Kirjastossa esillä useampia nelijalkaisia

Fieldspanieli Bobo tarkkailee ihmisiä vierailullaan kirjastolla

Marraskuinen viikko nro 47 oli tapahtumien viikko Oriveden kaupunginkirjastolla. Tiistaina 19. pv tapahtumassa Lukemisen monet muodot oli mukana koirakko Bobo ja Päivi. Päivi esitteli lukukoiratoimintaa ja Bobo valloitteli sydämiä rauhallisella käytöksellään.

Lukukoiratoiminnassa tärkeintä on lukevan lapsen ja koiran yhteinen aika (esim. 15 minuuttia kerrallaan). Lukija lukee koiralle - ei ohjaajalle. Näin lapsi saa lukea omaan tahtiinsa, koska koira ei arvostele, patista tai huomauttele virheistä.

Oriveden kaupunkirjastolta voi varata aikaa Bobon rauhoittavaan seuraan kerran kuukaudessa.

Lukupassi voi innostaa käymään lukukoiran luona säännöllisesti

Suomen Kennelliiton testaamat lukukoirat tunnistaa keltaisesta liivistä ja ohjaajan nimikyltistä.

Lisätietoja kennelliiton lukukoiratoiminnasta löytyy täältä: kennelliitto.fi/koirat/lukukoirat

Bobon jälkeen kerroin vähän selkokielestä ja luin sitten lukukoiralla pari runoa selkokielisestä runokokoelmastani Tämä on minun lauluni.

Lisätietoja löytyy täältä: selkokeskus.fi ja papunet.net

Kirjastonhoitajat kertoivat lopuksi Celia äänikirjoista. Ne auttavat henkilöitä, joilla on ongelmia esim. näkemisen tai lukihäiriön kanssa. Tarkat ohjeet löydät täältä: celia.fi.

Kuuntelijoita ja puhujia hemmoteltiin kahvilla "keskuskahvilassa" - kiitos!

Kimmo Ohtosen liikehdintää kuvasi Tom Linkopuu

Torstaina 21. pv oli vuorossa odotettu kirjailijavierailu. Yhteistyössä Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa kirjastolle saatiin toimittaja, luontokuvaaja Kimmo Ohtonen (nyk. Ohtonheimo). Hän sai koko kirjaston aulan täyttymään kuulijoista, joita laskujen mukaan oli noin 140!

Vajaan kahden tunnin ajan Ohtonen kertoili vilkkaalla ja humoristisella tavallaan metsistä, luontosuhteestaan ja kohtaamistaan eläimistä. Taidokkaat kuvat karhuista, susista, usvaisista maisemista ja hömötiaisista oikein hehkuivat heijastettuna kankaalle.

Parhaiten mieleen jäivät Ohtosen mietteet metsiemme kohtaloista, ihmisen toiminnasta monelle eläinlajille ja toive ihmisen suvaitsevaisuudesta suurpetojamme kohtaan. Oikeilla ratkaisuilla mahtuisimme kaikki tänne asumaan ja elämän - ihmiset ja "pelottavat" suurpetommekin.

Luin ennen tätä kirjailijavierailua Metsäkansan tarinan ja Karhu: voimaeläin (Docendo, 2016) ja aivan eri tavallahan tekstit vaikuttivat sitten jälkeen päin ja valokuviakin katsoi vähän eri kulmasta.

MESIKÄMMENEN KOKOINEN KIITOS VIERAILUSTA, KIMMO OHTONEN.

Ihmiset, käykää karkoittamassa marraskuun tunnelmia vaikka kirjastossa, kahvilassa tai luonnossa! Saatat nähdä pieniä tai isompia metsän asukkeja ja saada vaikka hymyn huulillesi.

Näiden tapahtumien jälkeen voi hengähtää ja valmistella muutamia jouluisia esiintymisiä marraskuun lopulla ja joulukuun alussa - lukemista unohtamatta. Terveisin Mörri Seppälä (tällä nimellä nyt useinmiten tunnistetaan ja "ilmoittaudun" palvelukseen...

Tarujen hevosista ja haltioista

Ei tarvitse olla nuori innokas heppatyttö ihastuakseen tähän kirjaan! Tarujen hevoset: aavehevosesta yksisarvisiin on erittäin hyvin tehty. Teksti on Marjut Hjeltin ja piirrokset Daga Ulvin. Huomaan pitäväni juuri Ulvin herkästä ja samalla vahvasta piirrostyylistä muissakin teoksissa.

Teos on jaettu kolmeen osioon. Ensimmäinen on nimeltään Yliluonnollisia hevosia. Lyhyissä tarinoissa pääsevät esiin mm. yksisarvinen, Kreikan taruston hevoset, idän tarujen hevoset, kelttien taikahevoset, jumalattarien ratsut, Pohjois-Amerikan intiaanien hevoset ja viikinkien ratsut. Niistä näyte Blodughofista, Freyr-jumalan hevosesta:

Toki Freyrilläkin piti olla hevonen. Vaikka hän ratsastikin sotatantereilla villikarjullaan, hän teki matkaa lisäksi Blodughofi- eli Verikavio - nimisellä hevosella. Jumalan ratsulla oli luonnollisesti taikavoimia: se saattoi muuttua niin suureksi, että kaikki jumalat pystyivät istumaan sen selässä, tai niin pieneksi, että se mahtui nahkapussiin. Blodughofi kykeni astumaan jopa noidutun tulen läpi, ja sellaisen läpi sen piti päästä, kun sen isäntä Freyr kosi ylpeää Gerdaa. Vasta monien vaiheiden jälkeen kaunotar suostui Freyrin puolisoksi, ja huomasi olevansa onnellinen vaanien valtiaan kanssa.

Toisessa osiossa Sankareiden hevosia esittäytyvät mm. sotapäällikkö El Cidin Bacieca, kuningas Aleksanteri Suuren Bukefalos, keisari Napoleonin Marengo ja Llamrei. Sotapäällikkö Jacob de la Gardie (1583-1652) osallistui mm. venäläisen Novgorodin kaupungin valloittamiseen v 1610. Rohkeana ratsuna hänellä oli Puntus, joka oli alunperin tavallisen isännän vikuroiva ori. Jacob sai orin rauhoittumaan ja siten omakseen.

Jacob de la Gardie antoi orille nimeksi Puntus isänsä Pontuksen mukaan. Hän toivoi, että hevonen olisi yhtä peloton kun hänen isänsä oli ollut. Jacobin toive toteutui. Puntus oli rohkea ratsu, joka meni pelkäämättä vihollista kohti. Se ymmärsi isäntänsä käskyjä ja totteli kuuliaisesti. Puntuksesta Jacob sai elinikäisen toverin.

Eivät kaikki hevoset suinkaan olleet sotaratsuja tai mukana taistelukentillä. Kirjallisuuden hevosia -osiossa on kaikkien muistamia hauskoja ja lempeitä eläinystäviä. On taikahevonen Bayard, paroni Hieronymus Karl Friedrich von Münchausenin Bukefalos (nimetty Aleksanteri suuren hevosen mukaan), Uljas Musta (Black Beauty). Kirjailija Astrid Lindgrenin kirjoista löytyy  Pikku-Ukko, Miramis Fjalar ja Rimma. Harry Potterin mukana kirjasarjassa esiintyvät hevoskotka, kentaurit ja yksisarviset.

Tässä pätkä Vaahteramäen Eemelin onnistuneesta markkinamatkasta:

Hevosen vikurointiin kyllästynyt omistaja lahjoittaa eläimen Eemelille, koska ei halua enää moista kiusankappaletta itse pitää. Poika antaa ratsulleen nimen Luukas. On riemullista ratsastaa Luukaksen selässä markkinoilta kotiin. Nyt pikku-Eemelillä on kolme aarretta: mössykkä eli lippalakki, pössykkä eli puupyssy ja ikioma Luukas-hevonen. Eemelin metkuihin kyllästyneen isänkin täytyy todeta, että on hänellä sentään osaava poika.

Tarinat ovat mukavaa luettavaa, teksti on selkeää. Kuvat ovat välillä koko sivun kokoisia värikuvia ja tekstin sekaan ripoteltuja pienempiä mustavalkoisia yksityikohtia, esim.  hevosen päästä, vanhoista koruista tai sulasta.

Kirjan lopussa on myös Kirjallisuutta- osio ja verkkosivustojen osoitteita vaikka hevosen historiasta ja suomalaisiin hevosiin liittyvistä perinnetiedoista.

Kirjan takakansi lupaa, että tämä on hevosten ystävien ja myyteistä kiinnostuneiden unelmakirja. Kyllä on! Tallaisen teoksen parissa viihtyy, voi lukea yhden myytin tai tarinan ja vajota omiin pään sisäisiin seikkailuihinsa.


Jos joku miettii mitä lahjaksi pakettiin, niin Tarujen hevoset sopii kyllä monelle lukijalle!

Aloitin vasta Sarah J.Maasin kirjan Okaruusujen valtakunta -romaanin (Gummerus, 2019). Fantasiaa ja sarja ensimmäinen osa - lupaa takakansi. En ole aikaisemmin mitään Maasilta lukenut, ja tämä kirja imaisee vahvasti mukansa Prythianiin ja erilaisten petojen sekä haltioiden luo! Teksti on helposti luettavaa ja jotain uutta maustetta fantasiamaailmaan on havaittavissa - tosin luen satunnaisesti fantsua, joten en osaa täysin verrata uudempia teoksia toisiinsa. Joten luepa itse!


Joulu tulla jolkottaa omine pikkuhösseleineen, joten lukemisen tahti saattaa hidastua. Mutta eihän sitä tiedä mitä hauskaa seikkailua on tiedossa - niistäkin voisi ehkä naputella "muistion".

Varokaa heikkoja jäitä! Mörri Seppälä

* * * * *

Hjelt Marjut, Tarujen hevoset: aavehevosesta yksisarviseen (Karisto, 2019)
Ulv Daiga, kuvitus
Hepomäki Roosa, graafinen suunnittelu

Maas Sarah J., Okaruusujen valtakunta (Gummerus, 2019)
Silvonen Sarianna, suomentanut
de Groot Kelly, kartat


Taustalla seiniä tärisytti Turisas, Stand up and fight - cd-levyllä

Kekrin kunniaksi Orihweden arkkiveisu numero 2

Hän niin hiljaa kulkee lyhty kädessään, kenen sielua etsii hiipiessään?

Surullinen Laulu kauhiasta waimosta, joka myrkyllä miehensä murhasi, piilulla poltti

hakkasi ja kappaleet kantoi järveen

Tapahtunut Orihweden pitäjän Onnistaipaleen kylässä  18. päivänä Syyskuuta 1902.

Kirjoitti J. Kangas

Julma waimo (nuotti: Jumall`ole armoinen) Hinta 10 penniä

Kauhu nyt kansan walloittaa, ja murhe mielen murentaa:

Ei tahdo mieli taipua, tapausta tätä kertomaan.

Orihwedeltä on nyt taas, kuultu julma sanoma:

Se ensimmäinen laadultaan, lienee wasta Suomessa.

Suomesta kuullaan kauhuja, ja  hirmutöitä julmia:

Vaan Orihwedellä rekortti, nyt hirmutöistä woitettiin.

En kaikkia aio moittia, kuin Orihwedellä asuvat:

Kyllä usein wiljasta, kaswaapi rikkaruohoja.

Miehet ne tekee murhia, usein wiinan wimmasta:

Ei ole nekään kauniita, ei sovi myöskään puolustaa.

Kauniimpi sukupuoli nyt, on murhatöihin ryhtynyt:

Ei miehet wedä vertoja, tälle julmuudessansa.

Waimo kuin on heikompi, se häwiölle joutuisi:

Ei arwaa käsi tahallaan, ruweta hänen kanssansa.

Yksi waimo kuitenkin, kaikista ollut julmempi:

Josta nyt tässä laulussa, wähäisen aion kertoa.

Pitäjästä Orihweden, kylästä Onnistaipaleen:

Syyskuulla, tällä wuodella, tapahtui murha kauhia.

Siellä Wihtori Hynninen, waimonsa Amanda niminen:

Asuivat perhe elämää, mimmoinen oli wälinsä?

Ei ole minulla tietoa, kuitenkin sopii olettaa:

että ei ollut kehua, perhe-elämän onnesta.

Amanda kurja kuitenkin, miehellensä toimitti:

Myrkkyä antoi nauttia, mi kuolon tuotti kauhian.

Onnetoin wainaja waimostaan, rupesi nyt kertomaan:

Naapureilleen että hän, kenties on saanut myrkkyä.

kuin vihdoin teki kuolema, lopun hänen ruumiistaan.

Aittaan nyt ruumis korjattiin, sekä tutkintoa warrottiin.

nyt vasta kauhu vallan saa, kun aittaan mennään katsomaan:

Ruumis on jo poies korjattu, ei mistään sitä löydetty.

Nyt waimo kohta vangittiin, ja tunnustamaan waadittiin:

hän kylmäverisenä vaan, kieltää nyt pahat tekonsa.

Nyt hakemaan kohta ryhdyttiin, ja alapuoli löydettiin:

Norajärven pohjasta, ja poikki keskupaikasta.

Woi julmaa työtä kauhiaa, kuin raastaa ruumiin aitasta.

Piilulla poikki hakkaapi, ja järveen sitten kantaapi.

Luontoa siinä tarwitaan, kun kantaa ruumiin paloja:

Puolitoista kilometriä, yöllä kun oli pimeä.

Nyt vankilassa olessaan, on tunnustanut tekonsa:

Neuwonut järven pohjasta, myös yläpuolen ruumista.

On työsi mustaa mustempi, luontosi paljon julmempi:

Kuin kurjan willipakanan, joka ei tiedä jumalaa.

Amanda luuli että hän, peittääpi työnsä hirveän:

Kuin ruumiin poies kuljettaa, ja järven pohjaan upottaa.

Hyi häijyn waimon luontoa, se pöyristää jo jokaista:

Kuin miehensä rakkaan ruumista, rupeaa poikki hakkaamaan.

Voi waimon julmaa luontoa, woi hirvittävää tekoa:

Miehensä murhaa myrkyllä, paloittaa piilukirveellä.

Ei sitä ajatella voi, että miehensä waimo noin.

Sen hirveääpi teurastaa, jota luvannut on rakastaa.

Nyt tutkintoa tuomarin, linnasta vaimo vartoopi:

Hän palkan varmaan saapikin, sen mukaan kuin on työnjälkikin.

Näin piru mielen pimittää, ken kuulee hänen ääntänsä:

Se wapauden lopettaa, ja ansaan wihdoin taluttaa.

Tekosi waimo vaivainen, on kauhistuttava hirmuinen:

Herralta riennä anomaan, anteeksi työsi kauhia.

Aika on vielä Amanda, turvata armoon Jumalan:

Ei maailmassa sinulla, iloa ole toiwona.

Waikka rikoksesi on kauhiat, verestä vallan ruskiat.

Mutta armo Jumalan, woi nekin vielä puhdistaa.

Pojat ja neidot Suomenmaan, nuorena tarkoin katsokaa:

Puolisoksenne semmoinen, jolla rakkaus on totinen.

Amanda saapi muistella, linnassa murhetekojaan:

Miettiä mitä lupaili, papille kun vihittiin.

Siinäpä toinen Orihweden vanhoista arkkiveisuista. Tämäkin on ns. moraliteettiveisu, koska rahvasta näin varoitellaan pahoista teoista ja rakkaudettomista avioliitoista. 

Sain ystävältä kopion, joka ilmeisesti on aidon painoksen jäljennös (leimana Tampereen kaupunginkirjasto). Vähän nykyaikaistin fontin ja säejaon mukaan tekstiä, koska sekin oli tarkoitus lukea ääneen yleisölle.

Vanhasta fontista ei takeltelematta lukihäiriöinen selviydy! Saattaa olla useampikin kirjaimeen kohdistuva virhe, sillä en ole tutkiskellut vanhoja kirjasintyyppejä, joten oma "käännöstyö" voi olla väärä. Korjauksia otan mielelläni vastaan.

Näin on kunnioitettu paikallishistoriaa kahden arkkiveisun verran. Kolmas itselläni oleva teksti (tai osa siitä) on ns romanttinen arkkiballadi, Petetyn sotilaan kosto pettäjämorsiamelleen, koska siinä nuoret rakastavaiset eivät saakaan toisiaan... Sen tekijää en tiedä, enkä paikkakuntaa, johon tarina liittyy. Saa vinkata tarkemmat tiedot!

Marraskuu tuo paljon uusia ja valoisampia juttuja kuin nämä surmatarinat, joten jätän nämä rauhaan.. jos ne jättäisivät nyt uniini tulematta...

Luut kolisten, Mörri Seppälä aka Sad Salty Dog