En peittele suhdettani Oriveden Opistoon, jota tällä hetkellä kutsutaan Kampukseksi. Olenhan Opistolla ollut kesätöissä siivoojalikkana, opiskellut lukuvuoden kasvatustieteitä ja myöhemmin ollut muutamalla kurssilla alueen opetustiloissa.
Iloitsen siis suuresti, että Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi on aktiivisesti toiminut alueen hyväksi ja järjestänyt erilaisia tapahtumia ja kurssituksia! Mukana olen ainakin henkisesti ja toivottavasti ihan toiminnan tasollakin.
Osaksi tämän kampusalueen vuoksi lähdin lauantaina 1. helmikuuta Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys ryn järjestämälle Talvinen puuretki- kävelylle. Hortonomi Esa Kallio opasti tunnistamaan puita talvella ja kertoili alueen historiasta. Mukaan raikkaaseen talvipäivään oli rohkaistunut lähtemään n kolmekymmentä ulkoilijaa.
Jälleen kävi näin: huonomuistinen kirijoottaja unohti lähes heti uusien kasvien ja kääpien nimet! Eli oppi meni lahjakkaasti ohi. Mutta toisaalta katselin taivasta, puiden latvoja, kuuntelin tikan koputusta, näin haukan, katselin Opiston rakennuksia vaihteeksi lumipuvussa, kuuntelin faktapalasia linnuista ja tallensin kameralla omia näkemyksiäni päivästä. Sain punaiset posket, raitista ilmaa, palelevat varpaat. Nautin kahden tunnin lumikerroskierroksesta.
(onko lukihäiriön liitännäisenä tämä nimien muistamattomuus? Ainostaan koirarotuja muistan useamman kymmenen suuremmin pinnistämättä. Tosin koirailuun rakastuin jo lapsena, niin onhan tässä ollut vuosia aikaakin päntätä koirarotukirjoja!)
Paksussa talvipalttoossa kävelin kirjastoomme etsimään lyhyitä tekstejä Puikkojen viemää - lukutilaisuuteen, joka aloittaa kokeiluna tiistaina 18.2. Oriveden kaupunginkirjastolla. Iso pino kaikenlaista teosta osuikin silmiin ja käsiin. Eiköhän niistä jotain luettavaksi löydy?
Haaveeni ehkä totetuu: saan lukaista myös Kirjoituspiiri Kyhertäjien tarinoita ääneen. Paikallisia tekijöitä taas näin esille.
Mutta tämä onnenpotku?! Otinpa ihan kannen perustella pinoon vielä Austin Kleonin Varasta kuin taitelija: 10 asiaa joita kukaan ei kertonut luovuudesta- teoksen (WSOY, 2019). Pelasti päivän ja monta muutakin asiaa.
Varasta kuin taitelija on vaatimattoman näköinen pieni, mustavalkoisin kuvin ja piirroksin täytetty kirja, mutta reiluun 150 sivuun mahtuu oivalluksia ja käytännän neuvoja luoville ihmisille - ja ihan kaikille muutenkin. Kirjassa on lyhyitä lukuja 10 kappaletta, nimeltään esim. Aloita ennen kuin tiedät kuka olet, Käytä käsiäsi, Salaisuus: tee työsi hyvin ja kerro siitä muille, Ole ystävällinen (maailma on pieni kylä), Sivuprojektit ja harrastukset ovat tärkeitä.
Älä stressaa sillä, että sinun pitäisi tutkia. Riittää kun etsit.
Mitä kopioda? Se onkin vaikeampaa. Älä varasta pelkää tyyliä vaan myös tyylin takana vaikuttava tapa ajatella. Et halua näyttää samalta kuin sankarisi; haluat nähdä maailman heidän tavallaan.
Ole: utelias, ystävällinen, sitkeä, ja hyväksy, että joskus vaikutat tyhmältä
Siinä mielestäni kirjan parhaimmat ajatukset. Yksinkertaisia ohjeita, mutta niiden avulla voi huomata itsestään ja ympäröivästä maailmasta uusia vivahteita, näkökulmia.
Monellehan meistä tulee niitä tummia hetkiä, jolloin kadotamme jotain tärkeää itsestämme... jonnekin. Epävarmuus, itsekritiikki ja yksinäisyys valtaavat tilaa salakavalasti. Minulla on ollut sellainen kausi omien kirjoittamisten ja ideoiden toteuttamisen kanssa. Olen kaivannut syvällisiä keskusteluita muiden luovien ihmisten kanssa, jotta ymmärtäisin paremmin omia luomiseen liittyviä prosessejani. Sieltä se yksinäisyyden häntä on päässyt polviani silittelemään, kun en ole päässyt kokonaisvaltaisesti omia juttujani selittämään. Tai ainahan puhua voi, mutta se ajatusten vaihtaminen on jäänyt vähäiseksi.
Varasta kuin taitelija auttoi tässä asiassa. On vain luotettava - jälleen kerran!- itseensä ja tekemisiinsä. Kyllä joskus osuu kohdalle joku, jonka kanssa voi puhua yhdestä rivistä ja/tai viivasta tunnin tai kaksi...
Niin paljon innostuin tästä pienestä aarteesta, että rohkaistuin jopa laittamaan fanipostia kirjailija Austin Kleonille. Kiitosta annettava niille, jotka sellaisia ansaitsevat!
Tästä tuli yllättäen aivan erilainen "taidesivu" kuin suunnittelin. Ne kiehtovat ystävien ottamat valokuvat päätyvät toiseen kirjoitukseen myöhemmin. Ehkä lisää niiden oheen saisin runojakin syntymään.
Hehkukaa helmenä helmikuussa, Mörri Seppälä (myös valokuvat)
Taustalla Stellan Löytäjä saa pitää -cd.
 |
| Mikä nimeksi vanhalle Opiston päärakennukselle? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti