamarkkinoiden perässä Tampereelle. Tunteet asukkailla ja monilla nykyisillä, sekä vanhoilla opiskelijoilla ovat olleet voimakkaita: tyrmistystä, vihaa, epäuskoa, toivottomuutta. Välillä syksyn aikana oli pieni toivo, että Opiston kampus kokonaisuudessaan saisi paikallisen omistajan, ja sitten taas vedettiin matto jalkojen alta. Alkuvuodesta 2017 kuulin uutisia, että aktiivinen porukka saisi pidettyä täällä osan kurssiopetuksesta, toisella nimellä tosin, mutta toimintaa olisi. Toki eri tiloissa ja majotusta joudutaan miettimään, mutta kokonaan ei Opistoa olisi menetetty!
Itselleni Opisto on erittäin tärkeä paikkana, olen aloittanut siellä kesätyöurani siistimispuolella ja vuoden opiskelin yhteiskuntatieteitä (varttia vailla kasvatustieteiden approbatur). Kotona asuin, mutta hyvin solahdin porukkaan sekaan.
Aikuisiällä olen osallistunut joihinkin viikonloppukurssein, (en kirjoituskursseihin), musiikkilinjalaisten konsertit tuoneet paljon iloa arkeen, kirjailijavierailut ovat olleet avoimia meille paikallisille. Uuden Kirjan päivillä syksyisin ja Oriveden Naurussa (Huumorin&Satiirin Symposium) keväisin on saanut kuunnella ja tavata mitä hersyvämpiä tyyppejä ja kirjailijoita.
Kansalaisopistomme Elävän mallin piirustuskurssi on Opistolla salissa, joka oli aikoinaan kaunis ja mystisen oloinen kirjasto. Oi aikoja!
En tosiaan ole varsinaisella kirjoituskurssilla Opistolla ikinä ollut, joten oikeastan sydäntä riipivän surkuhupaisaa on, että kesäkuussa on kolmipäiväinen Selkokielen kurssi. Lähes viime tipassa pääsen mukaan - historiallista. Sopii hyvin tähän oman selkokielisen runokäsikirjoituksen jälkeen koulutukseksi. Haaveeni on enemmänkin saada selkokielistä materiaalia aikaiseksi - näin lukihäiriöisenä.
Yksi mielen koukeroita kutitellut teos lukupinossa on Lari Kotilaisen Kielen elämä: suomen kieli eilisestä huomiseen. Kotilainen kumoaa humoristisesti ja täsmällisesti myytit Suomen kielestä: kielemme Ei olekaan erityisen vaikea, ei oikeastaan erilainen eikä missään nimessä pieni.
Kotilainen kuljettaa lukijaansa pehmeästi 2000 vuoden taakse, jolloin syntyi kielemme perusta. Käymme siis sukukielten alkulähteillä, Agricolan mietteissä , 1800- luvun alkuräjähdyksessä. Miten luodaan yleiskieli? Ruotsia, suomea vai venäjää? Sanojen tsunami ja Tulevaisuuden suomi ovat lukuja mukaansa tempaavassa kielikirjassa.
Halutko tietää mikä on affrikaatti, soinnillinen dentaalispirantti, hahdenhammas, tiiustamustoimitus tai hyrysysy? Miksi saa ja pitää käyttää muotoa "alkaa tekemään"?
Tämä kirja on hauskaa luettavaa, vaikka ei olisi opiskellut suomen kieltä lukiovuosiaan pitempään. Tosin jotkut yksityiskohdat saattavat jäädä hämäriksi, mutta kokonaisuus toimii hyvin. Tämän luettuaan uskoo, että suomen kieli on menestystarina! Ja me kaikki olemme osa sitä.
Taustamusiikkia ei tällä kertaa ollut, vaan äänimaisemassa puhisivat ja murisivat jälleen pannuhuoneen lohikäärmeet ja adoptioperheeksi meidät ottanut Hopeatiikeri, komia kollikissa. Hänen kehräämisensä ja huomiota vaativa mourunansa kohoavat moniin desibeleihin.
Lukemisiin ja kieltä venyttämään ja uusimaan! Suomi on onnistomme ;) , Helena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti