Aina eivät suunnitelmat tai aikataulut toteudu - tuttua? Hyllyssäni ja tiedostoina koneella odottaa useampi arvostelukappale käsittelyään ja yritän niitä saapumisjärjestyksessä ottaakin ajatuksiini. Mutta "muuten vain lukemiseen" ottamani kirja teki kiilaustempun! Nämä ihanainen opus haluaa tulla esiin tässä ja nyt. Joten ei auta kuin totella.
Anna Malisen Hämärikkö houkutteli ensin kauniilla kannellaan. Suorat ja hennot koivut kutsuivat astumaan runkojen keskelle...jonnekin tuttuun ja outoon.
Kiputytti, Hyinen tytti, Metsän tytti on kalevalainen nainen, joka tässä kirjassa eli silloin kauan, kauan sitten ja elää jossain nyt ja yhä nyt ja jatkaa tulevaisuudessa. Tytti joutui eroon äidistään pohjan akasta, eli olemattomasti lähes orjana toisen naisen savupirtissä. Lopulta Tytti matkaa kohti etelää. Hän tapaa isänsä, joka ei ole tai on hänen isänsä. Hän löytää tutun miehen nuotiopaikalta, silloin joskus tapaamansa, ja alkaa odottaa omaa lastaan. Matkalle osuu toinen onneton, hento poika, joutsenpoika, joka toisessa ajassa etsii Tyttiä.
Ajatuksiaan setvii ja murheitaan lukee, laskee myös mystinen puujumala, joka joutuu museoon laatikkoon - lähelle Tyttiä etelään.
Metsän tytti, mielineito, yön tytti, hämärän neito, pitkän puhtehen pitäjä, rievän rihman kehreäjä, laita kulta kuontaloihin, pane vaski vartaloihin, kehreä punainen lanka, sinilanka siuahuta, kutaisesta kuontalosta, vaskisesta vartalosta.
Tätä kirjaa lukiessa huomasin kirjan tapahtumien jäävän toisarvoiseen asemaan, sillä itse hukuin kieleen, lensin sanoilla, kuuntelin äänteitä. Malinen ei ole kirjoittanut tätä kalevalalaiseen runomittaan, mutta tunnelma on jotain kiehtovan vanhaa, kaunista, voimakasta. Yleensä vaikuttavaa kirjaa voi ahmia yhteen menoon sivukaupalla, mutta tätä EI voi. Pakko pysähtyä, antaa sanojen ja äänteiden upota, tuntua ja hengityksen kautta voi jatkaa lukemista.
Yritin löytää tähän sopivaa tekstinäytettä, mutta se oli vaikeaa - en koko kirjaa naputella! Lopulta valitsin tämän, koska joutsenpojalla on oma kasvutarinansa:
Me pidämme itsellämme talven. Me pidämme itsellämme kylmän. Ja joutsenten annamme mennä, lumen lintujen, lämpimän lintujen. Mutta yhtä valkeina ne ovat keväällä palatessaankin, sillä olipa lintukodossa kuinka lämmintä tahansa, ei lumi niiden siipien alla sielläkään sula.
Kirjassa tarina alkaa kauan, kauan sitten ja jatkuu nykyhetkeen, joten "tarkka lukija" joutuu miettimään ajanjaksojen vaihtumista. Itse luin tarinan kirjan hämähäkin säkeitä seuraten.
Anna Malinen on opiskellut folkloristiikkaa on hän on perehtynyt vanhaan suomalaiseen kansanrunouteen. Se näkyy tässä kirjassa taidokkaassa kielessä.
Myönnän herkyyteni liikuttua, ja Hämärikkö availi kyynelkanavia - pakahduin välillä näistä tunnelmista ja lauseista.
Enempää en halua, enkä edes voi, kirjoittaa Hämäriköstä. Osa lukijoista saattaa tuskastua runolliseen kieleen, mutta tämä on takuulla erilainen kokemus! Ehdottaisin tätä opusta mukaan "Vuoden esikoisromaani- kilpailuun", jos voisin.
Anna Hämärikkö lukevalle ystävällesi lahjaksi, kuiskailee Helena
^^^ ^^^ ^^^^^^ ^^^
Malinen Anna, Hämärikkö (Kustannus Aarni, 2018)
Dreamstime, kannen kuvat
Virpioja Sami, takakannen kuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti