Melkein reunalla

Anneli Kurkelan runokirjan Melkein reunalla kannen on tehnyt hänen tyttärentyttärensä  Linnea. Käden hentoja viivoja silmäilee mielellään pitkään ja kannen väritys on sopusoinnussa keskenään.  Kirjan avaa hellin ja odottavin sormin.

Prologi

Sinä päivänä satoi vettä

ei siitä päivästä ole juuri muuta sanottavaa.

Kaikki oli kuten tavallisesti

aivan tavallinen päivä.

Eikä sadekaan ollut mitenkään epätavallista

Sitä oli jatkunut jo monta päivää.

Eikä se kuulostakaan oudolta.

Kyllähän vettä sataa useana päivänä

aivan perätysten.

Aivan tavallista harmautta.

Eipä siitä ole juuri muuta sanottavaa.

Tuo prologi aloittaa runokokoelman ja samalla antaa esimakua useassa runossa käytetystä toistosta. Sama ajatus tai täsmälleen sama rivi voi kertautua runossa ja tämä kyllä luo kokoelmaan rytmiä ja ryhtiä. Ilmavaksi kirjan tekee runojen lyhyt muoto, harvat välimerkit ja vaihtelevat rivinvälit. Jokainen runo ei ala isolla kirjaimella ja tästä syntyy mielestäni sellainen hyvä aalto: onko runo yksittäinen vai onko seuraava "pienikirjaiminen" sille suoraa jatkoa?

oliko se

kosketukseen kiivennyt

käsi kuin

hiiren jäljet hangella

kylmä

se

vain

silitti

jättänyt lumiköynnökseen

vanan

Kokoelman teemoja ovat muutos, suru ja masennus. Mutta miten lempeästi ja suuria meuhkaamatta! Runot eivät huuda KATSO MINUA! LUE MINUT! Vaan runojen kieli on yksinkertaista, arkista parhaalla mahdollisella tavalla. Hyväksyen tunteet,  peilaten luontoa ja toivoen parempaa. Vaikeiden vaiheiden jälkeen herää kysymys: uskaltaako enää antaa rakkaudelle mahdollisuutta? Kokoelman viimeinen runo jättää jotain hienosti auki:

otan askeleen

sivuun

astun harkiten harhaan

etten tällä kertaa

jäisi alle

ettei enää mikään

murtuisi

että olisin kerrankin

sivustakatsojana

surulta suojassa

että kerrankin

rakkaus

kulkisi

kiltisti 

ohi 

Kokoelman runoja voi toki lukea yksitellen, selailemalla, mutta parhaiten tämä kirja toimii lukemalla runot ihan järjestyksessä alusta loppuun. Näin sen kirjoittajan matkan huomaa selkeämmin.

En ole tässä marraskuussa ihan lannistunut jatkuvasta päivien valottomuudesta, mutta jotenkin tämä runo kirjasta sopii lumettomaan talviaikaan:

Huokauksenkevyesti

päivä taittoi latvansa.

Viikot tulivat kylään

Tänän runokokoelman kanssa on helppoa ja turvallista matkata omaan sisäiseen maailmaansa.


Lukekaa runoja sumuisina iltapäivinä, Helena


Kurkela Anneli, Melkein reunalla (Mediapinta, 2018)
Linnea, kannen piirros
R.Penttinen, taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, lämpimät kiitokset!

Taustamusiikkina KuschelKlassik 1-cd