Enteillen talvea

Kotipihan männyssä hyppelee harakka ja ilmassa leijailee lumihiutaleita, maiseman ääriviivat ovat pehmentyneet ja valkoinen väri maassa kutsuu ulos kävelemään. En vain nyt malta, koska käsissä on vielä houkuttelevampi  runoteos Terminen talvi, nurinperinsuruja, hanaelämänvettä. Kirjoittanut Jenni Grönqvist.

Voin paljastaa, että kirjan nimi osuu omaan talviluonteeseeni ja vielä nämä lisämääritelmät nurinperinsuruja ja hanaelämänvettä ovat niin tunnistettavia sanoilla leikkimistä, että olin jo myyty ennen sisällön näkemistä! Kansi muutenkin kuvaa hyvin runokokoelmaa, joten kirjana Terminen talvi on tasapainoinen ja kaunis.

Runokokoelman viiden osion kautta lukija pääsee mukaan ihmissuhteen  katkeamiseen, sen tuomiin tunnetiloihin, elämän muutoksiin arjen tasolla ja kaiken keskellä jaksamiseen. Kirjan yleisvaikutelma ei kuitenkaan ole synkkä tai raaka, Grönqvist osaa asettaa runojen sanat niin, että tunnetilat välittyvät, mutta ne eivät ahdista. Surumielisiä hymähdyksiäkin lukija saattaa kokea:

Arjenjälkeinen arki

Myytkö tuon mulle

kyselee

oman ostoksensa perään

kiikuttaa radion takaisin

tää oli sun 

ja takaisin takaisin

excelin mukaan mennään

sähkön kilpailutus

        ensi vuonna

palovaroittimen  asennus

eteisen plafondiin valo

            väsyttää 

vain Se Oikea

voi avata hillopurkit yhdellä yrittämällä 

Runoissa kuuluu loukatun naisen ääni, joka kuitenkaan ei ole vielä kokonaan luovuttanut ihmisten suhteen. Arkielämän jatkuminen eron jälkeen on haastavaa ja kirjan yleisilmapiiri on tavallinen, jokaisen keittiöstä löytyvä:  alakuloinen kahvinkeitto. Runoissa on oivaltavia sanaleikkejä eikä lukemista ole rasitettu liioilla välimerkeillä - tämä tekee sivuista ilmavia.

Surun kielioppi 

Minä

,

Sinä

,

He

niin me erotumme sivu ja päälauseiksi

kuka keneksikin miksi

Sinä, he

Minä, he

Me, me 

He, he

Te, te

Tässä runossa tosin pilkkuja riittää, kuitenkin se voi kertoa lukijalla kuinka oma rooli yhteisössä tai ihmissuhteissa muuttaa paikkaa, hajoaa, liittyy johonkin uuteen tai jää sijoilleen. Kirjan runot voivat toimia vertaistukena ihmissuhteiden ongelmissa, sydänsuruissa - jos vain antaa itsensä pudota rivienkin väliin ja hahmottaa siellä alitajunnan liikahduksia. Tämä kirja ei ole sielulle pikaruokaa, vaan monen lukukerran hidasta hautumista.

Vääriin paitoihin

Vääriin paitoihin itketyt nurinperinsurut

saumoihin huutavat volinatuhinakraaterit

kyynelkuritus, anteeksisurina, klimppi

ei meitä täällä olekaan,

vain olkapäätyynyjä

Tiedän seuraavalla lukukerralla löytäväni Termisestä talvesta jotain uutta ja alitajuntaa kutittelevaa. Toivon saavani lukea lisää Jenni Grönqvistin  "mukavasti" nyrjähtäneitä ajatuksia.
 Kirjan käytön kannalta tämänkin kokoelman fyysinen keveys (pehmeäkantinen, sivuja 55) on oiva, koska kirja kulkee helposti mukana kassissa vaikka automatkoilla.

Suosittelisin Termisen talven lukemista nuorille ihmisille heidän ihmisuhdesotkuissaan ja varsinkin nuorille miehille. Näistä runoista voisi fiksu saada ajateltavaa ja ensiaskeleita kohti empatiakykyä?

Kirjoittamisen taustalla soi Hugh Laurien mainio Didn´t it rain ja näiden teosten yhteisvaikutelma on harvinaisen sopiva - bluesia levyllä ja kirjassa, mutta ei tässä synkkyyteen vajota. Kiitos tästä kokemuksesta Jenni ja Hugh!


Emme synkistele talven tuloa, vaan nautitaan luonnon kauneudesta ja valon erilaisista sävyistä! Vai mitä? Utelee Helena ja uppoaa uudelleen Termiseen talveen.

~~~~ ~~~~ ~~~~~

Grönqvist Jenni, Terminen talvi, nurinperinsuruja, hanaelämänvettä (BoD - Books on Demand, 2018)
Arvostelukappale kirjailijalta - kiitokset suuret tästä kokemuksesta!

Laurie Hugh, Didn´t it rain - cd

 Näin kahlittu liitto kestää?

Hämärikkö vei mennessään

Aina eivät suunnitelmat tai aikataulut toteudu - tuttua? Hyllyssäni ja tiedostoina koneella odottaa useampi arvostelukappale käsittelyään ja yritän niitä saapumisjärjestyksessä ottaakin ajatuksiini. Mutta "muuten vain lukemiseen" ottamani kirja teki kiilaustempun! Nämä ihanainen opus haluaa tulla esiin tässä ja nyt. Joten ei auta kuin totella.

Anna Malisen Hämärikkö houkutteli ensin kauniilla kannellaan. Suorat ja hennot koivut kutsuivat astumaan runkojen keskelle...jonnekin tuttuun ja outoon.

Kiputytti, Hyinen tytti, Metsän tytti  on kalevalainen nainen, joka tässä kirjassa eli silloin kauan, kauan sitten ja elää jossain nyt ja yhä nyt ja jatkaa tulevaisuudessa. Tytti joutui eroon äidistään pohjan akasta, eli olemattomasti  lähes orjana toisen naisen savupirtissä. Lopulta  Tytti matkaa kohti etelää. Hän tapaa isänsä, joka ei ole tai on hänen isänsä. Hän löytää tutun miehen nuotiopaikalta, silloin joskus tapaamansa,  ja alkaa odottaa omaa lastaan. Matkalle osuu toinen onneton, hento poika, joutsenpoika, joka toisessa ajassa etsii Tyttiä.

Ajatuksiaan setvii ja murheitaan lukee, laskee  myös mystinen puujumala, joka joutuu museoon laatikkoon - lähelle Tyttiä etelään.

Metsän tytti, mielineito, yön tytti, hämärän neito, pitkän puhtehen pitäjä, rievän rihman kehreäjä, laita kulta kuontaloihin, pane vaski vartaloihin, kehreä punainen lanka, sinilanka siuahuta, kutaisesta kuontalosta, vaskisesta vartalosta.

Tätä kirjaa lukiessa huomasin kirjan tapahtumien jäävän toisarvoiseen asemaan, sillä itse hukuin kieleen, lensin sanoilla, kuuntelin äänteitä. Malinen ei ole kirjoittanut tätä kalevalalaiseen runomittaan, mutta tunnelma on jotain kiehtovan vanhaa, kaunista, voimakasta. Yleensä vaikuttavaa kirjaa voi ahmia yhteen menoon sivukaupalla, mutta tätä EI voi. Pakko pysähtyä, antaa sanojen ja äänteiden upota, tuntua ja hengityksen kautta voi jatkaa lukemista.

Yritin löytää tähän sopivaa tekstinäytettä, mutta se oli vaikeaa - en koko kirjaa naputella! Lopulta  valitsin tämän, koska joutsenpojalla on oma kasvutarinansa:

Me pidämme itsellämme talven. Me pidämme itsellämme kylmän. Ja joutsenten annamme mennä, lumen lintujen, lämpimän lintujen. Mutta yhtä valkeina ne ovat keväällä palatessaankin, sillä olipa lintukodossa kuinka lämmintä tahansa, ei lumi niiden siipien alla sielläkään sula.

Kirjassa tarina alkaa kauan, kauan sitten ja jatkuu nykyhetkeen, joten "tarkka lukija" joutuu miettimään ajanjaksojen vaihtumista. Itse luin tarinan kirjan hämähäkin säkeitä seuraten.

Anna Malinen on opiskellut folkloristiikkaa on hän on perehtynyt vanhaan suomalaiseen kansanrunouteen. Se näkyy tässä kirjassa taidokkaassa kielessä.
Myönnän herkyyteni liikuttua, ja Hämärikkö availi kyynelkanavia - pakahduin välillä näistä tunnelmista ja lauseista.

Enempää en halua, enkä edes voi, kirjoittaa Hämäriköstä. Osa lukijoista saattaa tuskastua runolliseen kieleen, mutta tämä on takuulla erilainen kokemus! Ehdottaisin tätä opusta mukaan "Vuoden esikoisromaani- kilpailuun", jos voisin.

Anna Hämärikkö lukevalle ystävällesi lahjaksi, kuiskailee Helena

^^^ ^^^ ^^^^^^    ^^^

Malinen Anna, Hämärikkö (Kustannus Aarni, 2018)
Dreamstime, kannen kuvat
Virpioja Sami, takakannen kuva