Tunteisiin menevää runoutta

Pidin Harri Hertellin edellisestä runokokoelmasta  Pelotta ja pakko on tunnustaa hänen uutukaisensa Kaikki tunteet sallittuja yltävän samalle tasolle.

Tämän tasapainoisen ja eheän kokoelman aloittaa yksittäin runo Ennen kuin minusta tuli isä. Pitkähkön runon lopussa ovat rivit, jotka voisivat koota teoksen teeman ja kirjoitustyylin:

(...) mutta niille jotka pelkäävät

itseään ja vanhempiensa

tai isovanhemiensa virheitä

haluan sanoa

että jokaiselle on jossakin voimia

kohdata pelkonsa

ja niiden kanssa elämään opiminen

kestää koko elämän. 

Siinäpä se. Yksinkertaisesti, mutta niin vahvasti. Runot ovat jälleen helposti avautuvia, puhekielenomaisia ajatusten lippusia.  Lukijan energia ei mene kielellisen tason ymmärtämiseen ja siten jää tilaa miettiä tekstin syvyyttä.

Raja-osiossa on kaksi runoa, mutta huomaan lukevani nämä 8 sivua niin, että vasemmalle jää kirjoittajan isän tarina sekä menneisyys ja oikealla sivulla kulkee tämä hetki, valoisampana, omaa lasta ja perhettä katsellen. Omaa isää kohtaan voi tuntea myötätuntoa, jos ymmärtää hänenkin jääneen jotain tärkeää paitsi lapsuudessaan.

Kohtaamme sen yhdessä- osion runot kyselevät mm. miksi toisille annataan rakkautta ja hyvät startit elämässä, miksi toisille ei? Millaisia taakkoja kannamme ja osaammeko muuntua lapsista vanhemmiksi? Saako lapsi ilmaista kaikkia tunteitaan? Miten lapsi siihen oppii? Mistä lopulta luottamus syntyy?

Seuraavaksi Minusta tulee taas isä on onnellisten rivien aikaa. Vastasyntynyttä on onni pestä, hoitaa, suojata. Myötätunto herää muidenkin lasten itkuun ja vaimon osaan. Maisemassa liikkuvat lokinpoikaset ja tomaatit kypsyvät. Mitä kaikkea isä haluaakan opettaa lapselleen - muutakin kuin pakastepizzan oikein syömistä? Tässä osassa on myös muutamia lyhempiä runoja, joista esimerkkinä tämä:

Haukat kiertävät lampea

haparot nousevat maasta

jossain niiden välillä minä

makaan nurmella ja haaveilen

mahdottoman itsestäänselväksi.

Nämä lyhyet tuokiokuvat sopivat pitempien tekstien väliin, tuovat isänä olemisen tarinaan yksityisen runoilijaminän.

Jos me oppisimme rakastamaan vie lukijan luontosuhteeseen, aikuisten väliseen suhteeseen, parisuhteeseen. Toiveissa on toimiva kommunikaatio, toteutuvat unelmat. Kuka kukin lopulta on? Helsinki kaupunkina saa oman kuvauksensa.

Kokoelman päättää Olemme riittävän kokonaisia- osuus antaa tilaa negatiivisillekin tunteille. Saa raivota ja vihata. Miten kyetä vastaamaan rakkauteen rakkaudella? Luottoa siihen, että vaikeudet voitetaan.  Vielä palataan omaan isään, joka on tullut lähemmäksi, jolle on annettu lupa tulla lähemmäksi. Runojen minä on tasapainossa ja häpeä on poissa. Nyt on varaa ilmaista:

Yritän olla pelkäämättä

jättää sanomatta

mitä minä sanoin. 

Kaikki tunteet sallituja jättää sellaisen pehmeän ja lempeän kosketuksen.  Ei tarvitse huutaa, kikkailla fonteilla tai liittää fyysisiä kuvia runokokoelman sivuille, kun sisältö on syvällinen ja ihmisyyttä tarkasteleva.

Suosittelen tätä lämpimästi  kaikille, mutta erityisesti  nuorille aikuisille ja tuoreille vanhemmille. Elämänviisauksia oppii hyvin kirjallisuudenkin avulla.

*-*-*-*


Joskus luettava teos vetää ajatuksia voimakkaasti aiemmin luettuun. Huomasin tämän Hertellin kokoelman tuovan mieleeni toisen Enostonen kustantaman runokokoelman eli Kalle Niinikankaan Tervetuloa Mongoliaan (2018). Siinäkin teemoina ovat mm. vanhemmuus, huoli omista vanhemmuuden taidoista ja luotto tulevaisuuteen. Kannattaa lukea peräkkäin tai lomittain. Teoksesta kirjoitin Lukihäirikössä 27.4.2019 otsikolla Ihmisiä ja aksolotleja.

Runoutta on nyt luettu, mietitty ja omia raapustuksia lähetelty vähän sinne ja tänne. Lyhyet tekstimuodot ovat helliä väsyneille (keskittymiskyvyttömille?) aivoille, joten tämä kevät on ollut runoisa.

Voikaa hyvin tai  toipukaa, vetäkää henkeä ja nauttikaa tulevasta suvesta! Lämmöllä Mörri Seppälä

*-*-*-*-*-*-*-*-*

Hertell Harri, Kaikki tunteet sallittuja (Enostone, 2020)
Kuisma Janne, kannen kuva ja suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto

Internet: www.enostone.fi


Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

Kauniita unia ja ihmisiä

Esittelen lyhyesti kaksi tänä keväänä lukemaani tietokirjaa. Peräkkäin luettuna ne muodostavat mielenkiintoisen lukupaketin: nukkuminen on meille tärkeää ja hyvät yöunet vaikuttavat meidän terveyteemme ja siten ulkonäköömmekin.

Matthew Walkerin Miksi nukumme, unen voima on kansainvälinen bestseller, enkä ihmettele miksi. Kalifornian yliopistossa psykologian ja neurologian professorina työskentevä Walker kertoo monista uniin ja nukkumiseen liittyvistä tutkimuksista ja avaa niiden tuloksia helppotajuisiksi asioiksi. Tieteellisyys ei siis haittaa ja mukana on ripaus huumoria.

Aluksi kirjassa esitellään nukkuminen ilmiönä. Mitä on oikeastaan uni? Mitkä asiat vaikuttavat unirytmiin ja miksi unentarve vähenee iän myötä?

Toisessa osassa käsitellään unen tärkeyttä. Miksi uni on aivoille välttämätöntä? Mitä tekee unenpuute? Mitä tekeekään kofeiini ja melatoniini aivoissa?

Kolmannen osan aiheina ovat unet, luovuus, ja unien hallinta.

Neljäs osa onkin sitten heviä tavaraa. Mitä kaikkea huono uni tai unenpuute vaikuttakaan meidän mieleemme, sairastumisalttiuteen ja koko yhteiskuntaan? Miksi keinovalo ja teollistuminen pelästyttävät luontaista unirytmiä?

Miksi nukumme kuuluisi mielestäni jokaisen lukupinoon, varsinkin pienten lasten ja teinin vanhempien tietokirjaksi! Länsimainen kulutusyhteiskunta voisi muistaa paremmin nukkumisen ja unien merkityksen - juoman ja ruuan lisäksi nukkuminen on yksi elinehto.


Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg ovat kirjoittaneet Ulkonäköyhteiskunta, ulkoinen olemus  pääomana 2000- luvun Suomessa (Into, 2019). Aluksi -osiossa on nämä rivit, joihin kiteytyy paljon teoksen ideasta:

(...) Mikäli ulkonäkö nähdään pääomana, sisältyy myös siihen ajatus ulkonäöllisten resurssien epätasaisesta jakaantumisesta. Toiset ovat saaneet geenilotossa tai onnistuneet muilla tavoin hankkimaan sosiaalisen ympäristön arvokkaina pitämiä resursseja enemmän kuin toiset. Ulkonäöllisiksi resursseiksi voidaan ymmärtää kasvonpiirteet, ruumiin koko ja muoto, hiukset, parta ja viikset sekä pukeutumis-, laittautumis- ja ehostustyyli.

Kirjassa käsitellään ulkonäön merkitystä mm.rakkauden markkinoilla, ystävyyssuhteisissa, työhaastatteluissa, kulutustottumuksissa ja eteenkin markkinoinnissa, ikääntymisessä ja toiveissa nuorekkaina pysymiseen. Ääneen pääsevät nimettöminä kyselyihin vastanneet tavalliset ihmiset ja faktoja selventävät ymmärrettävät kaaviot ja taulukot (esim. peilin edessä vietetty aika ja eri ikäryhmien antamat  vastaukset).

Ulkonäköyhteiskunta on selkeä ja avartava teos länsimaisessa kulttuurissa piilorakenteissakin vaikuttavasta kauneuden ja sopusuhtaisuuden ihannoimisesta, usein (?)  koulutuksellisen tai ammatillisen pätevyyden ohessa tai sijaan.

Nämä kaksi tietokirjaa sai "helposti" luettua.  Välillä on lukeminenkin ihan takkuillut, eikä ole oikein mitään saanut luettua, niin siihen nähden näiden lukukokemus oli miellyttävä. Siksi rohkenen niitä suositella kaikille.

Mitähän seuraavaksi? Ehkä runoutta jälleen?

Kesäkuuhun toiveikkaasti tähyillen Mörri Seppälä


/-/-/-/-/-/-/-/-/


Walker Walther, Miksi nukumme, unen voima (Tammi, 2019)


Kukkonen Iida, Ulkonäköyhteiskunta, ulkoinen olemus pääomana 2000-luvulla (Into, 2019)

Runoutta koronan aikaan

Toimitusongelmien vuoksi sain vasta huhtikuun lopulla luettavaksi Reetta Huttusen esikoisrunokokoelman Valkoisessa takissa olen lähinnä mies. Reetta Huttunen työskentelee infektiolääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja lääkärinä olemisesta kokoelma kertookin.

Teoksen aloittaa TOTEAN ELÄMÄN (DECURSUS) - osio. Siinä potilaat, lääkärit, hoitajat ja runot matkaavat syntymästä kuolemaan, pysähtyen välillä sairaalan ruokakärryn äärelle, juoppohullujen kohdalle, kohtaavat masennuksen ja vamistautuvat viimeiselle matkalle.

KIERTOILMAISUJA ELÄVISTÄ JA KUOLLEISTA

Täällä on exitus,

hoitaja sanoo puhelimeen ja sulkee luurin

kiipeän ylimpään kerrokseen

hengästyn portaista, sinusta (...) 

Seuraavassa osiossa KANNATTAAKO TÄLLAISTA ENÄÄ KORJATA, SINÄ KYSYT TURHAAN KANNATTAAKO SYNTYÄ? lääkäri kohtaa potilaan, näkee potilaan "valuvirheet", kuuntelee soluja ja antaa hoitosuosituksia. Onko lääkärin sanoilla mitään merkitystä ja onko hän "pelastanut riittävän määrän"?  Tämä runo on mielestäni koko kokoelman vahvin runo ja yksi kantava teema eli kahden ihmisen kohtaamistilanne:

Kutsun sinut vastaan

otan huoneeseeni

voimme hetken aistia toistemme tuoksun

ennen kuin istumme varattuun aikaan

asetan suitset

vaikka tutustuminen  on kesken

VÄITÄN on osuus, jossa lääkäri miettii miten sairauskaan ei aina jaksa, vaan sekin lepää muiden mukana. Rytmihäiriöt tuottavat väärää ääntä, kehojen elinjärjestelmät hakeutuvat tasapainoon, mutta lääkärit joutuvat kohtuutomasti kajoamaan  herkkään tilaan. Terveet ihmiset ovat eri porukkaa, mutta "me iloitsemme heistä tietenkin iloitsemme heistä". Näissä runoissa tunnistetaan tautipesäkkeet ja TARTUNTA sopii juuri koronakevääseen 2020.

Vain kolmen runon osuus EN KIELLÄ VÄSYNYTTÄ SOLUA keskittyy mm. lääketieteen,  teorioiden ja oppien merkitykseen. Minkä varassa lääkäri on potilaan vieressä, potilaskertomus edessään? Mihin voi luottaa - koulutukseensa ja itseensä?

LÄÄKÄRI EI HAISE VALKOSIPULILLE EIKÄ VANHALLE VIINALLE jatkaa samaa teemaa, jossa lääkäri miettii osaamistaan, ammattitaitoaan. Tekeekö valkoinen takki lääkärin? Onko lääkärin oltava mies tai ainakin sopivan ikäinen, jotta kokemusta löytyy? Mitä kaikkea lääkärin oletetaan tietävän esim. Kelan puhelinnumero, merisää, alusastia, kaukosäädin ja milloin se oikea lääkäri tuleekaan...

SOLUJA EI OLE TARKOITETTU TÄHÄN -osion sanastoon kuuluvat mm. ikääntyvät solut, kalpeat kudokset, sydämentahdistin,  mekaniikka ja pitkät johdot, toivo, fataali, ennakoimaton sivuvaikutus ja kuolemanpelko.

OLEN MAANNUT SATA PÄIVÄÄ SAIRAALASSA/TIEDÄN MILTÄ ULKOA TULLEET IHMISET TUOKSUVAT/HALUAN VARASTAA TUULEN HEIDÄN VAATTEISTAAN -osiossa ääneen pääsee potilas. Hämmentävää, kun on väärässä paikassa. väärään aikaan ja jotain katoaa itsestä. Halua saada diagnoosi, täsmädiagnoosi. Voiko sairauden kanssa ystävystyä? Kuitenkin lääkärin uniin tulevat potilaat, jotka tekevät sairaalan katolla lentoharjoituksia.

HALUAISIN RIISUA VALKOISEN TAKIN EDESSÄSI -osio päättää kokoelman. Näissä runoissa pääsee esiin tunteet, rakkaus, luottamus arkisessa puheessa ja arkisissa tilanteissa. Laitan tähän alun "syrämestä" kertovasta runosta, koska  se herättää sisäisen runoilijani, joka käyttää paljon sydänsymboliikkaa:

Ei rakkaus asu sydämessä

olen katsonut sinne

kaksi kammiota ja eteistä joiden väleissä läpät

pitävät veren oikeissa lokeroissaan

korkeapaineiset verisuonet vievät verta arjelle

hyvin toimiva aparaatti täynnä fyysisiä mittasuhteita

ei jälkeäkään rakkaudesta

systole ja diastole sisään ja ulos

rautaista elämänsisältöä (...) 

Tuo runonäyte havainnollistaa myös kokoelman runojen fyysisen puolen: vähän välimerkkejä, ei leikittelyä rivien asetteluissa. Koska monet runot ovat ns lyhyitä, niin sivuille jää tilaa lukijan hengähtää painavien asioiden aikana. Sanasto on helppoa, vain muutamia lääketieteellisiä termejä, jotka saattavat olla tuttuja useammille lukijoille entuudestaan.

Itseeni tämä kokoelma vaikutti niin, että runot tuli luettua ensin läpi kertaistumalta, mutta sitten piti lukea vain pari runoa kerrallaan (osan runoista luin Tampereella Hatanpään terveysaseman odotushuoneessa ja ohi käveli suojavaatteisiin pukeutuneita sairaanhoitajia - tunnelma oli todella realistinen!). Näin riveillä ja niiden väleissä oleva toivo ja herkkyys pääsevät leijailemaan ilmaan, silmille ja aivoille. Tulee voimakas tunne, että runojen kirjoittaja on sisäistänyt paljon ihmisyydestä.

Kirjan takakansi kertoo Reetta Huttusen voittaneen  Pirkanmaan kirjoituskilpailun v 2018 ja opiskelleen kirjoittamista Ahjolaan opistossa Tampereella. Mielestäni nämä heijastuvat myös tähän esikoiskokoelmaan. Runollinen kieli on kekseliästä, mutta ei itsearvoisena. Pelkästään nuo osioiden nimet ovat jo houkuttelevia. Kielellisen tason vuoksi kokoelman yleisilme on synkistäkin aiheista huolimatta positiivinen ja "meuhkaamaton".

Soisin Valkoisessa takissa olen lähinnä mies löytävän lukijakuntaa (lääketieteen ja sosiaalialojen) opiskelijoiden ja eteenkin potilaiden keskuudessa. Useinhan potilaat odottavat lääkäreiltä aikaa kuunnella ja olla empaattisia, mutta tämä kirja voisi avata puolestaan lääkärin arkea potilaille päin. Näin se yhteisymmärryskin voisi löytyä helpommin kiireisissä terveydenhuollon tilanteissa.

Kiitos tästä runokokoelmasta! Arvostan kokoelmaa myös oman potilashistoriani johdosta ja kokemuskouluttajana kohtaamieni lääkäreiden kertomusten vuoksi.

Toukokuun puolella odottaen oudon kevään loppumista ja tutumpien arjen asioiden palaamista - ennen joulua (?)

Terveyttä ja iloisia hetkiä ihan jokaiselle, Mörri Seppälä

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Huttunen Reetta, Valkoisessa takissa olen lähinnä mies (Enostone, 2020)
Niinikangas Kalle, taitto
Org Taivo, kannen suunnittelu
J Stromme/Alamy Stock Photo, kannen kuva

Käsidesipullollinen kiitoksia arvostelukappaleesta kustantajalle!

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Muilta mailta vierahilta

Kevät 2020 on jo osoittautunut minimaalisen matkaamisen ajaksi. Lievään matkakuumeeseen lääkkeeksi osuu hyvin Anu Heiskasen toimittama teos Kuntta, ulkosuomalaisten antologia. Siinä on mukana 34 suomalaiskirjoittajaa, jotka ovat asuneet kauan ulkomailla, yhteenlaskettuna asuinmaita kertyy 40 kappaletta. Joten tarinat ja runot ovat todella monipuolisia ja erilaisia teemoja sisältäviä.

Kuntta tarkoittaa siirtovarvikkoa (kangasturve, metsänpohjamatto) ja sen idean alle on koottu nämä tekstit niin, että 21 kuntalla viihtyvää kasvia jaottelee kirjaa, esim Punatorvijäkälä, Vanamo, Rätvänä ja Lehtotikankontti. Jokainen kasvi esitellään lyhyesti ja tämä hienosti pysäyttää lukemisen ja aloittaa oman ajatuksen liikkeen.

Olavi Koivukankaan esipuheen ja Anu Heiskasen terveisten jälkeen vuorossa on Anne Gandolfo (New Jersey, USA). Hän kirjoittaa maasta, maisemasta ja tietystä maalauksesta. Näin kannen kuva saa persoonallisen luonteen tekijänsä mukaan.

Kirjassa on mukana tarinoiden ja muisteluiden lisäksi radiokuunnelma, joulukalenteri, kirjeenvaihtoja ja osalle niistä  taustaa. Kuvia on vähän, mutta niitä harvoja mustavalkoisia otoksia tarkastelee mielellään tarkemminkin.

Tekstit ovat rehellisiä, koskettavia ja saavat miettimään miten ihminen kokee identiteettinsä tutuilla tantereilla ja sitten kaukana erilaisissakin yhteiskunnissa ja kulttuureissa. Toiset sopeutuvat helpommin ja toisille jää ikuinen kaipuu kotimaahansa.

Suopursu-osiossa Elsi Rheinerin (Sveitsi) runo mielestäni kiteyttää hyvin Kuntan kirjoittajien kokemuksia:

KUKKARUUKKU

Voiko juuret istuttaa kukkaruukkuun,

ja ottaa ne aina mukaan?

Ei sitä kai tiedä kukaan.

Voiko juurensa myöskin kadottaa,

voiko joku ne sinulta ottaa?

Voiko kukaan juurilleen palata,

synnyinmaan koivuja halata,

ilman että ikävä on taas? 

Onko kotona kummassakaan maas? 

Valkovuokko-osiosta nostan vielä erikseen yhden tekstin kohdan, koska se säväytti korona-uutisen keskellä. Anu Heiskasen sukutarinassa vuonna 1919 Suomesta saapuu Yhdysvaltoihin surullisia uutisia:

(...) Neljä päivää äitiä myöhemmin menehtyy myös vauva. Koska vuosi on 1919, mieleeni juohtuu, että Kerttu-siskosi ja vauvansa menehtyivät espanjantautiin. Pandemia surmasi yksin Suomessakin 25 000 ihmistä; koko maailmassa tautiin menehtyneiden lukumäärä oli lähes sata miljoonaa!

Kirjan lopussa on lyhyet esittelyt antologian kirjoittajista.

En halua enempää paljastaa teoksen sisällöstä, koska nämä tarinat vaikuttavat varmaan erilailla ulkomailla asuneisiin kuin aina paikallaan pysyneisiin  asukkaisiin. Avartava lukukokemus, joten kiitos ihan jokaiselle mukana olleelle ajatuksista!

Toukokuussa odottava tunnelma: miten rajoitukset puretaan Suomessa? Toivotaan parasta ja pidetään toisistamme huolta - lähellä ja kaukana.

Lukeminen helpottaa eriskummallisina ajanjaksoina, Mörri Seppälä

Kuvat Mörri Seppälä

~~~~~~~~

Kuntta: ulkosuomalaisten antologia (OK-kirja, 2020)
Heiskanen Anu, toimittanut
Gandolfo Anne, kansikuva
Korkiasaari Jouni, taitto ja ulkoasu