Koskettavasti autismikirjosta

Autismisäätiön Runoutta kommunikaatioon - hankkeen kirjoituskeräyksen tuloksena syntynyt Puhu hereille (Into ja Runoyhdistys Nihil Interit ry, 2018) koostuu autismikirjon henkilöiden ajatuksista ja runoista. Mukana on myös asiantuntijoiden artikkeleita.

Esipuheessa Tommi Parkko ja Sanni Purhonen  mielenkiintoisesti kertovat kirjan syntyyn johtavista muista projekteista ja tämän kirja päällimmäisestä  tarkoituksesta. Se on: annetaan kirjoittaville autismikirjon henkilöille väylä itsensä ilmaisemiseen. Kirjon henkilöille on tyypillistä nähdä asoissa sellaisia piirteitä, joita muut eivät lainkaan havaitse - näiden asioiden kuvaamiseen sopii runouden kieli erittäin hyvin, koska runouteen kuuluvat tuoreet/oudot kuvaukset arkitodellisuudesta, aistihavainnoista.

 Lisäksi runoilijat ja kirjailijat saattavat käyttäytyä joskus omalaatuisesti, mutta hyväksyttävästi. Tällainen  hyväksyminen voisi ulottua myös autismikirjon henkilöihin ja heidän tuotoksiinsa. Näin voi tulla rohkaistuksi itseilmaisussa ja muussakin arkielämässä.

Kirjan runo-osuudesta Nukkaisia sanoja  poimin esimerkkinä Soihtu-Varis Meuran lyhyitä:

Näkkileivässä

vieraan planeetan pinta

kaukana pellosta

alkusäteet kulkevat

ravintoverkon kuiduissa

¤¤¤¤¤

Puutarhatuoli -

siilin viileä kirsu

tökkää varvasta.

Palapeli jota sudet palvovat- osuudesta K.Aution Juulia-Tuulia runon alkuosa:

Hän on Juulia - sitä tyyppiä, joka yksin jää

viskomaan tuulia - päälle ihmisten - vielä eläen.

Hän on Juulia - kesämekossa - lammen rannalla.

Hän tahtoi romanssin, oli mekkonsa pitsivalkoista.

Hän on Juulia - kesämekossa  lammen pohjassa.

Silmissä kekäleet, auki ovi on - noitarovion.

Huulilla tilkkuja, kärpässienen pilkkuja,

hiusseittirihmaksen

merilevien teräevien (...)

Anteeksi, tähän väliin on pakko lukihäiriöisenä kertoa: edellisen runon viimeinen kirjoitettu sana ON oikeasti TERÄEVIEN. Voimakas, hieno ilmaisu, mutta on tälle häirikölle vaikea kirjoittaa "heti" oikein.

Vaikuttavin tarina mielestäni kirjassa on K.Aution Nukketeatteri (kertomus Asperger-diagnoosista). Rohkeaa tekstiä millaista on "olla outo lapsi, ehkä hullu". Koulumaailma voi olla raaka, se voi eristää joukoista erilaiset lapset ja saada opettajatkin siirtymään vastapuolelle. Tässä kertomuksessa tulee ilmi mitä on käydä toivoen - ja pettyen- asiantuntijoiden ja lääkäreiden vastaanotolla tulematta kuulluksi, ymmärretyksi. Yksin pitäisi selvitä opiskeluista, ihmissuhteista ja työhaastatteluista, vaikka itse tietää olevansa erilainen oppija, erilainen sosiaalisissa tilanteissa. 

Sittemmin hän ymmärtää, että ihmiset ovat laumaeläimiä. Heiltä on turha odottaa apua, jos se sotii lauman uskomuksia ja esimerkkiä vastaan.

Viimeisessä osiossa Omalla kielellä kirjoittajat miettivät enemmän kielen, runouden ja autismikirjon yhtäläisyyksiä. Veeti Nevalainen kirjoittaa autismikirjon henkilönä sosiaalisten tilanteiden olevan vaikeita, mutta runous voi auttaa monella tavalla. Runoissa kun on usein tavallisuudesta poikkeavia ilmaisuja ja runokursseilla onkin turvallista miettiä omia asioita, omalla tavallaan.

Runous antaa mahdolisuuden pitää hauskaa, kokeilla ja haastaa itseä. Taiteessa ei varsinaisesti voi epäonnistua, ja se mahdollistaakin onnistumisen kokemuksen.

Vesa Korhonen muistuttaa, että kielellisyys on älykkyydestä erillinen osa ja ihmisiä kohdatessa olisi nähtävä heidän voimavaransa. Ensikohtaamisissa voivat yksilön mahdollisuudet jäädä huomaamtta, jos emme keskity kommuniaatioon.  Kieli on enemmän kuin yksiöiden  välinen vuoropuhelu. Kielen kautta olemme osa yhteiskuntaa, vaikka toiset käyttävät sitä erilailla kuin enemmistö.

Lopuksi vielä Rita Dahlin ajatusten kiteytymä:

Runous on eräänlainen turvapaikka ja - satama kaikenlaisille "maahanmuuttajille" ja eri statuksella matkaaville "turvapaikanhakijoille".  Se ei kiellä lohduttavaa syliään edes kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta. Säkeet voivat lohduttaa ahdistuneita, maansa menettäneitä, uuden kielen avulla tutkimusmatkailevia. Nuoria ja vanhempia.

Suuri ja lämmin kiitos kaikille tämän kirjan tekijöille! Tämä on TÄRKEÄ teos, joka kuulusi monille silmille ja aivoille ymmärrettäväksi. 

Lukekaa ja kokekaa tämä teos itse. Saatte paljon uusia ajatuksia ja runouden pirskahduksia, Helena

¤¤¤¤¤

Puhu hereille, kirjoituksia autismikirjolta (Into 2018)

Toimittaneet  Janette Hannukainen, Tuomas Leppäniemi, Veeti Nevalainen, Sanni Purhonen ja Sanna Rämö

Kansi Jessica Leino

Musiikkina värähteli Tinariwen, Elwan 

Raija Hautalaa kolmesti

Monipuolisen Raija Hautalan kirjoja ahmin aivan peräkkäin, koska sain kirjaston ja sen kaukolainauspalvelun kautta  kolme Hautalan teosta luettavaksi samoihin aikoihin.  Lähtö on vuodelta 2013 ja sen jatko-osa Seuraa minua vuodelta 2015. Tuorein teos on Olemassa olematta, tältä vuodelta.

Lähtö ja Seuraa minua - kirjojen päähenkilö on keski-ikäinen Elisabeth, joka kipuilee avioeroaan ja naiseuttaan sen jälkeen. Yhdessä miehensä kanssa hän jopa kirjoitti avioliitto-oppaan, mutta mitäpä se enää hyödytti. Elisabeth matkustaa Lähdössä kaupungista lapsuusmaisemiinsa Etelä-Pohjanmaalle, tapaa vanhoja kyläläisiä ja tutustuu uusiin. Hän laittaa mummonsa mökkiä kuntoon ja alkaa penkomaan enonsa nuoruusvuosien onnettomia ihmissuhteita. Enoonsa Elisabeth pitää yhteyttä, mutta jotain salattua on perhepiirissä tapahtunut, eikä kyläläisetkään halua muistella menneitä.

Joku ei halua Elisabethin tutkivan enonsa asioita, ja hänestä alkaakin tuntua omituiselta, häntä taittaa tarkkailla joku, se joku  penkoo hänen tavaroitaan. Huppu päässä joku seisoo pihalla ja katselee ikkunasta sisään. Naapurin naisen talossakin luuraa outo mies. Vanha ystäväkin muuttaa ulkonäköään ja lopulta katoaa - mitä ihmettä tapahtuu?

Elisabeth ei saa enonsa menneisyyttä mielestään ja Seuraa minua- teoksessa hän on jo matkalla Kanadaan henkilökohtaisesti tapaamaan enoansa. Mutta yllätyksiä tulee vastaan täälläkin: missä eno on? Miksi enon talolla käy intiaani? Miksi vanha tuttu David asettuu hänen luokseen enon taloon? Eliot Laken ihmisten elämä ja maisemat tulevat Elisabethille tutummaksi ja erään naapurin salaisuus paljastuu, helpottavasti.

Lähtö ja Seuraa minua kertovat hyvin uskottavasti keski-ikäisen naisen ajatuksista avioeron jälkeen, huolista omista lapsista ja halusta saada omat sukutarinat selviksi. Juonikuviot ovat yllättäviä, ja henkilöhahmot kiinnostavasti kuvattu.

Seuraa minua- kirjassa kiinnostaa myös Elliot Lakean historia ja maisemat. Suomalaisperäisen asutuksen vaiheet ovat kirjan parasta antia.

Seuraa minua viehättää paitsi komealla kannellaan (kannen suunnittelu itse Raija Hautala), niin myös tekstin tasolla. Lähtö- teokseen verrattuna tässä on kypsempää ja/tai syvällisempää. En osaa tätä eritellä mitenkään, mutta Seuraa minua on kokonaisuutena herkullisempaa luettavaa.

Myös Olemassa olematta ihastuttaa heti kantensa vuoksi!  Todella hyvin sopii sisältöön, jossa naishenkilön päässä elää tummia oksia ja varjoja. Kiitokset ulkoasusta Ulriikka Lipastille. Kirjan nimi herätti heti mielenkiinnon runollisessa sielussa ja onpa sisältöä kuvaava.

Tässä teoksessa kirjan päähenkilö käy läpi ankeaa lapsuuttaan, äkkipikaisen ja ailahtelevaisen äitinsä varjossa laiminlyötynä lapsena. Kirjan aikatasot vaihtelevat noista lapsuuden kokemuksista nuorten opiskelijoiden seksi- ja päihdekokeiluihin sekä tämän eronneen perheenäidin uusiin miessuhteisiin. Samalla isä saa kertoa omaa tarinaansa ja hänen hänen kohdalleen tulee asumisjärjestelyt ratkottavaksi.

Kirjan henkilöt eli nainen ja hänen lapsensa, naisen isä ja veli, äidin vaaniva hahmo, pizzakuski ja Kirjailija naapurista muodostavat lopulta verkon, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Vaikuttavasti Hautala kuvaa vanhusten hoitoa palvelutalossa, kirjailijan tuntemia ahdistuksia ja itsetunnon heilahteluja, eronneen naisen raivoa ja surua ja pyrkimystä päästä elämässä eteen päin.

Olemassa olematta tuo hyvin esiin ne lapsuuden vaikeat ihmissuhteet ja tapahtumat, jotka saattavat vaikuttaa yksilöön vuosikymmenienkin päähän. Mitkä muistot ovat oikeita ja kenen muistot tärkeimpiä? Jääkö yksilön minuus vajaaksi, jos hän ei tule lapsena nähdyksi, hoivatuksi?

Näille kirjoille on yhteistä tekstin helppolukuisuus, dialogeissa puhekielen ilmaisuja.

Kannattaa ehdottomasti tutustua Raija Hautalan tuotantoon.

Nauttikaa syyskuusta ja lukekaa! Toivottelee Helena


/####/####/#####/

Hautala Raija:

Lähtö (Mediapinta, 2013)
Seuraa minua (BoD - Book on Demand, 2015)
Olemassa olematta (Torni, 2018)

Ihon lävistävät runot

Anne Lukkarilan Kaikki ihosi kyyneleet on aarrearkku 65 sivussa! Olen nyt useamman kerran runokokoelman lukenut, ja niin vaikuttunut, että epäilen pystyväni järkevään arviointiin ollenkaan.

Alkusanat jo vihjaavat, että ihan tavallinen runoteos ei tämä ole. Nimittäin alku on EPITEELI, jossa kerrotaan ihon tästä osasta tieteellisen tarkasti .ORVASKESI on ihon uloin ja näkyvin kerros, joka on taipuisa ja suojaava. MARRASKESI- osio on seuraava ja siinä kerrotaan sarveiskerroksesta ja sen ominaisuuksista. VERINAHKA  sijaitsee edellisen jälkeen, ja alla, ja siitä siirtyvät kipu - ja kosketuimpullsit aivoihin. LAUTUMA on kuoleman jälkeen iholla näkyvä väritys ja teoksen päättää Jälkisanat SUBCUTIS.

Tämä runokokoelma kattaa siis ihmisen elämän ihon kautta. Mielenkiintoista! Onhan iho ihmisen suurin elin, mutta usein unohdettu. Paitsi kosmetiikan ja kemikaalien kohteena, mutta muuten itsestäänselvyys, joka nyt sattuu peittämään fyysisen kehomme.

Runot kattavat ihmiseloa syntymästä kuolemaan, vahvoihin tunteita on mukana ja myös kehun tuntemuksia. Laitan tähän esimerkin alkupuolelta ORVASKESI- osiosta:

PINNALLA

Hittihästägit jetsetpostaukset

terassihehku poskilla

cavakuplia irtoripsissä

hottisfilteri

peittää sisäsilkon 

Ymmärrän jos/kun runot eivät kaikille lukijoille avaudu heti. Näissä runoissa on modernia ilmaisua ja varsinainen ydin on piilossa - avautuu kerta kerralta lukijalle. Joutuu itseään haastamaan, hidastamaan lukuvauhtiaan ja antamaan sanojen upota. Omaa silmää viehättää joidenkin runojen normaalista poikkeava rivitys - sekin haastaa löytämään yhteyksiä sanojen välillä ja laittamaan ajatuksille päätöksen. Lukkarila osaa kirjoittaa eri tyyleillä, mutta kuitenkin teos on yhtenäinen.

Tässä näyte MARRASKESI- runoista:

SYNTYMÄTÖN

Verevä sylillinen

lammikko kämmenellä

huokonen ammollaan valuvana

kalvohuulilla

erogeeninen kiisseli

valuvat vainajat reisien sisäpuolella

silmitön kimalle 

purentaan murskautuva raivo

salattu huoli 

Myönnän, että tämä runokokoelma on varsin naisellisesta näkökulmasta, ja soisinkin myös mieslukijoiden tähän tarttuvan! Voisivat oppia jotain naisena olemisesta, naiseuden haasteista nykyaikana.

SAVANNIKANGASTUS- runo VERINAHKA-osiosta on ehkä suosikkini, koska sen voi ajatella ja tuntea monella tavalla. Miten sinä koet tämän?

Lämmin leijonanpentu kainalossa

kuuma patteri

silmät suklaamerenä

                       pojannauru

pulleat käsivarret kaulalla

pitäisin sinut siinä

mutta sinun savannisi odottaa 

LAUTUMAsta löytyy mm tällainen:

KUIN LINTU SIIVILLEEN

Loppuun saakka

kaunis

kalmankeltainen kelmu

seesteiseksi silinneenä

lopullinen linnunhenkäys     pysähtynyt piste

                                                                joutsen taivaanrannassa

Valaa

Toivoa

auringosta aurinkoon 

Näissä kokoelman runoissa on itselleni tunnistettavuutta, joka johtuu paitsi naiseudesta, mutta myös omasta tavastani kirjoittaa runoja "mystisesti" selittämättä kaikkea. Näitä runoja ei olisi helppo lukea ääneen yleisön edessä, koska nämä täytyy todella nähdä, hitaasti ja antautuen, päästää alitajuntaan kellumaan. Näissä on sellaista yksityisyyttä vaativaa rojoutta, mutta samalla iloa olemassaolemisesta. Isoja sanoja, mutta mitenkään pienesti en voi tätä runokokoelmaa kuvata!

Kaikki ihosi kyyneleet on ainakin minulle se runoteos, jonka aihepiiri kiehtoo ja saa huokaisemaan "miten joku osaa?"

Lopussa on vielä esittely monipuolisen Anne Lukkarilan kirjoittajaurasta.


Lukkarila Anne, Kaikki ihosi kyyneleet (AK Kustannus, 2018)
Berton Giorgio, kannen kuva
Kurttila Minna, kansi ja taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, mistä  mitä sydämellisin kiitos!

Omaa ihoaan tarkemmin lukien, Helena