Runomuotokuvia pop upeissa

Mörrin Runosalkku valmiina Oriveden Elomeininkeihin v 2019

Nyt en keskity lukemiini kirjoihin, vaan kirjoitan kokemuksistani runojen tekijänä. Näihin mietintöjeni julkaisemiseen minut sysäsi facebookin yhden kirjottajaryhmän keskustelu taiteen ja viihteen merkityksestä ja niiden eroista. Onko niitä? Onko sillä edes väliä? Monta vuotta olen jo kirjoitellut omaksi ilokseni, internetin runosivustolle, kirjoituskilpailuihin, useampaan runokokoelmaan (julkaisemattomaan)  ja erilaisten tilaisuuksien yleisölle paikan päällä.

Jotain kokemusta on harrastelijana siten runoudesta, ja yksi tärkeä periaate on muodostunut vuosien varrella: JOKAINEN TEKSTI ON LÄHTÖKOHTAISESTI TÄRKEÄ. Ei ole merkitystä taiteella tai viihteellä kirjoittamishetkellä, vaan lukija saa halutessaan luoda ihan millaisia mielikuvia ja mielipiteitä valmiista tekstistä.

Keskustelussa samaisella sivustolla tuli esiin kysymys taiteilijana kasvamisesta - ihmisenä, tekemistensä suhteen. Siinäpä miettimistä omalla kohdallakin. Ja toden totta, minua kiinnostavat nämä päänsisäiset luovaan toimintaan liittyvät prosessit. Itselleni ei ENÄÄ ole tärkeintä millainen teksti on valmiina,vaan mitkä ajatusketjut, muistot, yleistiedon nippelifaktat tai tunnetilat johtavat - milloin mihinkin.

Jotain erittäin tärkeää oivalsin kirjoitusprosessista- ja itsestäni!-, kun analysoin parina päivänä väsymykseni syytä. Sain kunnian olla mukana Oriveden kaupungin Elomeinkinkeissä juhlistamassa kaupungin 150 vuotista historiaa turnajaisten ja muiden esiintyjien joukossa lauantaina 24.elokuuta.

Silloin pistin pystyyn 3. Pop up- runopisteeni. Mukana  fiilikseen pääsemisessä jälleen maskotit Rapina Apina, Hessu Hiiri ja Herra Raitanen. Salkun pohjalla niitä tukisanoja runonpyytäjälle - kaikki eivät halua itse keksiä aihetta tai sanaa runoonsa. Runolappusen koristeluun oli mukana kahdet kuviosakset ja metallisävyisiä tusseja. Tukevan vanhan salkun päällä oli hyvä kirjoittaa, koska omaa pöytää ei nyt ollut käytössä.

Pop up- pisteelläni sai siis kävijä pyytää runoa mukaansa ja tein sen annetusta sanasta siinä paikan päällä. Lähes koko ajan oli kyselijöitä, tuttuja ja tuntemattomia. Tarkkaan en muista ketä tapasin ja millaisia runoja raapustin huonolla käsialalla. Muutaman käytetyn sanan muistan, mutta en kokonaista runoa.

Kun todella mietin miksen muista 4 tunnin rytäkästä oikein mitään ja miksi iltapäivä ulkona auringonpaisteessa imi energiat kahdeksi päiväksi niin loppuun, niin ujolle yksityisyyttään varjelevalle erityisherkälle tilanne oli kokonaisvaltainen psyykkinen antautuminen!

En tietoisesti tätä tehnyt, mutta alitajunta ilmeisesti halusi runosta henkilökohtaisen pyytäjälleen. Edes vähän tutusta ihmisestä pystyin jotain aistimaan, mutta tuntemattoman kohdalla oli luotettava kuuluisaan ensivaikutelmaan. Jotta tämä onnistui, niin minun oli laskettava monet psyykkiset puolustumekanismi alas, ja päästettävä toinen ihminen harvinaisen lähelle. Olen ollut kuin alasti, paljaana,  persoonani kerrokset käytettävissä, toisen nähtävissä!

