Selkokielen kursilla

Kesän odotetuin tapahtuma minulle oli Selkokirjoittamisen kurssi Oriveden Opistolla 12.-14.6.2017.

Selkokielen ominaisuuksista meille kertoivat Selkokeskuksen suunnittelijat Eliisa Uotila ja Ari Sainio. Henna Kara puolestaan edusti kustannustoimittajana Opikea.

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea ja/tai ymmärtää yleiskieltä.

Tästä lähtökohdasta alkoi Eliisa Uotila johdattaa meitä selkokielen käyttäjäryhmiin, niiden erilaisiin tarpeisiin ja kielen kirjoitusohjeisiin. Teimme kirjoitusharjoituksia ja valitsin itselleni mukautusharjoitukseksi otteen Tove Janssonin Taikurin hatusta.

Koin tämän tutun Janssonin tarinan mukauttamisen erittäin mielenkiintoisena tehtävänä. Tavallaan kokonaisuuden pilkoin mielessäni pieniksi palasiksi ja sitten palapeliin aloin liittää sopivia osia! Oli oikeastaan hauskaa miettiä mitä jättää lauseista ja kerrotuista asioista pois ja miten jotain voi sanoa yksinkertaisemmin. Mitä Janssonin hahmoja täytyy selittää enemmän (esim hattivatteja) ja onko joku hahmo siinä kohtauksessa ihan turha. Tämä oli haaste, joka innosti kokeilemaan eri vaihtoehtoja.

Tässä lyhyt pätkä alkuperäisestä Janssonin tekstistä ja oma mukautukseni:

Muumimamma raahasi kiviä tulisijaa varten lämmittääkseen pannukakun. Hän keräsi puita, levitti pöytäliinan hiekalle, ja pani pienen kiven sen joka kulmaan, jottei tuuli sitä veisi. Hän laittoi kupit riviin ja kaivoi voitölkin märkään hiekkaan kiven varjoon, ja lopuksi hän pani kimpun rantaliljoja keskelle pöytää.

Muumimamma keräsi kiviä ja puita nuotioon. Hän halusi lämmittää pannukakun. Hän levitti pöytäliinan hiekalle ja laittoi astiat valmiiksi. Voin hän laittoi kiven varjoon ja kasasi kukista kimpun liinalle.

Tätä harjoitusta tarkastelimme yhdessä valkokankaan kautta. Kuinka monella eri tavalla samaa tekstiä voikaan mukauttaa ja mikään ei ole sinänsä väärin. Parasta kuitenkin oli parikeskusteluna verrata saman tekstin muokkaajan kanssa tuotoksia. Siinä pääsivät molemmat kertomaan omista ratkaisuistaan ja keksimään toisen tekstistä toimivia muotoja. Selkokielelle mukauttaminen tuntuu sopivan yhteisölliseksi kirjottamisen muodoksi.

Kurssia varten kirjoitetut ennakkotehtävät kävimme läpi yhdessä valkokankaan kautta katseltuna. Monenlaisia runoja ja tarinoita oli syntynyt aiheesta Suomen juhlavuosi. Tein eräänlaisen lauluntekstin, jonka ajattelin sopivan nuorten oppilaiden kevätjuhliin, nuorten oma bändi soittaa sen rockballadina. Palautteen mukaan kieli täytti sinänsä selkokielen muotoa, mutta oli haastava ymmärtää. Ehkä olisi pitänyt laittaa otsikkoon jo mukaan laulu tai rock- sana, niin runo olisi auennut enemmän? Huomaan kyllä itsekin nyt sen säkeistöjen lapsekkuuden ja ajallisten siirtymien vaikean havainnoinnin. Ehkäpä mukautan sitä lisää, vaikka tuskin ikinä mitään käyttöä sillä tulee olemaan.

Selkokielista teksiä kirjoittaessa on hyvä muistaa, että lukija ei huomaa kaikkea; milloin siirrytään ajassa ja paikassa, kuka puhu vuoropuheluja, mitä merkityksiä sanoilla on. Ne on hyvä selittää esim. hän muistelee tai tässä keskustelevat opettaja ja Leena. "Sataa ripsiä"  voi olla yleiskielen lukijalle helppo ilmaisu, mutta joku voi miettiä " alkaako pisaroista oikeasti sataa silmäripsiä?

Kurssilla käsittelimme myös painetun kirjan ulkonäköä. Rivitys on pisimmillään 60 merkkiä ja kappalevälit hyvä olla ilmavat, kirjasintyypit- ja koot vaikuttavat luonnollisesti tekstin hahmottamiseen. Kuvitus, julkaisun taitto ja paperinlaatu ovat jo enemmän kustantajan vastuulla.

Tämä kurssi olisi ollut hyödyllinen viime kesänä, kun painiskelin oman selkokielisen runokäsikirjoitukseni parissa. Niiden runojen tekeminen on ollut kaikkein vaikeinta omista kirjoitusprosesseistani!Yritin kahta eri tapaa: mukautin jo olevia runojani ja yritin kirjoittaa suoraan selkokielelle. Suoraan selkokielelle miettiminen tuntui fyysisesti aivoissa: piti loksauttaa joku aivojen lohko eri asentoon. Mutta sitten valmiiden runojen mukauttamien oli mitä tuskallisin  prosessi. Tuntui kuin Taiteilija Minä olisi joutunut tylsillä kynsisaksilla nirheämään siipiään irti!! Ja siihen iski vielä epilys: onko näistä runoista ENÄÄ mihinkään? Ovatko ne enää RUNOJANI? Lapsellisia lällätyksiäkö jää jäljelle? En kehtaa niitä missään ääneen lukea?

Tein sen käsikirjoituksen siis runot vahvimpina mielessä, kieli nyt sattui valikoitumaan selkokieleksi.  Jo vuosia minulla on ollut haave kirjoittaa mielessä pyörivä tarina selkokielelle. Tein jo sillon kilpailuun aforismikäsikirjoitusta (elämäni ensimmäistä) ja ajattelin sen olevan kesän 2016 päätyö. Löysin sattumalta projektin, jolla haettiin selkokielisiä uusia tekstejä ja kirjoittajia. Eipä auttanut kuin laittaa isotöinen aforismikäsikirjoitus lepäämään ja vässäämään omaa runokokoelmaa. En uskonut sillä olevan MITÄÄN mahdollisuuksia...

En ole paljoa tästä runokokoelmasta viitsinyt kertoa, koska olen niin (kyyninen?) realisti, että uskon vasta, kun näen kirjan painettuna. Kustantaja on jo, kansikuvaakin jo suunniteltu (se oli miellyttävä prosessi tutun graafikon kanssa. Hän ymmärsi vähemmästäkin vihjeestä, eikä tarvinnut uuden ihmisen kanssa ensin tutustua ja miettiä kuinka paljon kertoa omasta "äänestään"). Yksi käyttötarkoitus tulevalla kirjallani on: sen pohjalta voisi tehdä runoesityksen. Yritän kesällä tai syksyllä saada aikaan eräänlaisen koekäytön omien liuskojen avulla. Tarvitsen siihen vain muutamia apulaisia, joten tapahtuma pitää huolella suunnitella.

Kurssin jälkeen sain Kimmo Svinhufvudin oppaan Kokonaisvaltainen kirjottaminen. Sen lukeminen on tehnyt hyvää Taiteilijaminälle: Erilaiset kirjoittamiskäsitykset - luku käsittelee kirjoittamista kuudella eri tasolla. Näin sain vahvistusta omille "oudoille" mietteille omasta kirjoittamisestani ja nyt myös ymmärrän tuota tunnetta "siipien leikkaamisesta". Minulle kirjoittaminen ei ole vain teknistä suorittamista, vaan "noppani näyttää muitakin lukuja". Tästä enemmän, kunhan saan koko oppaan syväluettua.

Kesäpäivänseisauskin hipsuttaa ohi ja suvi on täynnä mahdollisuuksia! Mihin? Kerro sinä.

Voikaa hyvin, Helena Mörri Seppälä

Pyydä runo mukaasi

Kerroinkin tuolla aikaisemmassa Lavaruno-oppaan esittelyn yhteydessä, että en ole koskaan osallistunut oikeaan lavaruno-tapahtumaan. Olen pienessä joukossa tehnyt omia yhteisrunoja, joissa pyydän muilta sanoja, lyhyitä lauseita. Niiden ei tarvitse liittyä toisiinsa mitenkään ja itse liitän ne "järkevään" muotoon lisäillen vain tukisanoja (ja, tai, mutta) ja saatan muuttaa sanan taivutusmuotoa. Minulle tämä on helppoa: näin nämä sanaparit tai lauseet nopeina kuvina mielessäni ja nämä kuvat sitten luovat runon rungon. Toisista runoista tulee selkeämpi kuin toisista, mutta hauskoja sanaleikkejä syntyy!

Orivedellä oli kesäkuun alussa koko viikonlopun Mämmilän meininkit- tapahtuma, jossa oli erilaisia paikallisvoimin järjestettyjä tempauksia. Rohkaisin ujoista ujoimman mieleni, koska halusin kuitenkin edustaa hiljaisia kirjoittajiakin tässä tapahtumassa.

Lähdin miettimään omaa osuuttani paikan valinnalla. Ulkona aurinkoisessa säässä olisi ollut hienoa olla, mutta vaihteleva sää ei houkutellut paperitavaran kanssa kokeilemaan. Kahvilat kävivät mielessä: kauniit sisätilat ja kahvittelumahdollisuus, ihmiset rentoja? Mutta kirjottamiseen keskittymisen vuoksi ehkä melusia, rauhattomia paikkoja? Lopulta päädyin kaupungintalon aulaan, koska sen kautta on kulku kirjastoon. Lähtökohtaisesti kävijät kiinnostuneita lukemisesta ja siten herkempiä innostumaan runoista? Ja yksi tärkeä tekijä oli se, että paikka oli itselle niin tuttu! Ei tarvinnut miettiä liikaa kalusteita, kulkureittejä yms.

Seuraavaksi mietin mitä tarvitsen runoilupisteellä. Uusia kyniä tietysti - noloa olisi, jos musteet loppuisivat kesken! Ostamani kuulakärkikynät osoittautuivat onneksi hyväkärkisiksi eli liukuivat helposti paperille, Paperiksi otin vain tavallista kopiopaperia, jonka alla käytin apuviivastoa (kirjoitukseni tuppaa laskeman lauseiden lopussa). Otin ns kuviosakset, jotta sain vähän eloisuutta tylsään paperiin. Lisäksi tutuille rohkenin piirtää ja värittää jotain pientä puuvärikynillä.

Entuudestaan tiesin, että joillekin voi olla vaikeaa keksiä yhtään aihetta runoon. Siksi pyysin facebookin kautta kavereita lähettämään satunnaisesti sanoja, joita kirjoitin omien  ilmausten lisäksi lapuille ja ripottelin vanhaan salkkuun. Siitä sai tarvittaessa nostaa yhden tai useamman sanan. Näin tehtiin myös yhdessä runokkeja. Salkkuun mukaan otin pienen Kamu- apinan herättelemään huumorin pirskahduksia.

Pieni estetiikon ääni vaati tylsään tilaan ottamaan vähän väriä mukaan. Siksi oli vihreäkuvionen pöytäliina ja sinisilmäorvokki. Olisin halunnut vetävämmän ilmotuksen runopisteestä kuin tuo kuvassa näkyvä Pyydä runo mukaasi - tuloste. Ei ollut aikaa kysellä keneltäkään parempaa - oma tulostimeni tekee jotain, mutta useinmiten jättää tekemättä.

Tavaramäärää oli kuitenkin, joten en ihan tohdi puhua Pop up-runoudesta. Itse näin sen pelkistettynä kynä ja paperi- kohtaamisena.

Menin paikalle ennen keskipäivää ja lopettelin ennen klo 16. Tuttuja ja ventovieraita pysähtyi jutteleman, keskustelemaan runoudesta ja kaikesta mahdollisesta. Kohtaamiset olivat merkityksellisiä ja avartavia. En tarkkaa lukumäärää tiedä, mutta runoja kirjotin ainakin 20 kpl - toivottavasti jokainen oli erilainen, yksilöllinen jokaiselle pyytäjälle. Aiheet olivat kissoista rohkeuteen, meritähdistä lonkkaleikkaukseen. Nämä runot annoin heti pois, joten mitään en ehtinyt muistoksi kopioida.

Väsyihän tuossa, en todellakaan yhtään ainutta runoa muista kokonaan. Tärkeitä oli myös testata oma keskittymiskyky yleisön keskellä: välillä runopyyntöjä oli jonossa ja jotkut juttelivat koko ajan vieressä istuessaan, mutta onnistuin saamaan runoasetukset päässäni kohdilleen. Alku oli vähän tahmea, mutta kyllä kirjoittaminen helpottui koko ajan. Vain yhden kerran ihan loppupuolella tein isomman kirjoitusvirheen. Mutta  tuntematon leidi ei antanut kirjoittaa runoaan uusiksi - näin se oli kuulemma vielä yksilöllisempi, juuri hänelle juuri siinä! Tunnelmat olivat koko ajan iloiset ja palaute oli kirjoittajan mieltä ylentävää.

Tämä oli mukava ja opettavainen kokemus. Ehkä joskus toistenkin uskallan tempaista - elokuussa "taiteiden yössä" Orivedellä?

Lopuksi tärkeä muistutus:  kannattaa  kävellä taukojen aikana ja hörppiä vettä pullosta - pelkkä istuminen ja kirjoittaminen vie voimia yllättävän paljon.

Kultturia heti jatkoksi: Rönnin kesätetteriin katsomaan Minna Canthin näytelmää Kauppa-Lopo

Kesytöntä kesäkuuta, Helena