Naisia Japanissa ja Suomessa

Tuija Pontelan Yūgen - runoja hetkistä  vie ajatukset kannellaan kauas itään, Japaniin. Mutta sisälläpäs onkin yllätys: runokokoelmassa on hienoja rivejä myös Suomesta ja sieltäkin ihan pohjoisesta. Tämä jännite tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen ja pysäyttävän.

Tämä teos on herkkua silmille. Tuija ja Tuomas Pontelan valokuvat luonnosta, sen pienistä yksityiskohdista ja ihmisistä tukevat ja avaavat tekstejä tehokkaasti. Kuvien avulla pääsee myös kaukomatkaamaan Japanin maisemiin, kapeille kujille ja herkän kauneuden äärelle. Itse huomasin kirjasta nauttiessani uppoavani kahteen eri maailmaan: tesktiin ja toiseen ulottuvuuteen kuvien kautta.

Kirjan aloittaa yksittäin runo Minä ja sinä. Siihen sisältyy paljon teoksen tunnelmasta ja kielen tajusta. Kirjoitan sen tähän kokonaisuudessaan:

Minä ja sinä

Tuotteistetussa maailmassamme

tapahtuu ajoittain ihme

Näen vilaukselta

kaikkien kerrosten läpi,

ytimeen

Minä katson sinua

ja sinä vastaat katseeseeni

Sinä; ihminen, eläin, luonto, musiikki

ja koko taiteiden kirjo

Hetki, joka kohta taas etääntyy maalaukseksi seinällä,

konsertiksi,

ihmiseksi toisten joukossa 

Runoissa ollaan ihmisten keskellä, nähdään hetken katoavaa kauneutta ja kaivataan toisen luo.


Osa 1 vie lukijan Japaniin ja kertoo naisten elämästä. Esim. Nu Shu- runo esittelee vanhan naisten tavan viestitellä toisilleen eli viuhkaan kirjaillut merkit ovat toimineet kirjeenvaihtona palvelijoiden toimiessa viestinviejinä. Ylhäisempien naisten yltäkylläinen elämä näyttäytyy myös ahtaana,tylsänä suljettujen kaihdinten takana. Yhteen runoon on vangittu päiväperhosen tarina ja toiseen Siiamin hovin päiviä. Yllättäen näiden keskellä on kaksi runoa, jotka perustuvat Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvaan Tsamo. Orjalapsen hinta on karu kuvaus lapsen arvosta v 1850 ja sama synkkä tunnema jatkuu Tsamossa:

(...) Heitit kiehuvaa vettä

insinöörin nuorikon päälle,

et sopeutunut koskaan 

Kuolit lavantautiin lastenkodissa

kolmetoistavuotiaana. 

Osa 2 esittelee lukijalle Suomen pohjoista maisemaa,  ihmissuhteen onnea ja ongelmia sekä onnettomuuden jälkeistä surua. Kun toinen on mennyt ja yksin pitäisi jaksaa ja kuinka surutyön jälkeen voi eheytyä, nauttia jälleen luonnosta:

Enontekiöllä

Sinä kuolit, mutta jatkat elämääsi

tunturin kiepissä, vaivaiskoivujen hiirenkorvissa,

lempeässä kesäsateessa

ja tammikuun viimassa.

Minä palasin aina luoksesi Lapin yöttömään kesäyöhön

räkkien syötäväksi. (...) 

Osa 3 on tunnelmaltaan tyyni, lomaillaan ja rauhoitutaan. Omat rivinsä saavat kaunis kesäinen (suomalainen) luonto, syksyn hiipiminen ja arjen alkaminen töiden merkeissä. Tätä osiota oikeastaan kuvaavat rivit runosta Kalpea joulukuun päivä:

(...) Osaanko olla kiitollinen

hiljaisten päivien jatkumosta? 

Päivien, jotka eivät vaadi minulta mitään,

vaan antavat tilaa mietiskelylle 

Osa 4 aukeaa geisha-suklaalevyn sävyisenä ja kuvassakin hehkuu kirsikkapuu. Nyt riveissä on nykyaikainen Japani, vanhoja traditioita unohtamatta. Hamani-aikaan viettelee kirsikan terälehdillä ja Sakura- runo kiteyttää hetken katoavaisuuden. Lukijan silmiin avautuu silkkisten kimonoiden värikkyys, vuoriston jylhyys ja junamatkustajien eväsrasiat ja pudonnut luukampa. Ihmispaljoudessa voi tuntea itsensä erittäin yksinäiseksi, eikä oikeanlaista elämänkumpania ole helppoa löytää. Tästä kertovat runot Avioliitto japanilaisittain ja Marry yourself, Japan:

Ei miestä, ei avioliittoa, ei lapsia

Pelottaako miehiä sitoutuminen,

vastuu perheen toimeentulosta

vuosikymmeniä, yksin 

Yoshiko, 37 vuotta

etsi avomiestä vuosia

Huomenna hän menee naimisiin

itsensä kanssa

Ainoa asia 

jota hän haluaa,

olla rehellinen itselleen 

Näin kokoelman runoihin tulee yhteiskunnallinen taso mukaan. Mitä nykyihminen toivoo ja haluaa elämälleen? Saako jättää perheen perustamatta ja onko se oma päätös? Miksi monet naiset yhä suostuvat ahtautumaan kapeisiin kenkiin, turvautuvat plastiikkakirurgisiin leikkauksiin? Mitä nykynaiselta vaaditaan ja vastaavatko naiset näihin odotuksiin?

Teoksen nimessä Yūgen tarkoittaa hienostunutta kauneutta, jonka voi kohdata arkipäivässä ja kadottaa samassa hetkessä. Tästä on herkkä runo kirjan lopussa ja kuvituksena lakattu rasia:

Yūgen, hämärän kauneudesta

Auringonsäteen kulku

hämärässä teehuoneessa?

Osuessaan lakatun rasian pintaan

säde saa esineen elämään 

Urushi-puun mahlakerrosten syvyydessä

kimaltavat kultahiput 

Oletko miettinyt elämääsi,

hetkellistä aurngonpilkahdusta

huoneen sinisessä hämärässä 

Viimeisenä runona yksittäin on Havahtuminen, jossa todetaan vuosien menneen ja tuoneen mukanaan kokemuksia ja elämyksiä.

Yūgen - runoja hetkistä ei ole sivumäärältään paksu runokokoelma, mutta se vie moniin maisemiin, mielentiloihin ja unohtumattomiin hetkiin! Uskon, että tämä kirja ilahduttaa useampaakin lukijaa runojen helppolukuisuuden vuoksi. Itse olin valmiina intoa täynnä, koska olen kiinnostunut itämaisista teksteistä, ajatuksista ja esineistä ja lisäksi rakastan (turistina) Suomen Lappia. En pettynyt tähän kirjaan!!!

Näin toukokuussa tulee mieleen ehdottaa tätä kaunista kokoelmaa lahjaksi äideille, nuorille valmistujaispäivänä tai mökkituliaisena.

Runojen kautta pääsin matkustelemaan kauas ja lähelle, keveänä terälehtenä Helena

Luen myös Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat- teosta, jossa japanialainen kissa kertoo elämästään isäntänsä kanssa. Kirja on herkkä, hauska ja surullinen. Sopii hyvin runokirjan lomaan.



&&&&& &&&&& &&&&&

Pontela Tuija, Yūgen - runoja hetkistä (Bod - Books on Demand, 2018)
Pontela Tuija ja Tuomas, valokuvat
Heimonen Leila, taitto

Arvostelukappale Bodilta, hempeät kiitokset!

Kuva Hana Ichi = Helena Seppälä

Älkää jättäkö

Älkää jättäkö minua yksin on Santtu Puukan kolmas teos, vuodelta 2018. Katri Niinikangas on onnistunut kokoelman kansikuvaan keräämään elementtejä, jotka löytyvät runojen riveiltä, rytmeistä ja kaiuista: kaupunkimaisemaa, kalketta, kiitoa, kiihkoa, maskuliinisuutta.

Tämän kokoelman runot eivät ole helppolukuisia, vaan koko ajan on keskityttävä. Tarkoitan tällä, että runojen rivitys saattaa hidastaa omien oivallusten syntymistä sekä runon sisältämien asioiden yhdistelyä keskenään. Tai sitten oma tapani kirjoittaa vaikuttaa lukukokemukseeni, joten laitan tähän esimerkiksi sivulta 14 löytyvän runon alun:

halvan maailman tihkusade

kylmää lyhyen

tiedotteen olet tässä on

kylmä sateenvarjonne ei

pidä vettä ja tämä on kirurgisesti

leikatun kadun pysäytyskuva (...)

Välimerkkejä on todella vähän, joten hereillä on oltava joka rivillä. Huomaan lukihäiriöni aktivoituvan, vaikka omat runonkin ovat mahdollisimman välimerkittömiä. Tässä kirjassa on haastetta lukemisen osalta - ei huono asia sinänsä.

Yllä oleva runo kokonaisuudessaan kuuluu osioon 1. Läpi yön palavat huoltoaseman valot. Siinä heijastuu ihmisen yksinäisyys kaiken keskellä, hallitsemattomuuden tunne, sivilisaatiomme tila ja hämärät kujat.

2. Yöliitäjät - osiossa katsotaan ihmistä läheltä. Mies hikoilee, palelee, etsii toista ihmistä ja mietitään onko millään mitään väliä. Jos ei, niin otetaan toiset lasit viiniä tai olutta tai mitä vaan. Osion ensimmäisessä runossa on on voimakkaat rivit:

(...) ikäni vuoksi sekaannun mielummin prinsessa Ruususen äitiin

enkä aina ole ollut itseäni kalliksi hintalaputtava pukumies (...) 

Osio 3. Se mikä jää sanomatta vaatii vielä enemmän keskittymistä: teksti on tajunnanvirttamaista sanapudottelua, jossa on kuitenkin oma pohjavireensä. Monista riveistä (osiossa on vain kaksi runoa) mieleeni jäivät nänä kuvaamaan tunnelmia:

(...) Jumala loi taivaan ja maan rikkinäisen kahvipannun (...)

Ikään kuin ihmisellä itsellään ei olisi mitään valtaa omassa elämässään - saati muiden. On vain kelluttava parhansa mukaan pinnan tuntumassa.

Seuraavassa osiossa 4. Leikit jotka valmistivat meistä aikuisen tuo esiin lapsuudn leikkilaatikon ja pulkkamäet. Aikuisella miehellä on palkkamäki ja kiire. Jumala keksii jälleen leikkejänsä, mies käy aseen kanssa metsällä ja mietti kuka on rohkea ja kuka valehtelee.

(...) kevät tai syysmyrsky ravistelee

viisauden hampaitani    onko tämä se

kuuluisa

synkkä yksinpuhelu (...)

Osion 4. runo on mielestäni kokolman vaikuttavin. Ensimmäinen rivi suorastaan iskee estettiseen mieleeni, niin että näen sen jonkun toisen kokoelman nimenä!

saaristoista tyhjä vesistö

veden kämmenpohjaan tatuoitu leikkausarpi kuin horisontti

tai laituriin sidottu kalastusalus annetaan lämpimän

pohjoistuulen silittää aaltoja vaahdoksi (...)

Saaristoista tyhjä vesistö! Tähän minä jään.

Viimeinen osio on nimeltään Tähdet aamuyön katossa .Elämä on välillä ihanaa, mutta on muistettava pysähtyä nähdäkseen mm. verikuun ja nurmikon vihreyden. Aika kuluu vääjäämättä ja vanheneminen ei pysähdy. Hyvinvointivaltiomme on ylipainoinen, mutta miten yksilö voi?

(...) mutta sinä pysy siinä

vieressäni on tyhjä istuin 

Kokoelman aloittaa yksittäinen runo siveä aloitus on suotava ja kokoelma päättyy yksittäiseen tekstiin ...saatesanat... Siitä viimeiset herättelevät rivit:

(...) näitkö sinä auringon

kuoliaaksi paahtaman koiran nuhkimassa savua

sen maan rajalla jota ei enää ole

mitä muuta me jätämme niille jotka meitä seuraavat

Siinä mietittävää meille, joilla jälkeläisiä on - millaisella pallolla he joutuvat elämään?

Kirjan kansi tuo kokoelmalle ryhtiä ja pidän paljon osioiden nimilehtien ulkoasusta: numeroinnit ovat isolla fontilla ja musituttavat vanhan mekaanisen kirjoituskoneen jälkeä. Usella osio-sivulla on myös lyhyt "sisäänheittoruno"  - nekin fontilla, joista tulee mieleen mekaaninen kirjoituskone. Suokaa anteeksi, en jaksanut lähteä wordin fonttivalikoimasta etsimään oikeita nimiä..

Älkää jättäkö minua yksin on varmaan parhaillaan Santtu Puukan itsensä lukemana lavoilla - onhan Puukka kokenut lavarunoilija, joka esiintyy improvisatiomuusikoiden kera. Kuultuna nämä runot saavat takuulla uuden rytmin, tauotuksen ja sanoma terävöityy.

Kokoelma ei konaisuudessaan ole niin synkkä, kuin ehkä kirjoituksestani voi päätellä. Huumori on siellä kurkkimassa verhon takaa, kioskin kulmalta. Olkaa siis tarkkana!

Nyt kirjoittajan äänimaisema on rauhallisempi, koska uusi pyykinpesukone on hiljainen ja paikallaan pysyvää tyyppiä - tärkeä huomio kokoelman leviävälle astianpesukoneelle.

Kesään on lyhyt loikkaus, joten runoudessa parissa pysyn vielä seuraavatkin blogikirjoitukseni.

Kaikkea hyvää, Helena Mörri Seppälä

* * * * * * *

Puukka Santtu, Älkää jättäkö minua yksin (Enostone kustannus, 2019, kirjaan jäänyt copyright-tietueeseen 2018))
Rozanova Olga, kannen kuva
Niinikangas Katri, kannen suunnittelu ja taitto

Arvostelukappale, kiitokset kustantajalle!