Loppujen lopuksi Runopisteellä ei ollut vain runojen kirjoittamisesta kysymys, vaan MYÖS ihmisten kohtaamisesta! Johonkin tunteiden tasolla pääsin erään miehen kanssa, joka kyynelten kimaltaessa silmäkulmassaan pyysi runoa äidistä. Hetken päästä hän kertoi: "Jos saisin päättää, niin tämä runo kaiverrettaisiin äidin hautakiveen". Kyyneliä siinä kohtaa nielin minäkin.

Paikka ei ollut paras näistä kolmesta eri paikasta, joissa olen tätä tehnyt. Fyysisen paikan suhteen paras on ollut joitain vuosia sitten kaupungintalon aula: vähän sivussa, sisätiloissa, runon pyytäjällekin tuoli ja mahdollisuus rauhassa keskustella! Toinen paikka toimi hyvin (myös Elomeininkeissä):  pieni välitila aulan ja kahvion välissä, pieni pöytä ja jälleen istumapaikkaoja myös muille. Siinä kulki kyllä ihmisiä ohitse, mutta väliseinät toivat yksityisyyden suojaa kaikille.

Nyt tuolla ulkona tuuli pölytti välillä papereita, selkä väsyi salkun päällä kyssässä kirjoittamisesta, pieni jono vähän meinasi stressata ja yleisömäärästä lähtevä häly selvästi sai aikaan lyhyitä "katkoja" muuten sujuvaan kirjoittamiseen.

Opin siis jotain tuon lauantain jälkeen omista kirjoitusprosesseistani. Ilmeisesti minulle on "helppoa" tehdä yhteisrunoja, joissa saan ihmisiltä myös sanoja (monia yhteen runoon), mutta myös pitempiä lauseita. Näen nämä eräänlaisina ilmalaivoina otsani kohdalla ja ne limittyvät kevyesti toisiinsa. Ei siinäkään ole mukana logista ajattelua. Tykkään tehdä yhteisrunoja erilaisissa ryhmissä, koska näin saadaan "yleisö osallistumaan" ja mukaan luovaan hetkeen.

Mutta nämä "isommat Runopiste"- kokeilut ovat näennäisesti helppoja. Siinä tilanteessa pitää myös hylätä mölyävä itsekritiikin ääni! Koska laatu vaihtelee "ihan ok ja voi mitä kuraa!"- akselilla, on kestettävä huono käsialansa ja lukihäiriöni satunnaiset vaikutukset. Mitkään entisistä "hyvistä lauseista" ei tuossa auta, koska ainakin oma muistini ei niitä tuo esiin. Ei ole hyötyä sadoista jo kirjoitetuista runorääpäleistä muistikirjoihin.

Sekava teksti tästä nyt tuli. Onkohan kenellekään mitään hyötyä tai iloa? Sillä uhallakin, että teksti jää huomiotta, niin tämä oli minulle erilaisten runojen rustaajana tärkeä päästellä ulos. Taitelijana kasvamista analyysissäni on se, että oppii vertailemaan ulkoisten ja sisäisten olosuhteiden vaikutusta. Oppii  luottamaan siihen, että muut ihmiset ymmärtävät kyllä, että halu tehdä voi olla kovempi kuin taito.  Hetkittäinen väsähdys, totisuus kasvoilla ei karkoita niitä, jotka oikeasti haluavat pientä rääpälettä mukaansa.

Olo oli välillä hirtehinen runonpyytäjien edessä

En tiedä tohdinko tätä edes julkaista - sekin vaatii rohkeutta ja itsensä likoon laittamista. No menköön! Nyt on turvallista harrastaa runonlausuntaryhmässä muiden tekemien runojen lukemista - hähää jonkun muun aivoituksia! Mutta toisaalta olisi jo tuosta esiintymisestä, esillä olostakin analyysi... jos joku päivä kehtaisi siitä muistiinpanon raapusta tänne Lukihäirikköön - omaan hiekkalaatikkooni.

Luenpa tässä välillä monia mielenkiintoisia kirjoja ja lokakuussa keskityn tuomaroimaan Orivesi minussa - kirjoituskilpailun tekstejä! Odotan kovasti löytäväni uusia näkökulmia Oriveteen!

Iloitaan omista tekemisistä ja toistemme kanssa puuhailuista, Mörri

Kuvat Mörri Seppälä