Älkää jättäkö

Älkää jättäkö minua yksin on Santtu Puukan kolmas teos, vuodelta 2018. Katri Niinikangas on onnistunut kokoelman kansikuvaan keräämään elementtejä, jotka löytyvät runojen riveiltä, rytmeistä ja kaiuista: kaupunkimaisemaa, kalketta, kiitoa, kiihkoa, maskuliinisuutta.

Tämän kokoelman runot eivät ole helppolukuisia, vaan koko ajan on keskityttävä. Tarkoitan tällä, että runojen rivitys saattaa hidastaa omien oivallusten syntymistä sekä runon sisältämien asioiden yhdistelyä keskenään. Tai sitten oma tapani kirjoittaa vaikuttaa lukukokemukseeni, joten laitan tähän esimerkiksi sivulta 14 löytyvän runon alun:

halvan maailman tihkusade

kylmää lyhyen

tiedotteen olet tässä on

kylmä sateenvarjonne ei

pidä vettä ja tämä on kirurgisesti

leikatun kadun pysäytyskuva (...)

Välimerkkejä on todella vähän, joten hereillä on oltava joka rivillä. Huomaan lukihäiriöni aktivoituvan, vaikka omat runonkin ovat mahdollisimman välimerkittömiä. Tässä kirjassa on haastetta lukemisen osalta - ei huono asia sinänsä.

Yllä oleva runo kokonaisuudessaan kuuluu osioon 1. Läpi yön palavat huoltoaseman valot. Siinä heijastuu ihmisen yksinäisyys kaiken keskellä, hallitsemattomuuden tunne, sivilisaatiomme tila ja hämärät kujat.

2. Yöliitäjät - osiossa katsotaan ihmistä läheltä. Mies hikoilee, palelee, etsii toista ihmistä ja mietitään onko millään mitään väliä. Jos ei, niin otetaan toiset lasit viiniä tai olutta tai mitä vaan. Osion ensimmäisessä runossa on on voimakkaat rivit:

(...) ikäni vuoksi sekaannun mielummin prinsessa Ruususen äitiin

enkä aina ole ollut itseäni kalliksi hintalaputtava pukumies (...) 

Osio 3. Se mikä jää sanomatta vaatii vielä enemmän keskittymistä: teksti on tajunnanvirttamaista sanapudottelua, jossa on kuitenkin oma pohjavireensä. Monista riveistä (osiossa on vain kaksi runoa) mieleeni jäivät nänä kuvaamaan tunnelmia:

(...) Jumala loi taivaan ja maan rikkinäisen kahvipannun (...)

Ikään kuin ihmisellä itsellään ei olisi mitään valtaa omassa elämässään - saati muiden. On vain kelluttava parhansa mukaan pinnan tuntumassa.

Seuraavassa osiossa 4. Leikit jotka valmistivat meistä aikuisen tuo esiin lapsuudn leikkilaatikon ja pulkkamäet. Aikuisella miehellä on palkkamäki ja kiire. Jumala keksii jälleen leikkejänsä, mies käy aseen kanssa metsällä ja mietti kuka on rohkea ja kuka valehtelee.

(...) kevät tai syysmyrsky ravistelee

viisauden hampaitani    onko tämä se

kuuluisa

synkkä yksinpuhelu (...)

Osion 4. runo on mielestäni kokolman vaikuttavin. Ensimmäinen rivi suorastaan iskee estettiseen mieleeni, niin että näen sen jonkun toisen kokoelman nimenä!

saaristoista tyhjä vesistö

veden kämmenpohjaan tatuoitu leikkausarpi kuin horisontti

tai laituriin sidottu kalastusalus annetaan lämpimän

pohjoistuulen silittää aaltoja vaahdoksi (...)

Saaristoista tyhjä vesistö! Tähän minä jään.

Viimeinen osio on nimeltään Tähdet aamuyön katossa .Elämä on välillä ihanaa, mutta on muistettava pysähtyä nähdäkseen mm. verikuun ja nurmikon vihreyden. Aika kuluu vääjäämättä ja vanheneminen ei pysähdy. Hyvinvointivaltiomme on ylipainoinen, mutta miten yksilö voi?

(...) mutta sinä pysy siinä

vieressäni on tyhjä istuin 

Kokoelman aloittaa yksittäinen runo siveä aloitus on suotava ja kokoelma päättyy yksittäiseen tekstiin ...saatesanat... Siitä viimeiset herättelevät rivit:

(...) näitkö sinä auringon

kuoliaaksi paahtaman koiran nuhkimassa savua

sen maan rajalla jota ei enää ole

mitä muuta me jätämme niille jotka meitä seuraavat

Siinä mietittävää meille, joilla jälkeläisiä on - millaisella pallolla he joutuvat elämään?

Kirjan kansi tuo kokoelmalle ryhtiä ja pidän paljon osioiden nimilehtien ulkoasusta: numeroinnit ovat isolla fontilla ja musituttavat vanhan mekaanisen kirjoituskoneen jälkeä. Usella osio-sivulla on myös lyhyt "sisäänheittoruno"  - nekin fontilla, joista tulee mieleen mekaaninen kirjoituskone. Suokaa anteeksi, en jaksanut lähteä wordin fonttivalikoimasta etsimään oikeita nimiä..

Älkää jättäkö minua yksin on varmaan parhaillaan Santtu Puukan itsensä lukemana lavoilla - onhan Puukka kokenut lavarunoilija, joka esiintyy improvisatiomuusikoiden kera. Kuultuna nämä runot saavat takuulla uuden rytmin, tauotuksen ja sanoma terävöityy.

Kokoelma ei konaisuudessaan ole niin synkkä, kuin ehkä kirjoituksestani voi päätellä. Huumori on siellä kurkkimassa verhon takaa, kioskin kulmalta. Olkaa siis tarkkana!

Nyt kirjoittajan äänimaisema on rauhallisempi, koska uusi pyykinpesukone on hiljainen ja paikallaan pysyvää tyyppiä - tärkeä huomio kokoelman leviävälle astianpesukoneelle.

Kesään on lyhyt loikkaus, joten runoudessa parissa pysyn vielä seuraavatkin blogikirjoitukseni.

Kaikkea hyvää, Helena Mörri Seppälä

* * * * * * *

Puukka Santtu, Älkää jättäkö minua yksin (Enostone kustannus, 2019, kirjaan jäänyt copyright-tietueeseen 2018))
Rozanova Olga, kannen kuva
Niinikangas Katri, kannen suunnittelu ja taitto

Arvostelukappale, kiitokset kustantajalle!