keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Kirjoittamatta jäänyt vauvakirja


Kun ensimmäisen kerran selailin Anne Laukkasen runokokoelmaa Ainokaiselle, armaalleni, kirjoittamatta jäänyt vauvakirja, niin tiesin näiden runojen koskettavan, liikuttavan. Olenhan itsekin kahden, jo aikuistuvan lapsen äiti, ja usein olen miettinyt olinko tarpeeksi hyvä, aina läsnä heille.

 Ainokaiselle, armaalleni on omistettu runoilijan tyttärelle Vilmalle aikuisuuden ja kotoa pois muuton kynnyksellä.

Runokokoelma etenee aikajärjestyksellä odotusaikaisista tunnelmista lapsen syntymään ja siitä läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Tervetuloa, kauan kaivattu - osion herkkä tervetulotoivotus:

Pienen pieni nupukkiposki
jousenkaarisuu supussa
toinen silmä tiukasti kiinni
toinen arasti raollaan
tulitikkusormissa
riisipaperinohuet kynnet

Kädet terhakkaasti nyrkissä
pikkuruisen pään molemmin puolin

           Tervetuloa, kauan kaivattu! 

Lapsi kasvaa, yksinhuoltajaäidin voimat välillä vähenevät. Väsymys tuo kiukkua ja epätoivoa, lapsi uhmaa ja kehittyy, aloittaa päiväkodissa osioissa Konttauspolvet valloillaan ja Myrskyn silmässä tyyntä.  Koulun alku voi olla iloinen ja erittäin tunteellinen pienelle koululaiselle ja erityisesti vanhemmille, näin Naurupilli soi - osiossa:

 Kirpelö syysaamu
Tien mutkassa
vaaleanpunainen reppu
takoo tahtia takapuoleen.
Käsi tarttuu
toiseen kintaskäteen.

Äidin silmissä vedenkilo. 

Vansit eteisessä - osiossa tyttö, Vilma,  on jo yläasteella, äidin ja tyttären suhde on välillä myrskyisä, sanastoon kuuluvat meikatut silmät, tupakka ja OMG! Tekstuaalisia viitauksia muihin teoksiin sanoilla Mussolini, Puhdistus, Taivaslaulu ja Täällä Poihjantähden alla - nämä linkittävät yksityisen elämän yleisemmälle tasolle.

Viimeinen osio on osuvasti nimeltään Mihin meni aika. Pieni tytöntyllerö onkin yht äkkiä täysi-ikäinen nuori nainen. Pyydän anteeksi on pitempi runo ja raastava anteeksi pyytämisen luettelo - äidit tuntuvat aina olevan täynnä epämääräistä syyllisyyttä. Lainaan runosta yhden kohdan  - pyydän anteeksi pätkimistä! - koska omien lasteni kanssa olemme purennan oikaisuhoidot kokeneet:

Sitä että, puoli vuotta hampaiden oikaisulaitetta öisin oli liikaa.
Sinä itkit ja huusit kun se kidutuslaite piti öiksi
laittaa ja kun se irtosi se teki sinulle syvät haavat
poskiin itkimme molemmat onhan sinulla suora
hammasrivistö mutta minun syytäni on se rako
purennassa mautta ei kai se kamalasti haittaa 
kun olet niin kaunis muutenkin 

Tässä runossa oli selvä otsikko, mutta muissa runoissa ei sitä ole. Itse pidän "nimettömyydestä", mutta se voi johtua omasta runoilijan sielusta, joka ei halua leimata runoa etukäteen .Runojen kieli on arkista, helppoa ymärtää. Ei riimittelyä, mistä tulee sellainen helppolukuisuus. Sivut ovat ilmavia, koska runot eivät ole kovin pitkiä, sivulta sivulle jatkuvia. Kirja on ohutselkäinen, vihkomainen, mutta se ei vähennä tämän kokoelman lumoa. Mietin myös sanojen painoa, koska sivuilla ei ole yhtään kuvaa, ornamenttia, vaan eipä tarvitsekaan! Näin huomio on täysin äidin sanoissa ja tunteet välittyvät suorastaan lukijalle ilman pehmentäviä filttereitä.

 Runojen tunnelmat ovat herkkiä, lapsellisia, pientä huumoria löytyy riveiltä, mutta ennen kaikkea nämä ovat rehellisiä. Ei äitiys ole pelkää onnea ja helppoa arkea, vaan voimakkaita tunteita, "mustiakin" raivon tunteita voi herätä lapsen kanssa. Miksi ympäristö vahtii ja tyrkyttää kasvatusneuvoja, vertailukohteita?

Ilahduin todella myös joistain kielikuvista, kuten  lainaamissani  runoissa: kirpelö, silmissä vedenkilo ja riisipaperinohuet kynnet.

Ainokaiselle, armaalleni on hieno, vaikuttava vauvakirja, kasvutarina - toivottavasti tytär on ylpeä äidistään!


Suosittelen tätä kaikille vanhemmille ja heidän aikuisille lapsilleen, rakkaus näyttäytyy monessa muodossa.


Näin marraskuussa ennen joulukuun tohinoita. Voikaa hyvin! Äireenä tässä blogissa Helena



Laukkanen Anne, Ainokaiselle, armaalleni, kirjoittamatta jäänyt vauvakirja (AK Kustannus 2017)
Laukkanen Anne, Siekkinen Raija ja Kurttila Minna, taitto
Kurttila Minna, kansi

Arvostelukappale kirjailijalta. Herkät ja liikuttuneet kiitokset!






Ps. Tapani kirjoittaa blogin loppuun teoksen tekijätiedot järjestyksessä sukunimi ja sitten etunimi on peruja kirjastokoulutuksen ajoilta, opettelimme vähän materiaalien luettelointia kirjastokäytänteenä. Sanajärjestys auttaa minua muistamaan paremmin kirjoista etsittävät tiedot... Etsikää te kiinnostavia teoksia ihan "oikein päin" .
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti